Varjojen raportti / Philippe Claudel

Varjojen raportti / Philippe Claudel

Otavan kirjasto, 2009. 279 sivua

Alkuteos: Le Rapport de Brodeck, 2007

 Suomentanut: Ville Keynäs

Kannen suunnittelu: Katja Kaskeala

Mistä minulle? oma ostos

Hidas, rankka ja vähän vaikeakin. Sanoja, jotka minusta kuvailevat Philippe Claudelin romaania Varjojen raportti. Kirja valikoitui luettavaksi lukupiirin kautta. Lukupiiritapaamiseen en sittenkään valitettavasti päässyt, mutta luin kirjan silti loppuun. Ärsyttää kun muutto uudelle paikkakunnalle tarkoitti myös sitä, että pääsen enää harvoin lukupiiritapaamisiin. Ikävöin kirjakeskusteluja ja muutenkin rentoja ja hauskoja lukupiiritapaamisiamme Turun kivoissa kahviloissa! No joo, kirjastahan minun piti kirjoittaa, eikä muuttoahdistuksesta ;).

Varjojen raportti on ahdistava ja lukijalle vaikea. Kirjan alku oli tahmea, juoneen oli vaikea päästä kiinni koska tarina poukkoili ja pomppi sinne tänne. Minusta tuntui, etten missään vaiheessa saanut tästä oikein otetta, vaikka kuinka yritin. Brodeck, pieneen kylään muualta muuttanut, tuntee nahassaan kyläläisten vaatimukset. Hän suostuu vastahakoisesti toisten vaatimuksin raportin kirjoittamisesta erääseen kuolemantapaukseen liittyen ja Brodeck huomaa pian, että joutuu elämään kipeät muistot vankileireiltä uudelleen. Pahuus on läsnä lähes jatkuvasti, kuka lopulta on hyvä ja kuka paha? En tiedä sainko näihin kysymyksiin tästä kirjasta vastausta, mutta se ei välttämättä johdu kirjan huonoudesta...

Claudel kirjoittaa hyvin ja hienosti, vaikka välillä seassa oli turhaa jaaritteluakin. Varjojen raportti oli kuitenkin lukukokemuksena ahdistava, ja se kertoo siitä, että se on tunnelmaltaan onnistuneesti kirjoitettu. Vaikka en koko ajan pysynyt kärryillä tapahtumissa, kirjan tunnelma pysyi ahdistavana ja jollain tavalla koukuttavana alusta loppuun.

Lemppariaiheitani - holokaustia ja toista maailmansotaa - kuvailtiin juuri sopivan mystisesti ja ahdistavasti, kuitenkin niin, että lukija ymmärtää mistä puhutaan. Päähenkilö Brodeck jää jollain tavalla etäiseksi, ja sekin ehkä aiheuttaa sen, ettei kirja tule niin iholle kuin olisin toivonut, ja jota aihepiirinsä puolesta kirjalta odotin.

Varjojen raportti oli oikeastaan aika erikoinen lukukokemus, ja päällimmäisenä tästä jäi mieleen sekavuus. Olisi ollut todella hyvä päästä tuulettamaan ajatuksia tästä kirjasta lukupiirin kanssa, uskon että olisin saanut moneen kysymykseen vastauksen muilta tytöiltä ;).

★★+

Jumala joka kivessä / Kamila Shamsie

Jumala joka kivessä / Kamila Shamsie

Gummerus, 2015. 384 sivua

Alkuteos: A God in Every Stone, 2014

Suomentanut: Raimo Salminen

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? kustantajalta pyydetty arvostelukpl

Huh, onpa täällä ollut hiljaista! Blogattavien kirjojen pino on korkea, joten aloitan hissukseen Kamila Shamsien uutuudesta, jonka luin jo varmaan helmikuun puolella...

Olen suorastaan rakastanut Shamsien aiempia suomennettuja romaaneja Poltetut varjot ja Kartanpiirtäjä. Niinpä odotin tätä uutuuttakin hurjan innoissani! Jumala joka kivessä osoittautui kuitenkin pettymykseksi, enkä oikein tunnistanut sitä Shamsieta johon olen aiemmin niin ihastunut.

Vivian Rose Spencer on nuori englantilaisnainen, joka ensimmäisen maailmansodan aikana tasapainoittelee kahden tehtävän välillä; mieluiten hän tutkisi historiallisia patsaita ja muita arkeologisia ihmeitä, mutta toisaalta hänen kuuluisi hoivata sodassa haavoittuneita sotilaita. Vivian lähtee lopulta kuitenkin omalle matkalle Aasiaan ja junamatkalla hän törmää pataani Qayyum Guliin. Qayyum on menettänyt sodassa silmänsä, ja opettaa nyt kotona Peshawarissa pikkuveljelleen Najibille totuuksia maailmasta. Samalla hän innostuu Vivianin kautta historiasta ja arkeologiasta. Vuosien jälkeen Vivianin ja Qayyumin tarinat kietoutuvat taas kerran yhteen - monen summan johdosta.

Olen aiemmissa Shamsien kirjoissa ihastunut erityisesti kiinnostaviin henkilöihin, ja siihen, että päähenkilöt tulevat lukijalle läheiseksi. Tässä kirjassa sitä ei valitettavasti tapahtunut missään vaiheessa. Tarina on myös sekava, enkä saanut siitä otetta lukemisen aikana. Tarina ei ole yhtenäinen, vaan se hyppii sinne tänne ja punainen lanka on välillä täysin kateissa. 

Shamsien kirjoissa olen myös pitänyt erilaisten kulttuurien ja maailmankolkkien kuvailuista. Tässäkin se oli ihan hyvää, mutta ei sillä tavalla kuin kirjailijan aiemmissa kirjoissa. En pystynyt täysin sukeltamaan tapahtumien keskipisteeseen, enkä näkemään ympäristöä silmissäni yhtä hyvin kuin toivoin.

Jumala joka kivessä jäi jostain syystä varsin pinnalliseksi ja sekavaksi kirjaksi. Vaikka pidän edelleen Shamsien kirjoitustyylistä ja aihevalinnoista, suosin tarinaltaan selkeämpiä kirjoja, jotka herättävät paljon tunteita ja ajatuksia, jonka juoneen uppoutuu helposti ja jota ei halua laskea käsistään. Tämä kirja ei minussa valitettavasti näitä fiiliksiä herättänyt.

★★+

Ihmepoika / Elias Koskimies

Ihmepoika / Elias Koskimies

Gummerus, 2014. 191 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Mistä minulle? Katrilta "pikkujoululahjana"

Pohjanmaa vuonna 1988.

Pienen kylän pojat harrastavat pesäpalloa tai viettävät vapaa-aikansa pihahommissa lannalta lemuten. Tytöt polttavat tupakkaa, suihkuttavat hiuksiin vähän lisää lakkaa ja piiloutuvat koulun vessaan. Ihmepoika, 14-vuotias, 145 senttinen, isopäinen poika jolla on hammasraudat, ei välitä poikien hommista. Hän haaveilee megatähteydestä ja tuijottaa ihailevasti Madonna-julisteitaan huoneensa seinillä.

Elias Koskimiehen esikoisromaani Ihmepoika kiinnosti minua sen ilmestymisestä asti. Sain kirjan joulun jälkeen Katrilta, ja otin sen luettavaksi heti alkuvuodesta. Kimaltaviin vaatteisiin ja tolppakorkokenkiin pukeutuva poika on erilainen kuin moni muu nuori. Koti-ikkunan takana on Pikkumetsä, taianomainen paikka jossa lymyilee kaikkea lumileopardeista taivaaseen muuttavaan mustalaisleiriin saakka. Poika odottaa täysi-ikäistymistään kovasti. Silloin hän lähtee maailmalle, lentää New Yorkiin toteuttamaan unelmansa. Mutta kun isä sairastuu äkillisesti koko perheen unelmat ja haaveet muuttuvat. Pojan elämä menee sekaisin, ja hän päätyy toteuttamaan pienoisen vallankumouksen, josta kohistaan kylällä kauan.

Ihmepoika on koskettava ja ajatuksia herättävä nuoren pojan tarina. Kirjassa kuvataan uskottavasti ja raadollisesti isän sairastumista, koko perheen kriisiä. Jokainen perheenjäsen ottaa isän sairastumisen omalla tavallaan, jokainen yrittää selviytyä. Teini-ikäisten elämä ja meininki on uskottavasti ja kiinnostavasti kuvailtu. En voinut kuin ihailla päähenkilön päättäväisyyttä ja tapaa olla muuta kuin mitä ympäristö "sallii".

Koskimiehen kieli on helppoa ja kirja on nopealukuinen. Tarina on tiivis eikä poukkoile turhille poluille. Asiassa pysytään jämäkästi ja se pitää mielenkiinnon yllä koko ajan. Jotain pientä olisin kaivannut tarinaan kuitenkin lisää, jotta tämä olisi ollut minulle täydellinen. Mieleenpainuva, koskettava ja ajatuksia herättävä tämä oli jo nyt. Hyvä, erilainenkin tarina yhdenlaisesta nuoruudesta.
Vaikka Ihmepojassa oli paljon surullisia ja vaikeitakin asioita, tuli tästä silti lopulta hyvälle mielelle.

★★★★-

Mutta minä rakastan sinua / Eppu Nuotio

Mutta minä rakastan sinua / Eppu Nuotio

Otava, 2015. 283 sivua.

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? kustantajan lähettämä ennakkokpl

Huh, onpa täällä ollut hiljaista! Työharjoittelu on aikalailla vienyt mehut alkuvuodestani, mutta eiköhän lisääntyvä valo ja pian saapuva kevät piristä tätäkin mieltä. Nyt kun katsoo ikkunasta ulkona lisääntyvää lumisadetta kevät tuntuu taas ihmeen kaukaiselta, mutta eiköhän se sieltä kohta tule ihan kunnolla. Mennäänhän jo maaliskuuta! Minulla on muutama kirja-arvio rästissä, ja tämänkin Eppu Nuotion uutuuden Mutta minä rakastan sinua luin jo ihan alkuvuodesta kun se tupsahti yllärinä postiluukusta. Tässäpä muutama ajatus siitä.

Karin on viisikymppinen historianopettaja. Hänet on petetty ja jätetty ja hän toipuu pikkuhiljaa avioerosta. Myös Lauuri on petetty ja jätetty. Insinöörimiehelle naiset ovat vieläkin arvoitus, mutta kuin ihmeen kaupalla Karin ja Lauri osuvat samaan asuntonäyttöön ja siitä alka heidän yhteinen taipaleensa. Matkassa on kuitenkin paljon mutkia, ja esteitä sattuu tielle useampia. Lauriin umpi-ihastunut työkaveri Kaari mutkistaa tilannetta, kuten myös Karinin ex-mies. Keski-ikäisten rakkaus ei ole yhtään helpompaa kuin kenenkään muunkaan, mutta se on täynnä kaipausta ja haaveita läheisyydestä.

Mutta minä rakastan sinua on piristävän erilainen rakkausstoori. Päähenkilöt ovat ihanan tavallisia ja sympaattisia, ja heidän ikänsä tekee Nuotion tarinasta erilaisen ja erottuvan. Kirjan tapahtumat asettuvat Turkuun ja Turku-kuvaus on minusta todella hienoa. On kiva lukiessa miettiä tuttuja katuja ja paikkoja, vaikka en itse enää tuossa ihanassa kaupungissa asukaan.

Nuotion kieli on vaivatonta ja helppolukuista. Tarina vie mukanaan ja Karinille ja Laurille toivoo pelkkää hyvää. Keski-ikäisten rakkaustarinoita en ole montaa lukenut, ja kieltämättä olin hieman ennakkoluuloinen tarinaa kohtaan ennen lukemista. Mutta tarina olikin kiinnostava ja lämmin, piristävän erilainen rakkaustarinaviidakossa, eikä liian kevyt ja höttöinen.

Mutta minä rakastan sinua oli siis kaikin tavoin positiivinen yllätys. Sympaattinen ja lämmin keski-ikäisten rakkaustarina, joka kosketti ja ihastutti terävällä ja lempeällä huumorillaan. Kyllä kotimaisten kirjojen ja kirjailijoiden joukosta on mahtavaa löytää tällaisia positiivisia ylläreitä!

★ ★ ★ ★