Kaiken keskellä Mary Swann / Carol Shields

Kaiken keskellä Mary Swann / Carol Shields

Otavan kirjasto, 2010. 475 sivua

Alkuteos: Swann, 1987

Suomentanut: Hanna Tarkka

Kannen kuva: Rossi Xavier/Gamma/SKOY

Mistä minulle? oma ostos

Carol Shieldsin romaani Kaiken keskellä Mary Swann oli kiinnostava romaani, jonka keskiössä oli runoilija Mary Swann. Mary sitoo yhteen kirjan henkilöt ja heidän tarinansa. Oman puheenvuoronsa saa Swannin kustantaja, elämäkerran kirjoittaja, feministitutkija ja hiljainen kirjastonhoitaja. He kaikki kokoontuvat kirjan lopussa Swanniin liittyvässä symposiumissa. Ennen symposiumia jokainen miettii, miten hiljaista, tavallisen oloista maajussin vaimon elämää elänyt Swann on voinut kirjoittaa niin huikeita runoja. Swannin elämästä paljastuu palasia pikku hiljaa, ja Swannista kiinnostuneet henkilöt huomaavat naisen elämän olleen kaikkea muuta kuin tavallista.

Shields kirjoittaa mukavan helposti, tarina vie mennessään ja tekstiä lukee nopeasti. Pidin tämän kirjan rakenteesta, ensin kaikki neljä "päähenkilöä" sai suunvuoronsa ja heidän elämäänsä kurkistettiin. Lopussa koko tarina sidottiin yhteen osalla, joka kokosi nelikon yhteen Swann-symposiumin merkeissä. Koko kirjan läpi kulki kuitenkin punaisena lankana runoilijan elämä ja sen vaiheet.

Kirjan henkilögalleria oli kiinnostava. Kiinnostavin ja salaperäisin oli tietenkin edesmennyt runoilijatar itse, mutta hänestä kiinnostuneet henkilötkin olivat keskenään kivan erilaisia ja kiinnostavia, kukin omalla tavallaan.

Kirja oli siis sujuva ja kiinnostava, ainoastaan loppuratkaisu oli minusta vähän töksähtävä ja tylsä. Toisaalta kyllä kirjan viimeiset parikymmentä sivua olivat  ehdottomasti jännimmät ja koukutavimmat koko kirjassa!

Olen aiemmin lukenut Shieldsiltä muutaman kirjan, ja Rakkauden tasavalta oli minulle täydellinen. Tämä jää siitä vähän, mutta oli silti kokonaisuutena oikein mainio lukukokemus!

★★★★

Kaikki isäni hotellit / John Irving

Kaikki isäni hotellit / John Irving

Tammi, 1981. 491 sivua

Alkuteos: The Hotel New Hampshire, 1981

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: Ylermi Lahti

Mistä minulle? kirppariostos

Olin tosiaan kesäkuun lopussa - heinäkuun ensimmäisen viikon reissussa Keski-Euroopassa ja reissukirjaksi valikoitui suosikkikirjailijani John Irvingin Kaikki isäni hotellit. Olen pitänyt todella paljon aiemmin lukemistani Irvingon kirjoista. Edellisellä reissulla 2013 minulla oli mukana Garpin maailma, ja sain loman aikana aivan huikean lukuelämyksen. Samaa toivoin tälläkin kertaa, enkä joutunut pettymään.

Pääosassa on Berryn  rakastettava, sympaattinen mutta hieman erilainen perhe. Esikoinen Frank tykkää pojista enemmän kuin tytöistä. Tyttäristä vanhempi, Franny, on rääväsuinen tuittuilija kun taas kertojana toimiva John on totaalisen rakastunut sisareensa. Pikkusisko Lilly kärsii lyhytkasvuisuudesta ja kuopus Egg on lähes kuuro. Omintakeinen ja aivan erityinen perhe kruunautuu unelmoija-isällä ja itse asiassa aika tavalliselta vaikuttavalla äidillä. Perhe perustaa isän haaveiden mukaan hotelleja sinne tänne ja päätyy lopulta Wieniin. Perheen sisällä ja ympärillä sattuu ja tapahtuu, mutta perheenjäsenet pitävät yhtä ja ovat toistensa turvana aina.

Kylläpä pidin tästä! Stoori vei mukanaan, henkilöt olivat kiinnostavia, henkilögalleria monipuolinen ja Berryn perhe oli täynnä superkiinnostavia persoonia. Irvingmaiseen tapaan tässäkin kirjassa oli omituisuuksensa. Oli raiskausta, insestiä, terroria ja toistuvasti tarinaan palaava kuollut koira. Myös Freud (karhunkesyttäjä, mutta myös psykoanalyytikko-Freud) olivat toistuvasti tarinassa mukana. Osan karhunkesyttäjä-Freudin mukanaoloista ymmärsin, toisaalta minulta taisi mennä ohi ainakin osa kirjasta löytyvistä symbolisista asioista (esim. juuri se kuollut koira).

Irvingillä on huikea mielikuvitus, hänen kirjansa ovat aina täynnä kiinnostavia, erikoisia ja arvaamattomia käänteitä. Niin tämäkin. Yhtäkkiä tapahtui yllättäviä asioita, ja huomasin taas, kuinka siistiä on lukea tällaisia yllättäviä kirjoja! Irving on ehdttomasti yksi taitavaimpia kirjailjoita mitä tiedän ja nautin suuresti hänen kirjoitustyylistään.

 Kaikki isäni hotellit ei ollut aivan yhtä täydellinen lukuelämys kuin Garpin maailma, mutta nautin suuresti tämän lukemisesta ja kirjan yllättävyydestä. Tuskin maltan odottaa, että pääsen lukemaan seuraavaa Irvingiä. Minkäköhän sitä seuraavaksi valitsisi?

★★★★★-

Kohtauksia eräästä avioliitosta / Ingmar Bergman

Kohtauksia eräästä avioliitosta / Ingmar Bergman

Gummerus, 2007. 208 sivua

Alkuteos: Scener ur ett äktenskap, 1973

Suomentanut: Risto Hannula

Kannen kuvat: tv-sarjasta 

Mistä minulle? oma ostos

En edes oikein muista miten tämä kirja on löytänyt tiensä hyllyyni, jostain alennusmyynniestä olen sen varmasti ostanut. Kaipasin kuitenkin ohuen kirjan luettavakseni ennen kesäkuun lopun reissuani, joten tartuin tähän Ingmar Bergmanin teokseen Kohtauksia eräästä avioliitosta. Lähdin lukemaan tätä täysin ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia ja täytyy kyllä sanoa, että oli ainakin mielenkiintoinen lukukokemus!

Kirjan päähenkilöt ovat Johan ja Marianne, aviopari. Kirja on kirjoitettu ikään kuin näytelmän muotoon, jota alussa hieman vierastin, mutta mikä lopulta oli oikein piristävä ja kiva rakenne kirjassa. Teksti on siis suurimmilta osin Johanin ja Mariannen vuorosanoja, välissä on lyhyitä pätkiä joissa kuvaillaan miten päähenkilöt liikkuvat tai missä menevät ja on seassa toki muitakin henkilöitä.

Jokainen kirjan kuudesta kohtauksesta kertoo yhdestä ajanjaksosta pariskunnan avioliitossa. Kirja etenee kronologisesti, ensimmäisessä kohtauksessa Johan ja Marianne antavat avioliitostaan ruusuisen, lähes täydellisen kuvan. Myöhemmissä kohtauksissa liitto jo rakoilee ja pian pari päätyy erilleen. Kohtauksissa avioliiton kehittymistä ja etenkin Johanin ja Mariannen välisen suhteen kehittymistä pääsee seuraamaan. He kehittyvät kirjan aikana yksilöinä ja samalla heidä suhteensakin kehittyy. Sillä eivät he kokonaan pääse toisistaan eroon, sen verran vahva ja sitkeä heidän siteensä on.

Vaikka alussa vierastin kirjan rakennetta, huomasin pian koukuttuvani ja lukevani kirjaa erittäin mielelläni. Tämä oli jollain tapaa erittäin intensiivinen ja aika huikea lukukokemus, Erilainen, kuin mihin olen tottunut ja myös hyvin mieleenpainuva. Bergman osaa ehdottomasti kuvailla kahden henkilön välistä suhdetta, ja se, että se tässä tehdään lähes ainoastaan "vuorosanojen"  kautta osoittaa minusta ääretöntä taituruutta!

Kohtauksia eräästä avioliitosta oli yllättävä, erilainen ja intensiivinen kirja. Erittäin positiivinen yllätys! Melkein tekisi mieli kaivaa jostain esille kirjaan perustuva elokuva ja tv-sarja...

★★★★

Emännöitsijä / Enni Mustonen

Emännöitsijä / Enni Mustonen

Otava, 2015. 445 sivua

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä oli minulle kevään odotetuimpia uutuuksia. Olen, kuten jo aiemmin on tullut selväksi, ihastunut suuresti Mustosen kirjoihin viime vuosina, ja tämä sarja on ehdoton lempparini. 

Emännöitsijässä Ida Eriksson, joka aloitti nuorena tyttönä Topeliuksen paimentyttönä ja jatkoi Sibeliusten lapsenpiikana, on varttunut parikymppiseksi nuoreksi naiseksi ja päätyy Albert Edelfeltin ateljeehen taloudenhoitajaksi. Ateljeen lisäksi Ida auttaa välillä myös Haikon kartanossa, jossa Edelfeltit viettävät kesiään. Ida passaa Edelfeltin kuuluisia taiteilijaystäviä, mutta myös miehen monia naisvieraita. Pian Ida huomaa itsekin työnantajansa hurmaavuuden, vaikka on luvannut pysyä miehestä kaukana.

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja mukaansatempaavasti. Kahden kirjan jälkeen Idan tuntee jo, ja hänen elämäänsä kurkistaminen nyt kolmannen kerran on kuin juttelisi tutun ystävän kanssa. Ja yhä edelleen kirjoissa sympaattisen Idan elämänvaiheiden seuraamisen lisäksi parasta on suomalaisten taiteilijoiden ujuttaminen tarinaan sulavasti ja uskottavalla tavalla. Huisin  mielenkiintoista, enkä malta odottaa että saan itseni hilattua Tuusulan rantatielle tutkimaan "tuttuja rakennuksia" - Ainolaa etunenässä. 1900-luvun alun Helsinki on tapahtumaympäristönä myös mitä tunnelmallisin, ja Mustonen kuvaa sitä uskottavasti.

Tässä kirjassa suuressa roolissa oli Idan ja hänen työnantajansa, Albert Edelfeltin välinen suhde ja sen kehittyminen. Mustonen maalaa Edelfeltistä kuvan naistenmiehenä, jolla on ollut naisia ympäri maailmaa. En tiedä kuinka paljon hänen naisseikkailuistaan tiedetään, mutta pienen googlailun jälkeen selvisi kuitenkin, että Edelfeltin ja tämän Ellan-rouvan avioliitto ei tainnut olla erityisen onnellinen (juuri näin se on irjassa myös kuvattu). Uskon, että Mustonen on selvittänyt hurjan määrän asioita taiteilijoistamme, jotta saa yksityiskohdat ja tiedot mahdollisimman uskottaviksi kirjoihinsa. Ja sitä nämä Idasta kertovat kirjat minusta ovat - rehellisiä ja uskottavia, vaikka tietysti fiktiota ovatkin. Ja jollain tavalla nämä kyllä herättävät ainakin minun mielenkiintoni ja palan halusta ottaa selvää taiteilijoista, joita kirjoissa pyörii. Edelfelt vaikuttaa erityisen kiinnostavalta, mutta ei kyllä vedä vertoja Jean Sibeliukselle, jota olen googlaillut ahkerasti luettuani Lapsenpiian.

Edelleenkin siis hehkutan Mustosen kirjoja. Nautin suuresti Emännöitsijän lukemisesta ja nämä kirjat ovat mitä mainiointa kesälukemista. Vetävä tarina, vähän viihteellinenkin, mutta silti näissä on se syvällisempikin puoli. Kiinnostava ja koukuttava kokonaisuus! Ja meinasi muuten uusi kirja pudota käsistäni kun tutkailin sen kansilievettä. Kirjailijaesittelyn alapuolella on nimittäin katkelma minun blogiarviostani Lapsenpiika-kirjasta! Tällainen pieni kirjabloggaaja oli aika ymmällään ;).

★★★★★

Viimeinen sana / Pärttyli Rinne

Viimeinen sana / Pärttyli Rinne

Noxboox, 2015. 212 sivua

Kannen suunnittelu: Janne Lehtinen

Mistä minulle? kustantajan tarjoama arvostelukpl

Noxboox-kustantamo tarjosi minulle arvostelukappaleena Pärttyli Rinteen romaanin Viimeinen sana. Päätin tarttua tilaisuuteen, sillä koulutragediasta kertova kotimainen romaani vaikutti erittäin kiinnostavalta.

Franz ja Kolehmainen ovat lukiolaisia, ystäviä sillä tavalla kuin nuoret miehet ovat. He käyvät yhdessä ampumaradalla harjoittelemassa ampumista. Franzia kiinnostaa filosofia, ja hän onkin luvannut kaikille tulevansa kuuluisaksi filosofiksi, jonka kaikki tuntevat. Franzin filosofiset ajatukset menevätkin välillä ihan yli, eikä filosofia aiheena kiinnosta minua erityisemmin. Valitettavasti. Kirja nimittäin sisältää sitä filosofiaa huomattavasti enemmän kuin asiaa koulutragediasta, jota odotin.

Franzin elämässä tärkeässä roolissa on myös Virpi, ensimmäinen ja ainoa rakkauden kohde. Heidän suhteensa on kuitenkin kaikkea muuta kuin tavallinen ja onnistunut nuorenparin suhde. Kumpikin on persoonina erikoisia ja yhdessä he saavat aikaan aikamoisen sekasopan. Franzin elämää sekoittaa entisestään Helena, filosofianopettaja joka opettaa, että rakkaus on parasta todellisuutta.

En pystynyt oikein samaistumaan yhteenkään kirjan henkilöistä ja etenkin päähenkilö, Franz, aiheutti kyllä sellaisia ärsytyksen väristyksiä minussa ettei tosikaan. Toisaalta pitäisi nuorta poikaa tietysti käydä sääliksi ja sympatisoida; hänen käyttäytymisestään loisti jonkinlainen paha olo ja se, että hän oli jollakin tavalla eksyksissä itsensä kanssa.

En tiedä oliko Viimeinen sana niin suuri pettymys minulle siksi, että odotin selkeästi kirjaa koulutragediasta ja myös sitä, että kirjan kautta saisi kuvan ja jonkinlaisen ymmärryksen kouluampujan sisäisestä maailmasta. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja sitä koulutragediaakin tässä kirjassa oli vain ne viimeiset neljä sivua. Pääosassa oli filosofia ja eksynyt teini - jotka tietenkin voidaan liittää koulusurmaajaan, mutta yhtä hyvin filosofiasta kiinnostunut nuori mies, joka on teininä ollut eksyksissä itsensä kanssa voi olla myöhemmin vaikka presidenttinä. En siis koe, että ymmärtäisin tämän kirjan jälkeen koulusurmaajia yhtään paremmin. Tässäkin tapauksessa tuo loppuratkaisu tuli niin puskista, että ellei kirjaa olisi mainostettu koulutragedian kautta, olisin aivan äimän käkenä.

Viimeinen sana ei siis ollut minun kirjani. Filosofia ei kiinnosta minua tarpeeksi, jotta olisin jaksanut lukea tai pysyä kunnolla kärryillä Franzin erikoisissa ajatuksissa. Lopun sanatarkka selostus Franzin filosofian esitelmästä jäi minulla puoliksi lukematta, sillä en ymmärtänyt siitä mitään. Uskon kuitenkin, että tämäkin kirja löytää lukijansa. Filosofiasta kiinnostuneet ja sitä minua paremmin ymmärtävät saavat tästä varmasti paljon enemmän irti.

★★

Omenansiementen maku / Katharina Hagena

Omenansiementen maku / Katharina Hagena

Minerva, 2009. 242 sivua

Alkuteos: Der Geschmack von Apfelkernen

Suomentanut: Anne Mäkelä

Kannen suunnittelu: Suvi Sievilä

Mistä minulle? oma ostos

Pieni hehkutuspostaus saksalaisen Katharina Hagenan romaanista Omenansiementen maku, olkaapa hyvät! Olipa ihanaa lukea aika pitkästä aikaa täydellisyyttä hipova kirja, joka jäi tarinaltaan ja tunnelmaltaan näin upeasti mieleen! Ihana yllättyä positiivisesti, sillä lähdin lukemaan tätä täysin ilman ennakko-odotuksia.

Kolmeakymmentä lähestyvä Iris perii isoäitinsä kuoleman jälkeen suvun vanhan omakotitalon. Samassa talossa, mummolassaan, Iris vietti lapsuutensa kesät serkkunsa ja naapurissa asuvan tytön kanssa. Nyt kirjastonhoitajana työskentelevä Iris asettuu vanhaan taloon muutamaksi päiväksi, ja muistot lapsuudesta heräävät eloon. Talo paljastaa pala palalta suvun salaisuuksia ja Iriksen tutkaillessa omaa menneisyyttään ja itseään, selviää myös lähipiirin koskettavatkin kohtalot ja elämäntarinat.

Hagena kirjoittaa kauniisti ja koukuttavasti. Tarina on rakennettu taitavasti. Kaikkia suvun salaisuuksia ei paljasteta kokonaan heti, vaan jonkin henkilön tarinaa raotetaan vähän, sitten siirrytään taas jouhevasti nykypäivään tai muihin aiheisiin ja myöhemmin palataan solmimaan jokaisen tarina siististi kasaan. Pidin todella paljon tästä tyylistä, se piti tarinan kiinnostavana ja teki siitä erittäin koukuttavan.

Kirjassa on monen henkilön elämäntarinat mukana, mutta silti mikään ei jäänyt etäiseksi. Eniten nautin Iriksen omasta tarinasta, hänen suhteestaan serkkuunsa Rosmarieen ja tyttöjen yhteiseen ystävään Miraan. Kolmen tytön sitkeä yhdessäolo lapsuusvuosina sai traagisen päätöksen, mutta tyttöjen ystävyys on vaikuttanut Iriksen elämään suuresti. Kun kuvioihin astuu vielä Miran veli Max, joka toimii perintöasioissa Iriksen asianajajana, muistuu lapsuudesta mieleen paljon asioita, joita Iris jää miettimään.

Omenansiementen maku on tunnelmaltaan varsin hidas, mutta ennen kaikkea erittäin kaunis. Koukuttavan tarinan, kiinnostavien henkilöiden ja koskettavien elämäntarinoiden lisäksi päällimmäisenä tästä jäi mieleeni juuri tuo tunnelma. Rakastan tällaisia kirjoja, lukiessani mieleeni tuli esimerkiksi Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö joka oli yhtä kaunis ja ihana tunnelmaltaan kuin tämäkin ja jollain tavalla muistutti tätä muutenkin.

Ihanaa löytää kirjojen joukosta tällaisia helmiä, jotka jäävät mieleen upeina lukukokemuksina. Uskon, että Omenansiementen maku tulee olemaan yksi vuoden parhaimmista lukuelämyksistäni, vaikka vuotta on vielä lähes puolet jäljellä! Kirja on nimeä ja kantta myöten erittäin kaunis kokonaisuus.

★★★★★

Syksyn kiinnostavimmat uutuuskirjat

Otetaanpa seuraavaksi katsaus tulevan syksyn kiinnostavimpiin uutuuskirjoihin! Nämä tähän poimitut kirjat siis kiinnostavat minua eniten ja haluaisin ne jossain vaiheessa ehtiä lukemaan. Sydämellä merkityt vaikuttavat erityisne kiinnostavilta.

Rakastan näiden listojen tekemistä, vaikka tämän kevään ja viime syksyn uutuuksia on vielä todella iso kasa lukematta. No, onneksi näihin listoihin voi palata vaikka monen vuoden jälkeen ;). Kuvituksena muutama kuva viime viikon Eurooppareissulta.

Bratislava

WSOY

Kettu: Yöperhonen
Hiltunen: Varo minua
Weaver: Jacobin takki
Pöyhönen: Doe

Tammi

Fowler: Olimme ihan suunniltamme
♥Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Pääskynen: Sielut

Bratislava

Bazar

♥Morton: Kaukaiset hetket
Lark: Valkoisen pilven maa

Otava

Harno: Oranssi maa
Pekkola: Lohikäärmeen värit
♥Köngäs: Hertta
Holma: Kauheimmat runot
♥Mustonen: Emännöitsijä
Backman: Britt-Marie kävi täällä

München

Gummerus

Rauma: Seksistä ja matematiikasta
♥Havaste: Maan vihat
Karra: Kotiinpaluu
♥Lundberg: Suureen maailmaan
Lee: Kaikki taivaan linnut
Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Ruhpolding

Shields & Söderströms

Howard: Kuiva kausi
McCall Smith: Pienten muutosten kauneussalonki

Like

Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja meren

Teos

Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Bargum: Novelleja 1965-2015

Siltala

Hotakainen: Henkireikä
Lander: Kuka vartijoita vartioi
Leikas: Soutaminen
Franzen: Purity
Koch: Naapuri

Salzburg

Huomasinkin tässä, että olen jo ehtinyt lukea kaksi kesän/syksyn uutuuksista. Eli Mustosen Emännöitsijä ja Backmanin Britt-Marie on luettuina jo! Mustosesta tulossa arviota lähipäivinä :). Kaunista viikonloppua kaikille, sateista huolimatta!

Lapinvuokko / Enni Mustonen

Lapinvuokko / Enni Mustonen

Otava, 2010. 255 sivua

Kannen suunnittelu: Päivi Puustinen

Mistä minulle? kirjastolaina

Enni Mustosen kirjat ovat viime vuosien aikana osoittautuneet minulle ihan täydellisiksi. Tässä kohtaa ihmettelen edelleen, miksi vasta nyt olen tajunnut tutustua Mustosen kirjoihin. Olisin nuorena lukiolaisena aivan taatusti rakastanut näitä. No, onpahan näitä herkkupaloja sitten luettavaksi nyt ;). Ennen kuin Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa ilmestyi ehdin kaapata kirjastosta mukaani Mustosen aiempaa tuotantoa. Pohjatuulen tarinoita-sarjan ensimmäinen osa Lapinvuokko osoittautui lähes yhtä loistavaksi kuin viime vuosina ilmestyneet rakastamani kirjat Idasta suomalaisten kulttuuri-ihmisten palvelustyttönä.

Annikki Hallavaara on rovaniemeläisen, arvostetun metsänhoitajaperheen ainoa tytär. Hän pääsee ylioppilaaksi keväällä 1939, mutta kesästä ei tule sellaista kuin hän suunnitteli. Sota muuttaa kaiken ja Annikki lähtee sodan keskelle auttamaan. Pian Annikki jo painaa päähänsä morsiushunnun, joka kuitenkin monen muun nuoren naisen tavoin vaihtuu pian suruharsoksi. Kielitaitoinen Annikki päästyy saksalaisarmeijan esikuntaan sihteerin ja tulkin tehtäviä hoitamaan, ja se muuttaa nuoren naisen elämän entisestään. 

Mustonen kirjoittaa sujuvasti ja helposti. Olin kuitenkin tässä vanhemmassa teoksessa huomaavinani vähän enemmän tönkköyttä kielessä, kuin aiemmin kehumissani uudemmissa romaaneissa. Mutta Mustosen kirjoissa pääroolissa on mielestäni kuitenkin koukuttava, kiinnostava tarina, koskettavat ihmiskohtalot ja sympaattiset päähenkilöt, joille toivoo vain hyvää. 

Lapinvuokonkin tarina oli erittäin koukuttava ja tapahtumia täynnä. Välillä ehkä tuntuikin, että tapahtumia oli miltei liikaa eikä niiden kohdalle pysähdytty pidemmäksi aikaa laisinkaan. Mutta toisaalta luin tätä erittäin mielelläni ja tarina eteni minusta jouhevasti ja ymmärrettävästi. Kirjassa ehdittiin käydä läpi Annikin elämää monen vuoden aikana, ja ehkä vähän rauhallisempi tahti olisi ollut vielä parempi.

Annikin tarina tempaisi mukaansa ja päähenkilö tuli tutuksi. Myös Ämmi, Annikin isoäiti (?) oli hahmona erittäin kiinnostava, mutta jäi vähän etäiseksi ja salaperäiseksi. Sotatapahtumat kiinnostavat aina, ja jokin näissä Mustosen historiallisissa romaaneissa vaan osuu ja uppoaa minuun. Nämä ovat minun ykköskesäkirjojani, en oikeastaan kaipaa enää kevyttä hömppää, vaan juuri tällaisia helppolukuisia historiallisia romaaneja, jotka tunnelmallaan ja tapahtumillaan vievät lukijan aivan toiseen aikaan. Vaikka sota-aihe ei ikinä tee kirjasta kevyttä ja kepeää käsittelee Mustonen silti päähenkilöitään aina empaattisesti ja lempeästi. Vaikka kurjuutta on, on siellä aina myös niitä valonpilkahduksia, jotka yleensä vievät kurjuudesta voiton.

Lapinvuokko ei tule olemaan viimeinen Mustosen kirja, jonka tänä kesänä luen. Syrjästäkatsojan tarinoita-sarjan kolmas osa Emännöitsijä on itse asiassa jo luettuna, mutta taidan kyllä seuraavalla kirjastoreissulla lainata tämänkin sarjan toisen osan. Suosittelen myös lämpimästi kaikkia muita tarttumaan Mustosen kirjoihin, jos sujuva ja kevyehkö historiallinen lukuelämys kuulostaa yhtään sopivalta!

★★★★

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Takana puhumisen taito / Anna-Leena Härkönen

Kirjakauppaliitto, 2014. 156 sivua

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? kirjastolaina

Anna-Leena Härkönen kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja olen lukenut häneltä lähes kaikki ilmestyneet kirjat. Viime vuoden Kirjan ja ruusun päivän kirjana toiminut Takana puhumisen taito oli jäänyt tuoreeltaan lukematta, joten kun törmäsin tähän kirjastossa nappasin tietysti mukaani.

Kun kaipailen luettavaksi pikaisia herkkupaloja esimerkiksi arjen kiireeseen, luen usein Härkösen novelleja tai kolumneja. Tämäkin kirja oli kokoelma lyhyitä tekstejä arkisista asioista, mieleeni jäi erityisesti sosiaalisesta mediasta kertova teksti, sekä jonottamisen kauheudesta kertova teksti. Välillä kuitenkin mietin, että nuristaanko näissä teksteissä nyt turhasta. Tai siis, yritän olla perusposiitiivinen, ja nähdä asioissa aina ne hyvät puolet. Siksi en välttämättä ymmärrä, miksi kaikesta pitää valittaa ja jos katsoo kokonaiskuvaa ja maailmaa laajemmin, onko esimerkiksi jonottaminen lopulta niin kamalaa? Toisaalta ehkä näitä tekstejä ei pitäisi lukea niin tiukkapipoisena, mutta silti huomasin miettiväni, että onko nyt kärpäsestä tehty härkänen? Jos olet niin onnekas, että pääset lomamatkalle etelään, kannattaako reissu tuhlata siihen, että ärsyynnyt aurinkotuolien varaajista ja miettimällä parasta sotasuunnitelmaa, millä itse saat varattua aurinkotuolin koko päiväksi...

Aika monen tekstin kohdalla huomasin hieman ärsyyntyväni tekstin aiheesta ja siitä, että ne olivat minun näkökulmastani pikkujuttuja, joista minä en jaksaisi tehdä suurtakaan numeroa. Härkönen kirjoittaa toki hyvin ja muutamassa kohdassa sai ihan nauraakin, mutta kokonaisuutena olin hieman pettynyt tähän kirjaan. Kyllä minä osasin samaistua ja nauraa useammallekin tekstille, mutta kuitenkin jäi vähän sellainen plääh-tunne. Eikö oikeasti olisi ollut tärkeämpiä aiheita mistä kirjoittaa?

Takana puhumisen taito ei missään tapauksessa ole Härkösen parhaita kirjoja tai tekstikokoelmia. Nopeana välipalakirjana tämä toimi ihan ok, vaikka osa teksteistä jopa ärsyttikin. Pidän kuitenkin useimmiten Härkösen huumorista ja hänen nasevasta kirjoitustyylistään, ja kyllä joukkoon tosiaan mahtui niitä osuviakin tekstejä. Kirjan kansi on myös houkuttelevan näköinen, josta ehdottomasti plussaa. Nyt ei ehkä kuitenkaan harmita ihan niin paljon, etten tätä aikanaan omaan hyllyyni haalinut.

★★★

Kuvanveistäjän tytär / Tove Jansson

Kuvanveistäjän tytär / Tove Jansson

WSOY, 1968. 117 sivua

Kannen kuva: Tove Jansson

Kannen suunnittelu: Sanna Majander

Mistä minulle? oma ostos

Tove Janssonin Kuvanveistäjän tytär on tavallaan muistelmateos, jossa esiintyy hänen isänsä, kuvanveistäjä Viktor Jansson Katajanokan ateljeessaan 1920-luvulla, mutta myös kesäinen Pellinki, meri ja sen lahdet ja poukamat. Oikeita henkilöitä kirjassa esiintyi myös, oli ukki, mummi, isä, äiti, Anna ja Jeremiah. Myös Jumala on osa kirjaa, kirjassa (ja Toven ajatuksissa?) Jumala asuu kivikkopuutarhan takana.

Kuvanveistäjän tytär on kaunis kuvaus lapsen elämästä, arjesta, ajatuksista ja mielikuvituksesta. Teos on novellikokoelma täynnä pieniä, kauniita kertomuksia ja ajatuksia. Kirjassa tuoksuu suomalainen kesä saaristossa. Paljaat varpaat, lämmin merituuli ja meren tuoksu. Jokaisen novellin syvintä tarkoitusta ja jujua en ehkä löytänyt, nämä eivät ole minusta erityisen helppoja kertomuksia. Mutta kauniita, tunnelmallisia ja hienoja silti. 

Tarinat on kerrottu kuin lapsen näkökulmasta, Toven kertomia selkeitä muistoja lapsuudestaan, lapsen ajatuksia ja reaktioita. Lapsen näkökulmasta kirjoittaminen ei voi olla helpoin asia, mutta Jansson tekee sen erittäin taitavasti ja uskottavasti.

Jansson on huikean taitava kirjailija ja ihmettelen, miksi olen vasta nyt parin viime vuoden aikana tutustunut hänen toisiin kirjoihinsa Muumien lisäksi. Nämä selkeästi aikuisille suunnatut kirjat ovat aivan loistavia, ja esimerkiksi Kesäkirja yksi kauneimpia lukumuistojani viime vuosilta. Onneksi minulla on muutama Janssonin kirja vielä lukematta ja kokematta.

★★★★+

Marionetit / Virpi Hämeen-Anttila

Marionetit / Virpi Hämeen-Anttila

Otava, 2013. 317 sivua

Kannen kuva: Jussi Kaakinen & Sami Piskonen

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Kesälomni alkoi vähän yli viikko sitten ja suuntasin heti rinkkareissulle Keski-Eurooppaan vähän yli viikoksi. Nyt on reissulta palattu, ja olisi tarkoitus kiriä täällä blogin puolella kiinni kevään aikana rästiin jääneet luetut kirjat. Aloitetaan Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit-romaanilla, jonka luin ehkä joskus huhtikuussa.

Emma ja Janne ovat nelikymppinen aviopari. Heidän elämäsnä vaikuttaa olevan kompromisseja täynnä: heidän avioliittonsa oli aikoinaan kompromissi, heidän uravalintansa on sitä ja elämäntapansa ylipäätään. Emman sisko Julia ja Jannen paras ystävä Mikael sen sijaan valitsivat unelmiensa tavoittelun kompromissien sijaan, ja ovat onnistuneet maailmalla omilla aloillaan. Emman ja Jannen lapsiperhearki järkkyy, kun Julia yllättäen palaa maailmalta Suomeen. Kun Mikaelkin taas palaa kuvioihin, herää kauna ja muistot menneisyydestä.

Marionetit oli ihan viihdyttävä ja kevyt kirja luettavaksi kesken kiireisen työkevään. Mutta jokin näissä Hämeen-Anttilan viimeisimmissä kirjoissa on vähän tökkinyt. Tämäkin jäi vähän heppoiseksi ja sekavaksi. Kirja lähti hitaasti käyntiin ja alku oli suorastaan tylsä. Sitten tuntuikin kuin yhteen tarinaan olisi laitettu vähän liikaa yksityiskohtia ja tapahtumia, Emman, Jannen, Julian ja Mikaelin tarinat olisivat kyllä selvinneet vähemmälläkin. Kliseitä ja ennalta-arvattavia käänteitä oli myös vähän liikaa ja kirja jäi aika pinnalliseksi ja jotenkin etäiseksi. Henkilöt olivat ihan mielenkiintoisia, ja heidän erilaiset persoonansa tulivat kivasti esille.

Pidin myös siitä, että kirjassa oli nukketeatteria, mimiikkaa ja kerrankin sellaista taidetta, mitä ei jokaisessa kirjassa ole. Tanssista ja teatterista olen viime aikoina lukenut ihan tarpeksi. Hämeen-Anttila kirjoittaa helppoa kieltä ja kirja oli varsin nopealukuinen. Välillä kieli oli minusta kuitenkin vähän tönkköä, ja tarinassa liikaa tapahtumia, joka vaikeutti juonen perässä pysymistä.

Kaiken mutinan jälkeen on kuitenkin todettava, että etenkin puolivälin jälkeen viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, vaikka se olikin aika ennalta-arvattava. Tarina vei mukanaan ja kirja oli sopivan kevyt sen hetkiseen mielentilaani. Hämeen-Anttilan kirjat sopivatkin sellaisiin hetkiin, kun kaipaa varsin kevyttä luettavaa, mutta ei silti ihan hömppää.

★★★-

Sokerisiskot / Ulla-Maija Paavilainen

Sokerisiskot / Ulla-Maija Paavilainen

Otava, 2008. 287 sivua

Kannen suunnittelu: (tarkistan kun olen kirjan kanssa samassa osoitteessa)

Mistä minulle? kirppariostos

Olen vuosien saatossa kerännyt hyllyyni kirppareilta ja kierrätyskeskuksista monta Ulla-Maija Paavilaisen kirjaa. Luettavaksi asti ei mikään ole päätynyt vielä ennen tätä kevättä. Ensimmäiseksi otin nyt luettavaksi marianneraidallisen, pirteäkantisen kirjan Sokerisiskot.

Sirkku, Pulmu ja Marianne ovat sokerisiskot. Ehkä vähän liian kliseisestikin nimetyt naiset ovat kirjan päähenkilöt, jotka ajautuvat yhteen heidän äitinsä kuoltua. Siskoilla ei ole erityisen lämpimät välit, kaikilla on oma elämänsä. Siskoista vanhin, Sirkku, työskentelee kampaajana omassa yrityksessään ja hänelle tärkeätä on näyttää puutarhansa kautta, että hän on elämässä menestynyt nainen. Pulmu on siskoista keskimmäinen, oman yrityksen perustanut bisnesnainen joka tarjoaa sparrauskursseja muille yrityksille. Henkilökohtaisen elämänsä sekasorron Pulmu peittää menestyneen bisnesnaisen kuoren alle. Sisariaan selvästi nuorempi, äidin lellikki Marianne, on maailmalla menestyvä valokuvaaja, jonka elämän keskiössä on kaunis mallityttö Chiara. Äidin kuolema tuo sisaret yhteen ja pakottaa heidät miettimään elämää ja menneisyyden muistoja.

Sokerisiskot lähti jotenkin tahmeasti liikkeelle, enkä saanut tarinasta oikein otetta. Siskot olivat keskenään todella erilaisia, mutta kaikki olivat aika karikatyyrimäisiä ja kuvailussa oli jotain, mikä sai koko kolmikon jäämään vähän etäiseksi. Kenestäkään ei tullut läheistä, samaistuttavaa tai erityisemmin tunteita herättävää henkilöä, jota kirja olisi minusta kaivannut. Tai no, kyllä besserwisser-Sirkku sai minut ärsyntymään oikein todella, mutta toisaalta sekään ei nyt ihan auttanut parantamaan kirjaa. Marianne oli siskoista lopulta kiinnostavin ja jollain tavalla eniten sinut itsensä kanssa, vaikka alussa näyttikin aivan muulta. Marianne oli minusta myös jotenkin syvemmin kuvattu kuin hänen isosiskonsa.

Äidin kuolema tuo siskot yhteen, mikä on ideana kiva. Siskokset joutuvat miettimään nykypäivän lisäksi myös menneisyyttä, tapahtuneita asioita, lapsuutta ja kaikkiin vaikuttaneita muistoja. Siskojen elämiä käydään läpi, mutta silti tuntuu kuin jotain jäisi puuttumaan. En pitänyt kirjan lopusta, ja lukemisen jälkeen jäi keskinkertainen fiilis. Paavilaisen kieli on sujuvaa ja helppolukuista, mutta juonen puolesta Sokerisiskot jäi vaisuksi. Toki aion antaa Paavilaiselle vielä uuden mahdollisuuden, löytyyhän hänen kirjojaan hyllystäni tosiaan tämän lisäksi vielä kolmen kirjan verran.

★★

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Myöhempien aikojen pyhiä / Juha Itkonen

Tammi 2003. 295 sivua.

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastolaina

Juha Itkosen esikoisromaani Myöhempien aikojen pyhiä on koskettava ja ajatuksia herättävä romaani nuoruudesta, uskonnosta, rakkaudesta. Kaksi nuorukaista, David ja Mark, saapuvat Salt Lake Citystä Suomeen lähetystyöhön. David ja Mark ovat mormoneja ja Suomessa he kiertävät hiljaista pikkukaupunkia, yrittäen käännyttää mahdollisimman monta sisäänpäinkääntynyttä, nyrpeää suomalaista. Pikkukaupungissa nuoria miehiä vältellään, he saavat outoja katseita ja paikalliset suorastaan hylkivät heitä. Nuorukaisten tiivis yhteiselo ahtaassa asunnossa kiristää myös heidän keskinäisiä välejään. Suuren ja kipeän menetyksen kokenut David ärsyyntyy aina niskan päällä olevaan Markiin ja kun naapurin Emma vielä sekoittaa pakkaa, huomaa David pian miettivänsä aidosti uskoaan Jumalaan ja siihen, onko Jumala hyvä vai paha.

Juha Itkonen kirjoittaa hyvin ja hienosti ja tarina vie mennessään. Kirja on mukaansatempaava ja kerronta vangitsee. Pidin kirjassa siitä, että se on suomalaisen kirjoittama tarina kotimaastaan, mutta silti Suomea katsotaan ulkomaalaisen silmin. Se miltä jurot ja uudelle kielteiset suomalaiset näyttävät nuoren amerikkalaispojan silmin oli minusta uskottavalla tavalla kuvailtu. Suomi näyttäytyy outona maana täynnä vaitonaisia ja varovaisia ihmisiä, pitkällä kylmällä talvella ja pimeillä illoilla höystettynä.

Kirjan henkilöt ovat kiinnostavia, ja etenkin heidän taustansa ja historiansa herättävät tunteita. Syyt sille, miksi kukin on päätynyt sinne missä on tulevat monen kohdalla selviksi. Koskettavin ja hurjin tarina taisi olla Davidin kanssa ystävystyvällä Eerolla, joka asui pienessä mökissä kaukana muista koiransa kanssa. Davidin oma tarina on myös rankka ja surullinen, suuri menetys ja siitä nousseet ajatukset ja mietteet uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Myös Mark oli henkilönä ihan kiinnostava, vaikka välillä hän alkoikin ärsyttää. Naapurin Emma jäi (ehkä tarkoituksella) hieman salaperäiseksi henkilöksi, mutta oli tarinan kannalta ehdottoman tärkeä. Nuorukaisista eniten huolta pitävä Kalevi ja Kalevin vaimo, jotka henkilöinä osoittivat, että maastamme löytyy niitä symppiksiä ja ihaniakin ihmisiä.

Ottamatta sen enempää kantaa eri uskontoihin tai niiden koukeroihin, on sanottava, että mormonius (onko tuo sana?) toi kirjaan ehdottoman kiinnostavan lisämausteen. Oikeastaanhan se oli koko tarinan kannalta tärkein osa, seikka joka aiheutti kirjan koukerot ja kiemurat. Mutta en tosin voinut olla välillä ärtymättä ja ihmettelemättä, sillä niin moni asia esimerkiksi Davidin ja Markin elämässä olisi ollut paljon helpompaa, mikäli mormonien Kirjan tiukkoja sääntöjä ei tarvitsisi seurata ja antaa niiden ohjata elämäänsä.

Myöhempien aikojen pyhiä oli kiinnostava, mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä kirja. Luin tämän todella mielelläni ja yllätyin oikeastaan siitä, kuinka vangitseva se olikaan. Kirjan varsin yllättävä loppu sai melkeinpä tirauttamaan pari kyyneltäkin.

★★★★

Ennen kuin kaikki muuttuu / Taina Latvala

Ennen kuin kaikki muuttuu / Taina Latvala

Otava, 2015. 191 sivua.

Kannen maalaus: Rauha Mäkilä

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Taina Latvalan novellikokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu on kevään uutuuskirjoja. En ole aiemmin lukenut Latvalan kirjoja, mutta tämän perusteella tuo virhe tulee korjautumaan jatkossa. En tunnetusti ole novellien suurin ystävä, mutta näiden tarinoiden parissa viihdyin loistavasti ja tästä tuli minulle tärkeä kirja.

Pidin hurjasti siitä, miten Latvala on sitonut erilaiset tarinansa yhteen. Vaikka lyhyet kertomukset toimivat itsenäisenäkin, on hienointa kuitenkin kirja kokonaisuutena. Henkilöhahmot ovat tarinoissa samoja, mutta kaikki saavat kertoa oman näkökulmansa. Tapahtumia ja elämää pääsee lukijana seuraamaan monen hahmon silmin. Kirjan kieli on kaunista ja pysähdyin monen hienon lauseen kohdalle. 

Nuoret aikuiset kamppailevat elämän käännekohdissa. Aikuiseksi kasvaminen, lapsuuden taakse jättäminen ja kipeidenkin muistojen merkitys aikuisen elämään saavat kaikki paikkansa Latvalan novelleissa. Kirjan jokainen tarina on tärkeä ja merkityksellinen ja minusta keskenään tasaisen hyviä ja mieleenpainuvia. Eniten pidin ehkä viimeisestä, isän ja tyttären sidettä ja suhdetta upeasti, koskettavasti ja rakastavasti kuvaavasta Keskeneräinen-nimisestä novellista. Sitä lukiessa todellakin tuntee.

Olen palannut muutamaan novelliin uudemman kerran, erityisesti juuri tuohon Keskeneräiseen joka kaikessa surullisuudessaan on todella kaunis. Novellit kestävät uudenkin lukukerran ja niistä löytää aina jonkin uuden ulottuvuuden. Tarinoiden parissa saa itkeä ja nauraa. Ennen kuin kaikki muuttuu on ehdottomasti yksi parhaita kotimaisia novellikokoelmia joita minä olen lukenut. Merkityksellisiä, mieleenpainuvia ja tärkeitä tarinoita. Tunnistin itseni monesta ajatuksesta ja osasin samaistua hahmojen mietintöihin aikuisuuden kynnyksellä.

★★★★★

Maan ääreen / Kristina Carlson

Maan ääreen / Kristina Carlson

Otava, 1999. 192 sivua

Kannen suunnittelu: Leena Majaniemi

Mistä minulle? oma kirppariostos

Minulla on ikuisuusprojektina kaikkien Finlandiavoittajien lukeminen. Nyt keväällä kaivoin kirjahyllystäni esille Kristina Carlsonin romaanin Maan ääreen, joka on kyseisen palkinnon voittanut vuonna 1999. Olen lukenut Carlsonilta aiemmin kaksi kirjaa, enkä mitenkään erityisemmin ihastunut.

Maan ääreen kertoo ylioppilas Lennart Falkista, joka matkaa 1860-luvulla Amurinmaalle. Lennart matkustaa läpi kaupunkien ja tapaa uusia ihmisiä. Hän rakastuu ja pettää, tekee hyviä ja huonompia valintoja. Lopulta satamakapteenin illalliskutsuilta palatessaan Lennartia lyödään kivellä päähän. Lennart teke kaikkensa parantuakseen ja selvittääkseen päällekarkaajan henkilöllisyyden. Nuori mies haluaa löytää elämälleen tarkoituksen, ja auttajaksi ryhtyy lääkäri Theodor Ganz, Lennartin asuinkumppani ja ystävä.

Joku näissä Carlsonin kirjoissa tekee sen, että ne jäävät minulle hieman etäisiksi. Lennart on hahmona kiinnostava, mutta silti jäi tunne etten oppinut oikein tuntemaan häntä. Kirja etenee verkkaisesti, tunnelma on rauhallinen ja paikoitellen - vaikka kirja on ohut - se jää melkein tylsäksi. Kaipasin ehkä enemmän tapahtumia, eikä vain laimeaa kerrontaa Lennartin elämästä. Vaikka tiiliskivestä päähän saaminen on traagista ja kurjaa, koin kuitenkin että kirjassa jäi jokin kliimaksi saavuttamatta.

Pidin siitä, että kirja on ikään kuin kuumehouruisen Lennartin päiväkirjamerkintöjä. Ja tapahtumien asettuminen Siperiaan lisäsi mielenkiintoa ehdottomasti! Mutta silti joku jäi puuttumaan.

Carlsonilla on aivan omanlaisensa tapa kirjoittaa ja kaikki nämä häneltä lukemani kolme kirjaa ovat tunelmaltaan samantyylisiä. Se, että tapahtumat asettuvat niin kauas historiaan, ei luulisi minua haittaavan. Yleensä pidän juuri sellaisista kirjoista. Mutta joku tässä on, joku mikä jättää aina vähän kylmäksi. Maan ääreen ei ihan uponnut, enkä tavoittanut sitä hienoutta, jota olisin Finlandiavoittajalta odottanut. Ehkä Carslonin kirjat eivät vain ole minua varten...

★★

Britt-Marie kävi täällä / Fredrik Backman

Britt-Marie kävi täällä / Fredrik Backman

Otava, 2015. 378 sivua

Alkuteos: Britt-Marie var här, 2014

Suomentanut: Riie Heikkilä

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kustantajalta saatu ennakkokpl

Anteeksi taas tämä hiljaisuus! Ärsyttää, mutta samalla täytyy kai olla kiitollinen siitä, että on työ, perhe ja ystävät jotka vievät kaiken arkeni, eikä ylimääräistä aikaa ole viime aikoina blogille oikein tahtonut jäädä. Sain kuitenkin juuri luetuksi loppuun Fredrik Backmanin uutuusromaanin Britt-Marie kävi täällä. Pinossa olisi monta bloggaamatonta kirjaa, jotka olen lukenut tätä ennen, mutta haluan kirjoittaa ajatukseni tästä nyt tuoreeltaan. Britt-Marieta on luonnehdittu Ruotsin naispuoliseksi Mielensäpahoittajaksi. Ja aika passaava kuvaus tuo on, joskaan Britt-Marie ei kuitenkaan ihan yhtä mainio ole kuin Mielensäpahoittaja.

Britt-Marie on kuusikymppinen nainen. Hänelle on tärkeää missä järjestyksessä aterimet ovat keittiönlaatikossa; haarukat, veitset, lusikat. Tässä järjestyksessä. Kaikki pinnat pitää olla putsattu ja puunattu ruokasoodalla tai tietynmerkkisellä pesuaineella. Britt-Marie lähtee kodistaan ja jättää miehensä, kun mies 40 vuoden avioliiton jälkeen löytää nuoren rakastajan. Kotirouvana elänyt Britt-Marie, listojen ja järjestyksen varaan elämänsä rakentanut nainen, on ihmeissään kun hän työvoimatoimiston avulla päätyy pieneen Borgin kaupunkiin. Pian Britt-Marie löytää itsensä jalkapallojoukkueen luottovalmentajana. Pienessä laman jälkeisessä kaupungissa ei ole jalkapallojoukkueen lisäksi muuta kuin pizzeria, mutta oudosti Britt-Marie pian huomaa kuinka paljon hän tarvitsee juuri tätä kaupunkia, ja kuinka paljon Borg tarvitsee Britt-Marieta.

Britt-Marie on henkilönä kiinnostava. Alussa hänen erityispiirteensä ja stereotyyppinen kuvaus järjestelmällisestä, sosiaalisesti erikoisesta naisesta vähän ärsytti, mutta pian naisesta alkoi näkyä sympaattisempia puolia kun hänen taustansa avautui lukijalle. Borgin kaupungissa on Britt-Marien lisäksi myös iso kasa muita kiinnostavia henkilöitä. Esimerkiksi jalkapallotaustaansa salaileva Bank, pizzerian salaperäinen työntekijä Joku ja koko lauma jalkapalloilevia nuoria. Kaikilla on oma tarinansa, osa on maahanmuuttajataustaisia, toiset rikkaasta ruotsalaisesta perheestä, mutta lama ja pikkukaupungin tapahtumat vaikuttavat kaikkiin jollain tavalla.

Kirja on kirjoitettu helposti ja ymmärrettävästi ja tarina on mukaansatempaava. Eniten kirjassa ihastutti kuitenkin henkilöt, heidän tarinansa ja yksinkertainen, mutta silti kekseliäs tapa yhdistää heidät jalkapallon kautta. Britt-Marien tarinaan vaikuttaa paljon myös työvoimatoimistossa työskentelevä nuori nainen, sekä hänen aviomiehensä Kent. Henkilögalleria on lopulta varsin laaja, mutta jokaisella on oma paikkansa tarinassa.

Takakannen Mielensäpahoittajavertaus sai minut ehkä odottamaan vielä hersyvämpää ja hauskempaa tarinaa. Muutamat Britt-Marien kommellukset toki naurattivat, mutta päällimmäisenä hauskuus ei jäänyt kirjasta mieleen. Lopulta kirjassa oli aika paljon koskettavia ja surullisiakin tarinoita ja kohtaloita, ja Britt-Marien oikea ja aito persoona tuli hienolla tavalla esille. Kokonaisuutena kirja oli sympaattinen ja lämminhenkinen, mutta ei kuitenkaan ihan Backmanin En man som heter Ove-kirjan veroinen. Sitä kun rakastin syvästi ;).

★★★★

Ajan riekaleita / Anilda Ibrahimi

Ajan riekaleita / Anilda Ibrahimi

Tammen keltainen kirjasto, 2013. 328 sivua

Alkuteos: L'amore e gli stracci del tempo, 2009

Suomentanut: Helinä Kangas

Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen

Mistä minulle? kirjastolaina

Heippa taas tännekin, onpa edellisestä kerrasta aikaa! Päivät vaan hujahtavat ohi, ja juuri (tammikuussa...) alkanut työharjoitteluni päättyy ensi viikolla. Hullua miten nopeasti aika on mennyt! Minulla on iso kasa kirjoja rästissä, jotka olen lukenut aikoja sitten mutta joista en vain ole ehtinyt kirjoittaa. Niinpä yritän nyt lyhyemmillä pika-arvioilla saada blogin vähän ajantasaisemmaksi. Tuntuu tylsältä kirjoittaa kirjoista, jotka olen lukenut joskus maaliskuussa, mutta toisaalta haluaisin edelleen kaikki lukemani kirjat tänne blogin puolelle muistiin.

Aloitetaan lyhyellä pika-arviolla Anilda Ibrahimin romaanista Ajan riekaleita. Pidin aikoinaan Ibrahimin romaanista Punainen morsian todella paljon, joten innolla nappasin tämänkin nyt vihdoin alkuvuodesta kirjastosta mukaani.

Balkanin Romeoksi ja Juliaksikin tituleerattu kirja kertoo Zlatanin ja Ajkunan tarinan. Zlatanin ja Ajkunan isät ovat parhaita ystävyksiä, vaikka toinen onkin serbi ja toinen albaani. Zlatan ja Ajkuna viihtyvät yhdessä pienistä pitäen ja kasvavat yhdessä kuin veli ja sisko Ajkunan isän jouduttua vankilaan poliittisessa sekasorrossa. Vaikka perheet aikanaan joutuvatkin sodan eri puolille, Zlatan ja Ajkuna lupaavat toisilleen, etteivät koskaan eroa. Zlatan joutuu kuitenkin sotaan ja ajan kuluessa Ajkunakin jatkaa omaa elämäänsä. Kumpikin päätyy toisten ihmisten luokse ja Kosovon sota repii heidät erilleen. Uudet kotimaat ja uudet ihmiset ympärillä vaikeuttavat ikuisen rakkauden säilymistä.

Kirjan hyvät puolet:

♥mukaansatempaava tarina
♥mielenkiintoinen ja opettavainen kirja Balkanin sodasta
♥miljöökuvaus kiehtova ja "kaunis" (jos nyt sodan runtelemia alueita voi kauniiksi kutsua)
♥sympaattiset henkilöt
♥onnistunut henkilökuvaus, etenkin Zlatan ja Ajkuna tulevat lukijalle läheisiksi
♥helppo kieli, sujuva tarina
♥koskettavat tapahtumat, kuten sotakirjoissa useimmiten
♥uskottava sotakuvaus
♥ajatuksia herättävä kirja rakkaudesta, sodan voimasta, ajan roolista ihmiselämässä


Kirjan huonommat puolet:

- varsin kliseinen ja vähän ennalta-arvattava rakkaustarina
- osittain jäi vähän pinnalliseksi, viimeinen syvyys ja silaus jäi puuttumaan

Kokonaisuus: otteessaanpitävä, koskettava ja mieleenpainuva tarina sodasta, rakkaudesta ja ajan merkityksestä.


★ ★ ★ ★ 

Suuri lammasseikkailu / Haruki Murakami

Suuri lammasseikkailu / Haruki Murakami

Tammen keltainen kirjasto, 1993. 350 sivua.

Alkuteos: Hitsuji o meguru boken, 1982

Suomentanut englanninnoksesta: Leena Tamminen

Kannen suunnittelu: Mistral

Mistä minulle? kirjastolaina

Haruki Murakami, japanilainen suosikkikirjailija. Minä rakastuin Norwegian woodiin, inspiroiduin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta-kirjasta ja tykästyin Sputnik-rakastettuni-kirjaan kun luimme sen lukupiirissä. Kirjastosta otin viimeksi mukaani Suuren lammasseikkailun, kun en ole Murakamia pitkään aikaan lukenut.

Suuri lammasseikkailu on erikoinen kirja. Se jää lukemisen jälkeen hyvin mieleen tarinansa ja  maagisten piirteidensä vuoksi, kuten Murakamin kirjat muutenkin. Tässä kirjassa päähenkilö on eräs ihan tavallinen 30-vuotias tokiolaismies. Hän on fiksu, mutta kokee elämänsä varsin tylsäksi. Elämää piristämään saapuu yhtäkkiä nuori nainen, jolla on maailman upeimmat korvat. Nainen osaa ennustaa, että mies joutuu pian tekemisiin lampaan kanssa.

Ja näin myös käy, tietenkin. Mies löytää itsensä kohta keskeltä suurta seikkailua, jonka pääosassa on lammas, jonka selässä on tähtikuvio. Mies lähtee etsimään lammasta, ja löytää matkalta paljon kummallisuuksia. Onko lammas edes olemassa lampaan muodossa, vai asuuko se vain omanlaisensa mafiajärjestön laatineessa miehessä?

Suuri lammasseikkailu on jotenkin hengästyttävä kirja. Tarina vie mukanaan, vaikka siinä aika nopeasti huomaakin maagisia ja outoja piirteitä, joita yleensä karsastan. Kirjan alku oli vetävä ja kiinnostava. Kieli oli murakamimaista, ja kyllä tarinastakin nopeasti huomasi murakamimaisia piirteitä. Kun lampaat astuivat kehiin tarinaan tuli lisää vauhtia. Kirjan keskivaihekin oli vielä kiinnostava ja otteessaan pitävä mutta viimeinen kolmannes olikin sitten jo varsin erikoinen ja outo. En voi sanoa pitäneeni kirjan lopusta ja lammasseikkailun päätöksestä, sillä en lopulta edes tainnut ymmärtää koko lammasseikkailusta yhtään mitään.

Huomasin viihtyväni kirjan parissa loistavasti, vaikka loppu olikin outo. Alussa juoni suorastaan imaisi mukaansa, mutta viimeiset sivut luettuani olin pöllämystynyt. Olinko ymmärtänyt yhtään mitään? Minulla ei ole vieläkään hajuakaan siitä, miten tuo loppu pitäisi tulkita, ja voiko lopun ymmärtää monella eri tavalla...

No, kiinnostava, erilainen ja  mieleenpainuva romaani tämä ainakin oli. Tarina on salaperäinen ja erittäin taitavasti rakennettu pieniä yksityiskohtia myöten. Kaikelle löytyy joku selitys ja tarkoitus, vaikka minä en ehkä ihan kaikkia tavoittanutkaan. Suuri lammasseikkailu oli tavallaan myös hieman pelottava ja jännittävä kaikessa salaperäisyydessään. Mies, jonka sisällä asuu lammas herättää kyllä kieltämättä monenlaisia tunteita...

Suuri lammasseikkailu on mukaansatempaava, jännittävä ja salaperäinen kirja. Lampaat ovat tässä suuressa roolissa, mutta haluan myös mainita Hokkaidon kauniit vuorimaisemat, jotka Murakami kuvailee ihastuttavasti. Mieleenpainuva kirja kaikessa erikoisuudessaan!

Haluaako joku kirjan lukenut keskustella tuosta lopusta? :D

★★★★

Lapsen oikeus / Ian McEwan

Lapsen oikeus / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 2015. 220 sivua

Alkuteos: The Children Act, 2014

Suomentanut: Juhani Lindholm

Kannen kuva: Corbis

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Ian McEwan kuuluu ehdottomasti suosikkikirjailijoideni joukkoon, mutta minulla on silti todella ristiriitaisia lukukokemuksia hänen kirjoistaan. Sovitus ja Ikuinen rakkaus kuuluvat suosikkikirjojeni joukkoon, kun taas esimerkiksi Makeannälkä oli suurikin pettymys. Siihen välimaastoon, Ikuisen rakkauden lähelle, asettuvat Sementtipuutarha, Lauantai, Polte ja Rannalla, kun taas Vieraan turva on siellä lähempänä Makeannälkää.

Odotin innolla, mtta hieman jännittyneenä, mitä mieltä olisin McEwanin uusimmasta romaanista Lapsen oikeus. Pelkäsin tämän olevan samanlainen pettymys kuin miehen edellinen romaani. Jos tämäkin olisi ollut huono, olisi kirjamaailmani ehkä hieman järkkynyt ;). Miksi vanhempi McEwan ei osaa enää kirjoittaa yhtä hyvin kuin nuorempana? Mutta pelot osoittautuivat turhiksi - onneksi! Pieni kirjamaailmani pyörii normaaliin tapaan, sillä Lapsen oikeus oli taattua, hienoa ja mieleenpainuvaa McEwania!

Fiona Maye työskentelee perheoikeuden tuomarina, ratkoen vaikeita perhekiistoja. Samalla vaikeiden työkeissien kanssa hän ajautuu avioliitossaan vaikeaan tilanteeseen. Aviomies ilmoittaa yllättäen, että hän haluaa solmia ulkopuolisen suhteen nuoremman naisen kanssa. Fiona on murtunut, mutta töissä hänen täytyy pitää yksityiselämä erillään. Samoihin aikoihin hän saa eteensä tapauksen, jossa leukemiaan sairastunut alaikäinen Jehovan todistaja kieltäytyy verensiirrosta, joka todennäköisesti pelastaisi hänen henkensä. Fionaa mietityttää ammattietiikan rajat, kuinka pitkälle ihminen on oikeutettu päättämään omasta elämästään ja kuinka paljon hän voi ammattinsa puolesta vaikuttaa ja päättää toisten elämästä?

Lapsen oikeus on oikeatsaan aika täydellinen kirja. Se herättää ajatuksia ja tunteita. Verensiirrosta kieltäytyvä nuori Jehovan todistaja-poika, hänen tiukat vanhempansa, jotka pitävät pojan ratkaisua ainoana oikeana. Erilaiset uskonnot ja elämänkatsomukset ovat kiehtovia, ja ennen kaikkea niihin kuuluvat tavat ja perinteet, säännöt ja seuraukset, herättävät tunteita ja ajatuksia.

Lapsen oikeus on minusta myös onnistuneesti rakennettu. Vierekkäin kulkee oikeastaan kaksi tarinaa, Fionan avioliiton ongelmat sekä hänen vaativa ja kiehtova työnsä, ja erityisesti tämän leukemiasairaan pojan kohtalo. McEwanmaiseen tapaan kirjan loppua kohden tulee sellainen tunne, että jotain suurta vielä tapahtuu. Ja kyllä pojan tarina ennen kirjan loppua saakin jännittäviä käänteitä.

Henkilökuvaus on minusta onnistunutta ja vain vähän yli 200 sivuiseksi kirjaksi Lapsen oikeus on rikas tarinaltaan ja henkilöiltään. Etenkin Fiona tulee tutuksi, mutta myös muista henkilöistä saa hyvän kuvan. Kirjan kieli on sujuvaa ja helppoa, kuten McEwanin kirjoissa yleensäkin. Juhani Lindholm on tainnut onnistuneesti suomentaa lähes kaikki lukemani McEwanit.

Lapsen oikeus on kiinnostava, koskettava, ajatuksia herättävä kirja. En usko, että kukaan pystyy suhtautumaan täysin välinpitämättömästi kirjan tapahtumiin ja McEwan on onnistunut kirjoittamaan toimivan ja hienon kirjan ajankohtaisesta, tärkeästä aiheesta. Kirjan jälkeen päähän jäi kysymyksiä ilman vastauksia. Kuinka paljon ihminen saa päättää omasta elämästään? Kuinka paljon joku toinen voi päättää toisten puolesta? Ja tietysti monia kysymyksiä joihin ei taida olla oikeita tai vääriä vastauksia elämänkatsomuksesta ja jokaisen omasta arvomaailmasta.

★★★★★-

Kadotettujen hedelmätarha / Nadifa Mohamed

Kadotettujen hedelmätarha / Nadifa Mohamed

Atena, 2014. 283 sivua

Alkuteos: The Orchard of Lost Souls, 2013

Suomentanut: Heli Naski

Kannen suunnittelu: Lewis Csizmazia & Ville Lähteenmäki

Mistä minulle? kirjastolaina

Nadifa Mohamedin romaani Kadotettujen hedelmätarha tarttui mukaan edellisellä kirjastoreissulla. Kirja asettuu 1980-luvun Somaliaan, maan diktatuurin kaatumisen aikoihin. Pääosassa on kolme naista, joiden tarinat ja kohtalot kietoutuvat kiinnostavalla tavalla yhteen.

Deqo on yhdeksänvuotias pakolaisleiriltä karannut tyttö. Hänen suurimpiin haaveisiinsa kuuluu kenkien omistaminen, ja hänen muistonsa eivät ole sellaisia, kuin yhdeksänvuotiaan tytön muistojen kuuluisi olla. Kawsar on vanha ja yksinäinen leski, joka jää yksin pieneen taloonsa toipumaan sotilaiden pahoinpitelystä. Hän makaa vuoteessaan pystymättä liikkumaan, tytärtään surren. Kawsar odottaa kuolemaa, tai sotilaiden palaamista. Nuori Filsan on yksi sotilaista. Nuori nainen sotilaana on harvinainen, ja pian hän huomaakin, että armeija vaatii häneltä enemmän kuin hän ikinä uskalsi ajatella. 

Kirjan alussa näiden kolmen naisen tarinat avautuvat erikseen, ja lopussa ne kietoutuvat kiehtovalla ja kiinnostavalla, joskin hieman ennalta-arvattavalla tavalla yhteen. Kolme päähenkilöä ovat sympaattisia ja kiinnostavia, joskin kuitenkin jollain tavalla yksinkertaisesti kuvailtuja. Heidät oppii tuntemaan ehkä hieman liian pintapuolisesti. Filsan oli minusta henkilöistä kiinnostavin, mutta petyin hieman kuvaukseen hänestä. Hän lähinnä toisteli sitä, kuinka inhottavaa miessotilaiden katseet hänen mielestään ovat. Kaipasin henkilökuvaukseen siis vähän syvyyttä, joka olisi tuonut tarinaankin sen viimeisen silauksen.

Miljöökuvaus on onnistunutta ja kiehtovaa. Hargeisan kaupunki ja kaoottinen tilanne diktatuurin kaatumisen aikoihin on kuvailtu uskottavasti ja koskettavasti. Kieli on myös helppoa ja sujuvaa, ja se tekee kirjasta varsin nopealukuisen. Tarina kyllä tempaisee mukaansa kun naiset ja heidän tarinansa oppii tuntemaan ja erottamaan toisistaan.

Vaikka kaipasinkin henkilökuvaukseen vähän lisää syvyyttä, oli Kadotettujen hedelmätarha silti kokonaisuutena mieleenpainuva ja hyvä lukukokemus. Tarinan rankat ja kurjat kohtalot koskettivat ja tarina oli uskottavasti kerrottu. Loppuratkaisu oli ehkä vähän ennalta-arvattava ja pliisu, mutta toisaalta kirjassa kyllä riitti kurjia tapahtumia tasapainoittamaan tätä... Kiehtova tarina, joka jäi mieleen!

★★★★

Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

Vanhan lapsen tarina / Jenny Erpenbeck

Avain, 2011. 115 sivua.

Alkuteos: Geschichte vom alten kind, 1999.

Suomentanut: Mari Janatuinen

Kannen suunnittelu: Jussi Jääskeläinen

Mistä minulle? oma ostos

Jenny Erpenbeckin esikoisromaani Vanhan lapsen tarina valikoitu luettavakseni omasta kirjahyllystäni, kun etsin ohutta ja nopeaa välipalakirjaa. Ohut tämä olikin, mutta ei erityisen nopea tai helppo.

14-vuotias tyttö löytyy kadulta tyhjä ämpäri kädessään. Hän ei osaa kertoa itsestään muuta kuin ikänsä. Tytöllä ei ole menneisyyttä, eikä odotuksia tulevaisuuden suhteen. Hän päätyy lastenkotiin, jossa ikätoverit ja opettajat yrittävät oppia tuntemaan hänet.

Vanhan lapsen tarina on täynnä symboliikkaa, ja tuntuikin, että minulla jäi suurin osa tästä kirjasta ymmärtämättä. En tavoittanut tarinan ydintä, luin tämän läpi, mutta käteen ei jäänyt oikeastaan mitään. Lähinnä oli pettynyt olo viimeisen sivun jälkeen. Tässäkö tämä oli?

Tytön vaikea lapsuus ja nuoruus, sirpaleinen elämä tuli selväksi ja välittyi lukijalle jo kirjan tunnelman kautta. Mutta silti tarina oli jotenkin sekava, eikä tytön tarina koskettanut sillä tavalla, kuin sen olisi pitänyt. Tyttöhän oli kokenut kovia, ja tällaiset tarinat herättävät minussa usein heti empatiat. Mutta nyt en tuntenut oikein mitään, ja se olikin suurin ongelma tämän kirjan kanssa. Ei oikein minkäänlaisia ajatuksia tai tunteita, ja unohdin koko tarinan lähes heti kirjan kannet suljettuani.

En osaa sanoa oliko vain tarinan vai myös kielen vika, että kirjan lukeminen oli minulle hidasta. Tarina siihen vaikutti aivan varmasti, mutta tuntui, että kielikään ei ollut aivan helpoimmasta päästä. Vanhan lapsen tarinassa mätti valitettavasti moni asia, vaikka olisin kovasti halunnut tästä innostua. Nyt se jäi tyhjänpäiväiseksi välipalakirjaksi, johon suurella todennäköisyydellä en palaa enää ikinä, ja joka pyyhkiytyy mielestänikin varsin nopeasti...

★★-

Armolahja / Toni Morrison

Armolahja / Toni Morrison

Tammen keltainen kirjasto, 2009.

Alkuteos: A Mercy, 2008

Suomentanut: Seppo Loponen

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? kirjastolaina

Ensimmäinen lukemani Toni Morrisonin kirja oli Minun kansani minun rakkaani, joka oli lopulta pettymys vaikeudessaan ja tahmeudessaan. Kirjastosta tarttui viimeksi mukaan Morrisonin romaani Armolahja, kun selailin Keltaisen kirjaston hyllyä. Itse asiassa luulin, että tämä oli tuore suomennos, mutta kirja onkin ilmestynyt suomeksi jo 2009 :D.

Tarina sijoittuu joka tapauksessa 1680-luvun Amerikkaan. Orjakauppa on alussa ja mantereen herruudesta käytiin tiukkoja kamppailuja eri kansallisuuksien ja uskontojen välillä. Armolahjan pääjuoni on äidissä, joka hylkää pienen tyttärensä, jotta tytär pelastuisi. Pian kuitenkin selviää, että tytär ei pysty arvostamaan ja hyötymään äidin tarjoamasta armolahjasta.

Armolahja on hurja ja rankka kuvaus orjuudesta. Tarina on kaikessa raadollisuudessaan uskottavasti kuvailtu. Jokin näissä Morrisonin kirjoissa tekee niistä minulle kuitenkin vaikeita. En tiedä onko se kieli, joka on jollakin tavalla vaikealukuista, vai onko tarina vähän sekava ja vaikeasti lähestyttävä. Joku näissä kuitenkin aiheuttaa sen, että luen Morrisonin kirjoja aina todella hitaasti ja kauan. Tämä Armolahja parani kuitenkin loppua kohden, ja tuntui että puolivälissä pääsin tarinaankin vähän paremmin kiinni erittäin sekavan alun jälkeen.

Tunnelma kirjassa on onnistunut, mutta henkilöt eivät ehkä tulleet ihan niin läheisiksi kuin odotin. Lisäksi henkilöitä tuntui olevan hieman liikaa, en aina pysynyt kärryillä siitä, kuka kukin oli. Mutta kirjan aiheet, orjuus pääasiassa, oli kuvattu tunteita ja ajatuksia herättävällä tavalla. Ympäristö oli myös kiinnostava, ja ajankuvaus mielenkiintoinen. Ilman kansiliepeen tekstiä ja mainintaa siitä, että tapahtumat asettuvat 1680-luvulle, en olisi ehkä arvannut, että kirjassa kuvailtu aika on niin kaukana historiassa.

En nyt vieläkään ole täysin myyty Morrisonin kirjoitustavalle. Hänen aiheensa ovat tärkeitä ja puhuttelevia, mutta jostain syystä hänen romaaninsa ovat minulle vaikeita ja vaivalloisia. Mutta aion lukea Morrisonia jatkossakin, omasta hyllystäkin löytyy ainakin Rakkaus ja Sinisimmät silmät.

★★★

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Kun mustarastas laulaa / Linda Olsson

Gummerus, 2015. 320 sivua

Alkuteos: I skymningen sjunger koltrasten, 2014.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Hiljainen Elisabeth, leskimies Otto ja nuori sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa kerrostalorapussa Tukholmassa. Kevät etenee, ja kaikkien elämään kevät tuo mukanaan valoa. Kirjojen kautta kolmikko löytää mutkien kautta toisensa, ja mikä tärkeintä - myös itsensä.

Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa on lumoavankaunis kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Kirja on rauhallinen ja tunnelmallinen, mutta tarina silti otteessaan pitävä. Henkilökuvaus on myös onnistunutta. Elisabeth on keski-ikäinen hiljainen nainen. Kun uudet naapurit koputtavat taloon muttaneen naisen oveen, Elisabeth ei alussa edes avaa. Hän haluaa olla yksin ajatustensa ja murheidensa kanssa, ei kaipaa ihmisiä elämäänsä. Elias puolestaan on nuori ja herkkä mies. Hän on lahjakas sarjakuvapiirtäjä, joka nauttii eniten jokaviikkoisista illallisista yläkerrassa asuvan leskimiehen, Oton kanssa. Otto on entinen antikvariaatin omistaja, nyt eläkkeelle jäänyt leskimies. Hän nauttii nuoren Eliaksen seurasta, mutta kaipaa silti elämään vielä jotakin enemmän.

Kirjassa parasta kauniin tunnelman lisäksi oli minusta tapa, jolla nämä kolme erilaista henkilöä löysivät toisensa, ja se, millainen yhteys heidän välilleen syntyi. Alussa paljon tuntuu synkältä, mutta kuten todettua, kevät tuo mukanaan valon päähenkilöiden elämään. Rakkaus, ystävyys, läheisyys osoittaa taas kerran voimansa.

Olen lukenut Olssonilta tähän saakka kaikki suomennetut kirjat. Hänen esikoisensa, Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on ollut niistä tähän saakka ylivoimaisesti paras. Sonaatti Mirjamille ja Kaikki hyvä sinussa ovat jääneet etäisemmiksi, mutta tässä uutuudessa Olsson yltää taas samaan syvyyteen ja koskettavuuteen kuin esikoisensa kanssa. Minusta juuri nämä kaksi kirjaa ovat ehdottomasti Olssonin parhaat teokset tähän asti.

Olssonin romaanissa on lempeyttä ja inhimillisyyttä. Kun mustarastas laulaa on tarina menneisyyden vaikutuksesta nykypäivään, pelosta ja lopulta uskalluksesta ottaa läheisyyttä ja rakkautta vastaan. Kokonaisuutena kirja toimii minusta kaikin puolin loistavasti, enkä jäänyt kaipaamaan oikeastaan mitään. Loppuratkaisu oli ehkä hieman liian monta kysymysmerkkiä jättävä, enkä oikein tiedä mitä mieltä siitä olen. Siksi yksi miinus.

Rauhallista, koskettavaa, ihanaa tarinaa erilaisista ihmisistä kaipaavalle suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Kieli on helppoa ja sujuvaa, ja kirja vie mennessään sekä tarinansa, että tunnelmansa puolesta. Lukeminen on vaivatonta ja päähenkilöiden elämää seuraa mieluusti, heidän mukanaan eläen.


★★★★★ -