lauantai 8. lokakuuta 2011

Jono / Heidi Jaatinen


 Jono / Heidi Jaatinen
Gummerus 2011, 217 sivua
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Mistä minulle? arvostelukpl kustantajalta

Minä tykästyin Heidi Jaatisen kerrontatapaan hänen rankassa mutta koskettavassa esikoisromaanissaan Ei saa katsoa aurinkoon. Odotin kovasti tätä Jaatisen toista romaania, Jono, jonka aihekin vaikutti kiinnostavalta.

Kirjastotätinä työskentelevä Aina Kuluntalahti on naimisissa kuuluisan taidemaalarin Aarni Härkäsimpun kanssa. He asuvat omakotitalossa leppoisassa kaupunginosassa.

"Harjun laella tie tekee mutkan, ja siinä kohtaa sijaitsee viehättävä omakotitalo. Vieressä on lihakauppa, jonka takana erään tangokuninkaan lapsuudenkoti, nykyään palvaamo."

Tämän omakotitalon pihalle ilmaantu yhtäkkiä jono. Ensin jono koostuu muutamasta miehestä, sitten se paisuu, ja paisuu. Pian pihalla on kymmenien miesten jono, kohta miehiä on satoja. Joukosta löytyy pappi, poliiseja, psykologeja, gynekologeja, rakennusmiehiä, suunnistaja, seiväshyppääjä  ja Ainan ensirakkaus Simo. Miehiä on kaikista ammattiryhmistä ja eri yhteiskuntaluokista.

Jono on saapunut Ainan ja Aarnin pihaan siitä yksinkertaisesta syystä, että kerran parin rakastellessa Aina huudahti "Tänä kesänä minä annan kaikille, jotka tulevat pyytäneeksi." Kun kesä lähestyy jono myös pitenee ja Aina miettii, kuinka selittää miehelleen jonon syy. Aarni-parka kun luulee, että jonon jäsenet on hänen taiteensa ihailijoita jotka odottavat näkevänsä ja tapaavansa tämän suuren taiteilijan.

Pian jono alkaa elää omakotitalon pihalla omaa elämäänsä. Pihalle asetetaan rivi bajamajoja jotka hetkessä yhdistetään viemäriverkostoon, oma temppelikin ilmaantuu pian pihalle. Koko monisataapäinen miesjoukko ei tietenkään samalle pihalle mahdu ja kaupungin kaikki mahdolliset yöpymispaikat ovatkin täynnä. Kaupunginosan asukkaita alkaa pian miesten ainainen läsnäolo ärsyttämään, joten Aina ja Aarni eivät ole naapureidensa keskuudessä järin suuressa suosiossa.

Jono on farssi, mutta minä en kyllä oikein innostunut tästä. En kokenut tätä kirjaa hauskaksi, enkä löytänyt jonon syvempää tarkoitusta. Ehkä tämä kirja aukeaa jollekin, mutta minulta tämä meni kyllä valitettavasti ohi. Seksillä ei, onneksi, mässäillä vaikka se suuressa roolissa tässä tietenkin on. Minä harvoin innostun kirjoista, joissa en pidä päähenkilöstä ja tässä kävi juuri niin. Aina Kuluntalahti ei herättänyt minussa oikeastaan mitään positiivisia tunteita - ei sympatiaa, ei sääliä, vain ärsytystä.

Heidi Jaatisen kirjoittamistyyliä ihailen edelleen. Kieli on jotenkin niin dynaamista, on lyhyitä lauseita, kauniita kuvailevia pätkiä ja taas suoria, lyhyitä lauseita. Pidän siitä kirjoitustavasta todella paljon, mutta muuten tämä kirja ei valitettavasti nouse läheskää yhtä hyväksi kuin Jaatisen esikoinen Ei saa katsoa aurinkoon.


★★+

Myös Jori on lukenut tämän kirjan.

Ps! Tein pienen uudistuksen tuohon ylös jossa kerron infoa kirjasta. Halusin saada mukaan kannen suunnittelijan ja mistä kirja on minulle ilmestynyt sekä käännetyissä kirjoissa haluan mainita tuossa samassa myös kääntäjän, joka usein jää hieman arjoon vaikka tekeekin upeaa työtä (kuten myös kannen suunnittelija).  Miltäs tämä muutos vaikuttaa?:)

10 kommenttia:

  1. Hm, erikoisen kuuloinen kirja...

    Hyvä ajatus mainita kannen suunnittelija ja kääntäjä!

    VastaaPoista
  2. Luru, tämä oli tosiaan vähän erikoinen;) Kiva jos idea miellyttää, nyt minä olen itse ainakin rauhallisen tyytyväinen:)

    VastaaPoista
  3. Onpas harmillista, ettei Jono kolahtanut. Minäkin tykkäsin todella paljon Jaatisen esikoisteoksesta ja odotin innokkaasti tätä Jonoa -ehkä myös hieman pelon sekaisin tuntein aiheensa puolesta. Täytyy kuitenkin itsekin kokeilla, millaisen lukukokemuksen tämä minulle tarjoaisi jahka teos kohdalleni kirjastossa osuu.

    Päähenkilöllä on yllättävän suuri vaikutus siihen, tykästyykö kirjaan vai ei. Kurjaa on myös, jos lukija ei löydä sitä, mistä teos haluaa kertoa. Onpa kuitenkin piristävää kuulla, että Jaatisen kieli on Jonossakin yhtä nautinnollista kuin esikoisessa, jes! :-) Itse, kun aina kiinnitän hyvin paljon huomiota kieleen.

    VastaaPoista
  4. Minäkin pidän siitä, että nostat esiin kääntäjän ja kannen suunnittelijan, tärkeitä henkilöitä molemmat!

    Kannella on valtavan suuri merkitys siihen, mikä kirja valikoituu luettavaksi, varsinkin kun valintaa on tekemässä vähemmän lukeva ihminen.

    Taidan jättää suosiolla väliin tämän kirjan, mutta Jaatisen esikoinen kiinnoistaisi.

    VastaaPoista
  5. Kaisa, lue ihmeessä tämä, tämähn on vain oma mielipiteeni tästä joten kiva lukea muidenkin ajatuksia tästä kirjasta! Ihmeen paljon olen viime aikoina huomannut päähenkilön vaikuttavan kyllä. Luin samaan aikaan tätä ja sitten yhtä ihan toisenlaista kirjaa jossa taas olen palavasti rakastunut päähenkilöön, joten kirjat on aika lailla erilaisia;)

    Lukutoukka, totta. Minä valitsen usein kirjat esim kirjastosta luettavaksi ihan vaan kannen perusteella. Jaatisen esikoista suosittelen lämpimästi!:)

    VastaaPoista
  6. Ei lainkaan huono idea mainita kannen suunnittelija ym! =)

    VastaaPoista
  7. Komppaan sitä, että kirjoitystyyli oli toimiva, tekstiä luki mielellään.

    VastaaPoista
  8. Jori, ihastui Jaatisen kirjoitustyyliin jo esikoisteoksessa. Onneksi se pysyi yhtä loistavana tässäkin:)

    Maria, kiitos tuhannesti! Palaan tuohon huomenna:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.