keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Myöhästynyt synttäriarvonta!

//ARVONTA PÄÄTTYNYT!
Blogini täytti huhtikuun alkupuolella kokonaiset kolme neljä vuotta! Tätä onkin hyvä juhlistaa pienellä arvonnalla nyt, kun minä tsemppaan lukuvuoden viimeisten opiskelutöiden parissa, enkä ehdi päivittämään blogia niin usein kuin haluaisin.

EDIT// Blogini täytti tietenkin kolme, eikä neljä, vuotta. Armaat stressiaivoni ovat ihan selkeästi kesäloman tarpeessa ;).

Arvonnan säännöt:

♥ Jokaiselle osallistujalle yksi arpa kommentista tämän postauksen kommenttiboksiin. Kommentissa voisit suositella minulle sopivaa kesälomalukemista (mielellään tiiliskiveä) mukaan otettavaksi Saksaan suuntautuvalle lomalle :). Koska haluan myös palkita erityisesti aktiivisia kommentoijia ja pitkäaikaisia lukijoita, toisen arvan saa jos löytyy tuolta sivupalkin lukijat-ryhmästä.

♥ Arvonta-aikaa on puolitoista viikkoa, lauantai 4.5.2013 klo. 12:00 saakka.

♥ Arvon lauantain aikana kaksi voittajaa, jotka kumpikin saavat valita alla olevalta listalta itselleen kaksi kirjaa. Lisäksi arvon yhden voittajan joka saa valita yhden kirjan. Yhteensä siis kolme voittajaa! Ensimmäisenä arvottu saa valita ensimmäiseksi, toinen toiseksi jne.

♥ Mitäs muuta?  Onnea arvontaan jokaiselle ja suuret kiitokset teille lukijoille upeista neljästä vuodesta! On kiva olla kirjabloggaaja :).

Palkinnot:

Kovakantiset

Veden viemää / Mikael Niemi
Gorilla / Juhani Karila
Kaksipäisen vekaran varjossa / Juha Vuorinen
Katoamisten kirja / Iida Rauma
Katariina / Marisha Rasi-Koskinen
Hunajaa ja tomua / Daniyal Mueenuddin
Maanantain murheet / Kathy Reichs
Veljen vaimo / Henna Helmi Heinonen
Rouva S. / Sami Hilvo
Itämaa / Johanna Holmström
Hyvä äitipuoli / Renate Dorrestein
Poika / Marja Björk
Hannele Laurin hampaat / Jussi Siirilä

Pehmeäkantiset

Oma taivas / Alice Sebold
Havukka-ahon ajattelija / Veikko Huovinen
Onnen koukkuja / Grégoire Delacourt (ennakkokpl)
Punainen kuin veri / Salla Simukka (ennakkokpl)
Lokkisaaren säpinät / Laura Suomela (ennakkokpl)
Rooman sudet / Nemo Rossi (ennakkokpl)
Salmon Fishing in the Yemen / Paul Torday
Frida ja Frida / Emma Juslin
Ennen kuin kuolen / Jenny Downham

(lisäilen palkintokirjoja listaan viikonloppuna!)




Ps! Mitä mieltä olette blogini päivittyneestä ulkonöästä? Tämäkin banneri on peikkoneidon käsialaa, eli kiitokset sinne ♥.

85 kommenttia:

  1. Suosittelen sinulle lukemisiksi Haruki Murakamia ja Sujata Masseyta!

    Mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
  2. En nyt ole varmaankaan kovin ahkera kommentoija tai pitkäaikainen lukija, sillä olen lukijaksesi ollut rekisteröitynyt vasta luultavasti parin kuukauden ajan, mutta vasta tämän vuoden alussa innostuin kirjablogeista ja aloin niitä kunnolla seurata, joten en ole oikein minkään blogin pitkäaikainen lukija.

    Kaksi arpaa kai minulle kuitenkin? Jos mielestäsi tällainen ei-niin-pitkäaikainen ja ei-niin-ahkera-kommentoija on toiseen arpaan oikeutettu, koska kuulun rekisteröityneisiin lukijoihisi.

    Paljon onnea neljästä blogivuodesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi arpaa sinulle ehdottomasti! :) Ja kiitos!

      Poista
    2. Ai niin se lukusuositus unohtui. No hmm... Mitäköhän paksua ja hyvää kirjaa voisin suositella? Anna Kareninasta ja Oatesin Siskoni, rakkaani -kirjasta ainakin olen tykännyt. TSH on tietenkin aina hyvä (ainakin jos minulta kysytään) ja pidin myös Naimapuuhia-teoksesta. Toivottavasti tuossa on jotakin lukematonta ja kiinnostavaa. :)

      Poista
    3. Sisareni, rakkaani minulla on juuri tällä hetkellä kesken ja vaikuttaa kyllä hyvältä :). TSH:ta en ole vielä lukenut, mutta jossain vaiheessa ajattelin kyllä senkin tehdä... ja Naimapuuhia oli myös hyvä!:)

      Poista
  3. Sanna, onnea♥ Olemme samanikäiset, minä vain kaksi kuukautta vanhenmpi. Ja olet kyllä yksi ensimmäisiä kirjablogeja, jotka muistan.

    Suosittelen Lionel Shriverin Kaksoisvirhettä ellet ole sitä vielä lukenut.

    Arvontaan en osallistu, sillä olen arvontapäivänäsi matkalla kohti Saksaa ja Itävaltaa. Itse aina tähdennän, että jos osallistuu arvontaan, pitää jaksaa seurata myös tulos. Nyt en sitä voi, sillä aion olla irti netistä runsaat kaksi viikkoa.

    Kaunista kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena♥. Aloin kommenttisi jälkeen oikein miettimään, ja tajusin että blogini täyttää nyt kolme vuotta! Aivoni kaipaavat kyllä nyt jo kesälomaa ;). Eli sinun blogisi on kuitenkin yli vuoden vanhempi...

      Kaksoisvirhettä en ole vielä lukenut, se voisi olla hyvä vaihtoehto!

      Ja voi että, Itävaltaan ja Saksaan! Ihanaa! Itse lähden toukokuun lopussa Sveitsiin ja Saksaan, rakastan Keski-Eurooppaa ja Alppeja ;). Toivottavasti sinun matkastasi tulee upea :).

      Poista
    2. Sveitsi on parhautta. Nytkin olimme kahden vaiheilla, mutta olemme olleet Sveitsissä niin monta kertaa, että nyt Salzburg ja kaikki mitä siinä on lähellä voitti.

      Yksikään alppimatka ei ole vielä ollut pettymys. Sitä samaa toivon sinulle!

      Poista
    3. Oih, Salzburgkin on ihana! Yksi suosikkikaupunkejani maailmassa ;).

      Poista
  4. Luin yhtenä kesänä Grassin Peltirummun ahmimalla. Jotenkin lumouduin siitä. Muistan sen kesän juuri tästä kirjasta.
    Yhdellä arvalla mukana.

    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Osallistuisin kahdella arvalla :)

    En kyllä osaa suositella mitään kesälukemiseksi, olen itse lukenut niin vähän kirjoja. Tai sinä varmaan olet lukenut kaikki mitkä minäkin :D

    Muuta hurjasti onnea neljästä blogivuodesta! Toivottavasti itsekin joskus päätyisin samaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja tosiaan, blogini on nyt kolmevuotias kun tarkemmin ajattelin...:D.

      Kahdella mukana!

      Poista
  6. Onnea Sanna, hieno blogi sinulla ja uusi ulkonäkö on aivan huippu. Kun klikkasin itseni tänne, mietin hetken, että onko tämä sinun blogisi, niin paljon oli muuttunut.

    Kun nyt Saksaan lähdet, niin suosittelen Thomas Mannin klassikkoa Buddenbrookit, jollet ole sitä aiemmin lukenut.

    Olen kahdella mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa jos pidät uudesta ulkoasusta. Pieni vaihtelu aina virkistää :).

      Kiitos myös kirjavinkistä, en ole Mannia aiemmin lukenut joten tuo voisi olla hyvä ehdokas.

      Kahdella mukana arvonnassa!

      Poista
  7. Oi sinulla on uusi look! Hieno!

    Arvonnassa olen mukana kahdella. Matkalukemiseksi voisin suositella vaikkapa Lionel Shriverin Kaksoisvirhettä. En ole tosin lukenut sitä itse, mutta olen varma, että se on hyvä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tykkäät! Kaksoisvirhe minulla on vielä lukematta, joten se olisi kyllä hyvä ehdokas :).

      Poista
  8. Myöhästyneet blogisynttärionnittelut! :)

    Arvonnassa mukana kahdella arvalla ja kesäkirjaksi suosittelen Jenny Lawsonin Let's pretend this never happened:ia. Ei mikään tiiliskivi, mutta todella ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Lawson onkin minulle entuudestaan tuntematon, joten tämä oli kiva kirjavinkki :).

      Kahdella mukana!

      Poista
  9. Paljon onnea neljästä blogivuodesta! Houkutteleva tuo arvottavien listasi. Kesälukemiseksi voisin suositella Peter Hoegin Norsunhoitajien lapsia. On itsellä tällä hetkellä kesken ja on varsin leppoisaa luettavaa. Kahdella arvalla mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hoegin kirja onkin ollut lukulistallani, joten se on myös hyvä ehdokas. Kiitos vinkistä:).

      Kaksi arpalippua sinullekin :).

      Poista
  10. Neljä vuotta, vau -- paljon onnea!

    Suosittelen sinulle kesälomalukemiseksi Haruki Murakamin 1Q84, se on ainakin tarpeeksi tiiliskivi, ja osallistun arvontaan kahdella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja uusi ulkoasu on hieno, piti oikein klikata internetversio näkyviin :)

      Poista
    2. Kiitos! Vaikkakin huomasin siis että blogini on vasta kolmevuotias :D.

      Murakamin 1Q84 on myös lukulistallani, joten tämä voisi kyllä olla todella hyvä matkakaveri! Kiitos vinkistä :)

      Kaksi arpaa sinullekin.

      Poista
  11. Onnea neljästä blogivuodesta, Sanna! Ja onnea myös uudesta ulkoasusta, se on raikas ja kaunis!

    En osallistu arvontaan, mutta suosittelen sinulle Pihin naisenkin suosittelemaa Hoegin kirjaa. Lisäksi Stefan Mosterin Nelikätisen soiton mahdottomuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Kivaa jos pidät uudesta ulkoasusta, minustakin se on raikas ja piristävä :).

      Mosterin kirja löytyy omasta hyllystäni, joten sen voisin todellakin lukea kesän aikana...

      Poista
  12. Paljon onnea blogillesi! Tykkään tuosta uudesta banneristasi. Oikein selkeä ja sievä. :-) Arpaonni ei ole suosinut pitkiin aikoihin, mutta kyllähän se noin houkuttelevien kirjapalkintojen toivossa täytyy taas kahdella kokeilla... ;-) Minä olen kohta saanut loppuu Siepparin ruispellossa, tykkäsin ja suosittelenkin sitä, jos et ole vielä lukenut. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Siepparin olen lukenut enkä hirveästi ihastunut siihen. Mutta kivaa jos sinä olet tykännyt :).

      Kaksi arpalappua sinullekin.

      Poista
  13. Hieno ulkoasu, mäkin haluun hienon ulkoasun, mutten osaa tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkään en osaa tehdä bannereita, siksi olen käyttänyt käteviä ystäviä hyväksi ;).

      Poista
  14. Minäkin ihastelin uutta lookkiasi! Onnea, onnea ihanalle blogillesi :)

    Kahdella olen mukana ja linkitän tämän vielä omaan blogiini. Lukuvinkkejä?
    Ellet ole vielä tutustunut Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjoon, niin suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Minulla taitaa olla Tuulen varjo vielä lukematta ja pokkariversio löytyy hyllystä, joten sekin sopisi matkaseuraksi varsin hyvin.

      Kaksi arpaa sinulle!

      Poista
  15. Hienolta näyttää! Onnea blogisynttäreiden johdosta!

    Minä suosittelisin lomalukemisiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa, ellet ole sitä jo lukenut. Olen mukana kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pohjantähti on vielä lukematta, vaikka olen joskus aikoinaan muutaman sivun verran aloittanut :D.

      Kaksi arpaa sinullekin.

      Poista
  16. Onnittelut pitkästä blogitaipaleesta!
    Minä suosittelen Kolmea muskettisoturia. Kirja on paksu ja mielestäni teksti on ratkiriemukasta.

    VastaaPoista
  17. Onnea! Suosittelen Markus Zusakin Kirjavarasta, jota ei ehkä lasketa tiiliskiveksi, mutta joka on niin kaunis ja ajatuksia herättävä!

    Olen mukana kahdella arvalla (:

    liianmontasatua.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjavaras minulla on vielä lukematta, kiitos siis vinkistä :).

      kaksi arpaa sinulle!

      Poista
  18. kesällä kuuluu nauttia ja voisit lukea jotain hömppäkirjaa kesällä. Sari.k-@luukku.com (1 arpa )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hömppä ei ole suosikkigenreäni, mutta kesällä voisi ehdottomasti lukea jonkun hyvän hömpän :).

      Yhdellä mukana!

      Poista
  19. Onnea, onnea blogillesi! =D (En osallistu arvontaan.)



    VastaaPoista
  20. Onnea blogisyntymäpäivän johdosta! :)

    Olen aloittanut kirjablogien aktiivisemman seuraamisen vasta tänä vuonna ja kirjautunut silloin vasta lukijaksesi. Sen lisäksi tämä taitaa olla ensimmäinen kommenttini blogiisi, joten kovin pitkäaikainen ja aktiivinen lukija en ole, mutta kelpuutan kaksi arpaa mikäli näin minulle suot.

    Kesä ja Agatha Christie kuuluvat itselläni erottamattomasti yhteen ja niinpä suositukseni on Christie. Dame Agathan kirjat eivät tiiliskiviä ole mutta muuten hyvää lomalukemista. Suosittelen auringonpaahteista Kuolemaa Niilillä tai sitten Roger Ackroydin murhaa joka on muuten mieleenpainuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kahdella arvalla olet mukana :).

      Christietä olen lukenut nolottavan vähän, joten sekin olisi hyvä ehdokas kesälukemiseksi. Kiitos vinkeistä!

      Poista
  21. Onnea täältäkin! Olen arvonnassa mukana kahdella ja suosittelen Susan Fletcherin Tummanhopeista merta, jos et ole sitä jo lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummanhopeinen meri on jo lukupinossani, ja pääsee lukuvuoroon kohta :).

      Kahdella mukana!

      Poista
  22. Onnittelut! Kolme vuotta taitaa olla blogimaailmassa sellainen rajapyykki: jos siihen saakka jaksaa postailla aktiivisesti, niin eiköhän jatkossakin. - Arvontoihin en valitettavasti osallistu, sillä olen tilan puutteen takia kirjanhankintakiellossa ja nytkin jo piilottelen salaa puolisoltani kirjoja vaatekaappiini ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kuulostaapa tutulta tuo tilanteesi muuten :D.

      Poista
  23. Onnea 3-vuotiaalle blogillesi Sanna ja uusi banneri näyttää hienolta! Kesälukemiseksi suosittelen Linnanneidon lokirjaa, jos et ole jo sitä lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Linnaneito on vielä lukematta, joten sen voisin kesän aikana yrittää ehtiä lukemaan :).

      Poista
  24. Onnittelen uutena lukijanasi! Sammakolta tilasin juuri PYHIINVAELLUKSEN. Suosittelen sitä vaikken vielä olekaan lukenut !

    VastaaPoista
  25. Onnea, onnea ! Kahdella arvalla mukana.

    Niin, ja kesälukemiseksi tiiliskivenä jo tuo yllämainittu Murakamin 1Q84...

    Itse tulen kesällä lukemaan jo perinteeksi muodostuneen Hemingwayn Käärme paratiisissa - se saa minulla kesän vasta tuntumaan oikein kesältä. Ja tänä kesänä me liikumme myös aika lähellä kirjan maisemia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Murakami olisi kyllä hyvä vaihtoehto ;)

      Kaksi arpaa sinulle!

      Poista
  26. Onnea Sanna <3 Mukana kahdella.

    Mitäs sinulle suosittelisi.. Ilmeisesti pitäisi olla jotain Saksaan sijoittavaa kirjallisuutta ;) Mieleeni ei tule ketään erityisempää saksalaista kirjailijaa, mutta Heidi Köngäksen Dora dora voisi olla hyvä viilentämään kesäisiä päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥.

      Saksaan liittyvä olisi kiva, joten tuo Dora Dora voisi olla hyvä ehdokas! Kiitos vinkistä :).

      Kaksi arpaa sinulle :).

      Poista
  27. Onnea blogillesi, kahdella ollaan mukana.

    Mitähän osaisin suositella? Ei tule nyt mieleen yhtä ainutta tiilikiveä tai joo, Byattin Lastenkirja ja Riivaus. Sinuhe egyptiläinen ja Täällä pohjantähden alla ovat myös kiitettävän kokoisia möhkäleitä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Lastenkirjan haluan lukea! Sinuhe oli viime kesän projekti, ja olikin hieno sellainen :).

      Poista
  28. Paljon onnea neljä-, ei kun kolmevuotiaalle! :D Olen tainnut lukea blogiasi ihan melkein alusta lähtien, ja viihtynyt sen parissa mainiosti. <3 Uusi ulkoasu näyttää hyvältä!

    Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Mutta lukusuositusten antaminen kaltaisellesi superlukijalle aiheuttaakin jo vähän harmaita hiuksia, mitäköhän sellaista osaisin suositella mitä et ole jo lukenut...? :D No, sanotaanpa Victor Hugon Kurjat. Uusi pokkaripainos kulkee repussa kätevästi paksuudestaankin huolimatta, kirjasta riittää luettavaa pitkäksi (!) aikaa, ja lisäksi se on yksi parhaista koskaan lukemistani klassikoista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos ♥.

      Kurjat minulla on lukematta, voisi olla myös hyvä ehdokas kesäkirjakseni. Kiitos vinkistä! :)

      kahdella arvalla arvonnassa :).

      Poista
  29. Onnea bloggaajalle ja blogille ansiokkaasta taipaleesta kirjojen parissa! :) Osallistun arvontaan kahdella arvalla. Kesälukemiseksi suosittelen kliseisesti Tuulen viemää, joka minulle on ennen kaikkea kesäkirja. Suositella voisin myös Sinuhe egyptiläistä, joka sopii kuulemma erinomaisesti kesäkirjaksi helteellä luettavaksi, jolloin on helppo samaistua egyptiläiseen lämpöön (itse olen lukenut sen talvella ja tykkäsin!). :) Uusi ulkoasu näyttää muuten hyvältä myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Tuulen viemää minulla on myös hyllyssä, joten hyvä ehdokas sekin, kiitos! Sinuhen luin vime kesänä :).

      Kaksi arpaa sinulle!

      Poista
  30. Onnea sinulle ja blogillesi! :)

    Kahdella arvalla osallistutaan. Vähän on vaikea sinulle mitään tiiliskiveä suositella, kun olet lukenut varmasti kaikki mitä minäkin.
    Kovasti kuitenkin olen itse tykännyt Pekka Jaatisen kirjasta Kalpeat sotilaat. Sodasta ja huumeista yhdessä kertova romaani saattaa olla ehkä hieman raskasta luettavaa, jos etsit kevyttä kesälukemista, mutta saa kyllä ajatuksia liikkeelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!

      Jaatineen onkin minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, joten kiitos vinkistä :). Tykkään rankoista sota-aiheisista kirjoista jostain syystä ;).

      Kaksi arpaa sinullekin!

      Poista
  31. Onnea! Lähtisin kahdella mukaan =)

    Mitäköhän tässä suosittelisi... Ainakin Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo voisi hyvin sopia lomalukemiseksi. Toisaalta taas lomlla on useimmiten aikaa syventyä lukemaansa hyvin jolloin Dumasin klassikko Monte-Criston kreivi voisi myös olla suosittelemisen arvoinen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Molemmat lukuvinkkisi ovat kiinnostavia, ja kumpikin itse asiassa lukulistallani ;).

      Kaksi arpaa!

      Poista
  32. Jee onnea onnea neljävuotiaalle! :)

    Blogin ulkoasu on kiva, mutta niin oli aiempikin. Ja jos et ole vielä lukenut Flectherin Tummanhopeinen meri, niin lue se kesällä.

    Ja tietenkin mukana kahdella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kiva jos uusi ulkonäkökin miellyttää, vaihtelu virkistää ;).

      Tummanhopeisen meren toivon ehtiväni lukea vielä ennen kesää, mutta silloin viimeistään :).

      Kaksi arpaa :).

      Poista
  33. Kevään pirteät sivut! Iloiset onnittelut 3v. blogille.
    Kaksi arpaa :)

    VastaaPoista
  34. Blogisynttärionnittelut :)

    En muista oletko lukenut H.E Batesin Oi ihana toukokuu -kirjaa, mutta se soveltuu oikein hyvin kesä(helle)lukemiseksi! Osallistun kahdella arvalla.

    Uudistunut ulkoasu näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi ihana toukokuu on ihana kirja, olen muistaakseni lukenut sen kahdesti :).

      Kiva jos uusi ulkoasukin miellyttää :).

      Kaksi arpaa!

      Poista
  35. Löysin blogisi vasta nyt ja tykästyin kovasti. Onnittelut blogistasi. Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ja kiva jos piipahdat uudestaankin :). Yksi arpa sinulle!

      Poista
  36. Onnea ihanalle blogille! Ja voihan stressiaivot – sellaiset löytyvät täältäkin. Ehkä toukokuu helpottaa tilannetta?

    Täytyyhän sitä vähän osallistua jälleen. Kahdella arvalla siis mukana! (Vaikka kirjamääriä kotona pitäisi kyllä oikeasti ihan vakavissaan rajoittaa taas.....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toukokuu helpottaa ehdottomasti, ja kesälomakin jo siellä kurkkailee tämän kuukauden lopussa :).

      Kaksi arpaa sinulle! (ja samantyyppiset kirjamääräongelmat täälläkin...)

      Poista
    2. Äh, lukusuositus unohtui (ne aivot!). Saksaan suuntautuvalle matkallehan sopisi erinomaisesti saksalainen kirja, ja Eugen Rugen Vähenevän valon aikaan on erinomaisen suositeltava sellainen!

      Poista
    3. Hih ;). Kiitos vinkeistä, lisään listaani :).

      Poista
  37. Onnea kolmivuotiaalle! Saksaan matkaavan tulee ehdottomasti lukea Wladimir Kamirerin novelleja. Tiiliskiven niistä saanee nitomalla 3-5 novellikokoelmaa kansista yhteen.

    VastaaPoista
  38. Onnea kolmivuotiaalle! Sinulle ei ole mikään ihan helppo keksiä lukusuositusta, koska saattaa hyvin olla että parhaat lukutärpit olen voinut poimia juuri täältä. Olisin suositellut Orringerin Näkymätöntä siltaa, mutta sen(kin) olet jo lukenut. Suosittelen siis Boynen Tarkoin vartioitua taloa.
    Kahdella mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tarkoin vartioitu talo minun on tarkoitus lukea ihan pian, viimeistään kesällä. Boynen uutuus oli niin upea! :)

      Kaksi arpaa!

      Poista
  39. Onnea blogille! Toivottavasti lisääntyvä valon määrä helpottaa stressissä.

    Suosittelen vaikkapa Narnian yhteisnidettä. Se on aika järkäle. :) Samoin nuo George R.R. Martinin kirjat täyttävät tämän määritelmän. Itse en vielä ole niitä ehtinyt lukemaan, mutta mieheke on hommannut omaan hyllyynsä englanninkielisenä.

    Olen mukana arvonnassa! (Klikkasin itseni vasta nyt lukijaksi, joten en pitkäaikaisesta seuraajasta/aktiivisesta kommentoijasta taida käydä.) Eniten tuossa kirjakasassa kiinnostavat Itämaa ja Rooman sudet. :) Täytyy toivoa, että arpaonni suosisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressi on kyllä hieman jo helpottanut, muutama viikko enää kesälomaan :).

      Kiitos kirjavinkeistä ja onnitteluista. Kahdella arvalla olit arvonnassa kuitenkin mukana :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.