 |
| Sonaatti Miriamille (Sonata for Miriam, 2008) / Linda Olsson. Gummerus, 2010. 376 sivua. |
Minun oli tarkoitus palata Turkuun viikonlopun jälkeen maanantaiaamuna mutta sunnuntai-maanantai yönä iski vatsatauti. Olen tosi harvoin kipeänä, edellinen vatsatauti oli kolme vuotta sitten muutamaa päivää ennen Vanhojen tansseja ja kuumettakaan ei ole ollut vuosiin. Sitten kun tulen kipeäksi, se osuu aina huonoon aikaan - eilen olisi ollut lukupiiritapaaminen ja opintojen kanssa on tällä hetkellä tosi kiire ja paljon tekemistä. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin jäädä vanhempien luokse sairastelemaan, siinä kunnossa jossa eilen oli, en olisi jaksanut ajaa autoa. Tänään olo on jo hieman parempi, kuume on laskenut eilisestä ja vatsakin voi jo paremmin. Jaksoin aamulla lukea loppuun Linda Olssonin Sonaatti Miriamille josta nyt voisin kirjoittaa muutaman sanasen.
Viulisti Adam Ankeria kohtaa suuri tragedia kun hänen tyttärensä Miriam kuolee onnettomuudessa. Adam jää yksin Uuteen-Seelantiin jonne hän vuosia aiemmin on paennut, elämänsä tärkeimmän ja suurimman valinnan vuoksi, tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä Adam poimii maasta hiuspinnin joka tuo Miriamin hänen mieleensä. Adam vierailee myös museossa jossa kävi useasti tyttärensä kanssa. Museon holokaustinäyttelyssä Adam törmää valokuvaan Adam Lipskistä, valokuvan mies on samanniminen kuin Adam Anker joskus oli:
"Minun nimeni on Adam Anker. Joskus se on ollut Adam Lipski. Olen syntynyt Krakovassa, Puolassa. Katsoessani silmiin vierasta miestä, jolla oli sama nimi kuin minulla, aloin ensimmäisen kerran elämässäni kuulla kysymyksiä, joita ei ole koskaan esitetty, ja minut valtasi hillitön halu tietää."
Hiuspinnin löytäminen sekä museovierailu saa Adamin muistelemaan tyttärensä viimeiseksi jääneitä sanoja:
"Mene ulos, isä. Lähde seikkailemaan! Nyt on lauantai!"
Noin vuosi tyttärensä kuoleman jälkeen Adam lähtee seikkailemaan, Wienin kautta Krakovaan jossa hän tapaa ihmisiä jotka osaavat kertoa hänen menneisyydestään paljon. Adam saa käsiinsä Wanda -äitinsä kirjoittaman kirjeen joka kertoo Adamin menneisyydestä enemmän kuin mikään tai kukaan koskaan ennen. Adam etsii juuriaan ja löydettyään osan vastauksista hän palaa vihdoin Ruotsiin tapaamaan naista, joka oli hänelle kerran maailman tärkein mutta joka pakotti Adamin tekemään elämää suuremman valinnan.
Sonaatti Miriamille on kaunis ja koskettava kertomus menneisyydestä, kaipauksesta ja surusta. Minä odotin kirjalta paljon, ja ehkä siksi petyin hieman. Olssonin kieli on todella kaunista ja loppujen lopuksi pidin siitä, kuinka kirjan loppupuolella kertojaääni vaihtui Adamista hänen rakastamaansa naiseen. Minua hieman harmitti se, että Miriam jäi niin etäiseksi hahmoksi ja lukija ei saanut tietää hänestä juuri mitään. Holokaustikuvaukset ja Adamin historian etsiminen oli kirjan mielenkiintoisinta antia, kun taas kirjan viimeiset osat Ruotsissa oli kirjan kauneinta antia. Ihastuin kovasti Olssonin kieleen ja seuraavaksi otan luettavaksi joululahjaksi saamani Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -kirjan.
Tähtiä ****-
Kuulostaa kiinnostvalta! Minulla on tuo Olssonin edellinen seuraavana kuunneltavien listalla, mutta varmasti täytyy tämäkin jossain vaiheessa lukea.
VastaaPoistaToivottavasti inha tauti hellittää pian!
Luin tämän kirjan vuodenvaihteen tienoilla ja olen vähän samoin aatoksin. Odotin tältä jotain enemmän. Puola-kuvaukset ovat hienoja, kuin Kieslowskin elokuvasta! Itse taisin kirjoittaa blogiini, etten pitänyt loppupuolen kertojanäänen muutoksesta, mutta kun nyt ajattelen asiaa, se oli kohtalaisen onnistunut kuitenkin.
VastaaPoistaPikaista paranemista sinulle!
En ole lukenut Olssonia, ja ainakin tuon Laulaisin sinulle kauniita lauluja (vai miten se meni) hurjan hehkutuksen vastapainoksi olen kuullut myös vastakkaisia mielipiteitä.
VastaaPoistaLähinnä halusin tulla sanomaan, että hyvä, kun voit paremmin ja toivottavasti voit hyvin jatkossakin! Minäkään en ole oikein ikinä sairas. Ellei migreeniä lasketa.
Hmm, vaikuttaa sen verran mielenkiintoiselta, että voisi melkein pistää itselleenkin to-read listaan!
VastaaPoistaSatu, minusta Adam olisi saanut jäädä Krakovaan ja tarinakin päättyä sinne. Kun päästiin Ruotsiin on kuin kirjoittaja olisi vaihtunut: En tunnistanut kirjoittajaa enää Olssoniksi.
VastaaPoistaLaulaisin sinulle lempeitä lauluja on lohtukirjojen ehdotonta aatelia. Annoin sen lainaksi ystävälleni, joka eli vaikeaa vaihetta ja hän sanoi lukeneensa kirjaa kuin olisi juonut jotain voimistajaa nektaria. Tämmöistä olen kuullut muiltakin. Miriamin olen jo antanut eteenpäin, mutta pidän itselläni Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.
Paranemisiin!
Paranemisia!!
VastaaPoistaOstin tämän viime syksynä, mutta en ole vielä ehtinyt lukea teosta. Säästelen sitten näihin lohtuhetkiin. :)
Itselleni jäi tästä ristiriitaiset fiilikset. Vaikka tätä luki sujuvasti ja nopeasti, niin alkupuoli jäi jotenkin kylmäksi. Vasta kertojan vaihtuessa pääsin kirjaan oikeasti sisään ja loppupuoli olikin kaunis. Sitä paitsi tästä meni jotain hieman ohi...
VastaaPoistaKirsi, kiitos kovasti, tauti on jo paranemaan päin;) Minäkin pääsen toivottavasti jo pian Olssonin toisen kirjan kimppuun!
VastaaPoistaKatja, kiitos! Kertojaäänen muutos oli kirjan jotenkin jännä käänne, siksi ehkä pidinkin siitä;)
Karoliina, kiitos kovasti;)
Katri, kannattaa lukaista!;)
Leena Lumi, minä pidin kertojan muutoksesta ja tykkäsin aika paljonkin Ruotsiin sijoittuvasta osasta. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja odottaa jo yöpöydälläni, toivottavasti se on parempi kuin Miriam;)
Hanna, kiitoksia!: )
Anki, mulle jäi vähän sama fiilis. Alku meni jotenkin ohi, enkä ihan päässyt sisään juttuun vaikka kieli oli kaunista ja sujuvaa. Loppuosa olikin suosikkiani, Ruotsiosa etenkin: )