Maaninkavaara / Miika Nousiainen

Maaninkavaara / Miika Nousiainen

Otava, 2009. 351 sivua.

Kannen suunnittelu: Markus Pyörälä

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Miika Nousiaisen romaani Maaninkavaara kuului oman kirjahyllyn lukuhaasteeseeni. Kirja oli sopivan kepeä ja hauska luettavaksi kesken kiireisimmän opiskelusyksyn. Nousiainen on yksi kotimaisia suosikkikirjailijoitani, ja tämän kirjan aihe, urheiluhulluus ja etunenässä juokseminen, tuntui omalta ja kiinnostavalta.

Martti Huttusen elämäntavoite on palauttaa Suomen kestävyysjuoksu maailmankartalle. Hän toimii lahjakkaan Jarkko-poikansa juoksuvalmentajana, mutta Jarkon yhtäkkinen katoaminen jättää isän vaille elämäntarkoitusta. Isän masentuneen mielen huomaa myös Jarkon nuorempi sisko Heidi, joka päättää piristää isäänsä ryhtymällä juoksijaksi. Heidin suunnitelma on juosta isänsä ylös masennuksesta, ja kun tällä on parempi olla, Heidi jättää juoksemisen ja palaa takaisin normaaliin elämäänsä. Tuohan on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty sillä pian Heidi käy koulua painoliivit yllään, nukkuu yön magneettihökötyksessä juoksijoiden kuvia seinällään. Ja tietenkin Heidi juoksee- ja juoksee- ja juoksee. Säässä kuin säässä. Martin valmennusmenetelmät saavat yhä absurdimpia käänteitä, ja pian koko Huttusten perhettä ohjaa isän pakkomielle.

Olen urheiluhullu ja harrastan itsekin juoksemista. Olen yleisurheillut nuorempana yli kymmenen vuotta, ja isäni on ollut kilpajuoksija nuoruudessaan. Isäni on myös toiminut minun valmentajanani, joten Maaninkavaarassa oli monta tuttua elementtiä. Oma isäni ei kuitenkaan ole ihan yhtä maaninen urheilun ja menestyksen suhteen kuin Martti Huttunen. Onneksi. Maaninkavaara oli minulle siis aiheiltaan kiinnostava, ja kirjan alussa luin mielelläni juoksemisesta ja jopa Martin juoksuhistoriallisista luennoista joita hän vastahakoiselle tyttärelleen piti. Myös Heidin harjoittelua oli kiinnostavaa seurata kirjan alussa, mutta harjoitteluhan muuttui nopeasti aika yliammutuksi.

Varsin nopeasti tulee selväksi, että Nousiainen on lisännyt tapahtumiin hurjasti aburdiutta ja yksinkertaisesti päättänyt ampua kirjallaan kunnolla yli. Jostain syystä en ollut ihan valmistautunut tähän, joten yllätyin hieman kun ensimmäiset vinkit tähän suuntaan ilmestyivät. Totuin kuitenkin tyyliin nopeasti ja huomasin naureskelevani kirjalle ääneen.

Vaikka Martin juoksuhulluus on (toivottavasti) hurjasti yliammuttua, kuvailee se samalla kuitekin jollain tavalla suomalaista urheilukulttuuria ja sellaista faniutta, jota voin tunnistaa esim. isäni sukupolvessa. Välillä Martin pakkomielle huvittaa, mutta välillä myös ärsyttää kovasti. Minua ärsytti se, että hän hullussa juoksuhuumassaan unohti Heidin muut tarpeet, ja sen, että teini-ikäinen tyttö ehkä haluaa elämältä muutakin kuin veren maku suussa -juostuja intervallivetoja urheilukentällä, tai lumihangessa tarpomista pakkassäässä. Toisaalta taas Heidin ja Sirkka-äidin saamattomuuskin ärsytti. Miksi he eivät vain yksinkertaisesti sanoneet juoksulle ja Martin pakkomielteelle aikaisemmin ei, kun koko perhe ihan selvästi kärsi.

Maaninkavaara herätti siis minussa tunteita laidasta laitaan, ja sehän on jo tunnetusti minulle usein hyvän kirjan merkki. Tässä kirjassa oli myös kiinnostava aihe, ja itse varsin urheiluhulluna oli kiinnostavaa lukea tämä kirja. Urheilu on mahtavaa, kunhan se pysyy järkevissä mittasuhteissa. Martin innostunut suhtautuminen juoksuun ja juoksijoihin ei ehkä ollut tervelliistä, mutta mikä pakkomielle nyt on...

Nousiainen kirjoittaa hauskasti ja sujuvasti. Henkilöt tulevat eläviksi absurdeista piirteistään huolimatta. Pidin myös tavasta jolla Nousiainen onnistui sekoittamaan yliammuttuun tarinaan aika perinteistä suomalaista perhe-elämää. Kokonaisuutena pidin siis Maaninkavaarasta varsin paljon, vaikka paikoitellen pelkäsin tarinan menevän jo liiankin yli...

★★★★-

Kotiinpalaajat / Chimamanda Ngozi Adichie

Kotiinpalaajat / Chimamanda Ngozi Adichie

Otavan kirjasto, 2013. 522 sivua.

Alkuteos: Americanah, 2013.

Suomentanut: Hanna Tarkka

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Lähdin mukaan Valkoisen kirahvin luotsaamaan sinikeltainen syksy -lukuhaasteeseen. Luimme ensimmäiseksi yhdessä Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittaman, tänä syksynä suomennetun romaanin Kotiinpalaajat. Luimme osan kirjasta ja keskustelimme sähköpostitse muiden lukupiiriläisten kanssa tästä. Viikonloppuna pidimme kirjasta viimeisen keskusteun, ja nyt julkaisemme kaikki arviomme siitä samaan aikaan. Muiden lukijoiden arviot ilmestyvät nyt samaan aikaan seuraavissa blogeissa: Valkoinen kirahvi, Hanna ja Mai.

Ifemelu ja Obinze rakastuvat teini-ikäisinä Nigeriassa, mutta elämä vie heidät erilleen. Ifemelu päätyy Amerikkaan ja Obinze vuorostaan Lontoon kautta takaisin kotimaahan Nigeriaan. Ifemelu rakentaa uuden elämänsä Yhdysvaltoihin. Hän opiskelee, saa lopulta työpaikan ja uusia ystäviä, tapailee miehiä ja on muutamassa pidemmässä suhteessakin. Alku uudessa maassa on kuitenkin todella rankka, ja ennen asioiden järjestymistä Ifemelu kokee elämän rankkuuden ja paljon vastoinkäymisiä. Nigerian ja Yhdysvaltojen väliset kulttuurierot tuottavat vaikeuksia, ja nuoren mustan naisen on vaikea löytää töitä, aitoja ystäviä tai saada esimerkiksi kampaamossa arvoistaan kohtelua. Kaikki kuitenkin järjestyy pikkuhiljaa, niin työ, ystävät kuin hiusasiatkin. Ifemelu alkaa kirjoittaa blogia mustien elämästä Yhdysvalloissa, hän kirjoittaa rotukysymyksistä ja nousee blogiteksteillään suureen suosioon. Mutta jokin häntä kaivertaa, ja lopulta hän päättää palata kotimaahansa Nigeriaan.

Pidin Kotiinpalaajissa monesta asiasta. Pidin Ifemelusta henkilönä, hän tuli nopeasti läheiseksi ja vaikka hän oli vahva persoona, hänellä oli vahvoja mielipiteitä ja ajatuksia, toivoin hänelle hyvää. Kirjan alkuosat jossa Ifemelu muisteli nuoruuttaan Nigeriassa, olivat suosikkiosiani, ja Ifemelun ja Obinzen teinisuhde oli ihanan ällösöpö. Pidin kovasti myös kirjan rakenteesta, menneisyyden ja nykyisyyden sekoittamisesta. Ifemelun hiusongelmat saivat varsin ison ja merkittävän roolin kirjassa, mutta minusta hänen hiuspulmansa osoitti jotenkin yksinkertaisella ja arkisen symbolisella tavalla niitä suuria kulttuurieroja joita Nigerian ja Yhdysvaltojen välillä oli ja on edelleenkin.

Tavallisen tekstin joukossa oli välillä Ifemelun blogitekstejä, jotka koin hieman raskaiksi ja liian tietokirjamaisiksi. Pidin toki siitä, että kirjaan oli lisätty ajankohtaisia rotukysymyksiä Ifemelun blogitekstien muodossa, mutta jotenkin ne olivat hieman tylsiä. Teksti ja suomennos olivat muuten kaikin puolin sujuvia!

Ifemelun elämää Yhdysvalloissa oli kiinnostavaa seurata, mutta Obinzen elämä jäi auttamatta toissijaiseksi. Siksi pidinkin kovasti Obinzen Lontoo-osasta, joka kirjan keskivaiheilla oli. Loppua kohden Obinze tuli taas tarinaan mukaan, mutta kirjan loppuratkaisuun olin silti hieman pettynyt. Jotenkin loppu oli kirjan aiempaan monimutkaisuuteen ja Ifemelun ja Obinzen vaikeisiin kokemuksiin nähden liian yksinkertainen ja helppo.

Huomasin kirjaa lukiessani ajattelevani että kirjailija kertoo itsestään. Ifemelu oli jatkuvasti mielessäni Chimamanda Ngozi Adichie itse. Oletan että kirjailija ottaa kirjoihinsa omia kokemuksiaan ja asioita joita on ystäviltään ja tuttaviltaan kuullut, mutta en tiedä miksi tämä kirja vaikutti niin vahvasti omakohtaiselta kirjailijan suunnalta. Ehkä se oli vain minun päässäni, vaikka keskustelimmekin tästä sähköpostitse lukupiirissä ja muillakin taisi lukiessa olla samanlaisia ajatuksia.

Olen lukenut Adichielta aiemmin kirjat Puolikas keltaista aurinkoa sekä Huominen on liian kaukana ja olen pitänyt kaikista kolmesta nyt todella paljon. Adichie kirjoittaa hienosti ja koskettavasti. Hänen henkilönsä ovat vahvoja ja kiinnostavia ja kulttuurierot, rotukysymykset ja ihmisten väliset tasa-arvokysymykset ovat vahvasti läsnä. Adichie taitaa olla tällä hetkellä yksi suosikkikirjailijoitani, ja toivon että ehdin lukemaan Purppuranpunaisen hibiskuksenkin vielä tämän vuoden puolella.

Kotiinpalaajat oli kokonaisuutena hieno, mukaansatempaava, koskettava ja mieleenpainuva lukukokemus. Olen palannut tähän kirjaan ja etenkin Ifemelun kokemuksiin alkuaikoina Amerikassa ajatuksissani jo monta kertaa lukemisen jälkeen. Tämä oli siis rankka kirja, joka herätti minussa lukijana ajatuksia ja kysymyksiä, mutta joka etenkin jäi hyvin mieleeni!

★★★★

Takiainen / Daniel Glattauer

Takiainen / Daniel Glattauer

Atena, 2013. 268 sivua.

Alkuteos: Ewig Dein, 2012.

Suomentanut: Raija Nylander

Kannen suunnittelu: Ville Lähteenmäki

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Heippa pitkästä aikaa! Tämä syksy on viimeinen opiskelusyksyni, ja siksi erittäin kiireinen. Olen kyllä ehtinyt lukemaan muutamia kaunokirjoja, mutta niistä kirjoittaminen tänne blogiin asti ei ole mahtunut aikatauluuni. Tänään otin kuitenkin vapaaillan opiskelutöistä ja päätin aktivoitua taas täälläkin. Alkuun muutama sananen Daniel Glattauerin tänä syksynä suomennetusta romaanista Takiainen. Luin tämän jo pari viikkoa sitten, mutta päällimmäiset fiilikset kirjasta jäivät silti mieleeni.

Judith on neljääkymmentä lähestyvä lamppukauppias jonka elämä saa täysin uuden suunnan hänen törmätessä ruokakaupassa Hannekseen. Hannes ostaa ison kasan banaaneja ja astuu kaupassa Judithin kantapäille. Tästä tapaamisesta alkaa heidän suhteensa, joka alussa on ihanan ällöromanttinen. Hannes ja Judith ovat erottamattomat ja etenkin Hannes ei halua olla sekuntiakaan naisestaan erossa. Pian Judith alkaa kuitenkin huomaamaan, että hänen ja Hanneksen suhde ei ehkä olekaan ihan sitä mitä hän oli toivonut ja halunnut. Judithin elämä muuttuu painajaiseksi kun Hannes tarkertuu häneen takiaisen tavoin. Mutta onko Judith itsekin riippuvainen Hanneksesta. Kuka lopulta takertuu ja kehen?

Takiainen lähtee kevyesti liikkeelle, ja kirja imaisee varsin hyvin mukaansa. Henkilökuvaus on varsin tarkkaa ja psykologisesti kiinnostavaa, mutta aika nopeasti huomasin henkilöiden alkavan ärsyttää minua. Päähenkilö Judithissa oli paljon ärsyttäviä piirteitä, ja aloin epäillä hänen mielenterveyttään jo paljon aikaisemmin kuin hän itse ;). Hannes oli myös luku sinänsä, heti alussa hänen överi takertumisensa Judithiin ärsytti ja sai aika nopeasti jo pelottaviakin piirteitä.

Takiainen herätti siis tunteita, valitettavasti vaan suurimmilta osin negatiivisia. Henkilöiden lisäksi tarinan varsin hidas eteneminen ärsytti. Loppua kohden tuli kuitenkin yksi kiinnostava juonenkäänne, josta annan paljon plussaa! Se teki kirjasta kokonaisuutena paljon kiinnostavamman. Koin myös erilaiset (mielenterveys)ongelmat varsin todentuntuisesti ja kiinnostavasti kuvailluiksi ja Hanneksen tekojen kautta kirja sai välillä jopa trillerimäisiä piirteitä. Loppuratkaisu palauttikin tarinan sitten takaisin enemmän sinne viihdetasolle, mutta se ei ollut millään tavalla huono asia, viihdyttävänä välipalanahan minä tätä aloinkin lukemaan.

Kokonaisuutena Takiainen oli ihan kiva välipalakirja, ja se piti otteessaan varsin hyvin. Ärsyynnyin moneen asiaan kirjaa lukiessani, mutta se ei kuitenkaan aina ole huono merkki. Kirja ja sen henkilöt ja tapahtumat herättivät tunteita, ja siksikin tämä kirja on jäänyt aika hyvin mieleen vaikka lukemisesta on jo pitkä aika.

★★★

Yritän palailla blogin pariin vielä toisen kirja kanssa huomenna tai viimeistään maanantaina, ennen kuin uusi, kiireinen opiskeluviikko taas alkaa. Viimeistään joulukuussa blogikin palaa taas normaaliin aikatauluun ja päivitystahtiin! :)

Kirjamessuostoksia

Vierailin tänään Turun kirjamessuilla, ja kohokohta oli ehdottomasti antikvariaatti-osasto. Mukaan tarttui muutamia kirjojakin:

♥ Sirkuksen poika / John Irving

♥ Linnunaivot / Johanna Sinisalo

♥ Kuninkaan puhe / Mark Logue & Peter Conradi

♥ Benjamin / Bo Carpelan

♥ Silja / F.E. Sillanpää

ja kaksi urheilupsykologiakirjaa englanniksi, halvalla opiskeluja varten!

Kaunista, syksyistä ja kirjaisaa viikonloppua kaikille! :)