Aamiainen Tiffanylla / Truman Capote

Aamiainen Tiffanylla / Truman Capote

Tammen keltainen kirjasto, 2010.

Alkuteos: A Short Novel and Three Stories, 1958.

1.suom.painos: 1967

Suomentanut: Inkeri Hämäläinen & Kristiina Kivivuori

Kansi: Mika Kettunen

Mistä minulle? oma ostos

Yksi kaikkien aikojen suosikkielokuviani on mahtava Aamiainen Tiffanylla. Olen teinistä asti ollut Audrey Hepburn-fani, ja vaikka en teinivuosien fanitusta ehkä enää koe, pidän silti Hepburnin näyttelijäntaitoja arvossa. Elokuvan stoorihan pohjautuu Truman Capoten klassikkomaineeseenkin nousseeseen novelliin Aamiainen Tiffanylla. Kirjahyllyyni on joskus kulkeutunut pokkariversio kyseisestä novellista, ja kokoelmasta löytyy myös muutama muu Capoten novelli. Erityisesti juuri Aamiainen Tiffanylla-tarinan vuoksi lähdin kuitenkin tätä kirjaa lukemaan.

Kokoelman nimikkonovellissa pääosassa on Holly Golightly, kaunis, villi ja vapaa nuori nainen joka elää matkalaukkuelämää New Yorkissa. Hänen aikansa kuluu monen eri miehen sekä muiden seurapiirinaisten seurassa. Hollylla on myös vaarallinen tuttava, Sing-Singissä istuva rikollinen jota hän käy tasaisin väliajoin tapaamassa. Rikollisen tuttavansa kanssa Holly vaihtaa sääraportteja, jotka myöhemmin osoittautuvat aivan muuksi. Hollyn naapuriin muuttava mies ikään kuin kertoo tarinaa kauniista Hollysta, ja elämästään vilkkaan ja eloisan naisen naapurina ja nopeasti myös luotettuna ystävänä.

Vaikka Aamiainen Tiffanylla olikin kirjan kohokohta, Capote ei minusta kuitenkaan jää yhden hitin ihmeeksi. Pidin paljon myös kokoelman muista novelleista, erityisesti kirjan viimeinen tarina "Joulumuisto" vanhasta naisesta ja nuoresta pojasta jotka saavat viettää vielä yhden yhteisen, ikimuistoisen joulun oli ihana, kaunis ja sydämeenkäypä. Kaksi muuta novellia jäi ehkä hieman etäisemmiksi näiden kahden hienon tarinan joukossa.

Kaiken kaikkiaan Capote kirjoittaa hienosti, eikä minusta turhia kikkaile tai selittele. Tarinoissa päästään nopeasti ikään kuin asian ytimeen, ja turhat kiertelyt ja kaartelut on jätetty pois. Novelleina tarinat olivat minusta ehjiä kokonaisuuksia. Aamiainen Tiffanylla oli ylivoimaisesti pisin, ja se menikin melkein jo pienoisromaanista. Sitä lukiessani näin silmieni edessä tietenkin suorat kohtaukset elokuvasta ja Audrey Hepburnin ilmeikkäät kasvot kun Hollyn elämää kuvailtiin.

Oli kiva kokea Aamiainen Tiffanylla nyt kirjauodossa kun se tosiaan lukeutuu suosikkielokuvieni joukkoon. Ja siinä ohessa tuli luettua muutama ihan kelpo novellikin, ikäänkuin ylimääräisinä välipaloina. Täytyy sanoa, että minulla ei ole aavistustakaan minkälaista muuta kirjallisuutta Truman Capote on kirjoittanut, mutta mikäli törmään hänen kirjaansa jossain, voisin hyvinkin kuvitella tarttuvani siihenkin!

★ ★ ★ ★ 

Blogistanian kirjapalkinnot 2014

Minun ääneni Blogistanian kirjapalkintoäänestykseen ovat:


Blogistanian Finlandia

3 pistettä: Neljäntienristeys / Tommi Kinnunen
2 pistettä: Järjestäjä / Antti Holma
1 piste: Lapsenpiika / Enni Mustonen

Blogistanian Globalia

3 pistettä: Ihmisruumis / Paolo Giordano
2 pistettä: Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru
1 piste: Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Talven jälkeen valo / Piia Posti

Talven jälkeen valo / Piia Posti

Gummerus, 2010. 350 sivua

Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti

Mistä minulle? oma ostos

Piia Postin romaani Talven jälkeen valo maalaa kuvan pienestä perheestä, Jussista, Annasta ja Marjasta, joka luisuu erilleen. Jussi on yhä pidempiä päiviä töissä, ja miehen mielestä Anna on muuttunut vaisuksi ja surulliseksi. Jussin tyhjää elämää tupsahtaa piristämään nuori ja iloinen Nadja, jolle Jussissa kaikki on uutta ja ihanaa.

Annan silmäterä on hänen puutarhansa. Jussin, Marjan ja hänen yhteisen kodin puutarha. Hän luuli että heillä on hyvä avioliitto ja elämä, vaikka arki näyttäytyykin ikään kuin sumuisen verhon takaa. Unet muuttuvat ahdistaviksi ja tuntuvat liian todellisilta. Kohta rakas koti ja puutarha ei olekaan enää hänen, ja kaikki muuttuu.

Marja haluaa tietenkin vanhempiensa pysyvän yhdessä. Kun vanhempien ero ja teinivuodet sattuvat samaan aikaan, ei elämä tunnu aina helpolta. Isän uudet kuviot, äidin vaikeudet, uudet ihmiset lähipiirissä sekoittavat nuoren naisen pään ja saavat Marjan päätymään vaikeisiin ratkaisuihin.

Postin romaani on kuvaus perheestä, sen hajoamisesta, uuden mahdollisuuden saamisesta, uudesta rakkaudesta ja uusista perhekuvioista. Vaikka tarinassa on paljon synkkyyttä, surua ja ahdistusta on kieli kuitenkin kaunista ja luo kirjaan hienon tunnelman. Rakenteeltaankin tämä on mielestäni onnistunut, jokaisen henkilön pään sisään pääsee vuorotellen sukeltamaan ja päähenkilöt tulevat ajatuksiltaan ja persoonaltaan lukijalle tutuiksi.

Tarina etenee kirjan aikana monen kuukauden ajan, mutta se ei kuitenkaan tuntunut kiiruhtamiselta, vaan antoi hyvän kuvan perheen elämästä pidemmältä ajalta. Kirjassa on muutama sellainen tapahtuma, jotka ehkä tuntuivat hieman kliseisiltä ja epäuskottavilta, mutta eipä se suuremmin haitannut. Talven jälkeen valo oli yllättävänkin mukaansatempaava ja koukuttava kirja, jota luin mielelläni. Ei maatamullistava, mutta perushyvä romaani rikkoutuneesta perheestä, lapsista, ex- ja nykyisistä vaimoista. Posti kuvailee minusta uskottavalla tavalla miten yhden avioliiton ongelmat ja yksi ero vaikuttavat monen ihmisen elämään. Lisäksi kirjan nimi on superkaunis ja osuva, ja kirjan kansi myös. Hieno kokonaisuus kaikin tavoin!


★★★★-

Tunneli / Reidar Palmgren

Tunneli / Reidar Palmgren

Otava, 2007. 270 sivua.

Kannen suunnittelu: Timo Numminen

Mistä minulle? oma kirppariostos

Reidar Palmgren on kiinnostava kirjailija. Ensimmäinen lukemani kirja häneltä oli Sudenmarja, joka oli erilaisuudessaan todella mieleenpainuva lukuelämys. Tunneli on Palmgrenin aiempaa tuotantoa, ja valitsin kirjan luettavakseni yksinkertaisesti siksi, että se oli muuttokaaoksessa ainut lukematon kirja jonka löysin eräänä viikonloppuna pahvilaatikoiden ulkopuolelta. 

Leo on keskellä aviokriisiä ja matkaa pienen Ella-tyttärensä kanssa lapsuudenkotiinsa Helsinkiin. Siellä on kaikki melkein ennallaan, ennen niin paljon ihailua herättänyt Jori-isä makaa pimeässä huoneessa liikuntakyvyttömänä ja Kerttu-äiti huolehtii miehestään ja pojastaan, jonka kasvoilta paistaa suru. Leon lapsuudenkoti tuntuu kuitenkin paikoin jopa ahdistavalta, salaisuudet leijuvat ilmassa, asiat joista ennen on vaiettu on vaarassa paljastua. Viimeinen pisara, asia joka viimein avaa salaisuuden verkot, on Leon ja Ellan retki Suomenlinnaan. Yhtäkkiä Leon mieleen palaa repaleiset muistot lapsuudesta, leikeistä Suomenlinnassa ja vanhaan linnoitukseen vievässä tunnelissa. Siellä Leon ja hänen parhaan kaverinsa Arin lapsuus muuttui, ja se on myös Leon ja Ellan kesäretken kohde.

Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia odotuksia tämän kirjan suhteen. Ennen lukemista en tiennyt mistä se kertoo, en osannut odotta mitään. Ihastuin kirjan verkkaiseen alkuun, jossa kuvaillaan Leon ja Ellan lähtöä Helsinkiin, Leon lapsuudenkotia ja tunnelmaa tämän vanhempien luona. Kirjan tunnelma kuitenkin muuttuu nopeasti, ja se yllätti minut täysin . Paikoitellen tunnelma oli jopa todella jännittävä, kun Suomenlinnan salaperäinen ja pelottava tunneli ilmestyi mukaan.

Tunneli on koukuttava ja mukaansatempaava. Kieli on helppoa ja tukee koukuttavaa tarinaa hyvin, tehden kirjasta nopealukuisen. Luin tämän kahdelta istumalta, koska odotin kuumeisesti selityksiä ja ratkaisuja. Tässä kohtaa petyin hieman, nimittäin valitettavan monta asiaa jäi arvoitukseksi jopa viimeisen sivun jälkeen. Vastauksia ei tullut, asiat jäivät hieman puolitiehen, tai vaihtoehtoisesti olin liian huono lukemaan rivien välistä. Lukijalle jätettiin minusta kuitenkin todella paljon tulkinnanvaraa, ja olisin toivonut että loppuratkaisu olisi ollut selkeämpi ja "suljetumpi".

Jännittävän tunnelitarinan lisäksi pidin siitä, että kirjassa oli kuvattu kiinnostavia ihmissuhteita. Leon vanhempien suhde oli mielenkiintoinen, kuten myös Leon side vanhempiinsa. Sängyssä liikuntakyvyttömänä makaavan Jorin elämäntarina on myös kiinnostava, ja hänen ja pienen Ellan välille kasvava side niinikään. Salaisuudet menneisyydestä jotka alkoivat vihdoin paljastua pitivät tarinan kasassa, ja hienovaraiset vinkit salaisuuksien laadusta läpi koko kirjan piti ehdottomasti lukijan kiinnostuksen yllä ja mukana kirjan imussa.

Tunneli oli lopulta ihan positiivinen lukukokemus, yllättävä ja erilainen. Petyin hieman siihen, että en saanut kaikkia selityksiä ja vastauksia joita lopussa kaipasin, mutta toisaalta se jätti tulkinnanvaraa ja lukijalle mahdollisuuden "päättää" kirjan lopusta itse. Kiinnostavaa!

★ ★ ★ +

Ajan lapsi / Ian McEwan

Ajan lapsi / Ian McEwan

Otavan kirjasto, 1989. 256 sivua

Alkuteos: The Child in Time, 1987

Suomentanut: Leevi Lehto

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma ostos kirjaston poistomyynnistä 

Ian McEwan kuuluu suosikkikirjailijoideni joukkoon, ja etenkin hänen romaaninsa Sementtipuutarha, Sovitus ja Ikuinen rakkaus ovat säväyttäneet. Hyllystäni löytyi yksi lukematon McEwan, kirjailijan kolmas romaani Ajan lapsi. Tämä olikin ensimmäinen tänä vuonna loppuun lukemani kirja.

Stephen Lewisin elämä muuttuu, kun hän kauppareissulla kadottaa kolmevuotiaan Kate-tyttärensä valintamyymälän kassajonossa. Stephen on lastenkirjailija, ja hänen ajatuksensa työstään muuttuu tietenkin, kun kotona ei enää ole pientä lasta muistuttamassa lasten todellisuudesta. Mutta Stephen olisi mennyttä ilman kuvitelmiaan Katen jatkuvasta olemassaolosta. Pian kuitenkin Stephenin ja hänen vaimonsa Julien parisuhde alkaa rakoilla, ja he muuttavat erilleen. Katen katoaminen muuttaa kaiken, ja Stephenillä on vaikeuksia saada elämästä jälleen kiinni.

Ajan lapsi on kiinnostava ja jännittäväkin tarina, niin kauan kun keskitytään Katen katoamiseen. Pienen tytön katoaminen (sieppaus?) koskettaa, surettaa ja suututtaa, mutta jotenkin olisin ehkä kuvitellut, että tytön vanhemmat olisivat vieläkin enemmän sekaisin. Tai että McEwan taitavana kirjoittajana olisi saanut kuvailtua vielä riipaisevammin ja koskettavammin kadonneen tytön vanhempien tunteman tuskan.

Ensimmäisessä luvussa McEwan kertoo yksityiskohtaisesti tytön katoamisesta, ja silloin sympatiat ovat toki etenkin Stephenin puolella. Mutta sitten loppukirja kertookin jo aivan muusta kuin kadonneen tytön kärsivistä vanhemmista. Julie häviää kuvioista ja Stephenista tulee varsin ärsyttävä ja itsekeskeinen tapaus. Lisäksi McEwan tuo tarinaan mukaan Stephenin ystäväpariskunnan, todella sekavan ja vinksahtaneen Charlesin sekä tämän Thelma-vaimon. Katen katoaminen ei enää ollutkaan pääroolissa, vaan Charlesin outo (ja sairaalloinen) käytös, sekä Stephenin ja Julien suhdesotku sekoittui keskenään sekavaksi ja oudoksi sopaksi, josta en oikein löytänyt päätä enkä häntää.

Kieli, tai etenkin suomennos vaikutti myös hieman huolimattomalta, eikä lukuisat painovirheet tai peräkkäin tuplasti ilmestyvät sanat tehneet lukemisesta yhtään herkullisempaa. Lisäksi luvut olivat aika pitkiä ja tarina loppujen lopuksi varsin tylsä. Loppua kohden kirjan intensiteetti jotenkin kyllä parani, vaikka siitä pääosasta, pienen lapsen katoamisesta, oli etäännytty yhä enemmän. Outoa, että lapsensa menettänyt mies ei ikinä puhu tyttärestään, tai reagoi sen voimakkaammin kuin Stephen tässä teki. Kirjan loppu oli kyllä yllättävä, mutta jotenkin kliseinen ja outo.

Ajan lapsi ei siis saanut minussa erityisen paljon huraahuutoja aikaiseksi. Odotin, että tällaisesta aiheesta kertova kirja olisi tunteita herättävä, rankka ja raskas lukukokemus, sellainen että lapsensa kadottaneen vanhemman tuskan tuntisi lähes jokaisella sivulla, painavana ja raskaana itsekin. Mutta sen sijaan tämä jäi tylsäksi ja valjuksi lukukokemukseksi, joka häviää muististani varsin nopeasti.

★★

Kartanon vuosi / Jessica Fellowes, eli ylistyslaulu Downton Abbeylle

Kartanon vuosi Downton Abbey / Jessica Fellowes

Readme.fi, 2014. 316 sivus.

Alkuteos: A Year in the Life of Downton Abbey, 2014

Suomentanut: Irma Rissanen

Valokuvat: Nick Briggs

Mistä minulle? joululahjaksi saatu

Olen tainnut ennenkin mainita, että olen suuri Downton Abbey-fani. Ihan oikeasti, kun DA tulee telkkarista se on minulle pyhää aikaa, ja sen tietää lähipiirinikin. En vastaa puhelimeen, enkä puhutteluun :D. Siispä olin todella iloinen, kun joulupukki yllätti täysin lahjomalla minua mahtavalla Kartanon vuosi - kirjalla, jonka on koonnut ja kirjoittanut Jessica Fellowes.

Kartanon vuosi on koottu siten, että jokainen luku on yksi kuukausi kartanon elämästä, ja jokainen kahdestatoista luvusta kertoo yhdestä teemasta. Helmikuu-luku kertoo DA:n lapsista, heinäkuussa tutustutaan Crawleyn perheen kesänviettoon ja marraskuussa päästään seuraamaan urheilukautta ja metsästystä. Jokaisen luvun lopussa on myös osio nimeltä "valokeilassa", jossa pääsee tutustumaan mahtavan tv-sarjan taustalla häärääviin ihmisiin, ja esimerkiksi siihen, mitä kaikkea puvustuksessa työskentelevien henkilöiden on mietittävä ja kuinka paljon rekvisiittaa sarjaa varten menee. 

Kartanon vuosi on mahtava kirja DA-fanille. Kirjan kautta saa suuren määrän ihanaa nippelitietoa sarjasta, ja juuri sellaista kiinnostavaa taustatietoa, mitä ei telkkarissa näe. Puvustus, rekvisiitta, kampaukset, studiot ja lavastus tulevat tutuiksi, ja sarjaa katsoo kirjan lukemisen jälkeen vielä hieman tarkemmalla silmällä (jos mahdollista). 

Kirjassa on myös iso kasa kauniita kuvia, sarjasta jo tuttuja, mutta myös sellaisia, joita ei ole ennen näkynyt. Ihana yksityiskohta on myös ruokareseptit, jotka voisivat hyvinkin olla rouva Patmoren keittiöstä. Kokonaisuutena Kartanon vuosi on kiinnostava ja upea teos ainakin tällaiselle DA-fanille. Uskon, että kaikille sarjan faneille kirja antaa jotain uutta tietoa, sillä kirja on täynnä pieniä, mielenkiintoisia yksityiskohtia sarjan tekijöistä, sarjan tekemisestä ja näyttelijöistä. Äärimmäisen kiinnostava kirja siis! Olenko hehkuttanut sarjaa ja kirjaa tarpeeksi nyt? ;)

★ ★ ★ ★ ★ 

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Gummerus, 2010. 344 sivua

Alkuteos: Let me sing you gentle songs, 2005.

Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Kannen kuva: Fennopress Oy

Mistä minulle? joululahja parin vuoden takaa

Yksi viime vuoden koskettavimmista ja kauniimmista kirjoista oli ehdottomastu Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Kirjan nimi ja kansi on jo upeat, ja tämä oli kyllä yksi joululoman parhaista kirjoista sisällöltäänkin.

Vanha Astrid elää miltei erakkona pienessä ruotsalaisessa kylässä itseensä käpertyneenä. Kylän muut asukkaat luulevat vanhaa naista noidaksi, koska hänellä ei näytä olevan ystävän ystävää eikä hän puhu kenellekään. Mutta kun eräänä talvipäivänä nuori Veronika kantaa muuttokuormansa naapuritaloon, jokin Astridissa muuttuu. Myöhemmin selviää, että suuren menetyksen kokenut Veronika on kirjailija, ja tullut hiljaisuuteen kirjoittamaan uusinta romaaniaan. Pikkuhiljaa eri sukupolven naiset löytävät yhteisen sävelen ja lettujen, metsämansikkahillon ja uimareissujen lomassa he jakavat kauniit ja kipeät muistot, salaisuudet ja murheet.

Olssonin romaani on kaunis, vaikka sekä Astridilla että Veronikalla on kipeitä kokemuksia takanaan, joista naiset toisilleen kertovat. Kummankin naisen tarina koskettaa ja minä tirautin jopa muutaman kyyneleen tämän kirjan parissa. Olssonin käyttämä kieli on kaunista, paikoin jopa runollista ja suomennoskin vaikuttaa todella onnistuneelta. Kirjaa luki mielellään ja kieli sopi kauniiseen tarinaan kuin nenä päähän.

Astrid ja Veronika ovat kumpikin yksilöinä kiinnostavia. Vanha, omia salaisuuksiaan ja menneisyyttään välillä sureva Astrid on kyläläisten mielestä outo, mutta Veronikan lämpö ja ystävällisyys saa naisesta samanlaiset puolet esiin. Oikeasti Astrid on rohkea, lämmin, ihastuttava nainen. Veronikakin on kokenut paljon. Uudesta-Seelannista takaisin Ruotsiin palannut nainen suree kovia menetyksiään, mutta löytää taas elämänilon Astridin avulla, yhteisillä illallisilla, uintiretkillä ja metsäkävelyillä. Upeinta on kuitenkin naisten välinen ystävyys, se lämmin side, sielunsisaruus, joka eri sukupolven naisten välille syntyy.

 Pidin hurjasti myös kirjan miljöökuvauksesta, ja siitä että suurin osa tapahumista asettui pieneen ruotsalaiseen kylään. Näin silmissäni Astridin ja Veronikan vanhat talot, kauniin skandinaavisen luonnon eri vuodenaikoineen. Tämä ympäristö ja nämä maisemat toivat tarinaan vielä pienen, kauniin lisän.

Romaanin sekoitus muistoja, aiempia elämänkokemuksia ja kahden naisen arkielämä pikkukylässä on onnistunut ja pitää mielenkiinnon yllä. Kokonaisuutena kaunis, koskettava, surullinenkin romaani, mutta silti suurin tunne kirjan lukemisen jälkeen on toivo.

★★★★★-

Mustarastas laulaa / Sebastian Faulks

Mustarastas laulaa / Sebastian Faulks

Otava, 2001. 560 sivua

Alkuteos: Birdsong, 1994

Suomentanut: Kaarina Sonck

Kannen kuvat: Michel Dubois & Richard Haughton

Mistä minulle? kirppariostos

Tämän joulun virallinen tiiliskivikirja oli brittiläisen Sebastian Faulksin Mustarastas laulaa. Minulla on tapana valita paksu romaani aina "viralliseksi" joululomalukemiseksi. Viime vuonna se oli Kotiopettajattaren romaani, ja sitä edellisenä upea Geishan muistelmat. Myös Kjell Westö on ollut aiempina vuosina joululomalukemisenani. Tähän saakka tiiliskiven valitseminen on osunut nappiin, sillä olen miltei rakastunut jokaiseen joulukirjaani! Tuo teema jatkui myös tänä vuonna, sillä rankasta aiheestaan huolimatta Mustarastas laulaa on upea teos.

Työreissulla Ranskassa nuori Stephen Wraysford rakastuu naimisissa olevaan naiseen. Vuosia myöhemmin, heinäkuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1916 Stephen joutuu kymmenientuhansien muiden brittisotilaiden kanssa Sommen helvettiin. Kuten moni muu, myös Stephen on sotaan täysin valmistautumaton. Rankat kokemukset sodassa, ystävien kuolemat, silpoutuneet ruumiinosat, mädäntyneiden ruumiiden haju - kaikki tämä jättää Stepheniin syvät jäljet ja hän muuttuu mykäksi ja vaisuksi mieheksi, joka ei sodan jälkeen koskaan kunnolla tervehdy. Hänen koodikielellään kirjoittamansa päiväkirjat löytyvät 60 vuotta myöhemmin eräältä vintiltä, ja Stephenin tyttärentytär murtaa päiväkirjojen koodin. Pala palalta hän kokoaa isoisänsä ja siten myös oman taustansa tarinan, saaden selville salattuja asioita myös omasta lähipiiristään.

Mustarastas laulaa on tarinaltaan rankka, riipaiseva ja kurja. Sota on aina hirvittävää, ja Faulks onnistuu kuvaamaan sen uskottavalla tavalla, niin että lukija tuntee sotilaiden pelon ja ristiriitaiset tunteet ja ajatukset. Toisaalta haluaisi turvallisesti kotiin perheen luokse, toisaalta ei ole vaihtoehtoa ja on pakko tehdä kaikkensa maansa puolesta, yrittäen samalla pysyä hengissä ja valmistautua kuolemaan - tai siihen että on oman joukkueensa ainut joka palaa hyökkäyksen jälkeen majapaikkaan. Kurjan sodan ohessa saa seurata intohimoisen rakkaussuhteen etenemistä, johon kirjan alussa pääsee tutustumaan. Vaikka Stephenin ja Isabellen rakkaustarinassa ehkä onkin hieman harlekiinimaisia piirteitä, se ei häirinnyt minua vaan toi kirjaan hurjan sodan oheen hieman pehmeyttä ja pilkahduksia toivosta.

Stephenin tarina ja kokemukset veivät mukanaan ja kirjaan oli helppo uppoutua. Kieli oli nopealukuista ja tarina eteni juuri sopivalla tahdilla. Missään vaiheessa ei tullut tylsistynyt olo, vaikka kirja aika paksu onkin. Kirjan loppua kohden seurailtiin vuorotellen kahta aikaa, Stephenin vielä ollessa sodassa lukija pääsi samalla kurkistamaan aikaan 60 vuotta sodan jälkeen kun Stephenin tyttärentytär löytää hänen vanhat päiväkirjansa ja ryhtyy selvittämään niiden sisältöä. Tämä oli minusta kiinnostava ja onnistunut ratkaisu, leipoa ikään kuin kaksi aikakautta yhteen kirjan lopussa, vaikka koko kirja siihen saakka oli edennyt kronologisessa järjestyksessä.

Faulksin henkilöhahmot ovat onnistuneita ja etenkin Stephenistä tuli lukijalle läheinen, tuttu mies. Myös monet erilaiset persoonat sotilaiden joukossa lisäsi kirjan kiinnostavuutta ja kokonaisuutena henkilögalleria oli mielenkiintoinen ja henkilökuvaus minusta todella onnistunut. Lukijana jaoin Stephenin tuntemukset ja ajatukset, hänen kokemuksensa tulivat todellakin iholle ja tuntui, että elin hänen mukanaan. Kirja oli siis todella mukaansatempaava ja koskettava. Sota-ajan kuvaus oli kauhea ja karmiva, mutta myös kiinnostava. 

Mustarastas laulaa on mieleenpainuva ja kauheuksista huolimatta kauniskin romaani. Valonpilkahduksia ja elämän kauniimpia asioitakin tulee onneksi esille; intohimoinen rakkaus, ystävyys vaikeissakin paikoissa, toisista huolehtiminen ja hiljaiset sota-ajan aamut ennen hyökkäyksiä, tykkien pauketta ja aseen luoteja, jolloin voi kuulla mustarastaan laulavan pitää toivonkipinän yllä.

★★★★★-