sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Yhden elämän muistot / David Foenkinos


Yhden elämän muistot / David Foenkinos

Gummerus, 2013. 327 sivua.
Alkuteos: Les Souvenirs, 2011.
Suomentanut: Pirjo Thorel
Kannen suunnittelu: ?
Mistä minulle? kirjastolaina

Olen aiemmin lukenut kaksi kirjaa ranskalaiselta David Foekinosilta. Nainen jonka nimi on Nathalie oli hauska ja ihanan ranskalainen, kun taas Vaimoni eroottinen potentiaali pienoinen pettymys. Tuorein suomennos, Yhden elämän muistot, oli jo aiheeltaan hieman erilainen kuin aiemmat Foenkinosin kirjat.

Patrick on aloitteleva kirjailija, joka toimii hotellin yövartijana. Hänen rakkaan isoisänsä kuoltua hän päättää tarjota vanhainkotiin joutuneelle isoäidilleen sen, mitä ei isoisälleen ehtinyt antaa. Läsnäolemisen, yhdessäolemisen lahjan, yhteiset tärkeät ja iloiset hetket. Isoäiti kuitenkin suuttuu asuntonsa myymisestä ja päättää karata. Patrick pääsee isoäidin jäljille ja viettääkin tämän kanssa onnellisia ja iloisia viimeisiä hetkiä. Matkalla eteen ilmestyy myös Louise, josta tulee Patrickille tärkeä henkilö. Patrick saa paljon aineksia kirjaansa varten, mutta siinä samassa on kuitenkin elettävä sitä oikeaakin elämää...

Yhden elämän muistot alkoi varsin surullisesti, kun heti kirjan alussa Patrickin rakas isoisä kuoli. Hauskuuttakin tuli kuitenkin pian mukaan, kun rempseä ja itsepäinen isoäiti alkoi taistella oikeuksiensa puolesta. Pidin siitäkin, että kirjan maisemat vaihtuivat isoäidin lähtiessä karkumatkalle. Pariisin kautta tapahtumat etenivät Le Havreen ja kirjassa nykypäivä ja Patrickin suvun menneisyys sekoittuivat kiinnostavalla tavalla.

Foenkinosin kirja oli nopealukuinen ja ihan kivasti otteessaan pitävä. Sopivaa luettavaa väsyneille silmille illalla, pitkän päivän lopuksi. Kieli on sujuvaa ja helppoa ja kyllä joissakin kohdissa, esimerkiksi hautausmaatapaamisissa, pilkistää sitä erityistä vakavankepeää ranskalaisuuttakin josta minä niin pidän.

Yhden elämän muistot oli viihdyttävä ja aika mainio sukutarina. Ei tämä ole maailman mieleenpainuvin ja mahtavin kirja, mutta sopivan helppo luettava minulle tähän saumaan. Foenkinosin kirjojen joukossa tämä nousee kyllä kärkipaikalle, vaikka Nathalie olikin varsin erilainen kuin tämä. Se oli jollakin tavalla vielä ranskalaisempi, mutta tämä vuorostaan vakavampi ja realistisempi.

4 kommenttia:

  1. Vakavankepeää, hyvin sanottu. Kiva kun arvioit aina kieltä, se kertoo paljon kirjan luettavuudesta. Minäkin pidin Nathaliesta näistä eniten, tämä ei juuri mieleen jäänyt, mutta helposti sen luki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin useasti huomaan, jos kieli on tönkköä, joten on kiva juomioida sitä silloinkin, kun se toimii :D. Ja samaa mieltä, nyt en enää muista tästä paljoakaan...

      Poista
  2. Minä ainakin päädyin Vaimoni eroottisen potentiaalin jälkeen siihen, että ranskalaiset saa jäädä vähemmälle. Tai ainakin tutustun siihen kulttuuriin jonkun toisen kirjoittajan kautta. (: Se oli jotenkin lennokas kirja, ei tiennyt mihin olis tarttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaimoni eroottinen potentiaali oli kyllä kehno. Minä olen ihastunut rankalaiseen kirjallisuuteen ( siis hyvään sellaiseen). Etenkin Anna Gavaldan kirjoista olen tykännyt, kokeilepa niitä jos haluat vielä tutustua ranskalaiseen kirjallisuuteen :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.