Valkoinen nainen

Valkoinen nainen / Päivi Alasalmi. Gummerus, 2008. 311 sivua.

Päivi Alasalmi oli TBR-listallani jo kauan, kunnes törmäsin kirjaston palautettuja hyllyssä Alasalmen Valkoinen nainen -romaaniin. Ja kuten niin usein ennenkin, onneksi törmäsin;)

Anita asuu miehensä Kimmon ja kahden kouluikäisen poikansa, Simon ja Antin, kanssa Tansaniassa. Kimmo toimii eläinpuiston suojelijana ja jahtaa pois salametsästäjät. Anita viettää lämpimiä ja onnellisia päivä poikiensa kanssa hienossa talossaan, jonka pihalla asuu vartijoita ja jonka arkeen kuuluu palvelijoita. Kun Kimmo saa muutamia päiviä vapaata koko perhe matkustaa savannille, tekee kanoottiretkiä, asuu teltassa villieläinten seassa ja tapaa ystäviään. Kimmo ja Anita viettävät illanistujaisia huvilansa pihalla ystävien kanssa, keskustelevat elämänmenosta, tulevaisuudesta ja menneisyydestäkin. Yllättäen kaikkien ystävysten menneisyydestä paljastuukin traagisia ja rankkoja kokemuksia, Anitan ensimmäinen tosirakkaus, tanskalainen Joakim tulee puheeksi muutaman kerran.

Anita elää onnellista elämää Tansaniassa suomalaisen perheensä ja eurooppalaisten ystävien ympäröimänä Afrikan kauniissa luonnossa, mutta hän kuitenkin säikähtää joka kerran kun hän näkee valkopukuisten miesten piileskelevän pusikossa tai tulevan vastaan kadulla. Anita ei uskalla kertoa pelostaan miehelleen eikä parhaalle ystävälleen Gretchenille. Tuntuu siltä, että valkoiset miehet vainoaisivat häntä.

Onnellisen ulkokuoren ja täydellisen elämän alla piilee kuitenkin jotakin vakavaa. Valkoinen nainen kertoo hienolla tavalla afrikkalaisesta kulttuurista, eurooppalaisten elämästä Afrikassa, mielenterveyden järkkymisestä ja menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään. Alussa tästä kirjasta tuli mieleen Afrikan taivas, joka myös kertoo eurooppalaisten elämästä Afrikassa. Loppua kohden tämä kirja kuitenkin muuttui toiseen suuntaan, ja Anitan menneisyydestä alkoi paljastua enemmän ja enemmän. En halua tarkemmin spoilata kirjan tapahtumia (toivottavasti en ole spoilannut jo liikaa) mutta yllättävä ja pirteän erilainen kirja tämä on.

Alasalmi ei kikkaile turhia kielen kanssa, hän kuvailee Afrikkaa kauniisti, kuvailee Tansanian Sinistä hetkeä joka onkin turkoosi, mutta jonka jokin valkoinen Anitan silmäkulmassa pilaa. Kieli on välillä ehkä minun makuuni liiankin simppeliä ja paikka paikoin kerronta oli jotenkin töksähtävää, nuortenkirjamaista. Mutta kun välillä tuli niitä kauniita Afrikkakuvauksia, en jaksanut ärsyyntyä kielestäkään ihan hirveästi. Sisällöltään mielenkiintoinen ja erilainen suomalainen kirja jonka loppu oli mukavan yllättävä, vaikkakin hieman ennalta-arvattava. Haluan ehdottomasti lukea lisää Alasalmen kirjoja!

Pisteitä ***+

Kirjan on myös arvostellut Salla ja Erja.

****************maailmanvalloitusprojekti: Tansania***************