tiistai 31. joulukuuta 2013

Samoilla silmillä / Peter Franzén


Samoilla silmillä / Peter Franzén

Tammi, 2013. 223 sivua.
Kannen suunnittelu: Markko Taina
Mistä minulle? joululahjaksi saatu

Vuoden viimeinen kirja-arvio tulee tässä! Muutamaan tämän vuoden puolella luettuun kirjaan palaan vielä tulevina päivinä, uuden vuoden alussa.

Pidin paljon Peter Franzénin esikoisromaanista Tumman veden päällä, ja halusin tietenkin lukea myös kirjan jatko-osan Samoilla silmillä. Samoilla silmillä löytyikin joululahjojeni joukosta, joten luin sen jo joululomani aikana.

Tässä jatko-osassa seurataan yhä Peten selviytymistarinaa. Pete on kasvanut teini-ikäiseksi, harrastaa nyrkkeilyä ja ottaa haparoivia askelia kohti aikuisuutta. Tytöt kiinnostavat ja kasvaminen vaatii muutenkin rajojen koettelua. Mustat silmät ja virkavalta tulevat tutuiksi, ja hankaluuksista on vaikea puhua rehellisesti edes läheisille isovanhemmille, tai äidille joka opiskelee toisella paikkakunnalla. Suvi-sisko on alkanut meikata ja kotona raikaa kummankin nuorukaisen lempimusiikki. Peten ja Suvin äiti käy myös läpi uutta elämänvaihetta. Alkoholistimies, Peten kasvatti-isä Pertti jäi taakse, ja nyt äiti elää nuoruuttaan uudestaan uuden, mahtavan miehen kainalossa. Myös Pertti käy läpi omaa kamppailuaan elämän kanssa.

Samoilla silmillä on yhtä koukuttava ja koskettava kuin Tumman veden päälläkin. Franzén kirjoittaa todella uskottavasti nuoren pojan näkökulmasta. Pidin myös siitä, että tässä kirjassa seurattiin tapahtumia eri henkilöiden näkökulmasta, se toi kirjaan vaihtelevuutta. Peten lisäksi välillä äänessä oli Peten äiti, välillä taas kasvatti-isä Pertti.

Kieli on sujuvaa ja helppoa, ja murre jota tekstiin on sisälletty tuo koko kirjaan omanlaisensa tunnelman ja fiiliksen. Pidän kovasti murteen lisäämisestä tähän, se saa henkilöt vieläkin eloisammiksi ja he käyvät lukijalle tutuksi.

Samoilla silmillä on kaikin puolin hieno jatko-osa Franzénin esikoisteokselle. Kirja kuvailee nuoren pojan kasvua kohti aikuisuutta uskottavasti ja en voi kuin ihailla Peten selviytymistarinaa. Näissä Franzénin kirjoissa on myös aivan ihastuttavat suhteet isovanhempien ja lastenlasten välillä. Petellä ja Suvilla on aivan ihanat isovanhemmat, ja heidän suhtautumisensa tyttärensä perheeseen on upeaa ja koskettavaa. Ja vaikka väkivaltaisessa ja alkoholiinmenevässä Pertissä on paljon vikoja, oli myös hänen kasvuaan ja selviytymistään kiinnostava seurata.

Samoilla silmillä oli kokonaisuutena hieno ja mieleenpainuva lukukokemus. Kirja herätti tunteita ja upposi syvälle sydämeen. Pete on henkilöhahmona suloinen poika, jonka selviytymistarinaa monen ihanan ihmisen ympäröimänä on lukijana ollut ilo seurata. Ainoa pieni miinus on se, että kirja oli varsin lyhyt. Olisin mielelläni lukenut Peten elämästä vielä enemmän!

★+

6 kommenttia:

  1. Pete on aivan ihana! Minä luin Tumman veden päällä tänä syksynä ja tykkäsin paljon :) Olen muutenkin ihan Franzen-fani, joten kiva nauttia hänen lahjoistaan myös kirjallisesti.

    Apua, johtuukohan tämä nyt meikäläisen koneesta, mutta mulle näkyy, että olet antanut tälle vain yhden plussan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen Franzén-fani, ihan muutenkin :).

      Ja mulla kyllä näkyy neljä tähteä ja plussa, oliskohan selaimesta tai jostain kiinni? :D

      Poista
    2. Vanhempien koneella näkyy tähdet kokonaan! Ehdinkin jo hämmästyä, että miten voit antaa tälle vain plussan ;D
      Hauskaa uuttta vuotta Sanna!

      Poista
    3. Hyvä että näkyy, kyllä tämä ehdottomasti tarvitsee ainakin neljä tähteä ja plussan ;).

      Poista
  2. 4 tähteä ja + näkyy täällä. Minäkin olen Franzen-fani. Kirjat ovat hyvin omaelämäkerrallisia, mikä tieto vain lisää Franzenin viehättävyyttä. Hän on osannut käsitellä lapsuuden traumansa hienosti ja kertoo niistä liioittelematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että näkyy oikein! Ja olen samaa mieltä, näiden kirjojen jälkeen pidän minäkin Franzénista vielä enemmän :).

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.