tiistai 6. maaliskuuta 2012

Haastettu

Sain peikkoneidolta pari kivaa haastetta, kiitos♥



Olen jo parikin kertaa paljastanut itsestäni seitsemän asiaa, mutta ehkäpä keksisin tähän nyt jotain uutta:

1. Rakastan vaatteita ja vaatehuonettanikin, mutta en osaa pitää sitä järjestyksessä. Ängen aina kaikki vaatteet hujanhajan hyllyille ja siivoan vasta kun vaatteet tippuvat hyllyiltä. Toisaalta myös rakastan järjestystä, joten vaatehuoneeni epäjärjestys on minulle iso ongelma :D

2. Rakastan myös matkustelua, ja jos olisin hieman rikkaampi opiskelija, suunnittelisin uusia reissuja jatkuvasti. Tänä keväänä on pakko päästä ainakin kerran ulkomaille ja tällä hetkellä pari päivää Lontoossa on listalla aika korkealla.

3. Minusta on lukion jälkeen tullut todella mukavuudenhaluinen. En enää pukeudu housuihin, koska ne kiristävät, vaan käytän sukkahousuja ja legginssejä. En enää herää aamulla puoli tuntia aikaisemmin meikkaamaan, vaan sutaisen viidessä minuutissa päivämeikin naamaan ja nukun mieluummin pidempään. En enää halua palella, joten käytän koko talven pipoa (lukiossa en IKINÄ olisi pistänyt pipoa päähäni!). Kaikkea sitä oppii;)

4. Minulla on kevään viimeinen luento huomenna, sen jälkeen ensi viikolla yksi tentti ja sitten jäljellä enää nettikurssi. Eli kesäloma on jo aika lähellä;) Samalla tämä on mahtavaa, mutta samalla en tiedä mitä teen loppukevään. Töitä ei ole vielä tiedossa ja olen todella huono oleskelemaan...

5. Olen nyt kuukauden ajan osanut kutoa villasukkia ja olen tästä uudesta taidosta todella iloinen! Tällä hetkellä on menossa raidalliset villasukat isälle synttärilahjaksi, seuraavaksi vuorossa lapaset;)

6. Kuten peikkoneitokin sanoi, minäkin olen sosiaalinen, mutta kaipaan usein omaa aikaa ja viihdyn hyvin yksin. Varsinkin pitkän, sosiaalisen koulu-/työpäivän jälkeen yksinäisyys on ihanaa.

7. Talvi on ollut monella tapaa todella rankka, mutta nyt kun kevät lähestyy, aurino paistaa ja lumet sulaa kaikki vaikuttaa hieman valoisammalta. Onneksi. Aamulenkit asvaltilla juosten ovat huomattavasti kivempi aloitus päivälle kuin loskalenkit:)



Toisessa Hyvän mielen haasteessa pitää kertoa kymmenen itseä ilahduttavaa asiaa.

1. Kevät. Aurinko, sulaneet lumikasat, asvaltti joka näkyy.
2. Juokseminen. Olen taas täysin hullaantunut lenkkeilyyn ja loppukesän puolimaraton ei enää tunnu mahdottomuudelta.
3. Ystävät. Ei ole parempaa iltapuuhaa kuin kerääntyä ystävien kanssa yhteen ja vain olla. Jutella, syödä jotain herkkua, nauttia toisten seurasta.
4. Lukeminen ja kirjat. Yllättävää, eikö? :)
5. Perhe. Viikonloppuloma kotikotona vanhempien hellässä huomassa pikkuveljen kanssa Xboxia pelaillen piristää aina.
6. Viikonloppusuunnitelmat. Kivoja juttuja on aina kiva merkitä kalenteriin etukäteen.
7. Maailman suloisimmat hoitolapset. Ihanat puolivuotiaat:)
8. Mielenkiintoiset maisterikurssit ensi vuonna. Vihdoin pääsen tekemään jotain konkreettisempaa ja Freudin teorioiden pänttääminen on historiaa.
9. Ihanat kevätaamut. Kun herää auringonpaisteeseen ja on aikaa aamulenkille.
10. Lukupiiri. Olen hehkuttanut tätä ennenkin mutta hehkutan vielä. Meillä on ihan mahtava lukupiiri ja odotan tapaamisiamme aina innostuneena!

En laita tätä nyt eteenpäin, sillä en muista missä kaikkialla tämä on jo pyörinyt. Kaikki halukkaat saavat kuitenkin ottaa haasteen vastaan:) Tässä samalla haluan kiittää kaikkia uusia lukijoita (toki vanhempiakin), teitä on taas tullut monta lisää! Kiitos ja tervetuloa♥

2 kommenttia:

  1. Olipas pirtsakoita vastauksia! Tuli ihan itsekin paremmalle tuulelle :)
    Mukavaa, että näin kevään puolella olet alkanut kutomaan ;)

    VastaaPoista
  2. Anni, no kiva, kiitos:) Ja joo, villasukat on kesähelteillä tosi tarpeelliset ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.