Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Sokean miehen puutarha / Nadeem Aslam

Like, 2014. 387 sivua

Alkuteos: The Blind Man's Garden, 2013

Suomentanut: Kirsi Luoma

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

Pakistanilaissyntyisen, jo lapsena Englantiin muuttaneen Nadeem Aslamin toinen suomennettu romaani Sokean miehen puutarha on sotaromaani joka pureutuu Afganistanin sotaan ja kertoo pakistanilaisista Jeosta ja Mikalista. He ovat kuin veljiä, rakastuneita samaan naiseen, Jeon kauniiseen Naheed-vaimoon. Nuorukaiset lähtevät auttamaan sodan uhreja Afganistaniin, kun Yhdysvallat on hyökännyt Pakistanin rajan toiselle puolelle. Sota on, kuten aina, traagista ja rujoa. Veljeksiä odottaa kotona Naheedin lisäksi myös Jeon biologinen isä Rohan, joka muistelee ja kaipaa poikia puutarhassaan. Sokeutunut Rohan nauttii puutarhastaan, on ainakin näkevinään kauneuden pilkahduksia, lupauksia uudesta elämästä. Saako Naheed, Rohan ja muut rakkaitaan kotiin? Sota on surullinen ja sen seuraukset monelle traagiset. Mutta onneksi rakkautta ja pilkahduksia inhimillisyydestäkin näkyy.

Kestää hetken, ennen kuin kirjan imuun pääsee. Mutta sadan sivun paikkeilla olin täysin myyty, ja ahmin sivuja. Tarina tempaisi mukaansa, ja oli kauheuksista huolimatta jollakin tavalla kaunis. Henkilögalleria ja etenkin hahmojen väliset suhteet olivat todella kiinnostavia. Jeon ja Mikalin veljeys, heidän keskinäinen rakkautensa mutta samalla kummankin rakkaus Jeon Naheed-vaimoon oli jo itsessään kiinnostava kiemura. Aslam kuvaa uskottavasti terrorismia, hajoavaa maata, oikeuden puuttumista, yhden miehen pakoa läpi sotatantereiden.

Kirjan kieli tuntui alussa ehkä hieman vaikealta, mutta kun tarinan imuun pääsi unohtui kyllä kielen vaikeuskin. Kuten kirjoitin jo Giordanon Ihmisruumis-romaania käsittelevässä arviossa nykysodasta ei ole erityisen montaa romaania tullut luettua. Siksikin Aslamin romaani on piristävä poikkeus sotakirjojen sarjassa. Afganistanin sodasta olen lukenut kyllä esimerkiksi Khaled Hosseinin koskettavat, kauniinhurjat kirjat, mutta Aslamilla on jälleen uusi näkökulma sotaan. Sokean miehen puutarha on voimakas tarinaltaan, mutta myös surullinen ja koskettava. Tarina tulee iholle, ja henkilöiden surun ja kärsimyksen voi tuntea.

Kirjan keskivaiheilla tunsin, että hyppysissäni oli täydellinen viiden tähden kirja. Loppua kohden tarina kuitenkin alkoi hieman pitkästyttää, ja tunsin että sitä olisi voitu ehkä hieman tiivistää. Siitä syystä tämä nyt ei aivan täydellinen lopulta ollut, vaikka varmasti yksi vuoden mieleenpainuvimpia ja huikeimpia käännöskirjoja onkin.

★★★★+

Pianonsoittaja

Pianonsoittaja (Die Klavierspielerin, 1983) / Elfriede Jelinek. Otavan kirjasto, 2005. 330 sivua.

Nobelvoittaja Elfriede Jelinekin romaani Pianonsoittaja olisi varsin loistava kirja analysoitavaksi oikein kunnolla. Eipä ihme, että se sisältyykin yhteen psykologiankursseistamme...

Erika Kohut on nelikymppinen pianonsoitonopettaja joka asuu Wienissä äitinsä kanssa. Hänen äitinsä on voimakastahtoinen ja yrittää tehdä tyttärestään maailmanluokan huippupianistia. Erika kuitenkin tyytyy opettamaan pianonsoittoa lahjakkaille nuorille. Bachia, Mozartia, Schubertia. Erika on enää entinen huippulupaus joka on täysin äitinsä vallassa. Äiti määrää miten Erika pukeutuu, mitä hän tekee ja minne menee. Erika ei saa vapaa-aikanaan käydä missään, äiti vahtii häntä jatkuvasti, ettei tytär vaan missään tapauksessa tutustuisi johonkin mieheen ja jättäisi äitiparkansa yksin.

Erika onnistuu saamaan muutaman tunnin vapaata viikossa kun hän onnistuu huijaamaan äitiään, ja silloin hän käy kaupungin strippiklubeissa, katsomassa pornoelokuvia ja vahtaamassa puiston lemmiskelijöitä. Kotona hän viiltää itseään, nauttii kun veri virtaa hänen kämmenestään eikä pelkää kipua. Erika on tottunut kipuun. Jos hän ei tottele, äiti saattaa lyödä, antaa korvapuustin ja muistutuksen -täällä hän määrää, Erika on äidin pikkutyttö jonka tulee totella mukisematta.

Walter Klemmer on yksi Erikan tähtioppilaista ja nuoressa miehessä Erika näkee elämänsä viimeisen tilaisuuden niin kutsuttuun onneen -tai vain muunlaiseen elämään. Klemmer on enemmän tai vähemmän salaa rakastunut opettajaansa, tuohon hiirulaiseen joka on äitinsä armoilla ja pukeutuu korkeavyötäröisiin, pitkähelmaisiin hameisiin ja harmaisiin poolopuseroihin. Klemmer kuitenkin luulee näkevänsä kaiken harmauden alle ja näkee siellä rakastamansa naisen, naisen jonka täytyisi saada osoittaa naisellisuutensa jollekin, avata itsensä tavalla, jota hän ei ennen ole kokenut. Erikan ja Klemmerin suhde muuttuu traagiseksi, mutta Klemmer on yhä Erikan ainut pakotie.

Pianonsoittaja on karmiva ja raaka romaani pakkomielteestä, masokismista, yksinäisyydestä ja traagisesta rakkauden etsimisestä. Kirja on rankka, sitä ei lue hetkessä. Lukiessa minulla oli jatkuvasti hieman ahdistunut olo. Joku kuitenkin sai minut jatkamaan kirjaa yhä uudestaan ja uudestaan, pienissä osissa, välillä rauhoittuen ja jotain positiivisempaa lukien. Hilpeää kesälukemista Pianonsoittaja ei missään tapauksessa ole, harmaan syyspäivänkin se tekee entistä synkemmäksi. Jelinek on ehdottomasti taitava kirjoittaja ja kertoja, ja synkän kirjallisuuden ystäville tämä kirja on varmasti hyvä valinta. Minut se jätti hieman ahdistuneeksi, mutta jostain syystä haluan silti nähdä kirjaan pohjautuvan elokuvan, Pianonopettaja. Juuri elokuva kuuluukin yhteen ensi vuoden opiskelukursseistani, tarkoituksena on analysoida elokuvan henkilöitä psykiatrisesta näkökulmasta mikä varmasti tulee olemaan mielenkiintoista ja antoisaa.

***+

Pianonsoittajan on lukenut myös ainakin Valkoinen kirahvi.

Huomenna tulossa viimeinen reilikirja, tämän luin jo kotiinpaluun jälkeen parvekkeen auringonpaisteessa. Ihan kohta ollaan siis ajan tasalla täälläkin;) Huomenna tulossa tietysti myös arvonnan voittajat, vielä on siis muutama tunti osallistumisaikaa jäljellä!

Haudankaivajan tytär

Haudankaivajan tytär ( The Gravedigger´s Daughter, 2007) / Joyce Carol Oates. Otavan kirjasto, 2009. 678 sivua.

Olen lukenut niin positiivisia kokemuksia Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tyttärestä eri blogeista (esim. täältä, täältä ja täältä) että päätin nyt viimein tarttua siihen, pienen pakon edessä. Kävi nimittäin niin, että lainasin kirjan jo kesällä kirjastostamme kun se oli palautettuja -hyllyssä, mutta en saanut sitä luetuksi kun vasta nyt kun olen uusinut lainani jo viisi kertaa, joka on maksimi... Eli kirja on pakko palauttaa huomenna kirjastoon ja sopivasti sainkin sen luetuksi eilen illalla. Minä en kyllä missään vaiheessa tuntenut, että luen tätä "pakolla", jos aikarajaa ei olisi ollut olisin ehkä nauttinut kirjasta hieman hitaammin. Mutta hyvä se oli näinkin...

Haudankaivajan tytär kertoo Rebecca Schwartin elämäntarinan. Kirjan alussa Rebecca on Niles Tignorin nuori vaimo ja myös nuori äiti, pieni Niley poika odottaa naapurissa hoidossa kun Rebecca kävelee työpaikaltaan tehtaasta kohti kotia. Rebeccaa seuraa panamahattuinen mies, joka naisen saavuttaessaan kysyy onko tämä Hazel Jones. Rebecca ei ole Hazel, ainakaan vielä. Kirjassa tulee takaumia, seuraavaksi lukija saa tietää Rebeccan lapsuudesta, kuinka hän syntyi laivalla juuri sillä hetkellä kun hänen saksalainen perheensä saapui Amerikkaan. Kuinka Rebecca selvisi elämästään väkivaltaisen haudankaivajan, Jacob Schwartin, tyttärenä ja kuinka hänestä kasvoi nuori nainen joka päätyi naimisiin itseään huomattavasti vanhemman, liikemies Niles Tignorin kanssa. Rebeccan elämään mahtui suuria tragedioita mutta hän pääsi naimisiin ja oli hetken onnellinenkin. Kunnes...

Rebeccan ja Nilesin avioliitto on rankka. On paljon mustasukkaisuutta, väkivaltaa ja salaisuuksia. Rebeccan silmät on vuorotellen mustana, hänen vartalonsa on kipeä Nilesin kovakouraisen käytöksen jäljiltä. Lohtua ja jaksamista Rebeccan elämään tuo vain pieni Niley-poika jolle äiti, mami, on maailman tärkein. Rebecca ja Niley asuvat väkivaltaisen Tignorin luona kunnes Rebecca saa tarpeekseen. Hän ottaa pojan ja miehensä auton ja karkaa.

Kohta Rebecca ja Niley ovatkin jo Hazel Jones ja tämän pianoa hienosti soittava poikansa Zacharias Jones. Zachille hankitaan uusi syntymätodistus koska edellinen "tuhoutui tulipalossa". Hazel ja Zach löytävät uuden kodin, uusi ihmisiä elämäänsä ja pikkuhiljaa kaikki asettuu uomiinsa. Sisimmissään sekä Hazelia että Zachia kalvaa pelko, aina kun kadulla kävele mies joka edes muistuttaa Tignoria, he säikähtävät. Jos hän löytää heidät, he ovat mennyttä.

Haudankaivajan tytär on rankka ja koskettava nuoren naisen selviytymistarina. Rebecca/Hazelin elämässä on tapahtunut paljon kauheita asioita mutta tavallaan hän selviää. Hän selviää itsensä ja rakkaan poikansa vuoksi, hän osoittaa naisen vahvuuden ja lähtee väkivaltaisten miesten luota. Vaikka lapsuuden tragedia pyörii mielessä, hän jättää senkin taakseen. Nainen on vahva ja rohkea, hänen matkaansa on ilo seurata vaikka Rebeccaan kohdistuvat nyrkiniskut satuttavat lukijaakin.

Joyce Carol Oatesin kirjoitustapa ja kerronta on aivan upeaa. Olen nyt lukenut kaksi hänen kirjaansa (tämän ja Kosto: rakkaustarina) ja voin kyllä nostaa hänet jo suosikkikirjailijoideni listalle. Haudankaivajan tytär kosketti minua, Rebecca/Hazel jäi joka lukukerran jälkeen mieleen pyörimään ja se on minulle hyvän kirjan merkki!

Tähtiä *****-

Tuo miinus tulee ihan vaan siitä, että kirja olisi minusta voinut olla ihan vähän lyhyempi. Kirjan keskivaiheen jälkeen tuli muutama kohta jossa ajattelin, että tarina saisi mennä jo eteenpäin. Mutta kyseessä on vain pienenpieni miinus;)

Kosto: Rakkaustarina

Kosto:Rakkaustarina ( Rape: A Love Story, 2003) / Joyce Carol Oates. Otavan kirjasto, 2010. 152 sivua.

Joyce Carol Oatesin vuonna 2003 ilmestynyt pienoisromaani Kosto:Rakkaustarina ilmestyi suomeksi vasta nyt. Kosto:Rakkaustarina on pieni kirja vakavasta aiheesta, nimittäin raiskauksesta. Teena Maguire palaa 12-vuotiaan tyttärensa Bethelin kanssa itsenäisyyspäivänvietosta yöllä kohti kotia. He päättävät oikaista puiston läpi, päätös joka muuttaa molempien elämän ikiajoiksi. Puistossa olevassa vanhassa vajassa Teena joutuu miesjoukon raiskaamaksi, 12-vuotias Bethel näkee kaikki tapahtumat vajan nurkasta.

Tapahtumia seuraa oikeudenkäynti joka johtaa siihen, että Teena yhtäkkiä onkin syyllinen, eikä uhri. Teenaa syytetään, monen mielestä hänen käytöksensä johti raiskaukseen ja oikeutti tapahtumat.

"Sellainen nainen, kolmenkymmenenviiden ja pukeutuu kuin teinityttö. Hihaton toppi, farkkusortsit, kulunut blondattu tukka kiharalla kasvojen ympärillä. Paljaat sääret, korkeäakorkoiset sandaalit! Tiukat seksikkäät vaatteet, jotka myötäilivät rintoja ja takamusta, mitä se oikein odotti? "

Kirjan voi jakaa kolmeen osaan; tapahtumat, oikeudenkäynti ja kosto. Poliisi joka ensimmäisenä saapui tapahtumapaikalle itsenäisyyspäiväyönä oli John Dromoor, nuorempi konstaapeli jolle Teenalle tapahtuneet asiat ovat todella vavasuttavia. John toimiikin välillä kirjan kertojana, muuten kirja on jännästi kerrottu ei suoranaisesti Bethien näkökulmasta vaan kuten joku olisi kirjoittanut päiväkirjaa tytölle:

"Sinua pelotti kamalasti. Seisoit yläkerran ikkunassa, selän takana pimeä huone. Katselit miten pronssinvärinen auto, jossa oli läskirenkaat, ajeli kiusallisen hitaasti talon ohitse."

Raiskaus on kammottava, raskas aihe kirjalle. Joyce Carol Oatesin pieni kirja on kuitenkin hyvä, se pitää otteessaan alusta loppuun ja sen lukee mielellään yhdeltä istumalta. Kirjan henkilöt, nuorta Betheliä lukuun ottamatta (jopa uhri, Teena) synnyttivät minussa välillä ärtymystä mutta minusta jotenkin tuntui, että seurasin kauheaa tilannetta, pelkäsin, surin ja huolehdin nuoren Bethelin kautta. Minua ärsytti vääryys jonka Teena sai raiskauksen uhrina kokea, sitä kuinka ympäristö alkoi puhumaan ja juoruilemaan, kuinka kaikki muut syyttivät naista raiskauksesta, jopa oikeudenkäynnissä Teenaa syytettiin. Kirjaa lukiessa välillä teki mieli huutaa ääneen, ei tällaista vääryyttä voi tapahtua, ei saa tapahtua ja nuorta tyttöä joka omalla tavallaan oli niin ikään joutunut raiskauksen uhriksi halusin suojella ja auttaa. Vavisuttava, raskas kirja joka ei kuitenkaan ole liian ahdistava luettavaksi. Joyce Carol Oatesilta en ole lukenut vielä muuta, mutta Haudankaivajan tytär odottaa jo kirjahyllyssä joululomaa;)

****

Mitä ikinä keksitkin pelätä

Mitä ikinä keksitkin pelätä / Jukka-Pekka Palviainen. Johnny Kniga, 2010. 211 sivua.

 Jukka-Pekka Palviaisen uusi romaani Mitä ikinä keksitkin pelätä alkaa kun entiset luokkatoverit Katariina ja Mikko tapaavat uudestaan, kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Mikko työskentelee vartijana ja näkee monitoristaan kahden miehen hyökkäävän keski-ikäisen naisen kimppuun parkkihallissa. Mikko rientää apuun ja huomaa maassa makaavana naisen Katariinaksi, nuoruuden ihastuksekseen. Mikko lupaa huolehtia Katariinasta jolla on pahoja ongelmia, hän on juuri eronnut miehestään, synnyttänyt kuolleen lapsen ja nyt kuvaan astuu vielä rahahuolia. Katariina kaipaa turvaa ja huolenpitoa, ja Mikko tarjoaa hänelle juuri sitä. Mikko on vähäsanainen, ujo raumalaismies joka oli ihastunut Intiasta Suomeen muuttaneeseen Katariinaan pitkän ajan kouluvuosina. Katariina oli tumma ja kaunis, erilainen kuin muut tytöt.

Katariina ja Mikon teiden risteytyessä uudelleen alkaa "psykologinen trilleri jonka loppu on dramaattinen ja traaginen." Katariina ja Mikko kertovat kirjan luvuissa vuorotellen omia näkeymyksiään, muistelevta myös lapsuuttaan ja nuoruuttaan - Katariina muistelee paljon aikoja jolloin hän asui Intian Kalkutassa, Mikko nuoruuttaan, ihastumistaan ja itseinhoaan. Välillä lukija saa lukea samasta asiasta sekä Katariinan että Mikon näkökulman kun heidän muistonsa leikkaavat toisensa.

Kirjan kielestä täytyy sanoa sen verran, että välillä dialogissa käytettiin murretta joka ärsytti minua. Olen ehkä aikasemminkin maininnut täällä blogissa, että aina en syty murteisiin kirjoissa vaikka poikkeuksia toki löytyy. Tämä oli kirja, jossa murteen lukeminen ärsytti minua hieman. Muuten kirja oli varsin nopea- ja helppolukuinen. Kirjan päähenkilöt, Katariina ja Mikko olivat tavallaan kiinnostavia, etenkin Katariina tilannetta oli mielenkiintoista seurata psykologisesti. Kirjan loppuratkaisu on erittäin dramaattinen ja traaginen. Minulle jäi valitetavasti tunne, että loppuratkaisu oli liian dramaattinen kirjan muuhun sisältöön, itse tarinaan verrattuna. Loppu toimi ihan hyvin itsekseen - mutta en saanut sitä yhdisettyä tähän kirjaan, se jäi jotenkin liian suureksi, kirjan hieman vaisun tarinan jälkeen. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, ehkä juuri tämä kontrasti on muiden mielestä hieno asia! En myöskään tunnista kirjaa jännittväksi trilleriksi, minua ei jännittänyt yhtään kirjan edetessä, mutta siitä voin olla samaa mieltä, että "...heti alussa kylvetty pelon siemen ei jää iduksi, vaan siitä kasvaa täysiverinen tragedia." (kirjan takakansi)

***-

Ps! Kirjan kaunis nimi viittaa Ultra Bran kappaleeseen "Minä suojelen sinua kaikelta" ja sopii kirjalle mielestäni todella hyvin.

Elävältä haudatut

Elävältä haudatut / Nadeem Aslam. 2010. 389 sivua

Nadeem Aslamin Elävältä haudatut on rankka tarina sodan runtelemasta Afganistanista. 70-vuotias Marcus isännöi isoa taloa jossa hänen lisäkseen asuu venäläinen Lara joka on Afganistanissa etsimässä sodassa kadonnutta veljeään sekä amerikkalainen David joka eli Marcuksen tyttären Zameenin rakastettuna tämän viimeisimpinä aikoina. Talolle saapuu myös nuori mies Casa joka on kasvanut marttyyrien koulutusleirillä. Amerikasta saapuu myös vapaaehtoissotilas James ja talolle ilmaantuu myös nuori opettajatar Dunia johon nuori Casa ihastuu syvästi. Kaikki talossa asuvat miettivät sodassa kadonneita tai kuolevia läheisiään ja heidän kohtaloitaan. Marcus oli naimisissa Qatrinan kanssa joka kivitettiin kuoliaaksi koska hän toimi lääkärinä Afganistanissa kiellosta huolimatta. Ennen kuolemaansa Qatrina pakotettiin leikkaamaan miehensä käden irti. Marcusin ja Qatrinan tytär Zameen oli tällöin jo kadonnut ja hänen kohtalonsa askarruttaa Marcusta edelleen.Talossa asuvat surevat ja kärsivät ja pikku hiljaa he saavat kaikki tietää läheisistään vähän enemmän.

Odotukseni kirjan suhteen olivat erittäin korkealla. Olen kullut kirjasta kovasti kehuja ystäviltä ja tuttavilta, blogeista olen lukenut eniten kehuja joten odotin todellakin jotakin mullistavaa. Odotuksiin nähden petyin hieman. Elävältä haudatut ei missään tapauksessa ole huono kirja! Nadeem Aslam on taitava kirjoittaja, kieli on runollista, paikoin tajuttoman kaunista ja monipuolista. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia ja tapahtumat Afganistanissa kiinnostavat minua kovasti. Kirjassa on paljon todella väkivaltaisia ja kauheita tapahtumia mutta edes ne ei häirinneet lukemistani. Jossain kohtaa kuitenkin joku jäi puuttumaan, sillä kaikista hyvistä seikoista huolimatta tämä kirja ei herättänyt yhtä paljon ajatuksia ja mietteitä kuin esimerkiksi Khaled Hosseinin molemmat romaanit. Nadeem Aslam oli ehkä täyttänyt yhden romaanin liian paljon kaikella, jossain kohdin minua melkein ahdisti kirjan lukeminen kun siinä jotenkin tapahtui jotain koko ajan. Hankala tätä on selittää, jotain jäi kuitenkin puuttumaan. Mutta todellakin lukemisen arvoinen kirja, eikä mitenkään huono mutta olen viime aikoina lukenut niin loistavia romaaneja (Poltetut varjot, Kukkien verellä kirjottu) että ei Elävältä haudatut yltänyt niiden tasolle.

****

Ps! Kirjan kansi on mielestäni mielettömän kaunis, se oli ensimmäinen asia joka herätti mielenkiintoni kirjaa kohtaan keväällä kirjakaupassa!

Precious - harlemilaistytön tarina

Näin Precious -leffan jo monta kuukautta sitten mutta sain vasta nyt luettua kirjan, johon elokuva pohjautuu. Leffa oli loistava, koskettava, surullinen ja kauhea mutta aivan loistava. Sapphiren kirjoittama kirja, joka on suomalaiselta nimeltään Precious -Harlemilaistytön tarina, on hieman eri tavalla loistava. Claireece Precious Jones on 16-vuotiaana jo toistamiseen raskaana isälleen. Tytön vanhemmat ovat jo kauan pahoinpidelleet ja käyttäneet  häntä seksuaalisesti hyväkseen. Precious on ylipainoinen, kiusattu, lukutaidoton ja yksinäinen kunnes hän saa elämäänsä toisen mahdollisuuden ja aivan uuden suunnan kun hän pääsee vaihtoehtoiselle luokalle jossa "Opetamme toisiamme". luokaltaan Precious saa uusia ystäviä, hänen ja hänen opettajansa Blue Rainin välille muodostuu vahva side ja pikkuhiljaa Precious pääsee eroon pahoinpitelevästä äidistään ja raiskaavasta isästään ja saa elämälleen uuden suunnan.

Kirja oli mielestäni myös loistava. Tarina on kauhea mutta Preciousin edistysaskeleita, elämänlaadun parantumista on ilo seurata. Ja lopultahan se aurinko alkaa paistaa sinne risukasaankin. Onneksi. En suosittele kirjaa kaikkein heikkohermoisimmille, esimerkiksi äidilleni mutta muille ehdottomasti;)

****

On rakkautes ääretön

 Maria Peuran esikoisromaani On rakkautes ääretön kertoo insestistä. Tarina on kamala mutta kirjasta tykkäsin kuitenkin kovasti. Kirjoitustapa, kieli ja murre sopii tarinaan loistavasti. Yleensä en tykästy kirjoihin, joissa käytetään murretta mutta tähän se passasi jotenkin hyvin. Kirja kertoo Saarasta jonka vanhemmat selvittelevät repaleista avioliittoaan ja jättävät Saaran isovanhempein hoiviin. Ukki hakkaa ja pahoinpitelee mummoa. Saara rakastaa mummoa mutta mummo ei rakasta Saaraa. Ukki sen sijaan rakastaa Saaraa omalla tavallaan. Ukki käyttää pientä Saaraa seksuaalisesti hyväkseen useita kertoja, myös mummon silmien edessä mutta mummo ei tee asialle mitään. Onneksi Saaralla on ystävänään naapurin Pentti ja navetassa Ruusa-lehmä. Myöhemmin Saaran elämään astuu myös kiltti opettaja Kaisa-Maria ja vielä vähän myöhemmin terapeutti Mirja joka auttaa Saaraa selviämään kauheasta lapsuudestaan.

 ”Minä piirrän hiekkaan ympyrän ja menen sen keskelle seisomaan. Siinä on raja, jota ukki ei saa ylittää. Nyt leikitään minun säännöilläni. Ukki ei saa tulla ympyrään, minun ympyrääni. Minusta ukki tykkää eniten maailmassa. Jos olen ukille kiltti, hän ei ikinä hylkää minua. Hän tekee minut hyväksi, ukin tytöksi, ja minä lupaan aina olla ukille kiltti”

Kirja oli koskettava, herätti tunteita, itketti ja yökötti. Juuri sellaiset kirjat kolahtavat minuun ja kammottavasta, surullisesta tarinasta huolimatta kirja on yksi suosikeistani. Suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista kaikille, ehkä itse kukin saa taas hieman erilaisen kuvan tästä maailmasta.

****+

Tumman veden päällä

Näyttelijä Peter Franzenin esikoisteos Tumman veden päällä oli uutuus, joka minun oli pakko lukea. Olen lapsen näkökulmasta kirjoitettujen kirjojen suuri ystävä ja Franzenin romaani oli taas yksi hyvä teos kyseisessä ryhmässä. Pete on kirjan alussa alle kouluikäinen, hän rakastaa vanhempiaan ja isäpuolta, vaaria ja suloista pikkusiskoa, biologista isäänsä Pete tapaa silloin tällöin, mutta heillä on suurimmaksi osaksi mukavaa yhdessä. Äiti on Petelle tärkeä tukipilari, isäpuolikin on suurimmaksi osaksi ihan jees. Peten lapsuuden onnellisuutta alkaa kuitenkin varjostaa yölliset riidan äänet, silloin äiti, pikkusisko ja Pete lähtevät isovanhemmille yöksi.

Tumman veden päällä on mielestäni ihastuttava kirja, pienen pojan elämän ilot ja surut, ajatukset ja päähänpistot, tunteet ja reaktiot tulevat hienosti esiin. Kirja herättää tunteita, naurua, iloa mutta myös surua. Minun osaltani juuri tuo on hyvän kirjan tunnusmerkki!

****+