Berliininpoppelit / Anne B. Ragde

Berliininpoppelit / Anne B. Ragde

Tammi, 2007. 294 sivua.

Alkuteos: Berlinerpoplene, 2004.

Suomentanut: Tarja Teva

Kannen suunnittelu: Laura Lyytinen

Mistä minulle? oma kirjakauppaostos

Edellinen lukupiirikirjamme oli Anne B. Ragden Berliininpoppelit. Luin tämän itse asiassa jo melkein kaksi kuukautta sitten, joten tästä ei ole erityisen helppo kirjoittaa arviota nyt... Sen verran paljon on muistista kadonnut. Mutta muistan toki päällissimmät fiilikset tästä, joten muutama sananen niistä nyt ainakin!

Kirja alkaa siitä, kun Neshovin veljeskolmikko kokoontuu yhteen heidän äitinsä sairastuttua ja vajottua koomaan. Veljekset asuvat kaukana toisistaan, eivätkä ole pitäneet erityisen paljon yhteyttä vuosien varrella. Tor on asunut vanhojen vanhempiensa kanssa kotitilalla, hoitanut kotitilan työt ja viihtynyt aina parhaiten possujen kanssa lämpimässä sikalassa. Margido vuorostaan on hautausurakoitsija, asunut poikamieskämpässään Trondheimissa. Erlend-veli asustaa kumppaninsa kanssa Kööpenhaminassa, nauttii pintaliitoelämästään täysin rinnoin ja keräilee kotiinsa pieniä lasipatsaita.

Kun äiti sairastuu, ränsistyneelle sikatilalle kokoontuu kaikki kolme veljestä sekä Torin aikuinen tytär Torunn, joka ei ole ikinä nähnyt isoäitiään ja isänsäkin hän on tavannut vain kerran aiemmin. Kun koko pieni suku on kokoontuneena samaan paikkaan, alkaa menneisyyden verhot aueta, sukuhistorian kiemurat ja omituisuudet raottuvat ja monta asiaa menneisyydestä selviää. Yhteinen aika on rankkaa ja paljastuksia täynnä, mutta veljekset ovat kuitenkin lähempänä toisiaan kuin pitkään aikaan.

Berliininpoppelit on lämminhenkinen ja jotenkin sympaattinen kirja. Henkilöt, etenkin kolme veljestä, ovat keskenään kovin erilaisia mutta kukin omalla tavallaan kiinnostava persoonana. Tor oli vähiten sosiaalinen. Viihtyi parhaiten haisevassa sikalassa possujensa kanssa, viinapullo sopivassa piilossa käden ulottuvilla. Omanlaisensa oli myös Erlend, kuplivasta elämästä nauttiva mies. Hän vaikutti pitävän kaikesta pinnallisesta, mutta lapsuudenkodissa hänestäkin tuli esille uusia puolia ja hän osoittautui lopulta sympaattiseksi ja ajattelevaiseksi herraksi. Hautausurakoitsija Margido tuli minulle ehkä vähiten "läheiseksi", jäi ehkä jopa hieman etäiseksi.  Nyt jälkeenpäin huomaan ainakin muistavani hänestä henkilönä vähiten.

Pidin Berliininpoppeleiden tunnelmasta, ja siitä, mitä perhesalaisuuksia veljesten yhteisinä päivinä paljastui. Toisaalta pääasia, veljesten äidin suurin salaisuus, paljastui minulle jo ennen kuin se kirjassa paljastettiin. Jotenkin arvasin mistä on kyse, ja se ehkä hieman vaikutti siihen, että kirjan loppuosa tuntui hieman vaisulta.

Se mikä minua hieman, jos ei nyt ärsyttänyt, niin ainakin ihmetytti, oli tapa, jolla aikuistunut Torunn yhtäkkiä ilmestyy isänsä lapsuudenkotiin ja on siellä kuin kotonaan. Hän tekee sikalan työt isänsä kanssa kuin ei olisi koskaan ennen muuta tehnytkään. Hän sopeutuu oloihin jotenkin liian helposti, jotta se olisi ollut aivan uskottavaa. Toisaalta Torunnin mukanaolo toi tarinaan kuitenkin lisämausteensa, kun myös nuoremman sukupolven näkökulma tuli esille.

Viihdyin Berliininpoppeleiden parissa mainiosti, ja haluan ehdottomasti jossain vaiheessa lukea myös trilogian toiset osat Erakkoravut ja Vihreät niityt. Ragde kirjoittaa hauskan hersyvästi ja tekstiä on helppo lukea. Tarinakin vei mennessään, ja tarjosi naurua mutta toki suruakin. Veljeskolmikon vanha, hiljainen ja syrjäänvetäytyvä isä oli hellyyttävä reppana, jota kohtaan ainakin minun sympatiani nousivat. Lämminhenkinen, tunnelmallinen ja tarinaltaan kiinnostava kirja!

★★★★-