torstai 4. huhtikuuta 2013

Matkalla kotiin / Julie Kibler


Matkalla kotiin / Julie Kibler

Gummerus, 2013. 504 sivua.
Alkuteos: Calling Me Home, 2013.
Suomentanut: Riie Heikkilä
Kannen suunnittelu: Anna Gorovoy & Eevaliina Rusanen
Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokpl

Julie Kiblerin esikoisromaani Matkalla kotiin on ollut paljon esillä blogeissa viime aikoina. Minä säästelin kirjaa pääsiäislukemiseksi, ja oikeastaan tämä olikin varsin hyvä valinta muutaman lomapäivän lukemiseksi.

Kirja liikkuu kahdessa aikatasossa, nykyajassa seurataan Dorrieta joka lähtee lähes 90-vuotiaan Isabellen seuraksi hautajaisiin ja toisaalta Isabelle kertoo menneisyydestään 1930-40 luvun Kentuckyssa jolloin hän oli nuori nainen ja rakastunut perheensä taloudenhoitajan tummaihoiseen poikaan, Robertiin. Ympäröivä yhteiskunta ei hyväksynyt mustan miehen ja valkoisen naisen suhdetta, ja rakastunut pari sai tuntea yhteiskunnan julmuuden monta kertaa.

Matkalla kotiin on tarinaltaan mukaansatempaava. Minä halusin nopeasti tietää, miten Isabellen ja Robertin suhteen kävi. Pidin ratkaisusta sekoittaa kirjaan kahden aikatason tapahtumia, mutta luin kuitenkin ehdottomasti mieluummin Isabellen menneestä elämästä kuin Dorrien elämän kiemuroista nykyajassa. Kibler kirjoittaa helposti ymmärrettävää ja sujuvaa tekstiä ja tämä oli varsin nopealukuinen kirja. Myös kirjan aiheet olivat todella kiinnostavia ja Isabellen ja Robertin rakkaussuhde paljon tunteita ja ajatuksia herättävä.

Matkalla kotiin ei ole mitenkään erityisen yllättävä tai erikoinen kirja, useimmat juonenkäänteet olivat varsin ennalta-arvattavia ja odotettuja, mutta eipä se minua sen suuremmin ärsyttänyt. Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, vaikkakaan kaikki eivät olleet erityisen miellyttäviä. Isabellesta pidin kovasti, ja Robert vaikutti sympaattiselta ja mukavalta. Isabellen äiti taas pääsi suurelle inhokkilistalleni, ja tunsin miten verenpaineeni nousi joka kerta hänen ilmestyessä kuvioihin. Isabellen isä oli ristiriitainen henkilö. Toisaalta pidin hänestä, ja hän vaikutti hyvää tarkoittavalta, rakastavalta isältä. Toisaalta taas raivostuin joka kerta kun tohveli-isä ei sanonut vaimolleen vastaan, vaan antoi tämän dominoida perhettä miten halusi tyhmien sääntöjensä perusteella. Kirja kuitenkin kosketti ja sen henkilöt, etenkin Isabelle ja Robert, tulivat läheisiksi ja heille toivoi hyvää. Toisaalta koin Dorrien lopulta hieman etäisemmäksi ja melkeinpä vähän turhaksi tarinan osalta. Minulle olisi riittänyt Isabellen ja Robertin tarina.

Kaikesta nurinasta huolimatta Matkalla kotiin oli minulle onnistunut pääsiäiskirja. Viihdyin kirjan parissa hyvin ja muutamista ärsytyksistä huolimatta tämä oli mukaansatempaava, viihdyttävä ja otteessaan pitävä lukuromaani. Ei täydellinen, mutta sopivan hyvä tämän loman lukemiseksi.

 ★-

14 kommenttia:

  1. Minullekin tämä oli todella mielekäs ja viihdyttävä lukukokemus, luin sen ollessani lapsuuskodissani käymässä. Yhdessä päivässä kirjan luki helposti. Minullekin menneisyys oli mielenkiintoisempi kuin Dorrien tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin tämän nopeasti muutamalta istumalta. Isabellen tarina oli kiinnostavampi kuin Dorrien, mutta toki heidän tarinansa oli minusta yhdistetty ihan hyvin :).

      Poista
  2. Minä vieläkin jahkailen tämän kanssa, sillä kun on lukenut oikeesti hulluna USAn rotukysymyksistä vuosia, kaikki siitä tehty viihde vähän pelottaa. En lukenut edes Piiat, vaikka kaikki muut sitä niin kehuivat...No, suvi kaiken näyttää voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tämä sopisi hyvin kesäkirjaksi! Minä pidin Piioista vielä enemmän kuin tästä, se oli jotenkin runsaampi ja ei niin ennalta-arvattava kuin tämä. Mutta suosittelen kyllä molempia :).

      Poista
  3. Olen jo useista blogeista tästä lukenut ja jäänyt miettimään pitäisikö tämä lisätä lukulistalle vai ei. Aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta aina jään pohtimaan tuota ennalta-arvattavuutta... Nyt taidan kuitenkin arvostelusi innostamana lisätä tämän sinne listalle, koska ainakin Piiat kirjasta pidin paljon =)
    P.S. Blogissani on sinulle tunnustus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän lukee mielellään vaikka aika ennalta-arvattava onkin. Ja minä olen armoton salapoliisi lukiessani, yritän aina saada kaiken etukäteen selville pienistäkin vinkeistä, joten voi olla että tämä ei kaikille ole niin ennalta-arvattava :D. Kiitos tunnustuksesta!!♥

      Poista
  4. Sanna, ihan samat fiilikset tästä jäi. Minäkin tykästyin Isabelleen ja Robertiin, mutta se Isabellen äiti... mur! Dorrien tarina oli ehkä vähän turha, ja jäi ehdottomasti Isan varjoon. Minusta tämä oli ihan hyvä lukuromaani, koskettava ja hyvin kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä olen kanssasi! Dorrien tarinaa ei minusta olisi edes oikeastaan kaivattu tähän, jäi hieman "tylsäksi" ja ylimääräiseksi.

      Poista
  5. Olemme nähtävästi todella samaa mieltä tästä kirjasta! Minullekin tämä oli aivan mukava lukukokemus, sopivan viihdyttävä, ja Dorrien osuus tarinassa oli minustakin aika turha, koska Isabellen ja Robertin tarina kiinnosti minua niin paljon enemmän. Mutta aivan hyvä tämä kuitenkin oli, lukemisen arvoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä siispä :). Lukemisen arvoinen, mutta ei mikään maata mullistava tapaus :).

      Poista
  6. Ehkä pitääkin lukea tämä kirja, kun kaikesta huolimatta vaikuttaa ihan kiintoisalta. Alkuun jotenkin vaikutti turhan viihteelliseltä, mutta ehkä ei sittenkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä viihteellinenkin, mutta ei minusta liian ;). Kokeile ihmeessä!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.