Ranskalainen ystävä / Tommi Melender

Ranskalainen ystävä / Tommi Melender

WSOY, 2009. 237 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma ostos

Olen kehittänyt uuden systeemin, jonka avulla valitsen seuraavaksi luettavan kirjan, ellei lukupinosta löydy inspiroivaa luettavaa. Kirjoitin omistamieni kirjojen nimiä lapuille, jotka laitoin kukalliseen ruukkuun. Kun lukuinspis on hukassa, ruukusta lappu kouraan ja eikun lukemaan! Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä oli ensimmäinen kirja, jonka nimen nostin ruukustani. Kirja on majaillut hyllyssäni varmaankin parin vuoden ajan. Jos en ihan väärin muista, olen sen joltain kirjamessuilta kotiin raahannut muiden kirjojen mukana.

Kirjan päähenkilö on Joel Raento, suomalainen näytelmäkirjailija ja luennoitsija. Hän käy läpi jonkinlaisen identiteettikriisin ja asettuu Ranskaan, pieneen Aronvillen kaupunkiin jossa hän omistaa aikansa Gustave Flaubertin teoksille. Ranskassa Joel tapaa Marcelin, entisen lehtorin ja nykyisen kuljetusyrittäjän, joka on elämänsä aikana joutunut kokemaan paljon rankkoja asioita. Nykyään Marcel joutuu ajamaan pimeitä keikkoja rikollisille, mutta hänen kiinnostuksensa tyylikkääseen ja arvokkaaseen elämään yhdistää hänet Raennon kanssa. Raento ja hänen ranskalainen ystävänsä oppivat erinäisten tapahtumien kautta paljon itsestään, toisistaan ja ystävyyden voimasta, ihmisyydestä.

Ranskalainen ystävä on ympäristöltään kiinnostava. Pidän Ranskasta ja sen tunnelmasta, mutta tässä ei ehkä kuitenkaan ollut se ihan erityinen ranskalainen tunnelma. Mutta tapahtumaympäristö oli ehdottoman mielenkiintoinen, ja kiinnostavaa oli sekin, että Flaubertin teoksilla oli tässä keskeinen rooli (vaikka viittaukset Flaubertin teoksiin minulla varmasti ohi menivätkin). Mutta muuten Ranskalainen ystävä oli, valitettavasti, aikamoinen pettymys. Jostain syystä minulla kesti kauan päästä sisään tähän ja henkilötkään eivät täysin napanneet. Päähenkilö Joel Raennosta en oikein löytänyt mitään samaistumisen aihetta, enkä lopulta edes pitänyt koko miehestä. Muutamia kiinnostavia sivuhenkilöitä tarinasta löytyi, kuten vanha herra Edouard.

Kerronta ja kielenkäyttö on sujuvaa ja tekstiä oli varsin helppo lukea, joskin sieltä täältä löytyi vaikeita, outoja sanoja, jotka eivät kuulu minun sanavarastooni (eksegeesi? nulkki?). Kirjan juoni ei myöskään onnistunut imaisemaan minua mukaansa, ja taisin lähinnä lukea tämän loppuun sen vuoksi, että tässä oli niin vähän sivuja.

Aiheitakin tässä oli vaikka muille jakaa, yksinäisyyttä, itsensä etsimistä, median vaikutusta, väkivaltaa... Minun oli kuitenkin vaikea saada tästä minkäänlaista kokonaiskuvaa ja tuntui, että jotain jäi puuttumaan, tai jotain jäi ymmärtämättä. Synkkyyttä, rumuutta ja maailman ja ihmisten pahuutta oli minulle, peruspositiiviselle, hieman liikaa.

★★+