Kilpikonnien hidas valssi / Katherine Pancol

Kilpikonnien hidas valssi / Katherine Pancol

Bazar, 2012. 749 sivua.

Alkuteos: La valse lente des tortues, 2008

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen suunnittelu: Satu Kontinen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Katherine Pancolin ensimmäinen suomennettu romaani Krokotiilin keltaiset silmät oli minulle viihdyttävä kesälukeminen viime heinäkuussa. Siksi halusin ehdottomasti myös lukea kirjan jatko-osan Kilpikonnien hidas valssi. Tämä tiiliskivikirja (yli 700 sivua) osoittautui kuitenkin ihan liian massiiviseksi ja edeltäjäänsä paljon tylsemmäksi, vaikka tästäkin löysin niitä ihania ranskalaisen kirjallisuuden tunnusmerkkejä.

Tässäkin kirjassa päähenkilönä on Joséphine Cortés joka nyt kirjoittaa toista romaaniaan. Hän nousi kuuluisuuteen ja rikkauteen ensimmäisellä romaanillaan, ja on nyt muuttanut uuteen kaupunginosaan Pariisissa, uuteen kalliiseen asuntoon tyttärensä Zóen kanssa. Vanhempi tytär Hortense on muuttanut opiskelujen perässä Lontooseen. Lontoossa asuu myös Joséphinen Iris-siskon mies Philippe sekä pariskunnan Alexandre-poika. Iris itse asuu vielä kirjan alkupuolella pariisilaisessa parantolassa masennuksen ja hermoromahduksen vuoksi. Kuvioissa on edelleen mukana myös Jon ja Iriksen äiti Henriette, tämän ex-mies Marcel sekä Marcelin uusi vaimo Josiane ja pariskunnan vuoden ikäinen poika Juniori. Myös Jon ystävätär Shirley ja tämän poika Gary, sekä iso kasa ystäviä, työkavereita ja tuttavia on mahdutettu kirjan sivuille.

Pääaiheeksi kirjassa nousee muutamien naisten murhat. Naisia löytyy puukotettuina niin kadulta kuin Joséphinen talon kellaristakin. Myös Joséphinen kimppuun käydään, ja poliisitutkimukset vierähtävät käyntiin. Epäiltynä on jopa Joséphinen ex-mies Antoine, joka jo edellisessä kirjassa kuoli krokotiilin hampaisiin. Murhaajan etsimisen ohella selvitellään romanttisia suhdesotkuja, perheen sisäisiä kiemuroita ja ihmetellään Marcelin ja Josianen yksivuotiaan pojan huimaa kehitystä ja taitoa.

Nojaa. Ihastuin Krokotiilin keltaisissa silmissä kirjan viihteellisyyteen ja kepeyteen ja hauskoihin henkilöihin. Tässä jatko-osassa pidin yhä henkilöistä, Joséphine on ihanan vaatimaton, Philippe taas ihanan karsimaattinen. Iris ja Henriette tuovat ärsyttävyydellään tapahtumiin piristystä ja Marcelin sekoilut nuoren vaimonsa kanssa ovat yksinkertaisesti hauskoja. Kuitenkin nyt tuntui siltä, että kaikkea oli ihan liikaa. Henkilöitä, hössötystä, sivuraiteita ja tapahtumia. Kirjan juoni ikään kuin kärsi siitä, että välillä lähdettiin sivupoluille tarkastelemaan jonkun muun elämää hetkeksi. Lisäksi kirja oli minusta aivan liian pitkä ja lopulta minua kiinnosti vain se, kuka oli murhaaja ja kuinka Jósephinen uudelle suhteelle käy. Murhaajan arvasin jo parisataa sivua ennen kuin se selvisi pariisilaisille poliiseille, joten kirjan loppu ei ollut mitenkään jännityksellinen.

Minä harvemmin jätän kirjoja kesken, joten taistelin tämänkin loppuun saakka edellä mainittujen syiden vuoksi. Kirjan puolivälin jälkeen ryhdyin kuitenkin jättämään sivuja välistä lukematta, esimerkiksi ne osat jotka kertoivat tarkemmin Marcelin ja Josianen elämästä. Marcel on toki kiinnostava, mutta tämän perheen elämä ikään kuin oli niin eristyksissä kirjan muista tapahtumista, että en jaksanut niistä nyt kiinnostua. Kirjan loppua kohden skippasin suosiolla useampiakin sivuja välistä ja luin sieltä täältä, jotta pysyisin kiinnostavista tapahtumista kärryillä.

Tämä jatko-osa ei siis ollut minun teekupposeni, mutta kirjaa on myyty takakannen mukaan Ranskassa yli 780 000 kappaletta, joten ainakin siellä tämä on lukijansa löytänyt. Jos näitä jatko-osia Joséphinen tarinalle vielä jostain syystä ilmestyisi, minä taidan jättää ne suosiolla kirjastohyllyyn innokkaammille lukijoille. Nyt palautan tämänkin seuraavalle varausjonossa olevalle ja toivon, että hän pitää tästä enemmän kuin minä.


★★

Ps! Oikein ihanaa juhannusta kaikille! Minä vietän ihan koko juhannuksen töissä, mutta juhlikaahan te muut minunkin puolestani ;).