sunnuntai 21. elokuuta 2011

Piiat / Kathryn Stockett

Piiat ( The Help, 2009) / Kathryn Stockett. WSOY, 2010. 462 sivua.

Kathryn Stockettin bestseller-romaani Piiat on ollut jo kauan lukulistallani pitkälti positiivisten blogiarvioiden vuoksi. Kirja tarttui mukaani kirjastoreissulla ja on viihdyttänyt minua kesän viimeisten (t)yövuorojen kuluessa. Nyt alkoi kahden viikon vapaat ennen luentojen alkua! Kaipaan toki jo takaisin töihin, niin hyvin siellä viihdyin ja niin ihanien ihmisten kanssa sain työskennellä... No, takaisin kirjaan;)

Piiat sijoittuu 1960-luvun Missisippiin, Jacksonin kaupunkiin. Rotusyrjintä kukoistaa yhä ja mustat naiset työskentelevät valkoisten naisten kodinhoitajina, lastenhoitajina, palvelijoina. Mustat eivät saa käyttää valkoisten kirjastoa, mustilla ja valkoisilla on omat ruokakaupat ja osa valkoisista on rakentanut mustalle kodinhoitajalleen jopa oman käymälän talonsa autotalliin, jotta musta takapuoli ei koskettaisi valkoisten pönttöjä ja levittäisi vakavia sairauksia.

Kirjassa vuorottelee kolme kertojaa, mustat taloudenhoitajat Aibileen ja Minny sekä valkoisen perheen tytär Miss Skeeter. Aibileen ja Minny työskentelevät kumpikin valkoisen naisen taloudenhoitajana, Minny on saanut potkut noin viidennentoista kerran ja päässyt töihin omituisen Miss Celian luokse kun taas Aibileen hoitaa seitsemättätoista valkoista lastaan Leefoltin perheessä. Miss Skeeter vähät välittää valkoisten naisten tehtävistä, kuten aviomiehen metsästyksestä, ja kuluttaa mieluummin aikaansa suuren haaveensa toteuttamiseen. Korkeakoulutettu Skeeter nimittäin haluaa kirjailijaksi ja päättääkin kirjoittaa rohkean kirjan piikojen kokemuksista valkoisten naisten kodeissa. Hän haastattelee kirjaansa parhaiden ystäviensä taloudenhoitajia ja saa hullunmyllyn lisäksi ystäviensä vihan niskaansa.

Piiat on samaan aikaan järkyttävä ja surullinen, mutta myös hauska ja toivoa antava. Onneksi pahoina aikoina oli myös niitä hyviä valkoisia. Onneksi oli Skeetereitä jotka halusivat auttaa, ja halusivat saada monet epäkohdat ja järjettömyydet jotka mustien ja valkoisten välillä vallitsivat, toisten tietoon. Kirjan kolme päähenkilöä ovat kiinnostavia, Aibileenin omistautumista työnantajansa lapsille oli hellyyttävää seurata, Minny taas oli ihailtavan voimakastahtoinen ja vahva ja Miss Skeeter nyt oli ainut valkoinen nainen jota kirjassa pystyi sietämään.

Kirjan kieli oli varsin sujuvaa, mutta hieman harmittelen etten lukenut tätä aiemmin alkuperäiskielellä. Luulenpa, että murre olisi ollut vaikuttavaa ja tuonut vielä lisäpisteitä kirjalle. Muutamassa kohdassa suomennos jotenkin tökki, ja muutamia sanavirheitäkin löysin jotka auttamatta aina hieman häiritsevät minua... Kokonaisuutena kuitenkin hieno kirja, aihe on kiinnostava ja tietysti tärkeä. Kirjaa lukiessani mieleeni tuli monta kertaa keväällä lukemani Häivähdys purppuraa ja muutamassa kohdassa vertailin etenkin Minnyä ja Purppuran Celietä...Pienen mökin emäntä on kirjoittanut yhteisjutun Piioista ja Purppurasta, minä jätän sen nyt toiseen kertaan;)

Minä luulin että rakastaisin tätä kirjaa, mutta ihan niin syvää vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt.Vaikuttava lukukokemus kuitenkin ja suosittelenkin tätä lämpimästi kaikille jotka eivät tätä vielä ole lukeneet. En nyt linkitä muita blogeja, sillä olisi varmasti helpompi linkittää heitä, jotka eivät tätä ole lukeneet;)

★★★★

10 kommenttia:

  1. Tämä on minulla lukupinossa odottamassa ja odotukset ovat korkealla:) Jospa ehdin kimppuun ensi kuussa.

    VastaaPoista
  2. Minä luen Piikoja paraikaa, joten en siksi lukenut arviotasi kovin tarkkaan. Tähän asti olen tykännyt paljon (olen vähän yli puolivälissä)! Vaikka kirjan teemat ovat vakavia ja tärkeitä, on kirja silti jotenkin kevyt, suloinenkin.

    VastaaPoista
  3. On aina paha lukea liikaa positiivisia blogiarvosteluita, sitten on vaikea pitää kirjasta yhtä paljon. :D
    Mutta kyllä minäkin tästä tykkäsin.

    VastaaPoista
  4. Minä pidin tästä valtavasi. Luin Piiat viime talvena, ennen kuin olin edes tajunnut kirjablogien olemassaolon, joten minulla ei ollut mitään ennakkokäsitystä. Toki kirjassa oli karujakin juttuja, mutta päällimmäisenä jäi mieleen hyvät asiat ja sujuva kieli.

    VastaaPoista
  5. Minä pidin tästä myös kovasti, aihe oli mitä mielenkiintoisin. Uskomatonta että jotain tuollaista on tapahtunut vain 50 vuotta sitten..Sitä on vaikea kuvitella.

    Minäkin pohdin millainen lukukokemus olisi ollut englanniksi :)

    VastaaPoista
  6. Minäkin luin tämän ennen kuin sitä suomennettiin. Olin kyllä lukenut ulkomaisten blogien hehkutusta, mutta silti kirja oli minulle vielä enemmän kuin odotin. Suosittelen ehdottomasti lukemaan alkukielellä! Lisäksi auttaa, jos saa yhtä otolliset lukuhetket ja -ympäristöt kuin minä, ja jos suhtautuu kirjan aiheisiin yhtä suurella tunteella. :D

    VastaaPoista
  7. Kiva että tykkäsit. Minusta tämän kirjan valkoisten rouvien ajatusmaailma oli pelottava, ajatella ettei noista ajoista nyt niin kauaa ole. Koko se käymälä-kuvio...

    VastaaPoista
  8. Sanna, minau hirvittää, kun tämä on minulla vielä lukematta ja tätä on niin hehkutettu. Pelkään etten koe samaa hurmaa ja aikani on sitten heitetty hukkaan.

    Tunnen itseäni sen verran, että ärsyynnyn jos mustia kohdellaan ala-arvoisesti. En vain kestä!

    Olisin tänä iltana aloittanut Piiat, mutta tartunkin jännäriin...

    Onneksi sinä et hulluna tätä hehkuttanut, sillä sitten olisin päättänyt etten tätä tee ollenkaan;-)

    VastaaPoista
  9. PS. Mitä kukkia sinulla on tuossa kauniissa kuvassa, jossa kirjoja? Ovatko ne ruusuja ja jos, niin mitä ruusuja?

    VastaaPoista
  10. Amma, kiva lukea tästä sitten sinunkin mielipiteesi:)

    Laura, minustakin kirja oli aika kevyt vaikka teemat olivatkin vaikeita ja vakavia. Kiva lukea pian sinun tuoreet fiiliksesi tästä:)

    peikkoneito, ihan samaa mieltä. Odotukset on aina niin korkealla kun tarttuu tällaiseen hehkutettuun kirjaan, että helposti hieman pettyy. Kyllä minäkin tykkäsin, mutta en niin hehkutetun paljon;)

    Maija, ehkä minäkin olisin tykännyt tästä vielä enemmän ilman ennakkokäsitystä tästä. Ne kuitenkin vähän aina vaikuttaa…

    Kirppu, aihe oli tosiaan mielenkiintoinen ja uskomaton. Minäkin lukiessa ihmettelin, miten tällaista on voinut olla niin vähän aikaa sitten. Kauheaa.

    Karoliina, aihe on minusta hurjan kiinnostava, kauhea mutta puoleensavetävä jotenkin. Ehkä tämä pitäisi lukea joskus uudestaan englanniksi, jospa se olisi silloin vielä parempi;)

    Norkku, valkoisten naisten ajattelumaailma oli kyllä monesti pelottava, parikin kertaa ihan pysähdyin lukiessani miettimään, miten joku on voinut ajatella näin. Ja monet kai ajattelevat vieläkin samantapaisesti, onneksi niitä fiksumpia on nyt enemmän kuin tuolloin…

    Leena, minä en ihan kokenut tuota hehkutettua hurmaa, mutta ei tämä missään tapauksessa huono ole. Mustia kohdellaan tässä ala-arvoisesti ja vaikka se on minusta ihan kamalaa, olen iloinen että luin tämän. Kirjassa on kuitenkin onneksi menossa muutos vähän parempaan…

    Yläbannerini kuva ei ole (valitettavasti) omani vaan se on sivustolta weheartit.com joten en osaa sanoa mitä kukkia kuvassa on. kauniita ovat :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.