sunnuntai 14. elokuuta 2011

Lukupiiri / Elizabeth Noble

Lukupiiri (The Reading Group, 2003) / Elizabeth Noble. Karisto, 2006. 474 sivua.

 Elizabeth Noblen romaani Lukupiiri on ollut lukulistallani jo kauan. Nappasin sen viimeksi mukaani kirjastosta ja luin tämän muutaman yövuoron aikana. Varsin viihdyttävä ja helppolukuinen romaani tämä oli, ja kirjan lopun ahmin viime yönä.

Niin kuin romaanin nimestä jo saattaa arvata, romaanissa seurataan yhden lukupiirin jäsenten elämää yhden vuoden ajan. Lukupiiriin kuuluu alussa viisi naista, iältään he ovat 30-50 vuotiaita ja heillä kaikilla on omat huolensa. Nelikymppiset ystävykset Polly ja Susan elävät kumpikin onnellisessa parisuhteessa, mutta Pollyn tyttären kertoessa suuren uutisensa koko perheen elämä muuttuu ja Pollyn tuore parisuhde kohtaa ongelmia. Susan taas on onnellisesti aviossa miehensä kanssa, mutta hänen murheensa liittyvät vanhenevaan äitiin ja Australiassa asuvaan hankalaan siskoon.

Lukupiirin nuoremmilla jäsenillä, kolmekymppisillä Nicolella, Harrietilla ja Clarella on myös omat huolensa. Nicole palvoo miestään joka ei kuitenkaan osoita kunnioitusta vaimoaan kohtaan. Nicolen paras ystävä Harriet ei ole koskaan pitänyt Nicolen snobimiehestä, mutta Harriet ei itsekään ole onnellinen avioliitossaan Timinsä kanssa, vaan haikailee nuoruuden rakastettunsa perään. Nicolella ja Harrietilla on samanikäisiä lapsia, ja yhdessä nuoret äidit yrittävät selvitä arjesta. Lukupiirin hiljaisin jäsen, kätilönä työskentelevä Clare, kärsii lapsettomuudesta ja ongelmat ovat saaneet hänen avioliittonsa rakoilemaan.

Naiset tapaavat kerran kuukaudessa vuorotellen kunkin jäsenen kotona. Naiset nauttivat viinistä ja keskustelevat yleensä muutaman sanan valitsemastaan kirjasta, mutta usein keskustelut siirtyvät nopeasti ja sutjakkaasti arkielämään, sen ongelmiin ja murheisiin. Joka kuukausi yksi piirin jäsenistä valitsee luettavan kirjan, ja valinnat kuvailevat usein varsin hyvin valitsijan omaa elämää.

Vaikka naisilla on paljon murheita, on heillä myös ilonaiheita eikä tämä kirja ole mitenkään synkkä. Pidin siitä, kuinka kirja oli jaettu kahteentoista lukuun ja jokaisen luvun alussa esiteltiin kuukauden kirja. Kirjakeskustelut jäivät jotenkin pinnallisiksi ja irrallisiksi ja kirjan nimi antoi minun odottaa vielä enemmän kirjajuttuja. Nyt naiset mainitsevat lukupiirikirjat korkeintaan sivulauseessa arkiruljanssissa, ja välillä kuukauden kirjan nimen ehtii jopa unohtamaan. Kirjan alussa henkilöitä oli todella paljon ja kesti kauan ennen kuin oppi kaikkien naisten perheenjäsenten nimet. Monesti meni kyllä aviomiehet, lapset ja äidit sekaisin. Onneksi kirjan alussa on hieno ja selkeä listaus naisten perheistä ja mainittu vielä kaikkien lempikirjatkin!

Lukupiiri on viihdyttävää ja mukavaa luettavaa. Kyseessä ei ole mikään kirjallisuuden merkkiteos, kielellä ei sen kummemmin taiteilla ja lukupiirin naisten jatkuvat avio-ongelmat ärsyttivät välillä, mutta kokonaisuutena ihan mukava viihderomaani. Seuraavaksi haluan kuitenkin lukea jotain vähemmän hömpähtävää;)

Tähtiä Lukupiirille ★★★+


Ps! Elizabeth Noblen romaani Naapurin tyttö on Kariston syysuutuksia ja ilmestyy vielä tämän kuukauden aikana.

***

Suomentaja: Auli Hurme-Keränen

8 kommenttia:

  1. Olen prikulleen samaa mieltä :-) Ihan luettava kirja vaikkei sydämentykytystä aiheutakaan...

    Ja päädyin lukemaan kaksi kirjaa lukupiirin listalta, paljolti kirjan kuvauksen takia :D

    VastaaPoista
  2. Kehtaanko tunnustaa? :) Minulla on Lukupiiri ollut kesken jo muutaman vuoden ajan. Pidän kirjan ideasta ja kirjapiiriläiset lukevat hyviä kirjoja, mutta jotenkin kirja ei ollut "minun kirjani". Ehkä se on liian kepeä, mutta yrittää olla jotain muuta (kirjallisempaa) kuin onkaan.

    Elokuvana kirja voisi toimia hienosti.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea kirjassa!

    En varmaan tule tätä lukemaan, vaikkakin kyllä tuo juoni kuulostaa tosi kiinnostavalta - ehkä pitää siksi lukaista...

    VastaaPoista
  4. Minä luin tämän noin vuosi sitten ja tykkäsin kyllä, hahmot olivat sympaattisia ja heidän tarinansa koukuttavia (vaikka tiivistää olisi tätäkin tiiliskiveä voinut) mutta kuten sinä ja muutama kommentoija tässä ketjussa on maininnut, nuo kirjaviitteet olivat aika päälleliimattuja.

    VastaaPoista
  5. Minullakin tämä on odottanut lukuvuoroaan iät ja ajat. Tykkään ideasta ja kansikin on houkutteleva, raikas. Näköjään tällä ei ole edelleenkään mitään kiirettä lukujonon kärkeen, mutta vielä jonain päivänä luen kuitenkin :)

    VastaaPoista
  6. Olen myös samaa mieltä siitä, että henkilöitä oli välillä vaikea tunnistaa, mutta pidin silti kovasti kirjasta.

    VastaaPoista
  7. Äitini kirjahyllyssä on tämä kirja, ja monesti olen sitä tiiraillut vaan en vielä lukenut. Ehkäpä jossain vaiheessa, kovasti kun kuitenkin kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  8. Booksy, minunkin luettavien listani kasvoi tämän kirjan myötä muutamalla;)

    Katja, kiva kun kehtasit tunnustaa! Minä en sentään jättänyt tätä kesken, sen verran helposti luin sitten puolivälin jälkeen. Jotain tästä kuitenkin puuttui, olikohan se sitten liian kepeä jotta olisi noussut minun suosikkieni joukkoon. Kiva idea kuitenkin ja elokuvana tämä toimisi varmasti hyvien näyttelijöiden kera;)

    Mari, idea on tosiaan varsin kiva ja lukupiireistä on kiva lukea!

    Maria, hahmot olivat minustakin aika sympaattisia mutta kaikkien samantyyliset avio-ongelmat ja murheet alkoivat minua hieman ärsyttämään.. ja kirjoista olisi voinut olla enemmänkin keskustelua!

    Maija, minäkin tykkään kannesta ja kirjan ideasta. Toteutus vaan olisi ehkä voinut olla vielä parempi…;)

    Kirjahiiri, minulla oli etenkin alussa hankala henkilöiden kanssa mutta kyllä ne nimet sitten pikkuhiljaa oppi tuntemaan. Ja nimilista oli tosi kätevä!

    Kirppu, aihe on tosiaan kiinnostava joten kyllä tämä kannattaa joskus lukea:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.