Tuore maa / Jhumpa Lahiri

Tuore maa / Jhumpa Lahiri

Keltainen pokkari, 2012. 434 sivua.

1. suom.kiel.painos, 2008.

Suomentaja: Kersti Juva

Alkuteos: Unaccustomed Earth, 2008

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Entinen novelli-inhoaja täällä juu. Mueenuddinin novellien jälkeen lukupinossa olikin Jhumpa LahirinTuore maa novellikokoelma. Pidin tästäkin kovasti, oikeastaan vielä enemmän kuin Hunajasta ja tomusta, mutta nyt on kyllä novelleja luettu riittämiin lähiaikoina, joten seuraavaksi jotain ihan muuta.

Tuore maa koostuu yhteensä kahdeksasta novellista. Ensimmäisessä osassa näitä on viisi ja toisen osan kolme novellia kertovat kahdesta samasta päähenkilöstä, Hemasta ja Kaushikista, ja toimii oikeastaan itsenäisenä, pidempänä tarinana. Ensimmäisen osan novelleista suosikkini oli Vaihtoehtoinen majoitus. Novelli kertoo avioparista, Meganista ja Amitista, jotka ovat matkustaneet Amitin tuttavan  häihin. He majoittuvat hienossa hotellissa, mutta paras majoitus löytyykin lopulta aivan muualta, Amitille menneisyydestä tutusta pienestä huoneesta. Amitin menneisyys ja nykyinen perhe-elämä ovat muutenkin matkan aikana pääosassa, mies haikailee naista menneisyydestä ja miettii samalla elämäänsä Meganin kanssa. Kirjan toisen osan kaikki kolme novellia kertoivat Hemasta ja Kaushikista. Heitä seurataan nuoruudesta aina keski-ikään saakka. Pidin todella paljon näiden kahden henkilön elämän seuraamisesta, ja pidin ratkaisusta, joka lopulta johdatti nämä kaksi vuosien jälkeen taas yhteen.

Lahiri kertoo tarinoita maailmalta. Hän kuljettaa lukijansa Yhdysvaltoihin, Roomaan ja Thaimaahan. Jokaisen tarinan päähenkilö on bengalilaistaustainen, Yhdysvaltoihin Intiasta muuttanut henkilö tai perhe. Tarinat seuraavat kulttuurien törmäyksiä, sitä, kuinka bengalilaistaustaiset perheet asettuvat Yhdysvaltoihin ja kuinka elämä korkeiden rakennusten keskellä eroaa syntymämaasta. Lahiri kokoaa tarinansa arjen pienistä tapahtumista, mutta korostaa myös tunteiden tärkeyttä ja sydämen päätöksiä. Hänen luomansa henkilöhahmot, usein toisen polven siirtolaiset, ovat kiinnostavia, herkkiä ja rohkeita. He tekevät kaikkensa tottuakseen uuteen arkeen, he kamppailevat sopeutuakseen uuteen maailmaan, uusiin ihmisiin, uuteen elämäänsä.

Lahirin kieli on sujuvaa ja nopealukuista, kerronta vahvaa ja mukaansatempaavaa. Kirjan kaikki kahdeksan tarinaa olivat vahvoja, itsenäisestikin toimivia. Kirjan nimikkonovelli, ensimmäinen, oli vähiten mieleen jäävä, mutta sekään ei ollut huono. Vaikka olen vierastanut novelleja, tässä tarinoiden lyhyys ei haitannut. Parillakymmenellä sivulla ehtii kertoa paljon, kun sen osaa. Ja Lahiri totisesti osaa! Näissä tarinoissa ei ollut mitään liian vähän, eikä toki mitään liikaakaan. Haluan kuitenkin ehdottomasti lukea Lahirilta myös romaanin, joten Kaima nousi heti lukulistalleni.

Jhumpa Lahiri oli todella positiivinen uusi kirjailijatuttavuus ja suosittelen Lahirin novelleja kaikille! Tässä taas yksi suoritus satasen listalleni.


★★★★+

Myös ainakin Katja, anni.M ja Ina ovat lukeneet Lahiria. 


ps! Valokuvassa kevään ensimmäinen parvekelounas alkuviikosta. Kevät♥.

ps2! Hiljenen viikonlopuksi, vaikka voisin kirjoittaa paljon esim. eilen näkemästäni Poikani Kevin-elokuvasta. Saan kuitenkin rakkaan ystävän vierailulle koko viikonlopuksi, joten palailen ensi viikolla. Ihanaa viikonloppua!

Katoamispiste / Joel Haahtela

Katoamispiste / Joel Haahtela

Otava, 2010. 159 sivua.

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? alelöytö kirjakaupasta

 Halusimme lukupiiriporukassa kerrankin valita helpon ja nopealukuisen kirjan. Ainakin minulle tämänkertainen valintamme osui täysin nappiin, sillä minä ihastuin Joel Haahtelan Katoamispisteeseen kovasti! Taitaakin olla tähän asti lukemistani kolmesta Haahtelasta se kaikkein paras ja minulle tärkein.

Kirjan kertojana toimii mieslääkäri, joka eräänä syyspäivänä törmää sattumoisin ranskalaiseen Magda Roux´hun kadulla. Magda on tullut Suomeen etsimään kadonnutta ex-miestään Paulia. Johtolankana naisella on ainoastaan Raija Siekkisen kirjoittama romaani, ranskankielisenä käännöksenä. Mies muistelee lukeneensa, ja pitäneensä, Siekkisen romaanista ja päättää paremman tekemisen puutteessa auttaa naista etsimään Paul. Magda kuitenkin katoaa yhtäkkiä, ja mies jatkaa etsintöjä yksin. Jokin Paulin katoamisen ja Siekkisen romaanin yhtälöstä jää nimittäin vaivaamaan lääkäriä, ja hän haluaa selvittää miten nämä liittyvät toisiinsa. Miehen tie vie Kotkaan ja Siekkisen kotikulmille. Hän tapaa Siekkisen tunteneita ihmisiä ja saa selville pieniä asioita, palapelin paloja. Mitä hän lopulta saa selville Raija Siekkisestä, kadonneesta Paulista, itsestään? Ja miten kaikkeen liittyy nizzalainen hotelli, eräs osoite tai saksalainen kirjailija?

"En tiennyt mistä olisin aloittanut, en edes tiennyt ketä enää etsin, Paul Roux'ta vai Raija Siekkistä, vai toivoinko vain, että jos etsisin tarpeeksi kauan toista, löytäisin ennen pitkää myös toisen." (s.97)

Minä pidin Katoamispisteestä todella paljon. Kirjassa on se tavallisen upea, unenomainen ja hieman melankolinen Haahtelatunnelma. Minä pidin myös kovasti siitä, että kirja sekoittaa faktaa ja fiktiota ja kertoo Raija Siekkisestä, minulle aiemmin tuntemattomasta kirjailijasta. Katoamispiste sai minut ehdottomasti kiinnostumaan Siekkisenkin kirjoista, ja luen varmasti jossakin vaiheessa jonkun hänen romaaneistaan. Minusta Haahtela luo kirjoihinsa upean tunnelman joka jättää jälkensä minuun lukijana. Minä pidin todella paljon Katoamispisteen hieman synkästä, pimeästä ja sateisesta fiiliksestä. Olen ehkä vähän puolueellinen, sillä rakastan syksyä, mutta tämä kirja olisi todella sopiva syysluettavaksi.

Pidin myös kirjan henkilöistä. Magda Roux oli salaperäinen ranskatar, hän tuli ja meni, katosi ja palasi taas. Kertojana toimiva mies, lääkäri ja muutaman romaanin julkaissut, ikävöi ja pakeni jotakin. Hän uppoutui Siekkisen elämään ja Paulin etsimiseen, pakeni samalla omaa elämäänsä, potilaita ja menneisyyden haamuja. Ja se Haahtelan kieli. Olisin voinut alleviivata, taas kerran, monta riviä jokaiselta sivulta.  

"...ja minäkin takerruin häneen kiinni kuin olisin kannatellut hänen mukanaan koko taloa, koko kivistä kaupunginosaa, joka pian romahtaisi syliimme." (s.71)

Minä ihastuin ja tykästyin Katoamispisteeseen todella paljon. Ihana, ihana kirja. Mieleenpainuva ja upea. Lukemisen jälkeen minut valtasi Linneankin mainitsema rauhallinen olotila. Voisin lukea tämän pienen, hienon kirjan uudestaan heti nyt. Lukupiirissämme kaikki eivät olleet tästä yhtä vakuuttuneita, mutta ainakin Riina jakaa Haahtelaihastumisen kanssani ;).


★★★★★
 

Linnean ja Riinan lisäksi myös ainakin Hanna, Sara, Pekka, Naakku ja Katja ovat lukeneet tämän.

Hunajaa ja tomua / Daniyal Mueenuddin

Hunajaa ja tomua / Daniyal Mueenuddin

Avain, 2012. 299 sivua.

Alkuteos: In Other Rooms, Other Wonders, 2009.

Suomentanut: Titia Schuurman

Kannen suunnittelu: Satu Ketola

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

 Mukavaa kirjan ja ruusun päivän iltaa kaikille! Tämän päivän kunniaksi muutama sananen hienosta esikoisteoksesta.

Olen pikkuhiljaa oppinut pitämään novelleista. Tänä vuonna olen jo lukenut muutaman novellikokoelman ja tämä Daniyal Mueenuddinin (eipä muuten ole nimi siitä helpoimmasta päästä...) Hunajaa ja tomua nousee suosikkikokoelmieni joukkoon. Tästä tuli hieman mieleen viime vuonna lukemani Adichien Huominen on liian kaukana josta pidin myös kovasti. Mueenuddin kertoo taitavasti ja kiinnostavasti pakistanilaisten elämästä ja maan kulttuurista.

Hunajaa ja tomua koostuu kahdeksasta novellista. Kaikkia novelleja yhdistää rikas maanomistaja K.K. Harouni, joka jollakin tavalla on läsnä kaikissa novelleissa. Kirjassa on todella paljon henkilöitä, ja jossain kohtaa minun oli vaikea muistaa, kuka oli kuka. Minä pidin kovasti tavasta, jolla Mueenuddin kuvailee miljöötään, kuinka hän liittää tapahtumat ja henkilöt pakistanilaiseen yhteiskuntaan ja siinä samalla kertoo ja esittelee lukijalle paljon pakistanilaisesta kulttuurista. Pidin myös siitä, että vaikka Hunajaa ja tomua on kokoelma novelleja, kirja ikään kuin toimi myös yhtenä tarinana.

Omiin suosikkinovelleihini kuului ehdottomasti Saleema ja Pariisin kova taivas. Jälkimmäinen kuvailee kahden nuorukaisen, pakistanilaisen Sohailin ja amerikkalaisen Helenin suhdetta, ja kuinka rakkaussuhde muuttuu Pariisin öisen taivaan alla pariskunnan vietettyä muutaman päivän Sohailin vanhempien kanssa. Saleemasta kertova novelli taas kuvailee nuoren Saleeman elämää K.K.Harounin mailla. Hän työskentelee rikkaan maanomistajan talossa ja on samalla maanomistajan pojan leikkikaluna.

Kirjan kahdeksan novellia eroavat toisistaan, mutta kuvailevat kaikki yhtä tarkasti päähenkilöitä ja näiden elämää. Kirjan alkupään novellit pysyvät tiukemmin Pakistanissa, kun taas loppupäässä lukija pääsee pakistanilaisten mukana maailmalle. Ajat muuttuvat ja ihmiset vaihtuvat, mutta samantyyppiset ihmissuhdeongelmat, surut ja murheet täyttävät henkilöiden elämät ja ajatukset. Mueenuddin on myös luonut novellinsa taitavasti pienten tapahtumien ympärille, ainoassakaan novellissa ei ole kyse suurista, hurjista sattumuksista vaan tavallisesta elämästä, pienistä asioista. Mueenuddin kuvailee ympäristönsä todella taitavasti ja tarkasti, lukijana minusta välillä tuntui, että olin novellien keskipisteessä, oli se sitten köyhässä pakistanilaiskylässä tai kauniissa Pariisissa.

Novellien ystäville, ja toki muillekin, suosittelen tätä lämpimästi.


★★★★


Myös Mari.A on lukenut Mueenuddinin novelleja.

Muumipeikko ja pyrstötähti / Tove Jansson

Muumipeikko ja pyrstötähti / Tove Jansson

WSOY, 2010. 144 sivua.

Alkuteos: Kometen kommer, 1946

Suomentanut: Laila Järvinen & Päivi Kivelä

Kannen suunnittelu: Jukka Aalto

Mistä minulle? ystävältä lainassa

Tove Janssonin Muumipeikko ja pyrstötähti on ollut minulle pitkä projekti. Syy siihen on se, että olen lukenut tätä yhdessä ystäväisen kanssa ääneen toisillemme. Tapaamme valitettavan harvoin, sillä asumme eri paikkakunnilla, joten lukeminen on edennyt hitaasti. Tämä oli kuitenkin hauska, erilainen lukukokemus juuri tuon lukutavan vuoksi.

Muumipeikko ja pyrstötähti-kirja alkaa, kun Muumilaaksossa herätään outoon päivään. Koko maailma on mustanharmaan pölyn peitossa ja pessimistinen Piisamirotta arvioi, että aurinkokunta on tuhoutumassa. Niinpä Muumipeikko ja pieni otus Nipsu päättävät lähteä kaukaiselle tähtitornille ottaakseen selvää tästä erikoisesta ilmiöstä. Matkan varrella he tapaavat huuliharppua soittavan Nuuskamuikkusen, Nipsu löytää pienen kissanpennun josta tulee hänen uusi ystävänsä ja Muumipeikko pelastaa suloisen Niiskuneidin kiipelistä. Reissu tähtitornille vie kaveruksilta paljon aikaa ja matkaan mahtuu monia mutkia ja kommelluksia. Pian he huomaavat, että aurinkokunnan tuhoon on enää päivä aikaa ja kotiväelle pitäisi ehtiä ilmoittaa, että kuuma, hehkuva ja vaarallinen pyrstötähti on lähestymässä maata.

Muumikirjat ovat ehdottomasti lapsuuteni suosikkikirjoja, ja näitä pidempiä Muumitarinoita onkin kiva lukea nyt aikuisiälläkin. Minä pidin tästä todella paljon, ja odotan innolla, että ehdin lukea Janssonilta muitakin kuin Muumikirjoja. Tällaisia loistavia klassikkotarinoita on todella vaikea arvioida, en osaa sanoa tästä oikein muuta kuin että kyllä Muumit toimii hyvin vielä vanhempanakin! Nuorempana tämä kirja olisi varmasti ollut minulle todella jännittävä mutta nyt pystyin nauttimaan lukemisesta pelkäämättä ;). Minä olen aina ihaillut Janssonin tapaa kuvailla satujensa hahmoja. Minusta niin monella Muumilaakson asukkaalla on mielenkiintoinen, täysin omanlaisensa persoona. Hassu Nipsu on kauan ollut suosikkini ja varovainen ja turhamainen Niiskuneiti taas hieman ärsyttävä. Niisku taas vuorostaan osoittaa tässäkin kirjassa älykkyyttään, pätee ja viisastelee rasittavuuteen saakka.

Oikein mukava kirja siis, jota oli ilo lukea vuosien Muumitauon jälkeen. Seuraavaksi aion lukea Janssonilta Kesäkirjan ja lisää Muumejakin jossain vaiheessa. :)


★★★★


Myös Maija on kirjoittanut tästä kirjasta.

Tunnustusta ja arvontavoittajia

Ensiksi haluan kiittää ihanaa Katria Liebster blog -tunnustuksesta. Tämä lämmittää bloggaajasydäntäni kovasti :).  Tunnustus on tarkoitus antaa eteenpäin viidelle suosikkiblogille, joilla on alle 200 lukijaa. Minä lähetän tunnustuksen eteenpäin seuraaviin blogeihin: Lukutuulia, Ajatuksia kirjamaasta, Riinan lukuisat kissanpäivät, Susan kirjasto ja Lurun luvut.

Seuraavaksi onkin aika julistaa kirja-arvonnan kaksi voittajaa! Arpalippusten askartelun jälkeen nostin lapsuusvuosieni suosikkimyssystä kaksi lappusta. Ensimmäisessä luki jaana ja toisessa Suketus. Onnea siis Jaana ja Suketus, mailatkaapa kirjatoiveenne ja osoitetietonne minulle (luettuablogi(at)luukku.com). Jaana saa ekaksi valita kaksi kirjaa ja Suketus sitten yhden. Onnea voittajille ja ISO kiitos jokaiselle osallistujalle ja kirjavinkin antajalle! ♥

Tässä vielä palkintolista muistutukseksi.

Pohjan akka / Seija Vilén
Lumikukka ja salainen viuhka / Lisa See
Amerikkalainen tyttö / Monika Fagerholm (pokkari)
Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera (pokkari)
Veljeni Sebastian / Annika Idström
Viattomat / Torey Hayden
Myrsky / Elina Tiilikka
Viisasteleva sydän / Jane Austen (äänikirja)
Sorgesång / Siri Hustvedt
Hytti nro 6 / Rosa Liksom
Valinta / Helmi Kekkonen
Päivänseisaus / Virpi Hämeen-Anttila
Koti maailman laidalla / Michael Cunningham

Huomenna jatketaan taas kera uuden kirjan. Oikein ihanaa lauantai-illan jatkoa kaikille! :)

Shanghain tytöt / Lisa See

Shanghain tytöt / Lisa See

WSOY, 2011. 437 sivua.

Alkuteos: Shanghai Girls, 2009.

Suomentaja: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Marjaana Virta

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Aloitin Lisa Seen tuotantoon tutustumisen lukemalla kirjailijan uusimman suomennetun romaanin Shanghain tytöt. Tämä olikin oikein otteessaan pitävä, mielenkiintoinen ja viihdyttävä lukuromaani!

Pearl ja May ovat kauniit kiinalaissiskokset jotka viettävät onnellisia nuoruusvuosiaan 1930-luvun Aasian Pariisissa, Shanghaissa. He työskentelevät taiteilijoiden malleina ja heidän kauniit kasvonsa koristavat maalauksia ja kiinalaisia kalentereita. Tyttöjen isä on menestyvän riksafirman johtaja ja heidän äitinsä viettää päiviä pelaten mahjongia ystävätärtensä kanssa. Tytöt ovat kaikin puolin tyytyväisiä elämäänsä Shanghaissa, illat vietetään juhlimalla ystävien kanssa ja rahaakin riittää kauniisiin mekkoihin. Tyttöjen elämä kuitenkin muuttuu, kun heidän isänsä kertoo järjestäneensä tytöille aviomiehet Amerikasta. Pearl ja May ovat järkyttyneitää ja tekevät kaikkensa, jotta he saisivat pitää elämänsä Shanghaissa. Tässä kohtaa kuitenkin sota tulee sekoittamaan suunnitelmia entisestään, ja pian Pearl ja May ovatkin aloittamassa pitkää ja rankkaa matkaa aviomiestensä luokse Amerikkaan.

Elämä maapallon toisella puolella eroaa kovasti siitä elämästä, johon tytöt ehtivät tottua Shanghaissa. Enää he eivät ole kauniita kiinalaisia tyttöjä, vaan outoja, vieroksuttuja ulkomaalaisia. He asuvat ränsistyneessä talossa ja työskentelevät ansaitakseen elantonsa. Sota on muuttanut maailmaa, ja vaikeuttaa jatkuvasti Pearlin ja Mayn elämää. Shanghain tytöt seuraa kuinka Pearl ja May selviävät elämästään Amerikassa 1950-luvulle saakka.

Shanghain tytöt on mukaansatempaava lukuromaani. Kirja, joka sisältää toisen maailmansodan tapahtumia, eri kulttuureja ja ihmissuhteita vaikuttaa aivan minun kirjaltani. Ja kirjan tarinasta pidinkin, vaikka osa tapahtumista tuntuikin hieman utopistisilta. Shanghain tyttöjä seurataan heidän nuoruudestaan 1930-luvulta 1950-luvulle saakka, kun he ovat asuneet Amerikassa jo parikymmentä vuotta. Pariinkymmeneen vuoteen mahtuu paljon tapahtumia ja sattumuksia, välillä todella julmia ja raakoja traagisia menetyksiäkin. Onneksi kirja ei kuitenkaan ole läpeensä harmaa ja raaka, toive paremmasta ja onnellisemmasta huomisesta on usein läsnä.

Shanghain tytöt on myös tarina rakkaudesta ja välittämisestä, ja ennen kaikkea tarina kahdesta sisaresta. Vaikka matkaan mahtuu ongelmia, kateutta, katkeruutta, valheita, salaisuuksia ja petoksia, sisaruussuhde kuitenkin kestää. Minä siis pidin tästä tarinasta, mutta muutama seikka lukemisessa häiritsi. Minä en yleensä jaksa nipottaa pikkujutuista, mutta tässä kirjassa eräs sanavalinta ärsytti minua. Yhdessä kohtaa lähes jokaisella kirjan sivulla puhuttiin naimatoimien harrastamisesta useaan kertaan. Sanavalintana tuo on minusta jotenkin hölmö, ja jostain syystä se ärsytti minua (tulee kyllä tyhmä olo ärsyyntyä yhdestä sanasta näin, mutta minkäs teet...). Olisi mielenkiintoista tietää, mitä sanaa alkuperäisessä versiossa on käytetty... Kirjan loppu oli minulle töksähtävyydessään myös pettymys, mutta lepyin hieman kun luin jälkeenpäin, että See on kirjoittanut tälle kirjalle myös jatko-osan. Se pelastaa jo paljon ;).

Kaiken kaikkiaan Shanghain tytöt oli kuitenkin positiivinen lukukokemus ja otteessaan pitävä, oikein hyvä lukuromaani ja haluan tämän jälkeen ehdottomasti lukea Seeltä lisää kirjoja!


★★★+


Myös Maija ja Norkku ovat lukeneet tämän.

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

Soitellaan, soitellaan! / Sophie Kinsella

WSOY, 2012. 372 sivua.

Alkuteos: I´ve Got Your Number, 2012.

Suomentanut: Irmeli Ruuska

Kannen kuvat: Lucy Truman

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Sophie Kinsella on oikeastaan tällä hetkellä ainoa "hömppäkirjailija", jonka kirjoja luen. Minä sain hömppäyliannostuksen yläasteaikana, jolloin ahmin Keyesiä, Robertsia ja Steeleä aivan liikaa. Tällä hetkellä siis ainoastaan Kinsellan uutuuskirjat on luettava, ja viihdyn edelleen näiden parissa (tai ainakin sen yhden kirjan verran per vuosi). Soitellaan, soitellaan! on Kinsellan tuorein romaani.

Poppy Wyatt on pian menossa naimisiin komean ja fiksun Magnuksen kanssa. Mies kosi Poppyä romanttisesti arvokkaan perintösormuksen kera, kuukauden seurustelun jälkeen. Kirjan alussa Poppy on viettämässä mukavaa samppanjantäytteistä  iltapäivää ystäviensä kanssa, kun hän yhtäkkiä huomaa kadottaneensa sekä kalliin kihlasormuksensa, että puhelimensa. Poppy on kuitenkin onnekas - hän löytää lähettyvillä olevasta roskakorista hylätyn puhelimen - ja päättää, että roskakorista kuka tahansa voi nappailla tavaroita mukaansa. Poppyn epäonneksi (tai onneksi) puhelimen mukana tulee myös sen oikea omistaja, tehokas ja menestynyt liikemies Sam Roxton.

Poppy ja Sam käyttävät puhelinta yhdessä, ja Poppy päätyy hoitamaan hieman Samin työasioita, ja siinä sivussa myös miehen yksityiselämän koukeroita. Poppyn apu ei ehkä aina ole täysin arvostettua tai onnistunutta, mutta hän tarkoittaa vain hyvää. Samin elämän järjestelemisen ohella Poppyn pitäisi valmistautua omiin häihinsä ja saada appivanhempansa pitämään itsestään ja onnistua vielä peittelemään vasenta kättään, jotteivät he huomaa arvokkaan sormuksen katoamista! Tämä siis tietää paljon kommelluksia ja väärinkäsityksiä, taattua ja tuttua Kinsellaa siis.

Kirjan juoni on hauska, mutta ei toki kovinkaan uskottava. Minä kuitenkin viihdyin kirjan parissa hyvin, ja eilen illalla jopa koukutuin kirjan toiseen puoliskoon niin kovasti, että minun oli pakko lukea kirja kerralla loppuun saakka. Kirjan loppukin oli aika ennalta-arvattava, mutta sehän näihin hömppäkirjoihin vähän niin kuin kuuluukin.

Ei tämä silti minulle mikään täydellinen kirja ollut. Etenkin kirjan alussa minä ärsyynnyin Poppyn käytökseen. Ihmettelin miksi hän ei mennyt ostamaan uutta puhelinta, miksi hän vain ei yksinkertaisesti ymmärtänyt tiettyjä asioita ja suostui esimerkiksi appivanhempiensa pompoteltavaksi, mutta kun pääsin kirjan tunnelmaan sisään unohdin ärsyyntymisen ja nautin kirjan höpsöstä höttötunnelmasta. Toinen asia joka minua ärsytti, oli kirjassa vilisevät alaviitteet. Alaviitteet oli siis "hauska" juttu, jota Poppy kertoessaan harrasti, mutta minua ne ärsyttivät Minusta ne keskeyttävät lukemisen inhottavasti, ja aikaa menee taas kun yrittää löytää tekstistä sen kohdan johon jäi. Mutta tämä on minun henkilökohtainen ärsytykseni, inhoan nimittäin alaviitteitä ihan kaikissa teksteissä.

Soitellaan, soitellaan! ei ehkä kirjana ole täydellinen, mutta kuten muutkin Kinsellan kirjat, minuun hyvin uppoavaa rentoa, hauskaa, romanttista ja ennen kaikkea viihdyttävää hömppää!


★★★+


Myös Norkku on jo ehtinyt lukea Kinsellan uutuuden.

Yövartio / Sarah Waters

Yövartio / Sarah Waters

Tammi, 2007. 509 sivua.

Alkuteos: The Night Watch, 2006.

Suomentanut: Helene Bützow

Kansikuva lainattu täältä. 
Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Sarah Watersin Yövartio valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Luin tämän jo ehkä kuukausi sitten, mutta sai  tästä lopulta kirjoitettua vasta nyt. Valokuvakin kirjasta jäi ottamatta, sillä nyt se on matkannut jo muualle luettavaksi joten tällä kertaa joudun tyytymään kustantajan tarjoamaan kuvaan kirjan kannesta.

Kirjan alussa eletään toisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Viv työskentelee epämääräisessä toimistossa ( deittipalvelu tms?) ja tapailee naimisissa olevaa miestä jonka hän on tavannut sota-aikana. Vivin veli Duncan vuorostaan on vankilasta vapautumisensa jälkeen asunut vanhan miehen luona. Oman suunvuoronsa kirjassa saa myös Kay, joka on kotoisin rikkaasta perheestä ja toiminut sodassa ambulanssikuskina. Sodan jälkeen Kay kuitenkin asuu vanhassa murjussa ja pukeutuu mieluummin miesten vaatteisiin. Mukana on myös naispariskunta, kirjailijana toimiva kaunis Julia, sekä tämän tyttöystävä Helen. Yövartiossa seurataan pääasiassa näiden henkilöiden edesottamuksia ja elämää. Kirja alkaa vuodesta 1947 ja kertoo sodan jälkeisestä elämästä. Kirjan jälkimmäiset osat kertovat vuosista 1944 ja 1941 ja kuvailee sota-ajan tapahtumia ja samalla lukijalle selviää, miten Viv, Duncan, Kay, Helen ja Julia ovat päätyneet siihen tilanteeseen, jossa ovat vuonna 1947.

Yövartiossa on paljon mielenkiintoisia aiheita. Minä innostun aina kirjoista, jotka kertovat toisesta maailmansodasta. Yövartiossa myös seksuaalisuus ja erilaiset seurustelusuhteet ovat suuressa osassa. Julia ja Helen eivät voi osoittaa rakkauttaan avoimesti ulkotiloissa vielä vuonna 1947, sillä he saavat jo muutenkin pitkiä katseita viettäessään vapaapäivää rennosti yhdessä. Viv taas seurustelee varatun miehen kanssa, joka niin ikään tuottaa vaikeuksia suhteen kummallekin osapuolelle.

Minä pidin Yövartion rakenteesta ja siitä, että kirjan alussa saa tietää oikeastaan "lopputuloksen" ja vähitellen kirjan edetessä selityksiä siihen, miten tuohon tilanteeseen on jouduttu. Sotakuvaukset olivat samalla rankkoja ja kauheita, mutta kiinnostavia. Myös se, että kirjan yksi pääteemoista on homoseksuaalisuus tekee Yövartiosta hieman erilaisen toisesta maailmansodasta kertovan kirjan. Minusta Waters on myös onnistunut sodanaikaisen Lontoon kuvaamisessa todella hyvin. Henkilöt ja tapahtumat vaikuttavat todellisilta ja uskottavilta vaikka toki ovatkin todella ankeita, harmaita ja lohduttomia.

Yövartio on pitkä ja aika massiivinen kirja, ja minä pitkästyin paikoitellen tämän kanssa. Minusta kirjaa olisi hyvinkin voinut tiivistää, nyt samoja asioita jaariteltiin välillä turhankin kauan. Tiivistämisen lisäksi en oikein keksi kirjasta muuta moitittavaa, ja vaikka heti luettuani tämän ajattelin että olin tähän pettynyt, nyt jälkeenpäin ajateltuna pidinkin Yövartiosta paljon! Niin se mielipide voi muuttua kun ei kirjoitakaan kirjasta heti lukemisen jälkeen. Tämä oli mieleenpainuva kirja ja henkilöhahmotkin niin taidolla kuvailtuja, että he jäivät hyvin mieleen.

Lukupiirissämme tästä kirjasta ei oikein innostuttu, ainoastaan minä ja Anni taidettiin lopulta saada kirja luettua. Minä kuitenkin pidin tästä paljon, ja suosittelen muillekin, varsinkin toisesta maailmansodasta kiinnostuneille historiallisten romaanien ystäville.


★★★★


Myös ainakin Satu, Linnea ja Salla ovat lukeneet Yövartion. 

Naimapuuhia / Jeffrey Eugenides

Naimapuuhia / Jeffrey Eugenides

Otavan kirjasto, 2012. 599 sivua.

Alkuteos: The Marriage Plot, 2011

Suomentanut: Arto Schroderus

Kannen suunnittelu: Anja Reponen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Jeffrey Eugenidesin kaksi aiempaa suomennettua romaania Virgin suicides sekä Middlesex ovat molemmat minulle tärkeitä kirjoja. Niinpä kirjailijan uutuuskirja Naimapuuhia olikin minulle yksi odotetuimpia uutuuksia kevään kirjoista. Ja täytyy sanoa, että näin vaikuttavia kirjoja on ihana lukea!

Naimapuuhia on kertomus kolmesta nuorukaisesta 1980-luvun collegemaailmassa. Madeleine on kaunis, nuori nainen joka suorittaa viimeistä opintovuottaan yliopistossa tehden tutkielmaa 1800-luvun englantilaisista avioliittoromaaneista. Hän lukee paljon Austenia ja Eliotia ja on päättänyt uhrata vapaa-aikansakin uutterasti opiskelulle. Hänen suunnitelmansa kuitenkin muuttuvat, kun hän tapaa mielenkiintoisen Leonard Bankheadin. Leonardin ja Madeleinen välille syttyy intohimoinen ja syvä suhde, joka kuitenkin kohtaa vaikeuksia, kun Leonardia koettelee maanis-depressiivisyys ja pitkät sairaalajaksot.

Madeleinen vanha tuttava Mitchell puolestaan uskoo, että hänet ja Madeleine on luotu toisilleen ja yrittää lämmittää heidän välejään. Yliopiston valmistujaiset lähestyvät ja Madeleine tekee omat valintansa. Mitchell matkustelee ympäri maailmaa, tekee hyväntekeväisyystyötä Intiassa Äiti Teresan kanssa ja oppii paljon uutta matkatoveristaan Larrysta. Kun Mitchell palaa takaisin Amerikkaan, Madeleinen ja Leonardin suhde on vaikeuksissa jälleen Leonardin sairauden vuoksi. Kuka lopulta saa kenet tässä kirjan takakannenkin mukaan modernissa kolmiodraamassa?

Naimapuuhia on tiiliskivikirja (600 sivua) ja minulla kesti aika kauan lukea tämä, vaikka tarina imaisikin mukaansa ihan alusta saakka eikä tässä oikeastaan ollut mitään ylimääräistä. Pidin kirjan rakenteesta. Kirjan alussa kerrottiin joitain tapahtumia, joihin palattiin myöhemmässä vaiheessa. Tämä toimi minusta hyvin ja piti mielenkiinnon yllä, kun välillä sai pilkahduksia tulevasta. Minusta myös kirjan kolme keskeisintä hahmoa oli hyvin ja perusteellisesti kuvailtuja, ja etenkin Leonardin sairauden kuvaus vaikutti minuun voimakkaasti. Kolmen päähenkilön ympäriltä löytyi liuta muitakin mielenkiintoisia henkilöitä, esimerkiksi Madeleinen Phyllida-äiti.

Minä pidin myös ympäristöstä, johon kirjan tapahtumat sijoittuvat. Yliopistomaailma kiinnostaa minua paljon ja luen mielelläni kampuselämästä, juhlista ja mielenkiintoisista ihmissuhteista.Lisäksi tässä kirjassa kirjallisuus, etenkin 1800-luvun brittikirjallisuus, oli vahvasti esillä ja sehän vain lisää mielenkiintoa. Kirjassa oli paljon muitakin aiheita - aikuiseksi kasvaminen, perhetaustan merkitys, uskonnolliset ja filosofiset kysymykset- joista Eugenides on onnistunut luomaan todella toimivan yhdistelmän. Kirjan loppukin on taitavan täydellinen!

Naimapuuhia on varmasti yksi vuoden mieleenpainuvimpia ja vaikuttavimpia kirjoja ja upea todiste Eugenidesin kirjoittajan- ja tarinankertojantaidoista!

★★★★+ 


Myös Ilselän Minna ja Jenni ovat ehtineet lukea (ja kehua!) tämän kirjan. Ja ihan juuri äsken myös Erja.


ps! Kiitos nyt jo kaikille arvontaan osallistuneille! Teitä on hurjasti enemmän kuin ikinä uskalsin arvata :).

Arvonnan aika!

Blogini täytti tämän kuukauden alussa jo kaksi kokonaista vuotta! Nyt on siis arvonnan aika, ja palkintona on tietysti kirjoja. Kirjat ovat omasta hyllystäni, ainakin kertaalleen luettuja.

Arvonnan säännöt:

Arvontaan saa osallistua kaikki jotka keksivät/ joilla jo on nimimerkki. Täysin anonyyminä ei voi arvontaan osallistua.

Kaikki saavat yhden arpalipun kommentoimalla ja toisen mikäli on blogini ns. vakiolukija, eli löytyy tuosta sivupalkin "Lukijoista (toki silti saa linkittää, mutta siitä ei tällä kertaa tule ylimääräistä arpaa;).

Osallistumiseen riittää pieni kommentti kommenttiboksiin, mutta otan mielelläni vastaan myös kirjavinkkejä. Tällä hetkellä minua kiinnostaisi etenkin löytää kirjoja, jotka kertovat Englannin kartanojutuista. Eli Paluu Riverton- ja Downton Abbey-tyylisiä kirjavinkkejä otan ilolla vastaan! :)

Arvon kaksi voittajaa. Ensimmäinen virallisesta arvontalappupussista nostettu nimi saa valita alla olevalta listalta kaksi kirjaa, toiseksi tullut saa sen jälkeen valita itselleen yhden kirjan.

Osallistumisaikaa on perjantaihin 20.4.2012 klo: 23:59 saakka. Ilmoitan voittajat täällä blogissani lauantaina 21.4.

Arpaonnea kaikille ja suuri kiitos jokaiselle blogini lukijalle, vierailijalle ja kommentoijalle. Kirjakeskustelut ja tämä kirjablogimaailma piristää minua aina hurjasti ja on todella kiva harrastus! Ihanaa kun siellä ruudun toisella puolella on niin paljon kivoja ja samanhenkisiä ihmisiä ♥.

Loppuun vielä palkintolista:

Pohjan akka / Seija Vilén
Lumikukka ja salainen viuhka / Lisa See
Amerikkalainen tyttö / Monika Fagerholm (pokkari)
Olemisen sietämätön keveys / Milan Kundera (pokkari)
Veljeni Sebastian / Annika Idström
Viattomat / Torey Hayden
Myrsky / Elina Tiilikka
Viisasteleva sydän / Jane Austen (äänikirja)
Sorgesång / Siri Hustvedt
Hytti nro 6 / Rosa Liksom
Valinta / Helmi Kekkonen
Päivänseisaus / Virpi Hämeen-Anttila
Koti maailman laidalla / Michael Cunningham


Lisäilen listaan mahdollisesti kirjoja kunhan pääsen toiseen kotiini tutkimaan kirjakätköjäni ;).

Sorgegondolen / Tomas Tranströmer

Sorgegondolen / Tomas Tranströmer

 Bonniers, 2011 (1.painos 1996). 38 sivua.

Kannen suunnittelu: Jan Biberg

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Nyt liikutaan kyllä todenteolla minun mukavuusalueeni ulkopuolella mitä lukemiseen tulee. Viime vuoden kirjallisuuden Nobelvoittaja Tomas Tranströmerin runokokoelma Sorgegondolen osui silmääni eilisellä kirjastoreissulla ja pääsi lainaustiskin kautta mukaan kotiin. Minä en todellakaan ole runoihmisiä, ensimmäinen kokonainen runokokoelma jonka olen lukenut, oli tammikuussa lukemani Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina.

Tranströmerin runokokoelma Sorgegondolen sisältää hieman yli 20 runoa. Oma suosikkini on ehdottomasti kokoelman ensimmäinen runo, "April och tystnad", joka sopii hyvin tähän vuodenaikaan ja kuukauteen.

Våren ligger öde.

Det sammetsmörka diket

krälar vid min sida

utan spegelbilder.

Det enda som lyser

är gula blommor.

Jag bärs i min skugga

som en fiol

i sin svarta låda.

Det enda jag vill säga

glimmar utom räckhåll

som silvret

hos pantlånaren.

(Sorgegondolen, s. 7)

Luin Tranströmeristä internetissä hieman lisää ja löysin artikkelin, jossa puhuttiin juuri tästä runokokoelmasta. Artikkelin kirjoittaja kertoi ensin, että Sorgegondolenin runot on osittain kirjoitettu ennen Tranströmerin aivohalvausta vuonna 1990. Kirjoittajan mukaan juuri tuo yllä oleva runo, April och tystnad, kertoisi Tranströmerin vaikeudesta kirjoittaa sairastumisen jälkeen. Etenkin runon viimeisen säkeen kerrotaan viittaavan tuohon.

Minä en sen kummemmin osaa runoja arvioida, mutta minusta Tranströmerin runot olivat kauniita joskin varsin surumielisiä. Luin näitä mielelläni, monet jopa useaan kertaan. Lisäksi näin viime syksynä Tranströmerin haastattelun, ja minusta hän oli todella herttainen ja sympaattisen oloinen vanha herrasmies. Kaiken lisäksi Transrömer on kirjailijan lisäksi vielä psykologi ;).

Voisin siis hyvin kuvitella lukevani lisää Tranströmerin runoja, jos vain kokoelmat osuvat jossain silmääni. Suosittelen!

★★★★


Lukuhaasteet: Nobelhaaste

Paluu Rivertoniin / Kate Morton

Paluu Rivertoniin / Kate Morton

Bazar, 2011. 610 sivua.

Alkuteos: The House at Riverton, 2006

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: Eduardo Ruiz

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

 Järjestin ennen pääsiäistä sivupalkissani kyselyn siitä, minkä kirjan lukisin pääsiäislomallani. Eniten ääniä sai Adichien Puolikas keltaista aurinkoa ja sen luenkin piakkoin. "Viralliseksi pääsiäiskirjaksi" valikoitui lopulta Kate Mortonin Paluu Rivertoniin, sillä huomasin kirjaston palautuspäivän lähestyvän enkä enää olisi saanut uusia lainaani. Pakko sanoa, että Paluu Rivertoniin sopi lomalukemiseksi aivan mainiosti, sillä viihdyin kirjan parissa todella hyvin.

Paluu Rivertoniin vie lukijan 1920-luvun englantilaiseen kartanomaisemaan ja siinä ohessa 1990-luvun Lontooseen. 98-vuotias Grace elelee viimeisiä vuosiaan hoivakodissa 1990-luvun Lontoossa. Kun nuori elokuvaohjaaja Ursula tulee tapaamaan vanhaa Gracea, palautuu Gracen mieleen aika 1920-luvulla, jolloin hän toimi Rivertonin kartanon palvelijattarena. Ursula on ohjaamassa elokuvaa joka kertoo Rivertonin tapahtumista, ja kuulee mielellään Gracen näkemyksiä kartanonväen elämästä.

Kesällä 1924 Rivertonissa valmistaudutaan suureen seurapiirijuhlaan, mutta juhlatunnelma muuttuu hetkessä, kun kartanon mailla kuuluu pyssynlaukaus. Nuori runoilija, Robbie Hunter, on ampunut itsensä kartanon mailla. Grace muistelee tuon vuoden tapahtumia ja omaa nuoruuttaan kartanon palveluksessa, samalla kun hän kaipailee tyttärenpoikaansa Marcusta. Paluu Rivertoniin sekoittaa aika onnistuneesti nykypäivää ja menneisyyttä.

Voisin selostaa kirjan juonesta ja henkilöistä vaikka kuinka paljon, mutta siitä tulisi varmasti vain sekalainen sillisalaatti. Niinpä jätän juoniselostuksen tähän ja kerron mieluummin muutaman sanasen siitä, miten minä kirjan koin. Paluu Rivertoniin on mielestäni viihdyttävä ja otteessaan pitävä lukuromaani. Kirjallisena teoksena tämä ei ehkä ole mikään mestarillinen opus, mutta minä viihdyin tämän seurassa hyvin. Olen hulluna englantilaisiin kartanojuttuihin, joten siitä osasta pidin tässä kirjassa kovasti. Henkilöitä oli kirjassa todella paljon ja alussa he menivätkin hieman sekaisin. Jossain vaiheessa taisin kuitenkin tottua henkilöiden määrään, ja pystyin erottamaan heidät toisistaan. Nuori Grace oli minusta sympaattinen henkilö, kun taas muutama kirjan mieshenkilö jäi jotenkin etäiseksi. Ihmettelin hieman myös Robbie Hunterin pientä osaa kirjan alussa, takakannen mukaan luulin Hunterin olevan paljon suuremmassa osassa kirjan tapahtumia.

Kirjan tapahtumat olivat myös varsin ennalta-arvattavia ja "arvoitukset" selvitin jo usein ensimmäisen vihjeen avulla. En kuitenkaan koe, että tämä olisi haitannut tai huonontanut lukukokemustani sen enempää. Luin tämän kirjan varsin kepeänä välipalana, 600 sivusta huolimatta tämä oli nopealukuinen kirja, joten en voi väittää pettyneeni kirjaan nurinastani huolimatta.

Paluu Rivertoniin on nautittava sekoitus rakkautta, kiemuraisia ihmissuhteita, sota-aikaa, salaisuuksia ja valheita. Minä viihdyin kirjan parissa hyvin ja näkisin tämän mielelläni oikeastikin elokuvana.


★★★★+


Kirjaa on luettu muissa blogeissa ahkerasti, ainakin seuraavissa: Leena Lumi, kolmas linja, Lumiomena, Järjellä ja tunteella, Kirjava kammari, Amman lukuhetki, Täällä toisen tähden alla, Sinisen linnan kirjasto, Sonjan lukuhetket, Nenä kirjassa.

Sprickor / Kjell Westö

Sprickor Valda texter 1986 - 2011/ Kjell Westö

Söderströms, 2011. 335 sivua.

Kannen suunnittelu: Helena Kajander

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kjell Westö on viime vuosina noussut yhdeksi ehdottomaksi lempikirjailijakseni. Viime vuoden lopulla lukemani Missä kuljimme kerran on näin jälkeenpäin ajateltuna noussut myös kaikkien aikojen suosikkikirjojeni joukkoon. Todella mieleenpainuva ja taitavasti koottu tarina. Viime vuonna ilmestynyt Westön "tarinakokoelma" Sprickor (suom. Halkeamia) osui eteeni kirjastoreissulla alkuvuodesta ja päätyi tietysti mukaan kotiin.

Sprickor sisältää 71 Westön kirjoittamaa lyhyttä tekstiä vuosilta 1986 - 2011. Kirjassa on eniten kolumneja esimerkiksi Yhteishyvä- sekä Veikkaaja -lehdistä, mutta mukaan mahtuu myös pari pidempää tekstiä. Kirja on jaettu seitsemään osaan tekstien aiheiden mukaan. Tekstit kertovat Westölle rakkaista aiheista, Helsingistä ja helsinkiläisyydestä, musiikista, suomenruotsalaisuudesta, urheilusta ja kirjoittamisesta. Itse koin urheilusta ja kirjoittamisesta kertovat tekstit mielenkiintoisimmiksi, mutta Westöllä oli monta hyvää pointtia myös esimerkiksi maahanmuuttajista ja vieraista  kulttuureista. Erityisen kovaa minuun iski tekstit nimeltä "Jag, modegurun" , "Till snällhetens lov" sekä kirjan pidempiä tekstejä oleva "Brev till Jukka Kemppinen" jossa Westö kertoo itsestään kirjailijana.  Kirjan viimeisessä tekstissä, "Belöningar", Westö kertoo hauskasti ja osuvasti hänen saamiensa kirjallisuuspalkintojen ja palkintoehdokkuuksien, sekä rakkaan harrastuksen, kalastuksen, yhteydestä. Westö kirjoittaa, että mitä huonompi kalasaalis -sitä suurempi todennäköisyys on ollut, että hän on voittanut kirjallisuuspalkinnon. Sama on toiminut myös päinvastoin. Vuoden 2006 Finlandiavoiton jälkeen kesti kolme vuotta ennen kuin Westö taas sai isoja kalasaaliita kesämökillään kun taas aiempina vuosina, Westön jäädessä Finlandiapalkinnon ulkopuolelle, kalaa oli tullut runsaasti.

Minä en ole kovinkaan suuri novellien tai muiden lyhyiden tekstien ystävä, mutta Westön parin sivun mittaisia kolumneja luin mielelläni. Taitaakin olla niin, että luen mielelläni ihan mitä vain Westön kirjoittamaa. Sprickor sai minut yhä innostuneemmaksi romaanista Älä käy yöhön yksin joka minulla on vielä lukematta. Westö kertoo yhdessä tekstissään kyseisen romaanin kirjoittamisprosessista aika paljon, joten haluan ehdottomasti lukea sen pian.

Minä nautin Westön kielestä ja oivaltavista kolumneista. Eniten pidin tässä kirjassa kuitenkin siitä, että Westö antaa itsestään aika paljon. Minusta tuntuu, että tunnen tämän viisikymppisen suomenruotsalaisen kirjailijan tämän kirjan jälkeen paljon paremmin, ja osaan nauttia miehen romaaneista vielä enemmän (jos se on edes mahdollista...). Odotan innolla Westön seuraavaa romaania jonka pitäisi ilmestyä ensi vuonna, mutta onneksi minulla on vielä monta vanhempaa romaaniakin lukematta.


★★★★

Norkku on myös lukenut tämän ruotsiksi, ja ainakin Riina, Minna/Ilse, Joana ja Jum-Jum suomeksi. 

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper 

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike / Tuomas Kyrö

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike / Tuomas Kyrö

WSOY, 2012. 130 sivua.

Kannen suunnittelu: Mika Tuominen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja on hauskimpia kirjoja joita olen lukenut. Halusin siis ehdottomasti lukea kyseisen kirjan jatko-osan, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, heti sen ilmestyessään. Useimmiten kirjojen jatko-osat ovat minusta ensimmäisiä osia huonompia, mutta ilokseni tässä tapauksessa nautin Mielensäpahoittajan uusista näkemyksistä aivan yhtä paljon kuin niistä ensimmäisistäkin.

Kahdeksankymppisen Mielensäpahoittajan emäntä on Kuusikodin vuodeosastolla. Kotiapulainenkin on muuttunut rumasta, mutta tehokkaasta ja mukavasta Raisasta kauniiksi tytöksi jota Mielensäpahoittaja ei voi sietää. Apulainen saa lähteä, kyllä isäntä yksin pärjää. Mutta isännällä on nälkä, eikä hän ole ikinä laittanut ruokaa. Niinpä on tartuttava emännän reseptikansioon ja opittava tämä uusi taito. Tästä seuraa tietysti monia yrityksiä ja erehdyksiä, mutta lopulta myös onnistumisia. Naapurin Kolehmainen pyytää lautasellisen makkarasoppaa lisää, eikä enää olekaan ihan täysi ääliö. Ja ikinä ei ole liian vanha oppimaan uutta!

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on täynnä osuvia ja hauskoja havaintoja elämästä, ruuanlaitosta ja maailmasta noin yleensä. Kirja on hauska, mutta Mielensäpahoittajan havainnot ovat myös koskettavia ja todella oivaltavia. Monta kertaa nyökkäilin lukiessani, noinhan ne asiat oikeasti ovatkin! Vaikka päähenkilömme urputtaa ja jupisee melkein kaikesta, on hän silti lämminsydäminen ja sympaattinen tapaus. Vaimoa käydään katsomassa vuodeosastolla joka viikko koulutaksikyydillä, ja naapurin thaimaalaista vaimoa täytyy välillä hieman auttaa ja opastaa.

Kyrö on kyllä kahden Mielensäpahoittajan myötä noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni. Hänellä on taito luoda hauskoja tarinoita vähäeleisesti, mutta samalla hän tekee teräviä ja osuvia havaintoja. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on hauska, koskettava ja otteessaan pitävä kirja. Minä luin tämän yhdeltä istumalta ja nautin suunnattomasti. Plussaa myös kirjan keskeltä löytyvistä kuvista. Niissä esitellään niin vanhoja ruuanlaittotapoja kuin reseptikorttejakin. Tätä kirjaa voin kyllä lämpimästi suositella ihan kaikille.


★★★★★


Myös Kirsi on jo ehtinyt lukea tämän.

ps! Tämän myötä toivotan kaikille oikein hyvää ja toivottavasti kirjaisaa pääsiäistä! Blogini ei täysin hiljene pääsiäiseksi, palailen viimeistään lauantaina kera uuden kirjan. Pientä kevätarvontaakin lupaan vielä huhtikuulle :).

Kaikki hyvä sinussa / Linda Olsson

Kaikki hyvä sinussa / Linda Olsson

Gummerus, 2012. 320 sivua.

Alkuteos: The Kindness of Your Nature, 2011

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen kuva: Stephen H. Sheffield

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Linda Olssonin uutuusromaani Kaikki hyvä sinussa pääsi lukulistalleni koska viihdyin kirjailijan edellisen kirjan, Sonaatti Miriamille, parissa aika hyvin. Tämä nopealukuinen ja mukaansatempaava tarina olikin sopiva välipalakirja.

Lääkärinä työskennellyt Marion on jättänyt kaiken taakseen ja muuttanut yksin keskelle ei-mitään Uuteen-Seelantiin. Ympärillään hänellä on vain autio maisema ja aaltoileva meri, loppumaton hiekkaranta ja pimeät, yksinäiset illat. Marion viihtyy yksin, ulkopuolisena, mutta huomaa muutoksen itsessään kun hän tapaa pienen maoripojan, Ikan. Ikan ja Marionin välille syntyy lämmin suhde, ja poika tulee tapaamaan Marionia torstaisin. He syövät keittoa, tuoretta leipää ja soittavat pianoa yhdessä. Torstaipäivistä tulee viikon kohokohta, niin Marionille kuin Ikallekin.

Marionin ja Ikan suhde muuttuu, kun Marion eräänä päivänä löytää tajuttoman Ikan merestä. Onko poika yrittänyt itsemurhaa, vai miksi hän kelluu vedessä? Ikan ongelmien kautta Marion palaa ajatuksissaan omaan rankkaan lapsuuteensa Ruotsissa. Mitä Marionin menneisyydessä on tapahtunut? Kuka Marion oikeasti on, entä kuka on Marianne ja Daniel? Kaikki selviää Marionille samalla, kun hän taistelee viattoman lapsen puolesta, siitä, että nuori poika saisi ansaitsemansa kodin ja turvan, rakkauden.

Olsson on kirjoittanut koskettavan tarinan joka jää mieleen. Kieli on sujuvaa ja nopealukuista, mutta etenkin kirjan alussa minua häiritsi useat todella lyhyet lauseet peräkkäin, jotka tekivät tekstistä töksähtelevän. Lisäksi kirjassa on paljon "sattumuksia", epätodennäköisiä tapaamisia ja utopistisia sattumia, jotka eivät täysin vakuuttaneet minua. Viihdyin kirjan parissa kuitenkin varsin hyvin ja luin sitä mielelläni.

Kaikki hyvä sinussa on kaunis ja koskettava kirja. Vaikka kaikki näyttää vaikealta ja hauraalta, pilkottaa siellä jossain toivo paremmasta. Ja ei tämä kirja vain lohduton ole. Kirja osoittaa, että kun uskaltaa rakastaa ja päästää menneestä, toivo tulevaisuudestakin elää. 


★★★

Kätilö / Katja Kettu

Kätilö / Katja Kettu

WSOY, 2011. 344 sivua.

Kannen suunnittelu: Marjaana Virta

Mistä minulle? lainattu Tuulialta

 Katja Ketun paljon kehuttu romaani Kätilö nousi lukulistalleni kirjan voittaessa Blogistanian Finlandian. En ollut muuten suunnitellut lukevani tätä kirjaa, koska jostain syystä uskoin, ettei se ole minun kirjani...

Eletään vuotta 1944 ja Villisilmäksi ja Vikasilmäksi kutsuttu 36-vuotias vanhapiika toimii suloisen Lispet Näkkälän kätilönä tämän synnyttäessä karvaisen poikalapsen, äpärän, kläpin. Vielä poikkipurettu napanuora suunpielestään roikkuen Villisilmä kohtaa miehen, jonka kaltaista ei ole ennen nähnyt. Mies on saksansuomalainen SS-upseeri ja valokuvaaja Johann "Johannes" Angelhurst. Johannes kohtaa Villisilmän katseella, jonkalaista yksikään mies ei ole aiemmin tähän naiseen luonut. Villisilmä haluaa tämän miehen, keinolla millä hyvänsä. Johanneksella olisi paljon ottajia, naiset haluavat hänen kuvattavakseen ja haastateltavaksi - mieluiten kukkaseppele hiuksillaan.

Johanneksen komennus vie hänet työtehtäviin Titovkan vankileirille ja suhteillaan ja pienellä kiristyksellä myös Villisilmä pääsee samalle leirille sairaanhoitajaksi. Hänestä tulee Fräulein Schwester, saksalaisten kehuma hoitaja. Titovkaan saapuu pian myös Lispet Näkkälä, joka niin ikään on iskenyt silmänsä Johannekseen. Paljon kysymyksiä nousee pintaan. Mikä kaikki on sodassa sallittua, mikä rakkaudessa? Johanneksen ja Villisilmän välillä on kuin riippuvuus, kiima ja rakkaus, hajujen ja eritteiden, sodan kauheuden keskellä.

Kätilön vahvuuksia on ehdottomasti sen kieli. Vaikka pääosin pidin kirjan kielestä, se tuotti paikoin minulle myös vaikeuksia. Kätilö oli aika hidas ja raskas luettava ja kieli paikoin erittäin ronskia ja karua. Muutamassa kohdassa minua alkoi hieman yököttää kaikki eritteet ja lemut ja ruumiinosat joita kirjassa kuvailtiin, ja myös muutamat tapahtumat hirvittivät ja ällöttivät. Kettu on kuitenkin ehdottoman taitava kielenkäyttäjä ja Kätilön maisemat ovat upeat. Karu suomalainen maisema näkyy silmissäni edelleen. Myös sekoitus Lapin murretta ja tätä "rivompaa ja rumempaa" yleiskieltä oli hienoa, murretta olisi minusta voinut olla enemmänkin!

Kätilö ei ole positiivinen tai toiveikas kirja. Tunnelmaltaan tämä on harmaa ja epätoivoinen, Villisilmän kautta lukija ehkä välillä kokee toivon pilkahduksen naisen kiemurrellessa rakkaudessaan ja miehen kaipuussaan. Kätilössä tulee esille paljon sodan kauheuksia, etenkin vankileirin sekä Operaatio Navetan tapahtumat hirvittivät minua. Kauniimpia pilkahduksiakin kirjassa toki on. Kun Johannes kapuaa mökin katolle katsomaan tähtitaivasta hän rauhoittuu, kun nainen tuntee miehen vahvat käsivarret ympärillään hän on turvassa. Pieniä pilkahduksia julmuuden keskellä.

Minä en ihastunut tai tykästynyt Kätilöön aivan niin paljon kuin moni muu, mutta ehdottoman mieleenpainuva ja vaikuttava kirja tämä kuitenkin on. Luen mielelläni tulevaisuudessa lisääkin Kettua.


★★★+

Kätilöä on luettu blogeissa niin runsaasti, että jätän tällä kertaa laiskuudessani muut arviot linkittämättä ;).

Ps! Auttakaa minua valitsemaan pääsiäislomakirja tuossa sivupalkissa!:)