perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kirjablogipiknik Suomenlinnassa

Eilen pääsin osallistumaan kirjabloggareiden piknikille Suomenlinnassa, ja olikin tosi kivaa tavata muita bloggareita ja "saada kasvot" monelle blogituttavuudelle. Sääkin oli mitä mainioin verrattuna tämän päivän sateeseen.







Salla oli järjestänyt esittelyn Suomenlinnan kirjastossa, joka olikin todella viehättävä, pieni kirjasto. Kirjat olivat mukavasti esillä ja hyllyistä pilkottikin moni kiinnostava kirja, jonka olisin voinut napata mukaani. Kirjaston tiloissa oli myös poistokirjahylly sekä asiakkaiden kirjanvaihtohylly.



Kirjastokierroksen jälkeen oli vuorossa piknik, ja eväitä oli todella paljon. Hyvää ruokaa, paljon keskustelua kirjoista, bloggaamisesta ja kirjallisuudesta ja samanhenkisiä ihmisiä takasi todella mukavan iltapäivän Suomenlinnassa. Paikkavalintakin oli mitä parhain, itse olen viimeksi käynyt Suomenlinnassa luokkaretkellä vuosia sitten joten oli kiva päästä uudelleen.

Kiitos järjestäjille ja kaikille paikalla olijoille kivasta päivästä!

7 kommenttia:

  1. Hauskaa oli merimaisemissa ja ihana kuva valkoisesta purjeesta kesän auringossa! Noihin näkyihin ei väsy.

    VastaaPoista
  2. Oli hauska tavata! Ilman suhteen meillä kävi tosiaan mahtava tuuri. Ihanan täydeltä näyttää kirjasto sun kuvissa! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos seurasta, eilispäivästä riittää hyviä muistoja vielä pitkäksi aikaa! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos näistä ihanista kuvista! Näin minäkin pääsin saarella käymään. Viimeksi olen käynyt Suokissa ehkä noin kahdeksan vuotta sitten eli aika jo olikin!

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia! Oli mukava tavata ja mahtava päivä!

    VastaaPoista
  6. Valkoinen kirahvi, kiitoksia:) Noihin maisemiin ei todellakaan väsy, voi kun pääsisi pian uudestaan!:)

    Maria, niin totisesti oli!:)

    marjis, niin oli! Kiitos:)

    Jenni, kiitos samoin!:)

    Elegia, voi kiitos. Kiva jos sinäkin pääsit kuvien avulla "pienelle matkalle":)

    Sara, kiitos! Ja oli todella kiva tavata;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.