maanantai 1. elokuuta 2011

Sinä päivänä / David Nicholls

Sinä päivänä (One Day, 2009) / David Nicholls. Otava, 2011. 448 sivua.


15. heinäkuuta.

15. heinäkuuta vuonna 1988 alkaa Dexter Mayhewn ja Emma Mortonin yhteinen taival David Nichollsin romaanissa Sinä päivänä. Kirjassa seurataan Dexterin ja Emman elämää kahdenkymmenen vuoden ajan, aina sinä päivänä, eli 15. heinäkuuta.

Elämästä nauttiva, rikkaan perheen poika Dexter ja älyköksi tituleerattu Emma viettävät, sattumalta, yhteisen yön valmistujaisjuhlien jälkeen. He ovat parikymppisiä, vastavalmistuneita Edinburghin yliopistosta ja heillä on koko elämä edessään. Yön aikana he miettivät tulevaisuuttaan, mitä suunnitelmia heillä on nyt yliopistosta valmistumisen jälkeen. Emma haaveilee kirjoittamisesta, Dexter ei oikein tiedä mitä hän haluaa. Hänen toiveensa on aina ollut päätyä valokuvaajaksi, ottaa hienoja kuvia tai tulla itse kuvatuksi tupakka rennosti toisesta suupielestä roikkuen -kuin filmitähdellä. Tuona yönä he eivät vielä arvaakaan, että heidän yhteinen taipaleensa on vasta alkamassa.

Seuraavien vuosien ajan Dexter päätyy puoliksi sattumalta tv-julkkikseksi, Emma taas vaihtaa työpaikkaa ja parisuhdetta nopeaan tahtiin. Dexter viettää villiä elämää johon kuuluu huumeita, juhlia, naisia ja julkisuutta. Emma taas päätyy lopulta töihin Tex Mex-ravintolaan jossa hän tutustuu ihmisiin joista tulee hänelle tärkeitä. Emma ja Dexter pitävät toisiinsa yhteyttä lähinnä puhelimitse ja kirjeitse, välillä tiiviimmin, välillä taas harvemmin vaikka kummankin tie vie välillä ulkomaillekin.

Mutta kuinka kauan kahden niin erilaisen ihmisen luja side kestää? Missä Emma ja Dexter ovat 15. heinäkuuta kahdenkymmenen vuoden ajan?

Sinä päivänä ei varmasti ole esimerkiksi kielellisesti mitenkään loistava, ja Dexterkin on välillä niiiiin ärsyttävä, mutta jostain syystä annan ne anteeksi tämän kirjan ollessa kyseessä. Minä tykkäsin tästä ihan hirmuisesti ja olen varma, että luen tämän joskus uudelleen. Sinä päivänä on ehkä rakkaustarina, mutta ei sellainen tavanomainen, ei hömpähtävä eikä liian viihteellinen. Se ottaa lukijan mukaansa ihan alusta asti ja lukija pääsee helposti mukaan Emman ja Dexterin elämään vaikka siitä kerrotaan aina vain vuoden välein. Minä ihastuin myös Nichollsin tapaan kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin tässä varmasti haastavassa muodossa. Kirja naurattaa ja välillä melkein itkettääkin, ja Emman ja Dexterin maailmaan tempautuu täysin mukaan. Kirja sopi todella hyvin kesäkirjaksi ja oli kyllä todella nopealukuinen, vaikka sivuja onkin lähemmäs viisisataa.

Vaikka lukemisesta on jo muutama päivä, Em ja Dex palaavat välillä vieläkin mieleeni. Minulle siis erittäin mieleenpainuva lukukokemus ja odotan jo innolla kirjaan pohjautuvaa elokuvaa jonka on määrä tulla loppuvuodesta!

Kirjan on lukenut tosi monta bloggaajaa, ainakin Mari A, Hanna, Ilse, Susa, anni.m, Lumiomena ja Kirjapeto.

★★★★★

6 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä paljon! Nicholls tosiaan osasi rakentaa tarinan hyvin, sillä niin sujuvasti tapahtui aina se hyppäys vuodella eteen päin!

    Pakko kyllä katsoa sitten loppu vuonna tästä se leffakin ;)

    VastaaPoista
  2. Tämä oli kyllä hyvä lukukokemus ja kesä oli varmasti oikea aika julkaista kirja - toki kaikki siinä tapahtuukin aina heinäkuun 15. :)

    Minä luulen, etten halua nähdä tätä elokuvana yhden juonenkäänteen vuoksi, mutta saa nähdä sitten aikanaan.

    VastaaPoista
  3. Juuri sain luettua saman =) ja vaikka välillä ärsyttikin, niin pääasiassa pidin kirjasta.

    Samaa mieltä kuin Katja -> juonenkäänne ei välttämättä toimi enää leffassa, enkä tiedä haluanko edes nähdä =O

    VastaaPoista
  4. Luin kirjan aivan ahmimalla ja loppusivut menivät runsaasti kyynelehtien. Taisi mennä sinne mun omaan TOP 10, jossa on jos kymmeniä kirjoja....

    - Elma -

    VastaaPoista
  5. Susa, hyppäys tosiaankin meni sujuvasti ja yllättävän paljon tiesi Emin ja Dexin elämästä vaikka sitä seurattiinkin vain vuoden välein.

    Katja, luulen että tiedän mitä käännettä tarkoitat. Ja se voi olla elokuvassa tosiaan hankala saada toimivaksi, kuten Marikin mainitsi.. haluan kuitenkin nähdä elokuvan, koska mielestäni Anne Hathaway voi olla aika sopiva Emmana;)

    Mari, juonenkäänne (jos nyt tiedän mistä tässä puhutaan;) voi tosiaan olla vähän hankala leffassa. Sen näkee sitten, miten se toimii -jos toimii;)

    Elma, sama juttu minulla. Top kympissä alkaa olla aika tiivistä;D

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, kun kaikki tykkäävät tästä niin paljon! Toivon pääseväni lukemaan tämän jo tässä kuussa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.