torstai 11. heinäkuuta 2013

Operaatio Lipstick / Pia Heikkilä


Operaatio Lipstick / Pia Heikkilä

Otava, 2013. 283 sivua.
Kannen suunnittelu: ?
Mistä minulle? kustantajalta pyytämättä saatu arvostelukappale

Näin Pia Heikkilän haastattelun Bettina S-keskusteluohjelmassa joskus kesän alussa. Silloin ajattelin, että Heikkilän esikoisromaani Operaatio Lipstick ei ole minua varten. Olen viime vuosina lukenut todella vähän chick-litiä, jotenkin sain siitä yliannostuksen teininvuosina. Afganistan kiinnostaa minua, mutta en oikein lämmennyt Afganistanin sodan ja villin suomalaisbrittiläisen naisen sinkkuelämän sekoitukselle. Yllättäen sain kirjan kuitenkin kustantajalta arvostelukappaleena, joten päätin sittenkin kokeilla tätä.

Anna Sandström työskentelee toimittajana brittiläisellä GNN-uutiskanavalla. Hän toimii sotakirjeenvaihtajana Afganistanissa, ja raportoi sodan tapahtumia Eurooppaan Kabulista käsin. Sinkkuna elävä Anna viettää työnsä ohella varsin villiä sinkkuelämää, tapailee sotilaita ja rauhanturvaajia ja vierailee hienoissa juhlissa ja eri miesten lakanoiden välissä varsin tiuhaan tahtiin. Kirjan pääjuoni lähtee kuitenkin siitä, kun Anna ja hänen paras ystävänsä Kelly päättävät startata Operaatio Lipstickin, jonka avulla heidän on tarkoitus antaa Kellyn petturipoikaystävän kuulla kunniansa.

Operaatio Lipstick on aiheeltaan raikkaan erilainen. Aivan täydellisesti ei kuitenkaan sotaisan Afganistanin ja villejä miesseikkailuja harrastavan naisen sekoittaminen yhteen minuun uponnut. Myös kirjan kielenkäyttö tökki minulla etenkin kirjan alussa. Roisit sanavalinnat, sukupuolielinten törkkääminen yhtäkkiä keskelle muuten varsin sujuvaa tekstiä osui jotenkin turhan paljon silmääni, enkä oikein kokenut sanavalintoja luonnolliseksi osaksi muuta tekstiä. En myöskään oikein innostunut Annasta henkilönä. Minusta hän oli ärsyttävä, ja käyttäytyi miehiä kohtaan varsin alentavasti.

Vaikka tässä kirjassa oli monta ärsyttävää asiaa, ja jotenkin teennäisen roisia kielenkäyttöä, tarina kuitenkin vei mukanaan ja halusin tietää miten operaatio päättyy, ja toki myös miten Annan miesseikkailujen käy. Kirjan loppuratkaisua on moitittu joissain arvioissa, mutta minä pidin siitä ja minusta Anna teki oivan miesvalinnan ;). Annan miessekoiluja enemmän pidin kuitenkin sota-Afganistanista kertovista pätkistä. Minusta ne olivat kiinnostavampia kuin Annan seikkailut lakanoiden väleissä eri miesten kanssa.

Heikkilällä on vauhdikas ja varsin hauska tapa kirjoittaa ja viedä tekstiä ja tarinaa eteenpäin. Kirjan huumori tuntui kuitenkin välillä hieman väkinäiseltä, ja useammin koin myötähäpeää kuin aitoa huvitusta. Kokonaisuutena Operaatio Lipstick ei ollut täysin minun kirjani, kuten jo etukäteen hieman arvelinkin. En oikein osaa enää innostua chick-litistä, vaan luen mieluummin niitä rankkoja sotakertomuksia esimerkiksi Afganistanista. Heikkilän kirja on kuitenkin aiheyhdistelmältään raikkaan erilainen, ja Annan tarina on mukaansatempaava. Operaatio Lipstick oli ihan luettava välipalakirja, mutta taidan jatkossakin jättää chick-litit muiden luettavaksi.

★+

6 kommenttia:

  1. Minulla on ollut sama tunne tästä, ei ole minun kirjani - jotenkin uteliaisuus alkoi kuitenkin vaivata, kun aihe on niin erikoinen, että ehkä luen jos kohdalle osuu. Chick-lit genrenä kyllä käy minulle, mutta sodan ja ronskin kielenkäytön ja myötähäpeän (tai sen pelon) yhdistäminen siihen epäilyttää suuresti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tulin uteliaaksi, kun luin esim. Kirsin arvion tästä muutama viikko sitten...Siksikin kannatti lukea ;).

      Poista
  2. Sama juttu minulla: luin aikoinaan niin paljon pelkästään chick-litiä, ettei se enää vedä puoleensa. Varmasti minuakin kiinnostaisi enemmän ne Afganistan-osiot. Tämä teos toisaalta kuulostaa jännältä mutta toisaalta...on niin paljon muutakin. :D Toisaalta juuri kevyenä kesälukemisena tämä voisi mennä, mutta noh, jääköön hamaan tulevaisuuteen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afganistanista voi tosiaan lukea muistakin kirjoista, mutta tässä on kyllä kieltämättä ihan kiinnostava, erilainen näkökulma ;).

      Poista
  3. Minuakin kiinnosti eniten ne kuvaukset Afganistanista. Olisin voinut lukea pelkästään niistä kokonaisen kirjan :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.