lauantai 7. huhtikuuta 2012

Sprickor / Kjell Westö


Sprickor Valda texter 1986 - 2011/ Kjell Westö

Söderströms, 2011. 335 sivua.
Kannen suunnittelu: Helena Kajander
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kjell Westö on viime vuosina noussut yhdeksi ehdottomaksi lempikirjailijakseni. Viime vuoden lopulla lukemani Missä kuljimme kerran on näin jälkeenpäin ajateltuna noussut myös kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon. Todella mieleenpainuva ja taitavasti koottu tarina. Viime vuonna ilmestynyt Westön "tarinakokoelma" Sprickor (suom. Halkeamia) osui eteeni kirjastoreissulla alkuvuodesta ja päätyi tietysti mukaan kotiin.

Sprickor sisältää 71 Westön kirjoittamaa lyhyttä tekstiä vuosilta 1986 - 2011. Kirjassa on eniten kolumneja esimerkiksi Yhteishyvä- sekä Veikkaaja -lehdistä, mutta mukaan mahtuu myös pari pidempää tekstiä. Kirja on jaettu seitsemään osaan tekstien aiheiden mukaan. Tekstit kertovat Westölle rakkaista aiheista, Helsingistä ja helsinkiläisyydestä, musiikista, suomenruotsalaisuudesta, urheilusta ja kirjoittamisesta. Itse koin urheilusta ja kirjoittamisesta kertovat tekstit mielenkiintoisimmiksi, mutta Westöllä oli monta hyvää pointtia myös esimerkiksi maahanmuuttajista ja vieraista  kulttuureista. Erityisen kovaa minuun iski tekstit nimeltä "Jag, modegurun" , "Till snällhetens lov" sekä kirjan pidempiä tekstejä oleva "Brev till Jukka Kemppinen" jossa Westö kertoo itsestään kirjailijana.  Kirjan viimeisessä tekstissä, "Belöningar", Westö kertoo hauskasti ja osuvasti hänen saamiensa kirjallisuuspalkintojen ja palkintoehdokkuuksien, sekä rakkaan harrastuksen, kalastuksen, yhteydestä. Westö kirjoittaa, että mitä huonompi kalasaalis -sitä suurempi todennäköisyys on ollut, että hän on voittanut kirjallisuuspalkinnon. Sama on toiminut myös päinvastoin. Vuoden 2006 Finlandiavoiton jälkeen kesti kolme vuotta ennen kuin Westö taas sai isoja kalasaaliita kesämökillään kun taas aiempina vuosina, Westön jäädessä Finlandiapalkinnon ulkopuolelle, kalaa oli tullut runsaasti.

Minä en ole kovinkaan suuri novellien tai muiden lyhyiden tekstien ystävä, mutta Westön parin sivun mittaisia kolumneja luin mielelläni. Taitaakin olla niin, että luen mielelläni ihan mitä vain Westön kirjoittamaa. Sprickor sai minut yhä innostuneemmaksi romaanista Älä käy yöhön yksin joka minulla on vielä lukematta. Westö kertoo yhdessä tekstissään kyseisen romaanin kirjoittamisprosessista aika paljon, joten haluan ehdottomasti lukea sen pian.

Minä nautin Westön kielestä ja oivaltavista kolumneista. Eniten pidin tässä kirjassa kuitenkin siitä, että Westö antaa itsestään aika paljon. Minusta tuntuu, että tunnen tämän viisikymppisen suomenruotsalaisen kirjailijan tämän kirjan jälkeen paljon paremmin, ja osaan nauttia miehen romaaneista vielä enemmän (jos se on edes mahdollista...). Odotan innolla Westön seuraavaa romaania jonka pitäisi ilmestyä ensi vuonna, mutta onneksi minulla on vielä monta vanhempaa romaaniakin lukematta.


★★★★

Norkku on myös lukenut tämän ruotsiksi, ja ainakin Riina, Minna/Ilse, Joana ja Jum-Jum suomeksi. 

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper 

12 kommenttia:

  1. Minäkin kirjoitin tästä vähäsen viime syksynä: http://suketus.blogspot.com/2011/09/voi-kjell.html

    Kivaa että tykkäsit! Minä olen ihan nolostuttavan kiihkeä Kjell-fani, ja olen miettinyt jälkikäteen tuota samaa, mitä sinäkin pohdit: onko se vaan niin, että tykkään kaikesta, mitä Westö kirjoittaa riippumatta oikeastaan mistään muusta? Ei se kyllä minua oikeastaan haittaa, kai olennaisempaa on se, että saa lukea sellaista, mistä nauttii.

    Tässä kokoelmassa Westö tosiaan antaa itsestään paljon. Rohkea veto.

    Minullakin on onneksi muutama vanhempi teos vielä lukematta uutta romaania odotellessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, käyn kurkkaamassa kirjoituksesi! :) Minustakin on tullut jo lähes nolostuttavan kiihkeä Kjell-fani. Voisin lukea nyt tämän jälkeenkin vaikkapa tuon Älä käy yöhön yksin tai Westön vanhempia romaaneja. Esim. Lang löytyy kirjahyllystäni, kuten myös Isän nimeen. Onneksi noita on vielä lukematta :).

      Poista
  2. Voi että, hienoa että luit ruotsiksi ja tykkäsit! Minulla on Westöltä luettu vain Missä kuljimme kerran mutta Leijat Helsingin yllä odottelee ja tämäkin kiinnostaa kovasti. Kaunis teksti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Linnea :). Minä tykkäsin Leijoista kovasti joten odotan innolla mielipidettäsi siitä! :)

      Poista
  3. Olen osuuskaupan jäsen ja luin kaikki Westön Yhteishyvän kolumnit. Olin usein eri mieltä, mutts arvostin Westön tapaa olla jotain mieltä rohkeasti ja perustellen. Olen lukenut Westön kaksi teosta ja katsonut 2 filmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Deekoo! Minä en ole aiemmin lukenut Westön kolumneja, joten oli kiva tutustua niihin nyt. En minäkään aina ollut samaa mieltä kaikesta, mutta ihailen Westön tapaa kirjoittaa. Jouluaikoihin tv:stä tuli Missä kuljimme kerran -kirjaan perustuva tv-sarja josta tykkäsin todella paljon, jos et ole nähnyt sitä, suosittelen lämpimästi :).

      Poista
  4. Minäkin kuulun Westön faneihin. Tämä Halkeamia on vielä lukematta, sillä se ei vielä ole osunut kirjastolla vastaan. Olen tykännyt kaikista Helsinki-trilogian kirjoista, joista ykkösenä Missä kuljimme kerran. Suosittelen lämpimästi Älä käy yöhön yksin -kirjaa. Nautin sen lukemisesta kovasti, vaikkakin muistan tuumineeni, että tarina olisi voinut olla lyhyempikin, mutta Westölle annan sen anteeksi. ;-) Myös minulla vanhempi tuotanto on lukematta, mutta aikomuksissa on niihinkin vielä tulevaisuudessa tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kivaa että meitä on näin paljon Westö-faneja :). Suosittelen tätä kirjaa siksikin, että se kertoo aika paljon Westöstä itsestään. Minä yirtän ehtiä ihan pian tuon Älä käy yöhön yksin-kirjan pariin. :)

      Poista
  5. Kiva että säkin tykkäsit tästä. (Ja mun ei varmaan edes tarvi ilmoittautua fanijonoon, tiedät sen muutenkin. :D)
    Tuo kalajuttu oli kyllä jännä, jotenkin kyllä toivon tuleville kirjavuosille herra Westölle huonoa kalaonnea, jos siitä olisi taas palkintona Finlandia. Teit myös samoja huomioita siitä, että tämä tuo Westön lukijalle hyvinkin tutuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ollaan faneja yhdessä ;). Mäkin taidan sitten toivoa vähän huonompaa kalaonnea Kjellille lähivuosina, jos se tarkottaa sitä, että saadaan taas nauttia uusista loistavista romaaneista :D.

      Poista
  6. Minä en ole Westön kirjoja lukenut, pitäisi kyllä. Minulla on sama Stephen Kingin kanssa, eli luen mieheltä mielelläni kaiken, myös ne novellit, vaikka muuten kärsinkin jonkinasteisesta novelliallergiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä Westötä lämpimästi :). Minä en taas ole lukenut yhtään Kingiä, ja jostain syystä hänen kirjansa eivät edes kiinnosta minua sen kummemmin. Ehkä kuitenkin pitäisi jossain vaiheessa lukea...

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.