Routaholvi

Routaholvi (The Winter Vault, 2009) / Anne Michaels. WSOY Aikamme kertojia, 2010. 316 sivua

 Anne Michaelsin Routaholvi on haikean kaunis kertomus rakkaudesta, menetyksestä ja selviytymisestä.

Nuoret Jean ja Avery tapaavat 1960-luvun alussa patotyömaalla Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla. Jean poimii karun työmaan viimeisiä kasveja edesmenneen äitinsä muisto mielessään. Avery työskentelee insinöörinä työmaalla ja parista tulee erottamaton.

Kohta eletään jo vuotta 1964. Avery ja Jean Escher ovat juuri menneet pikaisesti naimisiin ja matkustavat Egyptiin, jossa Avery on saanut töitä. Abu Simbelin upea linna pitää siirtää Assuanin padon tieltä ja Avery osallistuu siirtotöihin. Iltaisin vastavihitty pari kertoo tarinoita toisilleen, menneisyydestään, lapsuudestaan, vanhemmistaan, haaveistaan. Illat kuluvat sylikkäin, hiljaisten sanojen kuiskeessa.

Egyptissä Jean tulee raskaaksi ja nuori pari alkaa innokkaasti odotaa esikoisensa syntymää. Paikalliset naiset tekevät poppakonstejaan ja onnittelevat Jeania. Jeanin raskausmaha muuttuu raskaammaksi, odotus nousee yhä tiiviimmäksi mutta raskaus päättyy traagisesti keskenmenoon. Jeanin ja Averyn suhde joutuu koetukselle ja traaginen lapsenmenetys erottaa heidät. He palaavat yhdessä Kanadaan, mutta muuttavat siellä erilleen. Avery aloittaa haaveilemansa arkkitehdinopinnot kun taas Jean muuttaa takaisin pieneen asuntoonsa jossa asui ennen Averyn tapaamista. Jean etsii itseänsä surun alta ja tapaa pian puolalaisen Lucjanin, joka ryhtyy auttamaan häntä. Jean ja Lucjan viettävät paljon aikaa yhdessä, loikoilevat Lucjanin kylpyammeessa ja puhuvat. Kertovat menneisyydestään, kuolleista vanhemmistaan, surustaan ja tunteistaan.

Jean ja Avery tapaavat kuitenkin yhä toisiaan, useimmiten Averyn äidin Marinan talolla, jossa kummatkin tykkäävät viettää aikaansa. Lucjanin avulla Jean löytää taas itseään surunsa alta ja hän alkaakin miettiä avioliittoaan Averyn kanssa toiselta kantilta. Onko yhteenpaluu enää mahdollinen, voiko lapsen menettämisestä selvitä, onko suuren surun alla enää sama nainen joka hän oli ennen tragediaa?

Routaholvi on surumieleinen ja haikeatunnelmainen romaani ja se koostuu eniten mietelmistä, henkilöiden ajatuksista, tarinoista ja menneisyyden muistelmista. Anne Michaels on runoilija ja hän kirjoitti tätä toista romaaniaan lähes kymmenen vuoden ajan. Sen huomaa - jokainen sana on harkittu ja kaunis, jokainen sana sopii täsmällisesti siihen paikkaan, johon se on aseteltu. Kieli on lyyrisen kaunista läpi kirjan. Routaholvia ei voi ahmia nopeasti, se pitää lukea ajan kanssa, nauttien kauniista sanoista, välillä pysähtyen ihmettelemään ja lukemaan uudestaan erityisen kauniit kohdat. Kirja on täynnä kielellisiä oivalluksia, kauniita kuvailuja ja hienoja ajatuksia. Romaanin tarina ei ehkä ole se mikä pitää lukijaa otteessaan, vaan ennemminkin se tunnelma jonka Michaelsin sanat ja kerronta luovat. En yleensä lainaa lukemistani kirjoista kovin pitkiä tekstinpätkiä, mutta tähän haluan laittaa yhden suosikkikappaleistani Routaholvissa. Tämä kappale vangitsi minut tunnelmaansa, Jean liian suuressa villapaidassa, pimeänä iltana hämärässä keittiössä, hellan ääressä...

" Jean riisuutui kokonaan ja veti sitten päälleen Lucjanin villapaidan; hihat roikkuivat polviin. Villassa tuntui Lucjanin syleily, Lucjanin muoto. Hän laittoi ruokaa hellan niukassa valossa, yksin hämärässä keittiössä. Hän aikoi laittaa jotain mikä makujen syventämiseksi vaati hidasta, pitkää kypsytystä. Hän nuuhki yrttejä sormistaan, Lucjanin tuoksua hiuksistaan, omaa eukalyptukselta häivähtävää ihoaan. Hän katseli miten lehtikaali, sipuli ja sienet pehmenivät ja kutistuivat lämmössä. Rakkaus läpäisee kaiken, rakkaus joko kyllästää maailman tai puuttuu siitä kokonaan. Maailma on aina näin kaunis tai näin karu. Hän murensi rosmariinia kämmentensä välissä ja pyyhkäisi tuoksun villapaitaan Lucjanin löydettäväksi. Rakkaus läpäisee kaiken mitä ruumis on koskaan ollut -sen häpeän tai merkillisen ylpeyden sopet, piilotetut tai näkyvät arvet. Ja sen oman itsen, joka syntyy vain toisen kosketuksesta - jokaisen mielihyvän, vallan ja heikkouden kärhen, jokaisen epäilyksen ja nöyryytyksen poimun, kaikki säälittävät toiveet, vaikka kuinka pienet." (s.254)

Routaholvin suomentaja Kaijamari Sivill sai juuri kirjallisuuden valtionpalkinnon tämän romaanin suomennoksesta, eikä suotta. Kirjan kieli on niin lyyrisen upeaa, että suomentaja on ehdottomasti tehnyt upeaa työtä!

Taitaa olla aika selvää, että minä ihastuin -jopa rakastuin- Routaholviin. Ihan täydellinen se ei ollut, itse tarinasta puuttui se jokin, mutta kielellisesti näin kaunista romaania en ole pitkään aikaan lukenut, jos koskaan.

****+

Routaholvin ovat lukeneet myös Erja, Anneli ja Kirjasieppo.