Katseenvangitsijat / Grégoire Delacourt

Katseenvangitsijat / Grégoire Delacourt

WSOY, 2014. 238 sivua.

Alkuteos: La Première Chose Qu' On Regarde, 2013.

Suomentanut: Leena Leinonen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? lainassa Annilta

Grégoire Delacourtin ensimmäinen suomennettu romaani Onnen koukkuja oli minulle yksi hauskimmista ja ranskalaisimmista kirjoista joita luin viime vuonna ;). Se oli sopiva välipalakirja, joten sellaiseksi varasin myös Delacourtin tuoreen suomennetun romaanin Katseenvangitsijat. Sain kirjan Annilta lainaan ja ryhdyin lukemaan sitä sopivan väsyneenä hetkenä, jolloin kaipasin kevyttä lukemista.

Aihealue tässä kirjassa oli hieman erilainen kuin Onnen koukuissa, ja takakannen perusteella odotin leppoisaa rakkaustarinaa jollain ranskalaismausteella höystettynä. No rakkaustarinan sain, mutta hieman erilaisen kuin olin odottanut. Arthur Dreyfuss on nuori kirjailijanalku joka toimii yövartijana hotellissa. Hän on Ryan Goslingin paremmannäköinen kaksoisolento ja kuinka ollakaan, eräänä päivänä hänen ovelleen koputtaa Scarlett Johansson, tai tuon kauniin näyttelijättären kaksoisolento. Arthurin elämä muuttuu ja hänen ja "Scarlettin" tarina alkaa.

Valitettavasti todella aikaisessa vaiheessa kirjaa tulee selväksi, ettei parilla ole paljon yhteistä aikaa, vaan heidän yhteinen tarinansa päättyy surullisesti ja nopeasti jo seitsemän päivää tapaamisesta. Koska tämä paljastettiin jo niin aikaisessa vaiheessa kirjaa, jäin sitten odottamaan sitä ja Arthurin ja "Scarlettin" yhteisten päivien seuraaminen jäi minulla vähän vaisuksi. Koska arvasin, ettei tarina pääty kovinkaan onnellisesti minun oli jotenkin vaikea päästä tunnetasolla kirjaan mukaan.

Henkilöhahmot olivat tosin varsin kiinnostavia, joskin sekä Arthurissa että Jeaninessa (Scarlettin kaksoisolennossa) oli rasittavia piirteitä. Koko heidän tarinansa oli varsin epärealistinen, mutta kyllä tätä kirjaa kuitenkin kevyenä välipalana luki. Eipä kaikki muutkaan romanttiset hömpät niin realistisia aina ole! (En kuitenkaan osaa kutsua tätä hömpäksi...)

Katseenvangitsijat oli kevyen viihteellinen ja nopealukuinen kirja. Vaikka ennalta-arvattavuus ja hieman rasittavat henkilöhahmot tekivätkin tästä vain yhden kirjan muiden joukossa, minun asteikollani jossain keskikastissa, viihdyin pari iltahetkeä tämän parissa. Mutta eipä Delacourtin tarina mieleeni taida kovinkaan pitkäksi aikaa jäädä. Tämä oli lopulta hieman liian epäuskottava ja kevyt kirja minun makuuni, vaikka kevyestä ranskalaisesta kirjallisuudesta useimmiten pidänkin.

★★+

Aavikon tyttäret / Nura Farah

Aavikon tyttäret / Nura Farah

Otava, 2014. 236 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Nura Farahin esikoisromaani Aavikon tyttäret on ensimmäinen kirja, jonka somalialainen on kirjoittanut suomeksi. Farah muutti Suomeen 13-vuotiaana, ja romaani on ollut hänen pitkäaikainen haaveensa. Aavikon tyttäret kiinnosti minua aiheensa puolesta, joten tartuin tähän uutuuskirjaan suurella innolla.

Khadija on kirjan alussa nuori tyttö. Hänen äitinsä, Fatima, pitää tytölle kovaa kuria. Fatima ja Khadija ovat kaksin, perheen muut jäseneet ovat kuolleet. Khadija ei ole tavanomainen somalialainen tyttö. Hän innostuu runoista enemmän kui perinteisistä naisten töistä, ja hänellä on haaveilijan sielu. Äidin kielloista välittämättä Khadija osallistuu runonlaulukilpailuun ja hänen taidoistaan saavat tietää muutkin kylän ihmiset. Khadija joutuu kuitenkin kamelivarkaiden uhriksi ja muutaman mutkan kautta naimisiin vanhemman miehen kanssa. Khadijalla kestää kauan sopeutua uuteen elämäänsä uusissa maisemissa, mutta etenkin elämään miehen vaimona, naisena jonka kuuluisi hoitaa vaimon tehtävät.

Aavikon tyttäret on tunnelmaltaan vahva kirja. Maisemat ja kirjan tapahtumamiljöö on kuvailtu siten, että Somalian aavikot ja ihmisten asumukset näkee silmiensä edessä. Tunnelma on siis lämmin ja aurinkoinen, mutta ehkäpä itse tarina ja dialogi sitten kärsii tästä tunnelman vahvuudesta. Khadijan tarina oli kyllä mielenkiintoinen, mutta jotenkin tarinan esittämistapa oli hieman tönkkö. Asiasta toiseen hypättiin yllättäen, ja jokin käänne vain mainttiin ennen kuin hypättiin jo seuraavaan. Jonkinlainen sujuvuus tästä jäi siis puuttumaan.

Henkilöhahmot tässä kirjassa olivat aidon tuntuisia ja piristävän erilaisia keskenään. Päähenkilö Khadija tuli varsin läheiseksi, mutta erityismaininnan saa kyllä Khadijan miehen ensimmäinen vaimo Luul, joka on todella kiinnostava henkilönä. Hänen muuttumistaan ja suhtautumistaan toisiin ihmisiin tarinan edetessä (myös päinvastoin, toisten suhtautumista Luuliin) on kiinnostavaa seurata, vaikka tosin hänen ja Khadijan välien muuttuminen olikin joltain osin ennalta-arvattavaa.

Tekstin lomassa oli aina välillä Khadijan runolauluja, ja se toi tekstiin mukavaa vaihtelua. Runot olivat kauniita ja lisäsivät vielä osaltaan kirjan hienoa tunnelmaa. Teksti oli muuten välillä hieman tönkön tuntuista, mutta kirja oli kuitenkin varsin nopealukuinen.

Aavikon tyttäret oli siis monella tapaa kiehtova ja kiinnostava romaani. Tarina sisälsi monipuolisesti tietoa Somalian kulttuurista ja elämäntavoista, henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja inhimillisiä. Kirjan läpi kantava tunnelma oli aidon tuntuinen. Kokonaisuus oli kuitenkin tarinan ja paikoin kielenkin osalta hieman hyppivä ja tönkkö, josta auttamatta tulee vähän miinusta. Mutta luin tätä mielelläni, ja tutustuin tämän kautta jälleen uudella tavalla yhden maan historiaan ja elämäntapoihin. Naisen asemaan eri kulttuureissa on aina mielenkiintoista kurkistaa, hyvine ja huonoine puolineen!

★★★

Kirjavaras / Markus Zusak

Kirjavaras / Markus Zusak

Otava, 2008. 558 sivua.

Alkuteos: The Book Thief, 2005.

Suomentanut: Pirkko Biström

Kannen kuva: Jeff Cottenden

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Markus Zusakin romaani Kirjavaras on ollut lukulistallani jo viitisen vuotta. Muistan, että se oli ensimmäinen kirja jonka ostin ja asetin ikiomaan kirjahyllyyni muuttaessani omilleni melkein viisi vuotta sitten. Muut kirjani tulivat vasta myöhemmässä muuttokuormassa, mutta jotain täytettä piti hyllyyn saada joten Turun kirjakaupasta lähti sitten tämä Kirjavaras mukaani, ja sai kunnian olla kirjahyllyn ensimmäinen asukki.

Otin Kirjavarkaan luettavaksi nyt, sillä kirjaan pohjautuva elokuva on tulossa elokuvateattereihin tässä kevään aikana ja halusin lukea kirjan sitä ennen. Monet ystävät, sekä paljon lukevat että myös he, jotka lukevat pari kirjaa vuodessa, ovat tätä kehunneet, joten odotukseni olivat varsin korkealla. Enkä kyllä joutunut pettymään. Kirjavaras oli mukaansatempaava ja juuri sopivan erilainen kirja! Sydäntäsärkevän julma, mtta niin mielenkiintoinen.

Liesel Memingerin lapsuus on kaikkea muuta kuin onnellinen. Kuolema korjaa pikkuveljen käsiinsä juna-asemalla ja Liesel päätyy asumaan kasvattivanhempien luokse Münchenin lähelle. Kasvattiäiti on monella tapaa ärsyttävä, mutta välittää tytöstä silti. Isä taas on lempeä ja kiltti. Kun Liesel herää painajaisiin yöllä, isä menee hänen sängynlaidalleen, lohduttaa ja lukee kirjaa. Yhdessä he kahlaavat läpi Haudankaivajan käsikirjan jonka Liesel varasti pienen veljensä hautajaisissa. Sen jälkeen he lukevat yhdessä vielä monta muuta kirjaa, saatuja ja varastettuja.

Kuolema seuraa myös Lieselin elämää veljen hautaamisen jälkeen. Sota jyllää nurkissa ja Liesel ja hänen kasvattiperheensä ja naapurissa asuvat ystävänsä tekevät kaikkensa selvitäkseen hengissä. Mutta sota on julma ja kuolema käy lähettyvillä aivan liian usein. Kirjat tarjoavat lohtua Lieselille sota-aikana, ja niiden varastamiseen liittyvät seikkailut tuovat iloa ja jännitystä tytön päiviin.

Kirjavaras on monella tapaa hieno romaani. Tarina on julma ja rankka, niinkuin natsi-Saksasta kertovat kirjat yleensäkin. Mutta samalla nuo historian julmat tapahtumat ovat mielenkiintoinen miljöö, ja sodan vaikutuksesta ihmisten elämään on kiinnostavaa lukea. Liesel Meminger on ihastuttava hahmo, ja pidin muutenkin Zusakin luomasta henkilögalleriasta valtavasti. Erilaisia ihmisiä oli paljon, jokainen oli kuitenkin omalla tavallaan inhimillisiä ja aidon tuntuisia. Lieselin kasvattiäiti oli suurimmaksi osaksi ärsyttävä, mutta hänen inhimillinen puolensa tuli kuitenkin useasti esille. Kuten myös pormestarin rouva jolle Liesel vei äitinsä pesemiä ja silittämiä vaatteita. Hieno rouva, jonka kovan kuoren alta kuitenkin paljastui jotain aivan muuta. Lieselin kasvatti-isä oli ehkä kirjan ihanin ihminen. Lempeä, kiltti ja sympaattinen mies!

Kirjan kertojaratkaisu on kutkuttavan kiinnostava. Vaikka kirjan etusivulla lukee aivan selvästi "Kun kuolema haluaa kertoa tarinan, on parasta pysähtyä kuuntelemaan" minulla kesti kuitenkin varsin kauan ennen kuin ymmärsin, että kirjan kertojana todellakin toimii itse Kuolema. Vaikka tämä kuulostaa hieman oudolta ja pelottavaltakin, oli se minusta kiinnostava ja toimiva ratkaisu. Kuolema oli kirjassa siis kirjaimellisesti läsnä jatkuvasti, mutta ei pelottavalla tavalla, vaana se seurasi Lieselin elämää sivusta varsin lempeästi ja ymmärtäväisesti.

Kirjan nimi, Kirjavaras, on kuvaileva ja sopiva. Sekin oli erilainen ja kiinnostava yksityiskohta. Liesel varasteli kirjoja milloin mistäkin, hautausmaalta ja kirjarovioilta. Kirjojen varastelu, ja kirjojen suurehko rooli tarinassa oli myös kovasti mieleeni (ylläri).

Rankkuudesta huolimatta pidin tästä kirjasta paljon. Tarina jää mieleen, henkilöt ovat kiinnostavia ja inhimillisiä ja kirjan rakenne minulle mieluisa. Rakastin pieniä välihuomautuksia ja sitä, että lukujen nimet kerättiin kokoon aina ennen uuden osan alkua. Vaikka kirjan kieli tuntui alussa hieman töksähtelevältä ja vaikealta, totuin siihen nopeasti ja lopulta pidin lyhyistä kappaleista ja tekstin katkaisevista välikommenteista paljon.

Kokonaisuutena Kirjavaras oli hieno lukukokemus, ja odotan nyt innolla kirjaan pohjautuvaa elokuvaa. Natsi-Saksasta ketovat kirjat herättävät tietysti aina paljon tunteita, on julmuutta, kuolema on läsnä jatkuvasti ja mikään ei ole turvallista tai varmaa. Mutta siksikin on niin hienoa lukea tällaisia kirjoja ja miettiä, minkälaisilla pienillä asioilla voi tuoda iloa niihin omiin päiviinsä. On se sitten kirjojen varastamista, harmonikan soittoa tai tikku-ukkojen piirtelemistä. Jos nämä asiat tuovat iloa tai lohtua, ne ovat tarkoituksensa täyttäneet!

 ★★★★+

Iranilainen tytär / Jasmin Darznik

Iranilainen tytär / Jasmin Darznik

Like, 2012. 336 sivua.

Suomentanut: Anu Nyyssönen

Alkuteos: The Good Daughter, 2010.

Kannen suunnittelu: Unna Kettunen

Mistä minulle? Kirjakerho-ostos

Edellisenä lukupiirikirjanamme oli Jasmin Darznikin Iranilainen tytär. Kirja on majaillut kirjahyllyssäni jo parin vuoden ajan, siitä lähtien kun se oli Kirjakerhossa kuukauden kirjana. Olen siis ollut innostunut lukemaan tämän, mutta muut kirjat ovat kuitenkin aiemmin menneet edelle. Pidän yleensä rankoistakin Lähi-itään asettuvista tarinoista, ja kurkkaukset erilaisiin kulttuureihin ja maailman historiaan kiinnostaa. Niillä eväillä lähdin siis varsin innostuneena lukemaan tätäkin kirjaa.

Iranissa syntynyt, sittemmin amerikkalaistunut Jasmin ei ole koskaan kuullut äitinsä menneisyydestä. Jasminin löytäessä Lili-äitinsä häävalokuvan, jossa Lilin vieressä seisoo tuntematon mies, Jasmin pyytää äitiään kertomaan menneisyydestään, mutta äiti ei siihen suostu. Myöhemmin Lili alkaa lähetellä nauhottamiaan kasetteja tyttärelleen. Kaseteilla Lili kertoo hämmentävän tarinansa, mitä kaikkea hänen elämässään on tapahtunut ennen Jasminin syntymää. Lili asui Iranissa, mutta joutui uhraamaan entisen elämänsä. Myöhemmin hän pakeni Saksaan, vielä myöhemmin Yhdysvaltoihin. Mutta mitä kaikkea oikein tapahtui vuosien aikana, ennen Jasminin syntymää? Minkälainen oli naisen asema islamilaisen vallankumouksen aikana Iranissa?

Iranilainen tytär on monin tavoin kiinnostava romaani. Iranin paikoin rankka historia tulee hyvin esille. Naisten asema on kammottava, mutta siitä huolimatta monet selvisivät. Lili koki kauheita asioita, mutta sitkeydellä hänenkin elämänsä muuttui paremmaksi, vaikka nuorena auki revityt haavat eivät ikinä parantuneetkaan.

Vaikka tässä oli paljon aineksia hyvään kirjaan, ei lopputulos siltikään oikein uponnut minuun. Kerronta tökkii. Darznik ikään kuin luettelee tapahtumia kronologisessa järjestyksessä. Joitain rankkojakin asioita vain mainitaan sivulauseessa, toisista kerrotaan sentään vähän enemmän. Vaikka kirja perustuu tositarinaan, kirjalijan äidin omiin kokemuksiin, koin silti hieman epäuskottavaksi sen, että yhdelle ihmiselle tapahtuu kaikki mahdollinen.

Lisäksi tuntui, etten saanut henkilöistä otetta. Lili oli paikoitellen kiinnostava ja hänen rankat kokemuksensa herättivät toki sympatiani, mutta heti seuraavalla sivulla hän muuttui ärsyttäväksi. Kirjan kirjoittaja, Jasmin, jäi myös ihan taka-alalle. Olisin ehkä toivonut asioiden luettelemisen sijaan enemmän välikommentteja ja ajatuksia Jasminin suunnalta. Mitä äidin tarinan kuuleminen herätti aikuistuneessa naisessa? Kaipasin myös enemmän Lilin ajatuksia ja mielipiteitä, enemmän tunnetta tapahtumien luettelun vastapainoksi. Hieman erilainen rakenne olisi voinut toimia, joku kikka mikä olisi tuonut tarinaan lisää syvyyttä ja tunnetta.

Iranilainen tytär olisi voinut olla hieno ja mieleenpainuva lukukokemus, mutta nyt en saanut tästä otetta. Luin toki kirjan loppuun, mutta kyllä se paikoitellen eteni todella hitaasti ja lukeminen tökki juuri tuon tylsän rakenteen ja epäuskottavuuden vuoksi. Vaikka Lilin kokemukset olivat rankkoja, jäi minulle tunnepuolella tästä varsin tyhjä ja välinpitämätön fiilis.  Kuvittelisin, että Lilin tarina pitäisi lukijan kiinnostuksen yllä, herättäisi tunteita ja halun lukea ja selvittää, miten hänen käy. Mutta tämä kirja ei vaan onnistunut siinä. Aineksia siis oli, mutta toteutus ei miellyttänyt minua, saati onnistunut pitämään mielenkiintoani yllä. Harmi!

★★+

Kohina / Katja Kaukonen

Kohina / Katja Kaukonen

WSOY, 2014. 215 sivua.

Kannen suunnittelu: Anna Makkonen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Pidin Odelmasta ja Vihkivesistä, mutta koin kummankin nmelkeinpä liian runollisen kauniiksi, jotta olisin saanut niistä kaiken irti. Katja Kaukosen uutuusromaani Kohina on helpommin lähestyttävä kuin sen edeltäjät. Tarina on selkeämpi, henkilöt tulevat läheisemmäksi ja punainen lanka pysyy selkeänä alusta loppuun. Mutta se sama, erityisen kaunis tunnelma, on tuttu Kaukosen aiemmista kirjoista.

Alvar Malmberg, arkkitehti, joutui luopumaan äidistään ollessaan pieni. Äiti otti ja lähti, katosi Venetsiaan gondolien, italialaisten miesten ja kanaalien sekaan. Alvarin isä ei oikein tiennyt miten suhtautua tähän, joten poikansa kasvattamisen sijasta hän keskittyi siihen, että heidän elämänsä näyttäisi hyvältä ulkoapäin katsottuna.

Vanhempana Alvar pakenee pienelle, tuuliselle saarelle miettimään tapahtumia. Hänen elämänsä on taas kriisissä, mutta menneisyyden tapahtumatkaan eivät jätä rauhaan. Saaren rauhallisen elämän keskeyttää salaperäiset kirjeet. Kuka niitä oikein lähettää ja kenelle ne on tarkoitettu?

Kaukosella on upea tapa loihtia tunnelmallisia tarinoita. Tässäkin kirjassa tunnelma tuulisella, pienellä saarella on käsinkosketeltava. Meren kohinan ja tuulen tuiverruksen kuulee korvissaan, Alvarin pienen mökin ja hänen yksinäiset päivänsä tuntee lukiessaan. Tunnelma säilyy läpi kirjan, mutta kun olen Kaukosen aiemmissa kirjoissa kokenut, että upea tunnelma vie osittain tarinan taian, en kokenut sitä samaa tässä. Alvarin elämä, hänen muistelunsa ja hänen mietiskelynsä saarella rakentavat kiinnostavan ja koskettavan tarinan.

Kirjassa ympäristö on siis kohdillaan ja tarina kantaa. Hieman salaperäinen ja pikkuhiljaa aukeava tarina pitää otteessaan ja lukijan kiinnostuksen yllä. Alvar tulee läheiseksi, hänen surumielinen olemuksensa herättää empatiaa. Mutta myös saaren muut asukkaat, etenkin Alvaria piristämässä käyvä nuori poika tuo oman mausteensa tarinaan. 

Kokonaisuutena Kohina oli hieno ja mieleenpainuva romaani. Kaukonen kirjoittaa kauniisti, vie tapahtumia eteenpäin hellävaraisesti ja on todella taitava luomaan tunnelmallisia tarinoita. Hänen kirjoistaan tämä taitaa nousta listallani korkeimmalle korokkeelle, ja odotankin nyt innolla Kaukosen tulevia kirjoja!

★★★★+

Yhden elämän muistot / David Foenkinos

Yhden elämän muistot / David Foenkinos

Gummerus, 2013. 327 sivua.

Alkuteos: Les Souvenirs, 2011.

Suomentanut: Pirjo Thorel

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kirjastolaina

Olen aiemmin lukenut kaksi kirjaa ranskalaiselta David Foekinosilta. Nainen jonka nimi on Nathalie oli hauska ja ihanan ranskalainen, kun taas Vaimoni eroottinen potentiaali pienoinen pettymys. Tuorein suomennos, Yhden elämän muistot, oli jo aiheeltaan hieman erilainen kuin aiemmat Foenkinosin kirjat.

Patrick on aloitteleva kirjailija, joka toimii hotellin yövartijana. Hänen rakkaan isoisänsä kuoltua hän päättää tarjota vanhainkotiin joutuneelle isoäidilleen sen, mitä ei isoisälleen ehtinyt antaa. Läsnäolemisen, yhdessäolemisen lahjan, yhteiset tärkeät ja iloiset hetket. Isoäiti kuitenkin suuttuu asuntonsa myymisestä ja päättää karata. Patrick pääsee isoäidin jäljille ja viettääkin tämän kanssa onnellisia ja iloisia viimeisiä hetkiä. Matkalla eteen ilmestyy myös Louise, josta tulee Patrickille tärkeä henkilö. Patrick saa paljon aineksia kirjaansa varten, mutta siinä samassa on kuitenkin elettävä sitä oikeaakin elämää...

Yhden elämän muistot alkoi varsin surullisesti, kun heti kirjan alussa Patrickin rakas isoisä kuoli. Hauskuuttakin tuli kuitenkin pian mukaan, kun rempseä ja itsepäinen isoäiti alkoi taistella oikeuksiensa puolesta. Pidin siitäkin, että kirjan maisemat vaihtuivat isoäidin lähtiessä karkumatkalle. Pariisin kautta tapahtumat etenivät Le Havreen ja kirjassa nykypäivä ja Patrickin suvun menneisyys sekoittuivat kiinnostavalla tavalla.

Foenkinosin kirja oli nopealukuinen ja ihan kivasti otteessaan pitävä. Sopivaa luettavaa väsyneille silmille illalla, pitkän päivän lopuksi. Kieli on sujuvaa ja helppoa ja kyllä joissakin kohdissa, esimerkiksi hautausmaatapaamisissa, pilkistää sitä erityistä vakavankepeää ranskalaisuuttakin josta minä niin pidän.

Yhden elämän muistot oli viihdyttävä ja aika mainio sukutarina. Ei tämä ole maailman mieleenpainuvin ja mahtavin kirja, mutta sopivan helppo luettava minulle tähän saumaan. Foenkinosin kirjojen joukossa tämä nousee kyllä kärkipaikalle, vaikka Nathalie olikin varsin erilainen kuin tämä. Se oli jollakin tavalla vielä ranskalaisempi, mutta tämä vuorostaan vakavampi ja realistisempi.

★★★★