Seglats i september / Johan Bargum
Atlantis/Söderströms, 2011. 123 sivua.
Kannen suunnittelu: Helena Kajander
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla
Johan Bargumin pieni, kaunis romaani Seglats i september tarttui mukaani kirjastoreissulla vain kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Tämä osoittautuikin vaikuttavaksi pieneksi kirjaksi, mutta minun on todella vaikea keksiä tästä kirjoitettavaa. Yritän kuitenkin sanoa jotakin:
Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa kuullaan Olofin tarina. Hän kertoo oman versionsa eräästä syyskuisesta purjehdusretkestä poliiseille. Toisen osan kertojana toimii Harald, Olofin tuttava ja purjehdusreissun toinen osallistuja. Hän kertoo oman näkemyksensä, oman tarinansa, kirjeen muodossa. Miehet ovat lähteneet syksyiselle purjehdusretkelle, viimeiselle yhteiselle. He eivät ole ystäviä, heitä yhdistää vain eräs nainen, ihana Elin kauniine hiuksineen. Syksyinen retki päättyy kuitenkin odottamattomasti ja retkellä ilmenee yhtä sun toista. Tarina kietoutuukin menneisyyden, rakkauden ja kuoleman ympärille. Tapaamme myös Haraldille tärkeän Rufus-koiran, mutta mikä lopulta on koiran rooli kaikessa?
Syyspurjehdus on kaunis pieni kirja. Se on rauhallinen ja nopealukuinen, mutta tyynen pinnan alla tapahtuu paljon. Eniten taitaa tapahtua kahden miehen pään sisällä, kahden miehen, jotka kumpikin muistelevat rakkauttaan samaan naiseen. Pidin tavattomasti Syyspurjehduksen melankolisesta, syksyisen rauhallisesta tunnelmasta ja tavasta, jolla Bargum tuon tunnelman kielen avulla loi. En ymmärtänyt kaikkia purjehdustermejä, mutta se ei haitannut lukemistani sen suuremmin.
Syyspurjehdus jättää paljon kysymyksiä auki, lukijana jopa lopputuloksen saa aika lailla tulkita itse. Sitä paitsi kirjassa on paljon symboliikkaa, minä jäin miettimään Rufus-koiraa, komisariota sekä hieman Haraldin kertomuksen loppuosaakin. Ja minkälainen nainen Elin oikein lopulta oli? Minä pidin siitä, että kaikkea ei pureskeltu valmiiksi ja jäin jälkeenpäin miettimään tapahtumia. Syyspurjehdus on synkkä, melankolinen, tunnelmaltaan tiivis ja rauhallinen pieni kirja. Tiedän, että palaan tähän vielä.
★★★★
Katso myös Lumiomenan, Leena Lumin, Marian, Joanan, Linnean ja Karoliinan arviot kirjasta.
Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper
Sanna, nimenomaan kaikkea tätä ja minä en voi olla toistamatta, että paljon yhtäläisyyttä Graham Greenen Jutun loppuun: Kolmiodraama, katolisuus, naisen syvä katumus (miksi vain naiset katuvat!), sitten se yksi tapahtuma ja lopulta kaksi miestä.
VastaaPoistaEn voi olla kovasti, kovasti pitämättä tästä kirjasta...Hyvä osoitus siitä, miten timantti syntyy puristuksessa eli tiivistäen.
Ehkäpä tuo Graham Greene meneekin lukulistalleni...kiitos vinkistä:) Hieno kirja tämä tosiaan on. Pieni, mutta hieno:)
PoistaMinäkin jäin miettimään Rufus-koiraa. :) Ja päätin, että pyrin lukemaan tämän pienen ihanuuden tästä lähtien joka syksy. <3
VastaaPoistaEi muuten yhtään huono idea!!
PoistaHanna, minua kiehtoo tosi paljon ajatus ns. vuodenaikakirjoista ja toistuvasta lukemisesta. En ole sitä juuri harrastanut, mutta haluaisin aloittaa. Tämä olisi siihen mainio.
PoistaKuulostaa kyllä hyvältä idealta! Minulle ehdoton syyskirja olisi myös Pettersonin Hevosvarkaat ja tietty se Carpelan...Kolme syyssuosikkiani;)
PoistaMinä olen juuri Carpelanin kirjaa säästellyt syksyyn. :) Ja Tove Janssonin Kesäkirjaa kesälle - samoin kuin Håkan Nesserin Kim Novakia. Jotenkin ihana ajatus lukea vuodenaikojen mukaan. :) Pitäisiköhän minun tuo Pettersonkin sitten säästää syksyyn, kun olen ajatellut lukea häntä tänä vuonna...
PoistaAi niin! Onhan mullakin tuo Jansson kesäksi. Juuri mietiskelin sopivia kesäkirjoja.;) Minusta Pettersonin kirjat on ihania syyskirjoja, etenkin tuo Hevosvarkaat. :)
PoistaVoin jokseenkin täysin allekirjoittaa arviosi :). Parasta tässä on juuri nuo avoimiksi jäävät tulkinnat ja niukka ilmaisu muutenkin.
VastaaPoistaSamaa mieltä. Avoimiksi jäävät tulkinnat on minusta kivoja lukijaa kohtaan. Kaikkea ei kateta valmiiksi vaan luotetaan lukijaan sen verran, että tämä pystyy täyttämään puuttuvat kohdat itse. Sellaista arvostan;)
PoistaMinua jäi erityisesti mietityttämään Elin. Millainen hän tosiaan oli, ja miten hän olisi asioista kertonut.
VastaaPoistaOlen siis ihan tyytyväinen siihen, ettei kirjassa ollut Elinin näkökulmaa vaan lukija saa itse rakentaa hänestä vaikutelman. Elinin pitääkin jäädä vähän arvoitukseksi, koska hän taisi olla sitä myös miehilleen.
Olen ihan samaa mieltä. Elin taisi ihan loppuun saakka olla arvoitus myös miehilleen!
PoistaMullakin on kirjan luettuani ollut mielessä, että mitä oikein kirjasta osaan sanoa, etenkin kun tätä kirjaa on kuvattu jo niin hienosti monessa muussa blogissa. Mutta pitänee kuitenkin jotain yrittää kirjasta kirjoittaa. Ilmaisun niukkuus ja tulkintojen avoimuus juuri viehättivät minuakin.
VastaaPoistaHieno ja kaunis teos tämä on, vaikka ehkä meikäläisen maakravun makuun liikaa purjehdusterminologiaa... Muttei se ole kirjan vaan lukijan vika tässä tapauksessa.
Minäkään en kaikkia ourjehdustermejä ymmärtänyt, mutta ei se kuitenkaan häirinnyt lukemistani sen kummemmin... Vaikea tästä on sanoa jotain ja kirjoittaa!:)
PoistaJäin itsekkin pohdiskelemaan tuota Rufus-koiraa ja sen symboliikkaa! Tähän kirjaan on pakko palata vielä uudelleen. :)
VastaaPoistaMinäkin palaan tähän varmaan vielä, viimeistään ensi syksynä:)
PoistaVoi että, ihanaa että luit! Ja ruotsiksi!
VastaaPoistaTässä on niin paljon ja silti, kuten sanoit, vaikea kirjoittaa.
Minäpä en ajatellut tuota Rufuksen mahdollista symboliikkaa mutta kyllä, kyllä, miksei. Voisin oikein hyvin lukea tämän uudelleen.
Kaunis teksti!
Kiitos Linnea♥ Hassua, että tietää että kirja on hyvä, mutta kuitenkin siitä on niin vaikea kirjoittaa. Ja tämähän oli ihana! :)
Poista