Harjukaupungin salakäytävät

Harjukaupungin salakäytävät / Pasi Ilmari Jääskeläinen. Atena, 2010. 375 sivua.

 Tämä kirja ei kiinnostanut minua. Luin Leenan hienon arvion mutta en vielä silloinkaan ajatellut itseni lukevan tätä. Kirja vaan ei ollut minun tyyliseni (mikä se tyyli sitten onkaan..) mutta kun näin kirjan kirjaston palautettuja uutuuksia hyllyssä muistin Leenan arvostelun ja otin kirjan mukaani. Menneenä viikonloppuna minulla oli viikonloppuluentoja ja paljon koulutehtäviä, ja on tunnustettava, että Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät vaikutti negatiivisesti tämän ahkeran opiskelijan koulutöihin. Olin ensisivusta lähtien täysin salakäytävien, cinemaattisuuden ja M-hiukkasten lumoissa, en olisi millään viitsinyt lähteä luennoille vaan vain jatkaa kirjan lukemista. Illaksi suunnittelemani koulutyöt jäivät kokonaan tekemättä, ja tätä ei ole aiemmin tapahtunut. Ennen elämäni on sentään mennyt järjestyksessä opiskelu-kaunokirjallisuus, mutta...Eilen illalla, luentojen jälkeen, sain kirjan loppuun ja tänään harmittelen, että ahmin kirjan niin nopeasti. Mitäs minä nyt luen?

Olli Suominen on keski-ikäinen kustannustoimittaja Kirjatorni -nimisessä yrityksessä. Hän asuu Jyväskylässä, omistaa talon Mäki-Matissa jossa asuu Aino-vaimonsa sekä pienen poikansa kanssa. Olli on mukana Jyväskylän kirkkovaltuustossa sekä viihtyy vapaa-ajallaan elokuvakerhossa. Hän on yksi kaupungin tukipilareista, pidetty ja luotettu mies -vaikka hävittääkin aivan liian monta sateenvarjoa. Elämä hymyilee kunnes Olli saa yhteyden nuoruuden rakastettuunsa, päärynämekkoiseen Kerttu Karaan. Kerttu on kirjoittanut kirjan Elokuvallinen elämänopas jonka Olli saa lahjaksi vaimoltaan. Kertun seuraavana projektina on kirjoittaa Maaginen kaupunkiopas Jyväskylästä - kaupungista joka kätkee historiaansa Ollin ja Kertun yhteisiä lapsuus- ja nuoruusmuistoja.

Kertun astuttua kuvioihin alkaa tapahtua. Ollin ennen niin tavallinen arki muuttuu hetkessä. Alkaa salakäytävien, unien, lapsuuden muistelun ja M-hiukkasten täyttämä cinemaattinen ajanjakso Ollin elämässä, jonka hän tavallaan haluaisi kestävän ikuisesti, mutta toisaalta päättyvän nopeasti. Olli muistelee Kertun kautta lapsuuttaan, kesät jotka vietti Tourulassa, Tourulan Viisikkoa johon Ollin lisäksi kuuluin hänen serkkunsa (?) Blomroosit sekä näiden serkku Karri. Elokuvallisuus kantaa läpi kirjan, loppunäytöstä myöten. Jyväskylän salakäytävät, Ollin lapsuusmuistot ja mielenkiintoinen Kerttu muodostavat kirjan tapahtumarikkaan sisällön. Juonesta en halua kertoa enempää -se kannattaa lukea ehdottomasti itse ja uskon että se avautuu parhaiten kokonaisuutena eikä pieninä paloina, tärkeitä yksityiskohtia poistaen.

 Eiköhän tekstistäni ole tullut jo selville, että pidin tästä kirjasta todella paljon! Jääskeläisen kieli on todella sulavaa ja kirjan tapahtumat ja juoni pitivät minut tiukasti otteessaan ihan ensisivuilta lähtien. En tiedä voiko kirjan luokitella maagisen realismin sarjaan, mutta jos voi, minusta on tämän kirjan myötä vihdoin tullut maagisen realismin suuri fani! Harjukaupungin salakäytävät ei ole ihan perinteinen kotimainen kirja, pidän juuri siitä, että se erottuu muista (viime vuonna ilmestyneistä) kirjoista todella upeasti edukseen. Kirjalle on kirjoitettu myös kaksi erilaista loppua ja lukija saa kirjassaan sattumanvaraisesti toisen lopuista. Vaihtoehtoisen lopun voi sitten lukea nettisivulta jonka linkki löytyy kirjan lopusta. Vaihtoehtoiset loput olivat minusta mielenkiintoinen ja kiva yksityiskohta. Minä pidin enemmän siitä lopusta, joka lukemassani kirjassa oli (rouge) mutta eipä se toinenkaan (blanc) huono ollut.
Kirjan tapahtumapaikkana toimii Jyväskylä josta en tiedä oikeastaan mitään. En ole ikinä kaupungissa vieraillut, mutta kirjan kuvailut sai minut kiinnostumaan kaupungista ihan eri tavalla kuin aiemmin...

Minusta tuntuu, etten ole tekstissäni saanut sanottua kirjasta mitään selkeästi. Päässä pyörii todella paljon ajatuksia kirjan tapahtumista vieläkin, melkein vuorokausi kirjan luettuani ja seuraavan kirjan jo aloitettuani. Tästä tekstistäkin tuli varmasti todella sekava, mutta eiköhän tärkein ole tullut selväksi: Harjukaupungin salakäytävät on hieno, maagisen lumoava, koukuttavan erilainen ja upea romaani ja Pasi Ilmari Jääskeläinen nousee minun suosikkikirjailijoideni joukkoon tällä kirjalla ( kirjailijan aiemmat teokset on minulla vielä lukematta, mutta Lumikko ja yhdeksän muuta menee varaukseen heti;).

Pisteitä ehdottomasti *****

Seitsemän uutta asiaa minusta

Sain Susalta todella kivan tunnustuksen joka lämmitti kovasti. Kiitos Susa!:) Olen tehnyt saman tyylisen paljastuspostauksen aiemminkin joten yritän keksiä uusia juttuja tällä kertaa. Eka osa löytyy siis täältä.

Palkinnon saajan tulee kertoa siis seitsemän asiaa itsestään, tässä faktat minusta:

1. Olen innokas leipuri. Tykkään kovasti leipoa kaikenlaista mutta en ikinä jaksa syödä leipomuksiani;) Siksi leivon usein ja mielelläni ystävilleni.

2. Parhaan päivän resepti: nukkua pitkään, keittää aamukahvit ja ottaa aamupala ja kahvikupillinen mukaan sänkyyn. Lukea hyvää kirjaa aamupalan lomassa, viettää monta tuntia hyvän kirjan parissa. Vaihtaa pyjama rentoon asuun myöhään iltapäivällä ja päättää päivä hyvien ystävien, hyvän ruuan ja elokuvan parissa.

3. Rakastan lapsia ja haluan ehdottomasti työskennellä lapsipsykologina. Jonain päivänä haluan myös adoptoida lapsen/lapsia kansainvälisen adoption kautta.

4. Valitsen usein kirjan kirjastosta tai kaupasta vain sen kauniin kannen vuoksi. Esimerkiksi Señor peregrinon ostin kirjakaupasta ennen kuin edes tiesin mistä se kertoi juurikin upean kannen vuoksi. Myös Peter Cameronin The Weekend kiehtoo minua eniten kauniin kannen vuoksi. Viime viikolla ostin Sean Stewartin Matkijalintu -romaanin parilla eurolla todella hienon kannen takia.

5. Suosikkirentoutumiselokuvani on Jane Austen -tyyppiset romanttiset draamat jotka sijoittuavt kauniisiin maisemiin Britteihin tai Irlantiin.

6. Katson aika vähän televisiota ja kaikki seuraamani tv-sarjat katson DVDltä. Suosikkisarjojani on Mad Men, House, Bones, Solsidan, In Treatment ja Sinkkuelämää. Tällä hetkellä seuraan telkkarista vian Yle Teemalta tiistaisin tulevaa Anne Frankin päiväkirjaa.

7. Inhoan kun tekstiviesteihini ei vastata;) Minua ärsyttää mietiskellä, onko vatsaanottaja nyt varmaan saanut viestini kun avstausta ei kuulu. Luulen että ärsytykseni on peräisin muutaman vuoden takaa kun puhelimeni asetukset menivät jotenkin sekaisin eikä viestini menneet perille. Ihmettelin miksi kukaan ei vastannut viesteihini ja luulin että kaikki oli minulle vihaisia;D

Tämä palkinto onkin kierrellyt jo monissa blogeissa mutta annan sen eteenpäin seuraaville hienoille kirjablogeille:

lukuhetket
kirjahamsteri
Uppoa hetkeen
Lukuhetki

Kirjakevät 2011

Listasinpa aikani kuluksi muutamia kevään uutuuskirjoja joihin haluaisin tutustua. Tällä hetkellä lueskelen vielä viime syksyn listaani, joten lukemisesta ei lähiaikoina ole pulaa;)

Like:

Ihmelapset / Roy Jacobssen
Katkeamispiste / Simon Lelic

Otava:

Orapihlajapiiri / Hanna Tuuri
Tahra / Katarina Wennstam
Viimeiseen hengenvetoon / Anne Swärd
Kirottu ajan katoava virta / Per Pettersson
Aksolotli - Yliajo / Helene Hegemann
Juhla alkakoon / Niccoló Ammaniti
Vapiseva nainen / Siri Hustvedt
Pimeyden kutsu / Arne Dahl

Gummerus:

Mustien vuorten varjossa / Jouko Heikura
Paljain käsin / Essi Henriksson
Paluu / Turkka Hautala
Rakkauden aikakirja / Elif Shafak
Kulinaristin kuolema / Muriel Barbery

Avain:

Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

WSOY:

Et sinä kuole / Kathrin Schmidt
Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi / Jonas Jonasson


Nyt takaisin erään Jääskeläisen ja Jyväskylän pariin...Olen ihan koukussa vaikka aluksi en ajatellut edes kyseiseen kirjaan tarttua.... Mukavaa viikonlopun jatkoa!:)

Leposija Kilimakitossa

Leposija Kilimakitossa / Esa Salminen. Johnny Kniga, 2010. 244 sivua.

 Esa Salmisen Leposija Kilimakitossa veti puoleensa eksoottisen tapahtumapaikan, Mosambikin vuoksi.
Etelä-afrikkalainen, valkoihoinen Daniel on muuttanut Mosambikiin. Hän asuu Kilimakitossa hienossa kartanossa jonka sai lahjoituksena hyvin tehdystä työstä vapautustaistelijana. Kartano toimii hotellina ja kartanoon kuuluvia maita ja metsiä Daniel yrittää parhaansa mukaan suojata laittomilta puunhakkaajilta. Danielin ystävä, lääkärinä toimiva Zé Marques työskentelee kenraali Capinden lääkärinä. Capinde on sekaantunut laittomaan puukauppaan joten ystävysten suhteissa on kiemuroita enemmän kuin tarpeeksi. Yllättäen apu ystävysten ongelmiin löytyy niin sanotusti haudan takaa. Kun kartanoremontin aikana Kilimakiton kartanon rakennuttajan,herttua  Hans von Bouchardin päiväkirjat löytyvät, tulee asioihin uusi käänne. Lopulta päiväkirjojen avulla ystävykset pääsevät sovintoon. Kuinka paljon voikaan kuolleen miehen päiväkirjat vaikuttaa!

Leposija Kilimakitossa kuvaa mielenkiintoiseti tämän päivän Mosambikia, mutta herttuan päiväkirjojen avulla lukija pääsee mukaan myös 1920-luvun Mosambikin elämään ja taisteluihin. Salminen kirjoittaa hienosti ja kirja on ihan hyvä mutta jotain jäi puuttumaan. En osaa oikein sanoa mikä, mutta kirjan jälkeen jäi sellainen tunne että se ei ollut niin mukaansatempaava kuin olisin toivonut. Huono kirja ei missään tapauksessa ole kyseessä, mutta jotain jäi puuttumaan jotta voisin sanoa sitä loistavaksi. Ehkä se oli itse tarina joka minun silmissäni jäi hieman vaisuksi kun en eksi kirjasta oikein mitään sanottavaakaan....Sujuvaa kerrontaa mielenkiintoisesta maasta, jokatapauksessa. Ja kirjan kansi on aivan upea!

Pisteitä ***

*************maailmanvalloitusmaa: Mosambik******************

10 klassikkoa

Aloitetaanpa arvonnalla! Valkoisella kirahvilla on leikkimielinen tietovisa ja arvonta, käykäähän osallistumassa!
edit// Myös Susa arpoo!

Lumikki aloitti uuden vuoden 10 klassikkoa -haasteella johon minä päätin osallistua. Tarkoituksena on siis lukea 10 klassikkoa tämän vuoden aikana. Minä valitsen klassikot osin Keskisuomalaisen listalta ja tällä hetkellä suunnitelma näyttää tältä:

1. Tuulen viemää / Margaret Mitchell
2. Täällä pohjantähden alla / Väinö Linna
3.Pikku Prinssi / Antoine de Saint-Exupéry
4. Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen
5. Sinuhe egyptiläinen / Mika Waltari
6. Kuin surmaisi satakielen / Harper Lee
7. Pikku naisia / Louisa May Alcott
8. Sadan vuoden yksinäisyys / Gabriel Garcia Marquez
9. Nuoren tytön päiväkirja / Anne Frank
10. Vanki nimeltä Papillon / Henri Charriete

Lista saattaa muuttua matka varrella ja en ole varma ehdinkö ja jaksanko lukea esim. Sinuhea ja Pohjantähteä samana vuonna... Mutta näillä mennään nyt!

Seitsemäntoista

Seitsemäntoista / Juha Itkonen. Otava, 2010. 383 sivua.

 Juha Itkonen on ollut jo kauan tutustumislistallani ja päätin aloittaa kirjalijan uusimmasta romaanista, joka kantaa nimeä Seitsemäntoista. Kirjailija Julius Ilonen (Itkonen itse, ainakin joltain osin?) kirjoittaa kirjan siitä, kun hän oli seitsemäntoistavuotias. Kirjan päähenkilö on lukiota käyvä Henrik (eli Julius) joka työskentelee kesän tavaratalossa. Nuoren miehen elämään kuuluu myös tyttöystävä Hanna ja pian myös kaupan vihannesosason Vesku. Henrik etsii seksuaalista identiteettiään, juhlii ja rellestää Veskun kanssa, pääsee miehen mukana jopa ulkomaille. Pian Henrik kuitenkin huomaa Veskussa jotain outoa, kaikki ei olekaan niin kuin Henrik luuli. Vesku tulee yhtäkkiä liian lähelle ja Henrik perääntyy.

Romaani sisältää Henrikin ja Veskun lisäksi mielenkiintoisen henkilöhahmon, keski-ikäisen Päivin joka työskenteli Henrikin ja Veskun kanssa samassa kaupassa. Päivi on eronnut, hänellä on ongelmallinen suhde teini-ikäiseen poikaansa ja mikään ei oikein onnistu. Päivi astuu kuvioon mukaan kun hän lukee Julius Ilosen kirjan, kirja kertoo Juliuksen ajasta tavaratalossa mutta Päivin mielestä Ilonen valehtelee - kenen on oikeus muistella ja kertoa muistonsa julkisesti, mikä on totta ja mikä ei? Alkaa Juliuksen ja Päivin välinen kirjeenvaihto, mielipiteitä heitellään suuntaan jos toiseen kunnes kaikki kulminoituu Juliuksen ja Päivin tapaamiseen - kasvokkain. Julius pakenee härdelliä erämaahan mökille ja jatkaa kirjoittamista. Päivin elämään astuu uusi, tärkeä ihminen joka ottaa särkyneen naisen huomaansa.

En oikein tiedä mitä sanoisin tästä kirjasta. Kirjan kielestä nautin, Itkonen kirjoittaa sujuvasti ja kauniisti, lyhyitä lauseita ja pidempiä lauseita, soljuvaa ja menevää. Seitsemäntoista on romaani toisaalta nuoruudesta, toisaalta kirjailijana olemisesta, kirjoittamisen vaikeudesta ja sen seurauksista. Kirja on jaettu kolmeen osaan ja minä pidin eniten ekasta ja kolmannesta osasta, toinen osa oli jotenkin hieman sekava. Kirja on myös kirjoitettu mielenkiintoisesti, monitasoisesti ja minulla meni hetki ennen kuin ymmärsin kuka oli kuka, missä kirjassa ja tapahtumissa nyt mennään. Monitasoisuus oli mielenkiintoinen, joskin minulle hieman haastava muoto. Lisäksi tenttien vuoksi en ehtinyt lukea kuin muutaman sivun per ilta joten en aina oikein päässyt mukaan tapahtumiin. Monitasoisuus ei ehkä olisi ollut ongelma lainkaan, jos olisi voinut (ehtinyt) lukea kirjan yhteen putkeen. Seitsemäntoista ei nouse suosikkieni joukkoon, mutta huono se ei ole missään tapauksessa. Haluan jatkossa lukea enemmän Juha Itkosta, olen lukenut ja kuullut että hänen aiemmat romaaninsa olisivat parempia kuin tämä uusin.

Pisteitä ***+.

Miehet jotka vihaavat naisia ( Män som hatar kvinnor)

Män som hatar kvinnor / Stieg Larsson. Månpocket, 2009. 597 sivua.

Minä, dekkari-inhoaja, päätin tarttua jo edesmenneen Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan ja olenpa iloinen, että päätin. Trilogian ensimmäinen osa Miehet jotka vihaavat naisia piti minua otteessaan niin, että en malttanut yöllä nukkua vaan luin kirjaa läpi yön, joululomani viimeisinä päivinä. Luin kirjan alkuperäiskielellä, eli ruotsiksi, joten jos arviossani esiintyy kummallisuuksia syytetään sitä;) Samalla muuten "Lue kirja ja katso elokuva"-haasteen ensimmäinen kirja/leffa -pari, katsoin elokuvan parin kaverin kanssa eilen illalla.

Mikael "Kalle" Blomkvist saa vankilatuomion kunnianloukkauksesta. Blomkvist on Millenium-lehden vastaava toimittaja ja hän on kirjoittanut paljastusjutun Hans-Erik Wennerströmistä, mutta oikeus päättää että jutulla on liian vähän todisteita ja Blomkvist tuomitaan kolmeksi kuukaudeksi vankilaan. Ennen vankilaan joutumista Blomkvist saa kuitenkin oudon työtarjouksen jonka hän ottaa vastaan. Kahdeksankymppinen Henrik Vanger haluaa Mikaelin selvittävän 1960-luvulla kadonneen veljentyttärensä Harrietin mysteerin, murhattiinko nuori tyttö vai minne hän oikein hävisi? Henrik Vanger itse uskoo, että joku Vangerin suuresta perheestä murhasi tytön ja Vanger haluaa Mikael Blomkvistin selvittävän, kuka murhaaja on. Jos Blomkvist selvittää Harrietin murhaajan, lupaa Vanger hänelle uutta informaatiota Wennerstömistä joka aiheutti Blomkvistin vankilareissun.

Niinpä Mikael Blomkvist pakkaa tavaransa ja muuttaa vuodeksi asumaan pieneen Hedestadin jossa asuu suurin osa Vangerin perheestä. Jonkin ajan kuluttua Mikael saa seurakseen ja avukseen sosiaalisesti epäpätevän mutta todella lahjakkaan tietokonehakkeri Lisbeth Salanderin. Salander on parikymppinen nuori nainen, anorektisen laiha, lävistetty ja mustiinpukeutuva. Hän on holhouksen alaisena koska ei oikeuden mielestä pysty huolehtimaan itsestään. Vaikeuksista huolimatta Salander on todella lahjakas omassa työssään ja varsin älykäs monessakin asiassa. Ihmisten kanssa Salander ei oikein osaa tulla toimeen mutta kuin ihmeen kaupalla hänen ja Mikael Blomkvistin yhteistyö toimii hyvin. Yhdessä Blomkvist ja Salander asuvat Hedestadissa ja pikkuhiljaa aukovat Vangerin perheen solmuja. Perheen taustoilta selviääkin paljon salaisuuksia; rasismia, insestiä ja veritekoja. Harrietin katoaminen selviää lopulta kuten myös moni muu asia Vangerin perheessä. Salanderin avulla Mikael Blomkvist löytää myös uusia todisteita Wennerstömiä vastaan...

Miehet jotka vihaavat naisia on ylivoimaisesti paras dekkari/jännäri jonka olen lukenut, enkä malta odottaa että pääsen trilogian toisen kirjan pariin. Mikael Blomkvist ja Lisbeth Salander ovat todella mielenkiintoisia henkilöitä, varsinkin Salander. Olisikin kiva tehdä pidempikin analyysi Salanderista mutta tästä taitaa tulla tarpeeksi pitkä teksti jo muutenkin. Tyydynkin siis sanomaan, että Stieg Larssonin luomat henkilöhahmot olivat minusta todella kiinnostavia ja kirja juoni mukaansatempaava. Kirjan alku oli ehkä hieman tylsä, kesti hetken ennen kuin pääsin kärryille ja tempauduin mukaan mutta noin sivusta sata eteenpäin en olisi malttanut laskea kirjaa kädestäni edes nukkuakseni.

Kirjalle pisteitä *****-

Män som hatar kvinnor / Niels Arden Oplev, 2009.

Lopuksi muutama sananen elokuvasta. Män som hatar kvinnor (Miehet jotka vihaavat naisia) on Niels Arden Oplevin ohjaama elokuva ja se ilmestyi vuonna 2009. Elokuvassa Mikael Blomkvistina nähdään Michael Nyqvist ja Lisbeth Salanderina Noomi Rapace. Kirjan ja elokuvan tarinat eroavat hieman toisistaan, suuri osa kirjan yksityiskohdista on tietenkin jätetty pois ajanpuutteen vuoksi mutta muutama suurempikin ero osui silmääni. Ihmettelin esimerkiksi Anita Vangerin erilaista roolia kirjassa ja elokuvassa. Myös Martin Vangerin kohtalo oli hieman erilainen mutta tämä kuulemma selittyy elokuvan jatko-osissa. Lisbeth Salanderin mukaantulo Blomkvistin työpariksi kävi myös eri tavalla elokuvassa kuin kirjassa. Tällaisia yksityiskohtia löytyi aika paljon, kun niitä oikein seurasi ja etsi. Oli aika kivaa vaihtelua muuten katsoa elokuvaa kerran näin "kriittisellä silmällä", oikein etsien eroavaisuuksia kirjasta.

Kaiken kaikkiaan pidin kyllä elokuvastakin, se oli hieman vähemmän jännä kuin kirja (tietenkin kun tiesin tapahtumat...) mutta oikein viihdyttävää katsottavaa. Lisbeth Salander oli juuri sellainen kuin odotinkin, Mikael Blomkvist taas hieman erilainen kuin se kuva joka hänestä oli päässäni. Elokuvasta on muuten tekeillä myös amerikkalainen versio (The Girl with the Dragon Tattoo) jonka pääosassa nähdään Daniel Craig.

Elokuvalle tähtiä ****!


***************maailmanvalloitusmaa: Ruotsi*******************

*****Lue kirja ja katso elokuva -haasteen 1. kirja/leffa -pari******

alesaalis

Sain nauttia ihanan ystävän seurasta koko viikonlopun, tähän aamuun saakka. Nyt ystävä on saatettu junalle ja minulla koittaa paluu koulutöidenpariin. Sitä ennen haluaun kuitenkin esitellä muutaman alelöydön. Viikonlopun yhtenä tehtävänä oli tuhlata joululahjaksi saamani lahjakortit kirjakaupoissa. Muutamia kirjoja jouduin maksamaan itse ja saldoksi tulikin yhteensä 20 kirjaa! Osa on nettiostoksia, mutta suurin osa kirjakauppojen alennusmyynneistä:)

Sellaisia kirjoja siis:) Nyt koulutöiden pariin ja illalla sitten viikonlopun päätöksenä leffailta kavereiden kanssa. Kivaa sunnuntaita!

Enkelivaihde

Enkelivaihde (In my Skin: A Memoir, 2005) / Kate Holden. Like, 2007. 300 sivua.

 Australialaisen Kate Holdenin esikoisromaani Enkelivaihde on elämäkerrallinen kertomus hänen jo taaksejääneestä vaiheesta prostituoituna ja huumeriippuvaisena. Holden syntyi ns. "hyvään perheeseen" oli hyvin tienaavat vanhemmat, nuorempi sisko jonka kanssa Katella oli hyvät välit. Perhe asui omakotitalossa ja Kate lähti yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Hänellä oli muutamia ystäviä, hän työskenteli kirjakaupassa ja nautti työstään. Ystävien kautta ujo ja hiukan arka Kate päätyy kokeilemaan huumeita ja hetken kuluttua on jo koukussa heroiiniin. Kate yrittää päästä kuiville monta kertaa mutta ratkeaa aina uudestaan, piikin himo on liian suuri. Hän asuu hetken ensimmäisen poikaystävänsä kanssa vuokra-asunnossa, heroiinivälittäjän naapurissa. Kate on yhä töissä kirjakaupassa ja illat hän viettää Jamesin kanssa piikitellen.

Kun kirjakaupan väki saa tietoonsa Katen huumeidenkäytöstä hän saa potkut ja yhtäkkiä ei olekaan yhtä helppo saada heroiinia. Rahat on jatkuvasti lopussa mutta kroppa vaatii lisää aineita. Niinpä Kate pätyy kadulle myymään itseään ja yhden yön aikana hän tienaa niin paljon, että rahat riittävät juuri ja juuri seuraavan päivän huumeisiin. Välit Jamesiin menevät poikki ja kohta kuvaan astuu uusi poikaystävä, Robbie. Robbie ei saa töitä joten Kate "joutuu" rahoittamaan myös poikaystävän aineet. Niinpä Kate päätyy töihin ilotaloon, hän oppii talon säännöt ja oppii kikat joilla miehet innostuvat ja valitsevat juuri hänet. Muutaman talon kautta Kate löytää paikkansa hienossa bordellissa jossa hän saa ystäviä muista tytöistä ja jopa muutamasta asiakkaasta. Kate ja Robbie asuvat yhdessä, Robbie löhöää kotona päivät ja yöt kun Kate viettää yöt töissä ja väsyneenä palaa asunnolle nukkumaan ja piikittämään. Jonkin ajan päästä Kate kyllästyy Robbieen mutta hänen on vaikea päästä eroon miehestä - Kate rakastaa tätä kuitenkin eikä pysty heittämään häntä pihalle vaikka mieli tekisi.

Kate ostaa säästämillään rahoilla upean talon ja saa sinnekin pian riesakseen Robbien, vaikka oli kieltänyt tätä tulemasta. Niinpä Kate alkaa viettää yhä enemmän aikaa vanhempiensa luona. Hänellä on kko ajan ollut rakastavat vanhemmat tukenaan, he tietävät hänen huumeidenkäytöstä ja hänen työstään, he sallivat sen kunhan eivät itse joudu katsomaan Katen piikittämistä. Kun Kate viettää yhtä viikkoa vanhepiensa luona tapahtumat johtavat toiseen ja hän lupaa äidilleen, että hän pääsee kuiville. Äitinsä ja metadonin avulla Katen huumeidenkäyttö vähenee ja loppuu sitten kokonaan. Hän päättää lähteä hetkeksi pois, matkustaa Eurooppaan ja oppia tuntemaan itsensä. Kate lopettaa työnsä, pakkaa matkalaukun ja lähtee vuodeksi kiertämään Eurooppaa. Palatessaan hän on kolmekymppinen, uuden elämänsä alussa.

Enkelivaihde kertoo rankasta elämästä mutta antaa samalla myös uudenlaisen kuvan prostituoidun ajatuksista. Katen syvällisempiä ajatuksia jäin vähän kaipaamaan, välillä kirja jäi aika pinnalliseksi ja prostituoidun elämää kuvattiin toistuvasti samalla tavalla. Kate Holden on kirjallisuuden maisteri ja hänen tekstinsä on mukaansatempaavaa ja sujuvaa. Kyseessä on elämäkerrallinen romaani, joten en tiedä kuinka paljon on täysin totta, mitkä asiat ovat oikeasti Katen elämästä ja mikä keksittyä. Joissakin kohdissa lukiessani kirjaa epäilin aika vahvastikin muutamia seikkoja, mutta nehän voivat olla juuri niitä keksittyjä...Katen vanhempia samalla ihmettelin ja samalla kunnoitin. Kuinka vaikeata voikaan olla, seurata oman tyttärensä huumeidenkäyttöä? Välillä ihmettelin, kuinka vanhemmat vain antoivat Katen käyttää huumeita, kuinka he hyväksyivät tyttärensä elämäntyylin. Toisaalta, ehkä se oli juuri paras tapa. Harva huumeriippuvainen pääsee irti huumeista pakottamalla, ehkä paras mitä vanhemmat tässä tapauksessa pystyivät tekemään, oli juuri tyttärensä tukeminen. Siltikin vaikutti oudolta, että vanhemmat pahan paikan tullen lainasivat Katelle rahaa - heroiiniin. Kirjan ärsyttävin henkilö oli ehdottomasti Katen toinen poikaystävä Robbie. En voi ymmärtää, ettei Kate saanut miehenretaletta pihalle talostaan ja elämästään!

Rankka mutta mukaansatempaava romaani. Katen ajatusmaailmaan pääsee minusta hyvin sisään ja kirja antaa taas hieman erilaisen kuvan prostituoidun työstä. Samasta aiheesta kertova kirja on Elina Tiilikan Punainen mekko jota myös suosittelen aiheesta kiinnostuneille.

Pisteitä ***+

ps! Blogini hiljenee viikonlopuksi. Saan ystäväisen vierailulle Turkuun koko viikonlopuksi joten täällä blogissa jatkellaan sunnuntai-iltanan Stieg Larssonin parissa. Ihanaa viikonloppua kaikille!:)

Takaisin arkeen

Kirjarikas ja ihanan leppoisa joululomani loppui eilen kun koitti paluu luentojen pariin. Kevät tulee olemaan opiskelujen osalta todella rankka, kursseja on hurja määrä ja kurssit ovat vielä kaiken lisäksi todella työläitä. Kaunokirjallisuutta lue kuitenkin jatkuvasti, en vain samaan tahtiin kuin kesä- ja joululomalla. Tällä hetkellä minulla on monta kirjaa kesken:

Seitsemäntoista / Juha Itkonen
Torakka / Rawi Hage
Ketunmorsian / Matti Larjavaara
Enkelivaihde / Kate Holden
Kaaoksesta kohti eheyttä / Elisabeth Cleve
Haudankaivajan tytär / Joyce Carol Oates

Sunnuntai-iltana lupaan ensimmäisen kirja-elokuva -parin juuri alkaneeseen haasteeseen. Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia on luettu ja elokuvan katson kavereiden kanssa sunnuntaina, perinteisessä leffaillassamme. Ensi viikolla lukupiirimme kokoontuu myös ensimmäistä kertaa joten paljon kivaa on tiedossa. Loppuviikosta täytyy ehtiä katsastaa Turun kirja-alet, jos siellä olisi vielä joitakin aarteita jäljellä. Nyt kuitenkin kohti yliopistoa ja iltapäiväluentoja!

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille, kevättä kohti mennään jo!:)

Ripa

Ripa / Varpu Vilkuna. Mäntykustannus, 2010. 166 sivua.

 Varpu Vilkunan (nuorten?)romaani Ripa oli lukulistallani aiheen vuoksi. Ripassa käsitellään ajankohtaistakin aihetta, nimittäin lasten hyväksikäyttöä. Onni on viisitoistavuotias maalaispoika joka innolla odottaa kesälomaa ja rippileiriä. Leiri alkaakin loistavasti kun Onni huomaa ihastuksensa, Aadan olevan samalla leirillä ja vielä kaiken lisäksi samassa isoisryhmässä Onnin kanssa. Odotettu ja hypetetty (kirjan ärsyttävä nuorisokieli tarttui;) leiri muuttuu äkkiä painajaiseksi kun Onni yllättää pastori Jaakkima Murron hipelöimästä Aadan takapuolta. Reipaana nuorena miehenä Onni pelastaa ihatuksensa pedofiilin kourista ja pastori Murto ei vähään aikaan kirkon töihin palaa.

Pastorin käytöksen lisäksi rippileiriä kohauttaa Veeti. Hän juo itsensä humalaan ja sammuu luokkahuoneeseen. Veetin käytökselle löytyy selitys - hänen isänsä on kuolemassa syöpään ja nuori poika ei ole osannut avautua tunteistaan. Tapahtumarikkaan rippileirin jälkeen Veeti saa kesätyön Onnin isältä ja yhdessä Veeti ja Onni siivoavat suuren työhallin. Aadan ja Onnin romanssi syvenee leirin jälkeen ja kaveripiirissä vietetään niin juhannusta kuin Jaakkima Murron rangaistustakin. Kaikki selviää ja leiriporukka kokoontuu yhdessä vielä jatkikselle -eli jonkintapaiselle jatkoleirille, joka onkin paljon hilpeämpi kuin varsinainen rippileiri.

Varpu Vilkunan kirja tarttuu tärkeisiin aiheisiin, läheisten kuolema, seksuaalinen hyväksikäyttö, aikuistuminen ja rakastuminen - kaikki tärkeitä aiheita mutta välillä tuntui, kuin yhteen kirjaan olisi ängetty liikaa tapahtumia. Onnin parhaan ystävän äiti on kuollut rattijuopon yliajamana, toisen ystävän isä kuolee syöpään ja rippileiripappi osoittautuu pedofiiliksi. Onni jatkaa kaikesta tapahtuneesta huolimatta (liian) kypsiä ajatuksiaan. En ole ikinä tavannut viisitoistavuotiasta poikaa joka olisi edes miettinyt sellaisia asioita kuin Onni. Monesti kirjaa lukiessa tuli tunne, että Onnin ajatukset eivät millään voi olla viisitoistavuotiaan ajatuksia. Ei kukaan tämän päivän nuori oikeasti mieti tuollaisia. Ja kuinka monen 15-vuotiaan pojan idoli on Jeesus?

"Jeesuksen opit olivat minusta ihan timanttia. Poikien kanssa oltiinkin yhtenä iltana mietitty, että eipä niihin ollut paljon lisäämistä, tai ei ollenkaan. Jos niiden mukaan kykenisi elämään, saisi kai aika hyvän elämän. Juuso oli tuumannut ykskantaan, että viisas mies se Jeesus, olipa Jumalan poika tai ei.(...)"

Onnin perheeseen kuuluu sairaanhoitaja-äiti ja maanviljelijä-isä sekä muutamaa vuotta nuorempi pikkusisko Salla. He asuvat maatilalla pienessä kaupungissa Pohjanmaalla (?). Vanhemmat ovat ilmeisesti kasvattaneet lapsensa avoimiksi eikä uskonasioita ole tuputettu liikaa. Onko tämä syy siihen, että Onni niin innoissaan ottaa osaa kristinuskon oppeihin ja fanittaa Jeesusta? Mene ja tiedä, minulle Onni ei kuitenkaan antanut kovinkaan todentuntuista fiilistä.

"Uskontunnustus luettiin haparoiden, mutta menihän sekin, kun Sanni luki edellä, ehtoollinen oli uusi kokemus ja kyllä se minut ainakin aikalailla herkisti."

Kun minä viisi vuotta sitten kävin rippikoulun, pojat meidän leirillämme olivat innoissaan vain siitä, että saivat ilmaista alkoholia ja vielä kaiken lisäksi kirkossa.

Kritiikkiä on tullut jo jonkin verran, enkä ole vieläkään valmis. Kirjan kieli on paikoin todella ärsyttävää "nuorten kieltä". Joukossa on sanoja ja ilmaisuja joita moni 15 - vuotias ei enää käyttäisi ja "pikkuvanhan" Onnin suusta ne kuulostavat varsin hölmöiltä. "Juunou", "äksönii" ja "svengaava" hyppäsivät tekstistä vain naurettavasti silmille. Lisäksi ihan selvät kielelliset virheet ärsyttivät sillä niitä ei ollut vain muutamia. Kirjan ensimmäiset lauseet "Mä olen Onni ja olen just sen ikäinen, että olen tänään lähdössä riparille. Koulu loppui kolme päivää sitten ja olen lähdössä kesän ensimmäiselle rippikoululeirille."  nosti jo karvat pystyyn. Samankaltaisia, outoja toistamisia oli useammassakin kohdassa.

Lopuksi on toki todettava, että oli kirjassa ainakin mielenkiintoiset henkilöt (tosin varsin epäuskottavat) kun Onnin ajatukset näin mieltäni järkyttävät;) Ja Ripa on tärkeä kirja, aiheet ovat todella tärkeitä ja juuri sen vuoksi olisi suotavaa, että moni nuori lukisi kirjan. Olisin vain toivonut, että näinkin tärkeistä asioista olisi syntynyt parempi kirja - varsinkin kielellisesti tarkempi ja huolellisempi.

Pisteitä *+

Samarkand

Samarkand ( Samarcande, 1988) / Amin Maalouf. Suom. Annikki Suni 2009. Gummerus. 361 sivua.

 Amin Maaloufin romaani Samarkand oli minulle vaikea kirja. Olen lukenut sitä varmaan kolmisen viikkoa, muutama sivun per päivä, joinakin päivinä en sivuakaan. En oikein missään vaiheessa päässyt sisään tarinaan, osiltaan se varmaan johtui lukuvauhdista mutta mahdollisesti myös siitä, ettei tämänkaltainen kirja kiinnosta minua tarpeeksi. En siis kertakaikkiaan jaksanut lukea montaa sivua päivässä. Minä en jätä kirjaa helpolla kesken, niinpä päätin lukea tämänkin loppuun odottaen, että loppua kohden paranisi ja lukeminen muuttuisi helpommaksi. Muuttuihan se - vähän.

Omar Khaijam on persialainen filosofi, runoilija ja astrologi. Hän nauttii rauhallisuudesta ja esteettisyydestä. Myöhemmin Khaijam toimii hallitsijoiden neuvonantajana poliittisesti sekasortoisessa Persiassa ja kirjoittaa kuukausihoroskooppeja hallitsijoille, horoskooppeja joita hallitsijat noudattavat kirjaimellisesti. Hänen elämänsä on muuttunut paljon. Samarkandin ensimmäiset osat kertovat Omar Khaijamin elämästä, muun muassa siitä, kuinka hän rakastuu kauniiseen prinsessaan. Kaikista tapahtumista Khaijamin päässä syntyy uusia säkeitä ja runoja joista on tuleva Samarkand, kirja joka nyt lepää Atlantin pohjassa ja josta Maaloufin kirja kertoo.

Jo opiskeluaikanaan Khaijam tutustui Nizam al-Mulkiin ja Hasan-i-Sabbahiin joista tulee tärkeitä henkilöitä Persian historiassa. He perustavat ääriliikkeitä joka saa aikaiseksi paljon tuhoa persialaisten joukossa. Traagisista kuolemista saa osansa myös Khaijam joka joutuu näkemään liiankin monen ystävänsä kuoleman läheltä. Vallanhalu lisää väkivaltaa, mutta tässä kirjassa ne eivät vie kaikkea tilaa. On myös tilaa kauniille rakkaustarinoille, kuten Omarin ja hänen tulevan vaimonsa, runoilija Dzahan rakkaus. Se syttyy yhtenä yönä hiljaisessa majassa ja jatkuu loputtomiin.

Kirjan viimeiset osat sijoittuvat 1800-luvun loppuun ja 1900-luvun alkuun. Keskiössä on Benjamin Omar Lesage, Omar Khaijamilta toisen nimensä saanut amerikkalainen. Samarkand joutuu monen mutkan kautta hänen käsiinsä ja kirjan loppuhuipennuksena kirja joutuu mielenkiintoisella, joskin hirveällä tavalla Atlantin pohjaan. Matkan varrelle mahtuu Benjaminin rakastuminen kauniiseen persialaiseen Siriniin, monta reissua Persian ja Amerikan välille kunnes viimeisellä reissulla Benjaminilla on mukanaan sekä kirja että rakastamansa nainen.

En loppujen lopuksi oikein osaa sanoa, mikä tässä kirjassa tökki ja mikä sai siitä niin vaikean kirjan minulle. Samarkandin ensimmäiset osat sijoittuivat 1000-luvun myyttiseen Persiaan ja vaikka historia jossakin määrin minua kiinnostaa, noin kauas taakse on minulle jo liikaa. Pysyttelen mielummin 1800-1900 -luvuissa. Kirjan viimeiset osat, jotka sijoittuivat 1800-1900 -luvulle olivat oikein mielenkiintoisia ja luettavia ja loppua tarkemmin paljastamatta - kirjan viimeinen luku oli ihan mahtava ja se käänsi ajatukseni kirjasta edes jonkun verran!

Pisteitä **

----------maailmanvalloitusmaa: Uzbekistan---------------------


(Samarkand oli kaupunki muinaisessa Persiassa kunnes uzbekit vuonna 1500 valloittivat kaupungin. Vuonna 1868 Samarkand joutui Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kunnes Uzbekistanin neuvostotasavalta perustettiin 1924. Samarkand oli sen pääkaupunkina vuoteen 1930 asti ja vuodesta 1991 Samarkand on ollut osa itsenäistä Uzbekistania. Lähde: Wikipedia. Nämä ovat minulle tarpeeksi hyvät perustelut sille, että otan Samarkandin mukaan maailmanvalloitukseeni, kertoohan se kaupungin historiasta;) )

"Lue kirja ja katso elokuva" -haaste

Uusi vuosi ja uudet haasteet, eikö vain? Tänä vuonna aion jatkaa viime vuonna aloittamaani kaunokirjallista maailmanvalloitusta mutta tilaa uusille kirjallisille projekteille on myös. Minä tykkään lukemisen lisäksi katsoa elokuvia joten tänä vuonna haasteenani on lukea kirja ja katsoa siihen pohjautuva elokuva. Idea ei ole omani vaan löysin sen täältä. "Lue kirja ja katso elokuva"-haaste voi siis alkaa;)

Oma tavoitteeni on lukea tänä vuonna 10 kirjaa joista on myös tehty elokuva. Arviooni kirjasta lisään myös pienen ajatuksenpätkän elokuvasta ja ties vaikka innostuisin vertailemaan kirjaa ja elokuvaa keskenään. Ideoita hyvistä kirja/elokuva-pareista saa antaa, omalla listallani on ainakin IanMcEwanin Sovitus, Sue Monk Kiddin Mehiläisten salaisuudet (jonka olen lukenut ja nähnyt ja tykännyt todella paljon!) ja Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo.

Maailmanvalloituksen ja elokuvahaasteen lisäksi jatkan oman kirjahyllyni tyhjennystä, eli vähän vähemmän kirjastovierailuja ja vähän enemmän lukemista omasta hyllystä.

Lähteekö kukaan mukaan haasteeseen?:)

Punainen morsian

Punainen morsian (Rosso come una sposa, 2008) / Anilda Ibrahimi. keltainen kirjasto, 2010. 306 sivua.

 Jälleen tuli luetuksi yksi hyvä kirja maailmalta, tällä kertaa tuntemattomasta Albaniasta. Punainen morsian on Anilda Ibrahimin esikoisromaani. Romaani on kahdessa osassa, ensimmäisen osan päähenkilö on Saba joka naitetaan 15 vuotiaana huomattavasti vanhemmalle Omerille joka on jäänyt leskeksi Saban isosisaren Sultanan kuoltua synnytykseen. Saba pakotetaan naimisiin kuolleen siskonsa miehelle ja hän aloittaa elämän Omerin kanssa pienessä kotikylässään. Omer kaipaa vain kuollutta vaimoaan eikä annaSaballe paljonkaan huomiota. Albanian kulttuurissa perinteet ja uskomukset ovat tärkeitä ja ne hallitsevat myös Saban elämää. Huolimatta siitä, että Saba pakotetaan naimisiin vanhemman miehen kanssa, eikä hänen mielipiteellään ole mitään merkitystä, hänestä kasvaa vahva nainen ja lopulta suvun matriarkka. Saban lähettyvillä asuu hänen veljensä ja vanhempansa kunnes traagisia, kammottavia asioita tapahtuu. Saban elämä ei missään nimessä ole helppo, hän joutuu saattamaan monta läheistään hautaan - mutta Saba on loppujen lopuksi onnekas.

Kirjan toinen osa kertoo Saban pojantyttärestä Dorasta. Dora syntyy 1970-luvulla Saban ainoan pojan tyttärenä. Dora asuu Albaniassa jonka poliittinen tilanne muuttuu, diktatuuri alkaa ottaa maata valtaansa ja tilanne muuttuu jatkuvasti. Dora on ympäröity vaikutusvaltaisista naisista - perheen pääksi voi kutsua vanhaa Sabaa, Doran isoäitiä. Hän on vaikutusvaltainen ja jämäkkä nainen joka ei päästä miniäänsä helpolla. Doran äiti ja Saba ottavat välillä yhteen mutta antavat Doralle hyvän naisen kuvan. Doran isä on paljon poissa tytön ollessa pieni mutta palaa takaisin kotiin, työskentelemään kodin lähelle. Doran elämä muuttuu kun kotona asuukin jatkuvasti mies.
Parikymppisenä Doran tie vie ensin Albanian pääkaupunkiin Tiranaan ja myöhemmin Italiaan saakka johon hän asettuu ja perustaa perheen.

Anilda Ibrahimin kirja on maagista realismia parhaimillaan. On pakko mainita, että koin tässä olevan joitakin piirteitä Señor Peregrinosta, ehkä siksi tykkäsin tästäkin niin paljon. Lisäksi Albanian kulttuuriin oli kiva tutustua ja tarina vahvoista naisista on aina positiivinen. Minä tykkäsin ehkä hieman enemmän kirjan ensimmäisestä osasta, siinä jollakin tapaa tapahtui enemmän ja siinä keskityttiin juuri Saban ja hänen sukunsa elämään. Toinen osa kertoi paljon Albanian tilanteesta ja diktatuurista joka minua henkilökohtaisesti kiinnostaa vähemmän. Minusta myös tutnuu, että Dora jäi jotenkin etäiseksi hahmoksi, pääsin paljon lähemmäs Sabaa kuin Doraa. tapahtumat menivät kirjan toisessa osassa todella nopeasti eikä tapahtumiin menty ehkä yhtä syvälle kuin kirjan ensimmäisessä osassa. 
Punainen morsian on kuitenkin hieno, viettelevä ja koskettava romaani. Päällimmäiseksi jäi positiivinen tunne ja tapa, jolla Ibrahimi on kuvaillut näitä vahvoja naisia. Saba on kirjan mielenkiintoisin henkilö, upea, vahva nainen joka Doran isoäitina ihastutti minua kovasti. Suosittelen romaania kaikille, joita kiinnostaa erilaiset kulttuurit. Tämä taitaa olla ensimmäinen kirja johon törmään joka kertoo Albaniasta. Lisäksi naisen asemasta kiinnostuneille tämä on oiva valinta lukemiseksi.

Pisteitä ****

----------------------maailmanvalloitusmaa: Albania-------------------------

Hengityskeinu

Hengityskeinu (Atemschaukel, 2009) / Herta Müller. Otavan kirjasto, 2010. 291 sivua.

 Olen jo pidemmän aikaa halunnut tutustua vuoden 2009 kirjallisuuden Nobelvoittaja Herta Müllerin tuotantoon. Aloitin sen nyt lukemalla Müllerin juuri suomennetun teoksen Hengityskeinu.

Hengityskeinu kertoo 17-vuotiaan romaniansaksalaisen Leon selviytymistarinan. Kun puna-armeija valtaa Romanian 1940-luvulla pakotetaan Romanian kaikki 17-45 vuotiaat pakkotyöhön, jälleenrakentamaan Neuvostoliiton. Leo lähtee leirille mielellään, hän kaipaa jo pois pikkukaupungista ja perheestään. Leo viettää työleirillä yhteensä viisi vuotta. Hän lapioi hiiliä sydämenmuotoisella lapiolla, tutustuu muihin työläisiin mutta ei uskalla solmia liian läheisiä suhteita. Seuraavana päivänä ystävä voi olla se, jonka vaatteet ja leivät varastetaan ennen kuin eloton ruumis haudataan alastomana.

Leirillä on rankkaa. Työpäivät ovat pitkiä, ruokaa on aivan liiian vähän. Kuivaa leipää ja kaalikeittoa tarjoillaan hyvänä päivänä. Huonoiksi päiviksi onnekkaat ovat ehkä onnistuneet säästämään leivänkannikan edelliseltä päivältä. Rankkoihin päiviin ja näläntunteeseen kaipaa piristystä. Leolla on aarre - vitivalkoinen nenäliina jonka hän sai venäläiseltä, vanhalta rouvalta - jota hän säilyttää matkalaukkunsa pohjalla ja aikoo viedä kotiin asti. Nenäliina on merkki siitä, että kotiin palataan vaikka monet leirin työntekijöistä kuihtuvat ja haihtuvat silmissä ja päätyvät alastomina hautaan.

Kun Leo viiden vuoden kuluttua pääsee kotiin kaikki ei ole ennallaan. Elämä ei olekaan helppoa, välillä jopa kaivataan akaisin leirille. Leiri on muuttanut Leon koko elämän eikä perhekään enää tunnu samalta kuin ennen leiriä. Leiristä ei puhuta, tapahtumista ei kysellä vaikka Leo välillä kokeekon, että puhuminen ehkä helpottaisi. Muistoihin jää sydämenmuotoinen hiililapio, nälkäenkeli ja hengityskeinu - pienet mutta korvaamattoman arvokkaat muistot rankalta leiriltä.

Kirjan jälkisanoissa Müller kertoo, että hänen äitinsä vietti viisi vuotta juuri tämänlaisella työläisleirillä 1940-luvulla. Leirillä oli myös Oskar Pastiorin jonka kokemuksiin ja kertomuksiin Hengityskeinu perustuu. Minä pidin Hengityskeinusta paljon. Müllerin kirjoitustapa on hieno, kieli on todella kaunista. Kirjan aihe on kaikessa rankkuudessaan ja kammottavuudessaan mielenkiintoinen. Ainut asia mikä minua varsinkin aluksi häiritsi oli kirjan lukujen epäkronologisuus. Välillä oltiin leirillä kaivamassa ruokaa roskakasasta, seuraavaksi mietittiin jo elämää leirin jälkeen ja kohta oltiin taas leirillä. Leirin tapahtumatkaan eivät vaikuttaneet olevan kronologisessa järjestyksessä, vaan tulivat vähän miten sattuu. Kirjan loppua kohden varmaan totuin tähän, koska puolenvälin kohdilla en enää huomannut sen häiritsevän lukemistani.
Lukemisen arvoinen, mielenkiintoinen, tiivis tarina nuoren miehen selviytymisestä, suosittelen!

Pisteitä ****

Iljan äidiksi

Iljan äidiksi / Suvi Ahola. WSOY, 1999. 224 sivua.

 Uusi kirjavuosi on hyvä aloittaa tällaisella "välipalakirjalla". Kaipasin minulle vaikean Samarkandin vierelle jotain helpompaa luettavaa. Aiheeltaan Suvi Aholan Iljan äidiksi ei toki ole mikään helppo, mutta se oli helppo- ja nopealukuinen sekä minulle todella mielenkiintoinen kirja.

Suvi Ahola kertoo kirjassa ensimmäisestä vuodesta jonka hänen Venäjältä adoptoimansa CP-vammainen Ilja poika asuu Suomessa. Aholan ja hänen miehensä (joka muuten on kirjailija ja YLEn toimittaja Matti Rönkä) perheeseen kuuluu kaksi biologista lasta kun Ahola vielä kaipaa aikaa pienen lapsen vanhempana. Hän ei kuitenkaan jaksa uutta raskautta joten yhdessä miehensä kanssa he päätyvät adoptoimaan lapsen. Venäjä valikoituu adoption kohdemaaksi ja pian he matkustavat Pietariin tapaamaan poikaansa, nelivuotiasta Iljaa. Ilja tulee kotiin Suomeen eräänä pitkäperjantaina. Junamatka Suvin vanhempien luokse sujuu hyvin. Mummolassa Ilja pestään ja puunataan jotta lastenkodin saippuan tuoksu häviäisi pienestä pojasta. Saunantuoksuisena ja puhtaana Ilja saapuu Helsingin kotiin seuraavana päivänä. Siitä arkaa perheen uusi arki kolmilapsisena perheenä. Iljan kotiintulon aikoihin alkaa myös kotitalon suuri remontti joka aiheuttaa pinnankireyttä ja loppua kohden myös hieman rahavaikeuksia. Suvi Ahola kertoo kirjassaan paljon Iljan ensimmäisestä vuodesta, terapiasta ja treenesitä jonka avulla CP-vammainen Ilja oppii kävelemään. Kuinka Ilja oppii nopeasti suomen kielen, vaikka välillä käyttääkin hurmaavasti venäjänkielisiä sanoja avuksi. Aholan kirjassa on myös paljon adoptioäidin ajatuksia, ajatuksia biologisten ja adoptoidun lapsen välillä. Ahola jää yli vuodeksi kotiin Iljan kanssa ja hän miettii työelämään paluuta. Kuinka hänen ajatuksensa äitiydestä ja uranaisesta ovat vuosien varrella muuttuneet. Ahola käy myös läpi ajatuksi eroavaisuudsta, miettii miltä Iljan tulevaisuus näyttää, pystyykö lievästi CP-vammainen poika samaan kuin tämän vanhemmat sisaret.

Minä olen kovin kiinnostunut adoptiosta ja luen mielelläni kaiken kirjallisuuden jonka aiheesta löydän. Suvi Aholan kirjassa minua ilahdutti kovasti se, kuinka paljon hän kirjoitti omista ajatuksistaan. Hän uskalsi kirjoittaa myös niistä negatiivisemmista ajatuksista. Antaessaan Iljalle ensimmäisen korvapuustin Ahola miettii miten se vaikutti poikaan, mitä hän ajattelee, katuuko hän itse äitinä rankaistessaan pientä poikaa joka on viettänyt ensimmäiset vuotensa kurjassa laitoksessa. Ahola kertoo tuntemuksistaan välillä ahdistavankin rehellisesti. Muutaman kerran minulle lukijana tuli outo tunne ja mietin, miksi Ahola esimerkiksi usein esitteli Iljan" adoptoituna, vammaisena poikanaan". Kun perheessä on ennestään jo kaksi biologista lasta, on kolmannen lapsen adoptio varmasti erilainen kuin esimerkiksi silloin, kun adoptoitu lapsi on lapsettomuudesta kärsineen parin ensimmäinen (tästä olen lukenut enemmän kirjoja). Iljan äidiksi on muutenkin rehellinen kirja. Kertoohan se Iljasta aika paljon henkilökohtaisia asioita, sairaudet ja diagnoosit, varhaislapsuudesta kirja kertoo paljon kuten myös todella paljon yksityiskohtia Iljan ensimmäisestä vuodesta Suomessa. Välillä ihmetyttää että Ahola on kertonut lapsestaan niin paljon, eikö Iljalla ole oikeutta yksityisyyteen?

Adoptiosta kiinnostuneille kuitenkin lukemisen arvoinen kirja. Suvi Ahola on toimittaja ja kirjallisuuskriitikko ja kirjoittaa taitavasti ja ennen kaikkea rehellisesti.

Uuden vuden kunniaksi päätin muuttaa kirjojen pisteyttämistä. Kouluarvosanoja (4-10) oli kohtuullisen vaikea antaa joten tästä lähtien annan kirjoille tähtiä, * = huonoin, ***** = paras.

Vuoden ensimmäiset pisteet kirjalle Iljan äidiksi: ** +