tiistai 5. kesäkuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste



 Marjis aloitti Kirjamielellä-blogissaan minusta todella kivan haasteen, jonka säännöt tulevat tässä:

Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.

Hanna haastoi minut lukemaan Petri Tammisen novellikokoelman Muita hyviä ominaisuuksia johon tartun innolla. Kiitos haasteesta Hanna! Hanna lukee hurjan määrän kirjoja, joten minulla oli hieman hankaluuksia kirjan keksimisessä hänelle. Jos et Hanna ole lukenut Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytäviä suosittelen sinulle sitä. Jos olet sen jo lukenut toinen vaihtoehto on Paula Havasteen Kaksi rakkautta. Molemmista kirjoista minä itse olen pitänyt todella paljon, joten omia suosikkejani tässä suosittelen ;).

Yksi suosikkikirjani on myös Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla jonka määrään lukupiirityttöseni lukemaan. Eli Tuulia, Anni, Riina ja peikkoneito saavat Fagerholmia kesälukemiseksi.

Huomenna taas juttua juuri lukemastani kirjasta. Hieman pitää lukukokemusta vielä sulatella, ennen kuin siitä pystyn kirjoittamaan... Palaillaan!




4 kommenttia:

  1. Kiitos Sanna, en ole lukenut kumpaakaan näistä kirjoista vielä. :)

    Odotan juttua Shieldsistä, mie en ole itse vielä ehtinyt kirjoittaa omaa arviotani, mutta huomasin että luimme samaa yhtä aikaa. Luen heti perään Pikkuseikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin, että ollaan luettu Shieldsiä samaan aikaan ;). Minä jatkan Rakkauden tasavallan kanssa, ehdittiin jo valita se lukupiirissäkin kuukauden kirjaksi!

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, se otettu vastaan ilomielin! Ihanat naiset rannalla jo odottelevat minua kirjahyllyssäni, ehkäpä luen sen sitten kesällä rannalla. Minulla on jo niin valtava lukupino, etten postaa aiheesta erikseen blogissani, vaan haastan sinut tässä lukemaan joko Cunninghamin Tunnit tai sitten uudemmista Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi tai Kate Atkinsonin Ihan tavallisena päivänä. Minua kiinnostaisi tietää, mitä mieltä olet paljon kehutuista Tunneista ja toisaalta taas jälkimmäisistä uutuuksista olen kovin itse pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Tuulia! Aion jossain vaiheessa lukea nuo kaikki kolme kirjaa, mutta aloitan Tunneista. Se on ollut lukulistallani jo ihan liian kauan ja tykkään kovasti siihen perustuvasta elokuvasta! Kiitos :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.