 |
| Vieras kartanossa (The Little Stranger, 2009) / Sarah Waters. Tammen keltainen kirjasto, 2011. 592 sivua. |
Sarah Watersin romaani Vieras kartanossa lähti muutama kuukausi sitten mukaani kirjastosta kauniin kantensa vuoksi. Kirjan lainattuani kirja alkoikin näkymään monessa blogissa ja päätin lukea sen vasta sitten, kun ensipöly hieman laantuu. Nyt koitti sopiva muutaman päivän vapaa töistä, joten otin tämän kummitustarinan luettavakseni. Blogiani kauemmin seuranneet tietävät varmasti, ettei kauhu, vampyyri- tai kummitusjutut ole suosikkilistani kärjessä. Tässä romaanissa ei ollut mielestäni liikaa kummitusjuttuja, mutta kirjan harmaa, sateinen ja synkkä tunnelma sai toki oloni fyysisesti hieman huonoksi näinä päivinä.
Vieras kartanossa on mielenkiintoinen kuvaus toisen maailmansodan jälkeisen Iso-Britannian luokkayhteiskuntaan ja yhteiskunnan muutoksiin. Hundreds Hallin kartanossa asustaa vanha rouva Ayres aikuisten lastensa Roderickin sekä Carolinen kanssa. Perheen kanssa asuu myös nuori palvelustyttö Betty joka eräänä iltana sairastuu. Kartanoon hälytetään kylälääkäri, tohtori Faraday, jonka mieleen tulvii muistoja hänen saapuessa kartanoon. Faraday muistaa, kuinka hän pienenä poikana kävi kartanossa äitinsä kanssa joka toimi hetken aikaa kartanon lastenhoitajana. Faraday ei ole käynyt kartanossa pariinkymmeneen vuoteen, ja kartanon kammottava, ränsistynyt ulkomuoto järkyttää häntä. Faraday hoitaa Bettyn kuntoon ja lähtee kartanosta, eikä vielä silloin arvaa, kuinka useasti hän seuraavien kuukausien aikana palaisi ränsistyneeseen, synkkään kartanoon ja kuinka usein kartano ja sen asukkaat olisivat hänen mielessään.
Faraday huomaa pian kuinka pahassa jamassa kartano ja sen asukkaat ovat. Pientä iloa kartanon harmaaseen arkeen tuo kuitenkin pienimuotoisten juhlien suunnittelu, mutta juhlat päättyvät traagisesti ja juhlista seuraa katastrofi toisensa perään. Onko vanhassa kartanossa kummituksia, vainoaako Ayresin perhettä huono onni vai jonkinmoinen kirous, onko kyse perinöllisestä hulluudesta vai mikä selittää kammottavat tapahtumat jotka seuraavat toinen toistaan?
Tarinan kertojana toimii koko ajan tohtori Faraday, joka seuraa perheen elämää läheltä. Keskiössä on toki Faradayn ja Ayresin perheen lisäksi myös vanha kartano, ikään kuin ylimääräisenä henkilöhahmona. Kartanon synkkyyttä, ränsistyneisyyttä ja entisiä loistoaikoja kuvataan tarkasti ja usein, rinnastaen kartanon kammottavan tilan muuttuvaan yhteiskuntaan jossa ei enää ole tilaa maalaisaatelille.
Vieras kartanossa on välillä hieman pitkäveteinen, Waters kuvailee kaikkea niin tarkasti ja yksityiskohtaisesti. En usko, että kirja olisi yhtään huonompi vaikka sitä olisi vähän tiivistettykin. Kirjan alku ja viimeiset satakunta sivua olivat kuitenkin todella mukaansatempaavaa luettavaa, mutta välillä tarina oli toki melkein liian karmiva ja kylmiä väreitä aiheuttava tällaiselle herkkikselle. En lupaa ottaa kummitustarinoita ahkerasti luettavaksi, mutta tällainen hieman erilainen kirja, omalta "mukavuusalueelta" poistuminen, oli varsin kivaa vaihtelua lukemiseeni.
Tästä kirjasta minulla olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa ja spekuloitavaa, mutta en halua spoilata juonta heille, jotka eivät vielä ole tätä lukeneet. Niinpä siirryn spekuloimaan Susan blogiin, jossa on käyty keskustelua kirjan juonesta aiemmin kesällä.:)
★★★★
Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela
Kääntäjä: Helene Bützow
Minulle tämä kirja on tulossa pian kotiin luettavaksi ja odotan niin innolla! Tuo pituus minuakin hieman huolettaa, meneekö kirja välillä pitkäveteisyyden puolelle... Sen näkee sitten, mutta tämä kyllä vaikuttaa tosi kiehtovalta!
VastaaPoistaMinä jätin ja jätän tämän väliin, sillä vaistoni sanoo, että tämä ei ole minun kirjani. Olen kyllä nytkin brittiläisessä kartanossa, mutta en tässä samassa.
VastaaPoistaPitkäveteisyys on kirjalta ikävä juttu, mutta on liika toiminallisuuskin, siis sellainen, jossa ei ehdi tajuta henkilöistä mitään, kun niitä on liikaa ja/tai vauhti on hurja.
Minä olen jo tänä vuonna ollut oman mjukavuusalueeni ulkopuolella ja miten outoa: Silloinkin olin Britanniassa;-)
Minä mietin että onkohan tämä liian goottilainen minulle kuitenkin. Joku minulle kehui Watersin muita kirjoja, ehkä minä lähden niistä liikkeelle?
VastaaPoistaArviosi ainakin vahvisti sitä että en lue tätä ainakaan vielä, mikä on siis hyvä asia, eli kiitos.
Kiinnostaa, mutta tuo pitkäveteisyys pelottaa. Voi olla että jää väliin, arviostasi sain kyllä nyt sitä tukevaa päätöstä :). Kaikkea ei vaan ehdi lukea.
VastaaPoistaMinä pidin tästä tällaisenaan, vaikka pelkäsin juuri sitä, että onko liian pitkäveteinen. Jotenkin kuitenkin nautin siitä kaiken brittiläisen yläluoka (rappion) kuvauksesta miljöineen ja juonestakin. Mutta silti olen samaa mieltä, että vaikka tästä olisi vähentänyt 100 sivua, olisi kirja toiminut edelleen :)
VastaaPoistaToivoisin, että kirjailijat/kustannustoimittajat vähän tiivistäisivät näitä tiiliskiviä, mutta odotan mielenkiinnolla ikävystynkö vai nautiskelenko tämän verkkaisuudesta :).
VastaaPoistaMinusta kirja ei ollut pitkäveteinen, mutta tykkääkin välillä lukea paksumpia opuksia. Toki kirjaa olisi silti voinut tiivistää eikä tarina olisi siitä kärsinyt. Kuitenkin kirja eteni ihan hyvin eikä sitä goottilaisuutta tai kummitusteemaa ollut liikaa. Kannattaa siis lukea, jos kartanokirjat kiinnostavat. Ja tosiaan yläluokan rappion ja yhteiskunnan muuttumisen kuvaus oli ansiokasta.
VastaaPoistaMinustakaan tämä ei ollut pitkäveteinen, vaikka tahti olikin välillä melko rauhallinen. Alkupuolella tapahtui hyvin vähän ja kerronta oli jotenkin hidasta. Mutta pidin tästä, vaikka Sarah Watersin muut kirjat ovat minusta silti paljon parempia.
VastaaPoistaLaura, vaikka kirja oli paksu ja välillä minusta pitkäveteinen oli se kuitenkin nopea luettava. Kiva lukea sitten sinun mielipiteesi tästä!:)
VastaaPoistaLeena, liika toiminnallisuus ei ole minunkaan mieleeni, pitää olla tapahtumia just sopivasti;)
linnea, eipä kestä;) minä en ole lukenut muuta Watersilta mutta kyllä tämä niin hyvä oli, että haluan tutustua hänen muihinkin kirjoihinsa.
Tessa, kaikkea ei tosiaan ehdi lukea, mutta kyllä suosittelen tätä jos aihe yhtään kiinnostaa;)
Susa, ei tämä minustakaan ollut mitenkään hirmuisen pitkäveteinen, jossain keskivaiheilla vaan tuli fiilis, että olisi voinut ehkä jättää jotain pois. Aihe oli kuitenkin kiinnostava;)
Maria, totta. Niin kuin Leena jo yllä sanoikin, ei kirjassa saa olla liikaakaan tapahtumia. Tämä junnasi minusta välillä vähän paikoillaan, mutta varsin nopeasti ja sukkelasti tämän kuitenkin luki!:)
Anna Elina, minäkin yleensä tykkään paksuista kirjoista ja kyllä tämäkin oli minusta varsin hyvä. Goottilaisuutta ja kummitusjuttuja ei ollut minustakaan liikaa ja kartanokirjana tämä oli toimiva, vaikka kerronta olikin välillä vähän hidasta;)
Zephyr, ehkä se oli juuri tuo hidastempoinen kerronta ja rauhallisuus joka minusta teki tästä keskivaiheilla hitaasti etenevän, vähän paikalla junnaavan ja pitkäveteisen. Mutta ei se lopulta hirveästi häirinnyt, tykkäsin silti kirjasta ja tarinasta:)