keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kirjaostoksia lähipäiviltä

Tänään teimme kivan reissun Forssaan Kirjalöytöön Tuulian ja Riinan kanssa. Reissu oli todella onnistunut, ja kirjoja tarttui mukaan iso kasa. Outletista löytyi todella paljon 1-5 euron kirjoja ja suurin osa omista löydöistäni on tätä hintaluokkaa. Mukaan tarttui myös yllätyspussi viidellä eurolla josta löystyi kolme kirjaa. Yhden luovutin eteenpäin Riinalle, mutta kaksi muuta tietokirjaa pidin itselläni.  Tässä tämän päivän saaliini:



Keittiötarhan 3 vuodenaikaa / Minna Siltala (ylläripussista)
Valmentava johtajuus / Marjo-Riitta Ristikangas & Vesa Ristikangas (ylläripussista)
Ihmisen osa / Kari Hotakainen
Houre / Laura Restrepo
Pionin rakkaus / Lisa See
Talonmies / Markku Rönkkö
Nooa Notkoniitty karkaa kotoa / John Boyne
Vesiseinä / Jussi Valtonen
Kabulin pääskyset / Yasmina Khadra
Pärstäkerroin / Torgrim Eggen


Viikonloppuna piipahdin vierailevan ystävän kanssa myös Turun kirjakaupoissa ja Suomalaisesta tarttui mukaan kolme kolmen euron Keltaisen kirjaston kirjaa sekä ruotsinkielinen pokkari. Tänään tapoin aamupäivällä aikaa Kansallisessa kirjakaupassa josta mukaan tarttui kaksi parin euron kirjaa. Eli ei kyllä lopu luettavat kesken...


Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann / Jonas Jonasson
Mies pimeässä / Paul Auster
Vihreä talo / Mario Vargas Llosa
Puotava mies / Don DeLillo
Kunnian mies / Antti Melender
Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä


Sellaista tänään! Huomenna pitäisi suunnata Ikeaan ostamaan lisää hyllytilaa kirjoille ja lähipäivinä juttua Hotakaisen Juoksuhaudantiestä. Kivaa viikon jatkoa kaikille :).


18 kommenttia:

  1. Jee! Nuo Keltaisen kirjaston kirjat ovat kyllä kadehdittavia löytöjä!

    VastaaPoista
  2. Ihan vieraita kirjoja minulle suurin osa! Mutta parin euron löydöt on aina parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parin euron löydöt on tosiaan parhaita. Yhden lukukerran jälkeen ne voi hyvillä mielin laittaa eteenpäin :)

      Poista
  3. Oho, kovakantisia keltaisia kolmella eurolla?

    VastaaPoista
  4. Paljon tuntemattomia, muutama tuttu, hienoja löytöjä yhtä kaikki. Hauskaa hyllymetrien hankintaa ja kaunista kevättä! :)

    (ja myös vau keltaiset!)

    VastaaPoista
  5. Yllätyspussi kuulostaa tosi kivalta! :D Aiva rupee itekki tekeen mieli tuonne ostoksille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyspussi oli tosiaan kiva idea, vitosella saikin kolme-neljä kirjaa yllärinä :). ja jos matka Forssaan ei ole liian pitkä, suosittelen lämpimästi käymään tuolla :).

      Poista
  6. Ikeaan huomenna? Tuu moikkaa mua mun duunipaikalle jos kerkiät! :)

    VastaaPoista
  7. Itseasiassa Ikeareissu peruuntu koska hoksasin et se uus hylly ei mahdu mun pikkuseen autoon :D

    VastaaPoista
  8. Musta tuntuu, että mun on pakko vielä käydä katsomassa saisko noita Keltaisia vielä. Koska minähän en tänään ostanut ainoatakaan kirjaa... Oli siis tosiaan hieno reissu, tulispa näitä useamman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypä kurkkaamassa! Mäkin voisin käydä vielä uusintakierroksen, mutta taidan jättää väliin ;).

      Poista
  9. Oj då, ihania löytöjä! Tuo Putoava mies kiinnostaisi minua erityisesti. Täytyy taas muistaa katsella kirjastossa ;)

    Kiitos kirjapaketista, se tuli tänään perille ja Cunningham pääsi heti kunniapaikalle hyllyyn <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja hienoa, että Cunningham tuli perille! :)

      Poista
  10. Täällä hieman kateellisena luin teidän ostosretkistä, mutta tulin siihen tulokseen, että onneksi asun kauempana. Ei olisi tainnut jäädä pelkkään yllätyspussiin minullakaan, vaan kirjasokeus olisi iskenyt ja ostoskassiin tarttunut vaikka mitä. Ja kirjahyllyostoksille minäkin joutuisin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta. Tuonne Forssaan ei kyllä kannata vaan katselumielessä mennä, ihan varmaan sieltä tarttuu kirja jos toinenkin mukaan ;).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.