Kirjavuosi 2010

Nyt on aika pistää pakettiin kirjallinen vuoteni 2010! minulla oli suuria hankaluuksia valita suosikkikirjojani vuodenlta, olen lukenut niin paljon loistavia kirjoja. Siksi suosikkikirjalistani on nyt kahdessa osassa, kotimaiset ja ulkomaiset kirjat erikseen. Tänä vuonna olen lukenut yhteensä 95 kirjaa, viimeiseksi jäi Siirilän Historia on minut vapauttava.


5 parasta lukemaani ulkomaista kirjaa vuonna 2010:

1. Poltetut varjot / Kamila Shamsie
2. Kukkien verellä kirjottu / Anita Amirrezvani
3. Señor Peregrino / Cecilia Samartin
4. Poika raidallisessa pyjamassa / John Boyne
5.Leijapoika / Khaled Hosseini

5 parasta lukemaani kotimaista kirjaa vuonna 2010:

1. Totta / Riikka Pulkkinen
2. Raja / Riikka Pulkkinen
3. Viinakortti / Sami Hilvo
4. Karkkipäivä / Markus Nummi
5. Kaksi rakkautta / Paula Havaste

Sitten vielä suosikkien jälkeen muutama muu listaus:

Koskettavin kirja:

Poika raidallisessa pyjamassa

Paras faktapohjainen kirja:

Kellokosken Prinsessa

Paras kirjaan pohjautuva elokuva:

Veronika päättää kuolla

Paras kirjailijalöytö:

Ian McEwan

Hurmaavin kirja:

Karkumatka / Anna Gavalda 

Suurin pettymys:


Nenäpäivä / Mikko Rimminen


Positiivisin yllätys:


Muutama loistava suomalainen mieskirjailijalöytö; Jussi Siirilä ja Tuomas Vimma etunenässä sekä loistava Peter Franzenin Tumman veden päällä. (minä aina epäilen julkkiksia jotka ryhtyvät kirjailijoiksi...)


Kun vuosi 2010 on nyt paketissa jatketaan taas ensi vuonna. Lukemani kirjat jäi nyt harmittavasti alle sadan, ensi vuonna luen aivan varmasti ne 100 kirjaa! Uusi vuosi aloitetaan Maaloufin Samarkandilla, Kinsellan hömpällä ja loistavalla Anilda Ibrahimillä.


Onnellista ja Upeaa Uutta Vuotta 2011 kaikille lukijoille. Suuri Kiitos tästä ensimmäisestä blogivuodesta!:)

Historia on minut vapauttava

Historia on minut vapauttava / Jussi Siirilä. Gummerus, 2010. 246 sivua

 Leena tutustutti minut Jussi Siirilään ja minä voisin jo Leenan tapaan sanoa kärsiväni Jussi Siirilä-syndroomasta. Siirilän uusin romaani Historia on minut vapauttava oli hulvattoman hauska lukukokemus. Juoksijan luin aiemmin tänä vuonna ja se on yksi suosikkikirjoistani edelleen.

Romaanissa Historia on minut vapauttava pääosassa naurattaa kirjailija nimeltään Jussi Siirilä joka on tehnyt kaikkensa päästäkseen median silmäteräksi, lehtien etusivujen lööppeihin ja julkkikseksi. Siirilän ensimmäiset kirjat eivät ole niittäneet mainetta hänen toivomallaan tavalla. Siirilä lyöttäytyy yhteen kahden filosofin, Pekka Himasen ja Esa Saarisen kanssa ja yhdessä kolmikko päättää pelastaa Suomen ja päästä julkisuuteen. Kolmikko tekee hurjia tempauksia mutta media vaan ei huomaa heitä. Kun asiat eivät rullaa filosofien kanssa, yrittää Siirilä itsekseen. Hän tapaa matkallaan median silmiin Suomen ykköslinjan julkkiksia, Laura Malmivaara saa oman osansa kuten myös kirjan loppupuolella Tanja Karpela. Karpela saakin aikaan eräänlaisen lopputuloksen siirilän pyrkimyksissä.

Siirilä päätyy muutaman epäonnistuneen kirjan jälkeen kirjoittamaan nuortenkirjan joka yllättäen saakin aikaan hieman puhetta. Nuortenkirjan jälkeen häneltä tulee romaani nimeltä Juoksija josta hän pääsee Huomenta Suomeen puhumaan. Tuokin hetki julkisuudessa meinaa mennä ohi kun sankarimme, moralistisatiirikko Siirilä, on Huomenta Suomen takahuoneessa tukehtua.

Siirilän vaimo Heidi on mielenkiintoinen henkilö. On ihailtava Heidin tapaa saada itsestään liikoja luulevan miehen aisoihin ja sanattomaksi. Heidin käyttäytyminen on paikoin viileän jämäkkää ja macho Siirilä saa useammankin kerran kuulla kunniansa. Siirilän ja Heidin avioliitto kuitenkin päättyy ja Siirilä jää nuolemaan näppejään. Ehkä kirjailijan olisi kuitenkin kannattanut jättää alkoholi ja toilailut vähemmälle ja keskittyä välillä vaikka avioliittoonsa.

Historia on minut vapauttava on hauska kirja. Nauroin monen monta kertaa vedet silmissä Siirilän puuhailuille ja sanomisille. Mielenkiintoinen seikka muuten, että Siiirilä on ottanut niin paljon julkisuudenhenkilöitä mukaan kirjaansa - sivuilla pyörähtää monta poliitikkoa, kirjailijaa (Sofi Oksanen, Arno Kotro...) ja näyttelijääkin. Päivän suosituimmat tv-ohjelmat (Big Brother...) saa Siirilän suusta kuulla kunniansa niin kuin moni muukin yhteiskunnallinen asia tämän päivän Suomessa. Todella hauska ja rohkea satiiri Siirilältä taas kerran. Juoksijalle tämä ei ehkä ihan vedä vertoja mutta loistavia kirjoja on molemmat Siirilän uusimmat romaanit. Historia on minut vapauttava antaa myös eräänlaisen kuvan kirjalijan työstä, se ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista ja uudne kirjan kirjoittaminen ei ole helppoa hommaa.

Lopuksi vielä tekstinpätkä suoraan kirjasta. Tämä osoittaa Siirilän rohkeuden käyttää kirjassa julkkiksia heidäin oikeilla nimillään mutta antaa myös hyvän kuvan mainitsemastani (ja pitämästäni) Heidin käytöksestä ja roolista:

- Huumori on kirjallisuuden kuninkuuslaji, jyrähdin. - Tragedian pyöräyttää kuka tahansa lukiolaistyttö. (Siirilä)

- Sun pitää porautua henkilöihin, Heidi sanoi. - Ota mallia Sofi Oksasesta.

Äkkiä olin jaloillani.

- Minä kusen Sofi Oksasen kumoon!

Heidi ei perääntynyt vaan hymyili vinosti.

- Itseluottamusta sulla on aina riittänyt. Ehkä sun pitäisi epäillä enemmän.

- Mitä tarkoitat?

- vaikka lopetuksia. Sun kirjoissa on aina toiveikas loppu. Eikö jollekin voisi joskus käydä huonosti?

- Minun lopuissani ei ole mitään vikaa.

- On niissä. Väännä Hollywoodia pienemmälle.

Viskasin tölkin seinään. Lonkero roiskui Jane Chrurchillin kepeälle retrotapetille. Tummat läiskät levisivät kukkapuutarhaan kuin toivottomuuden varjot.

- Arvaa kuka maksaa pintaremontin, Heidi tokaisi viileästi.

Pisteitä ****

Lukupiiri Turkuun?

Löytyykö blogini lukijoiden joukosta Turussa asuvia ihmisiä joita kiinnostaisi jonkinlainen lukupiiri?

 Minä opiskelen ja asun suurimman osan vuodesta Turussa ja kaipailisin henkilöitä joiden kanssa voisi keskustella kirjoista ja kirjallisuudesta. Yhden kaverin kanssa alustavasti puhuttiin jo syksyllä, että olisi kiva järjestää jonkinlainen lukupiiri jossa luettaisiin esimerkiksi yksi kirja kuukaudessa, tavattaisiin kahvilassa/jonkun kotona tms. kerran kuukaudessa keskustelemaan lukemastamme kirjasta, mielipiteitä siitä ja ihan yleisestikin kirjallisuudesta. Suunnittelu jäi kuitenkin vaiheeseen kun kaveri vaihtoi opiskelupaikkaa ja muutti muualle mutta minun päähäni tuo idea jäi asumaan;)

Jos kiinnostuneita löytyy voitaisiin suunnitella tarkemmin esim. sähköpostitse. Voitte lähettää minulle postia osoitteeseen luettuablogi(at)luukku.com tai mainita tässä kommenttiboksissa jos olette kiinnostuneita. Olisi todella kiva saada kasaan pieni ryhmä kirjoista kiinnostuneita! Idea on ihan alkutekijöissään ja minulla ei ole kokemusta lukupiiristä, mutta eiköhän yhdessä keksitä jotakin jos tästä jotain tulisi:)

Hyvää vuoden 2010 viimeisen viikon jatkoa kaikille!:)

Kaunis María

Kaunis María (Beautiful María of my Soul, 2010) / Oscar Hijuelos. Otava, 2010. 396 sivua.

 Oscar Hijuelos on kuubalaistaustainen kirjailija jonka kahdeksas romaani Kaunis Maria tarttui mukaani kirjaston uutuushyllystä. Olin ruksannut kirjan luettavaksi aiemmin syksyllä Hesarin uutuuslistalta. Bändi nimeltä Mambo Kings nousee kuuluisuuteen kappaleella Sieluni kaunis María ja tämä kirja kertoo juuri tuon kauniin Marían tarinan.

Kaunis, uhkea María García y Cifuentes syntyy kuubalaisessa pikkukylässä. Hänen sisarensa kuolee nuorena ja pian Marían äitikin kuolee. María elää kahdestaan isänsä kanssa kunnes nuori tyttö lähtee Kuuban pääkaupunkiin Havannaan etsimään töitä ja onnea. Pian kaunis ja upea María saakin työtä hämärien klubien tanssijattarena, miesten silmänilona. María tapaa pian myös Havannan kaduilla elämänsä suurimman rakkauden, muusikon nimeltä Nestor Castillo. Maríalla on kutenkin jo miesystävä, rikas mutta nuorta tyttöä paljon vanhempi Ignacio. Maríalla ja Nestorilla on kuitenkin intohimoinen ja tulinen suhde kunnes nestor kosii parikymppistä Maríaa. Vaikka sydän sanoo toista tottelee María järkensä ääntä ja vastaa kieltävästi miehen kosintaan - Nestor on köyhä muusikko eikä María halua köyhää, epävarmaa tulevaisuutta. María palaa Ignacion luokse ja pian Nestor jättää vastahakoisesti suuren rakkautensa ja lähtee veljensä kanssa New Yorkiin. María jatkaa elämäänsä Havannassa Ignacion kanssa. Hän jatkaa tanssijattarena, kaipaa Nestoria lakanoidensa väliin ja toivoo vanhentuvan Ignacion antavan hänelle vielä lapsen.

New Yorkissa Castillon veljekset etenevät musiikkiurallaan. He ovat perustaneet bändin nimeltä Mambo Kings ja soittavat eri klubeissa ja tilaisuuksissa. Bändin läpimurto on Nestorin kirjoittama kappale nimeltä Sieluni kaunis María joka kertoo juurikin Havannassa tapaamastaan kauniista María Garcia y Cifuentesista. María kuulee kappaleen Havannassa ja ymmärtää, että se kertoo hänestä. Hän ei ole pystynyt unohtamaan Nestoria, ja kappaleen avulla ymmärtää, että Nestor rakastaa häntä yhä. María tietää Nestorin olevan tätä nykyä perheellinen mies mutta päättää silti matkustaa New Yorkiin tapaamaan miestä. New Yorkissa Nestor ja María viettävät intohimon täytteisen päivän hotellihuoneessa ja María elättelee toiveita yhteisestä loppuelämästä rakastamansa miehen kanssa. Tapaaminen päättyy kuitenkin toisella tavalla ja María palaa yksin Havannaan Ignacion luokse. Hän ei tapaa Nestoria enää uudestaan.

María jatkaa elämää Havannassa, saa lopulta haaveilemansa tyttären Ignacion kanssa ja muuttaa Fidel Castron vallankumouksen aikana tyttärensä kanssa Las Vegasiin. Kirjan viimeiset osat kertovat Marían ja tämän jo aikuisen tyttären elämästä Amerikassa. Tytär toimii lääkärinä lasten syöpäosastolla kun taas María nauttii leppoisista päivistä kotonaan tai ystäviään tapaamassa. Kirjan viimeinen osa oli yllättävä ja erilainen, kirjan kirjoittaja Oscar Hijuelos ottaa itsensä mukaan kirjan tapahtumiin. Hän kirjoittaa kirjan Castillon veljeksistä jossa myös María on mukana. Kirjasta tehdään myös elokuva, jonka pääosaa näyttelee Antonio Banderas. María tulee hetken ajaksi kuuluisaksi kirjan myötä, hän antaa radiohaastatteluja ja pääsee elokuvan ensi-iltaan kutsuvieraana. Mielenkiintoista on, että Hijuelosin edellisestä romaanista, jonka nimi on Mambo Kings - rakkauden rytmit, tehtiin elokuva jonka pääosaa, Nestor Castilloa, näytteli juuri Antonio Banderas. Oscar Hijuelos on siis kirjoittanut nyt kaksi kirjaa Mambo Kingsistä ja Castillon veljeksistä ja viittaa tässä jatko-osassa ensimmäiseen kirjaansa.

Kaunis María oli ihan mukaansatempaava romaani ja Kuuban kulttuuri oli minulle taas uusi maailmanvalloituspaikka. Kuten takakannessa lukee "Lumoava, erotiikkaa tihkuva Kuuba 1950-luvun vaihteessa. Sen hehkuvat tunteet ja musiikin kuumat rytmit viettelevät...". Välillä minusta tuntui että kirjan seksikohtaukset oli liian yksityiskohtaisesti kuvailtu, mutta ehkäpä se kuului eroottiseen Kuubaan;) Muuten oikein oiva, joskin paikoin surullinen, tarina luettavaksi näin joululomalla. Hieman erilainen rakkaustarina jossa ei ole ihan sellaista loppua kuin lukija ehkä toivoisi....

Pisteitä ****-


*********maailmanvalloitusmaa: Kuuba***********

Kellokosken Prinsessa

Kellokosken Prinsessa / Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala. Like, 2010. 241 sivua.

 Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan Kellokosken Prinsessa kertoo Kellokosken mielisairaalassa 1900-luvulla asuneesta Anna Lappalaisesta. Lappalainen kärsi skitsofreniasta sekä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Skitsofreniaan liittyy usein erilaisia harhoja ja Annan harhat olivat harvinaisen voimakkakita. Anna oli täysin varma, että hän oli Prinsessa, Englannin kuningashuoneen prinsessa joka oli kaapattu vauvana ja tuotu Suomeen asumaan. Prinsessa eli Kellokoskella täysin suuruusharhansa pauloissa. Mielisairaalan rakennuksia hän piti palatsinaan, sairaalan työntekijät ja muut potilaat saivat erilaisia arvonimiä, lääkäri oli Isä Paavali, joku toinen taas Prinssi Henrik. Prinsessa antoi yli sata arvonimeä eri ihmisille, eikä koskaan unohtanut yhtäkään antamaansa nimeä.

Kellokosken Prinsessa kertoo Anna Lappalaisen elämäntarinan. Lappalainen syntyi vuonna 1896 Kuopiossa. Anna oli parivuotias kun hänen isänsä menehtyi traagisesti ja Annan äiti jäi yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Annan lapsuus oli rankka, äiti ei kyennyt hoitamaan kaikkia lapsiaan ja Annan tie vei lastenkotiin kun äiti päätti pitää Annan molemmat veljet kotona. Anna muutti sijaisperheestä toiseen kunnes pääsi 13-vuotiaana muuttamaan takaisin äitinsä ja veljiensä luokse. Annan ja hänen äitinsä suhde ei koskaan kuitenkaan kehittynyt erityisen lämpimäksi ja läheiseksi. Perhe muutti työn perässä Helsinkiin jossa Anna myöhemmin teki töitä laulajana ja hierojana. Parikymppisenä Anna avioitui Arthur Svedholmin kanssa mutta avioliitto päättyi jo parin vuoden sisällä vuonna 1929.
Tästä alkoi Anna sairastuminen ja vuonna 1931 hän ensimmäisen kerran joutui sairaalahoitoon Kivelän mielisairaalaan. 1930 -luvulla Anna oli useaan otteeseen sairaalahoidossa ja tuolloin hän sai myös diagnoosikseen skitsofrenian. Hoitojaksojen välissä Anna asui äitinsä kanssa mutta heidän yhteielonsa oli mysrkyisää, Anna sai usein raivokkaita kohtauksia ja oli pian taas sairaalahoidossa. Vuonna 1933 Anna siirrettiin Lapinlahden sairaalasta Kellokosken mielisairaalaan. Kellokoskella Anna herätti jo alussa huomiota käyttäytymisellään. Hän otti nopeasti roolinsa "palatsinsa" haltijana, hän pakotti muut käyttäämään hänestä nimeä Prinsessa, harvoin hän reagoi jos joku kutsui häntä Annaksi. Kellokosken palatsissaan Anna piti lauluesityksiä, teki kävelylenkkejä kamarineitonsa kanssa, teki paljon käsitöitä lääkäreille ja hoitajille, ollessaan avohoidossa hän kulki Kellokosken kylällä hieromassa asukkaita ja ansaitsi näin muutaman kolikon.

Annan terveydentila parani ja heikkeni jaksoissa. Talvisin hän oli yleensä huonommassa kunnossa kuin keväisin. Syksyt ja talvet hän viettikin usein hiljaiseloa huoneessaan kunnes taas keväisin piristyi ja lähti kävelemään kylälle. Anna skitsofreniaa yritettiin parantaa ja helpottaa monin eri keinoin, eri lääkkeillä jotka tulivat 1950-luvulla mutta myös esimerkiksi istuttamalla häneen malaria. Pian kuitenkin huomattiin, että Annan sairaus ei parantunut lukuisista yrityksistä huolimatta.

Annan suuruusharhat pitivät pintansa koko hänen elämänsä ajan. Hän vietti Kellokosken mielisairaalassa 52 vuotta elämästään, vuodesta 1933 vuoteen 1985 saakka jolloin hänet siirrettiin Nikkilän sairaalaan jossa hän vuonna 1988 kuoli 92-vuotiaana.

Kellokosken Prinsessa on erittäin mielenkiintoinen kirja. Kävin syksyllä katsomassa Prinsessa-elokuvan opiskelukaverini kanssa ja pidin siitäkin paljon. Kirjaa oli kiva lukea opiskelunäkökulmasta mutta myös ihan sen vuoksi, että Anna oli tavattoman mielenkiintoinen persoona. On jollakin tapaa lohduttavaa huomata, että vaikka kärsiikin vakavasta mielen häiriöstä voi silti iloita elämästään. Minä pidin myös positiivisena sitä, että niin moni Kellokosken sairaalan henkilökunnasta kuten myös kylän asukeista antoivat Annan elää harhassaan, ymmärrettyään että Annan elämä oli sillä tavalla onnellisinta. Suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa kaikille. Prinsessan elämäntarina on mielenkiintoinen ja koskettava varmasti muillekin kuin mielenterveydenalan työntekijöille.

 ****+

Nenäpäivä

Nenäpäivä / Mikko Rimminen. Teos, 2010. 339 sivua.

 Olin varannut Mikko Rimmisen Nenäpäivän kirjastosta jo ennen Finlandia-palkinnon julkistamista ja odotin, että pääsen nauttimaan hyvästä kirjasta joulupäivinä. Odotin kirjalta todella paljon, takakansi oli lupaava, mutta valitettavasti jouduin pettymään - ja aika pahasti. Nenäpäivän päähenkilönä on Irma, mahdollisesti keski-ikäinen nainen. Irma ei käy töissä, hänellä on aikuinen poika joka pitää yhteyttä äitiinsä lähinnä puhelimen kautta. Irma kaipaa tylsiin, yksinäisiin päiviinsä sosiaalisia kontakteja joten hän päätyy Keravalle soittamaan tuntemattomien ihmisten ovikelloja. Irma sanoo tekevänsä tutkimusta, olevansa taloustutkimuskeskuksesta tai mistä lie. Niinpä hän tunkeutuu tuntemattomien ihmisten koteihin kyselemään pitävätkö he hanhenmaksasta ja muuta tähdellistä. Irman käynnit Keravalla eivät jää yhteen kertaan, hän palaa useasti jonkin tekosyyn avulla. Irma ystävystyy erityisesti Jokipaltion Irjan kanssa jonka asuntoon hän palaa useaan otteeseen, yhden kerran hän jopa jää Jokipaltion postiluukkuun jumiin ja saa nenänsä murskatuksi. Kaikki mitä Irmalle tapahtuu vaikuttaa tapahtuvan yllättäen, suunnittelematta ja ajattelematta. Irman päähän ei montaa järkevää ideaa synny, ajatukset lentelevät sinne, tänne ja teot ilmenevät aina ennen järkevää ajatusta.

Irma jatkaa vierailujaan Keravalla kunnes eräät hautajaiset tekevät lopun hänen turkimuskeskusurastaan. Nenäpäivän juoni ei ole erityisen rikas, kirjassa tapahtuu aika vähän, Irman vierailut Keravalla on tapahtumista suurimmat. Pidemmän päälle juoni muuttui tylsäksi, alku oli vielä luettavaa, kirjan keskivaiheilla tylsistyin kun taas loppua kohden heräsin uudelleen tarinan mukaan. Irma henkilönä jäi myös aika tylsäksi. Nenäpäivän kantava voima on ehdottomasti Rimmisen kieli vaikka siinäkin löytyi ärsyttäviä asioita. En pitänyt oudoista sanoista ja sanjjen ihmeellisestä taivuttamisesta. Olen lukenut ja kuullut tutuilta, että Nenäpäivä olisi todella hauska kirja. Minä nauroin ääneen kaksi kertaa, muuten kirja jäi kyllä vaisuksi. Ehkä minulla on sitten outo huumorintaju, mutta tämä ei oikein uponnut. Täytyy kyllä sanoa, että minä en ymmärrä miksi Nenäpäivä voitti Finlandian, Pulkkisen Totta ja Nummen Karkkipäivä olivat todella paljon parempia kirjoja. Tai sitten minä vain en ymmärrä hyviä romaaneja....

Pisteitä **+

Kirjalahjoja

Joululahjaksi sain todella kivan kasan kirjoja. Viisi kirjaa, jokainen todella mieluinen:) Äitini on jo monena vuonna ostanut minulle joululahjaksi uusimman kirjan Sophie Kinsellan Shopaholic-sarjaan. Jouluisin on kiva lukea hömppää ja minun jouluuni kuuluu ehdottomasti höpsö Becky Bloomwood. Kirjojen lisäksi sain yhteensä 30 euron lahjakortin jonka voi käyttää Stockmannilla, eli kirjakauppaan menee sekin!:)

Pukinkontista minulle löytyi seuraavat kirjat:

Kellokosken prinsessa / Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala

Mini Shopaholic / Sophie Kinsella

Lankakaupan talvi / Kate Jacobs

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja / Linda Olsson

Purppuranpunainen hibiskus / Chimamanda Ngozi Adichie

Minkäslaisia kirjalahjoja te muut olette saaneet?

Vaihdoin blogiin hieman talvisemman ulkoasun, edellinen oli niin syksyinen. Loppuvuosi täällä blogissa menee niin, että yritän saada muutaman kirjan luettua loppuun jotta saan kirjoitettua niistä blogiin vielä tämän vuoden puolella. Vuoden viimeiseksi päiväksi teen valmiiksi postauksen vuoden 2010 suosikkikirjoistani. Uusi vuosi aloitetaan sitten uusilla kirjoilla heti tammikuussa:) Oikein mukavaa vuoden viimeistä viikkoa kaikille!

Siipien kantamat

Siipien kantamat / Jussi Valtonen. Tammi, 2007. 193 sivua.

 Kirjailija ja psykologi Jussi Valtosen romaania Siipien kantamat minulle kehui eräs opiskeluystäväni. Sain kirjan päätökseen joulupyhien aikana. Keski-ikäinen äidinkielenopettaja Juhani rakastuu 17-vuotiaaseen oppilaaseensa Marianneen. Marianne muuttaa takaisin Suomeen perheen Amerikan-vuosien jälkeen ja erottuu muista oppilaista paitsi kauneudellaan myös kypsyydellään ja järjellään. Marianne lukee mielellään, on lahjakas äidinkielessä ja kirjoittaa omia tekstejä. Juhanin oma avioliitto on päättynyt traagisesti joitakin aikoja sitten, nyt hän asuu kahdestaan vanhan ja sairaan koiransa kanssa. Juhanin rakastuessa oppilaaseensa, hän miettii mitä ajatella tunteistaan, miten toimia, miten käyttäytyä koulussa. Marianne osoittaakin vastakaikua Juhanin tunteille, onko se rakkautta vai kiintymystä vai jotain muuta?

Oppilaan ja opettajan erikoinen suhde, joka ei tosin koskaan ole tullut julkiseksi, aiheuttaa keskustelua ja supinaa koulussa. Marianne ja Juhani keskustelevat kirjallisuudesta ja elämästä koulun ulkopuolellakin, heidän välillään on erityinen side mitä ei voi, ainakaan alussa, nimittää romanttiseksi suhteeksi. Juhanin ja Mariannen yhdessäolo katkeaa hetkeksi, riidan ja erimielisyyksien jälkeen he ovat puhumatta ja tapaamatta. Koulussakaan he eivät juuri keskustele. Kun elämä osoittaa Juhanille sen synkemmät puolet palaa Marianne miehen elämään ja heidän välillään oleva side osoittautuu vahvaksi.

Siipien kantamat on surullinen romaani rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta. Minulle tuli alakuloinen, hieman onneton olo. Valtosen teksti on kuitenkin loistavaa - jos kirja pystyy aiheuttamaan näin vahvoja tunteita minussa se ei voi olla kuin hyvä. Alkuodotukseni kirjasta eivät olleet erityisen korkealla (toki uskoin ystävääni;) - opettajan rakastumisesta oppilaaseensa ja vakavasta sairaudesta olen lukenut aika paljon ja se on jotenkin loppuunkulutettu aihe. Siipien kantamat oli kuitenkin niin herkkä ja surullisuudessaan kaunis, että se erottuu noista muista saman aiheen kirjoista edukseen. Tarina rakkaudesta ja kuolemasta jätti alakuloisen surullisen olon mutta samalla olen erittäin iloinen, että luin tämän ajatuksia herättävän kirjan. Jussi Valtonen kirjoittaa kauniisti, suosittelen lämpimästi!

****

Joulutarina

Joulutarina / Marko Leino. Gummerus, 2007. 284 sivua.

 Marko Leinon Joulutarina on ihastuttava hieman vanhempien lasten ja aikuisten tarina joulupukin synnystä. Kirja on koottu kivasti 24 lukuun, eli luukkuun. Joskus olisi kiva lukea kirja joulukuun aikana, yksi luku per ilta, omille lapsille;)

Joulutarina kertoo koskettavasti Joulupukin elämäntarinan. Kirja alkaa siitä, kun veljekset Tommi ja Ossi kauniina kevätpäivänä löytävät ukkinsa laiturin läheltä vedestä pienen, kauniin puisen rasian. Rasian sisältä löytyy vanha taskunauris jonka sisällä on lappu jossa on teksti "Hyvää Joulua rakkaalle pikku-Aadalle. Veljesi Nikolas". Tommin ja Ossin ukki lupaa kertoa tarinan rasian takaa jos pojat suostuvat kuuntelemaan. Ja pojathan suostuvat.

Tästä lähtee käyntiin tarina Joulupukista. Kuinka Korvajoen kylässä, Korvatunturin alapuolella kauan sitten asui pieni poika, Nikolas Pukki, joka jäi orvoksi kun hänen pieni siskonsa Aada joulun alla sairastui ja vanhemmat lähtivät viemään Aadaa lääkärille myöhään talvi-iltana. Viisivuotias Nikolas jäi yksin kotiin, jonkun oli vahdittava ettei tuli takassa sammuisi, eihän kipeää vauvaa voinut tuoda takaisin kylmään mökkiin. Nikolas odotti vanhempiaan ja Aadaa isältä saamansa taskunauris kädessä, aikaa laskeskellen. Vanhemmat ja Aada eivät kuitenkaan tulleet takaisin isän lupaamana aikana -eikä sen jälkeen. Seuraavana päivänä Nikolaksen kotioveen koputettiin ja kaksi Korvajoen kylän miestä tulivat hakemaan Nikolasta. Näin alkoin pienen pojan elämässä uudet ajat. Nikolas asui seuraavat vuodet vuorotellen Korvajoen kylän perheissä, kohta koko kylä oli hänen perheensä ja hän halusi kiittää kaikkia uusia sisaruksiaan. Niinpä hän ryhtyi tekemään lahjoja kaikille Korvajoen kylän lapsille - Nikolas teki puunukkeja ja puisia pieniä huonekaluja jotka hän jouluyönä kävi viemässä jokaisen kylän talon oven taakse. Kun Nikolas oli 13 vuotias kenelläkään kylän perheistä ei ollut varaa ottaa Nikolasta vuodeksi asumaan luokseen, niinpä hän päätyi erakkona elelevän Iisakin luokse. Iisakki inhosi lapsia ja asui yksin parinkymmenen kilometrin päässä kylästä. Mökkinsä alakerrassa Iisakilla oli upea verstas jossa hän teki erilaisia puuesineitä joita kävi myymässä lähikylissä. Iisakki lupasi opettaa Nikolaksesta taitavan puusepän ja kaksikko teki työtä päivästä toiseen, taukoamatta.

Iisakin avulla Nikolaksesta tuli taitava puuseppä ja hän teki joka joulu yhä upeammat lahjat Korvajoen kylän lapsille. Jouluöisin Nikolas kävi jakamassa lahjat perheiden portaille ja viimeiseksi jouluyönä Nikolas kävi järven jäällä, josta hänen vanhempansa olivat löytyneet vuosia aiemmin hukkuneina ja jonka pohjassa Nikolas uskoi rakkaan Aada-sisarensa asustavan merenneitona. Nikolas teki joka vuosi avannon jäähän, pudotti reikään tekemänsä lahjan Aadalle ja huusi jään yli "Hyvää joulua, rakas Aada!". Nikolaksen jouluperinne jatkui vuodesta toiseen, ensin Iisakki apunaan, myöhemmin hyvän ystävänsä Eemelin Aada-tytär apunaan. Nikolas vanhentui ja alkoi miettiä aikaa hänen jälkeensä, hän halusi jouluperinteen jatkuvan ja lopulta läheisten ihmisten avulla siihenkin löytyi ratkaisu.

Joulutarina on koskettava, lämminhenkinen koko perheen satu. Tarina sisältää toki paljon surullisia kohtaloita ja Nikolaksen elämässä on ollut paljon menetyksiä ja paljon surua. Nikolaksen kasvua ja kehitystä orvosta pojasta lasten ilahduttajaksi, joulun tärkeäksi henkilöksi on kuitenkin ihastuttavaa seurata. Satumaisen kauniit maisemat lumisesta, valkoisesta Korvajoen kylästä ja Kovatunturin alueesta syntyivät päähäni ja vietin mukavat hetket joulun alla Joulutarinan parissa. Juuri näin joulupukista tuli joulupukki!
Illalla on vuorossa Juha Wuolijoen elokuva Joulutarina jossa aikuista Nikolasta näyttelee Hannu-Pekka Björkman.

Pisteitä ****+

Ihanaa joulun jatkoa kaikille, minä jatkan joulupäivän viettoa viiden (!)  lahjakirjani parissa! Nauttikaa:)

Hyvää Joulua!

Minäkin hiljenen joulunviettoon. Kuvissa näkyy joululomani kirjapino ja nyt aaton lähestyessä luen Marko Leinon Joulutarinaa. Toivottavasti pukkikin tuo jonkun kirjalahjan josta voin nauttia joulupäivinä.

Oikein rauhallista, kaunista, ihanaa Joulua kaikille blogini lukijoille ja Kiitos tästä ensimmäisestä puolesta vuodesta jonka olette seuranneet blogiani <3

Naisten etsivätoimisto nro 1

Naisten etsivätoimisto nro 1 (The No 1 Ladies´ Detective Agency, 1998) / Alexander McCall Smith.  Otava 2003. 302 sivua

 Alexander McCall Smithin kymmenosaisen Mma Ramotswe kirjasarjan ensimmäinen osa on nimeltään Naisten etsivätoimisto nro 1. Luin sen kahtena iltana ja viihdyin mainiosti rempseän Mma Ramotswen seurassa Botswanan tunnelmissa.

Hauska ja rennon rempseä Precious Ramotswe, Mma Ramotswe, perii isältään karjan ja päättää myydä tämän saadakseen rahaa. Rahoilla hän perustaa Botswanan ensimmäisen naisten etsivätoimiston. Toimistonsa hän perustaa pieneen tilaan lähelle kotitaloaan Zebra Drivella. Hän palkkaa sihteerikseen Mma Makutsin joka on valmistunut Botswanan Sihteeriopistosta. Lisäksi etsivätoimistolla on pieni valkoinen pakettiauto ja paljon rooibos-teetä jota Mma Ramotswe tarjoilee asiakkailleen. Etsivätoimisto alkaa saada asiakkaita joilla on erilaisia ongelmia. Mma Ramotswe selvittää tässä ensimmäisessä kirjassa muun muassa kadonneen aviomiehen mysteerin, kuten myös varastetun auton oikean omistajan. Suuremmaksi projektiksi osoittautuukin kadonneen, nuoren pojan mysteeri joka sekin lopulta selviää onnellisesti.

Mma Ramotswe vaikuttaa ihanan sympaattiselta, ihmisläheiseltä naiselta. Hän on ylpeä afrikkalaisesta, pehmeästä ruumiinrakenteestaan ja naisen ihanuuden on myös huomannut autokorjaaja J.L.B. Matekoni. Yhden epäonnisen avioliiton jälkeen Mma Ramotswe on kuitenkin miesten kanssa varuillaan eikä päästä ihailijoita helpolla. Botswanan afrikkalainen tunnelma ja maisema tuo Mma Ramotswen seikkailuille lisää mielenkiintoa.

Löysin McCall Smithin kirjan kirjaston hyllystä kohdasta, jossa luki "jännitys". Jännityskirjaksi en tätä luokittelisi, mutta mukavaa, viihdyttävä luettavaa tämä toki oli. Naisten etsivätoimisto nro 1 ei ratkaise murhia tai muita hurjia rikoksia vaan tavallisten asukkaiden ongelmia, jotka ovat heille kuitenkin suuria ja merkittäviä. Oli mielenkiintoista lukea välillä kirja jossa naisilla on erilainen asema kuin esimerkiksi juuri lukemassani Señor Peregrinossa ja Kabulin kirjakauppiaassa. Uudet kulttuurit kiehtovat ja kiinnostavat minua aina. Mma Ramotswen sympaattinen olemus ja Botswanan mielenkiintoinen tunnelma saa minut varmasti lukemaan koko kymmenosaisen kirjasarjan. Rempseää, nopeaa ja viihdyttävää luettavaa josta tulee hyvälle tuulelle.

Pisteitä ***+


************maailmanvalloitusprojekti: Botswana*****************

Señor Peregrino

Señor Peregrino (Tarnished Beauty, 2008) / Cecilia Samartin. Suom 2010. Bazar. 381 sivua.

Ensimmäiseksi on sanottava: rakastin tätä kirjaa! Cecilia Samartinin Señor Peregrinossa on kaikki; mielenkiintoiset henkilöt, kiehtova juoni, meksikolainen, kiinnostava kulttuuri, kaunis kerronta ja tajuttoman upea kansi! Jamilet syntyy selässään ruma, punoittava syntymämerkki. Merkki peittää koko selän ja jopa reiden takaosan. Jamilet asuu äitinsä kanssa meksikolaisessa pikkukylässä, kylän asukkaat uskovat merkin olevan paholaisen kädenjälki ja sitä myöten Jamiletin rooli ja kohtalo kotikylässä on päätetty. Jamiletin äidin kuoltua päättää nuori tyttö paeta rajan yli Yhdysvaltoihin löytämään lääkärin joka voi parantaa hänen merkkinsä. Jamilet asettuu asumaan tätinsä Carmenin luokse. Carmen on yksi kirjan mielenkiintoisimpia henkilöitä, hän kantaa läskinsä ylpeydellä, iloitsee, suree, rakastaa ja vihaa miesystäväänsä, perheellistä Louisia joka palvoo Carmenia ja tämän läskejä. Jamilet toimii alussa tätinsä kodinhoitajana -hän siivoaa, laittaa ruokaa, antaa Carmenille uuden oluen edellisen tölkin ollessa tyhjä. Pian Jamilet kuitenkin haluaa oman työpaikan ja palkkaa tekemästään työstä. Jamiletin ystävä Eddie, Carmenin naapurissa asuvan Pearlyn poikaystävä näyttää Jamiletille lähettyvillä olevan mielisiaraalan jonne Jamilet pääsee töihin. Hänen potilaansa on koko sairaalan hankalin tapaus, viidennessä kerroksessa majaileva Señor Peregrino. Kaikki aiemmat työntekijät jotka ovat saaneet tehtäväkseen hoitaa Señor Peregrinon asiat ovat lopettaneet työnsä muutaman viikon sisällä aloittamisesta. Jamiletille luvataan palkankorotus jos hän kestää työssään kuukauden. Häntä kehoitetaan olla puhumatta Señor Peregrinon kanssa.

Yllättäen Jamilet ja Señor Peregrino tulevatkin toimeen. Señor Peregrino alkaa kertoa Jamiletille hänen elämäntarinaansa, kuinka hän nuorena miehenä aikoi papiksi ja lähti pitkälle pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan ystävänsä Tomasin kanssa ja kuinka hän tuolla reissulla tapasi ihmisen, Rosan, joka muutti hänen koko elämänsä. Jamiletin ja Señor Peregrinon elämäntarinat soljuvat hienosti vierekkäin, vuorotellen kirjan sivuilla. Sekä Jamiletin, että Señor Peregrinon tarinat ovat mielenkiintoisia, Jamiletin kasvun ja kehityksen huomaa selvästi Señor Peregrinon tarinan edetessä. Juuri Jamiletin kasvamista ja kehitystä oli todella ilo seurata kirjan sivuilla, kuinka hänen ajatuksensa muuttuivat, kuinka paholaisen kädenjälki hänen selässään, ikuinen ruma merkki, ei ehkä enää ollutkaan maailmanloppu. Elämässä oli niin paljon enemmänkin.

Cecilia Samartinin romaani on kiihkeän meksikolainen, mutta samalla kuvaus nuoren tytön vähittäisestä kypsymisestä itsenäiseksi naiseksi. Juuri naisten vahvuus, vaikutusvalta ja naisten elämä on tässä romaanissa suuressa roolissa. Sekä Jamiletin, että Señor Peregrinon elämässä on ollut vaikutusvaltaisia naisia - molempien elämät ovat muovautuneet vahvojen naisten tekojen ja mielipiteiden kautta. Upea kirja!

*****

Ainut mitä voin hieman ihmetellä on kirjan nimi. Englanninkielisen alkuteoksen nimi on Tarnished Beauty, suomeksi suunnilleen "haalistunut kauneus" tai "likaantunut kauneus". Vaikka Señor Peregrinolla on suuri rooli tarinassa on minusta alkuperäinen, englanninkielinen nimi osuvampi kuin suomennettu nimi.


********maailmanvalloitusprojekti: Meksiko****************

Älä kysy yöltä

Älä kysy yöltä / Amos Oz. Suom. engl. "Don´t Call it Night", 2010. Keltainen kirjasto, 282 sivua.

 Amos Ozin tänä vuonna suomennettu romaani Älä kysy yöltä on vahva, koskettava romaani. Noa on kolme-neljäkymppinen opettajatar joka asuu israelilaisessa pikkukaupungissa, Tel Kedarissa, avomiehensä, parikymmentä vuotta itseään vanhemman arkkitehdin Theon kanssa. Tel Kedar on rakennettu keskelle ei mitään, hiekkaan, aavikolle, skorpionien keskelle.
Nuori poika, joka kävi Noan opettamaa luokkaa, kuolee tarkoituksella tai vahingossa huumeisiin. Pian pojan isä kertoo Noalle poikansa ihailleen Noaa, hän oli pojan suosikkiopettaja ja tuli ikionnelliseksi Noan antaessa pojalle kynän lainaksi. Noa ei muista kynää. Kuolleen pojan, Immanuel Orvieton isä pyytää Noaa mukaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on avata huumeklinikka nuorille Tel Kedariin. Noa suostuu mukaan ja kokoaa työryhmän joka alkaa etsiä klinikalle tiloja sekä rahoitusta. Noan avomies Theo, maanläheinen, realistinen mies tyrmää klinikkaidean heti. Ei Tel Kedarin kaltaisessa pikkukaupungissa ole resursseja suurelle hankkeelle. Lopulta Theo kuitenkin siirtää rahaa hankkeen tilille, omasta tahdostaan, ehkäpä Noan vuoksi. Theon ja Noan suhde vaikuttaa välillä olevan jo ehtoopuolella mutta toisinaan heidän suhteensa vaikuttaa todella sitkeältä ja lujalta. Intohimoa, kiihkoa ja kipinää riittää, vaikka välillä on vaikeaa, jopa välinpitämätöntä puolin ja toisin.

Huumeklinikkahanke ei ainakaan kirjan sivuilla toteudu, lopulta vaikuttaa siltä, että Abraham Orvietolla ei ollutkaan järin suurta tahtoa viedä loppuun klinikkahanketta poikansa kaltaisia auttaakseen vaan hän voisi mielestään yhtä hyvin lahjoittaa rahat vaikka koulun tietokoneluokkaa varten. Hankkeen suunnittelu ja sen tuomat ristiriidat vaikuttavat lopulta tuoneen mukanaan jotain hyvää - ainakin Theon ja Noan suhteelle. Loppu on kivan avon, kirjassa on muutama muukin kohta joka jättää lukijalle jännästi omaa tulkinnan varaa.

Amos Oz on minulle ennestään täysin tuntematon kirjailija, mutta täytyy sanoa, että tämän kirjan myötä ihastuin varsinkin hänen kirjoitustapaansa. Kieli on tajuttoman kauniisti soljuvaa, sujuvaa, runollista ja kaunista! Kirjan kesivaiheilta mieleeni jäi yksi uuden luvun alku joka kuvaili Tel Kedarin maisemia, hiekkaa ja skorpioneja.Eri tilanteiden ja tunnelmien kuvailu on Amos Ozin tekstin ehdoton vahvuus.

"Kesän hehku yltyy. Päivänvalo painostaa, se on sumeaa ja väsyttävää, ja vaikka ikkunat on suljettu tiiviisti, tomunhieno hiekka onnistuu tunkeutumaan sänkyyn lakanoitteni väliin. Kadunpinnan asvaltti sulaa auringon paahteessa, illalla seinät vapauttavat varastoimansa ylimääräisen lämmön. Vuorten takaa puhaltava etelätuuli tuo ajoittain mukanaan kaupungin kaatopaikalta hapahkon palavien jätteiden käryn, kuin hönkäyksen pahanhajuista hengitystä. Joskus näen parvekkeeltani beduiinipaimenen loikoilemassa lähimmällä kukkulanrinteellä, mustan ihmishahmon mustien lampaiden keskellä, ja hänen huilunsa vaimea ääni, joka tavoittaa korvani lyhyinä katkelmina, luo tyynen irrallisen tunnelman. Mistän hän uneksii maatessaan liikkumattomana tunnista toiseen jonkin kallionulkoneman varjossa? Jonain päivänä minä menen sinne ja kysyn. Seuraan hänen jälkiään vuorten luolille, sinne missä ihmisten puheiden mukaan kulkee salakuljettajien yöllinen reitti Siinailta Jordaniin. "

Tekstinpätkästä huomaa myös, että kirja on kirjoitettu minä-muodossa. Mielenkiintoa lisää se, että luvut on vuorotellen Theon ja Noan kertomaa. minä on välillä Theo, välillä Noa. Vaikka alussa tuo tuntui sekavalta, totuin nopeasti ja tykästyin siihen. Oli mielenkiintoista saada molempien näkökulma samaoihin asioihin, heidän suhteeseensa ja huumeklinikan suunnitelmiin. Hieno kirja, minulle uudesta kulttuurista. Tykästyin kovin ja uskon, ettei tämä jää viimeiseksi Ozin kirjaksi jonka luen.

Plussaa näin lopuksi vielä kirjan lopusta löytyneestä henkilöluettelosta. Henkilöitä oli aika paljon ja nimet vaikeita joten luettelo helpotti kirjan seuraamista paljon. Myös romaanin suomennos vaikuttaa todella hyvältä, koska kieli on niin kaunista. Kirja on suomennettu käännöksen kautta, englanninkielisestä versiosta.

Pisteitä *****-


*************maailmanvalloitusmaa: Israel********************

Kabulin kirjakauppias

Kabulin kirjakauppias (Bokhandleren i Kabul - et familiedrama, 2002) / Åsne Seierstad. WSOY, 2003. 257 sivua.

 Norjalainen toimittaja Åsne Seierstad kirjoitti Kabulin kirjakauppias -kirjan oikean perheen elämää sivusta seuranneena. Kabulin kirjakauppias kertoo kabulilaisesta Sultanista ja tämän perheestä. Sultan toimii kirjakauppiaana, ensin hänellä on yksi kauppa, sitten useita kauppoja jotka menestyvät hyvin. Sultan on hyvin toimeentuleva ja koulutettu mies. Afganistanin vaikeiden olosuhteidenkin aikana hän on sitä mieltä, että sananvapaus ja kirjat ovat erittäin tärkeitä. Hän salakuljettaa kirjoja paikasta toiseen, on jopa istunut vankilassa kirjojen vuoksi. Åsne Seierstad asui vuoden 2002 keväällä kirjakauppiaan perheessä seuraten heidän elämäänsä. Hän tutustui Sultanin kahteen vaimoon, ensimmäinen vaimo oli Sarifa jonka kanssa Sultan sai useita lapsia. Toiseksi vaimokseen Sultan otti teini-ikäisen Sonyan joka kirjan lopussa odottaa toista lastaan, peläten tämänkin olevan tyttö. Sultanin kanssa samassa talossa asuu myös tämän iäkäs äiti sekä muutama sisarus, sisar Leila, veli Yunus ja välillä siellä asuu myös Sultanin muutama siskonlapsi. Seierstad kertoo Afganistanin avioperinteistä, järjestetyistä avioliitoista. Sultanin naimattomille sisarille yritetään löytää miehet, miesten äidit tai sisaret tulevat kosimaan naimattomia naisia ja kun häät vihdoin koittavat, ei hääpari saa katsoa toisiaan silmiin ennen kuin "alttarilla".

Minua kiinnostaa kovasti naisten asema kaikissa kulttuureissa. Afganistanista olen lukenut jo aika paljon ja niin vain se naisen asema tuli esilee tässäkin teoksessa. Sultanin sisar Leila oli yksi kirjan mielenkiintoismpia hahmoja. Hän olisi halunut työkseen opettaa englantia koulussa, mutta Kabulissa oli erittäin vaikeata saada "opettajanlupaa" - ainakin naisilla. naiset pakotettiin pukeutumaan burqaan kunnes vanha kuningas sai valtansa takaisin ja burqan käytöstä tuli vapaampaa. naiset eivät saaneet lähteä kotoaan yksin minnekään, ostoksille ja asioille oli aina pyydettävä mukaan joku, vaikka sitten naapurin pieni poika.

Koulunkäynti ei ole arkipäivää kaikille lapsille 2000-luvun Afganistanissa. Sultanin perheen lapsista osa käy koulua, mutta 12-vuotiasta poikaansa esimerkiksi Sultan tarvitsee avuksi kirjakaupassa joten poika painaa pitkiä työpäiviä seitsemän päivää viikossa. Koulussa lapset eivät laske omenoita ja karkkeja vaan kalasnikoveja ja patruunoja.

Kabulin kirjakauppias on todella mielenkiintoinen kirja. Se kertoo paljon Afganistanin elämästä 2000-luvun alussa. On myös mielenkiintoista, että Seierstad todella on seurannut perheen elämää niin läheltä. Perheen naiset eivät saaneet käydä kirjakaupalla mutta Seierstad sai seurata miestenkin elämää tarkemmin. Kultuurierot esimerkiksi meidän arkeemme ovat huimat ja tämän kirjan luettua, osaa arvostaa sitä taas hieman enemmän. Mielenkiintoinen, lukemisen arvoinen kirja Afganistan-ystäville!

***+

Kirja herätti paljon jälkipyykkiä. Kabulin kirjakauppias - se oikea - pettyi Seierstadin teokseen ja haluaisi "sen palavan roviolla" koska se häpäisee hänen perheensä. Hän on myös joutunut maksamaan korvauksia kirjakauppiaan vaimolle. Kiinnostuneet voivat lukea enemmän esim. täältä.

Arvontavoittajat!

Arvonnan voittajat on nyt selvillä, ykköspalkinto lähtee Leena Lumelle ja kakkospalkinto Susalle! Arvonnan suoritin netistä löytyneen Random Number Generatorin avulla;) Lähettäkäähän Leena ja Susa osoitteenne mitä pikimmiten sähköpostiini luettuablogi(AT)luukku.com niin saan lukemista ja jouluherkkua teille postiin:)

Haluan kiittää kaikkia arvontaan osallistuneita todella paljon -jos voisin lähettäisin palkinnon teille kaikille! Muutenkin olen viime päivinä saanut todella paljon kommentteja kirjoituksiini -se lämmittää mieltäni valtavasti. On ihanaa, että kirjallisuus ja kirjat synnyttävät näin paljon mielipiteitä ja keskustelua. Jokainen kommentti on minulle todella tärkeä ja siksi haluan kiittää teitä kaikkia. Vastaan aina jokaiseen kommenttiin, joskus vastaamisessa kestää valitettavan kauan. Olen kuitenkin todella kiitollinen ja onnellinen jokaisesta kommentista. Kiitos<3

Nyt jatkan iltaa kirjojen parissa, kävin tänään kirjastossa kahmimassa lisää joululomalukemista. Uutuushyllystä sain mukaani Jussi Siirilää ja Juha Itkosta esimerkiksi. Kivaa viikkoa kaikille!

Omassa hyllyssä

Kun tein joulusiivouksen asunnossani kävin läpi kaikki kirjat jotka majailevat hyllyssäni. Olin unohtanut todella monen kirjan olemassaolon joten listahulluna päätin tehdä listan kaikista kirjoista joita en ole lukenut, jotka löytyvät omasta kirjahyllystäni. Näin minun on helppo seurata, mitä vielä on lukematta. Kohta alkavan uuden vuoden projekti saa olla omien kirjojen lukeminen - en saa niitä ikinä luetuksi kun aina lainaan kirjastosta isot kasat luettavaa!

Ali Toptas, Hasan                        Varjottomat

Austen, Jane                                Emma

Barbery, Muriel                          Siilin eleganssi

Burgess, Anthony                      Kellopeli appelsiini

Cameron, Peter                          The Weekend

Chaviano, Daina                          Ikuisen rakkauden saari

Chevalier, Tracy                          Tyttö ja helmikorvakoru

Cooper, Teresa                           Inspärrad

Cunningham, Michael              Säkenöivät päivät

Downham, Jenny                       Ennen kuin kuolen

Dragomán, György                    Valkoinen kuningas

Edwards, Kim                               Bilden av Phoebe

Eggen, Torgrim                            Kaksoset

Engvall, Caroline                         14 år till salu

Falcones, Ildefonso                   Meren katedraali

Frank, Anne                                 Nuoren tytön päiväkirja

Glass, Cathy                                 Skadad

Greenberg, Joanne                   I never promised you a rose garden

Guénard, Tim                              Starkare än hatet

Hautala, Marko                           Käärinliinat

Hustvedt, Siri                               Amerikkalainen elegia

Härkönen, Anna-Leena           Ei Kiitos

Iversen, Portia                            Outo Poika

Iweala, Uzodinma                      Ei kenenkään lapset

Jaber, Hala                                    Lentävällä matolla Bagdadiin

James, P.D.                                   Patienten

Juslin, Emma                                Frida ja Frida

Kervin, Alison                              The Wag´s Diary

Kluun                                              Kun vaimo kävi lääkärissä

Kolu, Siri                                         Metsän pimeä

Käcko, Marianne                        Tapa minut äiti!

Larsson, Stieg                              Flickan som lekte med elden

Larsson, Stieg                              Luftslottet som sprängdes

Larsson, Stieg                              Män som hatar kvinnor

Larsson, Åsa                                 Aurinkomyrsky

Lee, Harper                                  Kuin surmaisi satakielen

Lessing, Doris                               Parempien ihmisten lapsi

Lindqvist, John Ajvide              Ystävät hämärän jälkeen

Lindstedt, Laura                          Sakset

Lipson, Katri                                 Kosmonautti

Loisa, Elina                                    Julkeat

Mailer, Norman                          Adolfin linna

McEwan, Ian                                Ikuinen rakkaus

McEwan, Ian                                Lauantai

McKinley, Tamara                      Pohjavirrat

McLarty, Ron                               Polkupyörällä ajamisen taito

Monk Kidd, Sue                          Merenneidon tuoli

Müller, Herta                               Idag hade jag helst inte velat träffa mig själv

Ngozi Adichie, Chimamanda  Puolikas keltaista aurinkoa

Niffenegger, Audrey                Tidsresenärens hustru

Oksanen, Sofi                              Stalinin lehmät

O´Flanagan, Sheila                     Luftslott

Peltomaa, Marianne                 Matka

Pelzer, Dave                                 Livets möjligheter

Pelzer, Dave                                 Pojken som överlevde

Pontiggia, Giuseppe                 Kahdesti syntyneet

Posti, Piia                                       Talven jälkeen valo

Poutanen, Kira                            Rakkautta au lait

Pulkkinen, J.P.                            Kaikki onnelliset perheet

Rees, Jo                                         Kostajattaret

Samartin, Cecilia                         Senior Peregrino

Scott Fitzgerald, F.                     Kultahattu

Sebold, Alice                                Oma taivas

Serrano, Marcela                       Näkemiin, pikku naiset

Shriver, Lionel                            Syntymäpäivän jälkeen

Smith, Zadie                                 Kauneudesta

Smith, Zadie                                 Nimikirjoitusmies

Snellman, Anja                            Parvekejumalat

Spoto, Donald                               Lumous, Audrey Hepburn

Toivio, Marja                                Suljettu ovi

Tyler, Anne                                   Amerikan lapset

Vimma, Tuomas                         Toinen

Vuontisjärvi, Elsa                        Pimennetyt ikkunat

Wager, Eija                                   Vuorten valo

Waltari, Mika                               Sinuhe egyptiläinen

Woolf, Virginia                            Mrs. Dalloway

Zusak, Markus                              Kirjavaras

de Jour,  Belle                              Puhelintytön salaiset seikkailut

Tänään illalla joogan jälkeen suuntaan kotiin vanhempieni luokse joululomalle. Huomenna arvon arvonnan voittajat, vielä tänään ehtii osallistua!

Joulutoiveita

Rakas joulupukki, toisitko minulle edes yhden näistä kirjoista pukinkontissasi kahden viikon päästä?

toivoo
Kiltti (ja köyhä) opiskelija

Mitä kirjoja sinä toivot joululahjaksi?

Sieppari ruispellossa

Sieppari ruispellossa (Catcher in the Rye, 1951)/J.D.Salinger. Tammi, 1990 (kuvassa ei lukemani painos). 200 sivua.
1.suom.kielinen painos 1961

 Olen tänään siivouspäivän päätteeksi kamppaillut loppuun J.D. Salingerin klassikon Sieppari ruispellossa. Kamppaillut sen vuoksi, että mielessä kävi todella monta kertaa kirjan kesken jättäminen. En saanut juonesta kiinni, ainut mikä minua innosti lukemaan kirjan loppuun oli aiemmin lukemani jutut siitä, kuinka esimerkiksi John Lennonin murhaaja kantoi tätä kirjaa mukanaan. Muutaman muunkin murhaajan kirjahyllystä Sieppari ruispellossa on kuulemma löytynyt. Selitystä sille miksi näin on, en valitettavasti kirjasta löytänyt...

Sieppari ruispellossa on 16-vuotiaan Holden Caulfieldin kertoma tarina omasta elämästään. Hänet erotetaan koulustaan Penceystä ja riideltyään huonetoverinsa kanssa Holden päättää lähteä kotiin -mutkan kautta. Holden viettää muutaman päivän New Yorkissa, käy baareissa, tapaa naisia, jopa yhden prostituoidun. Holden käy kotonaan tapaamassa pikkusiskoaan Phoebeä mutta lähtee takaisin kaupunkiin. Hän käy tapaamassa entistä opettajaansa, nukkuu hetken tämän sohvalla mutta herää siihen, että miespuolinen opettaja rapsuttaa Holdenin päätä. Holden säikähtää ja lähtee aamuyöstä takaisin kaupungille. Holden tekee päätöksen -hän ei enää aio palata kotiin vaan päättää liftata pois. Ennen lähtöään hän kuitenkin haluaa tavata siskonsa uudemman kerran. Siskon tapaaminen muuttaa kuitenkin Holdenin suunnitelmat täysin ja hän päätyy katsomaan siskoansa joka liukuu onnellisena karusellin kyydissä. Kirjan viimeinen luku on koko kirjan mielenkiintoisin ja loppu edes vähän sitä, mitä odotin koko kirjan läpi.

Sieppari ruispellossa on klassikko -siksi halusinkin lukea sen. Minä en kuitenkaan saanut juonesta kiinni, odotin koko ajan että jotain ratkaisevaa tapahtuisi, mutta mitään ei tapahtunut. Holdenin muutama päivä New Yorkissa toisti samaa kaavaa -juomista, naisia, välillä itkua, elämän pohdintaa. Välillä 16-vuotias Holden vaikutti todella lapselliselta ja epäkypsältä vaikka hän itse välillä toitotti kuinka kaikki muut hänen ikäisensä ovat niin lapsellisia. Välillä taas Holden osoitti tunteitaan enemmänkin, hän rakasti siskoaan, halusi pelastaa hädässä olevia lapsia ja osoitti muutenkin välittävänsä muista ihmisistä. Teinipojan itsensä etsiminen oli kirjan mielenkiintoisnta antia- harmi vaan että sekin oli välillä kuolettavan tylsää, koska teksti toisti itseään ja jankutti välillä samoja asioita uudestaan ja uudestaan.

Toinen keskusteltu asia on kirjassa käytetty kieli. Olen ymmärtänyt, että alkuperäisessä teoksessa Salinger on käyttänyt jonkinlaista murretta. Minä luin Pentti Saarikosken suomennoksen joka on kirjoitettu slangilla ja minua tunnetusti ärsyttää murteet ja slangi kirjoissa. Tämä koko kirja oli slangia joten en ollut kovinkaan ihastunut. Holdenin jatkuva kiroilu ja ärsyttävät, suomenkieliset slangisanat (blondiini, dorka, tärskyt.....) eivät parantaneet kirjaa minun silmissäni. Tässä tekstinäyte kirjan sivulta 165 jossa Holdenin pikkusisko Phoebe on juuri kysynyt veljeltään "mikä sä haluaisit olla?":

"...mä ajattelen että paljon pikkulapsia on leikkimässä jotain sellasella valtavalla ruispellolla. Tuhansia pikkulapsia eikä ketään ole lähellä - ketään isoa, nimittäin - paitsi mä. Ja mä seison sellasen saatanan jyrkän kallion reunalla. Mun tehtävä on sieppaa jokaine ketä meinaa tippua kalliolta alas - mä meinaan jos ne juoksee eikä kato mihin ne menee niin mun tehtävä on hyppää jostain ja siepata ne. Sitä mä teen koko päivä. Mä olisin sieppari ruispellossa tai jotain sellasta. Mä tiedän että se on ihan hullua mut se on ainoa mitä mä haluisin olla. Mä tiedän että se on hullua."

Minä olisin aivan varmasti tykännyt enemmän kirjan toisesta suomennoksesta joka käsittääkseni on enemmän kirjakieltä. Mutta niin kiinnostava kirja ei ole kyseessä, että lukisin sen toistamiseen. Tai ehkä joku voi selittää minulle, mitä olen nyt lukiessani missannut?

**+

Ps! Muistakaahan arvonta:)

Polte

Polte ( Solar) / Ian McEwan. Otavan kirjasto, 2010. 377 sivua

 Olen nyt kahden Ian McEwan -kirjan jälkeen täysin hullaantunut McEwanin kirjoitustavasta. Hänen uusin romaaninsa Polte on aiheeltaan ainakin minulle varsin vaikea. Kemia ja fysiikka ei ole ikinä kiinnostanut minua, enkä ymmärrä siitä yhtään mitään mutta Polte on silti todella  hyvä kirja, vaikka tuntuu vaikealta kirjoittaa siitä paljastamatta liikaa.

Polte kertoo fysiikan Nobel-voittaja Michael Beardista joka ei Nobel-palkintonsa jälkeen ole saavuttanut työrintamallaan oikein mitään. Beard johtaa uusiutuvan energian tutkimuslaitosta ja työskentelee tavallaan ilmastonmuutoksen parissa. Beard on pulska, lyhyt ja punakka naistensankari. Hän on ollut aviossa monta kertaa ja kirjan ensimmäinen osa, joka sijoittuu vuoteen 2000, kertoo Beardin ja tämän viidennen aviovaimon Patricen elämästä. Patrice on löytänyt uuden miehen ja kun Beard on tottunut siihen, että hän on suhteen pettävä osapuoli ei mies oikein tiedä kuinka suhtautua vaimonsa syrjähyppyyn. Kaiken lisäksi Beard on yhä rakastunut vaimoonsa. Yllättävien tapahtumien jälkeen Beardin elämä muuttuu tyystin. Hänen työuransa saa uutta nostetta ja avioliitto Patricen kanssa päättyy eroon.

Kirjan toisessa osassa eletään vuotta 2005. Beardin elämässä on uusi nainen ja työrintamallakin sujuu aika hyvin. Kirjan hauskinta antia on Beardille sattuavt ihmeelliset asiat. Beardin työreissuilla sattuu ja tapahtuu, hän törmää erikoisiin ihmisiin ja aiheuttaa itse välillä myötähäpeää lukijassa. Beard on kaiken kaikkiaan tragikoominen tapaus, välillä hänen puolestaan häpesi, välillä suututti mutta minä en pystynyt olla rakastamatta tätä hassua miestä. Toivoin hänelle käyvän hyvin, vaikeuksien jälkeen joita ilmeni kirja kolmannessa osassa joka kuvailee vuotta 2009. Beardin pitkä työprojekti on tullut päätökseen ja sen oli tarkoitus huipentua Yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa. Asiat saavat kuitenkin uuden käänteen päivää ennen suurta tapahtumaa. Beardin yksityiselämässäkin on uusi tilanne. Häntä rakastaa kaksi naista, mutta mies ei osaa päättää kumman valitsisi. Beardin rakkaus on aidoimmin suunnattu hänen pieneen tyttäreensä joka rakastaa isäänsä aidosti.

Toivoin Beardille onnellista loppua, mutta kirjan loppu jäi avoimeksi ja hieman sekaiseksi. Michael Beard on hahmona erittäin mielenkiintoinen, hänen elämäänsä oli mukava seurata välillä säälien ja välillä rakastaen miestä. Paljon plussaa myös kirjan hauskuudesta - Beardin kommeluksille sai välillä nauraa vedet silmissä. Ainoat miinuspisteet jotka romaanista keksin on juuri se aihealue. Mukana oli aika paljon fysiikkaa josta minä en ymmärtänyt yhtään mitään, mutta sehän johtuu ihan omasta tyhmyydestäni. Loistava romaani joka sai minut täysin Ian McEwanin pauloihin.

****+

Ps! Muistakaahan osallistua arvontaan!

Karkkipäivä

Karkkipäivä / Markus Nummi. Otava, 2010. 383 sivua.

 Itsenäisyyspäivän kunniaksi on hyvä esitellä loistava suomalainen romaani jonka ahmin loppuun eilen. Markus Nummen Karkkipäivä oli myös Finlandia-ehdokkaana ja nyt Pulkkisen Tottan ja Karkkipäivän luettuani on todettava että Mikko Rimmisen Nenäpäivän on oltava aivan täydellisen loistava kirja jos palkinto meni oikeaan osoitteeseen...

Koskettava ja ahdistava tarina saa alkunsa kun 9-vuotiaan Tomin, Tok Kilmoorin, rahat eivät kaupan kassalla riitäkään kaikkiin ostoksiin ja kiltti kirjailijamies Ari maksaa Tomin ostokset. Kaupasta kiitollinen Tomi seuraa Aria tämän asunnolle, pyytää lasin vettä ja pyytää saada käydä vessassa. Ari antaa hieman vastahakoisesti luvan. Pian Ari huomaa että ei pääsekään pojasta eroon, pian he istuvat Arin keittiössä syöden spagettia. Tomi kertoo elämästään, Arille selviää että kukaan ei välitä pojasta. Äidillä on uusi perhe, isä on alkoholisti ja mummokin makaa sairaalassa vakavasti sairaana.

Ari yrittää selvittää Tomin tilannetta, ottaa yhteyden pojan vanhempiin vuorotellen mutta kukaan ei halua poikaa. Vaikka Arin järki väittää, että poika kuuluisi ehdottomasti sosiaalihuollon hoidettavaksi on hän pian kuitenkin täysillä mukana pojan ongelmissa ja elämässä. Ari tapaa pojan vanhemmat, ymmärtää heidän luonteensa ja säälii poikaa yhä enemmän. Tomi kertoo Arille prinsessa Mirabellasta joka täytyy pelastaa ilkeän äidin vankilasta. Onko prinsessa Miravella olemassa, onko jossakin tyttö äitinsä vankina?

Arin naapurissa asuu tilansuunnittelija, suklaa-addikti Paula joka on yksinhuoltajaäiti tyttärelleen Mirjalle. Paulalla on takanaan rankka ero miehestään, Mirjan isästä Penasta. Ongelmia on viime aikoina riittänyt ja ne ovat johtaneet Paulan hirvittäviin tekoihin. Paula yrittää hoitaa työnsä, lataa energiaa välillä suklaalla ja itkee puolituttujen miesten olkapäähän. Tytärtään hän kasvattaa oudolla tavallaan.

Sosiaalityöntekijä katrin työpöydällä Tomin ja Paulan tyttären tarinat kietoutuvat toisiinsa. Katri kohtaa työssään rankkoja tilanteita joiden ei soisi olla tosia. Hän selvittää näkymättömien lasten elämiä, joutuu sanomaan lapsille että kyllä se äiti tulee hakemaan vaikka se valitettavan usein onkin vale. Tomin ja Mirjan tarinat yhdistyvät Katrin pöydällä, ja hän ryhtyy selvittämään näkymättömän pojan, Tok Kilmoorin sekä Paulan ja Mirjan tilannetta.

Markus Nummi on kirjoittanut koskettavan ja rankan tarinan joka valitettavasti on totta monellekin suomalaiselle lapselle. Aihe on erittäin tärkeä, on hienoa että joku on kirjoittanut siitä näin loistavan romaanin. Kirjan luvut seikkailevat eri henkilöiden ajatuksissa ja tapahtumissa. Vaikka henkilöitä on paljon, minulla ei ollut lainkaan vaikeuksia pysyä kärryillä kuka nyt puhuu ja missä hän on. Tomin ajatukset on kirjoitettu mielenkiintoisesti:

"Kuka sen tekis? Jos ei Kilmoori ite?

Pelastushomman.

Se on se, Tok. Kaikki vaan kuiskaa. Tok Kilmoori. Tohtori.

No kuka kiipelis? Ei kai...

Sessa Mirabella. Prinsessa. Vou...

Tukka pehmonen.

Silmii kaks ja nenä ja suu. Kaikki kohallaan. Pisamat päälle.

Sessa Mirabella. Ykkös Sessa.(...)"

Ihan ensimmäisessä luvussa ihmettelin Tomin ajatusosioita, en ymmärtänyt "kieltä" mutta todella nopeasti pääsin ymmärrykseen. Tomin tekstinpätkät liittyvät niin lujasti tarinaan että ne ymmärtää, vaikka kirjoitustapa on erikoinen. Ymmärtää kuka on Tok, kuka sessa Mirabella, ymmärtää Määd Mäksit ja muut.

Markus Nummen kieli ja kerronta on sujuvaa ja soljuvaa. Aika monisivuiseksi kirjaksi ahmin Karkkipäivän nopeasti, kahden illan aikana ja olen aivan varma, että kirjan tapahtumat, Tomin ja Mirjan tarina, jää mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Olisin niin suonut Finlandian tälle hienolle, tärkeästä aiheesta kirjoitetulle romaanille.

*****