Häivähdys purppuraa

Häivähdys purppuraa (The Color Purple, 1982) / Alice Walker. WSOY 1986. 360 sivua.
1.suom.kielinen painos 1982.

 Luin tämän kirjan loppuun jo toukokuussa, mutta halusin katsoa myös elokuvan ja se jäi reissun jälkeiseksi projektiksi. Siksi vielä yksi rästikirja ennen kuin olen ihan ajan tasalla lukemisieni kanssa täällä blogissa;)

Klassikkohaasteeni jatkuu siis Alice Walkerin Pulitzer-palkitulla romaanilla Häivähdys purppuraa.

Afroamerikkalainen Celie elää Georgiassa, jossa rotusyrjintä yhä kukoistaa. Hän kokee traagisen lapsuuden, johon kuuluu väkivaltaa, insestiä ja aikuistumista aivan liian aikaisin. Celie naitetaan vaimonsa menettäneelle perheenisälle ja hän alkaa kasvattaa toisen naisen lapsia huomattavasti vanhemman miehen uutena, nuorena vaimona. Celien sisko Nettie ei kestä isänsä pomottelua vaan karkaa muualle ja aloittaa oman, uuden elämänsä tyhjältä pöydältä.

Celie saa jatkuvasti kestää väkivaltaa ja rasismia lähipiiriltään ja muilta ihmisiltä, mutta nuori nainen ei lannistu. Hän ryhtyy rakentamaan elämäänsä niistä osista joita hänelle on annettu ja tyytyy rooliinsa. Ilonpilkahduksia hän kokee kun hän tutustuu miehensä rakastajattareen, kauniiseen laulajatar Shug Averyyn. Naisten välille syntyy tiivis ja läheinen suhde, jonkalaista Celie on kaivannut sisarensa karkaamisesta saakka.

Häivähdys purppuraa koostuu kirjeistä, joita nuori Celie alkaa kirjoittaa Jumalalle tullessaan kaltoin kohdelluksi nuorena tyttönä. Celie jatkaa kirjeiden kirjoittamista Jumalalle, ja kirjan puolivälin jälkeen mukaan tulee myös kirjeitä joita Celie kirjoittaa Nettie-sisarelleen sekä Nettien kirjoittamia kirjeitä Celielle.

Häivähdys purppuraa on kirjoitettu puhekielellä ja vaikka se yleensä häiritsee minua kirjoissa, tässä tapauksessa totuin siihen nopeasti ja aloin jopa pitämään siitä. Kirjan loppuosassa huomaa juuri kielestä ne suuret erot joita Celien ja Nettien välillä on. Elämänsä muualle rakentanut, maailmaa nähnyt ja oppint Nettie kirjoittaa kirjeitä siskolleen kauniilla kirjakielellä kun taas köyhemmissä ja surkeammissa oloissa elänyt Celie kirjoittaa puhekielellä, kömpelösti ja monin kirjoitusvirhein. Sisarten välisestä kirjeenvaihdosta huomaa hyvin kuinka kohtalo on aiheuttanut heille täysin erilaisen elämän. Sisaret kertovat arjestaan maailman eri kolkissa, he muistelevat lapsuuttaan, kertovat toisilleen vaiettuja totuuksia. He suunnittelevat tapaamista, jälleennäkemistä ja yhdessäeloa monen kymmenen erossa vietetyn vuoden jälkeen, mutta meneekö sisarten kirjeet edes perille?

Häivähdys purppuraa on ehdottomasti klassikkomaineensa ansainnut. Se on hieman synkkä, surumielinen selviytymis- ja kasvutarina. Tämä on ehdottomasti yksi parhaista klassikoista joita olen lukenut, ja tämän kirjan voisin lukea joskus uudelleenkin. Tykkäsin todella paljon tavasta, jolla romaanin henkilöiden välisiä suhteita oli kuvailtu, kuinka ne kerrottiin ikään kuin rivien välistä arjen tapahtumia kuvailtaessa.

****+

Häivähdys purppuraa -elokuva, 1985. Ohjaaja: Steven Spielberg.

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva jonka on ohjannut Steven Spielberg. Samalla siis tämä romaani osallistuu kahteen käynnissä olevaan haasteeseeni kun saan sen klassikkohaasteen lisäksi mukaan Lue kirja ja katso elokuva-haasteeseen. Minä pidin hurjasti myös elokuvaversiosta. Celietä näytellyt Whoopi Goldberg oli mielestäni aivan loistava ja elokuva kokonaisuutena kauniisti toteutettu vaikka tarina onkin synkkä. Onneksi on edes onnellinen loppu:) Suosittelen ihan ehdottomasti myös elokuvaa kaikille, paras kirja/elokuvapari ylivoimaisesti! Elokuvan tarina ei eronnut kirjan tarinasta paljon yhtään, minusta elokuvassa oli jopa hienosti näytetty ja seurattu kirjan tapahtumia. Celien ja Shug Averyn suhdetta näytettiin ehkä aika vähän, tai heidän ystävyytensä alkoi aika myöhään, vasta elokuvan puolivälissä, joten suhde sai pienemmän roolin kuin olin odottanut. Kuitenkin, ihan loistava elokuva.

Häivähdys purppuraa -romaanin on lukenut myös Ahmu ja Pienen mökin emäntä vertaili juuri tätä romaania Kathryn Stockettin Piiat-romaaniin joka muuten löytyy minunkin kirjastopinostani;)

Emma ja Uno - Rakkautta tottakai

Emma ja Uno -Rakkautta tottakai / Märta Tikkanen

Tammi, 2010.
Alkuteos: Visst var det kärlek, 2012.

Märta Tikkasen todellisuuspohjainen romaani Emma ja Uno - Rakkautta tottakai kertoo Tikkasen äidinpuoleisista isovanhemmista, Emmasta ja Unosta, heidän suhteestaan, elämästään, rakkaudestaan.

Emma on 18 vuotias kun hän tapaa lähes kymmenen vuotta vanhemman, komean Uno Stadiuksen. He rakastuvat ja menevät naimisiin vuotta myöhemmin. Emman perhe omistaa Överbyn kartanon Kirkkonummella ja Uno on jo heti suhteen alussa hyvin kiinnostunut tuoreen vaimonsa omaisuudesta. Uno lähettää kirjeen äidilleen Julialle, jossa kehuu Emmaa terveeksi naiseksi mutta puhuu eniten tulevasta perinnöstä jonka hän Emman kautta tulee saamaan.

Vuosi naimisiinmenon jälkeen syntyy esikoinen, Margit. Margit saa pikkusisaruksen vuoden välein kunnes lapsia on kuusi ja Emma päättää, että nyt saa riittää. Emma kasvattaa pieniä lapsia yksin Suomessa kun taas Uno reissaa Ruotsissa, luennoi ja etsii vakituista työpaikkaa. Uno piipahtaakin monessa eri työpaikassa, mutta pysyvää paikkaa hän ei saa, vaan säntää jatkuvasti paikasta toiseen. Emma ja Uno pitävät yhteyttä kirjeitse, Emma kertoo lasten tekemisistä, kuinka he kasvavat, mistä he pitävät ja mitä heille kuuluu. Uno kertoo itsestään, kuinka hänestä kirjoitetaan ruotsalaisissa lehdissä, kuinka paljon kuulijoita hänen luennoilla käy, kuka häntä tällä kertaa kehuu. Unon rahatilanne ei kuitenkaan missään vaiheessa ole kovinkaan hyvä, aina välillä hän lähettää toki rahaa kotiin Emmalle ja kuudelle lapselle, mutta aina ei ole mistä lähettää. Emma muistaa aina kirjeissään kirjoittaa rakkaudestaan Unoon, siitä kuinka paljon miestä kaipaa ja toivoo, että kohta he voisivat kaikki olla ihan oikea perhe, asua saman katon alla, Överbyn kartanossa johon Emma lapsineen on muuttanut takaisin.

Saman katon alla ei kuitenkaan enää asuta. Uno ei voi olla hetkeäkään paikallaan, hän matkustaa kaupungista toiseen ja kun hän viimein muuttaa takaisin Suomeen, Emma ja lapset ovat joutuneet jättämään Överbyn jo taakseen, eikä Emman ja kuuden aikuistuvan lapsen Helsinginkaksiossa ole Unolle tilaa. Rahat on sota-aikaan tiukalla kaikilla, ja Emma onkin välillä todella vaikeuksissa kuuden opiskelevan lapsen kanssa. Hän pitää muutaman vuoden ajan päiväkotia kotonaan ja saa työstään hieman rahaa jotta saa ruuan pöydälle kaikille lapsille. Emman ja lasten kanssa asuu Unon äiti Julia, joka on Emmalle läheinen tuki ja turva.

Romaani pohjautuu kirjeisiin joita Emma ja Uno ovat kirjoittaneet toisilleen, myöhemmin mukana on myös kirjeitä Unolta lapsille. Tikkanen on onnistunut keräämään paljon hienoa tietoa isovanhemmistaan, kaikki tapahtumat on kuvailtu niin tarkasti. Tikkanen oli 17-vuotias kun hänen isoäitinsä Emma kuoli, isoisäänsä Unoa hän ei koskaan ehtinyt edes nähdä. Emma ja Uno on mukaansatempaava ja tarkasti kirjoitettu tarina, ja siitä tekee entistä kiehtovamman se, että tarina on todellisuuspohjainen. Minä pidin todella paljon, ehdottomasti tämän vuoden yksi parhaita lukukokemuksia ja ihmettelenkin, että olen lukenut niin vähän Tikkasta aiemmin. Joskus yläasteella luin Miestä ei voi raiskata ja lukiossa sitten Sofian oman kirjan.

Emman ja Unon tarina veti mukaansa alusta saakka, ja elin varsinkin Emman mukana todella vahvasti parina päivänä kun kirjan luin. Uno välillä vihastutti, kauhistutti mutta myös säälitti. Hankala mies, mutta naisethan rakastuvat renttuihin -vai miten se meni? Loistava lukukokemus, suosittelen ihan kaikille jotka eivät tätä vielä ole lukeneet.

*****

Emmasta ja Unosta ovat aiemmin lukeneet ainakin Mari, Erja, Ilse, Jenni ja Kirsi.

Arvontavoittajat ja vähän tulevasta

Kaunista kesäiltaa kaikille:)

Arvoin juuri kesäarvonnan voittajat ja peltisestä toffeepurkista nousi ensiksi nimi...

..........ahle!

ja toiseksi nimi....

.........Kaisa!

Ottakaahan siis ahle ja Kaisa yhteyttä sähköpostitse. Ahle saa ensin valita listalta kaksi kirjaa ja Kaisa jäljellä olevista kaksi. Tuhannesti kiitoksia kaikille osallistujille ja kiitos kesäkirjavinkeistänne! Laitan lähipäivinä blogiin yhteenvedon suosittelemistanne kesäkirjoista. Huomenna tulossa yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksista...:)

Lord of the Flies

Lord of the Flies / William Golding, 1954. Educational Edition, 1996. ~240 sivua.

 Reilireissun jälkeen mainitsin, että löysin italialaisen hostellin kirjanvaihtohyllystä englanninkielisen klassikon jonka nappasin mukaani. Kyseessä oli William Goldingin Lord of the Flies, eli Kärpästen herra, lapsellisen näköisenä Educational Editionina. Luin kirjan muutamassa päivässä, yhdessä yöjunassa ja huilitunteina hostellin liian pehmeässä sängyssä. Lukukokemustani teki ehdottomasti paremmaksi se seikka, että tiesin että samaa kirjaa oli aiemmin lukenut esimerkiksi ranskalainen Laura junamatkalla ja kreikkalainen mies lentomatkalla Ateenasta Roomaan. Minä jätin oman merkkini kirjaan ja jätin sen seuraavan matkalaisen löydettäväksi Berliini-Kööpenhamina junaan.

Kärpästen herra on varmasti monille tuttu klassikko. Se kertoo poikaporukasta jonka lentokone ammutaan alas ja kone putoaa saarelle keskelle merta. Onnettomuudesta selviää joukko nuoria poikia, vanhimmat ovat ehkä noin 13 vuotiaita, nuoremmat alle kymmenen. Pojat päättävät valita johtajan porukalleen, jotta he saisivat päätöksiä aikaiseksi ja tekisivät kaikkensa selviytyäkseen. Johtajaksi valitaan yksimielisesti Ralph, jonka ensimmäinen päätös on selvittää, onko kyseessä asumaton saari. Paikka vahvistuu saareksi ja eläimiä lukuun ottamatta hyvinkin asumattomaksi ja seuraavaksi Ralph päättääkin, että porukan tärkein tehtävä on pitää tulta yllä jotta mahdolliset laivat näkisivät savun ja täten heillä olisi edes jonkinmoinen mahdollisuus pelastua.

Poikaporukan yhteiselo alkaa varsin mallikkaasti, tuli pysyy yllä ja Ralph on yhteispäätöksellä johtaja. Pian kuitenkin alkaa erimielisyydet. Ralph on toki hyväntahtoinen, mutta ollakseen suosittu muiden silmissä hän kiusaa Piggyä joka on porukasta epävarmin. Piggyllä on huono näkö, astma ja ylipainoa mutta hän on porukasta kuitenkin aikuismaisin ja ajatuksissaan rationaalisin. Ralphin lisäksi porukassa on myös toinen synnynnäinen johtaja, Jack. Jack on jo lyhyen ajan kuluessa sitä mieltä, että hänen kuuluisi olla johtaja ja erimielisyydet ovat syntyneet. Ralph ja Jack ottavat useasti yhteen, ja pian poikaporukka jakautuu kahtia, Ralphin ja Jackin heimoiksi. Kun aika saarella kuluu, alkaa eristäytyneisyydestä nousta traagisia ja hurjiakin piirteitä esiin ja yhteiselo ei enää ole ruusuilla tanssimista. Pian pojat alkavat epäillä, että saarella asuu jonkinlainen peto ja se saa nuoret pojat tekemään karmivia asioita.

Kärpästen herra osoittaa, kuinka ihmismieli alkaa järkkyä äärimmissä olosuhteissa ja kuinka ihmiset voivat muuttua eläimellisimmiksi ollessaan eristyksissä muista. Minusta kirja oli ennen kaikkea kiehtova, välillä toki ahdistavakin. Mielestäni ihmisten toiminta ryhmissä, tässä tapauksessa pakotetussa ryhmässä eikä itse valitussa, on psykologisesti hyvin kiehtovaa joten kirja herätti paljon ajatuksia. Poikien eri persoonallisuuksia oli myös kiva hieman pysähtyä miettimään. Kuinka erilaisia esimerkiksi Ralph ja Jack olivat, vaikka kumpikin niin kovasti halusi johtaa. Entä sitten rationaalinen ressukka Piggy, tai nuoremmat pojat? Tässäkin, kuten eilen kirjoittamassani Jelinekin Pianonsoittajassa, olisi paljon materiaalia kunnon psykologiselle analyysille;)

***

Kärpästen herra kuuluu Klassikkohaasteeseeni, johon olen lukenut nyt (vasta) kaksi klassikkoa. Täytyypä pistää töpinäksi;)

Pianonsoittaja

Pianonsoittaja (Die Klavierspielerin, 1983) / Elfriede Jelinek. Otavan kirjasto, 2005. 330 sivua.

Nobelvoittaja Elfriede Jelinekin romaani Pianonsoittaja olisi varsin loistava kirja analysoitavaksi oikein kunnolla. Eipä ihme, että se sisältyykin yhteen psykologiankursseistamme...

Erika Kohut on nelikymppinen pianonsoitonopettaja joka asuu Wienissä äitinsä kanssa. Hänen äitinsä on voimakastahtoinen ja yrittää tehdä tyttärestään maailmanluokan huippupianistia. Erika kuitenkin tyytyy opettamaan pianonsoittoa lahjakkaille nuorille. Bachia, Mozartia, Schubertia. Erika on enää entinen huippulupaus joka on täysin äitinsä vallassa. Äiti määrää miten Erika pukeutuu, mitä hän tekee ja minne menee. Erika ei saa vapaa-aikanaan käydä missään, äiti vahtii häntä jatkuvasti, ettei tytär vaan missään tapauksessa tutustuisi johonkin mieheen ja jättäisi äitiparkansa yksin.

Erika onnistuu saamaan muutaman tunnin vapaata viikossa kun hän onnistuu huijaamaan äitiään, ja silloin hän käy kaupungin strippiklubeissa, katsomassa pornoelokuvia ja vahtaamassa puiston lemmiskelijöitä. Kotona hän viiltää itseään, nauttii kun veri virtaa hänen kämmenestään eikä pelkää kipua. Erika on tottunut kipuun. Jos hän ei tottele, äiti saattaa lyödä, antaa korvapuustin ja muistutuksen -täällä hän määrää, Erika on äidin pikkutyttö jonka tulee totella mukisematta.

Walter Klemmer on yksi Erikan tähtioppilaista ja nuoressa miehessä Erika näkee elämänsä viimeisen tilaisuuden niin kutsuttuun onneen -tai vain muunlaiseen elämään. Klemmer on enemmän tai vähemmän salaa rakastunut opettajaansa, tuohon hiirulaiseen joka on äitinsä armoilla ja pukeutuu korkeavyötäröisiin, pitkähelmaisiin hameisiin ja harmaisiin poolopuseroihin. Klemmer kuitenkin luulee näkevänsä kaiken harmauden alle ja näkee siellä rakastamansa naisen, naisen jonka täytyisi saada osoittaa naisellisuutensa jollekin, avata itsensä tavalla, jota hän ei ennen ole kokenut. Erikan ja Klemmerin suhde muuttuu traagiseksi, mutta Klemmer on yhä Erikan ainut pakotie.

Pianonsoittaja on karmiva ja raaka romaani pakkomielteestä, masokismista, yksinäisyydestä ja traagisesta rakkauden etsimisestä. Kirja on rankka, sitä ei lue hetkessä. Lukiessa minulla oli jatkuvasti hieman ahdistunut olo. Joku kuitenkin sai minut jatkamaan kirjaa yhä uudestaan ja uudestaan, pienissä osissa, välillä rauhoittuen ja jotain positiivisempaa lukien. Hilpeää kesälukemista Pianonsoittaja ei missään tapauksessa ole, harmaan syyspäivänkin se tekee entistä synkemmäksi. Jelinek on ehdottomasti taitava kirjoittaja ja kertoja, ja synkän kirjallisuuden ystäville tämä kirja on varmasti hyvä valinta. Minut se jätti hieman ahdistuneeksi, mutta jostain syystä haluan silti nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan, Pianonopettaja. Juuri elokuva kuuluukin yhteen ensi vuoden opiskelukursseistani, tarkoituksena on analysoida elokuvan henkilöitä psykiatrisesta näkökulmasta mikä varmasti tulee olemaan mielenkiintoista ja antoisaa.

***+

Pianonsoittajan on lukenut myös ainakin Valkoinen kirahvi.

Huomenna tulossa viimeinen reilikirja, tämän luin jo kotiinpaluun jälkeen parvekkeen auringonpaisteessa. Ihan kohta ollaan siis ajan tasalla täälläkin;) Huomenna tulossa tietysti myös arvonnan voittajat, vielä on siis muutama tunti osallistumisaikaa jäljellä!

Underbar och älskad av alla

Underbar och älskad av alla / Martina Haag. Piratförlaget, 2006. 213 sivua.

 Reilireissun kolmas luettu kirja oli matkaseuralaiseni mukana ollut Martina Haagin hauska Underbar och älskad av alla (och på jobbet går det också jättebra). Haag on ruotsalainen kirjottaja, näyttelijä ja kirjailija.

Isabella on juuri 30 vuotta täyttänyt sinkkunainen jonka elämä on aika hukassa. Hän viettää jouluaaton ex-poikaystävänsä ja tämän uuden perheen luona joulupukiksi pukeutuneena, ja päättää, että seuraavasta vuodesta tulee hänen läpimurtovuotensa. Isabellalla ei ole työtä, hän on näyttelijä mutta saanut vain pienen roolin saippuasarjassa sekä tehnyt muutaman radiomainoksen. Isabella päättääkin, että seuraavana vuonna hän hankkii itselleen upean työpaikan, ison roolin jostakin jotta hänen nimensä tulee tunnetuksi kaikille.

Uusi vuosi alkaa kuin alkaakin lupaavasti. Bella saa jo alkuvuodesta roolin teatterista - rooli vain ei ihan ole sitä mitä hän odotti. Bella tapaa myös komean näyttelijän, Micken ja heidän välilleen kehkeytyy lupaava romanssi. Kun Bella saa puhelun teatteri Dramatenista, josta hän aina on haaveillut, hänen elämänsä näyttää taas valoisalta. Yhtäkkiä hänellä on komea poikaystävä ja upea rooli kuuluisassa teatterissa. Kapuloita rattaisiin aiheuttaa vain pieni, valkoinen valhe jonka Bella lisäsi CV:nsä - nimittäin Dramatenin porukka luulee, että Bella on taitava akrobaatti ja todellisuudessahan hän ei osaa tehdä edes kuperkeikkaa. Mutta kyllähän muutaman akrobaattitempun oppii hetkessä!

Underbar och älskad av alla on hauska aivot narikalle-hömppäkirja. Kirja sopi aivan loistavasti rantalukemiseksi ja sen luki muutamassa tunnissa. Kirja on myös suomennettu nimellä on Ihana ja todella rakastettu ja romaanin pohjalta on tehty samanniminen elokuva jonka pääosaa, Isabellaa, esittää muuten kirjan kirjoittaja, eli Martina Haag itse. Suosittelen kevyeksi kesäpäivän lukemiseksi heille, jotka kaipaavat hyvää ja hauskaa hömppää.

***

Ps! Arvontaan voi osallistua vielä tämän päivän ajan, lisäsin listaan muutaman palkintokirjan:)

Kimpassa

Kimpassa (Ensemble, c'est tout, 2004) / Anna Gavalda. Loisto-pokkari, 2007. 572 sivua.
1.suom.kielinen painos 2004

 Reilireissun toinen luettu kirja oli Anna Gavaldan romaani Kimpassa. Olen lukenut Gavaldalta ennen vain pienoisromaanit Karkumatka sekä Viiniä keittiössä ja molemmista tykkäsin, joten oli kiva tutustua saman kirjailijan romaaniin.

26-vuotias Camille Fauquet on yksinäinen taiteilija, joka ei kuitenkaan enää uskalla tarttua kynään. Hän siivoaa toimistoja elättääkseen itsensä ja asuu vanhan talon kylmän roisisessa ullakkohuoneessa.

Philibert Marquet de la Durbelliére taas on vanhan aatelissuvun poika, joka myy sukunsa häpeäksi postikortteja ja asuu kalliissa perintöasunnossa samassa talossa kuin Camille. Philibert tietää kaiken Ranskan historiasta ja käyttäytyy itsekin hieman kuin historiallinen muinaisjäänne. Philibertin kämppiksenä on jo jonkin aikaa asunut lahjakas kokki Franck, joka harrastaa naisia ja moottoripyöriä ja joka käy kerran viikossa tapaamassa isoäitiään Paulettea. Philibert ja Franck ovat niin erilaiset kuin vain on mahdollista, mutta yhteisasuminen sujuu yllättävän hyvin.

Sattuman kautta Camillesta, Philibertista ja Franckista tulee kämppiksiä. He asuvat yhdesä Philibertin hulppeassa perintökämpässä, näkevät ikkunasta Eiffel-tornin ja saavat kuin saavatkin erilaiset elämäntyylinsä sujumaan yhdessä. Kun samaan asuntoon myöhemmin tupsahtaa myös Franckin isoäiti Paulette, muuttuu nelikon elämä kertaheitolla. He eivät enää olekaan niin yksinäisiä ja huomaavatkin pian, Pauletten sanoin, että joskus lihapullat ja hajuvesi voivatkin sopia yhteen.

Minä tykkäsin Kimpassa-romaanista todella paljon. Se oli sopivan kevyt matkalukemiseksi, mutta ei missään tapauksessa ennalta arvattavaa hömppää. Henkilöt olivat keskenään erilaisia, mutta jokainen omalla tavallaan kiinnostava. Heidän kehitystään yksinäisistä susista laumaeläimiksi oli kiva seurata. Mielestäni kirjan suomenkielinen nimi vaan ei ole kaikkein paras. Ruotsiksi kirja on nimeltään Tillsammans är man mindre ensam joka on suorempi käännös alkuperäisestä, ranskankielisestä nimestä. Kirjan tapahtumat ja sanoman voisi mielestäni hienosti tiivistää juuri noin -yhdessä olet vähemmän yksin (tai jotain sinne päin).

Kimpassa-romaanista on tehty myös elokuva jonka pääosassa on yksi suosikeistani, Audrey Tautou. Elokuva on pakko nähdä kunhan saan sen jostain käsiini. Tautoun lisäksihän leffassa saa ihailla Pariisia, yhtä suosikkikaupunkiani.

Suosittelen Kimpassa-kirjaa kaikille, se sopii täydellisesti kevyemmäksi kesälukemiseksi!

****+

The Wag's Diary

The Wag´s Diary / Alison Kervin. AVON, 2008. 267 sivua.

Noniin, reilireissun eka luettu kirja oli Alison Kervinin englanninkielinen The Wag's Diary. Sain pokkarikirjan joskus viime kesänä erään hömppälehden mukana ja ajattelin että tämä olisi sellainen sopivan helppo hömppä junassa luettavaksi. Kirja osoittautui lopulta ihan liian hömpäksi, tylsäksi ja tyhmäksi.

Tracie Martin on naimisissa Luton Townin huippujalkapalloilija Deanin kanssa. Tracey on kaupungin jalkapallovaimojen ja -tyttöystävien (=WAGSien) porukan johtotähtiä ja hänelle tärkeitä asioita elämässä on oranssinruskea iho, tekokynnet, kauneusleikkaukset, hiuspidennykset ja kalliit kengät ja laukut. Mitä pienemmät vaatteet, mitä lyhyempi hame ja mitä enemmän pikkuhousut hameen alta näkyvät -sen parempi.

Lasten saavutuksilla, harrastuksilla, kalliilla kouluilla ja vaatteilla kilpaillaan ja heitä kehutaan toisille. Lisäksi lapset nimetään mitä prameimmilla (ja tyhmimmillä) nimillä. Traceyta ketuttaa kun hänen ja Deanin tytär Paskia Rose (mainitsinko jo niistä tyhmistä nimistä...) onkin kiinnostuneempi jalkapallosta kuin vaatteista, vaaleanpunaisesta kynsilakasta ja pumpulipilvistä. Traceyn huoli kasvaa myös kun hänen miehensä, joka on kerran jopa päässyt maajoukkueen jalkapalloleiritykselle, ei enää mahdukaan Lutonin pelaavaan kokoonpanoon hänen tehtyä liikaa maaleja oman maalivahdin taakse. Tracey-paran elämä on siis yhtäkkiä yhtä hullunmyllyä ja ongelmia täynnä, eikä asiaa paranna ainakaan se, että hänen uudet hiuspidennyksensä jää taksin oven väliin, ihon oranssi sävy muuttuu vaaleammaksi ja henkilökohtainen kauneudenhoitaja irtisanoutuu.

The Wag´s Diary oli ihan täyttä huttua. En ymmärrä miten olen nuorempana jaksanut lukea vain tällaisia hölynpöly-kirjoja. Hömppää luen siis joskus vieläkin, esimerkiksi Sophie Kinsellan kirjat ovat mielestäni kivaa kesälukemista. Tämän tsemppasin kuitenkin loppuun vain sen vuoksi, ettei reilireissun lukeminen loppuisi kesken kun jaksoin raahata mukaan vain kaksi kirjaa. Tracey Martin oli inhottava itsekeskeinen, ärsyttävä ja aivan liian pinnallinen henkilö jotta olisin voinut edes vähän tykästyä häneen. Kirjaa sai lukea myötähäpeän puna poskilla ja en oikeasti ymmärrä, miten joku voisi ajatella asioista ja elämästä noin pinnallisesti. Mutta onhan meillä Victoria Beckham ja muut jalkapallovaimot jotka ehkä ihan oikeasti ajattelevat edes vähän Traceyn tapaan. Kammottavaa edes ajatella sitä.

Tähtiä blogihistorian huonoimmalle kirjalle kokonaiset *

Huomenna jatketaan toisella reilikirjalla joka olikin ihan eri maata tämän kanssa:)
 

Heipparallaa!

Heippa ja kivaa juhannuspäivää kaikille! Eurooppa on nyt tältä erää koluttu, ja arvatenkin aivan ihanan antoisa reissu takanapäin. Vaika reissu oli mitä upein, on silti varsin mukavaa olla kotona. työtkin alkavat vasta kahden viikon kuluttua, joten seuraavat viikot menevät visusti lomaillessa -kirjojen parissa tietenkin.

Reissulla luin yhteensä 4 ja puoli kirjaa. Luettin bussissa matkalla Tallinnasta Puolaan, luettiin junassa matkalla Wienistä Budapestiin, luettiin varsovalaisessa puistossa, Kroatian aurinkorannalla ja saksalaisessa yöjunassa. Hostellien narisevissa yläpedeissä luettiin ennen nukkumaanmenoa, Budapestissa luettiin aurinkoisilla puistonpenkeillä Tonavan varrella, triesteläisen hostellin kirjanvaihtohyllystä napattiin mukaan englanninkielinen klassikko jonka viimeiset sivut käännettiin Viking Linellä Tukholmasta Turkuun.

Tänään siis tulossa matkalukemisista ainakin ensimmäinen kirja tänne bloginkin puolelle, ja viimeistään ensi viikolla loput. Uusi kirja on jo luettavana, joten toivottavasti pääsen pian ihan ajantasalle täällä blogissakin. Maanantaina päättyy arvonta, tuhannet kiitokset kaikille jo nyt osallistuneille ja reissun aikana ilmestyneille uusille lukijoille♥ Nyt täytyy vielä hetkeksi palata juhannusvieraiden seuraan, viimeistään illalla palailen tänne reissukirjan kera:)

Viiniä keittiössä

Viiniä keittiössä (Je l'aimais, 2002) / Anna Gavalda. Gummerus, 2004. 132 sivua.

 Luin Anna Gavaldan Viiniä keittiössä pienoisromaanin välipalana ennen reilireissua. Kirja on ohut ja nopealukuinen, sopii siis mainiosti välipalakirjaksi. Kirsi halusi lahjoittaa pois oman, aivan uuden kirjansa joten minä sain hienon mahdollisuuden lukea kirjan.

Chloén aviomies on jättänyt hänet sekä heidän kaksi, alle kymmenvuotiasta tytärtä toisen naisen vuoksi. Sureva, onneton Chloé saa yllättävää apua toipumiseen appiukoltaan kun tämä vie Chloén ja pienet tytöt kesähuvilalleen. Kylmässä talossa, talvimyrskyjen riepotellessa ulkona Chloé ja Pierre keskustelevat kaikesta viinilasillisten ääressä. Yllättäen Pierren menneisyydestä löytyykin salattuja asioita, ja Chloé näkee appensa aivan uudessa valossa.

Viiniä keittiössä tuo esille mielenkiintoisen kysymyksen - voiko jättäminen olla rohkeutta ja jääminen pelkuruutta? Mitä jos se oikea rakkaus tuleekin eteen vasta avioliiton jälkeen? Chloén ja hänen ex-appiukkonsa viettävät pari iltaa maalla viinilasillisen äärellä ja keskutelevat tärkeistä asioista. Itkulle ja pettymyksen näyttämiselle annetaan myös tilaa, mutta katse on koko ajan eteenpäin.

Avioliiton rikkominen ja syrjähypyt eivät ole ehkä suosikkiaiheeni kirjoissa, mutta välipalakirjana tämä toimi ihan hyvin. Kovin montaa sivua lisää en olisi jaksanut lukea samaa Chloén ja Pierren keskustelua, mutta nyt sivuja oli ihan sopivasti. Ihan kiva välipalakirja, mutta ei sen enempää. Interrailille mukaan lähtee Gavaldan romaani Kimpassa ja viime kesänä luin Karkumatkan joka oli myöskin viehättävä välipalakirja.

Viiniä keittiössä -kirjasta on tehty myös elokuva, mutta ennen reiliä en ehdi sitä nyt katsoa joten tällä kirjalla en nyt osallistu kirja&elokuva-haasteeseen.

Kirjalle tähtösiä ***+

Nyt viimeiset kamat rinkkaan ja ajoissa nukkumaan, muistakaahan osallistua arvontaan tuossa alapuolella, siinä voitte voittaa juuri tämän kirjan jonka laitan uudelleen kiertoon:)

Kesäarvonta!

Huomenna minun on aika nostaa rinkka selkään ja matkustaa kohti Eurooppaa kolmeksi viikoksi. Lähden ystävän kanssa interreilaamaan, katsomaan uusia kaupunkeja, tapaamaan uusia ihmisiä, keräämään uusia kokemuksia ja kauniita, hauskoja, hienoja muistoja.

Blogini hiljenee siis juhannukseen saakka, mutta kesän kunniaksi laitan siksi aikaa pystyyn arvonnan kaikille blogini lukijoille. Täyttipä muuten blogi tässä toukokuussa yhden vuodenkin! Blogikirjoituksia löytyy tammikuusta 2010 saakka, mutta ne kirjoitin viime toukokuussa ja ajastin tammikuulle, silloin kun olin kyseiset kirjat lukenut.

Arvontaan saa osallistua kaikki jotka haluaa, mutta yhden ylimääräisen arvan saa kaikki ne uskolliset lukijat, jotka lukevat blogiani Bloggerin kautta ja siis näkyvät sivupalkissa lukijana. Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

*yhden arvan saa, kun kertoo kommenttiboksissa mikä on kaikkein paras kirja kesälomalukemiseksi?

* toisen arvan saa, jos olet blogini lukija sivupalkissa

* ja kolmannen arvan saa, jos linkittää arvonnan omassa blogissaan.

Anonyymit saavat myös osallistua, mutta silloin nimimerkillä!

Palkintona tietysti kirjoja! Arvon yhteensä kaksi voittajaa ja kumpikin saa valita kaksi kirjaa alla olevasta listasta. Kaikki kirjat ovat hyväkuntoisia, mutta kertaalleen luettuja.

* Mehiläisten salaisuudet / Sue Monk Kidd  (pokkari)
* Supernaiivi / Erlend Loe (pokkari)
* Chasing Harry Winston / Lauren Weisberger (pokkari)
* Viiniä keittiössä / Anna Gavalda (pienoisromaani, kovakantinen)
* Sorgesång / Siri Hustvedt
* FC Venus / Katri Manninen
* Ripa / Varpu Vilkuna
* Mandala / Agneta von Koskull

//lisäys 27.6

*Haikein terveisin / Nicholas Sparks
* Puolikas keltaista aurinkoa / Chimamanda Ngozi Adichie (pokkari)
*Jospa se vain olisi totta / Marc Levy (pokkari)
* Filmi poikki / Hanna Marjut Marttila
* Nietos / Virpi & Maria Hämeen-Anttila

Lisäilen kirjoja listaan kun palaan reissusta! Osallistumisaikaa on juhannuksen yli, eli  27.6.2011 saakka.

Nyt pakkailen rinkkaani viimeiset tavarat ja aamulla suuntaan kohti Tallinnaa, sieltä Riikaan, Varsovaan, Wieniin, Kroatiaan...Matkalukemisena mukana on ainakin Anna Gavaldan Kimpassa. Lisää lukemista taitaa tarttua mukaan matkan varrella, rinkkaan kun en viitsinyt liikaa kirjoja pakkailla vaikka lukuaikaa junareissuilla toki on.

Arpaonnea kaikille ja oikein ihanaa ja lämpöistä kesäkuuta!

♥ Sanna

Vettä elefanteille

Vettä elefanteille (Water for Elephants, 2006) / Sara Gruen. Bazar, 2009. 364 sivua.

 Uusi suosikkikirja on löytynyt! Sara Gruenin Vettä elefanteille alkoi kiinnostaa minua vangitsevan elokuvatrailerin ja muutaman positiivisen blogiarvion vuoksi. Tässä on muuten taas kirja kirja/elokuvahaasteeseen, joten leffasta muutama sana postauksen lopussa.

Jacob Jankowski on 93-vuotias ja hän asustaa vanhainkodissa jossa hän kärttyilee hoitajille eikä suostu syömään vanhainkodin vauvanruokaa. Jacobin päiviin tulee piristys kun kaupunkiin saapuu kiertävä sirkus. Muistot täyttävät Jacobin mielen.

23-vuotiaana eläinlääkäriksi opiskeleva Jacob menettää vanhempansa auto-onnettomuudessa. Hänellä jää loppukokeet tekemättä, hän menettää kotinsa sekä isänsä eläinlääkäriklinikan. Jacob lähtee tien päälle ja toivoo löytävänsä töitä. Hän vaeltaa junanraidetta pitkin kun hän kuulee junan lähestyvän. Jacob hyppää junan kyytiin ja pian hänelle selviää, että hän on hypännyt kiertävän sirkuksen junaan. Näin Veljekset Benzinin kiertävästä supersirkuksesta tulee Jacobin uusi koti ja se muuttaa hänen elämänsä kertaheitolla.

Jacob saa töitä sirkuksesta ja oppii tuntemaan muita sirkuslaisia. Hän saa ystäviä sirkuksen esiintyjistä, mutta vihamiehiäkin mahtuu joukkoon. Sirkuksen johtaja, Al-setä, on vaikea ja päättäväinen pomo. Eläintenkesyttäjä August on aluksi Jacobin läheisin ystävä, mutta pian Jacob huomaa minkälainen mies oikeasti on kyseessä. Asiaa ei auta yhtään se, että Jacob on korviaan myöten rakastunut Augustin kauniiseen vaimoon, sirkuksen tähtiesiintyjään Marlenaan. Kolmikko joutuu myös työskentelemään läheisesti yhdessä, sillä he kouluttavat sirkuksen uutta vetonaulaa, Rosie-norsua yhdessä.

Vanha Jacob muistelee elämäänsä sirkuksessa, näytöksiä, vapaa-aikaa, junien siirtymistä paikasta toiseen, sirkusväen juhlia, tappeluja ja eläinten toilailuja. Vaikka sirkusväen elämä ehkä ulospäin vaikuttaa kovinkin loisteliaalta, on totuus kuitenkin täysin toinen. Pinnan alla kytee rahahuolia jotka Al-setä hoitaa karmivalla tavalla, sirkusväen välisiä riitoja ja kateellisuutta ja mustasukkaisuutta.

Romaanissa seurataan eniten Jacobin muisteluita, mutta väliin piipahdetaan nykyajassa vanhainkodissa jossa Jacob herää nokosiltaan, haukkuu hevosnaamaista hoitajaa, suuttuu sukulaisilleen jotka unohtavat sovitut tapaamisajat ja kinastelee kanssasukin kanssa joka väittää työskennelleensä sirkuksessa elefanttien vedenkantajana. Pian tarina kuitenkin kääntyy takaisin Jacobin muistelemaan menneisyyteen ja sirkusmaailmaan.

Vettä elefanteille on ehkä se tavanomainen tarina, mutta ympäristö jossa tarina etenee on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Sirkusmaailmaa oli tavattoman mielenkiintoista seurata ja minä uppouduin suhdekiemuroihin, sirkusnäytöksiin ja -esiintyjiin ihan täysin. Henkilöhahmot olivat myös mielenkiintoisia, Jacob oli jotenkin niin ihastuttava nuorena, kokemattomana ja rakastuneena miehenä puhumattakaan 93-vuotiaasta Jacobista johon ihastuin ihan täysin! Marlenan aviomies August oli ärsyttävä, ilkeä ja inhottava mutta toi tarinaan lisää mielenkiintoa. Marlena jäi ehkä pikkuisen etäiseksi, mutta kuvittelin hänet juuri samanlaiseksi kaunottareksi kuin Reese Witherspoon elokuvassa on. Lähes täydellinen, aivan ihana ja hurmaava lukukokemus!

*****

Vettä elefanteille, 2011. Ohjaaja: Francis Lawrence

Kävin katsomassa Vettä elefanteille- elokuvan kun olin lukenut parikymmentä sivua kirjasta. Kirjan lukemiseen tuli leffan jälkeen valitettavan pitkä tauko muutaman kirjastokirjan palautuspäivän lähestyessä. Elokuva on kuitenkin yksi parhaimpia kirjaan pohjautuvia joita olen nähnyt. Minä en ole yhtään Robert Pattinson -fani, mutta tässä elokuvassa hän oli nuorena Jacobina todella hyvä. Reese Witherspoon on yksi suosikkinaisnäyttelijöistäni, ja hän loisti Marlenana, myös Christian Schultz oli hyvä ilkeänä Augustina. Valloittava Rosie-norsu kruunasi elokuvan.

Elokuvan ja kirjan välillä oli joitakin eroja, esimerkiksi Marlenan aviomies August oli elokuvassa sirkuksen johtaja ja Al-setää ei leffassa ollut lainkaan. Mutta suurilta osin elokuva muistutti kirjaa kovasti ja siinä onnistuttiin mielestäni hienosti vangitsemaan kirjan tunnelma. Elokuva oli todella kaunis, ja katson sen varmasti uudelleen ihan pian!

Suosittelen siis lämpimästi sekä kirjaa, että elokuvaa!

Elokuvalle myös *****.


Kirjan ovat myös lukeneet  Janninna, Peikkoneito, Susa, Katja ja Satu.