 |
| Matka kuvien taakse (The End of Manners, 2007) / Francesca Marciano. WSOY, 2010. 239 sivua. |
Francesca Marcianon Matka kuvien taakse kertoo italialaisesta valokuvaaja Maria Galantesta. Maria saa työtehtäväkseen lähteä Afganistaniin valokuvaamaan materiaalia pakkoavioliitoista kertovaa lehtireportaasia varten. Mukaansa hän saa Imo Glassin joka on sanavalmis, elegantti ja räväkkä, mutta hyvin osaava toimittaja. Valmistautuminen matkaa varten alkaa Marian osalta kriisinselviytymiskurssilla Englannin maaseudulla. Maria oppii, mitä hänen tulee tehdä jos hänet siepataan, jos hänen ystävänsä loukkaantuvat tai joutuvat pommi-iskun keskelle.
Maria ja Imo saapuvat kylmään ja talviseen Afganistaniin. Länsimaalaisina naisina he saavat paljon huomiota ja lähtiessään haastattelemaan ja valokuvaamaan polttoitsemurhaa yrittänyttä nuorta naista, he joutuvatkin Taleban-hallinnon sotilaiden kynsiin. Marian ja Imon apurina matkalla toimii afganistanilainen televisiotoimittaja Hanif, joka kuljettaa naisia romuisella autolla pitkin maata. Afganistanin kulttuuri näyttää pahimmat puolensa ja Maria joutuu samalla kohtaamaan omankin menneisyytensä ja sen kipeät kokemukset.
Sodan runtelema Afganistan näyttäytyy samanlaisena kuin niin monessa muussakin Afganistan-aiheisessa kirjassa. Naiset peittävät kasvonsa, useimmat eivät uskalla puhua länsimaalaisille, miehet osoittavat avoimesti ihmetyksensä ja kiinnostuksensa länsimaalaisia naisia kohtaan. Pommi-iskut tuhoavat nähtävyydet jotka vielä edellisenä päivänä kimmelsivät kauniisti talvisessa säässä.
Matkan lähestyessä loppuaan Maria huomaa pian seisovansa hyisessä Kabulissa yksin, taskussaan yksi 50 euron seteli. Hän ei pääse kotiin, hän ei osaa kieltä. Puhelinyhteys ei toimi, numerotkin ovat hukassa. Kaiken kauheuden keskellä on kuitenkin jotain arvokasta. Kun Maria kotiinlähdön koittaessa Afganistanin lentokentällä kaipaa jo omaa asuntoaan, puhtaita lakanoita ja lämmitettyä huoneistoa, hän kaipaa samalla takaisin Afganistaniin, kauheuden keskelle. Jokin siellä vetää häntä puoleensa.
Matka kuvien taakse on toki yksi lukuisten muiden Afganistan-kirjojen joukossa, mutta aiheeltaan tämä eroaa kuitenkin muista. Oli mielenkiintoista seurata kahden länsimaalaisen naisen matkaa täysin erilaiseen kulttuuriin, heidän kokemuksiaan ja selviytymistään vaikeista olosuhteista. Hienointa oli tuntea, kuinka kovasti Maria lopulta koki jo kaipaavansa takaisin Afganistaniin, vaikka olosuhteet olivatkin kamalat.
Olen lukenut Francesca Marcianolta myös Afrikan taivas-romaanin josta pidin myös kovasti. Se oli tätä romaania huomattavasti "kevyempi", mutta olen näiden kahden kirjan myötä aika myyty Marcianon kirjoitustavalle. Kielessä ei ole turhia kikkailuja, mutta kaunista ja sujuvaa kielenkäyttöä on helppo ja ilo lukea. Tykkäsin ja suosittelenkin kaikille, jotka eivät vielä ole saaneet Afganistan-ähkyä. Toisaalta tässä kirjassa on paljon muutakin kuin Afganistania, joten kyllä tämän voi huoletta lukea, vaikka vähän ähky olisikin;)
Pisteitä ****
Ps! Kaipailisin apuanne kirjan valitsemiseksi matkalukemiseksi. Vietän pidennetyn viikonlopun Riikassa ensi viikonloppuna joten matkakirjan valitseminen on ohjelmassa nyt. Vastatkaa siis sivupalkin kyselyyn:) Kiitos etukäteen!
Oih, rakastan Afrikan taivasta! Tämäkin kuulostaa mielenkiintoiselta. Pitää painaa mieleen.
VastaaPoistaMarja, kiitos kommentistasi:) Minä haluaisin lukea myös Marcianon kolmannen suomennetun romaanin jonka nimi oli jotain Casa Rosson perilliset tai sinne päin...:)
VastaaPoistaMä luin tämän ja Kabulin kauneuskoulun peräkkäin ja tästä jäi jotenkin omituinen maku, kun taas kauneuskoulu oli sellaista, mistä tykkäsin lukea: siinä ihmisten elämä nähtiin tavallisena arkena, josta selviää ja jossa ihmiset elävät. Tässä kirjassa taas jotenkin tehtiin turhaan sellaista raja-aitaa sikäläisten ja 'meikäläisten' naisten välille.
VastaaPoistaJoko hävisit Riikaan? Jos haluat lukea Latviasta, niin Anna Zigurella on pari kirjaa, mielenkiintoisia sellaisia, maasta.
Ja ihanaa lomaa Riikaan! Se on ihana kaupunki.
VastaaPoistaMari A, totta -tässä kirjassa tehtiin todellakin suuri ero afgaaninaisten ja länsimaalaisten välille, mutta toisaalta se ero taitaa ollakin aikamoinen. Hirvittää oikein, että jossain päin maailmaa naisilla todellakin on asiat niin huonosti kuin Afganistanissa:/
VastaaPoistaEn vielä hävinnyt Riikaan, matka on edessä viikon kuluttua. Kiitos kirjavinkistä:)
Vaikuttaa kyllä sen verran mielenkiintoselta, että täytyy omaankin lukulistaan laittaa tämä!
VastaaPoistaPidin tästä kirjasta paljon. Tarina kulki niin vaivattomasti eteenpäin ja aihekin oli mielenkiintoinen.
VastaaPoistaHienointa juonessa oli se, kuinka Marian suhtautuminen vieraaseen kulttuuriin vähitellen muuttui. Jotain ovelaa oli siinä, että ymmärrys afgaaninaisia kohtaan kasvoi sitä mukaa kun oma turvallisuus väheni.
Katri, suosittelen. Kiva kuulla mielipiteesi sitten kun olet kirjan lukenut!:)
VastaaPoistaErja, ihan totta. Näin se varmaan meneekin, uuteen kulttuuriin "tottuu" ja oppii jopa elämään siinä kun tarpeeksi kokemusta tulee. Hieno kirja:)
Upea kansikuva ja kirjakin kuulostaa mielenkiintoiselta!
VastaaPoistaAhmu, lainatessani tämän kirjan kirjaston tätikin kehui kantta, tosiaan kaunis!:)
VastaaPoistaOlen lukenut myös Casa Rossan perilliset, mutta en ihastunut siihen niin paljon kuin Afrikan taivaaseen. Ihan hyvä se silti taisi olla. :)
VastaaPoistaMarja, täytyypä minunkin lukea se jossain vaiheessa:)
VastaaPoista