Antikrista / Amélie Nothomb

Antikrista / Amélie Nothomb

Otava, 2006. 158 sivua.

Alkuteos: Antéchrista, 2003.

Suomentaja: Heidi Siitonen

Kannen valokuva: Cathreine Cabrol

Mistä minulle? Kirjakerhon alennusmyynnistä

Ennen viime viikkoista Brysselinmatkaani kyselin belgialaisia kirjavinkkejä. Moni mainitsi belgialaisen kirjailija Amélie Nothombin, ja koska hyllyyni oli ilmaantunut Nothombin Antikrista, päätin lukea sen heti matkan jälkeen. Matkustellessani luen mielelläni matkustelumaani kirjallisuutta, Antikrista vaan oli niin ohut etten viitsinyt ottaa sitä itse reissuun mukaan. Näin jälkiviisaana voin todeta, että oli todella hyvä etten ottanut tätä matkalukemiseksi. Nothombin kirja ei nimittäin todellakaan iskenyt minuun, vaan minulle jäi tästä vain vastenmielinen olo.

Blanche on 16 vuotias epävarma tyttö. Hänellä ei ole ystäviä, hän viihtyy parhaiten omassa huoneessaan kirjoja lukien. Blanche on vailla itsentuntoa ja rakkautta ja hänellä on varsin huonot välit vanhempiinsa. He vaikuttavat välinpitämättömiltä eivätkä puutu Blanchen elämään. Siksi Blanche onkin avan innoissaan, kun luokan suosituin tyttö Krista yhtäkkiä osoittaa kiinnostusta Blanchea kohtaan. Krista antaa ymmärtää, että hän haluaa Blanchen ystäväksi. Ystävällinen ja itsevarma Krista muuttuu kuitenkin aivan eri ihmiseksi kun hän ja Blanche jäävät kahden. Silloin esiin astuu Antikrista, narsistinen ja manipuloiva ilkimys joka nöyryyttää Blanchea jatkuvasti. Krista muuttaa pian asumaan Blanchen perheen luokse kouluviikon ajaksi, koska hän kertoo asuvansa niin kaukana koulusta, että matkoihin menee hurjasti aikaa. Niinpä Blanche ja Krista jakavat arkisin Blanchen pienen huoneen, ja onneton tyttö saa kokea Antikristan ilkeyden päivittäin. Blanchen vanhemmat ovat haltioissaan, Krista on kaunis ja fiksu tyttö -heidän seurassaan.

Antikrista on psykologisesti kiinnostava, sillä kaikki kirjan henkilöt ovat erikoisia ja varsin outoja tapauksia. Kristan narsistiset piirteet, kauhea käyttäytyminen ja vastenmielinen olemus saivat minut kuitenkin suurimman osan ajasta ärsyyntymään koko kirjaan, vaikka Krista psykologisesti olikin kiinnostava. Minä en oikein pitänyt kenestäkään kirjan henkilöstä, Blanchekin ärsytti minua lapsellisuudellaan ja Blanchen vanhemmat olivat aivan yhtä ärsyttäviä enkä ymmärtänyt heidän käytöstään alkuunkaan. Minä en pitänyt tästä kirjasta valitettavasti ollenkaan, edes Nothombin varsin sujuva ja lennokas kielenkäyttö ei onnistunut pelastamaan tätä kirjaa, siihen olisi vaadittu jo erityisen upeaa kieltä.

Antikrista sisältää mustaa huumoria ja normaalit, arkiset tilanteet muuttuvat Kristan kautta oudon absurdeiksi. Minuun tuo huumori tai absurdit tapahtumat eivät kumpainenkaan tehonneet, vaan kirja ja sen tapahtumat jättivät minut aivan kylmäksi. Kirja ei nostattanut minussa muita tunteita kuin ärtymystä, se ei koskettanut tai imaissut mukaansa. Tämä voi johtua pitkälti siitä, etten päässyt ainuttakaan henkilöä lähelle.

Ensitutustumiseni Amélie Nothombin teoksiin ei siis ollut erityisen onnistunut, ja taidankin jatkossa jättää hänen kirjansa muiden luettavaksi. Esimerkiksi Salla on pitänyt tästä enemmän kuin minä, ja myös Kirjanurkkauksessa tämä on luettu.

⋆⋆