Torka aldrig tårar utan handskar: 1. Kärleken / Jonas Gardell

Torka aldrig tårar utan handskar: Kärleken / Jonas Gardell

Norstedts, 2012. 290 sivua.

Kannen suunnittelu: Pompe Hedengren

Mistä minulle? joululahja

Sain joululahjaksi toivomani Jonas Gardellin Torka aldrig tårar utan handskar-romaanitrilogian ensimmäisen osan, Kärleken. Kirja on ensimmäinen osa Gardellin trilogiaa, joka kertoo 1980-luvun Tukholmasta, HIV-epidemiasta ja homoseksuaalien elämästä. Katsoin joulun alla Ruotsin televisiosta myös kirjasarjaan perustuvan minisarjan, joka on Gardellin ja Simon Kaijserin käsialaa. Tuo sarja pyörii tällä hetkellä myös FST5-kanavalla, ja suosittelen todella lämpimästi. Hurja, rankka, koskettava, ajatuksia herättävä ja takuulla mieleenpainuva tarina, sekä minisarjana, että Gardellin kirjana.

Olen ennen blogini alkua lukenut suurimman osan Gardellin muista kirjoista, ja tykännyt niistä kovasti. Mies osaa valita kirjoihinsa tärkeitä aiheita, hän kirjoittaa kauniisti ja asettaa usein sanansa runollisen hienoon muotoon. Torka aldrig tårar utan handskar kiinnosti minua ehdottomasti myös aiheensa vuoksi. Kirjan pääosassa on nuori Rasmus, joka ylioppilasvuotensa jälkeen muuttaa pienestä kylästä Tukholmaan asumaan äitinsä sisaren luokse. Rasmus aloittaa oman elämänsä, hän saa vihdoin olla oma itsensä, seurustella miesten kanssa peittelemättä sen kummemmin identiteettiään, itseään. Tukholmassa on jo varsin vakiintunut homopiiri, vaikka heidän elämänsä ei missään tapauksessa ole helppoa tai yksinkertaista. Hieman helpompaa vain kuin homona eläminen olisi Rasmuksen kotikylässä.

Itsensä kanssa kamppailee myös Jehovan todistaja Benjamin, joka on kasvanut ankaran uskonnollisessa perheessä. Vapaa-aikansa Benjamin viettää jakaen Jehovan sanaa ovelta ovelle, ja tällä tavalla hän tutustuu myös Pauliin, Tukholman "homoäitiin". Paul tutustuttaa pian myös Rasmuksen ja Benjaminin toisiinsa, ja siitä alkaa heidän yhteinen tarinansa. Jouluaattoyönä 1982, Tukholman autioilla kaduilla katulampun valossa, lumihiutaleiden laskeutuessa hiljaa ja pehmeästi valkoiseen maahan, muuttuu Rasmuksen ja Benjaminin elämä. Tulevasta vuodesta tulee onnellinen, mutta samalla heidän elämänsä rankin. "Homosyöpä", eli HIV on tullut myös Ruotsiin ja se vie ystäväpiirin jäseniä toinen toisensa jälkeen hautaan. Elämä ei ole helppoa, lööpit huutavat sitä, mielenosoittajat tätä. Homoseksuaalit kirotaan, he eivät saa sympatiaa edes sairaahoitajilta. Kun nuori hoitaja erehtyy pyyhkimään kuolevan, kärsivän miehen poskelta kyyneleen, tuhahtaa vanhempi hoitaja: "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin". Niin, tämä on kirjan vahvimpia lauseita. Kamala, ravisuttava, mutta koko kirjan tunnelmaa ja sen sanomaa loistavasti kuvaava lause.

Gardellin kirja kuvailee uskottavasti ja koskettavasti minkälaista on ollut elämä homoseksuaalina 1980-luvun maailmassa. Minkälaista on tuntea, että ei voi kertoa itsestään edes perheelleen. Minkälaista on vihdoin löytää luotettava uusi "perhe", ja miltä tuntuu kun tuo perhe pikkuhiljaa hajoaa, kun yksi toisensa perään löytää vartalostaan ihottumaa, saa ripulin, kuumetaudin tai sieni-infektion. Kuinka yksi perheenjäsen toisensa perään joutuu sairaalaan, huutaa tuskaansa eikä saa lohtua edes säikähtäneiltä sairaanhoitajilta, jotka näkevät nuorten miesten tuskan ja kyyneleet.

Kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja. Hahmojen luomisen olen aina myös laskenut Gardellin vahvuudeksi. Hän onnsituu minusta kirjassa kuin kirjassa luomaan kiinnostavan henkilögallerian, mutta ilman ylilyöntejä. Arkisen kiinnostavia henkilöitä olisi ehkä parhaat sanat kuvaamaan ajatuksiani tämänkin kirjan henkilöistä. Benjamin, Jehovan todistaja, ankarista kotiolosita tullut hieman epävarma ja varovainen nuori mies oli yksi kiinnostavimmista. Myös "homoäiti" Paul on tavattoman sympaattinen ja hauska henkilö, ja tuossa tv-sarjassa häntä esittävä Simon Berger tekee upean roolisuorituksen! Enkelikasvoinen Rasmus on myös kiinnostava, ja pidin myös siitä, että Benjaminin ja Rasmuksen perheistä ehti kirjan sivuilla saada aika hyvän kuvan. Vaikka kirjassa on sivuja alle 300 ehtii suurin osa henkilöistä tulla todella tutuiksi. Rasmuksen ja Benjaminin koko perheistä saa hyvän kuvan, ja Paulin porukasta ehtii tulla tuttuja kavereita. Toki tähän voi vaikuttaa myös se, että olen nähnyt myös tuon telkkarisarjan ja henkilöt "livenä"...

Eiköhän ole tullut jo selväksi, että Torka aldrig tårar utan handskar -trilogian ensimmäinen osa oli minulle todella vahva lukukokemus. Kirja kosketti, herätti tunteita, hurjasti ajatuksia, vihaa, empatiaa ja surua. Minä itkin ja nauroin kirjaa lukiessani, ja olen aivan varma, että tämä kirja ja tässä kirjassa kuvaillut tapahtumat ja henkilöt jäävät sydämeeni ja ajatuksiini pitkäksi, pitkäksi ajaksi. Jään surullisen innokkaana odottamaan, että ehdin lukemaan sarjan jatko-osat. Toinen osa, Sjukdomen, on juuri ilmestynyt ruotsiksi ja tämä sarjan ensimmäinen osa ilmestyy kevään aikan suomeksi WSOY:n kustantamana.

★★★★★