Nooa Notkoniitty karkaa kotoa / John Boyne

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa / John Boyne

Bazar, 2011. 223 sivua.

Alkuteos: Noah Barleywater Runs Away, 2010

Kuvitus: Oliver Jeffers

Suomentanut: Laura Beck

Kannen suunnittelu: Nic Oxby

Mistä minulle? ostos kirjalöytöoutletista

John Boyne on yksi lempikirjalijoitani, joten olen pari vuotta sitten rohmunnut hyllyyni myös hänen kirjansa Nooa Notkoniitty karkaa kotoa. Tämä on ehkä enemmänkin lapsille suunnattu kirja, vaikka aikunenkin saa siitä paljon irti. Parasta olisi ehkä, jos aikuinen ja lapsi lukisivat tätä yhdessä!

Nooa on kahdeksanvuotias, kun hän päättää, että haluaa nähdä maailmaa ja karkaa kotoa. Pikkuhiljaa selviää kuitenkin, että Nooan karkaamiseen on toinenkin syy. Kotona tapahtuu rankkoja asioita, joita hän ei halua ajatella ja kohdata. Nooa huomaa kuitenkin, että seikkaileminen on hauskaa. Hän tallustaa läpi metsien ja erilaisten pikkukylien, hän tapaa matkallaan mielenkiintoisia hahmoja; liikkuvia puita, puhuvia eläimiä ja lopulta lelukaupassa leluja veistävän miehen, jonka lelut ovat maailman hienoimpia. Mies on elänyt aikamoisen elämän, ja hänellä on monta tarinaa kerrottavana Nooalle. Mies ja Nooa kertovat toisilleen elämästään, mies menneestä ja Nooa kotioloistaan. Pian kumpikin huomaavat, kuinka puhuminen auttaa ymmärtämään omaa elämäänsä hieman paremmin.

Kirjan alku oli minulle jostain syystä tahmea, mutta kun Nooan karkaamisen syvempi syy ja tarkoitus pikkuhiljaa selvisi, alkoi lukeminenkin muuttua sujuvammaksi ja tarina imaisi mukaansa. Jos tämä olisi ollut kepeä ja tavallinen satu, olisi tämä jäänyt tylsäksi. Mutta nyt, Nooan kotiolojen vuoksi, tässä oli mukana syvällisempi ja rankempi osa, joka teki tästä opettavaisen, ajatuksia herättävän ja tunteisiin vetoavan tarinan.

Pidän Boynen tavasta kirjoittaa helppoa ja nopealukuista tekstiä, joka ei kuitenkaan ole töksähtelevää tai tylsää. Hänen kerrontansa on sujuvaa, ja kirja on helppolukuinen. Vaikka kirjassa on rankkoja ja surullisiakin asioita, niitä käsitellään hienovaraisesti juuri sillä tavalla, kuin uskoisin kahdeksanvuotiaan lapsen ne ymmärtävän tosielämässäkin.

Nooa Notkoniityn tarinassa on mukana hassujakin sattumuksia, satuihin sopivia elementtejä, kuten puhuvia eläimiä ja liikkuvia puita. Ne tuovat tarinaan sitä maagisuutta, jota sadut kaipaavatkin. Surullisten aiheiden seassa nämä satumaiset yksityisohdat luovat kiinnostavan ja erittäin liikuttavan kokonaisuuden. Nooa Notkoniityn tarina ja lelukauppiaan kertomat tarinat omasta menneisyydestään jäävät lukijalle mieleen, ja uskon, että tämä kirja antaa paljon kaikenikäisille.

★★★★

Pääoma / Anja Snellman

Pääoma / Anja Snellman

Otava, 2013. 299 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjastolaina

Anja Snellman on ensimmäisiä "aikuiskirjailijoita" joita aloin lukemaan silloin teininä, kun nuortenkirjat eivät enää napanneet. Pidin paljon Sonja O:sta ja Lemmikkikaupan tytöistä. Sitten olen lukenut muutaman kehnommankin, kuten Lyhytsiipiset. Nyt kirjastossa eteeni osui Snellmanin varmasti henkilökohtaisin teos, viime vuonna ilmestynyt Pääoma. Pääoma kertoo Snellmanin isosiskosta, Marusta.

"Minä sain pienenä tartunnan. Sen nimi oli Maru."

Minusta jo tuo ylläoleva lause kuvaa hyvin kirjan sisältöä. Snellman kertoo siskostaan Marusta, Marusta jolla on synnynnäinen suulakihalkio (vai oliko se huulihalkio?), myöhemmin oma kieli ja omat erilaiset tapansa, vamma josta ei puhuta. Vaikka kirja on varmasti henkilökohtainen, tavallaan ehkä erilaisen siskon rinnalla eletyn elämän työstämistä, jonkinlainen terapeuttinen kirja, en silti innostunut tästä.

Snellman kirjoittaa minusta liikaa itsestään, kirjan päähenkilö onkin Marun sijaan Anja, tai Marunkielellä Anu. Anu, joka häpeää siskoaan, ei nuorena kestä siskon sönkötystä, erilaisuutta, poikkeavaa ulkonäköä ja omituisia tapoja. Kun sisko viettää aikaa komeronkaapissa, Anu häpeää. Hän ei voi kertoa Marusta kavereilleen, koska sisko on niin nolo, tartunta joka ei häviä, mutta josta ei myöskään puhuta.

Kirja kärsii myös siitä, että se ei ole kronologinen vaan tapahtumista kerrotaan sekalaisessa järjestyksessä. Osa tapahtumista käydään sitä paitsi läpi useamman kerran, ja toisto käy varsin tylsäksi. Olisin pitänyt enemmän siitä, että yhdestä tapahtumasta ja Maruun liittyvästä muistosta kerrottaisiin kerran kunnolla, eikä samoja asioita jauhettaisi useampaan otteeseen.

Snellmanin kielenkäyttö tässä kirjassa on melkeinpä runollista, välillä jopa hieman liian taiteellisen ja erikoisen tuntuista. Kirja ei olisi tarvinnut sitä, enkä oikein tavoittanut erikoisen kielen ja taiteellisuuden tarkoitusta.

Kiinnostavinta kirjassa oli niiden hetkien kun Maru ja hänen ajatuksensa olivat pääosassa lisäksi se, kun Anun ja Marun perhehistoriaa avattiin heidän vanhempiensa kautta. Juuret Karjalassa, ja heidän vanhempiensa elämä ennen lasten syntymää oli mielenkiintoista luettavaa. Anun ja Marun elämästä kertovan tekstin sekaan oli ujutettu pätkiä, joissa kerrottiin Amy Winehousesta ja Anders Breivikista. En oikein ymmärtänyt näiden pätkien tarkoitusta, ja ne tekivät kokonaisuudesta sekavamman.

Lienee selvää, että Pääoma oli minulle pettymys. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä miksi luin tämän loppuun. Kesken jättäminen kävi mielessä monta kertaa, mutta toisaalta halusin tietää, miten Marun elämä päättyy. Luvut olivat lyhyitä ja lukeminen sujui kuitenkin varsin nopeasti. Snellman osaa kyllä kirjoittaa ja kertoa kiinnostavia tarinoita, mutta tämä ei nyt uponnut vaikka tosipohjainen onkin. Kirja joka oikeasti kertoo Marusta, olisi varmasti ollut minulle sopivampi.

 ★★

Kadotetut kasvot / Heli Järvenpää

Kadotetut kasvot / Heli Järvenpää

Kiinakirja, 2014. 228 sivua.

Kannen kuva: Shu-Ju Wang

Mistä minulle? kirjailijan tarjoama arvostelukappale 

Heli Järvenpää tarjosi minulle luettavaksi esikoiskirjaansa Kadotetut kasvot. Tartuin tilaisuuteen, sillä suomalaisen perheen muuttamisesta Kiinaan miehen töiden perässä kertova kirja vaikutti todella kiinnostavalta. Sitä se myös oli! Kiinan ja Suomen väisistä eroista sai totisesti selkeän kuvan, vaikka välillä tuntuikin, että kirjan sävy oli kovin negatiivinen. Minä peruspositiivisena mietin, etteikö koko maasta ja sen tavoista ja ihmisistä nyt oikeasti löytynyt mitään positiivista kerrottavaa?

Tavallinen suomalainen perhe muuttaa siis Kiinaan perheen isän töiden vuoksi. Komennus on parivuotinen, ja kirjan kertojana toimivan äidin ajatus on, että pari vuotta Kiinassa sujuu hyvin ja mutkattomasti. Hän on kotona pienten lasten kanssa, ja hänen miehensä Markus käy töissä. Kun perhe saapuu Kiinaan osuu ensimmäiset mutkat matkaan jo asunnonetsimisessä. Suomen ja Kiinan ajatukset hyväkuntoisesta ja toimivasta perheasunnosta eivät ole aivan samanlaisia, ja perheelle esitellään mitä kauheimpia asuntoja. Lopulta koti kuitenkin löytyy, pihalta löytyy talon yhteiskäytössä oleva uima-allas ja kellarista kuntosali.

Mutta myös arkielämään kuuluvissa asioissa on suuria eroja Kiinan ja Suomen välillä, ja erot tulevat perheelle selviksi varsin nopeasti. Ruokakaupassa myydään outoja asioita, tavallisia ruoka-aineita ei tunnu löytyvän mistään. Kotiin palkattu lastenhoitaja/kodinhoitajakin laiminlyö työtehtäviään mielipiteidensä ja oman historiansa vuoksi, eikä häneenkään voi enää luottaa. Arki Kiinassa ei ole suomalaiselle perheelle herkkua, vain työssäkäyvä Markus vaikuttaa viihtyvän varsin hyvin.

Kadotetut kasvot ei ole huono kirja, mutta se antaa varsin negatiivisen kuvan Kiinassa asumisesta suomalaisen silmin. Minä kaipasin positiivisempiakin asioita, ajattelen että Kiinasta löytyisi kivaa ja positiivistakin sanottavaa jos sitä yrittäisi löytää. Ja ehkä elämä Kiinassakin olisi ollut helpompaa, mikäli olisi yrittänyt ottaa sen positiivisella tavalla, etsien niitä hyviä ja kivojakin juttuja. Minä kun vahvasti uskon siihen, että asenne ratkaisee paljon!

Kadotetut kasvot on helppo- ja nopealukuinen. Luvut ovat lyhyitä, ja siksi niitä oli helppo ahmia aina yhden lisää vaikka nukkumatti jo kolkutteli ovella. Kirjassa myös tapahtui aika paljon nopealla temmolla. Niin sanottuja tylsiä hetkiä ei juurikaan tullut ja varsin vähäsivuiseen kirjaan mahtui monta, pientä ja suurempaakin, tapahtumaa. Kirjan päähenkilöt, juurikin se suomalainen perhe, tulee osittain läheiseksi. Perheen äiti ja hänen ajatuksensa, haaveensa ja mielipiteensä tulee lukijalle varsin selväksi, kun taas hänen miehensä jää eittämättä taka-alalle. Ja ne kerrat kun mies mainitaan, on se taas varsin negatiivisessa sävyssä... Perheen äidistä sain valitettavan usein sellaisen "nalkuttava-kotiäiti"-kuvan, ja loppua kohden jo ärsyynnyinkin häneen. Mutta tämän selittää varmasti se, että olen itse luonteeltani niin erilainen kuin kyseinen äiti, että en oikein löytänyt hänestä samaistuttavaa piirrettä laisinkaan.

Kiina on maana minusta erittäin kiinnostava, kaikkine erikoisuuksineen. Ymmärrän, että kaikki ei kyseisessä maassa todellakaan ole niin hyvin kuin voisi olla; poikien suosiminen tyttöjen sijaan, erikoiset sosiaaliset säännöt ja muut kulttuurierot ihmetyttävät ja paikoin kauhistuttavatkin, mutta kiinalaisten mielestä suomalaiset ja meidän kulttuurimme on varmasti vähintäänkin yhtä oudot kuin heidän vastaavansa meidän mielestä. Minusta on tärkeää, että muistaa kunnioittaa eri kulttuureja, eri maiden tapoja ja sääntöjä. Ne ovat kuitenkin monen arkipäivää, ja heille yhtä tavallisia kuin meille sauna ja kesämökki järvenrannalla.

Kadotetut kasvot on kokonaisuutena kiinnostava romaani. Kiinaan muuttava suomalaisperhe ja vaikeudet uudessa, väliaikaisessa kulttuurissa ja kodissa on aiheena erittäin mielenkiintoinen. Kiinan tavoista ja kiinalaisten arjesta saa kirjan kautta varsin hyvän kuvan, ja se olikin minusta kirjan parhaimpia asioita kuten myös se määrä ajatuksia ja kysymyksiä, joita kirja lukijassa herättää. Jos kirja olisi ollut edes vähän positiivisempi, ja etenkin perheen äiti asenteeltaan hieman myönteisempi olisin nauttinut tämän lukemisesta vielä enemmän.

★★★-

Hyvää juhannusta!

Oikein ihanaa juhannusta kaikille! Palaillaan taas huomenna kirjajuttujen kanssa :).

875 grammaa - Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

875 grammaa Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

Gummerus, 2013. 232 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Kuvat: Tomi Takamaa

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Minäkin seurasin pienen, 875 grammaisena syntyneen tytön ensiaskeleita Facebookissa hänen isänsä Tomi Takamaan päivittämällä FB-sivulla. Takamaa kirjoitti tyttärensä ensiaskelista myös kirjan, 875 grammaa - Pirpanan tarina - jonka Gummerus lähetti minulle jo viime syksynä luettavaksi. Kirjan lukeminen jäi jostain syystä silloin, vaikka Pirpanan tarina minua kiinnostikin. Nyt luin tämän kuitenkin, yhtenä kesälomapäivänä.

Pieni Pirpanan syntyy Tomin ja hänen vaimonsa perheeseen esikoisena. Raskaus on sujunut hyvin, mutta yllättäen neuvolakäynnillä huomataan, ettei kaikki olekaan hyvin. Odottavalla äidillä on raskausmyrkytys ja vauvan ei ole enää hyvä olla äidin vatsassa. Pirpana syntyy hätäsektiolla 2,5 kuukautta ennen laskettua aikaa 875 gramman painoisena keskosena. Sukulaiset ja ystävät olivat tietenkin huolissaan Takamaan perheen voinnista, ja heidän infoamisensa helpottamiseksi Tomi-isä, Superiskäksikin kutsuttu, perusti Facebookiin ryhmän imeltä 875 grammaa. Ryhmän alkuperäinen tarkoitus oli todellakin vain infota sukulaisia ja ystäviä Pirpanan voinnista, mutta pian kaikki räjähti käsiin. Ryhmällä oli nopeasti hurja määrä tykkääjiä ja tuore isä käytti ihmisten kiinnostusta ja välittämistä oitis "hyväkseen". Ryhmän kautta Tomi infosi ihmisiä keskosuudesta ja sai kerättyä hienon potin rahaa hyväntekeväisyyteen.

Kirjassaan Tomi kertoo mitä Pirpanan syntymän jälkeen tapahtui, kuinka FB-ryhmän perustaminen vaikutti heidän perheeseensä ja mitä kaikkea ryhmän kautta on mahdollistunut. Ennen kaikkea Takamaa painottaa kirjassaankin sitä, että vaikka heidän perheelleen kävi hyvin, "on kirja omistettu niille vähemmän onnekkaille perheille. Niille vanhemmille, joiden pian pois kuihtuva aivan liian aikaisin syntynyt keskoslpais ei saa Facebookissa tuhansia "Facebook-enkeleitä", -tykkäyksiä tai -tsemppauksia."

Pirpanan tarina on koskettava ja ihastuttava. Pieni suloinen tyttö sai aikaan suuren mylläkän, isänsä perustaman FB-sivun kautta. Minusta on hienoa, että ihmiset ottivat Pirpanan tarinan niin sydämenasiakseen, että ihan oikeasti pienen vauvan tarinan kautta saatiin aikaan hurjasti hyvää. Tapa, jolla myös isommat ja pienemmät yritykset lähtivät mukaan auttamalla sairaiden lasten vanhempia eri tavoilla oli upeaa luettavaa.

Pirpanan isää on kritisoitu siitä, että hän on julkaissut niin paljon juttuja tyttärestään ja että hän vauvansa avulla lähti tekemään hyväntekeväisyystyötä. Minusta toki vaatii rohkeutta ja voimia ryhtyä tällaiseen, mutta täytyy muistaa, ettei se ollut FB-ryhmän perimmäinen tarkoitus. Minusta on hienoa, miten "superiskä" onnistui pitämään ryhmän kasassa ja oman yksityisyytensä edes osaksi suojattuna ryhmän paisuessa hurjan isoksi. Miten hän ryhmän avulla sai oikeasti todella paljon hienoja asioita aikaan ja miten hän ymmärsi ja tajusi, että upealla ryhmällä on näin paljon mahdollisuuksia tehdä hyvää!

Kirjana Pirpanan tarina ei ehkä ole erityinen, mutta sisällöltään tärkeä ja upea. Pirpanan tarina osoittaa, että ihmiset välittävät oikeasti ja aidosti, ja että yhdessä saa paljon hyvää aikaan. Kirja on nopealukuinen ja se etenee varsin kronologisesti Pirpanan syntymästä siihen päivään asti, kun hän pääsee sairaalasta kotiin. Kirjan lopussa on tietopaketti ja käytännön neuvoja sairaiden lasten vanhemmille. Neuvot ovat varmasti hyviä ja tarpeellisia, vaikka minä en lukenut niitä täydellisen tarkasti läpi. Ihan kirjan lopussa on myös muiden keskoina syntyneiden tarinoita, jotka olivat koskettavia ja hienoja luettavia. Erityismaininta vielä kirjasta löytyneistä kuvista. Suloinen Pirpana ja hänen tarinansa tulee vielä enemmän iholle, kun hänelle saa kasvot ja fyysisen olemuksen. Mahtavan söpö tyttö!

Pirpanan tarina koskettaa tytön itsensä vuoksi, mutta myös ihmisten hyvyyden vuoksi. Yhdessä pystymme tekemään paljon, ja FB-ryhmä jatkaa hyvänteon parissa. Kunhan rahoitusasiat saadaan sovittua Takamaa lupaa olla ryhmänsä kanssa mukana Uusi Lastensairaala 2017-projektissa. Kirjasta jää paljon käteen, päällimmäisenä ehkä tunne ja ymmärrys siitä, kuinka suuria ihmeitä rakkaus, välittäminen ja yhdessä tekeminen saavat aikaan. Pirpanan syntymä liian aikaisin, hänen isänsä päätös perustaa FB-ryhmä ja kaikki ihmiset, jotka ryhmään liittyivät ja lahjoittivat rahaa tai palveluja ovat saaneet aikaan ihmeitä.

★★★★

Syysuutuudet 2014

On taas aika listata kesän- ja syksyn odotetuimmat uutuuskirjat minun osaltani. Sydämellä merkityt ovat oikein erityisen odotettuja :).

WSOY

Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri
Kyrö: Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja
♥Giordano: Ihmisruumis
McCarthy: Kaikki kauniit hevoset
Tan: Ihmeiden laakso

Tammi

♥Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät
♥Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Otava

♥Härkönen: Kaikki oikein
Statovci: Kissan Jugoslavia
♥Mustonen: Lapsenpiika
♥Itkonen: Ajo
Jalonen: Miehiä ja ihmisiä
Galera: Hyöky
♥Pettersson: En suostu
Nicholls: Varamies

Gummerus

Karra: Kotiinpaluu
Siirilä: Kaikkien aikojen tarina
Havaste: Tuulen vihat
Cleave: Voittamaton
♥Cunningham: Lumikuningatar
Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Schildts & Söderströms

Westin & Svensson: Kirjeitä Tove Janssonilta

Bazar

♥Morton: Särkynyt salaisuus

Like

Aslam: Sokean miehen puutarha
Knausgård: Taisteluni IV

Siltala

Kekkonen: Suojaton
Lander: Kuka vartijoita vartioi

SKS

Wahlström: Rajoilla

Teos

Peura: Ja taivaan tähdet putoavat

Atena

Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Kuvat omia otoksia ajalta jolloin täällä vielä oli kesä. Tänään on satanut rakeita ja lämmintä on noin 8 astetta. Kivaa kesälomaa ;).

Pelin henki / Chad Harbach

Pelin henki / Chad Harbach

Otavan kirjasto, 2013. 468 sivua.

Alkuteos: The Art of Fielding, 2011.

Suomentanut: Tero Valkonen

Kannen suunnittelu: kirjaston lappu peittää nimen ärsyttävästi

Mistä minulle? kirjastolaina

Olen urheiluhullu, kuten pitkäaikaisimmat lukijani tietävätkin. Kirjastossa eteeni osui Chad Harbachin romaani Pelin henki, jossa urheilijaelämä ja erityisesti baseball on suuressa roolissa. En tiedä baseballista juuri mitään, mutta ei se kirjan lukemista haitannut!

Henry Skrimshander on taitava baseballpelaaja ja saakin stipendin maineikkaaseen Westishin yliopistoon. Siellä hän saa pelata baseballia sydämensä kyllyydestä, ja hänen unelmansa kohti ammattilaisuraa näyttää selvältä. Henryn aiheuttama tapaturma, jossa hänen kämppiksensä Owen Dunne loukkaantuu, saa aikaan tapahtumavyyhdin jonka seurauksena mikään ei ole enää selvää. Henryn ja hänen ystävänsä, baseballjoukkueen kapteenin Mike Schwarzin lisäksi osallisena on yliopiston rehtori Affenlight sekä tämän tytär Pella.

Pelin henki on paljon muuta kuin urheilua. Erilaisia ihmissuhdekiemuroita kiinnostavassa yliopistoympäristössä. Kirja toi mieleeni Jeffrey Eugenidesin mainion Naimapuuhia-romaanin joka ilmestyi jokunen vuosi sitten. Tässäkin kirjassa on monta kiinnostavaa henkilöhahmoa. Köyhistä oloista urheiluhuipulle ponnistava Henry, hänen huonetoverinsa Owen sekä Oweniin ihastuva, koko ikänsä heterona elellyt rehtori Affenlight ovat kaikki kiinnostavia. Myös Henryn ystävä, baseballjoukkueen kapteeni Mike on taustaltaan mielenkiintoinen tapaus, kuten Affenlightin tytär Pella, koulunsa keskeyttänyt ja vanhemman miehen nainut pippurinen nuori nainen. Erityismaininnan ansaitsee myös kirjailijan mielikuvitus nimien suhteen! Skrimshander ja Affenlight etunenässä, ovat myös niminä varsin kiinnostavia ;).

Uskon että melkein jokainen kirjan henkilöistä olisi voinut olla kiinnostavan tarinan päähenkilö. Harbach kuitenkin onnistuu luomaan monesta henkilöstä ja monenlaisesta tarinasta tasapainoisen ja selkeän kokonaisuuden. Tarina on runsas ja kirjan keskivaiheilta olisi ehkä voinut lyhentääkin parinkymmenen sivun verran. 

Kirja oli myös psykologisesti kiinnostava, kun Henryn vaikeudet alkavat. Lupaavasti alkanut peliura kääntyy päälaelleen kun peli ei kuljekaan toivotulla tavalla. Henryn psyyke on kovilla, kun tulevaisuus ei enää näytäkään yhtä selvältä ja valoisalta kuin aiemmin. Minusta Harbach onnistuu kuvailemaan urheilijan sielunmaisemaa ja urheilu-uran rankkuutta sekä fyysiseltä että psyykkiseltä kantilta erittäin uskottavasti. Henrylle toivoo vain hyvää, sillä hän on mukava nuori mies, ja hänen taisteluaan on raastavaa seurata. Jossain kohtaa tuntui ehkä kuitenkin, että Henryn voivottelua ja harmia jankutettiin hieman liikaa, ja pieni tiivistäminen tässä kohtaa olisi tehnyt tästä kirjasta vielä paremman.

Pelin henki on kiinnostava romaani monella tavalla. Ihmissuhdekiemuroita on paljon, tapahtumamiljöönä yliopistokampus on kiinnostava, urheilu ja urheilijaelämä on suuressa roolissa, kuten myös baseball. Baseballista ei tarvitse kirjaa varten ymmärtää mitään, mutta lajina se vaikuttaa kiinnostavalta ja tuo oman mausteensa kokonaisuuteen. Lukemisen jälkeen olenkin tutustunut kyseiseen lajiin Googlen välityksellä, ja valtavan kiinnostavaltahan tuo vaikuttaa ;). Toki lajina voisi olla mikä vaan, mutta kyllä baseballin sääntökiemurat ja monimutkaisuus toivat tähän mainion lisän. Pelin henki on kokonaisuutena hieno ja kiinnostava kirja, henkilöt ovat inhimillisiä ja tarina koukuttava. Lisäksi tässä on muutamia mahtavia yksityiskohtia, hassujen nimien lisäksi minut vakuutti esimerkiksi se, että kaikki söivät jatkuvasti auringonkukansiemeniä! Jos ja kun Harbachilta ilmestyy lisää kirjoja, minä aion ehdottomasti lukea ne.

★★★★

Kulkeva varjo / Bo Carpelan

Kulkeva varjo / Bo Carpelan

Otava, 1978. 221 sivua.

Alkuteos: Vandrande skugga, 1977

Suomentanut: Kyllikki Villa

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kirppariostos

Bo Carpelanin tavaramerkki, kaunis, runollinen kieli ja hidas, viipyilevä ja hieman arvoituksellinen kerronta on läsnä myös tässä kirjassa. Kulkeva varjo valikoitui kuukauden lukupiirikirjaksemme siitä syystä, että moni tytöistä halusi tutustua Carpelanin kirjoihin, ja minä Carpelan-fanina luin mielelläni herran kirjallisuutta. Valitettavasti Kulkeva varjo vain ei yltänyt ihan sinne Carpelanin muiden kirjojen tasolle, vaan oli kyllä pettymys. Lukupiiritytöistä Katrin ensitutustuminen Carpelaniin ei ollut erityisen onnistunut, kun taas Anni tykästyi. Erilaisia milipiteitä siis, joten sillä tavalla kiva valinta lukupiirikirjaksi.

Kulkeva varjo on ainakin takakantensa mukaan dekkari, ja dekkarina minä lähdin sitä lukemaan. Nopeasti huomasin kuitenkin, ettei tätä voi lukea dekkarina. Mutta kun olen johonkin ryhtynyt, on siitä vaikea irrottautua. Niinpä ajattelin kirjaa loppuun saakka dekkarina, ja sillä tavalla se ei kyllä toiminut ollenkaan. Carpelanin kirjoissa rakastan hänen käyttämäänsä kieltä. Upeita lauseita jotka rakentavat mahtavan, tunnelmallisen kokonaisuuden ja jonka jokaisesta sivusta voi nauttia. Viipyilevä teksti käskee rauhoittumaan ja nauttimaan. Mutta kun luen kirjaa dekkarina kaipaan vauhtia, nopeita käänteitä, yllätyksiä ja jonkunlaista rajuutta. Sitä Kulkevassa varjossa ei ollut.

Henkilöitäkin oli hieman päälle 200 sivuisessa kirjassa aivan liikaa. En tiedä kuka oli kukin, millä tavalla he liittyivät toisiinsa, kuka oli murhatun Annan isä, kuka hänen miehensä, kuka muuten vaan hänen tuttavansa. Lopulta minulla jäi jopa murhaaja epäselväksi, joten jouduin vielä lukemaan osia kirjasta uudelleen.

Tuntui, etten oikein saaut otetta tarinasta tai juonesta missään kohtaa. Ja eipä olisi tarvinnutkaan, mikäli olisin lukenut perinteistä Carpelania. Mutta kun luin dekkaria, kaipasin kyllä selkeämpää juonta, jotain mistä tarttua ja jotain, mikä veisi tarinaa eteenpäin.

Pidän edelleen Carpelanista, vaikka tämä kirja ei uponnutkaan. Suurimmaksi osaksi luulen sen johtuvan siitä, että lähdin lukemaa tätä dekkarina vaikka kirjan ensimmäisen sivun kuvaus "Kertomus pikkukaupungista" olisi ollut paljon sopivampi. Mutta jostain syystä takakannen teksti murhamysteeristä juurtui pääkoppaani, ja taisi tavallaan myös pilata tämän lukukokemuksen minulta. Sillä olihan tässä hyvääkin. Taattua, kaunista kieltä. Hieman salaperäinen ja mystinen tunnelma joka sopii dekkariinkin. Kiinnostavat henkilöt, vaikkakin heitä oli liikaa. Tavallaan siis kiehtova ja erilainen tarina, mutta ei missään tapauksessa muiden lukemieni Carpelanin kirjojen tasoinen.

★★

Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabrielle Zevin

Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabrielle Zevin

Gummerus, 2014. 239 sivua.

Alkuteos: The Storied Life of A.J. Fikry, 2014.

Suomentanut: Tero Valkonen

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokappale

Sain Gummerukselta yllärinä Gabrielle Zevinin romaanin Tuulisen saaren kirjakauppias. Kirja löytyy kesä- ja syysuutuuksien luettavien listaltani, mutta olikin kivaa päästä lukemaan kirja ihan tuoreeltaan. Kovakantinen kirja julkaistaan viikolla 24.

A.J. Fikry pitää kuolleen vaimonsa kanssa perustamaansa kirjakauppaa pienellä saarella. Hän on melkein nelikymppinen, ja vaimon kuoleman jälkeen elämästä on kadonnut ilo ja nautinto. Edes kirjat eivät enää tuota iloa hänen päiviinsä. Kun vielä A.J:n aarre, hyväkuntoinen Edgar Allan Poen kirjan ensimmäinen laitos varastetaan, on A.J:n elämä pelkkää murhetta. Kunnes kaksi naista saapuu pelastamaan hänet. Toinen on kirja-alalla työskentelevä Amelia, toinen kirjakaupan takahuoneesta löytyvä salaperäinen Maya.

Tuulisen saaren kirjakauppias on jo nimensä perusteella kirjafanille sopiva kirja. Ja olihan tämä! Tässä oli ilahduttavan paljon viittauksia kirjallisuuteen, eikä vain niihin vanhoihin klassikoihin, vaan myös esim Markus Zusakin Kirjavaras mainittiin. Tapahtumaympäristönä pieni saari, jonka kaikki asukkaat tuntevat toisensa, oli myös kiinnostava ja sympaattinen.

Kirjassa käytetty kieli on helppoa ja tarina nopealukuinen. Se oli tavallaan sekä hyvä, että huono asia. Pidin kirjasta paljon ja viihdyin sen parissa oikein mainiosti, mutta jotta se olisi noussut lähemmäs täydellistä lukukokemusta kaipasin jotain enemmän. Jonkinlaista syvyyttä, tai sitten vain enemmän sivuja.

Nytkin ajallisesti kirja kattaa monen vuoden jakson, mutta jotenkin ne viimeiset tapahtumat jäivät ehkä hieman pinnallisemmiksi koska ajassa tehiin niin suuri hypähdys. Kirja taisi olla makuuni myös hieman liian kevyt ja ennalta-arvattava, vaikka tässä toki oli muutama yllätyskin mukana, eikä kaikki aina päättynytkään siirappisen onnellisesti.

A.J. oli päähenkilönä kiinnostava, kun alkumökötyksestä pääsi yli. Olenpa muuten lukenut viime aikoina monta kirjaa, joissa päähenkilönä on elämäänsä kyllästynyt, mököttävä mies. Ensin Ove, sitten Liam ja nyt A.J. ;). Tässä kirjassa oli myös monta muuta kiinnostavaa hahmoa ja historiaa, joita olisi ehkä lisäsivuilla voinut hieman syventääkin ja siten tuoda tarinaan vielä enemmän sitä syvyyttä.

Kokonaisuutena Tuulisen saaren kirjakauppias oli oikein viihdyttävä lukukokemus. Jotta se olisi noussut sinne suosikkilistojen kärkeen, olisi vaadittu hieman lisää jotakin, mutta kyllä tämä yhden lämpimän kesäpäivän viihdykkeenä toimi aivan mainiosti.

★★★+