lauantai 1. syyskuuta 2012

Brooklyn / Colm Tóibín


Brooklyn / Colm Tóibín

Tammen keltainen kirjasto, 2011. 313 sivua.
Alkuteos: Brooklyn, 2009.
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Kannen suunnittelu: Markko Taina
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Colm Tóibinín Brooklyn pääsi lukulistalleni monen muun kirjan tavoin kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Onneksi on siis kirjablogit, nimittäin muuten olisi taas kerran, mennyt hieno lukukokemus aivan ohi!

Eilis Lacey on nuori tyttö 1950-luvun Irlannissa. Hän asuu äitinsä sekä vanhemman sisarensa kanssa kolmistaan pienehkössä asunnossa vaatimattomissa oloissa. Isosisko pelaa golfia, työskentelee erään yrityksen leivissä toimistotehtävissä ja on suosittu samanikäisten ystäviensä keskuudessa. Eilis vuorostaan työskentelee parina päivänä viikossa vaikean ja tiukan rouvan kaupassa.

Pian Eilis kuitenkin joutuu jättämään kotinsa ja perheensä, jopa kotimaansa, ja muuttaa paremman elämän toivossa Amerikkaan, Brooklyniin. Eilis saa työpaikan isosta tavaratalosta ja asuu vanhemman rouvan alivuokralaisena pienessä huoneessa. Talossa asuu Eilisin lisäksi muitakin nuoria tyttöjä, joiden kanssa Eilis käy seurakunnan tanssiaisissa, vaikka ei aina olekaan samalla aaltopituudella kämppäkavereidensa kanssa. Uudessa maassa Eilis potee alussa koti-ikävää ja vierastaa uutta kulttuuria, mutta pian hän huomaa viihtyvänsä Brooklynissä. Oma osansa tässä on uudella tuttavuudella, italialaistaustaisella Tonylla, johon Eilis on tutustunut tanssiaisissa. Hän suunnittelee jo onnellista tulevaisuutta Tonyn kanssa kun kotoa Irlannista saapuu pysäyttävä viesti. Eilis joutuu tekemään suuria päätöksiä, jotka vaikuttavat hänen loppuelämäänsä.

Brooklyn on vangitseva, mukaansatempaava ja hienotunnelmainen kirja. Minä ihastuin Tóibínin tunnelmanluomistaitoon, ensin irlantilaistunnelma oli käsinkosketeltava ja Eilisin matkustaessa Amerikkaan myös kirjan tunnelma muuttui ihanan amerikkalaiseksi. Henkilöhahmot ovat taidolla luotuja. Eilis tuntui todelliselta ja hänen iloissaan ja murheissaan oli helppo myötäelää vaikka hän välillä ärsyttikin naiiviudellaan. Myös kirjan mieshahmot olivat kiinnostavia, kuten myös esimerkiksi Eilisin äiti jonka tosin koin varsin ärsyttäväksi. Myös Tóibínin kieli on mutkatonta ja helppolukuista, suoraviivaista ja vähäeleistä.

Kirjan jälkimmäinen puolikas muuttuu tapahtumien vuoksi myös odottavaksi, melkein jännittäväksi ja minä luinkin kirjan viimeiset sata sivua yhdeltä istumalta täysin uppoutuneena Eilisin elämään. Lopulta pidin kirjasta todella paljon, vaikka en kirjan alussa jostain syystä aivan ihastuksissani ollutkaan. Vangitseva, koskettava ja tunnelmaltaan upea kirja jää kuitenkin posittivisena mieleeni ja olisin viihtynyt Eilisin elämän parissa kauemminkin.


★+


Kirjaa on tosiaan luettu muissa blogeissa ahkerasti, ainakin Lukuisan Laura, kujerruksia-blogin Linnea ja Lumiomenan Katja ovat lukeneet tämän. Näistä blogeista löytyykin linkkejä muihin arvioihin.

Lukuhaasteet: Ikkunat auki Eurooppaan / Irlanti

6 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä kovasti! Tosin yllättävän paljon kirjasta on jo unohtunut, luin tämän joskus viime vuoden puolella. Ja blogiarvioiden innoittamana minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Ei tämä varmaan erityisen mieleenpainuva kirja tapahtumiltaan ole, mutta luulen että kirjan tunnelma jää mieleen :).

      Poista
  2. Tämä on todella ihana kirja! Päällimmäisenä on jäänyt itse tarinan lisäksi mieleen yksinkertaisen kaunis kieli ja Eilisin niin rasittava äiti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilisin äiti oli todellakin joo rasittava... Mutta kieli ja kirjan tunnelma ihania!:)

      Poista
  3. Brooklyn on hieno romaani. Se on tosiaan helppolukuinen, jopa näennäisen kepeä, mutta joku kirjan tunnelmassa viehättää ja kirjaa jää mieleen pitkäksi aikaa. Mitä enemmän aikaa lukemisesta on kulunut, sitä enemmän kirjasta pidän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että kirjasta jää juuri tuo hieno tunnelma mieleen. Hieno kirja!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.