tiistai 19. kesäkuuta 2012

Tunnit / Michael Cunningham


Tunnit / Michael Cunningham

Loistopokkarit, 2003. 236 sivua.
Alkuteos: The Hours, 1998.
Suomentanut: Marja Alopaeus
1. suom.kiel.painos 2000
Kannen kuvat: The Hours-elokuvasta
Mistä minulle? kirppislöytö

Michael Cunninghamin suosittu romaani Tunnit on ollut lukulistallani jo kauan. Olen nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan kolme kertaa ja pidän siitä kovasti, joten kirjakin on kiinnostanut. Tuulia haastoi minut lukemaan Tunnit osana Ota riski ja rakastu kirjaan-haastetta, ja kirjavalinta osui aika lailla nappiin!

Clarissa, Laura ja Virginia. Kolme naista, kolmelta eri aikakaudelta joita yhdistää yksi kirja. Tuo kirja on Virginia Woolfin kirjoittama Mrs Dalloway, jonka työnimenä on Tunnit. Cunninghamin luomassa tarinassa seurataan 1990-luvun New Yorkissa elävää Clarissaa. Hän on järjestelemässä isoja juhlia rakkaalle ystävälleen Richardille, joka on voittanut  arvostetun runopalkinnon. Richardille, joka kutsuu pitkäaikaista ystäväänsä Mrs. Dallowayksi, koska naisethan jakavat saman etunimen.
Laura Brown puolestaan elää 1940-luvun lopun Los Angelesissa. Hän odottaa toista lastaan ja viettää päivät kotonaan pienen Richie-poikansa kanssa. Lauran päivät ovat samanlaisia, ja ainut pieni piristysruiske päiviin on Virginia Woolfin Mrs Dallowayn lukeminen. Laura päättääkin mullistaa elmäänsä, ja karkaa hotellihuoneeseen lukemaan kirjaansa.
Kolmas nainen, jota Cunninghamin kirjassa seurataan, on Mrs. Dallowayn kirjoittanut Virginia Woolf. Hän viimeistelee klassikoksi noussutta romaaniaan kesäasunnossaan, jossa viettää kesäkuista päivää kirjailijamiehensä kanssa. Virginian elämää varjostaa jatkuvat "päänsäryt" ja masennuskaudet, piristystä eloon tuo vieraielva sisko ja tämän lapset, sekä odotus paremmasta huomisesta Lontoossa.

Koska olen nähnyt Tunnit elokuvan niin monta kertaa, kirjan juoni ja tarina oli minulle ennen kirjan lukemista jo aika selvä. Minusta Cunningham on keksinyt kiinnostavan ja oivaltavan juonen, ja pidän siitä, kuinka hän liittää yhteen kolmen eri aikakauden naisen tarinat. Cunninghamin kielenkäyttö on kaunista ja sujuvaa, joskin välillä aika haastavaa luettavaa. Kirjan aiheet ja koko tunnelma on surumieleinen, jopa melankolinen. Olen opiskelujeni yhteydessä analysoinut kirjan (elokuvan) henkilöt psykologisesta näkökulmasta ja tuo analyysi syvensi ymmärrystä myös kirjan tapahtumista. Jätän tarkemmat analyysit nyt tässä kirjoittamatta, mutta psykologisestikin kirja ja sen henkilöhahmot ovat todella mielenkiintoisia!

Cunningham sai minut tällä kirjallaan myös (tietenkin) kiinnostumaan Virginia Woolfista henkilönä ja kirjailijana. Mrs. Dalloway on ollut lukulistallani jo kauan, ehkäpä vihdoin tänä kesänä ehtisin senkin lukea. Cunningham on myös tämän alkuvuoden aikana noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni Illan tullen- kirjan, sekä nyt Tuntien myötä. Tunnit oli siis lukukokemuksena minulle positiivinen, vaikka lukemista toki hieman latisti se, että juoni ja henkilöt olivat minulle elokuvasta jo niin tutun tuntuisia. Päässäni oli jatkuvasti Meryl Streepin kuva kun luin Clarissan juhlapäivästä, ja kun Clarissa itse mainitsi näyttelijä Meryl Streepin menin lukiessani hämilleni ja muistin, että Clarissa ei ole yhtä kuin Meryl Streep. Jostain selittämättömästä syystä kirja jätti minut myös hieman etäiseksi, vaikka tästä kovasti pidinkin.

Kaiken kaikkiaan Tunnit on minulle tärkeä ja mieleenpainuva niin kirjana, kuin elokuvanakin. Tästä saan myös suorituksen niin TBR 100-listalleni kuin myös Pulitzer-haasteeseeni.


★★★★-


Tuulia vakuuttui Cunninghamin kirjoittajanlahjoista, vaikka olikin kirjaan hieman pettynyt. Myös Karoliina luki kirjan, rakastuttuaan ensin elokuvaan. Sara vaikuttui kirjasta, mutta jätti hänet kuitenkin hieman etäiseksi ja Kirjahiiri ihastui Cunninghamin kirjoitustyyliin.

8 kommenttia:

  1. Tunnit on minulle todella rakas kirja. Jos laatisin elämäni kirjat top10:n, pääsisi Tunnit sille listalle. :) Surullinen se tosiaan on, mutta niin kaulis ja kuulas, hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Tunnit on sinulle tärkeä ja rakas kirja. Minä luulen, että se olisi sitä minullekin jos vain olisin lukenut ensin kirjan ja katsonut elokuvan vasta sitten. Elokuvana Tunnit on minulle ihan top10-kärjessä ;).

      Poista
  2. Luin vasta itsekin, joskin petyin. Tavallaan ihan tyylikästä matskua, mutta ei sopinut omaan makuun. Jos luet arvosteluni, ei kannata loukkaantua: kärjistäminen on lempipuuhaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa arviosi, ja minusta se oli hienosti perusteltu ja kirjoitettu. Kaikkille vain ei samat kirjat sovi, ja ymmärrän sen myös tämän kanssa. Kiva vain kun on erilaisia mielipiteitä!:)

      Poista
  3. Minä itse pohdin sitä, että tämä on kyllä juuri sellainen kirja, joka pitäisi lukea ennen elokuvaa. Tai siis, että ymmärrän miksi pidit kirjaa ehkä etäisenä elokuvan jälkeen. Jotenkin itselle tämä iski lujaa, mutta en osaisi kuvitella, että lukisin tämän nähtyäni tästä elokuvan.

    Tai kirjoitin kirjasta näin: "Minä pidin kirjasta heti kun osasin ottaa sen vastaan oikein ja ymmärrän, miksi monet ovat tästä ilahtuneet. En kuitenkaan varauksetta voi tätä suositella. Toisessa mielentilassa luettuna tämä saattaa näyttäytyä aivan eri tavoin lukijalle. "

    Tämä on kyllä kirja, jonka lukemiseen vaikuttaa niin paljon taustatekijät. Ja vaikka se mielentila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomasin myös, että kirja olisi ehdottomasti kannattanut lukea ennen elokuvan katsomista. Luulen, että olisin tykännyt kirjasta vielä paljon enemmän jos olisin katsonut elokuvan vasta jälkeenpäin.

      Ja myös lukijan mielentila vaikuttaa lukemiseen, ja kirjan ymmärtämiseen, aivan varmasti.

      Poista
  4. Hei Sanna, minuun on se elokuva tehnyt niin vahvan vaikutuksen ja kaikki henkilöhahmot siinä mielikuvineen eli en voisi lukea tätä kirjana enää.

    Suosittelen sinua tarttumaan Woolfiin Mrs Dallowayn ohella myös Majakka voisi sinua kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli kyllä tuo sama fiilis nyt kirjan lukemisen jälkeen. Elokuva on niin vaikuttava, että kirja ei ollutkaan ihan niin hyvä kuin odotin ja toivoin. No, jatkossa täytyy kyllä lukea kirjat aina ensin ;).

      Woolfia yritän ehtiä lukemaan, kiitos vinkistä!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.