Tunnustuksia

Sain Annilta, Katrilta ja Jonnalta blogeja jo aiemmin kiertäneen tunnustuksen. Minä kiitän ja yritän keksiä kahdeksan uutta faktaa itsestäni :).

♥ Ilmoittauduin juuri elämäni ensimmäiselle puolimaratonille. Juoksen Helsinki City Runin heti vapun jälkeen 4.5.2013 ;).

♥ Olen salaisesti innoissani aikaisin tulleesta talvesta. Täällä Turussa on jo ihan valkoinen maa ja täysi talvi, kun taas Lohjalla, jos vietin edellisviikon, ei ollut lunta lähes yhtään.

♥ Olen innokas kokkailija, mutta jaksan harvoin tehdä ruokaa vain itselleni. Toiseksi paras tapa viettää aikaa kavereiden kanssa on mielestäni kokkailla ja syödä yhdessä. (paras tapa on liikkua yhdessä, lenkkeillä ja hikoilla ryhmäliikuntatunneilla ja jorista tunnista jälkeenpäin ;).

♥ Katson harvoin telkkaria, mutta Downton Abbeyn lisäksi seuraan lähes kaikkea urheilua. Outo, mutta kiehtova urheilulaji on Snooker. Vähän kuin biljardi, mutta paljon kiinnostavampi ;).

♥ Jos minulla olisi paljon rahaa matkustelisin monta kertaa vuodessa. Rakastan uusiin kaupunkeihin tutustumista, ja parin päivän teholomat yhdessä kaupungissa ovat suosikkejani. Jaksan harvemmin olla viikkoa samassa paikassa, joten rantalomat turistikohteissa ei ole minun juttuni.

♥ Toivon, että olisin enemmän aamuihminen. Haluaisin aloittaa aamuni aikaisin treenaamalla, syömällä aamupalaa kauan ja nauttimalla aamuhetkestä, mutta koska nukkumaan meno liian usein venyy hyvän kirjan vuoksi myöhään yöhön, ei aamureippailuni kovin usein onnistu.

♥ Nuorempana haaveammattini oli eläinlääkäri, mutta en ikimaailmassa pystyisi tekemään sitä työtä. Rakastan kissoja ja kaneja, pelkään hieman koiria ja hevoset vasta pelottavatkin. Muita haaveammattejani oli lentoemäntä, opettaja ja toimittaja.

♥ Koen yleistietämykseni olevan varsin hyvällä tasolla, mutta kaikki mikä politiikkaan tai muihiin yhteiskunnallisiin asioihin tulee, on yksinkertaisesti hepreaa minulle. En tiedä politiikasta mitään, ja istun nolona hiljaa kun puheet kääntyvät veroihin, puoluepolitiikkaan tai kuntayhdistymisiin... Äänestin kyllä eilen kunnallisvaaleissa...;)

En nyt laita tunnustusta eteenpäin tällä kertaa, mutta kaikki halukkaat voivat sen tietysti vapaasti ottaa mukaansa :).

Kultapoika, smaragdityttö / Yiyun Li

Kultapoika, smaragdityttö / Yiyun Li

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 259 sivua.

Alkuteos: Gold Boy, Emerald Girl, 2010.

Suomentanut: Seppo Loponen

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Yiyun Lin novellikokoelma Kultapoika, smaragdityttö päätyi lukulistalleni jo kesällä, kun törmäsin kirjaan kirjastossa. Olen säästellyt tätä, jopa unohtanut kirjan olevan lainassa, mutta nyt olen uusinut lainan maksimimäärän, eli viisi kertaa. Palautuspäivän lähestyessä päätin vihdoin tarttua kirjaan.

Kultapoika, smaragdityttö on kokoelma surumielisiä novelleja jotka kuvaavat erilaisia ihmiskohtaloita nyky-Kiinassa. Li kertoo nuoresta sotilasnaisesta, amerikkalaistuneista kiinalaisista jotka muistelevat elämäänsä kotimaassaan. Kirjan nimikkonovellissa 20 vuotta Yhdysvalloissa asunut Hanfeng palaa kotimaahansa vanhenevan äitinsä toiveesta. Äiti on suunnitellut avioliittoa poikansa ja oman oppilaansa välille, mutta voiko tällainen suunniteltu avioliitto tänä päivänä toimia? Nyky-Kiina eroaa toki paljon menneisyyden Kiinasta, mutta kovasti myös nyky-Amerikasta johon esimerkiksi Hanfeng on jo tottunut.

Kirjassa parasta oli kiinalainen kulttuuri, ja Lin hieno tapa kuljettaa tarinoita eteenpäin. Novelleissa oli kiinnostavia henkilöitä ja kiinnostavia tapahtumia. Pidin etenkin kirjan ensimmäisestä, pitkästä novellista Ystävällisyys joka kertoi naissotilaasta ja tämän kokemuksista armeijassa. Tuo tarina jäi mieleeni ja sen jälkeen lukemani lyhyet novellit jäivät tuon tarinan varjoon ja unohtuivat varsin nopeasti. Muutenkin moni kirjan novelleista oli keskenään jotenkin niin samanlaisia, että ne jäivät mieleeni harmaana massana, mutta en muista mitään niistä tarkemmin.

En edelleenkään ole novellien suurin ystävä, mutta arvostan novellikokoelmissa sitä, että tarinat ovat keskenään erilaisia, itsessään mieleenpainuvia ja koskettavia. Valitettavasti en tässä Lin kokoelmassa tätä kokenut. Monet tarinoista lukaisin läpi, mutta en muistanut niitä enää jälkeenpäin. Koskettavin oli novelli nimeltä Aika kiitää, joka kertoi kolmesta naisesta jotka olivat lapsena vannoneet verisisaruusvalan. Elämä vei naiset erilleen ja nyt yksi naisista muistelee tapahtumia kertoen niistä nuorelle pojantyttärelleen.

Kokonaisuutena ei niin yhtenäinen tai ehjä novellikokoelam, vaikka aiheet kiinnostavia olivatkin. Kiinalainen kulttuuri kiehtoo minua kuitenkin edelleenkin paljon, ja jos Li jossain vaiheessa kirjoittaa romaanin aion lukea sen heti!

★★★ -  

Helsingin kirjamessut 2012

Olen käynyt Turun kirjamessuilla pari kertaa, mutta tänä vuonna Turun messut jäivät väliin flunssan vuoksi. Tuohan harmitti minua kovasti, joten päätin sitten viettää viimeisen virallisen syyslomapäiväni Helsingin kirjamessuilla. Seurakseni sain peikkoneidon, joka reissasi Turusta saakka Helsinkiin. Minä hyppäsin saman junan kyytiin matkan puolivälissä, ja menomatka meni kivasti kirjoista ja blogijutuista höpisten ;).

Päivän ja messujen kohokohtia oli ehdottomasti antikvariaattiosasto sekä kiinnostavat kirjailijahaastattelut! Ehdimme seurata Johan Bargumin, Tuomas Kyrön, Aki Ollikaisen ja Joel Haahtelan (!!) haastatteluja erityisen tarkasti (jostain syystä kovin miespainotteista...;)). Toki kuulimme myös muutaman sanan esimerkiksi Sofi Oksaselta, Reidar Palmgrenilta, Emmi Itärannalta ja Venla Hiidensalolta ja bongasinpa minä myös ihanan Märta Tikkasen.

Tässäpä sekalaisia kuvia messuhulinasta:

Yleisnäkymää messukeskuksesta...

Aloitimme päivän kuuntelemalla Syyspurjehdus-romaanin taustoja Johan Bargumin kertomana! Sain miehestä todella sympaattisen ja leppoisan kuvan.

Koska aamu oli alkanut aikaisin nälkä iski jo aamupäivästä. Herkuttelimme vuohenjuustopiirakalla messukeskuksen yhdessä kahvilassa...

...ja jatkoimme kirjaostosten tekemistä pääosin antikvariaattiosastolla.

Kun kädet jo kipeytyivät kirjakassien kannosta pidimme lepotauon kuunnellen Aki Ollikaisen haastattelua...

...nauraen Tuomas Kyrön paljastuksille Mielensäpahoittajasta...

...ja lopulta hurmaantumalla (entistä enemmän) Joel Haahtelasta!

Junareissun jälkeen oli kiva tulla kotiin ihailemaan ja valokuvaamaan messuostoksia.

Minun neljästä kirjakassistani löytyi seuraavat aarteet, suurin osa kirjoista 3 euroa kipale:

♥Huonosti käyttäytyvät jumalat / Marie Phillips
♥Chicagolaisittain / Alaa al-Aswani
♥Ajattoman kaupungin varjot / Enrique Moriel
♥Tunneli / Reidar Palmgren
♥Viime kesänä / Niels Fredrik Dahl

♥Isin tyttö / Johan Bargum
♥Siunattu lapsi / Linn Ullmann
♥Trollvinter / Tove Jansson
♥Johan ja Johan / Olli Jalonen
♥Kummitäti / Ulla-Maija Paavilainen
♥Vilpittömästi sinun / Pekka Hiltunen
♥Mitä tiedän Vera Candidasta / Veronique Ovaldé
♥Muutoksia / Jonathan Franzen (3 euroa ilman kansipapereita...)
♥Kun olen luonasi / Linn Ullmann
♥Dödens nycker / José Saramago
♥Kotiin / Marilynne Robinson
♥Sinisimmät silmät / Toni Morrison

Sellainen onnistunut ja ihana kirjamessupäivä tänään. Olin suunnitellut lukevani koko illan, mutta jostain syystä jumituin telkkarin eteen. Nyt taidan kuitenkin painua peiton alle kissa, suklaalevy ja Oksasen uutuuskirja mukanani. Palaillaan huomenna uusien kirjajuttujen parissa, ihanaa viikonloppua kaikille!:)

PS! Uusia lukijoita on ilmaantunut sivupalkkiin viime aikoina taas hurja määrä, kiitos teille kaikille ja tervetuloa ♥. Otan mielelläni vastaan kommentteja ja ajatuksia tuolla kommenttiboksin puolella, kertokaa vaikka kuka olette tai mitä kirjaa luette tällä hetkellä? Minä luen ykköskirjana tosiaan tuota Oksasen Kun kyyhkyset katosivat -kirjaa ja siinä ohessa vähän Veikko Huovista ja vähän Monika Fagerholmin tuoretta Lolauppochner -romaania. Hyviä kirjoja menossa minulla tälläkin hetkellä :).

Nuku lähelläni / Riku Korhonen

Nuku lähelläni / Riku Korhonen

WSOY, 2012. 287 sivua.

Kannen suunnittelu: Pietari Posti

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

En täysin ihastunut Riku Korhosen kertomuskokoelmaan Hyvästi tytöt jonka luin jokin aika sitten, mutta halusin kuitenkin lukea kirjailijan tuoreimman romaanin Nuku lähelläni kiinnostavan ja ajankohtaisenkin aiheensa vuoksi.

Keski-ikää lähestyvä Teemu matkustaa vieraaseen eurooppalaiseen kaupunkiin hoitamaan velipuolensa Tuomaksen (tai Tuomaan, kuten Korhonen kirjoittaa) tuhkauksen. Tuomas työskenteli suuressa pankissa ja löytyi kuolleena työpaikkansa parkkihallista. Teemu asettuu Tuomaksen asuntoon ja alkaa käymään läpi veljensä tavaroita. Pikkuhiljaa hänelle selviää tarkemmin, mitä hänen veljensä on viimeisinä viikkoinaan puuhaillut. Teemu tapaa Tuomaksen työkavereita ja pian myös Tuomaksen entisen naisystävän Ninan. Teemun ja Ninan välille syntyy tiivis ja läheinen suhde, joka pian erottaa pariskunnan ulkomaailmasta. He elävät välimatkan päässä menneisyydestä ja muusta maailmasta, hakevat lohtua toisistaan ja yhdessä nukkumisesta.

Nuku lähelläni on paitsi rakkaustarina myös kiinnostavalla tavalla ajankohtainen kirja Euroopan finanssisirkuksesta. Teemu ja Nina elävät eurooppalaisessa suurkaupungissa (Frankfurtissa kai, vaikka sitä ei kirjassa suoraan mainitakaan) ja Tuomaksen työpaikka, suuri pankki, osoittaa kuinka suuren mylleryksen kynnyksellä Eurooppa ja koko maailma oikeastaan on.

Teemu ei ole henkilönä kovinkaan ihastuttava. Mielenkiintoinen kyllä, mutta enemmän ärsyttävä kuin ihana. En pitänyt Ninastakaan, ja Tuomaksen entinen pomo vasta ärsyttävä olikin. Eniten taisin pitää Teemun puutarhurikaverista, vanhasta miehestä joka nautti kasveistaan ja kukkasistaan. Vaikka en pitänyt henkilöistä kovinkaan paljon, pidin kuitenkin Korhosen tavasta kuvailla henkilöitä. He olivat enimmäkseen ärsyttäviä, mutta minä kuitenkin tunsin heidät.

Rumassa, vaikeassa maailmassa Teemu ja Nina hakevat lohtua toisiltaan. Maailman murheet, oma eksyneisyys, unohtuu hetkeksi kun käpertyy nukkumaan toisen selkää vasten. Joskus todellinen maailma on niin vaikea kohdata, että sitä on hyvä paeta muualle. Puutarhaan, kasvien ja pensaiden sekaan tai toisen ihmisen läheisyyteen -kuten Teemu kirjassa tekee.

Nuku lähelläni ei ole valoisa, ihana tai kaunis kirja, mutta Korhonen kirjoittaa näistäkin asioista ja ihmisistä erityisellä lämmöllä. Lukeminen ei ole vastenmielistä vaikka tapahtumat ja ihmisetkin välillä ehkä ovat. Kirja sisältää paljon kiinnostavia aiheita. Minä olen iloinen, ettei tämä ollut vain pelkkä rakkaustarina jossa kuvaillaan suhteen valta-asetelmia ja itketään menneisyyttä. Kirjan vahvuuksia on ehdottomasti aiheen ajankohtaisuus, Euroopan nykytilanteen todentuntuinen kuvailu ja sen aitous. Minä siis pidin tästä kirjasta, vaikka en aivan täysin kaikkeen ja kaikkiin ihastunutkaan.

★★★+

Punainen puutarha / Alice Hoffman

Punainen puutarha / Alice Hoffman

Gummerus, 2012. 292 sivua

Alkuteos: The Red Garden, 2011

Suomentanut: Raimo Salminen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? lainattu ystäväiseltä

Alice Hoffman oli minulle entuudestaan aivan tuntematon kirjailija, ja hänen kirjansa Punainen puutarha päätyi lukulistalleni pitkälti kauniin kantensa ja kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Toki kirjan aihekin vaikutti kiinnostavalta, salaperäinen Blackwellin kaupunki ja puutarha, jossa kasvaa vain punaisia kasveja yhdistää monta ihmiskohtaloa.

Kirja alkaa tarinalla Blackwellin kaupungin syntymästä. Hallie Brady on miehensä kanssa kylän ensimmäinen asukki. He rakentavat talonsa ankeriaita pursuavan joen varrelle. Alussa Blackwellissa oli karhuja enemmän kuin asukkaita, mutta pikku hiljaa kylä kasvaa. Uusia sukupolvia syntyy ja kylä kehittyy kaupungiksi. Kirjassa seurataa paitsi Blackwellin kylän kasvua kaupungiksi, myös Hallie Bradyn jälkeläisiä jotka elävät kukin omalla tavallaan rakastaen, vihaen, lähtien kaupungista ja usein myös kaupunkiin palaten. Kaupungissa elää myös monta vanhaa tarinaa, omanlaisensa tarina on tietenkin jo kaupungin syntymä, mutta myös esimerkiksi punaisesta puutarhasta löytyy tarinoita.

Ennen kirjan lukemista oletin jostain syystä että tämä on tavallinen romaani, ja yllätyinkin hieman kun huomasin kirjan koostuvan ennemmin useammasta lyhyestä tarinasta. Toki kaikki kirjan tarinat ovat kytkettyinä toisiinsa ja niissä seurataan kronologisessa järjestyksessä Blackwellin kaupungin asukkaita. Kaupungin elämään saa monipuolisen katsauksen, ja kaupungista löytyykin iso kasa kiinnostavia ja koskettavia ihmiskohtaloita. Minulle parhaiten mieleen jäi esimerkiksi kertomus nimeltä "Blackwellin hirviö" jossa seurattiin blackwelliläistä Katea sekä metsässä asuvaa Matthew'ta. Kate ja Matthew tapaavat toisensa sattumalta ja nuorukaiset ihastuvat toisiinsa. Matthew ei suostu muuttamaan takaisin ihmisten ilmoille, joten Kate käy tapaamassa häntä metsässä. Koko kirjassa luonto on vahvasti läsnä, ja minä ihastuin luontokuvaukseen ja kauniisiin maisemiin kovasti.

Hoffman kirjoittaa yksinkertaisen kauniisti ja kuljettaa Blackwellin kaupungin tarinaa hienosti eteenpäin eri tarinoiden kautta. Kirja sisältää monia kiinnostavia kohtaloita, rakkaustarinoita, epäselviä kuolemia ja muita traagisia kohtaloita. Pidin kaikesta tästä, mutta jokin kirjasta jäi silti puuttumaan jotta olisin ihastunut tähän ihan täysin. Minä en tunnetusti ole novellien tai kertomuskokoelmien suurin ystävä, enkä ole vielä törmännyt täydelliseen kokoelmakirjaan. Punaisessa puutarhassa ihmiset jäivät minulle hieman etäisiksi varmaankin sen vuoksi, että he olivat mukana useimmiten vain yhden tarinan verran. Osa tarinoista oli myös aika ennalta-arvattavia ja kliseisiä, mutta kokonaisuutena tämä oli kuitenkin ihan nautittava kirja. Pidin kirjan ideasta ja rakenteesta, sekä siitä, että kirjan tapahtumat olivat hieman maagisia ja tarunomaisia. Voin siis kuvitella lukevani lisää Hoffmania tulevaisuudessa, esimerkiksi Noitasisarista olen lukenut paljon kehuja!

★★★

Revolutionary Road / Richard Yates

Revolutionary Road / Richard Yates

Norstedts, 2008. 334 sivua.

Alkuteos: Revolutionary Road, 1961

Kääntäjä: Kerstin Gustafsson

Kannen kuvat: elokuvasta Revolutionary Road

Mistä minulle? nettikauppaostos

Richard Yatesin klassikoksikin tituleerattu romaani Revolutionary Road on keikkunut luettavien kirjojen listallani jo parin vuoden ajan. Päätimme valita kirjan lukupiirimme kuukauden kirjaksi, koska se löytyi valmiiksi monen lukupiirijäsenen kirjahyllystä. Kirja olikin varsin hyvä valinta, sillä saimme kivasti keskustelua aikaan kirjan sisällöstä, henkilöistä ja kirjan loppuratkaisusta. Minä luin kirjan ruotsiksi, sillä olen joskus haalinut hyllyyni ruotsinkielisen pokkariversion tästä.

April ja Frank Wheeler ovat keskiluokkainen amerikkalaisperhe. Heillä on oma talo rauhallisella Revolutionary Roadilla, kaksi lasta ja he elävät varsin normaalia ja onnellisen näköistä perhe-elämää. Frank käy töissä, April viettää päivät kotona lasten kanssa. Arki tuntuu kuitenkin varsin harmaalta ja tylsältä. April masentuu hunosti menneen teatteriensi-illan jälkeen ja pian pariskunnan päissä kypsyy ajatus Eurooppaan muuttamisesta. He päättävät muuttaa Pariisiin, aloittavansa uuden elämän siellä. April aikoo elättää perheen, jotta työhönsä kyllästynyt Frank voisi jäädä kotiin lasten kanssa. Frank ja April suunnittelevat lähtöä, he kertovat muutostaan ystävilleen ja naapureille, Frank kertoo siitä jopa töissä. Asiat kuitenkin mutkistuvat muutaman tapahtuman seurauksena, ja Wheelerin perheen elämä palaa synkkyyten.

Revolutionary Road on tunnelmaltaan surullinen ja alakuloinen. Yates on taitava kirjoittaja. Hän luo kirjaan vahvan tunnelman ja onnistuu pitämään kirjan dramaattiset tapahtumat kiinnostavina loppuun saakka. Kirja herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Toisaalta kyllästyin kirjan keskivaiheilla hieman Wheelerin pariskunnan käytökseen, heidän alakuloisiin ajatuksiinsa ja maailmankuvaansa. April ja Frank halusivat näyttää ulospäin siltä, että he ovat onnellisia, mutta sisimmissään luulen heidän olleen todella onnettomia, loukussa omassa elämässään, oravanpyörässä. Minusta tuntui, etten aivan ymmärtänyt heidän murheitaan. Miksi he eivät voineet iloita siitä, mitä heillä oli? Suloiset ja hyväkäytöksiset lapset olivat iso taakka ja ärsyttävä naapurikin olisi mieluiten saanut pysyä poissa näkyviltä. Miksi heidän piti kritisoida kaikkea, eikä tyytyä mihinkään? Toisaalta taas ymmärrän heitä. Heidän elämänsä oli käynyt tylsäksi, he olivat nuoria vanhempia ja halusivat elämältä enemmän. Vaikka heillä oli perusasiat kunnossa, he kaipasivat jotain enemmän.

Vaikka välillä ärsyynnyin kirjaa lukiessani tämä oli minusta omanlaisensa, mieleenpainuva ja hieno kirja. Revolutionary Road ei ole minusta positiivinen, ihana kirja. Tämä oli hyvä kirja, taitavasti rakennettu, täynnä kiinnostavia henkilöitä ja kirjan loppuratkaisu on huikea. En kuitenkaan voi sanoa ihastuneeni tähän, sillä aihe on niin synkkä ja surullinen että itsellekin jäi viimeisen sivun jälkeen lähinnä lohduton olo.

Lukukokemustani häiritsi hieman myös se, että olin nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan ennen lukemista. Minä siis tiesin mitä kirjassa tapahtuu, tiesin loppuratkaisun ja kirjan puolivälin jälkeen odottelin jo sitä. Suosittelen siis lukemaan kirjan ensin, jakatsomaan elokuvan vasta jälkeenpäin. Elokuva kannattaa kuitenkin katsoa, se tavoittaa minusta upeasti kirjan tunnelman ja on muutenkin todella onnistunut! Minulle nousi muuten kirjaa lukiessani mieleen myös Michael Cunninghamin Tunnit-romaani, jonka masentunut kotirouva Laura Brown sekä tämän kirjan April muistuttivat toisiaan...

★★★★

WSOY:n kirjallinen ensi-ilta

Eilisilta vierähti hyvässä seurassa WSOY:n kirjallisessa ensi-illassa Turun Svenska Klubbenilla. Ilta sisälsi monta kiinnostavaa uutuuskirjaesittelyä ja kirjailijahaastattelua. Syksyllä ilmestyneistä kirjoistaan oli puhumassa Annukka Salama (Käärmeenlumooja), Martti Turtola (Mannerheimin ristiriitainen upseeri), Riku Korhonen (Nuku lähelläni), Pete Suhonen (Hitlerin kylkiluu), Panu Rajala (Veikko Huovisen elämäkerta: Hirmuinen humoristi), Taina Latvala (Välimatka) ja Pekka Hiltunen (Sysipimeä). Minä olin ennen eilisiltaa ehtinyt aloittaa Korhosen uutta romaania noin 50 sivun verran, mutta muut kirjat olivat minulle tuntemattomia. Latvalan Välimatka oli jo ennestään lukulistallani, ja illan jälkeen listalle nousi myös Hitlerin kylkiluu, Hiltusen Sysipimeä ja lahjaksi eilen saamani Rajalan kirjoittama Veikko Huovisen elämäkerta.

Kirjailta oli kaiken kaikkiaan todella mukava ja antoisa kokemus, vaikka ensi alkuun en ehkä tuntenutkaan oloani erityisen kotoisaksi hienossa juhlatilassa skumppalasien ja kirja-ammattilaisten joukossa ;).

Ilta alkoi skumpalla ja lahjakirjojen tutkimisella.

Herkkupöytä!

Duo Kakshenkinen esiintyi kirjailijahaastattelujen välissä lukien pätkiä kirjoista.

Kaikkia kirjailijoita haastettliin kymmenen minuutin ajan tuoreen kirjansa pohjalta.

Minun pienestä yllätyspussistani löytyi Panu Rajalan kirja Hirmuinen humoristi sekä tietokirja Suomalaisia tuoleja.

Kirjaesittelyjen ja kirjailijahaastattelujen jälkeen pääsimme maistelemaan herkkuja. Satuimme muiden kirjabloggaajien kanssa istumaan kaukana "esiintymislavasta", mutta todella lähellä tarjoilupöytiä joten pääsimme jo illan alussa ihastelemaan pöydän antimia aitiopaikalta. Parin tunnin aktiivisen kuuntelun jälkeen ruoka maistuikin todella hyvältä pitkän päivän päätteeksi! Viinilasillisten ääressä oli myös mukava jutella uusien ja vanhempien tuttavuuksien kanssa. Kirjabloggaajista sain tutustua Kirsiin ja vanhemmista tuttavuuksistani mukana oli myös Tuulia, peikkoneito, Anni ja Riina. Kiitos kaikille blogikollegoille ja illan järjestäjille, minulla oli tosi kivaa! :)

Syyskesä / Johan Bargum

Syyskesä / Johan Bargum

Tammi, 1993. 124 sivua.

Alkuteos: Sensommar, 1993.

Suomentanut: Rauno Ekholm

Kannen suunnittelu: Johan Pettersson

Mistä minulle? kirjaston poistomyynnistä

Ihastuin Johan Bargumin kauniiseen Syyspurjehdukseen, ja kun kirjaston poistomyynnissä törmäsin Bargumin Syyskesään nappasin sen tietysti mukaani. Säästelin kirjaa alkusyksyyn, jotta pääsisin helposti kirjan tunnelmaan.

Kesän vaihtuessa syksyyn vanha nainen viedään viimeisen kerran sukuhuvilalleen. Hän haluaa kuolla rakkaassa talossa perheensä ympäröimänä. Naisen vuoksi koko perhe saapuu huvilalle, viettääkseen siellä pari syyskesäistä viikkoa. Veljekset Olof ja Carl, vanhan naisen pojat, tapaavat ensimmäisen kerran vuosiin kun liikemaailmassa työskentelevä Carl saapuu perheensä kanssa uudesta kotimaastaan sukuhuvilalle. Lapsuudesta tuttu kilpailu ja vertailu, mustasukkaisuuden tunteet ja erimielisyydet nousevat pintaan kun veljekset viettävät aikaa samassa paikassa. Tapaamisen syy, kuoleva äiti, unohtuu nopeasti kun veljekset astuvat jälleen vastakkain. Erotuomareina toimii välillä Carlin vaimo Klara, välillä äidin miesystävä Tom. Elokuisten päivien aikana sukuhuvilalla käydään läpi menneisyyden muistoja, vaikeita tunteita ja menetettyjä haaveita. Vanha kolmiodraama nousee uudelleen pinnalle ja aiheuttaa odottamattomia seurauksia.

Bargum kirjoittaa kauniisti ja on luonut kirjaansa mahtavan surumielisen, haikean tunnelman. Näin silmieni edessä suuren huvilan meran rannalla, alkusyksyisessä surumielisyydessään. Henkilöiden väliset suhteet olivat kiinnostavia ja ihmissuhdekiemurat toivat kirjaan väreilevää jännitystä. Vaikka kirja on sivumäärältään varsin lyhyt, ehtii sivujen aikana tapahtua paljon, etenkin henkilöiden päiden sisällä, heidän ajatuksissaan ja muistoissaan. Pidin siitä, että Bargum keskittyi sekä menneisyyteen, että nykyisyyteen. Muistot ja tapahtumat menneisyydestä avautuivat pikkuhiljaa ja selittivät osittain nykyisyyden tilanteet.

Minä seurasin mielenkiinnolla Carlin ja Olofin veljessuhdetta, mutta lähes yhtä kiinnostava oli Carlin vaimon Klaran suhde mieheensä ja tämän veljeen. Vanha nainen, kuoleva äiti, jäi lopulta aika pieneen rooliin. Hän toimi, niin kuin äidit usein, perheen yhdistävänä henkilönä. Hän halusi perheensä kokoon lähestyvän kuolemansa vuoksi, ehkä hänen viimeinen toivonsa oli saattaa veljekset jälleen yhteen. En lopulta tiedä kuinka hyvin tuo mahdollinen toive toteutui, mutta odottamattomia seurauksia perheen kokoontuminen ja menneiden aiheiden paljastuminen lopulta sai. Koko suvun elämä muuttui monella tavalla muutaman elokuisen päivän seurauksena.

Syyskesä on tunnelmaltaan kauniin haikea ja surumielinen. Toki kirjassa on myös tunnelmallisia valopilkkuja, kaikki ei ole harmaan synkkää. Huumoria löytyy esimerkiksi hurmaavasta Sisar Heidistä joka huvilalla hoitaa Carlin ja Klaran pieniä poikia. Pojat ovat myös kiinnostavia, he reagoivat tapahumiin keskenään eri tavalla. Toinen on riehakas ja villi, toinen sulkeutuu itseensä ja omiin oloihinsa.

Kaiken kaikkiaan pidin Syyskesästä todella paljon. Parasta tässä oli kirjan tunnelma, kaunis kieli ja se, ettei kirja ole liian valmiiksi pureskeltu. Minä pidän siitä, että lukijalle jätetään varaa tulkinnoille, että on mahdollisuus lukea hieman rivien välistä. Bargum kirjoittaa kauniita pieniä kirjoja, koskettavia tarinoita joiden tunnelma on aina omaa luokkaansa. Minua harmittaa vain se, etten lukenut tätä(kin) kirjaa alkuperäiskielellään ruotsiksi.

★ ★ ★ ★ +

Oman elämänsä sankari / John Irving

Oman elämänsä sankari / John Irving

Suuri suomalainen kirjakerho, 1985. 460 sivua.

Suomentanut: Kristiina Rikman

Alkuteos: The Cider House Rules, 1984.

Kannen suunnittelu: Harri Heikkilä

Mistä minulle? kirpparilöytö

Minulla on outo suhde John Irvingin kirjoihin. Olen jo aikoja sitten päättänyt, että pidän niistä. Vuosien ajan olen hamstrannut Irvingin kirjoja hyllyyni kirppareilta ja alennusmyynneistä, mutta en ole lukenut ainuttakaan näistä. Loppukesästä päätin tarttua härkää sarvista ja lukea ensimmäisen Irvingini. Olen aiemmin nähnyt The Cider House Rules-elokuvan, joten päätin aloittaa Irvingurani Oman elämänsä sankari -kirjasta johon tuo kyseinen elokuva siis pohjautuu. Kirjan lukemisessa meni todella kauan, pari kuukautta, vaikka tarina oli kiinnostava ja kieli sujuvaa. Jostain syystä nautin lukemisesta kuitenkin eniten pienissä palasissa. Luin tämän kirjan ohella monta muuta kirjaa, mutta kaipasin usein takaisin Irvingin maailmaan. Onnekseni minä ihastuin Irvingin kirjoittamaan ihan täysin, muuten katselisin hyllyni muita Irvingejä erityisen harmistuneena...

Homer Wells syntyy St. Cloud´sin orpokodissa. Hänen äitinsä jättää hänet sinne ja Homerin nimeää orpokodin hoitajatar, joka vuosittain nimeää monen monta muutakin orpolasta. Kasvaessaan Homerista tulee orpokodin johtajan, Wilbur Larchin suosikkiorpo. Homer aiotaan adoptoida moneen otteeseen, mutta lopulta kaikki perheet ovat jotenkin epäsopivia. Homer jää St. Cloud´siin ja alkaa vanhemmiten avustaa Larchia tämän hoitaessa synnytyksiä. Parikymppisenä nuorena miehenä Homer tietää kaiken naisen anatomiasta, hän tietää kuinka suorittaa synntyksen ja osaa myös suorittaa oikeaoppisen abortin. Tohtori Larch haluaisi pitää Homerin luonaan ikuisesti, ja etteerinhuuruisina hetkinään hän myöntää itselleen rakastavansa tuota poikaa.

Homer ei kuitenkaan halua jäädä St. Cloud´siin ikuisesti, ja saadessaan mahdollisuuden hän lähtee orpokodissa vierailleen nuorenparin Wallyn ja Candyn matkaan. Wally ja Candy asuvat ja työskentelevät Ocean Viewn omenatilalla, ja myös Homer otetaan tilalla innostuneesti vastaan. Wallyn sukutilalla Homer auttaa omenatarhojen hoitamisessa, siiderin valmistuksessa ja viettää vapaa-aikansa elämästä nauttien Candyn ja Wallyn kanssa. Homer on korviaan myöten rakastunut Candyyn, mutta hän rakastaa tavallaan myös Wallya, joten hän ei halua rikkoa parin suhdetta. Sitten syttyy sota, ja Wally lähtee rintamalle. Candyn ja Homerin suhde muuttuu ja sota-aika muuttaa koko kolmikon elämän. Myös Wilbur Larch kokee suuren muutoksen orpokodin elämässä, kun Homer ei enää ole paikalla. Sota-aika tavoittaa myös St.Cloud´sin ja normaali arki muuttuu.

Oman elämänsä sankari on lämminhenkinen, mielenkiintoinen ja mukaansatempaava tarina. Minä ihastuin Irvingin taitoon luoda kiinnostavia henkilöitä. Tämä kirja oli kiinnostavia hahmoja pullollaan! Irving kuljettaa tarinaa taitavasti, kertoo ja kuvailee pieniä yksityiskohtia, mutta juuri sopivissa määrin, jotta tarina kuitenkin etenee. Oman elämänsä sankari on upea romaani tärkeistä ja kiinnostavista aiheista: aborteista, rakkaudesta, seksuaalisuudetsa, omenoista (tärkeä aihe, ehdottomasti! ;), ystävyydestä, säännöistä ja niiden rikkomisesta, kaipuusta ja mahdollisuuksista. Tarina on uskottava ja hienosti rakennettu 1920-1940 luvun maailmaan.

Ihastuin myös Irvingin huumoriin, sekä tapaan sisällyttää yhteen tarinaan monia sivujuonia ja monen henkilön elämäntapahtumia. Tämä romaani on varmasti kaivannut paljon taustatyötä ja -tutkimusta, mutta minusta Irving on onnistunut siinä aivan tavattoman upeasti ja tarkasti! Minua harmittaa hieman vain se, että olin nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan ennen lukemista, sillä nyt muistin tapahtumien kulun ja tiesin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Katsoin muuten muutama viikko sitten YleTeemalta tulleen dokumenttiohjelman John Irvingistä, ja minä ihastuin herrasmieheen aivan täysin. Irving nousee jo tämän yhden luetun kirjan perusteella suureksi suosikikseni, enkä malta odottaa, että ehdin lukea mieheltä lisää kirjoja!

Ihana, ihana Irving :).

⋆⋆⋆⋆⋆

Myös Jossu, Laura ja Unni ovat lukeneet tämän kirjan.

Ps! Niin paljon kuin tästä bloggaamisesta nautinkin, minulla on jostain syystä iso kirjoitusjumi päällä. Luen kyllä kirjoja, vaikka opiskeluidenkin kanssa on tällä hetkellä kiireitä. Jostain syystä tänne blogiin kirjoittaminen vaan tällä hetkellä tökkii pahasti, en saa ajatuksiani luetuista kirjoista tekstiksi asti ja tuntuu, että jokainen arvio vaan on samaa jankutusta. No, ehkäpä tämä tästä, sitten kun koulukiireetkin muutaman viikon sisällä helpottavat ;). 

Antikrista / Amélie Nothomb

Antikrista / Amélie Nothomb

Otava, 2006. 158 sivua.

Alkuteos: Antéchrista, 2003.

Suomentaja: Heidi Siitonen

Kannen valokuva: Cathreine Cabrol

Mistä minulle? Kirjakerhon alennusmyynnistä

Ennen viime viikkoista Brysselinmatkaani kyselin belgialaisia kirjavinkkejä. Moni mainitsi belgialaisen kirjailija Amélie Nothombin, ja koska hyllyyni oli ilmaantunut Nothombin Antikrista, päätin lukea sen heti matkan jälkeen. Matkustellessani luen mielelläni matkustelumaani kirjallisuutta, Antikrista vaan oli niin ohut etten viitsinyt ottaa sitä itse reissuun mukaan. Näin jälkiviisaana voin todeta, että oli todella hyvä etten ottanut tätä matkalukemiseksi. Nothombin kirja ei nimittäin todellakaan iskenyt minuun, vaan minulle jäi tästä vain vastenmielinen olo.

Blanche on 16 vuotias epävarma tyttö. Hänellä ei ole ystäviä, hän viihtyy parhaiten omassa huoneessaan kirjoja lukien. Blanche on vailla itsentuntoa ja rakkautta ja hänellä on varsin huonot välit vanhempiinsa. He vaikuttavat välinpitämättömiltä eivätkä puutu Blanchen elämään. Siksi Blanche onkin avan innoissaan, kun luokan suosituin tyttö Krista yhtäkkiä osoittaa kiinnostusta Blanchea kohtaan. Krista antaa ymmärtää, että hän haluaa Blanchen ystäväksi. Ystävällinen ja itsevarma Krista muuttuu kuitenkin aivan eri ihmiseksi kun hän ja Blanche jäävät kahden. Silloin esiin astuu Antikrista, narsistinen ja manipuloiva ilkimys joka nöyryyttää Blanchea jatkuvasti. Krista muuttaa pian asumaan Blanchen perheen luokse kouluviikon ajaksi, koska hän kertoo asuvansa niin kaukana koulusta, että matkoihin menee hurjasti aikaa. Niinpä Blanche ja Krista jakavat arkisin Blanchen pienen huoneen, ja onneton tyttö saa kokea Antikristan ilkeyden päivittäin. Blanchen vanhemmat ovat haltioissaan, Krista on kaunis ja fiksu tyttö -heidän seurassaan.

Antikrista on psykologisesti kiinnostava, sillä kaikki kirjan henkilöt ovat erikoisia ja varsin outoja tapauksia. Kristan narsistiset piirteet, kauhea käyttäytyminen ja vastenmielinen olemus saivat minut kuitenkin suurimman osan ajasta ärsyyntymään koko kirjaan, vaikka Krista psykologisesti olikin kiinnostava. Minä en oikein pitänyt kenestäkään kirjan henkilöstä, Blanchekin ärsytti minua lapsellisuudellaan ja Blanchen vanhemmat olivat aivan yhtä ärsyttäviä enkä ymmärtänyt heidän käytöstään alkuunkaan. Minä en pitänyt tästä kirjasta valitettavasti ollenkaan, edes Nothombin varsin sujuva ja lennokas kielenkäyttö ei onnistunut pelastamaan tätä kirjaa, siihen olisi vaadittu jo erityisen upeaa kieltä.

Antikrista sisältää mustaa huumoria ja normaalit, arkiset tilanteet muuttuvat Kristan kautta oudon absurdeiksi. Minuun tuo huumori tai absurdit tapahtumat eivät kumpainenkaan tehonneet, vaan kirja ja sen tapahtumat jättivät minut aivan kylmäksi. Kirja ei nostattanut minussa muita tunteita kuin ärtymystä, se ei koskettanut tai imaissut mukaansa. Tämä voi johtua pitkälti siitä, etten päässyt ainuttakaan henkilöä lähelle.

Ensitutustumiseni Amélie Nothombin teoksiin ei siis ollut erityisen onnistunut, ja taidankin jatkossa jättää hänen kirjansa muiden luettavaksi. Esimerkiksi Salla on pitänyt tästä enemmän kuin minä, ja myös Kirjanurkkauksessa tämä on luettu.

⋆⋆

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Det du inte såg / Patrik Sjöberg & Markus Lutteman

Norstedts, 2011. 412 sivua.

Kannen suunnittelu: Miroslav Sokcic

Mistä minulle? nettiostos Adlibrikseltä

Patrik Sjöberg on yksi Ruotsin kaikkien aikojen menestyneimpiä yleisurheilijoita. Sjöberg voitti korkeushyppyurallaan olympiamitalin kolmista perättäisitä olympialaisista ja paransi lisäksi korkeushypyn maailmanennätystä useaan otteeseen. Sjöbergin muistelmakirja Det du inte såg on kirjoitettu yhdessä Markus Luttemanin kanssa. Kirja kertoo Sjöbergin urasta ja elämästä korkeushyppääjänä, ja valottaa myös vaiettuja salaisuuksia Sjöbergin suomalaistaustaisesta valmentaja Viljo Nousiaisesta.

Kirjassaan Sjöberg paljastaa paljon itsestään. Hän kertoo, kuinka aloitti yleisurheilun, kuinka kyllästynyt oli koulunkäyntiin. Sjöberg kertoo rankasta lapsuudestaan, vanhempiensa erosta ja suuren roolin koko kirjassa saa myös Sjöbergin valmentaja Viljo Nousiainen. Nousiainen aloitti Sjöbergin valmentamisen jo tämän ollessa nuori poika. Pian Nousiaisesta tuli hetkeksi myös Sjöbergin isäpuoli kun tämä seurusteli Sjöbergin äidin kanssa. Tuo suhde kaatui kuitenkin varsin nopeasti, mutta eron jälkeen Sjöberg päätti muuttaa asumaan Nousiaisen luokse, jotta treenaaminen sujuisi mahdollisimman helposti. Nousiainen hyväksikäytti nuorta Sjöbergiä seksuaalisesti, kunnes Sjöberg oli teini-ikäisenä tarpeeksi vahva kieltämään Nousiaisen käytöksen. Myöhemmin, korkeushyppuyuran jo loputtua, Sjöberg sai kuulla Nousiaisen muilta valmennettavilta, että tämä oli käyttäytynyt samalla tavalla myös muita nuoria valmennettaviaan kohtaan. Nousiainen oli aina ollut hieman erilainen, täysin nuorten poikien valmentamiseen uppoutunut. Hän ei tiennyt mistään muusta, hänen elämäänsä kuului vain ja ainoastaan korkeushyppy ja nämä nuoret pojat.

Nousiainen pysyi Sjöbergin valmentajana koko Sjöbergin hyppyuran ajan. Vaikka Sjöberg lopulta inhosi koko miestä, tiesi hän, ettei olisi kehittynyt niin hyväksi korkeushyppääjäksi ilman Nousiaista. Det du inte såg antaa rehellisen ja avoimen kuvan urheilumaailmasta, Nousiaisen ja Sjöbergin välisestä suhteesta ja Sjöbergistä persoonana. Sjöberg on mielenkiintoinen henkilönä. En ehkä voi sanoa tykästyneeni häneen, minulla on tämän herran kanssa vähän samanlaiset fiilikset kuin Zlatanin kirjan kuunneltuani. Sain myös Sjöbergistä hieman epämiellyttävän, koppavan ja ylpeän kuvan vaikka ihailenkin (myös) hänen selviytymistarinaansa, hienoa urheilu-uraa ja rohkeita elämänvalintojaan.

Kirjana Det du inte såg on mielenkiintoinen, rehellinen ja aiheeltaan tärkeä. Sjöberg tuokin kirjan lopussa esille syitä siihen, miksi halusi kertoa omista kokemuksistaan lopulta, vuosien jälkeen, julkisesti. Hänen mielestään on tärkeää herätellä vanhempia tarkastelemaan urheilumaailmaa kriittisemmin. Sjöberg itse ihmetteli, miten kukaan nuorten poikien vanhemmista ei epäillyt Nousiaisen puuhia. Miten kukaan vanhemmista ei ihmetellyt, kun yksinäinen urheiluvalmentaja pyysi nuoria valmennettaviaan yökylään monta kertaa viikossa? Osansa kirjassa saa koko Ruotsin urheiluliitto, kilpakumppanit ja media. Sjöberg on aina ollut oman tiensä kulkija. Hän on juhlinut, rellestänyt, mokaillut. Ollut otsikoissa huumeiden vuoksi, sotkenut raha-asiansa ja taistellut dopingsyytöksien kanssa. Hän on kuitenkin aina ollut rehellisesti oma itsensä, oman tiensä kulkija, ja se jos mikä on ihailtavaa, vaikka minä en aivan kaikkia Sjöbergin valintoja ja mielipiteitä henkilökohtaisesti allekirjoitakaan.

Det du inte såg on kiinnostava ja koskettava katsaus 1960-luvun yleisurheilumaailmaan, Ruotsin urheilupiireihin ja etenkin Patrik Sjöbergin elämään. Hienon hieno kirja vaikka en Sjöbergiin henkilönä täysin samaistunutkaan. Mutta sehän ei taida olla kirjan vika ;).

⋆⋆⋆⋆