Kuinka kuolleita käsitellään / John Ajvide Lindqvist

Kuinka kuolleita käsitellään / John Ajvide Lindqvist

Gummerus, 2011. 400 sivua.

Alkuteos: Hanteringen av odöda, 2005

Suomentanut: Jaana Nikula
1. suom.kielinen painos: 2010

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään valikoitui lukupiirimme kuukauden kirjaksi. Halusimme vaihtelun vuoksi lukea jotakin erilaista, ja jotain josta saisimme kunnon keskustelut aikaan. Erilainen tämä kirja olikin, kunnon hyppy ainakin minun mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Eräänä kesäpäivänä Tukholmassa tapahtuu outoja asioita, kun tavallinen lämpöaalto muuttuu sietämättömäksi kuumuudeksi. Kaikki kaupungin asukkaat kärsivät tavattomasta päänsärystä ja kaupungin sähkönjakelussa tapahtuu sähkökatkon vastakohta - mitään sähkölaitteita ei saa kytkettyä pois päältä. Samoihin aikoihin huomataan kuitenkin jotakin vielä oudompaa. Viimeisten kuukausien aikana kuolleet ihmiset heräävät henkiin, ja pian kaupungin sairaala on täyttynyt henkiinheränneistä ruumiista.

Kirjassa seurataan tarkemmin muutaman henkilön kokemuksia. Heillä kaikilla on joku läheinen, joka on kuollut ja nyt herännyt henkiin. Koomikko David tapaa sairaalassa kuolleista heränneen Eva-vaimonsa. Teinityttö Flora tapaa isoisänsä ja eläkkeelle jäänyt toimittaja Mahler tapaa uudelleen kuukausi aiemmin kuolleen lapsenlapsensa Eliaksen. Kirjassa seurataan pääasiassa näiden henkilöiden edesottamuksia ja kokemuksia henkiin heränneiden kanssa.

Minä en kyllä pitänyt tästä kirjasta yhtään. Ensinnäkin luulin, että tämä kirja olisi kauhea kun se nyt on kauhuksi luokiteltu. Mutta jo tässä kohtaa petyin pahasti. Minusta tämä ei ollut kauhea, korkeintaan ällöttävä. Luulen, että kirjan tapahtumat menivät minusta niin övereiksi, että en siksi kokenut tässä kauhua ollenkaan. Henkilötkään eivät koskettaneet minua millään tavalla, lähimmäksi taisi päästä kuitenkin suurta surua lapsenlapsensa vuoksi kantava Mahler, sekä paikoitellen myös David.

Lindqvist kirjoittaa kuitenkin sujuvasti, kieli on nopea- ja helppolukuista. Kirjassa oli melko lyhyet luvut, joka oli luettavuuden kannalta hyvä asia. Muutamassa kohdassa kirja tuntui minusta pitkäveteiseltä ja tapahtumat junnasivat paikoillaan. Tämä ei siis missään tapauksessa ollut minun kirjani, mutta annan silti Lindqvistille toisen mahdollisuuden sillä miehen esikoisromaani Ystävät hämärän jälkeen odottaa jo lukuvuoroaan kirjahyllyssäni.


★★


Kirjasta lisää ainakin seuraavissa blogeissa: Booking it some more, Satun luetut, kolmas linja, Aamuvirkku yksisarvinen ja Kaiken voi lukea! 

Papin rouva / Juhani Aho (äänikirja)

Papin rouva / Juhani Aho

Alkuteos: 1893

Äänikirja, 2011.

Lukija: Tarja Keinänen 

Mistä minulle: http://areena.yle.fi/audio/1299080854048

Juhani Ahosta on viime vuosien aikana tullut jostain syystä yksi suosikkikirjailijoitani. En oikein osaa sanoa miksi pidän miehen kerrontatyylistä, mutta jokin siinä ihastuttaa. Minulla on jo jonkin aikaa ollut lenkkiseuranani äänikirjaversio Ahon romaanista Papin rouva. Tätä kuunnellessa lenkit on sujuneet varsin mukavasti.

Papin tytär Elli on mennyt naimisiin pastori Mikko Aarnion kanssa ja asuu miehensä kanssa kauniilla maaseudulla Tyynelän pappilassa. Pariskunta saa kesävieraakseen Olavi Kalmin, joka on Mikon vanha tuttava. Olavi on myös Ellille tuttu, Mikko ja Olavi kun kerran kävivät pikapiipahduksella Ellin lapsuudenkodissa. Jo tuolloin Elli rakastui Olaviin, mutta päätti mennä naimisiin Mikon kanssa äitinsä kehoituksesta. Nyt Elli riutuu onnettomassa avioliitossaan, ja huomaa itsessään aivan uusia asioita viettäessään kesää Olavin kanssa.

Mikko joutuu työnsä vuoksi olemaan pitkiä aikoja pois kotoaan joten Ellille ja Olaville jää paljon kahdenkeskistä aikaa. He viettävätkin kauniita kesäpäiviä tiivisti yhdessä, ja Elli huomaa itsessään tunteita, joita ei ole aiemmin tiennyt kantavansa. Olavikin osoittaa Elliä kohtaan lämpimiä tunteita ja pian he keskustelevatkin rakkaudesta keskenään. Mutta ulospäin Elli säilyttää tyyneyden, joka papin rouvalle kuuluu. Eihän hän voi lähteä avioliitostaan, vaikka ei miestään rakastakaan. Olavi kertoo tuttavanaisesta, joka on jättänyt miehensä toisen miehen vuoksi, mutta Ellistä tuo ajatus tuntuu aivan mahdottomalta. Kesän lähestyessä loppuaan Olavin on tehtävä päätöksensä, eikä Elli tiedä mitä tuntisi tai mitä ajattelisi.

Tämä kirja on ilmestyessään 1893 varmasti herättänyt aika paljon keskustelua, sen verran hurjaa peliä pastori Aarnion selän takana pelataan. Elli on kuvailtu taitavasti kohtaloonsa alistuneena, tietämättömänä ja kokemattomana naisena, kun taas Olavi on maailmaa nähnyt, viisas ja komea mies. Pastori Aarnio on lopulta kirjassa hieman sivuroolissa, fyysisesti paljon poissa, mutta kuitenkin jatkuvasti läsnä. Elliä kävi sääliksi, hän kärsi onnettomassa avioliitossaan mutta samalla hänen naiivisuutensa välillä ärsytti.

Rautatiessä ihastuin Ahon tapaan kuvailla kauniita suomalaisia maisemia ja Papin rouva oli tämän suhteen ehkä vielä parempi. Suomalainen maaseutu järvineen, heinäpeltoineen ja metsineen oli aivan ihanasti tarinassa läsnä ja sai minut kaipaamaan suomalaista kesää. Minä en ole äänikirjojen suurin ystävä, mutta Aho toimii kuunneltuna hyvin. Teksti on helppoa ja ihmisiä sopivan vähän, jotta minä pysyn tapahtumissa mukana vaikka en ihan päivittäin ehdi kuuntelemaan. Minä siis tykkäsin tästä kovasti ja Ahon lukeminen ja kuunteleminen jatkuu minulla ihan ehdottomasti!


★★★★

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Kaunis sydän / Cecilia Samartin

Bazar, 2012. 364 sivua.

Alkuteos: Vigil, 2009

Suomentaja: Tiina Sjelvgren

Kannen suunnittelu: Lene Stangebye Geving

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Cecilia Samartin on yksinkertaisesti minun kirjailijani. Olen ihastunut kirjailijan aiempiin suomennoksiin Señor Peregrino sekä Nora & Alicia kovasti, enkä joutunut pettymään uuden suomennoksenkaan kanssa. Kaunis sydän on rankoista aiheistaan huolimatta viehättävä, ihana tarina.

Ana valvoo rakastamansa miehen kuolinvuoteen äärellä. Mies on kuolemassa syöpään ja Anan tuska on suuri. Kun mies nukkuu raskasta unta Ana muistelee menneisyyttään ja niitä seikkoja, jotka toivat hänet tämän miehen luokse, tähän taloon. Anan tarina alkaa sodan runtelemasta El Salvadorista. Pienenä tyttönä Ana on perheestään ainoa, joka selviää sodasta elossa. Kotikylän papin avulla Ana pääsee lastenkotiin asumaan, jossa hän tapaa Sisar Josephan. Sisar Josephan ja Anan tie vie Josephan kotimaahan Amerikkaan, Kalifornian liepeille sijaisevaan luostariin. Ana päättää jäädä luostariin ja ryhtyä nunnaksi, mutta lopulta hän päätyy rikkaan kalifornialaisperheen lastenhoitajaksi. Trellisin perhe näyttää ulkopuolelta ihanneperheeltä, menestyvä liikemiesisä Adam, kaunis raskaana oleva vaimo Lillian sekä suloinen, joskin villi esikoinen, Teddy. Perheen sisällä kuitenkin kuohuu. Ana huomaa pian että perhe ei ole onnellinen, kaikilla on omat murheensa ja haaveensa jotka eivät ole toteutuneet. Anan tehtäväksi tulee huolehtia Teddystä, sekä myöhemmin syntyneestä Jessie-tytöstä. Ana tulee loistavasti toimeen lasten kanssa ja pian hän huomaa kuuluvansa perheeseen muunakin kuin lastenhoitajana. Anan tarina aukeaa lukijalle pikkuhiljaa, palaten välillä nykyhetkeen ja sairaaseen mieheen.

Rankoista aiheista huolimatta Kaunis sydän on kaunis kertomus. Ana on henkilönä vahva, hyväntahtoinen ja rakastettava rankasta lapsuudestaan huolimatta ja Samartin osoittaa jälleen kerran, kuinka taitava hän on henkilökuvauksessa. Vaikka kirjan aiheet ovat rankkoja, kertomus on silti toiveikas. Hyvyydellä ja rakkaudella, kauniilla sydämellä, selvitään kauheista asioista.

Lukija saa heti kirjan alussa ikään kuin tietää kirjan lopun. Kirjan edetessä rinnakkain kulkee nykyhetki ja Anan muistelut menneisyydestään. Minä pidin tästä kertomistavasta todella paljon, ja se sai minut tempautumaan tarinaan mukaan alusta saakka. Tarina pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti, ja kaunis loppu jätti kirjan jälkeen miellyttävän, lämpimän tunteen. Vaikka kirjan juoni on paikoin ennalta-arvattava, kliseinenkin, ja minun mittakaavallani välillä melko romanttinen pidin tästä silti hurjan paljon.

En osaa laittaa Samartinin teoksia paremmuusjärjestykseen, tiedän vain sen, että hän on yksi suosikkikirjailijoitani. Tarinat ovat niin lämminhenkisiä, kauheuksista huolimatta kauniita, että lukemisesta jää upea fiilis.


★★★★★-

Ainakin seuraavissa blogeissa on luettu Kaunis sydän: Lukutuulia, Leena Lumi, Mari A:n kirjablogi, Jossun lukupäiväkirja, Kirjojen keskellä.


Maailmanvalloitushaaste: El Salvador
 

Illan tullen / Michael Cunningham

Illan tullen / Michael Cunningham

Gummerus, 2011. 301 sivua.

Alkuteos: By Nightfall, 2010.

Suomentaja: Laura Jänisniemi

Kannen kuva: IStockPhoto

Mistä minulle? joululahja äidiltä (kera signeerauksen!)

Minä en ole ennen tätä lukenut yhtään Michael Cunninghamin kirjaa, vaikka olen nähnyt Tunnit-elokuvan monen monta kertaa ja pidän siitä valtavasti. Aloitin Cunninghamin kirjoihin tutustumisen miehen uusimmalla romaanilla Illan tullen. Ja tämän jälkeen on ihan varmaa, että palaan tämän kirjailijan pariin vielä uudestaan!

Peter Harris on päälle nelikymppinen taidegallerian omistaja. Hän asuu New Yorkissa vaimonsa Rebeccan kanssa, joka työskentelee arvostetun kulttuurilehden päätoimittajana. Parikymppinen tytär Bea  on muuttanut omilleen ja ottanut kunnolla etäisyyttä vanhempiinsa. Peter ja Rebecca elävät onnellisen näköistä elämäänsä suurkaupungin taidepiireissä, päivisin he käyvät tahoillaan hohdokkaissa töissään, illat he viettävät taidegalleria-avajaisissa tai muissa hienoissa juhlissa ystäviensä kanssa. Sunnuntaisin pari viettää rentoa pariskuntapäivää sanomalehtiä lueskellen ja parisuhdettaan hoivaten. Peterin ja Rebeccan turvallinen ja rutinoitunut elämä järkkyy, kun Rebeccan pikkuveli Mizzy (mistake, vahinko) muuttaa pariskunnan luokse väliaikaisesti. Mizzy on kaunis, nuoruudestaan nauttiva huumeongelmainen mies. Mizzyn ja Peterin välille syntyy jotain yllättävää, jonka vuoksi Peter alkaa miettiä omaa elämäänsä ja kyseenalaistamaan minuutensa.

Illan tullen - romaanissa ei mässäillä tapahtumilla, mutta rivien välissä ja henkilöiden päiden sisällä tapahtuu paljon. Kirjan vähäeleisyys puhutteli minua kovasti ja innolla seurasin henkilöissä tapahtuvia muutoksia ja kiemuraisia ihmissuhteita. Cunningham kirjoittaa kauniisti ja käyttää kieltä taitavasti. Olisin jälleen kerran, monta kertaa, halunnut alleviivata kauniita lauseita ja ajatuksia. Cunningham kuvailee myös henkilönsä taitavasti. Minusta Peter oli todella miellyttävä hahmo, ja myös kirjan muut henkilöt, Rebecca, Mizzy sekä muutama Peterin taideasiakas, oli mielenkiintoisesti kuvailtuja.

Kirjan tapahtumapaikkana on New York, joka lisää kirjan hyvyyttä minun silmissäni. Haluan joskus ehdottomasti päästä New Yorkiin, mutta tällä hetkellä tyydyn haaveilemaan kaupungista kirjojen kautta. Kirjan tapahtumat seuraavat yhtä avioliittoa ja sen kiemuroita, mutta samalla myös muita, mielenkiintoisia ihmissuhteita. Hieman eksyksissä oleva keski-ikäinen mies alkaa miettiä omaa elämäänsä, kun hän huomaa muutoksen itsessään. Muutoksen, joka vuorostaan johtuu eksyneestä nuoresta narkkarimiehestä, vaimon veljestä. Tapahtumien yllä leijuu jatkuvasti kevyt jännite, kun Peter miettii elämäänsä ja Rebeccakin paljastaa itsestään vaiettuja asioita, pikkuhiljaa. 

Kirjassa riitti viehättäviä yksityiskohtia, sellaisia hetkiä jotka olisivat kauniita kohtauksia elokuvana valkokankaalla. Esimerkkinä Peterin öinen puhelinsoitto tyttärelleen, tai taideasiakkaan puutarhassa sattunut kohtaus. Cunninghamin vahvuuksia on mielestäni ehdottomasti ihmissuhteiden kuvailu. Henkilöiden luonteenpiirteet ovat niin selvät, että väkisinkin ymmärtää yhden suhteen ongelmat ja sen vahvuudet.

Illan tullen on hieno romaani joka on vaikeista aiheista huolimatta positiivinen, rauhallinen kirja. Kirjan kansi on myös aivan upea, ja sopii kirja tunnelmaan loistavasti.


★★★★+

Tätä kirjaa on luettu blogeissa todella ahkerasti, joten linkitän tähän vain muutaman arvion: Tuulia, Lumiomena, Karoliina, Linnea, Leena Lumi.  

Kesällä kerran / Anne Swärd

Kesällä kerran / Anne Swärd

Otavan kirjasto, 2012. 234 sivua.

Alkuteos: Polarsommar, 2003.

Suomentaja: Katriina Huttunen

Kannen kuva: Ulf Huett Nilsson

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Anne Swärdin romaani Kesällä kerran on mielenkiintoinen, koskettava tarina pirstoutuneesta perheestä. Kauniissa, tilavassa talossa meren rannalla asui kerran perhe, jonka piti olla onnellinen. Nyt jäljellä on enää äiti ja Kaj. Isä on lähtenyt ja perheen pojat Kristian ja Jens aikuistuneet ja muuttaneet omilleen. Kun Kaj voittaa mainoslausekilpailussa kaksi lippua Floridaan, äiti ja Jens saavat ne. Äiti ja poika lähtevät reissuun, jotta Kaj saa "hoitajakseen" rakkaimman veljensä, Kristianin.

Isoveli ja pikkusisko keräävät kärpäsiä, uivat ja muistelevat menneitä lapsuudenkodissaan. Äiti ja Jens reissaavat Floridassa, Jens miettii elämäänsä ja rakkauttaan vaimoonsa Lisetteen sekä kahteen pieneen tyttäreensä, Ninaan ja Annaan. Samalla Kajn, kristianin ja Jensin isä miettii omia tekojaan ja ihmisiä menneisyydestä vanhassa, ränsistyneessä asuntovaunussaan.

Kaikkien perheenjäsenten elämä on tavalla tai toisella sekaisin. Menneisyydestä paljastuu paljon asioita, kipeitä muistoja jotka ovat johtaneet yhteen sun toiseen rikkoutuneeseen suhteeseen. Kajlla on suuri rooli perheessä, monet mutkat ja kohtalot ovat hänen käsissään. Kaj on erilainen, omaperäinen tyttö joka rentoutuu nukkuessaan ja kerää kärpäsiä isälleen. Paljon asioita paljastuu, ja mikään ei palaa ennalleen, kun äiti ja Jens palaavat matkaltaan.

Minä pidin tästä kirjasta paljon. Swärd kirjoittaa kauniisti ja sai minut uppoutumaan tämän perheen tarinaan kirjan alusta lähtien. Vaikka yhdelle perheelle tuntui tapahtuvan kaikki mahdollinen, en silti turhautunut kuten minulle usein tämäntyyppisten tarinoiden kanssa käy. Swärd kuljetti tapahtumia hienosti ja piti minut otteessaan loppuun saakka. Henkilöt olivat kukin omanlaisiaan, omalla tavallaan kiinnostavia ja henkilöiden väliset suhteet toivat kirjaan vielä lisää mielenkiintoa. Swärd on myös taitava luomaan tapahtumiin hienon tunnelman. Pystyin hyvin kuvittelemaan edessäni merenrannalla seisovan hulppean talon ja sen pihalla seisovan isän vanhan asuntovaunun.

Kirjan luvut olivat vuorotellen kirjoitettu yhden perheenjäsenen näkökulmasta. Mielenkiintoa lisäsi luvun nimet, esimerkiksi Kristianin "180°" ja Ingridin "Kannibaalilapset". Lukujen otsikot olivat juuri sopivan erilaisia ja kuvaavia, mutta ei kuitenkaan liian helppoja. Pidän kirjoissa siitä, että kaikkea ei pureskella lukijalle valmiiksi. Swärd jätti lukijan ajatuksille ja arvauksille juuri sopivasti tilaa.

Olenko jo tehnyt selväksi, että pidin tästä kirjasta todella paljon? Kirjan tunnelma jäi päälle vielä lukemisen jälkeenkin ja odotan entistä innokkaampana, että ehdin Swärdin Viimeiseen hengenvetoon-romaanin pariin. Hieno, uusi kirjailijatuttavuus taas kerran. Kyllä lukeminen on tällaisten kirjojen parissa juhlaa!:)


★★★★+

Katsokaa myös peikkoneidon sekä Ilsen kehut kirjasta.

Blad ur höstens arkiv / Bo Carpelan

Blad ur höstens arkiv / Bo Carpelan

Schildts, 2011. 204 sivua.

Kannen suunnittelu: Anders Carpelan

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

 Voi että! Jos minulla olisi tapana alleviivata kauniita lauseita ja tekstinpätkiä lukemistani kirjoista, Bo Carpelanin Blad ur höstens arkiv ( suom. Lehtiä syksyn arkistosta) olisi kauttaaltaan alleviivattu. Jokaisella sivulla, lähes jokaisella rivillä oli niin kauniita kuvia ja ajatuksia, että huokailin ihastuneena jatkuvasti.

Blad ur höstens arkiv sisältää kauniita, lyhyehköjä tekstinpätkiä eläkkeelle jääneen tilastotieteilijä Tomas Skarfeltin kynästä. Hän saapuu kesämökille Uddaan, jossa hän kirjoittelee muistokirjaansa, hän kirjoittaa itsensä muistiin. Kirjoittamisen ohella Skarfelt käy tervehtimässä 94 vuotiasta äitiään hoitokodissa ja miettii maailman menoa naapurissa asuvan viisivuotiaan Slanten-pojan kanssa. Skarfelt muistelee menneisyyttään, miettii elämää ja kuolemaa syksyn maisemissa ja tunnelmissa, ja seuraa elämän kehittymistä syksyn vaihtuessa alkutalveen.

Carpelanin kieli on aivan uskomatonta. Tämä kirja ei ole juoneltaan erikoinen, mutta kielellisesti tämä antaa lukijalle aivan tavattomasti. Tämä kirja ottaa ensinnäkin esille kaiken sen, jota syksyssä rakastan. Kirjan lukemisen jälkeen rakastan tuota vuodenaikaa, jos mahdollista, vielä entistä enemmän. Carpelan luo kielenkäytöllään tavattoman kauniin tunnelman koko kirjaan. Kirja on samalla kaunis, mutta myös haikea. Lukiessani minulle tuli yhtäaikaa rauhallinen, mutta myös surullinen olo, ja aloin kaipaamaan syksyä ihan mielettömästi.

Carpelan yhdistelee kirjassa paljon vaikeitakin aiheita. Elämää ja kuolemaa, kasvamista ja vanhenemista. Kielellään hän luo mitä upeimpia kielikuvia, tomaattien leikkaamisen yhdistäminen vanhenemisen merkkeihin ei ehkä ole odotettua, mutta toimivaa. Koko kirja on kaunis. Minä halusin lukea tämän alkuperäiskielellä ruotsiksi, koska silloin en menetä mitään, mitä Carpelan on oikeasti kirjoittanut. Olen iloinen että luin tämän ruotsiksi, vaikka kirja kokonaisuutena on suomenkielisenä minusta kauniimpi. Suomenkielisen version kansi kun on aivan upea! Tämä on myös kirja, jonka haluan ehdottomasti omaan hyllyyni, jotta voin palata tähän milloin vain.

Minun sanani eivät riitä kuvailemaan tämän kirjan kauneutta, joten suosittelen lukemaan tämän itse. Kirjasta on kirjoitettu myös monessa muussa blogissa, esimerkiksi Katjalla, Marialla, Ilsellä, Joanalla ja Anna Elinalla. 


★★★★★


Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Viattomat / Torey Hayden

 Viattomat / Torey Hayden

Otava, 2012. 333 sivua.

Alkuteos: Innocent Foxes

Suomentaja: Satu Leveelahti

Kansi: HarperCollins Publishers

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Torey Haydenin tosipohjaiset romaanit ovat merkinneet minulle paljon ja olen pitänyt jokaisesta. Haydenin kirjoilla oli oma merkityksensä siinä, mitä alaa päädyin opiskelemaan ja palailen Haydenin kirjoihin aina silloin tällöin. Odotin innolla myös Haydenin uutuusromaania Viattomat, joka on kirjailijan kolmas fiktiivinen teos. Luin fiktiivisen Auringonkukkametsän muutama vuosi sitten ja muistan pitäneeni siitäkin, joten odotin tältä uutuudeltakin varsin paljon.

Viattomat on kirja siitä, kuinka itsekkäät aikuiset voivat vahingoittaa viattomia, pieniä lapsia teoillaan, sanoillaan ja ajatuksillaan. Pienessä montanalaisessa kaupungissa vuorten juurella nuori Dixie suree kuollutta poikavauvaansa. Samoihin aikoihin kuuluisa filmitähti Spencer Scott saapuu samaan kaupunkiin rentoutumaan vuoristohuvilalleen. Mukanaan Spencerillä on yhdeksänvuotias poikansa Tennesee, joka on yhden yön sekoilun lopputulos. Spencer ei pidä poikaa omanaan, vaikka pojan Phoebe-äiti ja DNA-testit osoittavatkin muuta. Phoebe on kyllästynyt poikaan ja siksi lähettänyt hänet isänsä riesaksi.

Dixie yrittää saada elämäänsä raiteilleen poikansa kuoleman jälkeen, mutta rahat ovat vähissä ja poikaystävä Billykin vain pahentaa tilannetta. Billy keksiikin mielestään loistavan suunnitelman, jonka päätteeksi hän kuvittelee rikastuvansa tuntuvasti. Hän lupaa Dixielle uuden, rikkaamman ja onnellisen elämän kunhan saa suunnitelmansa toteutettua. Suunnitelmaan kuuluu olennaisesti Spencer Scottin poika, joka on aikuisten leikeissä viaton pelinappula.

Viattomat on aiheiltaan mielenkiintoinen, mutta samalla rankka kirja. Hayden käyttää hyväkseen tietoaan ja taitoaan lastenpsykologin työstä, kuvaillessaan rakkautta kaipaavan lapsen maailmaa ja ajatuksia. Rikas filmitähti-isä ei lastaan kaipaa, ja äitikin lähetti pojan pois silmistään. Mitä sitten tapahtuukaan, kun poika päättää karata isänsä luota ja tuntematon auto nappaa hänet kyytiinsä? Kirjassa aikuisten teot ja sanat saavat aikaan tuhoisia seurauksia, joista eniten kärsii, tietenkin, viaton lapsi.

Minä kaipaan Haydenin tosipohjaisia kirjoja, sillä ne ovat aina herättäneet minussa paljon tunteita. Tämä kirja jäi jotenkin pinnalliseksi, en kiintynyt yhteenkään henkilöön ja ärsyynnyin jossain vaiheessa ihan jokaisesta. Köyhä yksinhuoltajaäiti Dixie herätti etenkin kirjan alussa myötätuntoni, mutta muutamilla teoillaan kuvani hänestä muuttuikin täysin. Hirveitä kokenut nuori poika herätti tietysti myös sääliä, mutta hänetkin oli kuvailtu todella ärsyttäväksi ja luotaantyöntäväksi, varsinkin kirjan alussa. Dixien impulsiivinen poikaystävä Billy taas ärsytti minua todella paljon ihan kirjan alusta loppuun saakka, kuten myös rikas ja narsistinen filmitähti Spencer.

Psykologisesti tämä kirja oli varsin mielenkiintoinen. Analysoitavaa olisi mielin määrin; narsistinen filmitähti, impulsiivinen ja väkivaltainen poikaystävä, hirveitä kokenut nuori nainen ja yksinäinen, rakkautta kaipaava lapsi. Tunteita herättämättömien ja ärsyttävien henkilöiden vuoksi kirja jäi kuitenkin pinnalliseksi, enkä päässyt missään vaiheessa tarinaan sisään. Hieman lisäpisteitä kirja saa sen loppuratkaisusta, joka ei (onneksi) ollut sellainen kuin olin kuvitellut. Myös Tennesee-pojan kasvua ja kehitystä oli mukava seurata, tässäkin näkyi varmasti taas se kokemus ja tieto, jonka Hayden on saanut lasten kanssa työskennellessään. Minä kaipaan kuitenkin kovasti Haydenin tosipohjaisia kirjoja, ja toivon, että hän vielä joskus julkaisi sellaisen...


★★+

Katso myös peikkoneidon ja Susan arviot kirjasta. 

Hytti nro 6 / Rosa Liksom

Hytti nro 6 / Rosa Liksom

WSOY, 2011. 186 sivua.

Kannen suunnittelu: Martti Ruokonen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl

Rosa Liksomin Hytti nro 6 nousi lukulistalleni Finlandiavoiton myötä. Valitettavasti on vaan pakko sanoa, että viime vuosien Finlandiavoittajat eivät ole minua varten. Vuonna 2010 petyin Nenäpäivään ja nyt petyin tähän.

Nuori suomalainen tyttö on menettänyt sydämensä Moskovalle. Hän lähtee odottavin mielin pitkälle junamatkalle halki Neuvostoliiton. Hyttikaverikseen tyttö saa keski-ikäisen venäläismiehen joka juo vodkaa, syö suolakurkkuja, vonkaa ja puhuu rumia. Tämä erikoinen pari jakaa hytin ja keittää teetä yhteisessä samovaarissa mutta aina välillä tyttö pakenee hytin ahtautta ja venäläismiestä junan käytäville. Mies kertoo tytölle tarinoita elämästään, tyttö muistelee rakasta Mitkaansa ja piirtelee muistivihkoonsa. Juna matkaa läpi Neuvostoliiton ja pysähdyspaikoilla ja miehen tarinoiden avulla tyttö saa kokea maan karuuden, kuulla tarinoita ja ihmiskohtaloita joita ei muuten kuulisi.

Hytti nro 6 on matkakertomus joka vie lukijan Neuvostoliiton läpi. Pidin kirjassa eniten juuri Neuvostoliiton kuvauksesta, etenkin junan pysähdyspaikkoihin keskittymisestä. Myös venäläisen miehen tarinat olivat kiinnostavia ja mies oli henkilönä ja persoonanakin hienosti ja taitavasti kuvailtu, vaikkakin välillä ärsyttävä ja ällöttävä. Nimettömäksi jäävä tyttö jäi minulle hieman etäiseksi. Hänessä kiinnostavinta oli Mitkan muistelu. Nuori mies hakeutui psykiatriseen hoitoon, jotta ei joutuisi lähtemään sotilaaksi Afganistaniin. Tyttö muistelee hyviä hetkiä nuoren miehen seurassa, ja kuvioissa on usein mukana myös Mitkan äiti Irina.

Kirjan hyvistä puolista huolimatta tämä oli minulle pettymys, eikä todellakaan minun kirjani. Vähäisestä sivumäärästä huolimatta pitkästyin kirjan parissa. Tapahtumia oli vähän ja kirja eteni verkkaisesti. Odotin loppua kohden joitain hurjia käänteitä, mutta mitään ei tapahtunut. Kirja oli kokonaisuutena minulle hieman tasapaksu, ja sen melankolinen ja surumielinenkin tunnelma ei ollut sopiva ainakaan tähän mielentilaan. Liksomin kieli on kaunista ja vivahteikasta, sitä on ilo lukea. Vaikka hieman pitkästyinkin, kirja on silti tiivis sivumääräänsä nähden. Alle kahteensataan sivuun on saatu mukaan monta ihmistarinaa ja monenlaisia kuvia Neuvostoliitosta, mutta tarina ei oikein lähtenyt lentoon tai ottanut minua mukaansa missään vaiheessa. Valitettavasti tämä ei siis kuitenkaan ollut minun kirjani.

★★

Ainakin seuraavissa blogeissa on myös luettu Liksomia:

Järjellä ja tunteella
Kirjamielellä
uppoa hetkeen

Huone / Emma Donoghue

Huone / Emma Donoghue

Tammi, 2012. 325 sivua.

Alkuteos: Room, 2010.

Suomentaja: Sari Karhulahti

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

Emma Donoghuen romaani Huone oli minulle yksi kirjakevään odotetuimpia kirjoja. En joutunut pettymään, onneksi. Huone on todella mukaansatempaava, koukuttava kirja!

Viisivuotias Jack asuu Äidin kanssa Huoneessa, joka on heille oma koti, koko maailma. Huoneessa on Matto, Sänky, Pupuantenni, Televisio ja Ovi joka aina piipittää kaksi kertaa kun Vanha Kehno saapuu tapaamaan äitiä iltaisin. Joskus Vanha Kehno tuo Sunnuntaituomisia, silloin Jack ja Äiti saavat ehkä muutaman suklaakarkin tai uutta lääkettä Äidin hammassärkyyn. Kun Vanha Kehno tulee, Äidin sänky narisee. Jack nukkuu Vaatekomerossa ja laskee sängyn narinat, odottaa että Vanha Kehno lähtee pois jotta Jack pääsee nukkumaan Äidin syliin. Jack tuntee ulkomaailmaa vain television ja äidin kertomusten kautta. Hänen on vaikea ymmärtää, että Huoneen kattoikkunasta näkyvä lentokone on Ulkopuolella, että siellä on muita lapsia ja aikuisia. Jack on asunut koko viisivuotisen elämänsä ajan Äidin kanssa kahdestaan 11 neliön kokoisessa huoneessa.

Huone on vaikuttava psykologinen kasvukertomus. Rankasta aiheesta huolimatta tämä on myös toiveikas teos, joka piti minut tiukasti otteessaan alusta saakka. Kirja on tavallaan jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen oli minusta koukuttavampi ja parempi. Huone on sujuva lukuromaani, jonka olisin mielelläni ahminut yhdeltä istumalta. Vaikka kirjan aihe ei ole kevyt, kirja oli kevytlukuinen - kieli siis sujuvaa ja helppoa, teksti nopealukuista.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli kirjan erikoiset sanat. Jack keksi omia sanoja ja sanamuunnoksia jotka oli myös suomennettu (uskoakseni) varsin hyvin. Huone ei ollut minulle kuitenkaan täydellinen kirja. Viihdyin tämän parissa mainiosti, mutta kaiken kaikkiaan loppu oli esimerkiksi jo kirjan puolivälissä aika ennalta arvattava ja ärsyynnyin välillä viisivuotiaan Jackin viattomuuteen. Mutta tuohan jo osoittaa, että Jack on taitavasti kuvailtu!

Ahdistavasta aiheestaan huolimatta Huone on siis toiveikas ja mieleenpainuva kirja jonka parissa viihdyin mainiosti. Aionkin suositella tätä kirjaa lämpimästi kaikille, ja palautankin sen nopeasti kirjastoon jotta varausjonon seuraava saa tämän luettavaksi:)


★★★★

Huonetta on luettu kirjablogeissa ahkerasti joten linkitän vain muutaman arvion:
Peikkoneidon arvio täällä, Karoliinan täällä ja Lauran täällä.

Kaikki mitä rakastin / Siri Hustvedt

Kaikki mitä rakastin / Siri Hustvedt

Otavan kirjasto, 2007. 466 sivua.

Alkuteos: What I Loved, 2003.

Suomentaja: Kristiina Rikman

Mistä minulle? Kirjastosta lainaamalla

Kaikki mitä rakastin on toinen lukemani Siri Hustvedtin kirja. Tämä oli parempi kuin Vapiseva nainen, mutta ei tämäkään vielä minua täysin vakuuttanut.

Kirjassa seurataan taidehistoroitsija Leo Hertzbergin elämää nuoresta miehestä aina vanhuuteen saakka. Kirjan alussa Leo törmää vaikuttavaan maalaukseen ja etsii käsiinsä maalauksen tekijän, Bill Wechslerin. Siitä alkaa Billin ja Leon tiivis ystävyys, joka jatkuu vuosien ajan. Leon vaimo Erica sekä Billin vaimo Lucille synnyttävät poikavauvat lähes samanaikaisesti ja perheet muuttavat asumaan samaan kerrostaloon, allekkain.

Billin ja Leon elämät kulkevat rinnakkain. Billistä tulee kuuluisa taidemaailmassa, mutta hän säilyttää läheiset välit ystäviinsä. Yhdessä he keskustelevat taiteesta, ihailevat pieniä poikiansa, viettävät kesälomat yhdessä maaseudulla. Kaikki on hyvin, kunnes kumpaakin perhettä kohtaa suuri tragedia.

Kirjan tapahtumista en halua sanoa sen enempää, se pilaisi kaikkien lukukokemuksen. Minä pidin kirjan aiheista ja teemoista, ja olen kyllä tämän myötä vakuuttunut siitä, että Hustvedt osaa kirjoittaa. Kielellisesti kirjassa ei ollut mitään vikaa ja tässä oli aineksia todella loistavaksi kokonaisuudeksi. Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja etenkin Leo tuli ajatuksineen, analyyseineen lähelle. Kirjan naishenkilöt jäivät osittain minusta etäisiksi, mutta miehet Hustvedt kuvaili taitavasti ja tarkasti. Minä en kuitenkaan pitänyt tästä kirjasta ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Kirjan alku oli hieman tylsä, mutta kun sadan sivun paikkeilla tapahtumat pääsivät vauhtiin luin kirjaa täysin uppoutuneena. Loppua kohden tapahtumat taas latistuivat ja kirja toisti itseään. Paikoin koin kirjan puuduttavaksi ja tylsäksi, joten tämä(kin) olisi voinut toimia ihan hyvin hieman tiivistettynä. Toisaalta taas lyhyempänä henkilöt olisivat saattaneet jäädä etäisemmiksi...

Kirjassa parasta on henkilöiden seuraaminen. Kammottavia asioita tapahtuu ja nämä jättävät jälkensä jokaiseen. Tapahtumat vaikuttavat vielä monien, monien vuosien päästä ja tapahtumat ja seuraukset kietoutuvat jännästi yhteen. Pidin siis kirjan pienoisesta trillerimäisyydestä ja odottamattomista tapahtumista sekä siitä, kuinkahyvin epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä oli kuvailtu. Turhan pitkät taideselostukset ja asoiden pitkittäminen taas vie pisteitä pois. Hustvedtin suhteen en kuitenkaan vielä luovuta, kahden pienen pettymyksen jälkeen kolmas Hustvedt on pakko olla hyvä!


★★★★-

Kirjasta on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa:
Lukutuulia
Morren maailma
Aamuvirkku yksisarvinen 
 

Blogistanian Globalia 2011

Tässä minun ehdokkaani Blogistanian Globalia -äänestykseen, jossa siis valitaan viime vuoden parhaita suomeksi/suomenruotsiksi käännettyjä ulkomaisia kirjoja.

1. Näkymätön silta / Julie Orringer
2. Jonnekin pois / Lionel Shriver
3. Sinä päivänä / David Nicholls
4. Kartanpiirtäjä / Kamila Shamsie
5. Nora & Alicia / Cecilia Samartin


***

Uusia kirjajuttuja tulossa taas jossain vaiheessa, kun saan tässä muutaman keskeneräisen loppuun ja jutut kirjoitettua. Viime päivät ovat olleet rankkoja, kun rakas kisupoikamme nukkui pois yllättäen, aivan liian aikaisin :´(.

Lepää rauhassa, kultaseni♥