Lumikko ja yhdeksän muuta

Lumikko ja yhdeksän muuta / Pasi Ilmari Jääskeläinen. Atena, 2006. 322 sivua.

Pasi Ilmari Jääskeläisen romaani Lumikko ja yhdeksän muuta on hyvällä tavalla erilainen kotimainen kirja. Romaani alkaa kun äidinkielenopettaja Ella Milana muuttaa takaisin lapsuudenseudulleen Jäniksenselälle. Pian Ella Milana kruunataan Jäniksenselän kirjallisen seuran kymmenenneksi jäseneksi. Seura on toiminut Jäniksenselällä jo kauan, siitä saakka kun seuran alkuperäiset jäsenet olivat pieniä lapsia. Jäniksenselän tunnetuimpia henkilöitä, maailmankuulu kirjailija Laura Lumikko, perusti seuran seudun lahjakkaille lapsille jotka hän aikoi auttaa kirjailijoiksi. Seura koostui kauan yhdeksästä henkilöstä, kunnes Ella sai kunnian olla seuran kymmenes jäsen. Pian Ellalle kuitenkin selvisi, että alunperin seurassa oli ollut myös eräs kymmenes jäsen. Muut seuran jäsenet vaan eivät halua puhua tai keskustella alkuperäisestä kymmenennestä jäsenestä, mutta seuran mielenkiintoisen ja jännittävän Pelin ja muiden tutkimusten myötä Ella alkaa selvittää Jäniksenselän aiempia tapahtumia.

Erään juhlan aikana, jolloin Ella julistettiin seuran kymmenenneksi jäseneksi, Laura Lumikko yhtäkkiä häviää merkkiäkään jättämättä ja koko Jäniksenselkä on kummissaan. Seudun lapset näkevät painajaisia Lumikon kirjoittamista Otuksela-hahmoista, Lumikon haamu tulee kummittelemaan monille, mutta kirjailijaa ei löydy mistään. Vaatii paljon Peliä, vuotamista, keltaista ja salapoliisityötä, että Ella selvittää Jäniksenselän kirjallisen seuran menneisyyttä ja tapahtumia jotka ovat johtaneet Jäniksenselän kirjailijoiden suosioon.

Lumikko ja yhdeksän muuta on sekoitus maagista realismia, fantasiaa, jännitystä ja dekkaria. Minuun ei tällainen sekoitus, varsinkaan fantasia, yleensä uppoa, mutta tämä Jääskeläinen on jotenkin poikkeus tuohon sääntöön. Rakastuin palavasti Harjukaupungin salakäytäviin, ja vaikka Lumikko ja yhdeksän muuta ei ihan samalle tasolle ylläkkään, on se silti hieno, mukaansatempaava ja jännä kirja. Jääskeläisen tapa kirjoittaa, kirjan aiheet ja tapahtumat eroavat jotenkin niin paljon muista suomalaisista kirjailijoista, että jo se erilaisuus tekee hänen kirjoistaan loistavia. On todella piristävää lukea fantasia-maaginen realismi -kirjoja perinteisempien suomalaisten kirjojen ohella.

Pasi Ilmari Jääskeläisen kieli on sujuvaa ja hienoa, omanlaiset sanavalinnat, itse keksityt termit ja nimet , esimerkiksi kirjallisen seuran Pelissä ei kerrottu asioita, vaan vuodettiin, ihastuttivat minua vaikka esimerkiksi Nenäpäivässä ärsyynnyin Rimmisen oudoista keksityistä sanoista. Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanissa on paljon hyvää vaikka se ei ylläkään Harjukaupungin salakäytävien tasolle. Lumikon loppu on tavattoman vaikuttava, samalla tavalla vaikutuin myös Harjukaupungin lopusta. Tämän asian Jääskeläinen siis osaa, monen muun asian ohella. Eniten Lumikossa minua "ärsytti" (oikeasti ei ärsyttänyt, mutta en keksi parempaa sanaa) se, että siinä tapahtui niin paljon kaikkea heti alussa että minulla kesti tavattoman kauan ennen kuin pääsin tarinaan sisälle. En ymmärtänyt tapahtumista mitään alussa, en tiennyt kuka on Ella ja kuka Laura Lumikko, henkilöt menivät sekaisin, elävät ja kuolleet ja oudot satuhahmojen nimet sekoittuivat Seuran jäseniin, Ingrid Kissala olikin oikea henkilö eikä Otuksela-kirjojen kuviteltu hahmo.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin vaikuttava, erilainen ja mukaansatempaavan jännä tarina kunhan hankalasta alusta pääsi ohi ja tarinaan pääsi täysin sisälle!

Pisteitä ***+.

Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin ovat lukeneet ainakin Salla, Lumiomena, Amma, Ahmu ja Susa.

Ikuinen rakkaus

Ikuinen rakkaus (Enduring Love, 1997) / Ian McEwan. Loisto-pokkari, 2010 (suom. 1.kerran 1998, Otava). 304 sivua

 Loma on nyt vietetty ja matkalukeminenkin vaihtui viime tipassa. Vargas Llosan Tuhma tyttö oli niin painava, että vaihdoin sen kevyeen pokkariin. Ensimmäinen pokkari joka hyllystäni käteen osui oli Ian McEwanin Ikuinen rakkaus joka olikin oikein mukavaa lomalukemista.

Tapahtumat saavat alkunsa kun tiedetoimittajana työskentelevä Joe Rose vie naisystävänsä Clarissan piknikille kauniille niitylle vuoristoon. Kesken retkensä he joutuvat keskelle traagista kuumailmapallo-onnettomuutta. Kuten McEwanin muissakin kirjoissa, tässäkin arjen yllättävät tapahtumat muuttavat muutaman ihmisen elämän suunnan ihan täysin ja yllättäen. Onnettomuuden pelastustoimissa mukana ollut mies, Jed Parry, rakastuu Joeen päätä pahkaa ja ottaa tähän yhteyttä ensimmäisen kerran heti onnettomuuden jälkeisenä iltana. Jed ei saa Joeta mielestään ja alkaa seurailla tämän ja Clarissan elämää patologisesti. Joe ei yrityksistään huolimatta saa vaimoaan eikä poliisia uskomaan että Parry on mielenvikainen, ja koko tilanne muuttuu kovin vaaralliseksi. Kenen mielenterveys järkkyy, onko erotomania lopulta selitys kaikkiin ongelmiin ja vaarallisiin tilanteisiin?

Ikuinen rakkaus kertoo Joen ja Clarissan avioliitosta, mielenterveyden järkkymisestä ja psyykkisistä ongelmista. McEwanin kieli on jälleen kerran mukaansatempaavaa ja kirjan tapahtumat todella mielenkiintoiset ja jännittävät. Kirjan alku on lukemistani kirjoista parhaimpia. Alku todellakin herättää lukijan kiinnostuksen ja kirjan haluaa ahmia yhdellä kerralla. Olen lukenut McEwanilta tähän saakka kirjat Sementtipuutarha, Polte ja Rannalla ja tämä Ikuinen rakkaus on ehdottomasti jännin ja trillerimäisin niistä! Todella hieno kirja, haluan ehdottomasti nähdä myös siihen perustuvan elokuvan.

Tulevana psykologina yksi kirjan pääaiheista, Clerambaultin oireyhtymä, kiinnosti kovasti. Pidin paljon kirjan lopussa olleesta liitteestä jossa sairaudesta kerrottiin enemmän. Liite aiheutti keskustelua kirjan ilmestyessä, sillä se antaa ymmärtää että McEwanin kirjan tapahtumat perustuisivat tositapahtumiin. Näin ei kuitenkaan ole, ja liitteen artikkelin kirjoittajat, Robert Wenn ja Antonio Camia ovat keksittyjä henkilöitä ja heidän sukunimensä ovat vielä kaiken lisäksi anagrammi McEwanin nimelle. Sellaista mielenkiintoista nippelitietoa;) Suosittelen McEwania tämän kirjan jälkeen vielä enemmän kaikille, ehdottomasti lukemisen arvoinen kirjailija!

Pisteitä ****+

Lomalle!

Heippa kaikille!

Uutta kirjaa en ehdi tuoda blogiini sillä täällä on pakkaushommat pahasti kesken. Lähden huomenna pariksi päiväksi Riikaan lomailemaan ja nauttimaan vapaapäivistä. palailen loppuviikosta uuden kirjan kanssa. Edellisestä postauksesta muuten hävisi kommentit Bloggerin eilisten ongelmien vuoksi, tylsää:/

Matkalukemiseksi Riikaan lähtee Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö jota aloittelin juuri, hyvältä vaikuttaa. Kohta ystäväisen luokse katsomaan Euroviisuja ja huomenna kannustetaan sitten Suomen Leijonatkin voittoon, eikös vain! Mukavaa kevätviikkoa kaikille:)

Valkoinen nainen

Valkoinen nainen / Päivi Alasalmi. Gummerus, 2008. 311 sivua.

Päivi Alasalmi oli TBR-listallani jo kauan, kunnes törmäsin kirjaston palautettuja hyllyssä Alasalmen Valkoinen nainen -romaaniin. Ja kuten niin usein ennenkin, onneksi törmäsin;)

Anita asuu miehensä Kimmon ja kahden kouluikäisen poikansa, Simon ja Antin, kanssa Tansaniassa. Kimmo toimii eläinpuiston suojelijana ja jahtaa pois salametsästäjät. Anita viettää lämpimiä ja onnellisia päivä poikiensa kanssa hienossa talossaan, jonka pihalla asuu vartijoita ja jonka arkeen kuuluu palvelijoita. Kun Kimmo saa muutamia päiviä vapaata koko perhe matkustaa savannille, tekee kanoottiretkiä, asuu teltassa villieläinten seassa ja tapaa ystäviään. Kimmo ja Anita viettävät illanistujaisia huvilansa pihalla ystävien kanssa, keskustelevat elämänmenosta, tulevaisuudesta ja menneisyydestäkin. Yllättäen kaikkien ystävysten menneisyydestä paljastuukin traagisia ja rankkoja kokemuksia, Anitan ensimmäinen tosirakkaus, tanskalainen Joakim tulee puheeksi muutaman kerran.

Anita elää onnellista elämää Tansaniassa suomalaisen perheensä ja eurooppalaisten ystävien ympäröimänä Afrikan kauniissa luonnossa, mutta hän kuitenkin säikähtää joka kerran kun hän näkee valkopukuisten miesten piileskelevän pusikossa tai tulevan vastaan kadulla. Anita ei uskalla kertoa pelostaan miehelleen eikä parhaalle ystävälleen Gretchenille. Tuntuu siltä, että valkoiset miehet vainoaisivat häntä.

Onnellisen ulkokuoren ja täydellisen elämän alla piilee kuitenkin jotakin vakavaa. Valkoinen nainen kertoo hienolla tavalla afrikkalaisesta kulttuurista, eurooppalaisten elämästä Afrikassa, mielenterveyden järkkymisestä ja menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään. Alussa tästä kirjasta tuli mieleen Afrikan taivas, joka myös kertoo eurooppalaisten elämästä Afrikassa. Loppua kohden tämä kirja kuitenkin muuttui toiseen suuntaan, ja Anitan menneisyydestä alkoi paljastua enemmän ja enemmän. En halua tarkemmin spoilata kirjan tapahtumia (toivottavasti en ole spoilannut jo liikaa) mutta yllättävä ja pirteän erilainen kirja tämä on.

Alasalmi ei kikkaile turhia kielen kanssa, hän kuvailee Afrikkaa kauniisti, kuvailee Tansanian Sinistä hetkeä joka onkin turkoosi, mutta jonka jokin valkoinen Anitan silmäkulmassa pilaa. Kieli on välillä ehkä minun makuuni liiankin simppeliä ja paikka paikoin kerronta oli jotenkin töksähtävää, nuortenkirjamaista. Mutta kun välillä tuli niitä kauniita Afrikkakuvauksia, en jaksanut ärsyyntyä kielestäkään ihan hirveästi. Sisällöltään mielenkiintoinen ja erilainen suomalainen kirja jonka loppu oli mukavan yllättävä, vaikkakin hieman ennalta-arvattava. Haluan ehdottomasti lukea lisää Alasalmen kirjoja!

Pisteitä ***+

Kirjan on myös arvostellut Salla ja Erja.

****************maailmanvalloitusprojekti: Tansania***************

Siilin eleganssi

Siilin eleganssi (L'Élégance du hérisson, 2006)/ Muriel Barbery. Gummerus, 2010. 370 sivua.

Muriel Barberyn Siilin eleganssi on odottanut lukemista hyllyssäni jo monta kuukautta. Siilin eleganssi valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi ja samalla sain siis yhden kirjan omasta hyllystäni luettua.

Renée Michel on 54 vuotias, hieman ylipainoinen ja harmaa hiirulainen. Hän toimii hienon pariisilaisen talon ovenvartijana, itse asiassa on toiminut jo 27 vuotta. Aluksi hän oli miehensä apulaisena mutta kun mies kuoli syöpään, on Renée itse hoitanut työnsä. Hän asuu yhdessä Leo-kissansa kanssa pienessä ovenvartijan huoneistossa ja kissansa lisäksi hänellä on yksi ainut ystävä, siivoojana toimiva Manuela.

Talo jossa rouva Michel toimii ovenvartijana on hieno ja täynnä hulppeita, kalliita asuntoja. Elegantit ja rikkaat asukkaat eivät huomaa tylsää, tavallista ja näkymätöntä Renéetä, ja hän saa viettää päivänsä tavallisesti rauhassa. Talossa alkaa kuitenkin tapahtua kun eräs sen asukeista kuolee ja tilalle muuttaa japanilainen Kakuro Ozu. Kakuro ja Renée löytävät yllättäen paljon yhteistä, Leo Tolstoi, Anna Karenina, kauniit kukat ja kissat yhdistävätä nämä kaksi leskeä. Kolmanneksi uuteen ystäväpiiriin tulee myös 12-vuotias Paloma Josse joka asuu perheensä kanssa talossa, jossa Renée toimii ovenvartijana. Paloma on kyllästynyt hienoihin vanhempiinsa, filosofiaa opiskelevaan ärsyttävään isosiskoonsa ja elämään ylipäänsä, ja onkin päättänyt tehdä itsemurhan ennen 13-vuotissynttäreitään. Paloma on innostunut kaikesta japanilaisesta, mangasta ja japanilaisesta kulttuurista ja ystävystyy nopeasti Kakuron kanssa.

Renée, Paloma ja Kakuro ystävystyvät, nauttivat yhteisistä teehetkistä ja keskusteluista. Talon väki näkee yllättäen ovenvartijansa aivan eri valossa:

"Rouva Michelissä on siilin eleganssia: ulospäin hänestä törröttää oikea piikkien suojamuuri, mutta minusta tuntuu että sen alla hän on samalla tavalla salaa hienostunut kuin siili, näennäisen penseä ja omissa oloissaan viihtyvä pikku eläin - mutta suunnattoman elegantti. "

Siilin eleganssi on ehdottomasti erikoinen kirja ja oikein viihdyttävä lukuromaani. Elämänviisauksia ja filosofointia tärkeistä aiheista kirjan sivuilla riitti, jossain vaiheessa niinkin paljon että meinasin kyllästyä hitauteen. Huumoria ei ollut unohdettu, ja muutaman kerran tyrskähtelin jopa ääneen. Kirja oli mielenkiintoisesti rakennettu, Renéen ja Paloman kertomat luvut erotettiin erilaisesta fontista, joka toisaalta teki tuon eron kertojassa selväksi. Minä odotin tältä kirjalta paljon mutta jouduin valitettavasti hieman pettymään. Vaikka tarina oli mielenkiintoinen ja erilainen monesta muusta hiljattain lukemastani kirjasta joku tässä mätti. Välillä tarina eteni hitaasti, vaikeannimisiä ihmisiä oli ihan liikaa ja sekoitin talon asukkaat, kuolleet ja elävät toisiinsa. Lisäksi hieman stereotyyppiset henkilöt ärsyttivät minua, oli hienot ja elegantit, mutta töykeät, rikkaat talonasukkaat ja samalla näkymätön, epäsiisti mutta sisimmissään viisas ja kiltti ovenvartija. Muuten ihan viihdyttävä paketti, ja Barberyn kieli on todella kaunista. Kirjassa oli monta kielellisesti todella kaunista kohtaa, ja tämä kestää varmasti uudemmankin lukukerran.

Pisteitä ****-

Matka kuvien taakse

Matka kuvien taakse (The End of Manners, 2007) / Francesca Marciano. WSOY, 2010. 239 sivua.

 Francesca Marcianon Matka kuvien taakse kertoo italialaisesta valokuvaaja Maria Galantesta. Maria saa työtehtäväkseen lähteä Afganistaniin valokuvaamaan materiaalia pakkoavioliitoista kertovaa lehtireportaasia varten. Mukaansa hän saa Imo Glassin joka on sanavalmis, elegantti  ja räväkkä, mutta hyvin osaava toimittaja. Valmistautuminen matkaa varten alkaa Marian osalta kriisinselviytymiskurssilla Englannin maaseudulla. Maria oppii, mitä hänen tulee tehdä jos hänet siepataan, jos hänen ystävänsä loukkaantuvat tai joutuvat pommi-iskun keskelle.

Maria ja Imo saapuvat kylmään ja talviseen Afganistaniin. Länsimaalaisina naisina he saavat paljon huomiota ja lähtiessään haastattelemaan ja valokuvaamaan polttoitsemurhaa yrittänyttä nuorta naista, he joutuvatkin Taleban-hallinnon sotilaiden kynsiin. Marian ja Imon apurina matkalla toimii afganistanilainen televisiotoimittaja Hanif, joka kuljettaa naisia romuisella autolla pitkin maata. Afganistanin kulttuuri näyttää pahimmat puolensa ja Maria joutuu samalla kohtaamaan omankin menneisyytensä ja sen kipeät kokemukset.

Sodan runtelema Afganistan näyttäytyy samanlaisena kuin niin monessa muussakin Afganistan-aiheisessa kirjassa. Naiset peittävät kasvonsa, useimmat eivät uskalla puhua länsimaalaisille, miehet osoittavat avoimesti ihmetyksensä ja kiinnostuksensa länsimaalaisia naisia kohtaan. Pommi-iskut tuhoavat nähtävyydet jotka vielä edellisenä päivänä kimmelsivät kauniisti talvisessa säässä.

Matkan lähestyessä loppuaan Maria huomaa pian seisovansa hyisessä Kabulissa yksin, taskussaan yksi 50 euron seteli. Hän ei pääse kotiin, hän ei osaa kieltä. Puhelinyhteys ei toimi, numerotkin ovat hukassa. Kaiken kauheuden keskellä on kuitenkin jotain arvokasta. Kun Maria kotiinlähdön koittaessa Afganistanin lentokentällä kaipaa jo omaa asuntoaan, puhtaita lakanoita ja lämmitettyä huoneistoa, hän kaipaa samalla takaisin Afganistaniin, kauheuden keskelle. Jokin siellä vetää häntä puoleensa.

Matka kuvien taakse on toki yksi lukuisten muiden Afganistan-kirjojen joukossa, mutta aiheeltaan tämä eroaa kuitenkin muista. Oli mielenkiintoista seurata kahden länsimaalaisen naisen matkaa täysin erilaiseen kulttuuriin, heidän kokemuksiaan ja selviytymistään vaikeista olosuhteista. Hienointa oli tuntea, kuinka kovasti Maria lopulta koki jo kaipaavansa takaisin Afganistaniin, vaikka olosuhteet olivatkin kamalat.

Olen lukenut Francesca Marcianolta myös Afrikan taivas-romaanin josta pidin myös kovasti. Se oli tätä romaania huomattavasti "kevyempi", mutta olen näiden kahden kirjan myötä aika myyty Marcianon kirjoitustavalle. Kielessä ei ole turhia kikkailuja, mutta kaunista ja sujuvaa kielenkäyttöä on helppo ja ilo lukea. Tykkäsin ja suosittelenkin kaikille, jotka eivät vielä ole saaneet Afganistan-ähkyä. Toisaalta tässä kirjassa on paljon muutakin kuin Afganistania, joten kyllä tämän voi huoletta lukea, vaikka vähän ähky olisikin;)

Pisteitä ****

Ps! Kaipailisin apuanne kirjan valitsemiseksi matkalukemiseksi. Vietän pidennetyn viikonlopun Riikassa ensi viikonloppuna joten matkakirjan valitseminen on ohjelmassa nyt. Vastatkaa siis sivupalkin kyselyyn:) Kiitos etukäteen!

The Versatile Blogger

Sain Katrilta ihanan tunnustuksen, kiitos!:) Haasteena on taas kertoa seitsemän asiaa itsestään. Olen tehnyt tämän jo muutaman kerran mutta tällä kertaa annan kuvien kertoa enemmän kuin sanojen:

1. Rakastan kynttilöitä, olen parantumaton romantikko ja niin kuin ruotsiksi sanotaan "mysmänniska". :)

2. Olen myös parantumaton herkkusuu, suklaan lisäksi suosikkiherkkuni on Ben&Jerry´s jäätelöt.

3. Odotan tulevaa kesää jo paljon. Tiedossa on muutaman viikon kuluttua pidennetty viikonloppu Euroopassa parhaan ystävän kanssa, kesäkuussa kolmen viikon interrailaus Euroopassa toisen bestiksen kanssa ja loppukesä onkin työntäyteinen mutta työpaikka on niin mieluisa että se ei edes haittaa ;)

4. Olen kirjanostolakossa. Hyllyni pursuaa lukemattomia omia kirjoja ja silti käyn kirjastossa lainaamassa uusia. Kohta yritän myös kirjastolakkoa vaikka rakastan krijastoja. Muutama lainattu krja täytyy saada pinosta pois, sitten aloitan kesän kestävän oma kirjahylly-projektin;)

5. Sen jälkeen kun vietin ensimmäisen opiskelijavappuni Turussa vuosi sitten, en enää voi viettää vappua muualla. Se tunnelma ja se fiilis, se ylioppilashattumeri on ainoa oikea!

6. Tykkään leipomisesta ja eniten nautin kauniiden muffinssien koristelusta. Onneksi ystävät suostuvat syömään, itse jaksan maistaa korkeintaan yhden;)

7. Olen kenkäfriikki! Rakastan kauniita kenkiä ja asuntoani koristaakin kahdekdanhyllyinen kenkäteline. Vaatehuoneeni lattia on myös täynnä kenkälaatikoita ja osa kengistäni majailee vanhempieni luona:)

Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville hienoille kirjabloggaajille:
Susa / Susan kirjasto

Karoliina / Kirjava kammari
Kuutar / Kuuttaren lukupäiväkirja

Tämän blogin seuraavaa kirjajuttua saa odotella vielä vähän aikaa, viimeiset isot opintotyöt ovat vielä tällä viikolla edessä ennen kesälomaa, mutta viikonloppuna ehdin lukea muutaman kirjan pois pinostani! Kivaa viikkoa kaikille siihen saakka :)