Syyskesä / Johan Bargum

Syyskesä / Johan Bargum

Tammi, 1993. 124 sivua.

Alkuteos: Sensommar, 1993.

Suomentanut: Rauno Ekholm

Kannen suunnittelu: Johan Pettersson

Mistä minulle? kirjaston poistomyynnistä

Ihastuin Johan Bargumin kauniiseen Syyspurjehdukseen, ja kun kirjaston poistomyynnissä törmäsin Bargumin Syyskesään nappasin sen tietysti mukaani. Säästelin kirjaa alkusyksyyn, jotta pääsisin helposti kirjan tunnelmaan.

Kesän vaihtuessa syksyyn vanha nainen viedään viimeisen kerran sukuhuvilalleen. Hän haluaa kuolla rakkaassa talossa perheensä ympäröimänä. Naisen vuoksi koko perhe saapuu huvilalle, viettääkseen siellä pari syyskesäistä viikkoa. Veljekset Olof ja Carl, vanhan naisen pojat, tapaavat ensimmäisen kerran vuosiin kun liikemaailmassa työskentelevä Carl saapuu perheensä kanssa uudesta kotimaastaan sukuhuvilalle. Lapsuudesta tuttu kilpailu ja vertailu, mustasukkaisuuden tunteet ja erimielisyydet nousevat pintaan kun veljekset viettävät aikaa samassa paikassa. Tapaamisen syy, kuoleva äiti, unohtuu nopeasti kun veljekset astuvat jälleen vastakkain. Erotuomareina toimii välillä Carlin vaimo Klara, välillä äidin miesystävä Tom. Elokuisten päivien aikana sukuhuvilalla käydään läpi menneisyyden muistoja, vaikeita tunteita ja menetettyjä haaveita. Vanha kolmiodraama nousee uudelleen pinnalle ja aiheuttaa odottamattomia seurauksia.

Bargum kirjoittaa kauniisti ja on luonut kirjaansa mahtavan surumielisen, haikean tunnelman. Näin silmieni edessä suuren huvilan meran rannalla, alkusyksyisessä surumielisyydessään. Henkilöiden väliset suhteet olivat kiinnostavia ja ihmissuhdekiemurat toivat kirjaan väreilevää jännitystä. Vaikka kirja on sivumäärältään varsin lyhyt, ehtii sivujen aikana tapahtua paljon, etenkin henkilöiden päiden sisällä, heidän ajatuksissaan ja muistoissaan. Pidin siitä, että Bargum keskittyi sekä menneisyyteen, että nykyisyyteen. Muistot ja tapahtumat menneisyydestä avautuivat pikkuhiljaa ja selittivät osittain nykyisyyden tilanteet.

Minä seurasin mielenkiinnolla Carlin ja Olofin veljessuhdetta, mutta lähes yhtä kiinnostava oli Carlin vaimon Klaran suhde mieheensä ja tämän veljeen. Vanha nainen, kuoleva äiti, jäi lopulta aika pieneen rooliin. Hän toimi, niin kuin äidit usein, perheen yhdistävänä henkilönä. Hän halusi perheensä kokoon lähestyvän kuolemansa vuoksi, ehkä hänen viimeinen toivonsa oli saattaa veljekset jälleen yhteen. En lopulta tiedä kuinka hyvin tuo mahdollinen toive toteutui, mutta odottamattomia seurauksia perheen kokoontuminen ja menneiden aiheiden paljastuminen lopulta sai. Koko suvun elämä muuttui monella tavalla muutaman elokuisen päivän seurauksena.

Syyskesä on tunnelmaltaan kauniin haikea ja surumielinen. Toki kirjassa on myös tunnelmallisia valopilkkuja, kaikki ei ole harmaan synkkää. Huumoria löytyy esimerkiksi hurmaavasta Sisar Heidistä joka huvilalla hoitaa Carlin ja Klaran pieniä poikia. Pojat ovat myös kiinnostavia, he reagoivat tapahumiin keskenään eri tavalla. Toinen on riehakas ja villi, toinen sulkeutuu itseensä ja omiin oloihinsa.

Kaiken kaikkiaan pidin Syyskesästä todella paljon. Parasta tässä oli kirjan tunnelma, kaunis kieli ja se, ettei kirja ole liian valmiiksi pureskeltu. Minä pidän siitä, että lukijalle jätetään varaa tulkinnoille, että on mahdollisuus lukea hieman rivien välistä. Bargum kirjoittaa kauniita pieniä kirjoja, koskettavia tarinoita joiden tunnelma on aina omaa luokkaansa. Minua harmittaa vain se, etten lukenut tätä(kin) kirjaa alkuperäiskielellään ruotsiksi.

★ ★ ★ ★ +