Turun kirjamessusaalis

Yksi syksyn kohokohdista on ehdottomasti Turun kirjamessut;) Kävin tänään heti aamusta messuilla ja mukaan tarttui monta hyvää ja halpaa kirjaa!

Messujen jälkeen suuntasin viikonlopuksi kotikotiin lomailemaan. Syksy on täällä maalla niin värikäs ja kaunis, kaupungissa sitä ei ihan samalla tavalla huomaa vaikka nautin myös kaupunkisyksystä. Tämä viikonloppu menee hieman koulutöiden parissa, mutta suurimmaksi osaksi aion lukea ihan muuta kuin koulukirjoja ja tieteellisiä artikkeleita. Olen ahertanut koko viikon koulutöiden parissa, joten ansaitsen mielestäni hieman lomaa.

Lisää kuvateksti

Tässäpä vielä lista kirjamessuilta ostamistani kirjoista:

♥ Alastonkuvia / Virpi Hämeen.Anttila ♥

♥ Emma / Jane Austen ♥

♥ Casa Rossan perilliset / Francesca Marciano ♥

♥ Anna, Hanna ja Johanna / Marianne Fredriksson ♥

♥ Juoksuhaudantie / Kari Hotakainen ♥

♥ Lumikukka ja salainen viuhka / Lisa See ♥

♥ Järki ja tunteet & Ylpeys ja ennakkoluulo / Jane Austen ♥

Nyt niiden kirjojen pariin! Palailen toivottavasti viimeistään huomenna uuden kirjan kanssa tänne blogiin.

Onko muuten muita messuilla kävijötä?:)

Kråkflickan / Eriksson & Axlander Sundquist

Kråkflickan / Jerker Eriksson & Håkan Axlander Sundquist. Pocketförlaget, 2010. 395 sivua.

Tätä loistavaa ruotsalaista trilleriä ei tietojeni mukaan ole suomennettu, mutta tässä lyhyehkö kirjavinkki kaikille, jotka lukevat ruotsiksi. Jerker Erikssonin ja Håkan Axlander Sundquistin Victoria Bergman-trilogian ensimmäinen osa, Kråkflickan on jännittävä trilleri ja psykologisesta näkökulmasta tajuttoman mielenkiintoinen!

Psykoterapeutti Sofia Zetterlund työskentelee kahden vaikean potilaan kanssa. Samuel Bai on Sierra Leonesta jossa hän on ollut lapsisotilas ja maan tapahtumista, ihmisten tappamisesta pahoin traumatisoitunut. Zetterlundin toinen vaikea tapaus on Victoria Bergman, nainen jolla on selvittämättömiä asioita lapsuudestaan. Yhteistä molemmilla potilailla on se, että heillä on dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Samaan aikaan rikosylikomisario Jeanette Kihlberg saa työkseen tapauksen, jossa nuori poika on löydetty kuolleena puistossa. Poika on ulkomaalaistaustainen, hänen vartalonsa on kärsinyt kammottavia vahinkoja. Jeanette alkaa selvittää kuolleen pojan tapausta ja tarvitsee jossain vaiheessa apua psykoterapeutilta. Kuvioon astuu mukaan Sofia, ja yhdessä naiset yrittävät selvittää hirveiden tapahtumien kulun.

Sofian omat vaikeat potilaat herättävät naisessa paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Kuinka paljon kärsimystä yksi ihminen kestää, ennen kuin hänestä tulee hirviö, kontrolloimaton henkilö?

Enempää en kirjan juonesta halua paljastaa, vaan suosittelen tätä kirjaa todella lämpimästi jännityksen ystäville. Tarina pitää otteessaan alusta saakka ja tapahtumat vievät mennessään. Pidin siitä, kuinka tapahtumat hyppivät nykyajasta menneeseen. Lukijalle annettiin tällä tavalla matkan varrella mahdollisuuksia tehdä omia johtopäätöksiä, arvailuja ja mahdollisuuksia selvittää miten asioiden laita oikeasti oli, ennen kuin se selvisi kirjan henkilöille. Sittenhän on vain lukijasta kiinni, tarttuuko hän vihjeisiin;)

Minä pidin tästä siis kovasti, enkä malta odottaa, että pääsen trilogian toisen osan pariin. Kolmas osa ilmestyy vasta keväällä 2012 joten en tiedä, kuinka pystyn odottamaan sitä mikäli toinen osa loppuu yhtä jännästi kuin tämä ensimmäinen!

★★★★

Ruusuja

Satu muisti minua tällä ihanalla haasteella. Kiitos kovasti! Tarkoituksena on kertoa lempiasioita...

Lempiruoka: Kiinalainen ruoka on lemppariani, kuten myös kotitekoinen pasta carbonara. Ja sinihomejuusto kaikessa! :)

Lempimakeinen: Suklaa ylipäänsä on namia, mutta suklaasta suosikein on Ahaa-suklaapatukka!

Lempilukeminen: Oihh. Tämä on vaikea. En osaa sanoa yhtä kirjaa, enkä edes yhtä aihetta. Tällä hetkellä maaginen realismi-kirjat ovat aika lailla listan kärkipäässä. Sellainen kirja, joka koskettaa, herättää paljon tunteita ja jää mieleen on hyvä kirja;)


Lempipaikka käsitöille: Minä en harrasta käsitöitä. Haluaisin osata neuloa, olen villasukkien suurkuluttaja ja olisi kiva saada itse ne sukat aikaiseksi mutta kärsivällisyys ja taito ei vaan riitä siihen...

Lempielokuva: Näitäkin on monta, lähes yhtä hankala keksiä kuin lempilukeminen! Nyt tulee mieleen Revolutionary Road, Slumdog Millionaire, Lukija sekä herttainen autistimiehestä kertova Adam.


Lähetän tunnustuksen eteenpäin peikkoneidolle Uppoa hetkeen-blogiin, Susalle Susan kirjastoon sekä Janninnalle Mjau-blogiin.


Ensi viikolla jatketaan taas uusien kirjojen parissa, tällä hetkellä minulla on kesken aivan tajuttoman hyvältä vaikuttava uutuuskirja sekä yksi vanhempi, nauruhermoja kutkuttava pokkari. Oikein ihanaa viikonlopua kaikille!!

Multiin kätketyt / Simon Beckett

Multiin kätketyt (The Calling of the Grave, 2010) / Simon Beckett. Karisto, 2011. 404 sivua.

Olen viime päivinä lukenut kovasti minulle harvinaista kirjallisuutta. Simon Beckettin juuri suomennettu trilleri/murhamysteeri Multiin kätketyt piti minut parin päivän ajan jännittävästi otteessaan vaikka en yleensä jännärikirjoista innostukaan.

Kuolinsyytutkija David Hunter palaa sumuisille nummille kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kahdeksan vuotta sitten samasta paikasta löydettiin murhatun ja raiskatun teinitytön ruumis. Tekijäksi paljastui tuolloin psykopaattinen sarjamurhaaja Jerome Monk. Monkin murhaamat kaksostytöt jäivät kuitenkin samoihin aikoihin löytymättä. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Monk on päässyt karkaamaan vankilasta. Vaikuttaa siltä, että hän haluaa kostaa kaikille, jotka kahdeksan vuotta aiemmin olivat osallisia rikostutkimuksiin. Moni David Hunterin tuttavista on vaarassa, ja kun eräs tuttava menneisyydestä pyytää häntä mukaan uusin etsintöihin, hän päättää palata nummille.

Kahdeksan vuoden aikana on tapahtunut paljon. Davidin elämä on kovasti muuttunut, kuten myös monen muun rikostutkinnassa mukana olleen. Kaikki ovat vanhenneet, osa rankemmin kuin toiset. Kun David palaa takaisin menneisyyden maisemiin, nousee paljon ikäviä muistoja mieleen. Hän päättää kuitenkin suorittaa hänelle osoitetun tehtävän, joka lopulta osoittautuukin vielä odotettuakin rumemmaksi, rankemmaksi ja vaarallisemmaksi.

Multiin kätketyt piti otteessaan alusta asti, ja halusin heti tietää miten tarina päättyy. Myönnän, että olen edelleen yhtä säikky ja muutamana pimeänä, yksinäisenä syysiltana jouduin lukemaan kevyempää kirjaa ennen nukkumaanmenoa;) Pidin kovasti myös kirjan psykologisesta sisällöstä. Oikeuspsykologia kiinnostaa minua kovasti, ja yksi kirjan keskeisistä hahmoista oli myös psykologi Sarah Keller joka oli mukana rikostutkinnassa. Myös sarjamurhaaja Monkista ilmeni jo aikaisessa vaiheessa paljon psykiatrisia ja psykologisia vihjeitä joita seurailin innokkaasti ja teinpä muuten omia diagnoosejakin (jotka olivat jopa oikeita...:D).

Beckettin kieli on sujuvaa ja menevää. Verisillä yksityiskohdilla ei mässäillä, vaan niitä on juuri sopivasti. Kirja on koottu jännittävästi ja useimmat suuret käänteet tulevat täysin odottamatta ja yllätyksenä. Yksi "käänne" joka David Hunterille selvisi vasta kirjan viimeisillä sivuilla, oli minulle jo aika selvä kirjan puolivälissä, mutta en tiedä oliko se tarkoituksella kirjoitettu niin, vai olinko minä lukijana liian kiireinen omien tulkintojeni kanssa... Muutama ratkaisu oli minusta hieman liian yksinkertaisesti rakennettu ja minulle pieniä pettymyksiäkin, mutta ehkäpä tällaiselta kirjalta ei pidä odotella niitä onnellisia Hollywood-satuja. Myös kirjan nimen käännöstä ihmettelin hieman, alkuperäinen nimi The Calling of the Grave kuvastaa minusta kirjaa paljon paremmin kuin suomennettu Multiin kätketyt..

Todella piristävä käynti oman mukavuusalueeni ulkopuolella kuitenkin, ja kun jatkossa haluan piristää itseäni jännärillä voin hyvinkin kuvitella palaavani David Hunterin seikkailujen pariin sillä Multiin kätketyt on Beckettin neljäs David Hunter-trilleri. Seuraavaksi palaan kuitenkin omalle mukavuusalueelleni, vaikka tämä piipahdus varsin onnistunut olikin;)


★★★★


Suomentaja: Kimmo Lilja

Ps! Suuntaan viikonloppuna Vaasaan jossa odottaa viikonloppukurssi. En ehdi lukea saati tuoda blogiin uutta kirjaa sitä ennen, joten ensi viikolla palailen tänne. Viiden tunnin junamatkan aikana ehtii sopivasti lukea muutakin kuin koulukirjoja;)

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen / Sabina Berman

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen / Sabina Berman. Otava, 2011. 304 sivua.

Tämä syksyn uutuuskirja päätyi lukulistalleni pitkälti yhden pääaiheensa, autismin vuoksi. Mietin tällä hetkellä kuumeisesti kandini aihetta ja autisimi on listalla korkealla. Kovin paljon viisaammaksi en tosin aiheesta tämän kirjan avulla kyllä tullut, mutta enpä ehkä sitä odottanutkaan;)

Sabina Bermanin romaani Nainen joka sukelsi maailman sydämeen on kertomus autistisesta, Meksikossa asuvasta Karenista jonka varhaislapsuus oli traumaattinen. Hänen äitinsä piti tytärtään suljettuna kellariin, tyttö söi nyrkillisiä hiekkaa eikä puhunut. Kun äiti kuoli, saapui Isabelle-täti huolehtimaan tytöstä ja silloin Karenista, autistisesta tytöstä, tuli Minä.

Karenista, "villilapsesta", kasvaa lähes tavallinen tyttö. Hän puhuu, tiedostaa erilaisuutensa, tietää vahvuutensa ja heikkoutensa. Psykologisissa testeissä ilmenee, että hän on joillakin alueilla täysin surkea, mutta toisilla taas parempi kuin 95% muista ihmisistä. Mutta Karen tykkää myös ripustaa opiskelija-asuntonsa kattoon valjaat ja riippua niistä sukelluspuvussaan. Kestää kauan, ennen kuin hän saa kämppäkaverin.

Karen pääsee jo nuorena töihin perheensä tonnikalajalostamoon. Hän aloittaa lopulta merkittävän uransa sovittamalla työntekijöiden työasuja, mutta pääsee pikkuhiljaa vaativimpiin töihin. Karenista tulee lopulta tonnikalabisneksen johtaja ja hänen kotinsa on monen vuoden ajan maailmalla eri kaupungeissa, eri hotelleissa. Hänestä tulee menestyvä liikenainen, vaikka monet kummastelevat hänen tapojaan. Tonnikalabisneksessä alkaa Karenin mielestä kuitenkin näkyä outoja merkkejä, ja pian hän saakin mahtavan idean, idean jota kukaan muu ei oikein voi ymmärtää.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen on raikas ja hauska kertomus. Kirjan aiheena autismin lisäksi on erot ihmisen ja eläinten välillä, kirjaa on taka-kannessa luonnehdittu vahvaksi ekologiseksi kannanotoksi merten suojelun puolesta. Minun makuuni kirjassa oli hieman liikaa tonnikalajuttuja vaikka merten suojelu ja siihen liittyvä on minusta ehdottomasti tärkeä aihe. Olisin kuitenkin vielä mieluummin lukenut enemmän ajatuksia autistisen naisen maailmankuvasta, vaikka sekin tuli aika hyvin esille tässä kirjassa. Ja juuri siksi, että autismi on minulle opiskelujen ja työn kautta aika tuttu aihe, kiinnitin tietysti huomiota kaikkiin yksityiskohtiin jotka viittaavat autismiin tässä kirjassa. En halua suoraan puhua epäkohdista, mutta muutama hassu yksityiskohta jäi vaivaamaan...

Pidin siitä, että kirjan minäkertojana toimii Karen ja Bermanin kieli on raikasta ja selkeän yksinkertaista. Minä odotin kirjalta kuitenkin enemmän Karenia ja vähemmän tonnikalajuttuja, mutta varsin piristävä lukukokemus tämä kuitenkin oli.


★★★

Myös Jenni, Laura ja Mari. A ovat lukeneet tämän.

Alkuteos: La mujer que buceó dentro del corazón del mundo
Kannen suunnittelu: Ann-Marie & Jan Thunell
Suomentaja: Taina Helkamo

Lohduttaja / Anna Gavalda

Lohduttja (La Consolante, 2008) / Anna Gavalda. Gummerus, 2009. 620 sivua.

 Olen viimeisen vuoden aikana kovasti ihastunut ranskalaiseen kirjallisuuteen, ja etenkin Anna Gavaldan kirjoihin. Gavaldan Kimpassa oli yksi kesän parhaita lukukokemuksia joten kävin hakemassa kirjastosta luettavaksi Gavaldan uusimman suomennetun romaanin, Lohduttaja.

Lohduttaja on kuvaus ranskalaisen miehen keski-iän kriisistä. Charles Balanda on 47-vuotias arrkitehti. Hän asuu yhdessä vaimonsa Laurencen sekä tämän teinityttären Mathilden kanssa. Suhde Mathildeen on loistava, hän on Charlesille kuin oma tytär mutta avioliitosta on kipinä sammunut jo aikoja sitten. Charles vei Laurencen aikoinaan asiakkaaltaan jolle suunnitteli taloa ja suhteen alku oli intohimoinen ja onnellinen. Nyt suhde on kuitenkin sammunut, ei keskustelua, ei rakastelua, ei rakkautta.

Charlesin arki on tylsää ja harmaata. Viikot täyttyvät lentomatkoista, hotellien sängyistä, vaikeista asiakkaista ja vieraista maista. Kotona odottaa etääntynyt Laurence sekä läksyjen kassa apua tarvitseva Mathilde. Charlesin tylsään arkeen tulee kuitenkin äkkiä täyskäännös kun hän saa kirjeen lapsuudenystävältään. Anouk, ystävän äiti, nainen menneisyydestä, on kuollut.

Charlesin mieli täyttyy vanhoista muistoista. Omalaatuisesta lapsuudesta tulvii paljon muistoja ja kuolleella Anoukilla on muistoissa suuri rooli. Kun Charles vihdoin saa selvyyttä omiin ajatuksiinsa hän vuokraa auton ja ajaa monta sataa kilometriä tapaamaan lapsuudenystäväänsä. Tuon matkan jälkeen miehen elämä muuttuu ja kaikki ei enää tunnukaan niin harmaalta, niin tylsältä.

Kuvaan astuu Kate, rennon rempseä, luonnollinen, raikas tuulahdus. Hän tuo Charlesin elämään liudan lapsia, tavallaan omia mutta tavallaan taas ei. Lasten ja likaisen, vanhan talon mukana tulee myös lauma eläimiä. Suden näköinen koira, sylkevä laama ja tiuhaan lisääntyviä kissoja, munivia kanoja, parrakas vuohi. Charles löytääkin yhtäkkiä elämäänsä enemmän sisältöä, erilaista tarkoitusta ja pian selviää myös menneisyyden muistot. Charlesin suruaika päättyy onnelliseen tunteeseen vaikka hän on siihen mennessä menettänyt viimeisetkin hiustupsunsa...

Lohduttajan alku oli minusta tavattoman pitkäveteinen, mutta jotenkin kovin Charlesmainen. Herra kun varsinkin kirjan alussa oli elämäänsä kovinkin tylsistynyt ja turhautunut. Kirjan tapahtumat tiivistyvät Charlesin muuttumisen ja selviytymisen myötä, mutta varsinaiset käännekohdat tapahtuvat vasta kirjan puolivälin jälkeen (!). Pitkäveteisyydestä huolimatta luin Lohduttajaa varsin mielelläni, sillä minä olen jotenkin ihmeellisesti ihastunut Gavaldan kielenkäyttöön. En oikein edes osaa osoittaa, mikä kielessä miellyttää mutta jokin siinä vetää mukaansa.

Charlesin selviytymistä ja surutyötä on mielenkiintoista seurata ja Gavalda viljelee väliin piristävää huumoria ja hauskuuttaa lukijoita, joka tekee kirjasta helpomman ja menevämmän. Kirjan loppu, viimeiset parisataa sivua oli todella mielekästä ja sujuvaa luettavaa mutta miinuspisteitä tulee auttamasti tylsästä ja ihan liian pitkästä alusta. Ihan leppoisaa luettavaa siis, mutta ehdottomasti ei parasta Gavaldaa.

★★★+

Myös Leena Lumi on lukenut Lohduttajan.



Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Suomentaja: Lotta Toivanen

Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen

Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen. Tammi, 2011. 267 sivua.

"Kun talon valkoinen kammari oli valmis, syntyi Toinen. 

Nimeni annettiin hänelle."

Marja Leena Virtasen toisessa romaanissa Kirjeitä kiven alle puolivuotias sairas ja heikko Marketta kuolee sodan kynnyksellä. Seuraavana päivänä äiti Siviä pesee ja kietoo Marketan lakanaan, perhe pakkaa tavaransa ja lähtee evakkoon. Marketta jää kapalossaan kylmään aittaan, odottamaan että perhe palaa kotiin, että isä palaa sodasta ja rakentaa laudoista arkun jossa hän pääsee oikeaan hautaan.

Marketta seuraa perhettään evakkoon, hän seuraa perheen elämää haamuna. Eräänä päivänä kun perhe on päässyt talvisodan jälkeen takaisin Karjalan-kotiin perheeseen syntyy vauva, Toinen. Toisen  nimeksi annetaan Marketta. Marketta seuraa sisarensa elämää läheltä, pysyy jatkuvasti sisarensa rinnalla. Kun Toinen oppii kirjoittamaan, ryhtyy hän tavaamaan kirjeitä kuolleelle sisarelleen jota ei ole ikinä tavannut. Nämä kirjeet Toinen vie metsään, piilottaa kivien alle jotta kuollut sisar löytäisi ne ja lukisi. 

Toisesta tulee omaperäinen, yksin viihtyvä tyttö. Hän uppoutuu mielikuvitusmaailmaansa, kirjoihin ja omiin ajatuksiinsa. Välit vanhempaan sisareen Riikkaan ovat suhtkoht kunnossa, mutta jokin kuilu on välissä. Syvä kuilu on myös Toisen ja äiti-Siviän välissä. Siviä palvoo kaksospoikiaan ja Kaarlo-miestään, mutta ei osaa olla äiti kahdelle tyttärelleen. Saamme seurata myös Siviän Mar-äidin ajatuksia ja elämää, välillä nykypäivänä mutta paljon myös nuoruudessa, Siviän lapsuudessa.

Kirjan kolmena kertojana toimivat siis kolme sukupolvea - Mar, Siviä sekä Marketta. Kirjassa hypitään hieman ajassa, mutta se tuo vain lisämielenkiintoa ja rikastuttaa kirjan sisältöä. Jokaisesta kertojasta paljastuu yllättäviä asioita ja on mukavaa, ettei kaikkea paljastettu heti.

Marja Leena Virtasen esikoisromaani Aida kosketti ja ihastutti minua aiemmin tänä vuonna, mutta en osaa oikein pukea sanoiksi, kuinka ihastunut ja tykästynyt ja hullaantunut olen tähän Virtasen kakkoskirjaan! Kirja on tyyliltään varsin erilainen kuin Aida, maagista realismia tämä taitaa olla jos luokitella pitää. Heti alusta alkaen mukaansatempaava sisältö ja mielenkiintoiset henkilöt sekä ripaus maagisuutta tekivät kyllä tästä aivan loistavan lukukokemuksen! Lisäksi kieli on tavattoman kaunista ja Karjalan murretta on käytetty aika paljon, mutta todella taidokkaasti. Olisikohan tässä Finlandiaehdokas...?

Kirjeitä kiven alle on myös jollain tavalla erittäin suomalainen teos. Tällä tarkoitan sitä, että tapahtumat asettuvat sota-aikaan, kertovat tästä ajasta uskottavasti ja yhtä uskottavasti kirja kertoo kolmen supisuomalaisen naisen tarinan omassa ajassaan. Vaikka ajassa hyppeleminen ja kertojan jatkuva vaihtuminen voi vaikuttaa hankalalta, minua se ei häirinnyt tässä kirjassa yhtään ja pysyin helposti kirjassa mukana.

Kolmen naisen salaisuudet paljastuvat vähitellen ja kietoutuvat jännittävästi yhteen. Tästä koostuu tämä upea, ehjä kokonaisuus joka imaisi minut täysin mukaansa. Kirjan tunnelma ja tapahtumat tulivat ihon alle ja kirjassa harmitti vain se, että se loppui.

★★★★★


Myös Sara on lukenut tämän kirjan.


Kannen suunnittelu: Mika Kettunen

Onnen tunti / Anna-Leena Härkönen

Onnen tunti / Anna-Leena Härkönen. Otava, 2011. 287 sivua.

 Yksi syksyn odotetuimpia uutuuksia oli myös minulle Anna-Leena Härkösen Onnen tunti. Olen lukenut lähes kaikki Härkösen kirjat ennen blogini aloitusta ja odotukseni tämän suhteen olivat siis korkealla. Mikäs sen ihanampaa kuin se, että odotukset palkitaan!

Onnen tunti ottaa esille tärkeän aiheen. Miltä tuntuu hoitaa varastettuja lapsia? -kysytään kirjan takakannessa. Tuon kysymyksen kysyy Ninna, alkoholiriippuvainen kahden pienen lapsen äiti lastensa sijaisäidiltä Tuulalta.

Ompelijana työskentelevä Tuula elää onnellisessa parisuhteessa tatuoijamiehensä Harrin kanssa. Perheeseen kuuluu myös Tuulan 10-vuotias Roope-poika. Uusioperhe on toimiva ja onnellinen. Tuula ei voi kuitenkaan saada enempää biologisia lapsia mutta tuntee, että voisi vielä olla äiti uudelle lapselle ja haluaisi saada lapsen joka olisi "yhtä paljon hänen kuin Harrin". Niinpä Tuula ja Harri päättävät alkaa sijaisvanhemmiksi ja pian heille löytyykin "sopivat lapset". Venni 5 v ja Luke 8 v muuttavat Tuulan ja Harrin luokse ja käyvät jokatoinen viikonloppu tapaamassa biologista äitiään, alkoholiongelman ja lääkkeiden väärinkäytön kanssa kamppailevaa Ninnaa. Välillä myös lasten biologinen isä Ali tapaa lapsia, tällöin sosiaalityöntekijöiden läsnäollessa.

Onnen tunti ottaa tarkasti esille sijaisvanhemmuuden vaikeuksia mutta myös onnen hetkiä. Kun uudet lapset tulevat perheeseen moni asia muuttuu. Kuinka pitää läheinen suhde muuttumattomana biologiseen Roope-poikaan? Kuinka onnistua olemaan äiti kahdelle vaikealle lapselle kun välillä ei jaksa olla äiti omalle pojalleenkaan? Kuinka selvitä Vennin ja Luken biologisen äidin negatiivisesta asenteesta sijoitusta kohtaan? Kuinka kasvattaa läheisyyttä karttavaa, vihaista ja liikaa nähnyttä kahdeksanvuotiasta poikaa? Kuinka reagoida kun viisivuotias tyttö aamiaispöydässä silmät loistaen kutsuu Tuulaa huoraksi? Kuinka selittää, että sellaiset sanat eivät kuulu pikkutytön suuhun vaikka äidin poikaystävä äitiä niin kutsuikin? Tuulan mielessä käy paljon vaikeita ajatuksia ja kysymyksiä, mutta arjen pyöritys sujuu kuitenkin. Lätyt iltapalaksi ja uusi kaunis prinsessamekko pelastaa lasten silmissä jo paljon vaikka tärkeintä on turva - miksi kahdeksanvuotias muuten heräisi yöllä tarkistamaan että jääkaapissa on ruokaa, tai viisivuotias kävisi keskellä yötä tarkistamassa että äiti varmasti vielä on kotona?

Minkälaista on olla hyvä äiti? Onko Tuula hyvä äiti? Näitä kysymyksiä Tuula miettii kovasti myös oman lapsuutensa kautta. Suhde omaan äitiin ei ole kunnossa ja Tuulan lapsuus olikin kovin yksinäinen. Onnen tunnissa mietitään paljon minkälaista on hyvä vanhemmuus, otetaan esille erilaista vanhemmuutta ja toisten hyväksymistä. Kirjan aihe on tärkeä ja mieleeni tulikin heti viime vuonna Finlandia-ehdokkaana ollut Markus Nummen Karkkipäivä. Tämä Härkösen kirja pureutuu aiheeseen todella tiiviisti, ja Härkönen on varmasti tehnyt todella kattavan tiedonhakemisen ja tutkinut aihetta tarkasti kirjoittaessaan Onnen tuntia. Härkönen kirjoittaa huumorilla vakavistakin aiheista, mutta vaikka välillä saa tirskahdella ääneen ei tämä kirja kuitenkaan mene huumoriksi tai aiheen vähättelyksi vaan kyseessä on ihan "vakava kirja vakavasta aiheesta."

Kirjan aiheena on sijaisvanhemmuus, lapset ja vanhemmuus ylipäätään eikä mikään näistä aiheista ole minulle ajankohtainen tällä hetkellä. Minusta tämä ei kuitenkaan vaadi sitä, vaan sain kirjasta todella paljon vaikka olen täysin eri elämänvaiheessa. Härkönen on koonnut taitavan ja tarkan kirjan tärkeästä aiheesta ja minä pidin tästä todella paljon, jos se nyt ei ole jo kuultanut läpi tekstistäni. Vuoden parhaita lukukokemuksia tähän saakka ja viimeisen sivun jälkeen jäi hieman tyhjä olo. Mitä minä nyt luen ja miksi tämä loppui jo?

★★★★★


Myös Susa on lukenut tämän.


Kannen suunnittelu: Kirsti Maula

Pikku naisia / Louisa M. Alcott

Pikku Naisia (Little Women, 1868) / Louisa M. Alcott. WSOY, 1996. 255 sivua.
1.suom.kielinen painos 1880

Klassikkohaaste jatkuu osaltani Louisa May Alcottin Pikku naisia -kirjan avulla. Hävettää oikeastaan, etten ole lukenut tätä suloista nuortenkirjaa aiemmin.

Pikku naisia kertoo Marchin perheestä johon kuuluu herttaisen äidin ja sodassa parhaillaan taistelevan isän lisäksi neljä erilaista tytärtä. Perheen esikoinen, Margaret, lyhyemmin Meg, on kuusitoistavuotias, hieman pyöreä mutta hyvin sievä. Viisitoistavuotias Josephine, eli Jo on poikamainen, pitkä, laiha ja varsamainen. Hänen jalkansa on aina tiellä eikä hän tiedä minne laittaa pitkät käsivartensa. Jon kauneus on hänen upea, paksu tukkansa joka kuitenkin useimmiten on vedetty taakse pois rajujen leikkien ja seikkailujen tieltä. Kolmetoistavuotias Elizabeth, Beth, on tytöistä ujoin ja arin. Hän on rauhallinen ja varovainen, pianon takana täysin omassa maailmassaan. Kuopus Amy pitää itseään erittäin tärkeänä henkilönä. Hän on kaksitoistavuotias, hento ja kalpea, rakkaille nukeilleen rakastava ja huolehtiva äiti.

Pikku naisissa lukija saa seurata Marchin tyttöjä heidän päivittäisissä askareissaan. Suloisessa vanhassa kotitalossa istutaan iltaisin yhdessä takkatulen ääressä ompelemassa, lukemassa ja juttelemassa. Tyttöjen ja äidin ajatukset menevät usein isän luokse rintamalle ja kun häneltä tulee kirje luetaan se ääneen yhdessä. Tyttöjen päivät täyttyvät töistä ja leikistä. Päivisin kaikilla on omat tehtävänsä, joko kotona tai kylässä. Iltapäivisin varsinkin Jo leikkii ulkona naapurin pojan, nuoren Laurien kanssa ja Beth taas viihtyy vanhemman herra Laurencen seurassa jolle hän soittaa pianoa.

Kirja kuvailee vuotta tyttöjen elämässä, juuri sitä vuotta jonka perheen isä sotii Amerikan sisällissodassa. Tarina alkaa ja loppuu jouluun, iloiseen perhejuhlaan. Vuoden aikana tytöille sattuu ja tapahtuu paljon, he ovat mukana monessa ja tapaavat uusia ihmisiä -toiset mukavampia kuin toiset. Tyttöjen voimanlähteenä on jatkuvasti rakastava, herttainen äiti, kodinhoitaja Hanna sekä läheiset välit toisiin sisariin.

Pikku naisia on suloinen tarina ja sopii mainiosti luettavaksi hämärinä syysiltoina. Kirjan tunnelma ja rakastava ilmapiiri perheen sisällä huokuu sivujen läpi. Sisarten välisiä suhteita oli myös kiinnostava miettiä, sekä tyttöjen erilaisia persoonallisuuksia.
Ihmettelen edelleen, miksi en ole lukenut tätä tyttökirjaklassikkoa aiemmin, olinhan minäkin nuorempana tyttökirjafani. Kirjaan perustuvan elokuvan muistan nähneeni monta kertaa ja ihailin Winona Ryderin esittämää poikatyttöä Jota. Kirjan Jo kuvaa Louisa M. Alcottia itseään nuorena tyttönä ja Pikku naisia on kuvaus kirjailijan omasta lapsuudesta Bostonin lähettyvillä 1800-luvun keskivaiheilla.

★★★★

Suomentaja: Tyyni Haapanen 
Kannen kuva: Finnkino
1. suom painos 1916

Amerikkalainen tyttö / Monika Fagerholm

Amerikkalainen tyttö (Den amerikanska flickan, 2004) / Monika Fagerholm. Teos, 2010. 530 sivua.

 Monika Fagerholmin Amerikkalainen tyttö valikoitui lukupiirimme loppukesän kirjaksi. Tämä on taas sellainen ihmeellinen kirja, josta en oikein tiedä mitä kirjoittaa tai sanoa.

Tapahtumat sijoittuvat Seudulle jossa vuonna 1969 löydetään amerikkalainen tyttö, Eddie de Wire, kuolleena Bule-lammesta. Eddie on hukkunut ja pian löydetään myös nuori mies hirttäytyneenä eräästä vajasta. Tästä lähtee tarina, kuka oli tuo amerikkalainen tyttö, entä kuollut poika?

Seudulla asuvat Sandra sekä hänen ystävänsä Doris Flinkenberg ovat kovin kiinnostuneita amerikkalaisen tytön kohtalosta ja alkavat teini-ikäisinä ottaa tarkemmin selville, mitä vuonna 1969 oikeasti tapahtui. Leikkien, vanhojen tavaroiden tutkimisen ja toisten ihmisten haastattelujen avulla tytöille alkaa selvitä amerikkalaisen tytön kohtalo. Mutta matkaan mahtuu paljon tapahtumia. Liejuisimman laidan talossa eletään välillä mitä kummallisinta arkea, Sandran isän naisystävät vaihtuvat tiuhaan tahtiin mutta missä oikeasti on Sandran äiti? Entä kuka oikein on tuo serkkumamma jonka luona Doris asuu, missä on hänen oikea kotinsa?

Amerikkalainen tyttö on erikoinen, hieman sekava ja lukijalle aika vaikea kirja. Fagerholmin kielenkäyttö on omalaatuista, mutta positiivisella tavalla. Myös kirjan tunnelma on aivan omanlaisensa. Se mikä teki kirjasta minun mielestäni vaikean luettavan oli suuri määrä henkilöitä, ajassa hyppiminen, henkilöiden oudot nimet ja kutsumanimet ja myös hieman utopistiset tapahtumat. Mikä oli jonkun kuvitelmaa, omaa keksintöä, mielen temppuja, mikä taas totta?

Tämä on myös ns. tiiliskivikirja, sivuja pokkarissani oli yli 500 ja on myönnettävä, että välillä asioita toisteltiin turhan paljon ja turhan usein. Kirjan puoliväliin saakka odotin jotain käännettä, sitä, että kirjassa ja juonessa tapahtuisi jotain. Kun sitä ei ikinä tullut, luin loppukirjan kuitenkin nauttien sen tunnelmasta josta pidin. Kyseessä ei silti välttämättä ole ihan minun kirjani, pidin Fagerholmin Ihanat naiset rannalla -kirjasta huomattavasti enemmän.

Lukupiiritapaamisessamme kaikki olivat pitkälti yhtä mieltä tästä kirjasta. Aika pitkäveteinen, tylsä ja vaikea ymmärrettävä ja monella olisi kirja jäänyt kesken, jos se ei olisi ollut lukupiirikirja. Minä olisin kuitenkin lukenut tämän loppuun vaikka lopussa ei toivomaani selvitystä tapahtumista oikeastaan tullutkaan...


★★★ -

Kesäyhteenvetoa ja yöpöytäjuttuja

Tänään kesälomani on virallisesti ohi ja palaan iltapäivällä opiskelukaupunkiini Turkuun. Kesän viimeiseksi kirjakseni jäi tuo de Rosnayn Viimeinen kesä. Viimeisen lomaviikkoni aikana lukeminen on jäänyt aika vähälle kun minä olen urheiluhulluna seurannut tiiviisti yleisurheilun MM-kisoja. Palaan siis heti huomenna opiskelujen pariin ja tuleva vuosi on työn täyteinen. Edessä on kandin kirjoittamista ja paljon mielenkiintoisia, mutta myös työläitä kursseja. Kaunokirjallisuuden lukeminen siis tietysti kärsii tenttikirjojen paluusta, ja blogin puolella se tarkoittaa sitä, että uusia kirjoja tulee harvemmin. En kuitenkaan usko että muutos tulee olemaan kovin suuri, sillä yhähän minä luen myös kaunoa - paljon. Kaunokirjallisuuden lukeminen on minulle paras nollauskeino ennen tentteja ja tenttiinluvun aikana. Ennen nukkumaanmenoa luen aina viimeisenä jotain muuta kuin tenttikirjaa. Muuten herään keskellä yötä siihen, että päässä pyörii psyykkiset saiarudet, aivojen osien nimet ja Freudin teoriat.

Alkanut syksy on uutuuskirjarintamalla myös todella mielenkiintoinen ja omia kirjojakin on tullut kesän aikana haalittua hyllyyn. paljon hyviä kirjoja siis odottaa lukemista, enkä malta odottaa että pääsen niitä lukemaan! Tällä hetkellä yöpöytäni näyttää tältä:

Kesken tällä hetkellä on kasan ylin kirja, eli Pikku naisia. Anna Gavaldan Lohduttajaa olen aloitellut ihan muutaman sivun verran ja Aminatta Fornan The Memory of Love on ollut kesken interreilistä saakka... Lukupinon seuraavat kirjat onkin kasassa näkyvät Austerin Näkymätön ja Kate Jacobsin uutuus Lohturuokaa. Paljon kivoja kirjoja siis tiedossa;)

Loppuun vielä hieman yhteenvetoa kesästä. Kesälomani alkoi toukokuun lopussa joten kolmisen kuukautta ehdin lomailla. Yhteensä olen kesän aikana lukenut 32 kirjaa ja kuunnellut yhden äänikirjan. Kotimaisia kirjoja olen lukenut 10 kappaletta, loput 22 onkin sitten ulkomaisten kirjalijoiden kirjoja. Kesän parhaimpia lukukokemuksia oli  Sara Gruenin Vettä elefanteille, Anna Gavaldan Kimpassa, Märta Tikkasen Emma ja Uno -rakkautta tottakai, Pihlajaniemen Adoptiomatka, Westön Leijat Helsingin yllä ja Nichollsin Sinä päivänä. Nämä kirjat ovat näin jälkeenpäin ajateltuna ne kaikista mieleenpainuvimmat.

En viitsi kaikkia noita 32 kirjaa tähän listata, sillä ne löytyy kuukausittain täältä. Tämä on myös syy siihen, että en listaa joka kuukausi luettuja kirjojani vaikka pidän kovasti siitä muiden blogeissa.

Tämä kesä on siis tältä erää paketissa ja seuraavaksi jatkan taas Turusta. Ensi viikolla tulossa ainakin lukupiirikirjaa joka tällä kertaa on Monika Fagerholmia sekä viimeistään viikon lopussa juttua Pikku naisista. Ja heti kun sivupaneelin lukijoita on 100 järjestän kirja-arpajaiset;)

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!