perjantai 3. elokuuta 2012

Urheilukirja / Tuomas Kyrö



Urheilukirja / Tuomas Kyrö

Teos, 2011. 280 sivua.
Kannen suunnittelu: Elina Warsta
Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Tuomas Kyrön Urheilukirja on urheiluelokuun ensimmäinen kirja. Olen pitänyt kovasti aiemmista lukemistani Kyrön kirjoista, tosin sanoen Mielensäpahoittajista sekä Miniästä. Kyrön rento ja hauska kuva suomalaisuudesta ja elämästä ylipäänsä tulee hyvin esille myös Urheilukirjassa.

Urheilukirja kertoo urheilumaailman suurista nimistä, mieleenpainuvista kaksinkamppailuista, urheilun suhteesta politiikkaan ja maailmanhistoriaan. Kirja tuo esille kiinnostavia näkökulmia urheilumaailmaan, mutta kertoo myös paljon kirjailijasta itsestään. Kyrö kertoo vaivihkaa, rivien välissä, omia mielipiteitään ja ajatuksia urheilusta.

Kirjassa muistellaan niin Juha Miedon ja Thomas Wassbergin kaksinkamppailua, kuin Jari Puikkosen ja Toni Niemisen mäkihyppyuriakin. Urheilukirjassa pureudutaan talvilajeihin, kamppailulajeihin ja yleisurheiluun, jääkiekon maailmanmestaruuden voittamisen vaikeuteen ja urheilijoiden mielenkiintoisiin persooniin. Paavo Nurmi vihasi juoksemista, Andre Agassi tennistä ja Keke Rosberg hioi julkisuuskuvaansa erityisen tarkkaan. Kuva Suomesta suurena urheilumaana tulee esille, kuten myös urheilumaailman monipuolisuus. Jääspeedway, tractor pulling ja voimamieskilpailut ovat katsojalle kiinnostavia, vaikka erikoisia lajeja ovatkin.

Urheilukirja kertoo monipuolisesti urheilumaailmasta ja pureutuu ilahduttavan erilaisiin lajeihin. Minä pidin myös siitä, että Kyrö tämän kirjan kautta kertoi omasta suhteestaan urheiluun. Siitä, kuinka urheilu on kulkenut mukana pikkupoikavuosista murrosiän kautta aikuisuuteen saakka. Urheilukirja on taattua Kyröä myös kielellisesti; oivaltavaa, nasevaa ja paikoitellen todella hauskaa, vaikka Urheilukirja ei samalla tavalla ole hauskaksi kirjoitettu kuin esimerkiksi Mielensäpahoittajat.

Urheilukirja antaa suomalaisesta urheilumaailmasta ja -kansasta juuri sopivan hullun kuvan. Minä urheiluhulluna pidin tästä kirjasta kovasti, risuja antaisin vain oikoluvun puutteesta. Painovirheitä kirjasta löytyi nimittäin harmittavan paljon. Urheilukirjan tekstit pohjautuvat tietääkseni ainakin osittain Kyrön aiemmin kirjoittamiin kolumneihin. Lehtijuttuja tehdessään kirjailija tutustui erilaisiin urheilulajeihin tractor pullingista showpainiin ja kirjoitti kokemuksistaan kolumneja. Viihdyttävää ja mielenkiintoista, vaikka minä olisin mielelläni lukenut enemmän myös perinteisimmistä urheilulajeista. Urheilun ystäville tämä kirja on kuitenkin mitä mainioin valinta!



Viikonlopun aikana palailen seuraavan teemakirjan kanssa, siihen saakka toivottelen kaikille urheilullista ja ihanaa viikonloppua! Ja kiva, että niin moni teistäkin oli teemakuukaudesta niin innoissaan :).

Myös Unni, Linnea, Kirsi ja Jori ovat lukeneet Urheilukirjan.

ps! Urheilukirjavinkkejä otan mielelläni vastaan :).

4 kommenttia:

  1. Vinkkinä näin alkuun:

    Echenoz: Pitkä Juoksu
    Peltonen: Elmo
    Kyrö: 700 grammaa
    Nousiainen: Maaninkavaara
    Ehnrooth Jari: Juoksu
    Kruger: Olen koskettanut taivasta

    Bosco Manuela: Ylitys
    Kirwa Wilson: Juoksijasoturin ihmeellinen elämä
    Teronen & Vuolle: Kiveenhakatut

    Kerron jos keksin vielä jonkun muun. Kirjaston tädit auttavat myös varmasti mielellään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! osan noista olen jo lukenut, mutta pari uuttakin vinkkiä tuli :).

      Poista
  2. Tämä oli kyllä hauska, kiva että sinäkin pidit. :) Sitä Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on kehuttu ja joku muukin on nyt kielen päällä mutten muista.. Tulen kertomaan jos muistuu mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murakamin kirja oli aivan loistava, luin sen keväällä ja sain siitä entistä enemmän juoksumotivaatiota! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ne ilahduttavat minua suuresti! :)
Kommenttienvalvonta on käytössä kesällä lisääntyneen roskakommenttien vuoksi. Kommenttisi ei siis näy heti, vaan tulee näkyviin vasta, kun olen hyväksynyt sen.