Kun suljen silmäni / S.J Watson

Kun suljen silmäni / S.J Watson

Bazar, 2012. 385 sivua.

Alkuteos: Before I Go to Sleep, 2011

Suomentaja: Laura Beck

Kannen suunnittelu: Satu Kontinen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Kun suljen silmäni on brittiläisen S.J Watsonin esikoiskirja ja niittänyt mainetta jo ulkomaisissa kirjablogeissa. Viime aikoina kirjasta on kirjoitettu jo ihan kotimaisissakin blogeissa ja kiinnostuinkin tästä lopulta luettuani Karoliinan ja Susan arviot kirjasta. Muistisairaus oli todella kiinnostava lähtökohta kirjan tapahtumille!

Christine Lucas koki parikymppisenä onnettomuuden, jonka seurauksena hän kärsii anterogradisesta amnesiasta. Hän ei muista aikuisiästään mitään ja kaikki edellisen päivän tapahtumat pyyhkiytyvät hänen mielestään hänen nukkuessaan. Joka aamu Christine herää vieraan miehen vierestä, miehen joka kärsivällisesti päivittäin kertoo olevansa Ben, Christinen aviomies. Ben kertoo Christinelle kärsivällisesti joka aamu, mitä tälle on tapahtunut ja miksi peilistä katsookin lähes viisikymppinen vanhentunut nainen sen parikymppisen naisen sijaan, joka Christine luulee olevansa.

Christinen tapauksesta on kiinnostunut myös tohtori Nash jota nainen tapaa joka viikko salassa Beniltä. Tohtori Nash kehottaa Christineä kirjoittamaan päiväkirjaa päivittäin, ja aina aamuisin Nash soittaa Christinelle ja muistuttaa, missä hän piilottaa päiväkirjaansa. Niinpä Christine joka aamu lukee päiväkirjaansa, ja huomaa pikkuhiljaa muistavansa enemmän ja enemmän. Päiväkirjansa avulla Christine huomaa pian, että Benin kertomat tapahtumat eivät aina oikein täsmää hänen päiväkirjansa kanssa. Niinpä Christine päättää ottaa selville, mitä hänelle oikeasti on tapahtunut ja kuka hän oikeasti on. Matkan aikana Christinelle selviää kipeitä asioita menneisyydestä, ja hän alkaa epäillä haluaako todella edes muistaa kaikkea. Onko totuus liian vaikeaa, haluaako hän kuitenkin jatkaa elämäänsä tietämättä kaikkea?

Watson kertoo muistisairaan henkilön elämästä todella taitavasti ja uskottavasti. Pidin kirjan trillerimäisestä jännityksestä, ja vaikka harvoin kohtaan kirjaa, joka valvottaa minua pitkään yöhön pitäen minut täysin otteessaan, tämä oli totisesti sellainen kirja. En olisi malttanut laskea tätä käsistäni, ennen kuin minulle selvisi Christinen tarina. Vaikka Christinen elämä on pitkälti toistoa eilisestä, ei Watson onneksi toista tarinaa lukijalle liikaa. Kirjan loppuratkaisukin on minusta varsin onnistunut, vaikka ei ehkä kuitenkaan ihan täysi yllätys. Jännite säilyy kuitenkin loppuun saakka, ja minua harmitti tajuttomasti, että en ehtinyt lukea kirjan 30:a viimeistä sivua ennen työpäivää. Työpäivän aikana ehdin jo keksiä monta vaihtoehtoista loppua kirjalle, kun mietin miten se oikeasti päättyy ;).

Kun suljen silmäni on tämän vuoden luetuista varmasti yksi mieleenpainuvimpia. Se on taitava esikoisromaani, aiheeltaan mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Minä nautin tästä suuresti ja odotan innolla kirjaan perustuvaa elokuvaa jonka pääosassa nähdään kuulemma Nicole Kidman.


★★★★+

Ikkunat auki Eurooppaan: Iso-Britannia

Blogini saattaa olla varsin hiljainen viikon ajan, sillä lähden tänään kohti Helsinkiä ja yleisurheilun EM-kisoja joissa toimin vapaaehtoistyöntekijänä. Näin ollen lukuaika tulee olemaan vähissä, mutta viikon aikana aion kuitenkin julkaista ainakin katsauksen siihen, mitä kevään uutuuskirjoista tulinkaan lukeneeksi. Ehkäpä saan aikaiseksi myös muutaman kirjankansirunon. Oikein mukavaa viikkoa kaikille! :)

Kilpikonnien hidas valssi / Katherine Pancol

Kilpikonnien hidas valssi / Katherine Pancol

Bazar, 2012. 749 sivua.

Alkuteos: La valse lente des tortues, 2008

Suomentanut: Lotta Toivanen

Kannen suunnittelu: Satu Kontinen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Katherine Pancolin ensimmäinen suomennettu romaani Krokotiilin keltaiset silmät oli minulle viihdyttävä kesälukeminen viime heinäkuussa. Siksi halusin ehdottomasti myös lukea kirjan jatko-osan Kilpikonnien hidas valssi. Tämä tiiliskivikirja (yli 700 sivua) osoittautui kuitenkin ihan liian massiiviseksi ja edeltäjäänsä paljon tylsemmäksi, vaikka tästäkin löysin niitä ihania ranskalaisen kirjallisuuden tunnusmerkkejä.

Tässäkin kirjassa päähenkilönä on Joséphine Cortés joka nyt kirjoittaa toista romaaniaan. Hän nousi kuuluisuuteen ja rikkauteen ensimmäisellä romaanillaan, ja on nyt muuttanut uuteen kaupunginosaan Pariisissa, uuteen kalliiseen asuntoon tyttärensä Zóen kanssa. Vanhempi tytär Hortense on muuttanut opiskelujen perässä Lontooseen. Lontoossa asuu myös Joséphinen Iris-siskon mies Philippe sekä pariskunnan Alexandre-poika. Iris itse asuu vielä kirjan alkupuolella pariisilaisessa parantolassa masennuksen ja hermoromahduksen vuoksi. Kuvioissa on edelleen mukana myös Jon ja Iriksen äiti Henriette, tämän ex-mies Marcel sekä Marcelin uusi vaimo Josiane ja pariskunnan vuoden ikäinen poika Juniori. Myös Jon ystävätär Shirley ja tämän poika Gary, sekä iso kasa ystäviä, työkavereita ja tuttavia on mahdutettu kirjan sivuille.

Pääaiheeksi kirjassa nousee muutamien naisten murhat. Naisia löytyy puukotettuina niin kadulta kuin Joséphinen talon kellaristakin. Myös Joséphinen kimppuun käydään, ja poliisitutkimukset vierähtävät käyntiin. Epäiltynä on jopa Joséphinen ex-mies Antoine, joka jo edellisessä kirjassa kuoli krokotiilin hampaisiin. Murhaajan etsimisen ohella selvitellään romanttisia suhdesotkuja, perheen sisäisiä kiemuroita ja ihmetellään Marcelin ja Josianen yksivuotiaan pojan huimaa kehitystä ja taitoa.

Nojaa. Ihastuin Krokotiilin keltaisissa silmissä kirjan viihteellisyyteen ja kepeyteen ja hauskoihin henkilöihin. Tässä jatko-osassa pidin yhä henkilöistä, Joséphine on ihanan vaatimaton, Philippe taas ihanan karsimaattinen. Iris ja Henriette tuovat ärsyttävyydellään tapahtumiin piristystä ja Marcelin sekoilut nuoren vaimonsa kanssa ovat yksinkertaisesti hauskoja. Kuitenkin nyt tuntui siltä, että kaikkea oli ihan liikaa. Henkilöitä, hössötystä, sivuraiteita ja tapahtumia. Kirjan juoni ikään kuin kärsi siitä, että välillä lähdettiin sivupoluille tarkastelemaan jonkun muun elämää hetkeksi. Lisäksi kirja oli minusta aivan liian pitkä ja lopulta minua kiinnosti vain se, kuka oli murhaaja ja kuinka Jósephinen uudelle suhteelle käy. Murhaajan arvasin jo parisataa sivua ennen kuin se selvisi pariisilaisille poliiseille, joten kirjan loppu ei ollut mitenkään jännityksellinen.

Minä harvemmin jätän kirjoja kesken, joten taistelin tämänkin loppuun saakka edellä mainittujen syiden vuoksi. Kirjan puolivälin jälkeen ryhdyin kuitenkin jättämään sivuja välistä lukematta, esimerkiksi ne osat jotka kertoivat tarkemmin Marcelin ja Josianen elämästä. Marcel on toki kiinnostava, mutta tämän perheen elämä ikään kuin oli niin eristyksissä kirjan muista tapahtumista, että en jaksanut niistä nyt kiinnostua. Kirjan loppua kohden skippasin suosiolla useampiakin sivuja välistä ja luin sieltä täältä, jotta pysyisin kiinnostavista tapahtumista kärryillä.

Tämä jatko-osa ei siis ollut minun teekupposeni, mutta kirjaa on myyty takakannen mukaan Ranskassa yli 780 000 kappaletta, joten ainakin siellä tämä on lukijansa löytänyt. Jos näitä jatko-osia Joséphinen tarinalle vielä jostain syystä ilmestyisi, minä taidan jättää ne suosiolla kirjastohyllyyn innokkaammille lukijoille. Nyt palautan tämänkin seuraavalle varausjonossa olevalle ja toivon, että hän pitää tästä enemmän kuin minä.


★★

Ps! Oikein ihanaa juhannusta kaikille! Minä vietän ihan koko juhannuksen töissä, mutta juhlikaahan te muut minunkin puolestani ;).

Tunnit / Michael Cunningham

Tunnit / Michael Cunningham

Loistopokkarit, 2003. 236 sivua.

Alkuteos: The Hours, 1998.

Suomentanut: Marja Alopaeus

1. suom.kiel.painos 2000

Kannen kuvat: The Hours-elokuvasta

Mistä minulle? kirppislöytö

Michael Cunninghamin suosittu romaani Tunnit on ollut lukulistallani jo kauan. Olen nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan kolme kertaa ja pidän siitä kovasti, joten kirjakin on kiinnostanut. Tuulia haastoi minut lukemaan Tunnit osana Ota riski ja rakastu kirjaan-haastetta, ja kirjavalinta osui aika lailla nappiin!

Clarissa, Laura ja Virginia. Kolme naista, kolmelta eri aikakaudelta joita yhdistää yksi kirja. Tuo kirja on Virginia Woolfin kirjoittama Mrs Dalloway, jonka työnimenä on Tunnit. Cunninghamin luomassa tarinassa seurataan 1990-luvun New Yorkissa elävää Clarissaa. Hän on järjestelemässä isoja juhlia rakkaalle ystävälleen Richardille, joka on voittanut  arvostetun runopalkinnon. Richardille, joka kutsuu pitkäaikaista ystäväänsä Mrs. Dallowayksi, koska naisethan jakavat saman etunimen.
Laura Brown puolestaan elää 1940-luvun lopun Los Angelesissa. Hän odottaa toista lastaan ja viettää päivät kotonaan pienen Richie-poikansa kanssa. Lauran päivät ovat samanlaisia, ja ainut pieni piristysruiske päiviin on Virginia Woolfin Mrs Dallowayn lukeminen. Laura päättääkin mullistaa elmäänsä, ja karkaa hotellihuoneeseen lukemaan kirjaansa.
Kolmas nainen, jota Cunninghamin kirjassa seurataan, on Mrs. Dallowayn kirjoittanut Virginia Woolf. Hän viimeistelee klassikoksi noussutta romaaniaan kesäasunnossaan, jossa viettää kesäkuista päivää kirjailijamiehensä kanssa. Virginian elämää varjostaa jatkuvat "päänsäryt" ja masennuskaudet, piristystä eloon tuo vieraielva sisko ja tämän lapset, sekä odotus paremmasta huomisesta Lontoossa.

Koska olen nähnyt Tunnit elokuvan niin monta kertaa, kirjan juoni ja tarina oli minulle ennen kirjan lukemista jo aika selvä. Minusta Cunningham on keksinyt kiinnostavan ja oivaltavan juonen, ja pidän siitä, kuinka hän liittää yhteen kolmen eri aikakauden naisen tarinat. Cunninghamin kielenkäyttö on kaunista ja sujuvaa, joskin välillä aika haastavaa luettavaa. Kirjan aiheet ja koko tunnelma on surumieleinen, jopa melankolinen. Olen opiskelujeni yhteydessä analysoinut kirjan (elokuvan) henkilöt psykologisesta näkökulmasta ja tuo analyysi syvensi ymmärrystä myös kirjan tapahtumista. Jätän tarkemmat analyysit nyt tässä kirjoittamatta, mutta psykologisestikin kirja ja sen henkilöhahmot ovat todella mielenkiintoisia!

Cunningham sai minut tällä kirjallaan myös (tietenkin) kiinnostumaan Virginia Woolfista henkilönä ja kirjailijana. Mrs. Dalloway on ollut lukulistallani jo kauan, ehkäpä vihdoin tänä kesänä ehtisin senkin lukea. Cunningham on myös tämän alkuvuoden aikana noussut yhdeksi suosikkikirjailijakseni Illan tullen- kirjan, sekä nyt Tuntien myötä. Tunnit oli siis lukukokemuksena minulle positiivinen, vaikka lukemista toki hieman latisti se, että juoni ja henkilöt olivat minulle elokuvasta jo niin tutun tuntuisia. Päässäni oli jatkuvasti Meryl Streepin kuva kun luin Clarissan juhlapäivästä, ja kun Clarissa itse mainitsi näyttelijä Meryl Streepin menin lukiessani hämilleni ja muistin, että Clarissa ei ole yhtä kuin Meryl Streep. Jostain selittämättömästä syystä kirja jätti minut myös hieman etäiseksi, vaikka tästä kovasti pidinkin.

Kaiken kaikkiaan Tunnit on minulle tärkeä ja mieleenpainuva niin kirjana, kuin elokuvanakin. Tästä saan myös suorituksen niin TBR 100-listalleni kuin myös Pulitzer-haasteeseeni.


★★★★-


Tuulia vakuuttui Cunninghamin kirjoittajanlahjoista, vaikka olikin kirjaan hieman pettynyt. Myös Karoliina luki kirjan, rakastuttuaan ensin elokuvaan. Sara vaikuttui kirjasta, mutta jätti hänet kuitenkin hieman etäiseksi ja Kirjahiiri ihastui Cunninghamin kirjoitustyyliin.

Rakkauden tasavalta / Carol Shields

Rakkauden tasavalta / Carol Shields

Seven-pokkari, 2011. 433 sivua.

Alkuteos: The Republic of Love, 1992

Suomentanut: Hanna Tarkka

(1.suom. painos: Otava, 2002)

Kannen kuva: Fennopress

Mistä minulle? kirppislöytö 

Lukupiirimme kuukauden kirjaksi valikoitui Carol Shieldsin Rakkauden tasavalta. Tämä kirja löytyi useimmalta meistä omasta hyllystä, ja halusimme myös tutustua Shieldsin kirjoihin tarkemmin. Minä ihastuin jo varovaisesti Ruohonvihreään, joten lähdin innostuneena lukemaan tätäkin!

Tom Avery on radiotoimittaja joka vetää joka yö omaa radio-ohjelmaansa Yölinjaa. Hänet kasvatti 27 äitiä, sillä hänen oma äitinsä vei poikansa "harjoitteluvauvaksi" kotitalousoppilaitokseen. Tom on varsin yksinäinen, hieman epävarma ja onneton mies. Hän on eronnut kolme kertaa, hyvissä väleissä ainakin kahteen ex-vaimoonsa, mutta haikailee yksinäisinä hetkinä poikamiesboksissaan sen oikean rakkauden perään.

Tomin naapuritalossa asuu hänen tietämättään Fay McLeod. Fay on juuri eronnut miesystävästään Peteristä johon tutustui yhteisellä työpaikalla Kansanperinteen tutkimuskeskuksessa, jossa Fay tutkii merenneitoja. Fay päätti yrittää, miltä tuntuu asua yksin, elää yksin. Aluksi hän on kohtuullisen tyytyväinen yksineloon, mutta huomaa pian haikailevansa miestä, jota voisi rakastaa ja jonka kanssa jakaa arkensa. Fay on tottunut olemaan parisuhteessa, ja huomaa olevansa yksinäinen ilman miestä.

Muutamankin onnekkaan sattumuksen kautta Tom ja Fay tapaavat toisensa ja ovat siitä lähtien hetken aikaa täysin erottamattomat. Mutta rakkaus ei ole helppoa. Fayn ja Tomin suhteen tielle tulee ongelmia ennen kuin se on kunnolla ehtinyt alkaakaan. Omat ongelmansa on myös Fayn vanhemmilla, sekä tämän "kummitädillä" Sipulilla joka vasta nyt, vanhoilla päivillään, on ymmärtänyt rakkauden merkityksen. Rakkaus on jatkuvasti läsnä, ja vie kirjan päähenkilöiden elämää eri suunnille. Mutta rakkaus ei ole helppoa, ei nuorena, eikä vanhempanakaan.

Mitäs minä tästä sanoisin? Olen täysin myyty ja pidin kirjasta aivan hurjasti, mutta en oikein osaa kuvailla miksi. Olen monen muun tavoin ihastunut Shieldsin tapaan kertoa tavallisesta arjesta kiinnostavasti ja nokkelasti.  Rakkauden tasavallassa hän kuvailee niin yksinäisyyttä, parisuhdetta kuin eroakin todentuntuisesti ja realistisesti. Shieldsin kertomana luen mielelläni niin paahtoleivän paahtamisesta kuin muistakin arjen pienistä asioista. Lisäksi henkilöhahmot ovat tavattoman inhimillisiä, lempeitä ja aitoja. Kuten Tuulia ja Linnea, minäkin rakastuin hieman Tom Averyyn! Myös Fay oli tavattoman kiinnostava henkilö, puhumattakaan esimerkiksi Tomin ex-vaimosta Clairista tai Fayn kummitädistä Sipulista.

Rakkauden tasavalta on tietenkin kirja rakkaudesta, mutta tässä on niin paljon muutakin! Henkilöitä on juuri sopivasti, vaikka jossain vaiheessa meninkin hieman sekaisin kaupunkilaisten keskinäisissä suhteissa. En löydä kirjasta kuitenkaan mitään, mistä en olisi pitänyt tai mikä olisi häirinnyt lukemista. Täydellinen kesäkirja minulle, ja voin vihdoin sanoa, että yhdyn monen muun Shields-kehujan kuoroon!


★★★★★

Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen

Muita hyviä ominaisuuksia / Petri Tamminen

Otava, 2010. 144 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjakaupan alennusmyynneistä

Blogeissa parhaillaan kiertävän Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteetta on kiittäminen siitä, että luin Petri Tammisen novellikokoelman Muita hyviä ominaisuuksia juuri nyt. Hanna halusi tietää, mitä mieltä minä, entinen novellivihaaja, olen Tammisen lyhytproosasta. Hanna onnistui kirjavalinnassaan todella loistavasti, minä ihastuin ja tykästyin Tammisen kirjaan aivan täysin!

Muita hyviä ominaisuuksia sisältää monta lyhyttä, vain muutaman sivun pituisia omaelämäkerrallista tekstiä kirjailija Tammisen elämästä. Ihminen, joka osaa nauraa itselleen on aina hauska, ja Tammisen tekstinpätkät kertovat kommelluksista ja sattumuksista kirjailijan omasta elämästä. Yhtenä tärkeänä aiheena Tammisen kirjassa on miehenä oleminen. Tamminen vertailee itseään sukulaismiehiin ja kylän muihin miehiin, kuinka he osaavat olla miehiä, mutta Tamminen aina ei. Tamminen hakeutuu kirjojen pariin, kun tuntuu siltä, että ei enää kuulu tähän tavalliseen maailmaan. Kirjojen välityksellä hän taas tuntee kuuluvansa samaan maailmaan toisten ihmisten kanssa.

Tamminen nostaa pinnalle monta tärkeää aihetta; ujoutta, esiintymiskammoa, häpeää ja epäonnistumista. Hänen tekstinsä herättävät ajatuksia ja suureen osaan näistä nelikymppisen mieskirjailijan kirjoittamista teksteistä myös tällainen parikymppinen opiskelijatyttö pystyy samaistumaan. Joko allekirjoittanut on outo parikymppinen opiskelijatyttö, tai sitten Tamminen vain yksinkertaisesti osaa kirjoittaa niin osuvasti, elämänmakuisesti ja oivaltavan monipuolisesti, että hänen teksteistään kaikki löytävät jotakin johon samaistua.

Tamminen vie lukijansa mukanaan kirjallisuusseminaareihin, perhelomalle Wieniin, jonka lentomatkan aikana hän juo itsensä humalaan ensimmäisen kerran ja kotimaisiin urheilukisoihin. Tamminen antaa osansa myös kirjailijakollegoilleen, muun muassa Miika Nousiainen mainitaan, kuten myös Tammisen kovasti ihailema Veijo Meri. Minä pidin kirjassa eniten siitä, että Tamminen nauroi itselleen ja kommelluksilleen, epäonnistumisilleen ja omalle persoonallisuudelleen. Itseironia on taitolaji, ja tämän taidon Tamminen totisesti osoittaa osaavansa.

Muita hyviä ominaisuuksia on hienon hieno kokoelma monipuolisia, tragikoomisia tekstejä suomalaisen mieskirjailijan elämästä. Omia suosikkejani oli kirjan nimikkoteksti, jossa Tamminen kuvailee keskustelua kahden naisen kanssa. Naiset haaveilevat komeasta miehestä, ja Tamminen saa kuulla, että komean ulkonäön sijasta hänellä varmasti on monia muita hyviä ominaisuuksia joihin naiset ihastuvat. Mieleenpainuvia oli myös jo mainittu ryypiskely lentokoneessa matkalla Wieniin, Veikkausta ryöstön aikana R-Kioskiin jättävä isä sekä teksti Yksi noista hankalista tunteista joita koemme, joka osuvasti ja surullisen hauskasti kertoo ujoudesta.

Minä tykästyin Tammisen kirjaan kovasti, ja odotan innolla, että ehdin lukea häneltä useammankin kirjan. Syksyllä ilmestyvä Rikosromaani (Otava) on ainakin lukulistallani!


★★★★★


Myös Jori, Laura , Hanna, anni.m, Naakku ja Ilse ovat lukeneet tämän.


Ps! Kirjoitettuani arvioni, huomasin Tammisen kirjasta puhuttavan lyhytproosana. Nämä kirjalliset termit ovat minulla rehellisesti sanottuna ihan hakusessa, enkä tiedä novellien ja lyhytproosan eroa joten novelleina nyt tästä kirjasta puhun ainakin tässä tekstissä sillä en jaksa lähteä koko tekstiä nyt muuttamaan...;).

Poika / Petja Lähde

Poika / Petja Lähde

WSOY, 2012. 189 sivua.

Kannen suunnittelu: Ville Tiihonen

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Petja Lähteen esikoisromaani Poika pääsi lukulistalleni oikeastaan kehuvien blogiarvioiden vuoksi. Poika olikin nopea- ja helppolukuinen välipalakirja, vaikka kirjan aihe ei mitenkään helppo ja kevyt olekaan.

Juhannuspäivänä kylpytakkiin pukeutunut mies ajaa pienellä Volkswagen Golfillaan pitkin Vanhaa Turuntietä. Takapenkillä nukkuu myöskin kylpytakkiin kääritty pari kuukautta vanha poikavauva. Mies lähti vauvan kanssa niin kiireellä, että vaipatkin unohtui kotiin. Kotona vaimo ja vauvan äiti, Saija, on lukittuna kylpyhuoneeseen. Isä ja poika ovat ensimmäistä kertaa kahdestaan.

Vanhempien erimielisyyksien jälkeen isä ottaa pienen poikansa kainaloon ja lähtee ajamaan. Isä pelkää, että hän menettää poikansa, että vaimo ottaa eron ja lähtee vauva mukanaan. Synnytyksen jälkeen Saija on hoitanut vauvan lähes yksin. Janne-isä ei ole saanut vaihtaa vaippoja, tai viettää aikaa poikansa kanssa kahdestaan. Kun menettämisen pelko ilmaantuu, Janne ei sen kummemmin mieti tekojensa seurauksia. Hän lähtee, ja miettii seurauksia vasta myöhemmin kun hän on kahdestaan huutavan vauvan kanssa pienessä, kuumassa autossa keskellä ei-mitään, ilman vaippoja ja rintamaitoa.

Petja Lähteen pienoisromaanin aihealue ei ole helpoimmasta päästä, mutta lukukokemuksena tämä oli positiivinen. Minä pidin mutkattomasta ja helposta kielenkäytöstä, automatkan tutuista maisemista ja kirjan yllätyksellisestä lopusta. Kirjan päähenkilön, Jannen, ajatusmaailmaa ja persoonallisuutta oli kiinnostava analysoida, kuten myöskin myöhemmässä vaiheessa kuvioihin astuvaa Jannen Taisto-isää, sekä isän ja pojan suhdetta. Jannen ja Saijan menneisyydestä paljastatetaan pieniä pilkahduksia, mutta juuri sopiva määrä jää myös hämärän peittoon ja lukijan itsensä arvuuteltavaksi. Pidin myös siitä, että henkilöistä ei heti alussa paljastettu kaikkea, vaan lukija oppi tuntemaan heidät paremmin tarinan edetessä. Tuntemattomista henkilöistä kasvoi kirjan loppua kohden tutun tuntuinen perhe.

Poika kuvailee myös isyyttä ja äitiyttä, vanhemmuutta ylipäänsä. Jannen ja Saijan menneisyys on ollut rankka, mutta kumpikin haluaa antaa pojalleen vain parasta. Poika kuvailee hienosti ja tarkkanäköisesti, miten elämän pienet valinnat voivat vaikuttaa suurimpiin kokonaisuuksiin ja vaikuttaa koko elämän suuntaan. Se on tragikoominen tarina vanhemmuudesta ja ehtii pienestä sivumäärästäan huolimatta käydä läpi koko tunteiden skaalan. Poika on myös juoneltaan onnistunut. Lopun pieni yllätys (joskin hieman ennalta-arvattava) ja välillä ilmaantuvat jännityksen pilkahdukset piristävät tarinaa. Positiivinen ja mieleenpainuva lukukokemus, sekä hieno kotimainen esikoiskirja.


★★★★+


Muissa blogeissa: Lukutuulia, Tarinauttisen hämärän hetket, uppoa hetkeen, Mari A:n kirjablogi, Sinisen linnan kirjasto, Järjellä ja tunteella.

Ruohonvihreää / Carol Shields

Ruohonvihreää / Carol Shields

Otavan kirjasto, 2012. 264 sivua.

Alkuteos: The Box Garden, 1977.

Suomentaja: Hanna Tarkka

Kannen kuva: SKOY

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Ruohonvihreää on Carol Shieldsin toinen romaani, joka suomennettiin vasta aiemmin tänä vuonna. Kirja osui eteeni edellisellä kirjastoreissulla, joten päätin lukea sen heti. Shieldsiä en ole aiemmin lukenut, mutta jatkoa seuraa jo ihan parin viikon sisällä kun tartun lukupiirimme seuraavaan kirjaan, joka on Rakkauden tasavalta.

Ruohonvihreää kertoo runoilija Charleen Forrestin elämästä. Charleen on eronnut, 15-vuotiaan pojan äiti. Charleen on tyytymätön lähes koko elämäänsä. Ex-mies on outo, uusi miesystävä Eugenekaan ei yllä täydellisyyteen. Äitiinsäkin Charleenilla on vaikea suhde. Ainoastaan teini-ikäinen Seth-poika on täydellinen, tasapainoinen ja sopeutuva, eikä aiheuta äidilleen ongelmia.

Charleenin tavalliseen arkeen tulee muuta mietittävää, kun hänen 70-vuotias, rintasyövän sairastanut äiti yllättäen ilmoittaa menevänsä naimisiin. Charleen matkustaakin Eugenen kanssa lapsuuden kotiskaupunkiinsa viettämään äitinsä häitä. Vietettyään muutaman päivän äitinsä kodissa sisarensa Judithin, tämän miehen, sekä äitinsä kanssa, Charleenin perheen menneisyyden kiemurat alkavat suoristua. Mikä rooli kaikessa tapahtuneessa on ruohonsiemeniä kirjeitse lähettävällä Veli Adamilla, entä Charleenin äidin sulhasella, sympaattisella Louisilla?

Ruohonvihreää kuvailee tavallista, jokapäiväistä elämää ja yhden perheen kokemuksia. Shields on kuitenkin mestarillinen kuvaillessaan tavallista elämää, eikä kirja missään vaiheessa ole tylsä vaikka tarina poukkoilee sinne ja tänne. Kirja vie mukanaan alusta saakka ja kun Charleenin menneisyyden muistot nousevat pintaan, minä lukijana ahmin kirjan loppuun yhdeltä istumalta.

Kirjan henkilögalleria on varsin laaja, mutta todella onnistunut ja mielenkiintoinen. Päähenkilö Charleenin lisäksi esimerkiksi hänen naapurinsa Doug ja Greta ovat todella kiinnostava pariskunta. Myös Charleenin sopeutuvainen teinipoika Seth on kiinnostava henkilö, eikä todellakaan mikään stereotyyppinen teinipoika lauhkeudessaan ja helppoudessaan. Sekä Charleenin Judith-sisko, että tämän mies Martin, tuovat tarinaan lisää kiinnostavia näkökulmia. Henkilöistä kiinnostavin, ja takuulla myös ärsyttävin, on kuitenkin Charleenin ja Judithin äiti. Hän nalkuttaa kaikesta ja on neuroottisen tarkka mm. päivällisajoista ja puutarhan kukkaistutuksista.

Onnistuneiden ja kiinnostavien henkilöiden lisäksi myös kirjan juoni on minusta onnistunut, joskin ehkä välillä jopa hieman epärealistinen. Yksi tärkeä pinnalle nouseva aihe on ehdottomasti äiti-tytär suhde jota tässä onkin kiinnostavaa seurata. Judithilla ja Charleenilla on äitiinsä osittain erilainen suhde, mutta lopulta myös Charleen taitaa selvittää suhteensa äitiinsä, ainakin itselleen, omassa mielessään.

Ruohonvihreää oli minulle kaiken kaikkiaan hieno lukukokemus, joskin annan hieman miinusta hippasen epärealistisesta tarinasta. Luettuani tämän kirjan ihmettelen vaan kovasti, miksi en aiemmin ole lukenut Shieldsiä?


★★★★+

Muissa blogeissa on luettu tätä kirjaa todella ahkerasti, siispä linkitän vain Lukutuulian sekä Leena Lumen arviot. Heiltä löytää linkkejä muihinkin blogiarvioihin.

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste

 Marjis aloitti Kirjamielellä-blogissaan minusta todella kivan haasteen, jonka säännöt tulevat tässä:

Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.

Hanna haastoi minut lukemaan Petri Tammisen novellikokoelman Muita hyviä ominaisuuksia johon tartun innolla. Kiitos haasteesta Hanna! Hanna lukee hurjan määrän kirjoja, joten minulla oli hieman hankaluuksia kirjan keksimisessä hänelle. Jos et Hanna ole lukenut Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytäviä suosittelen sinulle sitä. Jos olet sen jo lukenut toinen vaihtoehto on Paula Havasteen Kaksi rakkautta. Molemmista kirjoista minä itse olen pitänyt todella paljon, joten omia suosikkejani tässä suosittelen ;).

Yksi suosikkikirjani on myös Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla jonka määrään lukupiirityttöseni lukemaan. Eli Tuulia, Anni, Riina ja peikkoneito saavat Fagerholmia kesälukemiseksi.

Huomenna taas juttua juuri lukemastani kirjasta. Hieman pitää lukukokemusta vielä sulatella, ennen kuin siitä pystyn kirjoittamaan... Palaillaan!

Piin elämä / Yann Martel

Piin elämä / Yann Martel

  Tammen keltainen kirjasto, 2003. 394 sivua.

Alkuteos: Life of Pi, 2001.

Suomentaja: Helene Bützow

Kannen suunnittelu: Tuija Kuusela

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Nyt on veljen ylioppilasjuhlat juhlittu, ja arkipuuhat palanneet tähänkin taloon. Viime viikot ovat menneet töiden lisäksi pitkälti siivotessa ja leipoessa, joten lukeminen on jäänyt vähälle. Nyt ehdin kuitenkin töiden lisäksi hyvinkin lukea kirjoja! Eilen illalla kakunjämiä syödessäni luin loppuun Yann Martelin klassikoksikin tituleeratun romaanin Piin elämä. Pidin tästä kovasti, vaikka alku olikin hieman tahmea.

Pii Patel asuu Intiassa veljensä ja vanhempiensa kanssa. Hänen isänsä työskentelee eläintarhassa, ja Piikin touhuaa paljon eläinten parissa. Perhe joutuu kuitenkin muuttamaan Intiasta Kanadaan, ja rahtilaiva Tsimtsum pakataan perheen omaisuudella sekä joukolla eläintarhan eläimiä. Tsimtsum uppoaa 2. heinäkuuta vuonna 1977 ja 277 päivää myöhemmin, helmikuussa 1978, Meksikon rannikolta löytyy ryytynyt 16-vuotias poika. Hän on Pii Patel, Tsimtsumin uppoamisesta ainut hengissä selviytynyt ihminen.

Pii on matkannut 277 päivää Tyynellä valtamerellä pienessä pelastusveneessä. Seuranaan Piillä oli alussa seepra, hyeena, oranki sekä suuri bengalintiikeri Richard Parker. Piin elämä kertoo Piin tarinan. Siitä, kuinka hän selvisi tiikerin kanssa pienessä pelastusveneessä 277 päivää. Kuinka hän itse selvisi tuon matkan hengissä sitkeydellä ja kekseliäisyydellä, ja toki hieman onnellakin.

Piin elämä oli minulle positiivinen yllätys. En ole "seikkailukirjojen" ystävä, mutta pidin kovasti tämän kirjan juonesta ja ideasta. Kirjan ensimmäiset satakunta sivua olivat minusta kuitenkin aika tylsiä, mutta kun seikkailu pääsi kunnolla alkuun minäkin pääsin kirjan tapahtumiin sisään. Martel kirjoittaa hyvin, ja pidin siitä, kuinka kirjan tapahtumat kerrottiin Piin näkökulmasta. Kirjan tapahtumiin mahtuu myös osittain maagisia piirteitä, ja nämä toivat tarinaan kivan lisämausteen. Kirjan loppu jättää lukijalle paljon avoimia kysymyksiä. Mikä lopulta oli totta, mikä kuvitelmaa?

Hieman takkuisesta ja tylsähköstä uskontovoittoisesta alusta selviydyttyäni, uppouduin Piin tarinaan täysin ja tykkäsin kirjasta lopulta kovasti. Martelin kerronta on todella sujuvaa ja kieli helppoa ja kikkailematonta. Kirjan tapahtumilla on varmasti paljon syvempiä tarkoituksia, ja luin jostakin, että Piin kokemukset voi liittää eri uskontoihin ja näiden tuntomerkkeihin. Minä luin tämän kirjan kuitenkin hyvänä tarinana, enkä edes yrittänyt tulkita tapahtumia sen kummemmin. Mieleenpainuva selvitymistarina, ehdottomasti!


★★★★

Kurkatkaapa myös Tessan mielipide kirjasta.