keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ihana maa / Grace McCleen



Ihana maa / Grace McCleen

Otavan kirjasto, 2013. 330 sivua.
Alkuteos: The Land of Decoration, 2013.
Suomentanut: Marianna Kurtto
Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Grace McCleen omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ihana maa oli aiheeltaan niin kiinnostava, että innostuin kirjasta heti bongattuani sen Otavan kevään uutuusluettelosta. Meni kuitenkin aika kauan, ennen kuin törmäsin kirjaan kirjastossa, ja vielä kauemmin ennen kuin tartuin itse kirjaan...

Ihana maa on kymmenvuotiaan Judithin pakopaikka. Se on mielikuvitusmaailma Judithin huoneen lattialla, maailma johon hän rakentaa ja askartelee uusia taloja ja uusia ihmisiä, maailma jonka ylle hän tekee lumimyrskyn kun hän toivoo lumen saapuvan ihan oikeasti. Kun lumi sitten saapuu oikeaankin maailmaan Judithin lumileikkien jälkeen ja estää Judithia menemästä kouluun, tyttö alkaa uskoa, että hänellä on erityinen taito. Judith uskoo, että hän pystyy luomaan asioita, että hän saa asioita tapahtumaan oikeassa elämässä, että hän on Jumalan apulainen. Judith elää ankaran isänsä kanssa keskellä tiukkaa uskonnollista yhteisöä. Sunnuntaisin Judith käy kirkossa, ja joskus isänsä kanssa käännyttämässä ihmisiä uskoon.

Ihana maa on Judithin pakopaikka. Hän pakenee koulukiusaamista, ilkeää luokkatoveria Neiliä ja ongelmallista suhdetta isäänsä. Kun tapahtumat mielikuvitusmaailmassa ja todellisessa maailmassa sekoittuvat, tulee nuoren tytön elämästä yksi sekamelska, vaikeudet seuraavat toisiaan ja ulospääsy näyttää lähes mahdottomalta.

Ihana maa herätti kiinnostukseni juuri uskontoaiheensa vuoksi. Aihe on kiehtova, ja rehellisesti sanottuna todella kaukana omasta ajatusmaailmastani. En voinut lukea tätä kirjaa tuohtumatta. Olen suvaitsevainen ja yritän ymmärtää kaikenlaisia ajatuksia ja aatteita, mutta tässä minulla oli muutamaan otteeseen todella vaikeaa ymmärtää tiettyjä asioita ja tiettyjä valintoja. Ihana maa herätti siis jo aiheensa puolesta vahvoja tunteita minussa. Kirja on kirjoitettu varsin uskottavasti nuoren lapsen näkökulmasta. Pidin tästä ratkaisusta, se vei lukijan suoraan nuoren tytön sisimpään, todentuntuisesti ja koskettavasti.

Judith oli hahmona kiinnostava ja mieleenpainuva. Hänelle toivoi tietenkin hyvää, mutta oman paikkansa sydämessäni sai myös ilkeä koulukiusaaja Neil. Oli niin selvää, että poika ei tullut kovinkaan hyvistä olosuhteista, että hänenkin käytöksensä taustalla oli monia vaikeita asioita. Minun kävikin poikaa välillä sääliksi, kun hän koulussa joutui vastuuseen teoistaan, vaikka vastustankin koulukiusaamista kaikissa muodoissaan.

McCleenin kirjoitustapa on ihanan erilainen. Tarina kerrotaan nuoren tytön näkökulmasta, joten kielikin on sen mukaista. Pidin siitä, ja tämäkin seikka teki tarinasta uskottavamman. Suomennos oli sujuva ja kirja oli todella nopealukuinen helpohkon kielen ja lyhyiden lukujensa vuoksi. Judithin vahva kertojaääni kosketti, mutta tämäkään tarina ei kauheuksista huolimatta ollut täysin mustavalkoinen. Kiehtovinta tarinassa oli miettiä, mikä lopulta tapahtui oikeasti, mikä Judithin mielikuvitusmaailmassa.

Ihana maa oli idealtaan kiehtova ja Judithin on tarina koskettava. Aihealueet olivat kiinnostavia ja sain jehovantodistajuudesta hieman laajemman kuvan kuin mikä minulla aiemmin on ollut. Kertojaäänenä toimiva Judith oli sympaattinen ja vahva tyttö, ja hänen sisäiseen maailmaansa oli hienoa saada astua runsaan kolmensadan sivun ajaksi.



18 kommenttia:

  1. Tuntuu, että olen kaikesta samaa mieltä: Judith on hyvä romaanihahmo, kirjan teema on kiinnostava ja McCleen hallitsee hyvin sekä aihetta että henkilöitään. Koskettava kirja, joka jää myös mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ukson että tämä on todella mieleenpainuva kirja!

      Poista
  2. Itsellänikin on juuri tämä kirja kirjastosta lainassa, mutta en ole vielä ehtinyt sitä aloittaa. Arvostelusi lupaa ainakin hyvää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kiva kuulla mitä mieltä tästä olet :).

      Poista
  3. Tämä oli tosi voimakas lukuelämys. Itse koin kirjan aika ahdistavana, minä, joka en dekkareita lukiessa kaihda oikein mitään... Jotenkin eläydyin liikaa pienen tytön maailmaan, jossa isä oli etäinen, äiti poissa ja sen sijaan että Jumala olisi rakkaus, hän vääristyi pelottelijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tämä tosiaan ahdistavakin, mutta minulla se ahdistus ei jäänyt päällimmäiseksi tunteeksi, onneksi! Mutta kyllä Judithin maailma oli rankka ja ihmiset hänen ympärillään eivät oikein tuntuneet sitä aina käsittävän...

      Poista
  4. Lapsikertojat ovat minulle ongelma: Harvoin heille sytyn, mutta kun, niin sitten sitäkin enemmän. Tämä tuntuu olevan hyvin pidetty. Menen tänään kirjastoon ja katsotaan, mitä mukaan lähtee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en aina ihan innostu lapsikertojista, mutta Judith tässä oli kyllä oikein hyvä kertojaääni :).

      Poista
  5. Minua ei ainakaan häirinnyt "lapsellinen" näkökulma. Välttämättä tämä ei ollut niitä mieleenpainuvimpia elämyksiä, mutta tykkäsin kovasti sen kirjoitustavasta, ja siitä ettei tarina ollut mustavalkoinen tai sinisilmäinen. Jostain syystä se jäi mieleen viihdyttävänä ja kevyenä, vaikka aiheet oli kaikkea muuta. Pidin siitä, miten Judithista luotiin upea persoona, jolla oli ymmärrystä ja kanttia monelle sellaisellekin, jolle ei olisi itselläni luultavasti ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin juuri tuosta, että tämä ei ollut mustavalkoinen. Tämä tarina jää varmasti myös mieleeni pitkäksi ajaksi. Ja Judith oli todellakin ikäisekseen fiksu tyttö, kaikista ongelmista huolimatta!

      Poista
  6. Hmm pitäisiköhän sittenkin lukea tämä. Olen niin kahden vaiheilla. Mutta aihe on tosiaan kiinnostava :)

    VastaaPoista
  7. Tämä oli kyllä hyvä ja mieleenpainuva. Ja samaa voin todeta, kuten Leena yllä: vieroksun vähän lapsikertojia. Mutta tässä se toimi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ihan samaa mieltä! Hyviä lapsikertojia on aika vähän, mutta tämä oli kyllä hyvä :).

      Poista
  8. Luin tämän juuri ja voin vain kompata sinua! Erittäin mieleenpainuva kirja, joka sai minut tuohtumaan ja ahdistumaan. En varmaan saa tätä mielestä vähään aikaan. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Mieleenpainuva ja ahdistavakin...

      Poista
  9. Olen samaa mieltä siitä, että Grace McCleenilla on upea kyky kuvata lapsen sisäistä todellisuutta ja mielikuvitusta. Jostain syystä lapsikertoja on tässä kirjassa poikkeuksellisen uskottava, eikä lapsenomainen kielikään ollut liian alleviivaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Liian usein lapsikertojat ovat minusta liian naiivin tuntuisia, tai sitten päinvastoin epäuskottavia "järkevyydessään". Mutta tässä oli onnistunut kertojaääni, ehdottomasti :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.