perjantai 21. syyskuuta 2012

Talvipäiväkirja / Paul Auster


Talvipäiväkirja / Paul Auster

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 225 sivua.
Alkuteos: Winter Journal, 2012.
Suomentanut: Erkki Jukarainen
Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri
Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta


Paul Auster on viime vuosien aikana noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Tartuin siis innolla miehen uusimpaan romaaniin Talvipäiväkirja. Tajusin muutaman sivun luettuani, että kyseessä ei ole tavallinen Austermainen fiktiivinen romaani, vaan miehen oma muistelmateos. Onneksi tämä ei missään tapauksessa osoittautunut huonoksi asiaksi.

Talvipäiväkirjassa Auster kertoo elämästään lukijalle. Hän palaa lapsuusvuosiinsa, kertoo muistoja, pieniä pilkahduksia elämästään. Hän muistelee nuoruusvuosiaan, ensimmäistä rakkauttaan ja ensimmäistä avioliittoaan. Auster palaa kirjassa muistelemaan vanhempiensa kuolemia ja niistä nousseita ajatuksia. Hän kertoo myös lukijalle, miksi ei voi sietää banaaneja ja mistä hänen arpensa ovat aiheutuneet. Auster muistelee avioeroansa ja kuvailee nykyistä vaimoaan, kirjailija Siri Hustvedtia tavattoman rakastavasti ja kauniisti.

Auster paljastaa lukijalle paljon itsestään. Hän on rehellinen muistellessaan menneisyyttään, käy läpi niin surut ja murheet kuin ilon ja onnen aiheetkin. Auster kertoo paniikkikohtauksistaan, äitisuhteestaan ja rehellisesti myös seksuaalisuudesta. Hän muistelee kouluvuosia, opiskelukavereita ja tehtyjä virheitä.

Talvipäiväkirja on hieno, rehellinen katsaus Paul Austerin elämään. Minä luin kaikesta suurella mielenkiinnolla. Uppouduin kirjan kauniiseen, rikkaaseen kieleen ja Austerin taitavaan kerrontaan. Pitkästyin ainoastaan silloin, kun Auster luetteli kaikki kaksikymmentä asuntoa, jossa hän on elämänsä aikana asunut. Edes pitkät kappaleet ja "virallisten" lukujen puuttuminen ei haitannut lukemistani, vaikka yleensä pidänkin siitä, että kirjan lukemisen voi tauottaa sopivasti yhden luvun päättyessä.

Talvipäiväkirja antaa Austerista lempeän, sympaattisen kuvan. En voinut kuin ihailla tapaa, jolla Auster lämmöllä ja rakkaudella kuvailee suhdettaan vaimoonsa ja lapsiinsa. Kirja herätti minussa lukijana paljon tunteita. Välillä hihittelin ääneen Austerin osuvalle, pilke silmäkulmassa kirjoitetulle huumorille, välillä taas luin Austerin elämän tapahtumista kyynel silmäkulmassa, eläytyen Austerin menetyksiin ja kriiseihin täysin.

Paul Auster on kirjoittanut rehellisen ja realistisen tuntuisen kirjan elämästään. Ihailen henkilöitä, etenkin kirjailijoita, jotka antavat itsestään kirjoissaan näin paljon. Paljastavat elämästään ja itsestään pieniä, tarkkoja yksityiskohtia. Tämä tekee Talvipäiväkirjasta, hienoon kielenkäyttöön yhdistettynä, tavattoman kiinnostavan ja kauniin koskettavan kirjan. Austerin fanit - toki kaikki muutkin - lukekaa tämä!

⋆-

Myös Tuulia ihastui tähän kirjaan!

12 kommenttia:

  1. Minulla tämä odottelee vuoroaan ja minä sitä, että kirja parantaisi New York -trilogian jättämän Auster-traumani. Kuulostaa lupaavalta, vaikka vain vähän silmäisin arviotasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että sinulle jäi Auster-trauma! Minä en ole trilogiaa lukenut, mutta muuten kovasti pitänyt lukemistani Austereista (paitsi Sunset Parkista...).

      Poista
  2. Blogissani on sinulle jotakin. :)

    VastaaPoista
  3. Austerin kohdalla on kirjallisessa sivistyksessäni ammoittava aukko. Asia pitäisi korjata pikimmiten!

    VastaaPoista
  4. Mullakin on Auster-aukko sivistyksessä, vain New York -trilogian olen lukenut ja sepäs vasta olikin kirja!! Tätä aloitin eilen - ihanalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
  5. Ei ihan Näkymättömän veroinen, mutta silti suuri elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin suuri elämys, mieleenpainuvan hieno kirja :). Mukavaa että sinäkin pidit tästä!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.