Kuukauden klassikko: Sovitus / Ian McEwan

Sovitus / Ian McEwan

SSKK, 2002. 381 sivua.

Alkuteos: Atonement, 2001

Suomentanut: Juhani Lindholm

Kannen kuva: Chris Frazer Smith

Mistä minulle? kirpparilöytö

Ian McEwan kuuluu suosikkikirjailijoihini, ja minulla on ollut hänen ehkä kuuluisin teoksensa Sovitus lukematta jo kauan aikaa. Nyt tartuin siihen, osana oman kirjahyllyn luku-urakkaa sekä klassikkolistan lukemishaastetta!

Kolmetoistavuotias Briony päätyy tekoon, joka muuttaa koko Tallisin perheen loppuelämän. Eniten pikkusiskon teko vaikuttaa yhdeksän vuotta Brionya vanhempaan Ceciliaan sekä Tallisien siivojan poikaan, Robbieen. Myös tyttöjen vanhempien ja serkkujen elämä muuttuu - Brionyn harmittoman tuntuisella teolla on pitkät ja rankat seuraukset.

Kirjan ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1935, kuumaa kesää jona Brionyn teko tuli ajankohtaiseksi. Nuori tyttö näki huoneensa ikkunasta sisarensa ja Robbien välisiä tapahtumia, ja siitä alkoi pidempi tapahtumavyyhti. Briony pääsi, tai joutui, osalliseksi aikuisten monimutkaiseen maailmaan ja ilman ymmärrystä, nuori, rikkaan mielikuvituksen omistava tyttö teki omat johtopäätöksensä.

Kirjan jälkimmäisissä osissa eletään sotavuosia, ja ensimmäisestä osasta tutut henkilöt kärsivät uudelleen, kukin omalla tavallaan. Rakkaus on läsnä, kuten myös toivo sovituksesta, anteeksiannosta, unohduksesta ja virheiden korjaamisesta.

Sovitus on kokonaisuutena hieno kirja. Ensimmäinen osa oli minulle täydellinen, juuri sellaista kirjallisuutta haluan lukea. Siinä oli kaikki kohdallaan. Odottava, trillerimäinen tunnelma jonka kirjoittamisen McEwan taitaa hienosti. Tunne siitä, että kohta tapahtuu jotain merkittävää oli läsnä, ja sai minut kääntämään kirjan sivuja tiiviisti. Henkilögalleria on kiinnostava läpi kirjan ja päähenkilöt tulevat lähelle siitä huolimatta että kaikki eivät niin ihania ja sympaattisia olekaan, ainakaan tekojensa perusteella. Miljöö- ja aikakuvaus on minusta onnistunut ja viihdyin historiallisella brittimaaseudulla.

Kirjan toinen osa oli minusta kuitenkin kovin erilainen kuin ensimmäinen osa. Tässä kohdin tylsistyin hieman tarinaan, minusta toinen osa oli huomattavasti pitkäveteisempi ja paikallaanjunnaavampi ja jaarittelevampi kuin ensimmäinen osa. Mitään ei oikein tapahtunut, sotatilanteita kuvailtiin toistuvasti liiankin tarkkaan. Kolmas osa, jossa Briony on jo vanhempi, oli taas kiinnostava ja se toi tarinaan selityksiä ja vastauksia.

Vaikka hieman tylsistyinkin kirjan keskivaiheilla, pidin kuitenkin kovasti tästä kirjasta. Alussa luulin että tässä on minulle täyden viiden tähden kirja, mutta niin ei nyt sitten kuitenkaan ollut. Kokonaisuutena kuitenkin nautin kirjan lukemisesta, ja pidän Sovitusta ehdottomasti yhtenä McEwanin parhaimmista kirjoista. Tarina on runsas, kiinnostava ja etenkin alussa otteessaanpitävä. Alkupuolella kirja oli jopa trillerimäinen, ja todella mukaansatempaava. Kieli ja käännös vaikuttivat sujuvilta, enkä pannut merkille ihmeellisyyksiä suomennoksessa.

Kokonaisuutena Sovitus oli siis hieno lukukokemus. Ei niin täydellinen kuin ehkä alun perusteella odotin, mutta mieleenpainuva ja ajatuksia herättäväkin. Kuinka pienestä, nuoren, tietämättömän lapsen (voisin paasata vaikka millä mitalla Cecilian ja Brionyn vanhempien kasvatusmenetelmistä mutta se jääköön toiseen kertaan...) erehdyksestä voi kasvaa niin suuri ja merkittävä tragedia, niin monelle ihmiselle! Nyt odotan innolla että ehdin katsoa kirjaan perustuvan elokuvankin!

★★★★+

Jäätelökauppias / Katri Lipson

Jäätelökauppias / Katri Lipson

Tammi, 2012. 294 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kirjaston viimeinen eräpäivä lähestyi hurjaa vauhtia, joten päätin lukea Katri Lipsonin Jäätelökauppiaan nopeasti tämän viikonlopun aikana. Sopivasti luin vielä perjantaina Valkoisen kirahvin blogista, että Lipsonin romaani on voittanut Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinnon. Hienoa menestystä suomalaiselle kirjallisuudelle!

Jäätelökauppias on suomalaiseksi kirjaksi erikoinen, erilainen. Se on hieno, siitä ei ole kysymystäkään, mutta samalla lukijalle varsin haastava. Lukija ei pääse helpolla. Henkilöitä, eri nimisiä, eri ikäisiä, on aika paljon ja välillä ollaan elokuvanäyttämöllä, välillä taas oikeassa elämässä. En oikein tiedä, olinko aina ihan kärryillä siitä mitä oikeasti tapahtui kenellekin, ja mitä vuorostaan tapahtui vain Jäätelökauppias-nimisessä elokuvassa. 

Tarinassa on ainakin rouva Nemcován talo, johon tupsahtaa pariskunta joka ei ole oikeasti naimisissa. Mutta he tietävät toisistaan paljon, Esther muistaa miehensä syntymäpäivän ja kotikaupungin, vaikka ei aina yöllä herätessään saakaan sanaa suustaan. Toisaalla pyörii sota, jonka vuoksi omituinen pariskunta on lähtenyt pakoon. Rouva Nemcová ei kuitenkaan ole hölmö, vaan monta kertaa viisaampi kuin pariskunta arvasikaan. 

Myöhemmin on myös Estherin poika, Jan. Hän päätyy mutkien kautta Göteborgiin ja hänen tyttärensä Gunilla vuorostaan isänsä kotikulmille Tsekkiin. Gunilla törmää postilokeroon johon tulvii kirjeitä Milenalle. Kuka Milena oli, ja mitä Gunilla lopulta päätyy tekemään, minkä roolin hän ottaa?

Jäätelökauppias on rakenteeltaan hieman sekava, ja se vaatii lukijalta paljon keskittymistä. Mutta ehkä aina ei haittaa, vaikka ei ymmärräkään aivan kaikkea. Lipsonin kieli soljuu kauniisti eteenpäin, dialogit ovat ihastuttavan tehokkaita ja tomeria ja henkilöt puutteineen kaikkineen inhimillisiä. 

Tarina on ennalta-arvaamaton elokuvakäsikirjoitus, kirjassa ohjaajakaan ei ole halunnut työskennellä valmiin käsikirjoituksen kanssa. Tulkinnalle jää sijaa, sekä näyttelijöiden että lukijan. Arvoituksellinen ja kiinnostava tarina pitää otteessaan loppuun asti. Jäätelökauppias on hieno kirja, vaikka se viimeisen sivun jälkeen jättikin minulle aika monta avointa kysymystä. Ehkä se on syy siihen, että en aivan täysin päässyt tähän sydämelläni sisään, vaikka tästä kovasti pidinkin. Jokin pieni asia, ehkä pieni selkeys, jäi puuttumaan, jotta tämä olisi ollut täydellinen. Mutta aina ei tarvitse olla sitäkään. Jäätelökauppias oli hieno, yllättävä lukukokemus!

★★★★

Lääkäri / Herman Koch

Lääkäri / Herman Koch

Siltala, 2013. 447 sivua

Alkuteos: Zomerhuis met zwembad, 2011

Suomentanut: Sanna van Leeuwen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Herman Kochin ensimmäinen suomennettu romaani Illallinen oli minusta hyvä, vaikka en ihan niin varauksetta siihen ihastunutkaan kuin moni muu. Innolla kuitenkin tartuin miehen uutuussuomennokseen Lääkäri, kun sain kirjan vihdoin käsiini kirjaston pitkän varausjonottelun jälkeen.

Marc Schlosser työskentelee lääkärinä ja hänen vastaanotollaan käy suuri määrä julkkiksia. Nyt hän on syytteessä hoitovirheestä, joka aiheutti kuuluisan näyttelijän Ralph Meierin kuoleman. Valvontalautakunnan kuulemisestakaan Marc ei ole erityisen huolissaan, sillä hänellä on tuttuja siellä sun täällä. Mutta kysymyksiä nousee. Oliko kyseessä lopulta hoitovirhe laisinkaan, vai oliko Marcilla jotain potilastaan vastaan? Ralph ja Marc olivat perhetuttuja, viettivät perheineen yhden yhteisen, ikimuistoisen (hyvässä ja huonossa) kesäloman Meierin huvilalla. Ralph osoitti hieman liikaakin kiinnostusta Marcin Caroline-vaimoa kohtaan, ja kesäloma jätti muitakin asioita selvittämättä.

Illallisen tapaan Lääkäri on tarkka, jännäkin psykologinen romaani. Juoni vie mukanaan kirjan alusta saakka, ja lukijalle annetaan pieniä vinkkejä tapahtuneesta läpi tarinan, mutta kaikki selviää kuitenkin kunnolla vasta kirjan lopussa. Pidin mukaansatempaavuudesta ja siitä, että kirja oli arvoituksellinen. Koch osaa myös luoda kiinnostavia henkilöitä, jotka hyvine ja huonoine puolineen ovat jotenkin kovin inhimillisiä. En voi sanoa ihastuneeni päähenkilö Marciin erityisemmin, enkä ehkä osannut oikein samaistua kehenkään kirjan henkilöistä. Silti he toivat kukin lisää mielenkiintoa tarinaan ja kaikki henkilöt olivat tarkasti, huolellisesti kuvailtuja.

Kirjan käännös on sujuva ja kieli helppoa ja "menevää". Pidän myös Kochin tavasta kertoa syvimmiltä aiheiltaan rankkoja, ajatuksia herättäviä tarinoita huumorilla höystettynä. Tässäkin kirjassa sai nauraa, vaikka aiheet eivät helpoimmasta päästä olekaan. Huumori ei tuntunut teennäiseltä tai turhalta, päinvastoin se oli luonnollinen ja hieno osa tarinaa.

Lääkäri oli minulle hyvä, intensiivinen ja palkitseva lukukokemus. Pidin tästä enemmän kuin Illallisesta. Tarina oli jotenkin mukaansatempaavampi ja enemmän tunteita herättävä. Kirjan aiheet, moraaliset kysymykset eutanasiasta ja lääkärin yksityiminän ja ammattiminän sekoittumisesta ja siitä nousevat kysymykset ovat tärkeitä, vaikeita aiheita. Lääkäri on kokonaisuutena hieno, mieleenpainuva romaani johon en voi sanoa kirjaimellisesti ihastuneeni (tämä ei ole kaunis kirja!), mutta joka intensiivisyydessään ja arvoituksellisuudessaan piti minut otteessaan viimeisille sivuille saakka.

★★★★+

Hägring 38 / Kjell Westö

Hägring 38 / Kjell Westö

Albert Bonniers förlag, 2013. 296 sivua.

Kannen suunnittelu: Sara R. Acedo

Mistä minulle? synttärilahjaksi saatu

Kjell Westö on, tunnetusti, yksi lempikirjailijoitani. Olen rakastanut miehen aiempia kirjoja kovasti, erityisesti Helsinki-trilogiaa. Niinpä Westön uutuusromaani, Hägring 38 (Kangastus 38) oli minulle ehdottomasti yksi syksyn odotetuimpia uutuuksia. Sain kirjan synttärilahjaksi äidiltäni, ja odotin muutaman päivän sopivaa lukuhetkeä. Luin tätä hitaasti ja rauhassa, nautiskellen joka sivusta ja Westön tarinankertojan taidoista.

Eletään vuotta 1938. Hitlerin politiikka herättää sekä ärtymystä, että ihailua, myös niin kutsutussa Keskiviikkokerhossa joka kokoontuu tasaisin väliajoin. Kerhoon kuuluu asianajaja Claes Thunen lisäksi tämän vanhoja ystäviä, lääkäri Lindemark, taiteilija Jogi Jary, lääkäri Arelius sekä bisnessmies Grönroos. Tavatessaan he keskutelevat kaikesta; politiikasta, urheilusta, elämästä. Juovat yleensä muutaman drinkin liikaa, syövät hyvin. Joskus he eroavat yhteisymmärryksessä, toisinaan erimielisyyksissä. Etenkin Lindemarkin ja Thunen suhde on mielenkiintoinen Thunen ex-vaimon Gabin vuoksi.

Samassa ajassa oman elämänsä kanssa tuskailee Thunen sihteeri Matilda Wiik. Hän ei pääse eroon kipeistä muistoista, jotka juontavat juurensa sisällissodasta Matildan ollessa 16 vuotias. Hän joutui kokemaan asioita, joiden kipeät muistot piinaavat yhä edelleen. Muistot tulevat taas pintaan kun hän Keskiviikkokerhon kokoontuessa kuulee tutun äänen, jonka mieluiten unohtaisi ikuisiksi ajoiksi. Ääni kuuluu Kapteenille, mutta kuka Kapteeni oikein on?

Hägring 38 on monella tapaa taattua Westötä. Tarina etenee pikkuhiljaa, keskitytään tunnelmaan, henkilöiden tekemisiin, ajatuksiin ja muistoihin. Lukija tietää, että jotain suurempaa on tulossa ja se odottava tunnelma vie mukanaan. Myös tämä kirja on täynnä kiinnostavia hahmoja. Päähenkilöistä toinen, Claes Thune, oli juuri sopivan ärsyttävä. Toisaalta hänellä oli herttainen, pehmeäkin puolensa joka usein näyttäytyi Matilda Wiikin seurassa. Vastenmielisyydessä ja ärsyttävyydessä Thunen jäi kuitenkin kakkoseksi Lindemarkiin verrattuna. Lääkärimiehessä oli jotakin luotaansatyöntävää, enkä oikein ymmärtänyt miten Thune pystyi kaiken tapahtuneen jälkeen olemaan yhä hänen ystävänsä. Matilda Wiik antoi traagisen menneisyytensä vuoksi itsestään sympaattisen kuvan. Hänen elämänsä ja hänen ratkaisunsa osoittaa kuitenkin samalla kuinka vahva hän on, kuinka hän päättää ottaa voiton kipeästä menneisyydestään.

Kuten Arjakin huomautti, kirjan hekilöistä muutamat muistuttivat Westön aiemmista kirjoista tuttuja hahmoja. Mielenterveysongelmista kärsivä haavoittuvainen taiteilijasielu Jogi Jary muistutti minusta Missä kuljimme kerran - kirjasta tuttua Eccua ja Thunen ex-vaimo Gabissa oli kieltämättä jotain samaa kuin Lucie Lilliehjelmissä.

Vaikka en ole mikään suuri Helsinki-fani, Ihailen aina Westön tapaa kuvailla Helsinkiä. Se on tässäkin kirjassa hienoa. Luin kirjan alkuperäiskielellä ruotsiksi, ja olen iloinen että tein sen. Olen lukenut jonkin Westön kirjan myös suomeksi, mutta kyllä tämä ruotsiksi lukeminen tuo kirjaan vielä sen viimeisen silauksen. Westö käyttää kieltä hienosti, se on sujuvaa mutta kaunista ja harkittua.

Hägring 38 on hieno kirja, upea kirja. Tarina vie mennessään, kieli on kaunista ja sujuvaa. Kiinnostavia henkilöitä on iso liuta, ja kirjan tunnelma on kauniin surumielinen ja kaihoisa. Kirjassa on sopiva määrä historiaa, politiikkaa, urheilua ja ihmissuhteita. Tarina on loppuun saakka vahva, se kantaa eikä jätä lukemisen jälkeenkään tyhjäksi, vaan herättää ajatuksia ja tunteita. Tämän kirjan pariin tulen varmasti palaamaan vielä uudelleen!

★★★★★

Äidin pikku pyöveli / Claire Castillon

Äidin pikku pyöveli / Claire Castillon

Gummerus, 2007. 130 sivua.

Alkuteos: Insecte, 2006.

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen kuvat: Patric Swire

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

Kaipasin paksumpien ja vaativimpien kirjojen väliin jotain kepeämpää (ja ranskalaista!) luettavaa. Tartuin hyllyssäni jo kauan majailleeseen Claire Castillonin novellikokoelmaan Äidin pikku pyöveli.

Kokoelma sisältää yhdeksäntoista novellia. Novellit kertovat tunteista, joita äitien ja tytärten välillä on. Tarinat kertovat myös erilaisista äiti-tytär -suhteista ja toki myös rakkaudesta ja sen eri ilmenemismuodoista. Kirjassa on läheisiä äiti-tytär -suhteita, mutta myös suuri määrä vaikeita suhteita. Kirja käsittelee niin tytärten reaktioita äidin sairastuttua vakavasti, ylihuolehtivan, neuroottisen äidin ratkaisuja kuin naiseksi kasvavia tyttäriä ja äidin reaktioita pikkutyttöjen kehitykseenkin.

Kokoelman alussa olin innoissani. Äidin pikku pyöveli sisälsi hauskoja, osuvia tarinoita äidistä ja tyttäristä. Loppua kohden huomasin kuitenkin pitkästyväni koska tarinat olivat keskenään varsin samantyylisiä. Ranskalainen kepeys, helppo kielenkäyttö ja sujuva suomennos ihastuttivat, mutta kepeämmän lukemisen kaipuuni oli jo tyydytetty kirjan puolivälissä.

Pidin Castillonin aiheenvalinnasta ja kokoelma sisälsi muutaman koskettavan, todella osuvan tarinan. Eniten mieleeni jäi kirjan alussa ollut novelli "Anorakki ja turkissaappaat" joka kertoi sairastuneen äidin ja tämän tyttären suhteesta äidin elämän viimeisinä hetkinä. Muuten kokoelman novellit ovat valitettavasti sekoittuneet tasapaksuksi massaksi mielessäni, joten kovin samantyylisiä ne keskenään olivat.

Castillonin kepeät, mutta rankoistakin aiheista kertovat novellit sopivat pieneksi välipalaksi, muiden rankempien ja vaativimpien kirjojen keskelle, mutta muuten minulle ei kyllä jäänyt Äidin pikku pyövelistä ihan hirveästi käteen...

★★+

Tähtikirkas, lumivalkea / Joel Haahtela

Tähtikirkas, lumivalkea / Joel Haahtela

Otava, 2013. 268 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Joel Haahtela on suosikkikirjailijoitani, joten on selvää että odotin hänen uutuusromaaniaan Tähtikirkas, lumivalkea syksyn uutuuskirjoista melkeinpä eniten, Westön uutukaisen ohella. Haahtelan uusin on miehen aiempiin pienoisromaaneihin verrattuna hieman erilainen, tarinaltaan runsaampi ja sivumäärältään pidempi. Kaikki haahtelamaiset elementit joista pidän, olivat kuitenkin tässäkin kirjassa läsnä.

Mies kirjoittaa elämänsä muistiin 1880-luvun Pariisissa. Hänen muistikirjansa sisältävät koko maailman, sen ilot ja surut. Suomalainen mies on kokenut kovia kotimaassaan, ja lähtenyt Pariisiin töihin. Hän etenee urallaan kirjeenvaihtajaksi aina Berliiniin saakka, ja vie muistikirjojensa avulla lukijan samoihin maisemiin. Vuonna 2012 miehen jälkeläinen saa muistikirjat luettavakseen, ja hän huomaa, että kaikista meistä jää maailmaan jokin jälki, menneistä voi saada lohtua ja selityksiä vielä vuosikymmenten jälkeenkin.

Haahtela kirjoittaa, jälleen kerran, aivan mahtavasti. Kieli on niin runollisen kaunista, sujuvaa ja soljuvaa että kirjasta haluaisi alleviivata lähes jokaisen lauseen. Tarinaltaan ja juoneltaan uskaltaisin sanoa että Tähtikirkas, lumivalkea on Haahtelan kiinnostavimpia. Rakastin sitä, että eri ajassa kulkevat muistot lopussa nitoutuivat yhteen, ja että muistikirjan kirjoittajan ja lopussa muistikirjoja lukevan miehen tiet risteytyivät ja että heidän yhteytensä selvisi.

Haahtela on taitava tunnelmanluoja, ja tässäkin kirjassa hienoimpia asioita oli juuri se ainutlaatuinen, mieleenjäävä tunnelma. Tuntui kuin olisi katsonut vanhaa, kaunista elokuvaa seepianvärisenä. 1880-luvun lopun Pariisi oli jotenkin niin käsinkosketeltavan tunnelmallinen tällaiselle Pariisirakastajalle, mutta täytyy sanoa että hieman salaperäinen, kiehtova Berliinikin ihastutti kovasti, puhumattakaan päähenkilön ikimuistoisesta laivamatkasta Aasiaan.

Haahtelaa aiemmin lukeneet ovat tottuneet hienoiseen salaperäisyyteen . Se on yksi asia, josta pidin tässäkin. Se, että kaikkea ei heti kerrota ja paljasteta lukijalle tuo kirjaan lisää kiinnostavuutta ja mukaansatempaavuutta. Tässä kirjassa esimerkiksi muistikirjan kirjoittajan traagisia kokemuksia kotimaastaan ei täräytetä lukijan kasvoille heti, vaan ne selviää pikkuhiljaa, muistot aukeaa solmu kerrallaan. Toinen haahtelamainen tuntomerkki on perhoset - niitäkin oli tässä kirjassa puolivälin jälkeen varsin runsaasti. Ihana yksityiskohta sekin!

Kokonaisuutena Tähtikirkas, lumivalkea on kaunis, joskin hieman melankolinen, haikeatunnelmainen romaani. Se piti otteessaan ja sai lukiessa helposti vaipumaan sellaiseen erityisen nautinnolliseen tunteeseen. Kirja on rakenteeltaan kiinnostava ja miljööt eri kaupunkineen tunnelmallisia. Ajankuvaus on realistisen tuntuinen, ja päähenkilön kokemukset, hänen elämäntarinansa ja hänen muistonsa ovat surullisenkauniita, koskettavia. Muistikirjaan kirjoitetut lauseet vievät lukijan uskottavasti miehen pään sisään, hänen ajatuksiinsa ja muistoihinsa. Sairaus, suru ja kaipaus huokuu miehen kirjoittamista sanoista.

Hieno, mieleenpainuva kirja!

★★★★★

Ifa / Jukka Tervo

Ifa / Jukka Tervo

Iván Rotta, 2013. 379 sivua.

Kannen suunnittelu: Kalle Pyyhtinen / utudesign

Mistä minulle? kustantajan tarjoama arvostelukpl

Sain Jukka Tervon tuoreen romaanin Ifa arvostelukappaleena kustantajalta. Kirja vaikutti kiinnostavalta: muistinsa menettänyt muusikko makaa sairaalassa ja alkaa pala palalta muistaa asioita menneisyydestään. Historiallinen romaani joka sisältää paljon populaarikulttuuria ja muistoja lapsuudesta, nuoruudesta ja nykypäivästäkin.

Kirjan alussa keski-ikäinen muusikkomies herää sairaalassa. Hän on menettänyt muistinsa, eikä muista miksi on sairaalaan joutunut, eikä osaa kertoa mitään perheestään tai elämästään ylipäänsä. Pikkuhiljaa, psykiatri (?) Harrin avulla mies alkaa muistelemaan ja muistamaan asioita elämästään. Lapsuudesta muistuu mieleen palasia, muusikkouran varrelta legendaarisia tarinoita ja pian myös asioita nykypäivästä, perheenjäsenistä ja muistinmenetystä edeltävistä tapahtumista. Pala palalta mies rakentaa historiansa uudelleen.

Kirja on tarinaltaan kiinnostava. Miehen muisteluja pienestä kainuulaisesta kotikylästä on kiva lukea, kuten myös populaarikulttuurin värittämästä Suomesta. Musiikkiaihetta oli minun makuuni kirjassa ehkä hieman liikaa, koska se ei suosikkiaiheisiini kuulu. Mutta tuohan on ihan vain subjektiivinen mieltymyskysymys, eikä sinänsä kirjan vika.

Myös kirjan rakenne on kiinnostava. Mies muistaa elämästään osia pala palalta, ja kirja on myös koottu samalla tavalla. Ajassa hypitään kovasti, ja se teki minusta rakenteesta samalla sekavan. Välillä olin varsin hukassa sen kanssa, missä ajassa mennään ja mitä elämänvaihetta mies nyt muistelee. Myös nykypäivän tapahtumat, mitkä asiat oikeasti sairaalassa tapahtuivat, jäivät minulle usein arvoitukseksi. Toisaalta sairaalassa herännyt, muistinsa menettänyt mies voi kokea kaiken varsin sekavana ja ahdistavana, joten sinänsä kirjan rakenne antaa miehen ajatuksista varmasti varsin uskottavan kuvan, vaikka se teki myös minusta lukijana sekavan ja vaikeutti keskittymistäni.

Kirjan kieli on helppoa ja varsin sujuvaa, ja paikoittain uppouduin tarinan vietäväksi pidemmäksikin aikaa. Valitettavasti keskittymiseni kuitenkin herpaantui heti kun ajassa hypittiin, ja putosin kärryiltä. Kertojamiehen elämään on mahtunut paljon kiinnostavia ihmissuhteita, joiden kuvailu oli kirjan parhaimpia ja kiinnostavimpia asioita. Erilaisia naisia, erilaisia suhteita ja ikuinen rakkauden nälkä ja lopulta myös sen tosirakkauden löytyminen ja sen menettämisen pelko ovat suuressa roolissa läpi kirjan.

Kokonaisuutena Ifa osoittautui minulle varsin vaikeaksi kirjaksi. En päässyt tarinaan aivan kunnolla sisään, vaikka aihe kiinnosti ja kaiken unohtaneen miehen muistojen palaamista olikin lukijana kiinnostavaa seurata. Sekava ja jotenkin vaikea rakenne teki tästä kuitenkin minulle tähän hetkeen varsin raskaan lukukokemuksen, mutta voi olla ettei kiireisen opiskelusyksyn alku ole olosuhteina vaikeahkolle kirjalle se kaikkein otollisin.

★★★-