Syksyn uutuuskirjoja

Vaikka kesä on vasta aluillaan, haluan jo hieman kurkkailla syksyn uutuuskirjatarjontaan. Eri kustantamot ovat viime viikkoina julkaisseet kiinnostavia syyskatalogejaan, ja minä olen tietenkin hyvin innostuneena näitä selaillut. Ja tulevasta kirjasyksystä on näillä näkymin tulossa aivan huikea, luettavaa ilmestyy vaikka millä mitalla. Tässä alla on listattuna itseäni eniten kiinnostavat syksyn uutuudet. Osan näistä luen varmasti heti tuoreeltaan, mutta suuri osa taitaa kuitenkin jäädä odottamaan parempaa lukuaikaa ;).

Otava

Vieras / RiikkaPulkkinen

Rikosromaani / Petri Tamminen

Hetken hohtava valo / Juha Itkonen

Taivasten vanki / Carlos Ruiz Zafon

Appelsiininkuortenkatu / Ayad Akhtar

Uskottuni / Helene Gremilion

Maru / Anja Snellman

Karatolla / Olli Jalonen

Tapetinvärinen / Virpi Hämeen-Anttila

Kaikki peliin / David Nicholls

Sisareni, rakkaani / Joyce Carol Oates

Tammi:

Roona saa vastauksen / Markku Pääskynen

Jäätelökauppias / Katri Lipson

Rouva S. / Sami Hilvo

Aika mennyt palaa /Karoliina Timonen

Vapauttakaa karhut! / John Irving

Talvipäiväkirja /Paul Auster

Kenraali kirjastossa / Italo Calvino

Gummerus

Yhden toivon tie /Paula Havaste

Pakenevat unet / Petri Karra

Punainen puutarha / Alice Hoffmann

Poikani ääni / Chris Cleave

Kadonneet / Tove Alsterdal

Like:

Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen

Laakso / Marie Hermansson

Minerva:

Perinnönjakajat / L.M. Montgomery

WSOY:

Vihkivedet / Katja Kaukonen

Nuku lähelläni / RikuKorhonen

Aarteemme kallis / Linn Ullmann

Hitlerin tytär / Vilmos Csaplar

Kuin jokin päättyisi/ Julian Barnes

Bazar:

Happy Family / David Safier

Mokka / Tatiana de Rosnay

Unien järvi / Kim Edwards

Siltala:

Illallinen/ Herman Koch

Schildts & Söderströms:

Lolauppochner/ Monika Fagerholm

Eipä lukeminen ihan äkkiä lopu kesken ;). Mitä syksyn uutuuskirjaa te muut odotatte kaikkein eniten?

Havet / Monika Fagerholm & Martin Johnson

Havet / Monika Fagerholm & Martin Johnson

Söderströms, 2012. 172 sivua.

Kannen suunnittelu:Maria Appelberg

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Edellisellä kirjastoreissulla mukaani tarttui Monika Fagerholmin ja Martin Johnsonin tekstikokoelma Havet. Kirja sisältää neljä pidempää esseetä, ja näiden lisäksi useamman lyhyemmän kirjoituksen. Yhteistä kaikilla teksteillä on meri, joka on tavalla tai toisella läsnä kaikissa teksteissä. Kirja sisältää haastatteluja, runoja ja muisteluita.

Kirjaan mahtuu esimerkiksi haastattelu viime vuoden kirjallisuuden Nobelvoittaja Tomas Tranströmerin kanssa. Tranströmer viettää kesät Ruotsin Runmarössä vaimonsa kanssa. Runmarö on Tranströmerin kotipaikka, saari jolla useimmat hänen runoistaan on luotu. Fagerholm ja Johnson kirjoittavat myös varsin paljon Itämerestä. Siitä, kuinka Itämeren kuoleminen pitkälti johtuu meistä ihmisistä. Kirjaan mahtuu toki myös iloisempia ja kevyempiä tekstejä, joissa meren läheisyyden voi lukijana aistia. Välillä kirjoittajat kuvailevat kauniita lapsuuden kesäpaikkojaan meren äärellä, ja toisaalla taas merellä paljon matkustaneet kertovat omista kokemuksistaan.

Kirjassa lukija saa myös tutustua esimerkiksi uima-altaan historiaan, sekä tutustua tanskalaisperheeseen joka joutui somalialaisten merirosvojen kidnappaamaksi. Kirjan loppua kohden on myös pidempi teksti nimeltä Masafuera, joka on oikeastaan osa kirjan viimeistä esseetä. Masafuerassa tutustutaan Jonathan Franzenin ajatuksiin hänen kirjoittaessaan suosittua romaaniaan Vapaus. Minä en ole vielä Franzenia lukenut, mutta tämän tekstin myötä innostuin Vapaudesta kyllä entistä enemmän! Masafuerassa kerrotaan myös Franzenin hyvän ystävän, kirjailija David Foster Wallacen vaikutuksesta Franzenin kirjoittamiseen. Ja toki myös tämä tarina on tiiviistii kytköksissä mereen ja erääseen pieneen saareen...

Havet on monipuolinen kokoelma tekstejä. Kirjassa otetaan esille monta näkökulmaa ja erilaista aihetta, mutta yhteistä näillä kaikilla on se meri. Minä pidän merestä, mutta olen ehkä vielä enemmän järvi-ihminen. Pidin kuitenkin suurimmasta osasta Fagerholmin ja Johnsonin teksteistä, vaikka mukaan mahtui muutama, josta en niinkään innostunut. Kielenkäyttö oli kaunista, välillä jopa runoilevaa, ja olen tyytyväinen, että luin tämän kirjan alkuperäiskielellään ruotsiksi. Minua häiritsi hieman se, että en missään vaiheessa ollut varma kumpi kirjan kahdesta kirjailijasta on kirjoittanut minkäkin tekstin. Kielenkäytöstä en pystynyt tätä päättelemään, enkä kaikissa teksteissä oikein aiheestakaan. Ihan kiva ja nopealukuinen välipalakokoelma Havet kuitenkin oli, vaikka minä jäinkin kaipaamaan hieman sitä jotain. Kirjan kansikaan ei oikein hivele minun silmääni, vaikka värimaailma ihan kaunis onkin.


★★★

En muuten löytänyt tästä kirjasta muita blogiarvioita. Jos niitä kuitenkin on, linkittäkäähän! Lukisin mielelläni myös muiden lukukokemuksesta :).

Lukuhaaste: Underbara finlandssvenskor vid papper

Norwegian Wood / Haruki Murakami

Norwegian Wood / Haruki Murakami

Tammen keltainen kirjasto, 2012. 426 sivua.

Alkuteos: Noruwei no mori, 1987

Engl.suomentanut: Aleksi Milonoff

Kannen kuvat: Tran Anh Hungin elokuvasta

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

 Haruki Murakami on minulle vielä kohtalaisen tuntematon kirjailija. Norwegian Wood on nyt toinen lukemani Murakami juoksukirjan lisäksi. Voin kuitenkin jo varmuudella sanoa, että Murakami on yksi suosikkikirjailijoistani. Niin paljon ihastuin Norwegian Woodiin!

Kirjan alussa Toru Watanabe matkustaa lentokoneella Hampuriin. Laskeutuessaan Saksaan Toru kuulee ensimmäiseksi lentokentän kovaäänisistä version Beatlesin kappaleesta Norwegian Wood. Ja aina kyseisen kappaleen kuullessaan Toru muistaa ensirakkautensa, Naokon, jonka lempikappale Norwegian Wood oli. Naoko oli Torun parhaan ystävän Kizukin tyttöystävä. Toru, Naoko ja Kizuki olivat nuorina erottamaton kolmikko. He viettivät aikaa yhdessä keskustellen ja iltaa viettäen. Kun Kizuki oli paikalla keskustelua syntyi paljonkin, eikä kukaan tuntenut jäävänsä ulkopuoliseksi. Naoko ja Toru löysivät kuitenkin harvemmin puhuttavaa kahdenkesken, ja Kizuki piti kolmikon kasassa.

Kuullessaan Norwegian Woodin Hampurin lentokentällä Toru matkaa muistoissaan opiskeluvuosiinsa Tokioon. Hän muistelee yhteistä aikaansa Naokon kanssa, muistaa myös Midorin ja opiskelija-asuntolan kummajaiset. Toru muistelee aikoja, jolloin hän kamppaili rakkauden, itsenäistymisen ja seksuaalisuutensa kanssa. Aikoja, jolloin hän tutustui uusiin ihmisiin, ja oppi keneen voi luottaa, keneen ei. Toru muistaa pitkät patikkaretkensä joille hän lähti surun kohdatessa ja hän muistaa sunnuntaiset vierailunsa kahden tärkeän nuoren naisen luona. Vierailut ovat keskenään kovin erilaisia, niin kuin naisetkin keskenään, mutta Toru viihtyy kummankin luona.

Norwegian Wood on traagisuudessaakin ihana ja kaunis rakkaustarina 1960-luvun Tokiosta. Toru elelee nuoruuttaan kahden naisen pauloissa. Hän muistelee nuoruuttaan kuitenkin kepeän humoristisesti, joka tekee tästä kirjasta tapahtumista huolimatta vähemmän synkän. Murakami kirjoittaa runollisen kauniisti, teksti on todella sujuvaa ja eteenpäin vievää. Minä koukutuin tähän kirjaan todella nopeasti, ja vietinkin viimeisen vapaapäiväni maanantaina lähes kokonaan tämän kirjan parissa. Myös Torun tarina imaisi mukaansa ja hänen kasvukertomustaan seurasin koukuttuneena. Kokonaisuutena Norwegian Wood oli minulle täydellinen kirja ja täydellinen lukukokemus. Minä hurmaannuin Torun kertojaäänesta, sekä hänen tarinastaan täysin.

Kirjan tunnelma on ihana, hieman salaperäinen ja unenomainen, ja henkilöt kiinnostavia ja sydämeenkäyviä. Norwegian Woodissa hyvää ja hienoa oli myös Japanin kuvaus. Haaveilen matkasta Japaniin, olen muutaman kirjan jälkeen nyt kyseisestä maasta täysin haltioitunut! En osaa sanoa muuta, minulle täydellinen kirja luettuna täydellisenä hetkenä. Varmasti yksi kirjavuoteni kohokohdista!



★★★★★ 


Katsokaahan myös mitä mieltä peikkoneito, Maria, Minna, Katja, Sara ja Tessa kirjasta ovat.

Ps! Vaikka myös tällä hetkellä kirjoja luen, on uusi työ näin alussa hieman voimia vievää. Palailen siis, kunhan ehdin ja jaksan lukea yhden kirjan päätökseen. Mukavia kesäpäiviä teille ihanat!:)

Ivana B. / Anja Snellman

Ivana B. / Anja Snellman

Siltala, 2012. 166 sivua. 

Kannen suunnittelu: M-L Muukka

Mistä minulle? kirjastosta varaamalla

 Olen pitänyt kovasti Anja Snellmanin kirjoista, etenkin Lemmikkikaupan tytöistä ja Sonja O:sta. Parvekejumalat on vielä lukematta, mutta päätin lukaista Snellmanin uusimman kirjan Ivana B. tässä välissä kun se kirjastosta sattui löytymään. Ivana B. on pieni ja ohut kirja, todella nopealukuinen ja sujuvakielinen, mutta ei aheeltaan ja sisällöltään kuitenkaan mikään positiivinen tai kevyt lukukokokemus.

Ivana B. on esikoiskirjaansa viimeistelevä julkkisyrkky nainen. Hän bloggaa ja tweettaa ja ärsyttää stalkkaamisellaan keski-ikäistä kotimaista kirjailijaa. Niinpä tämä keski-ikäinen naiskirjailija ryhtyy kirjoittamaan kirjeitä lyhytterapeutti Anna-Maija Parantaiselle. Kirjeissään hän kertoo ja valittaa Ivanan touhuista, siitä kuinka Ivana ärsyttää häntä ja jostain syystä tuntuu valinneen juuri tämän kirjailijan silmätikukseen. Ivana esiintyy juorulehdissä ja televisiossa, hän haukkuu toisia kirjailijoita avoimesti blogissaan ja tuntuu seuravan kirjan kertojana toimivaa naiskirjailijaa sairaalloisen tarkasti.

Ivana B. on keski-ikäisen naiskirjailijan monologi. Kirja koostuu oikeastaan vain terapeutti Parantaiselle kirjotetuista kirjeistä, joissa kirjailija valittaa Ivanasta, kertoo omista taidoistaan ja käyttää vaikeita kreikankielisiä sanoja. Snellmanin kielenkäytöstä olen aina pitänyt, ja pääosin tykkäsin siitä tässäkin. Vieraskielisten sanojen ja lauseiden käyttö ei minusta kuitenkaan toiminut, enkä oikein ymmärrä edes niiden tarkoitusta tässä. Jotenkin minulle jäi fiilis, että ne oli upotettu tekstiin vain sen vuoksi, että kirjan päähenkilö voisi osoittaa olevansa vähän parempi ja vähän tärkeämpi... Lisäksi kirjassa lievästi ärsytti myös se, että en osannut päässäni erottaa valittavaa, ärsyttävää päähenkilöä Snellmanista itsestään. Yritin, mutta ei vaan onnistunut. Kirjan päähenkilön kuuluisi kai tällaisessa tapauksessa olla se, joka kerää säälipisteitä ja sympatiaa, mutta minä ärsyynnyin naiskirjailijan jankutukseen ja itsesääliin.

Ivana B. on aiheeltaan sekä tärkeä, että mielenkiintoinen. Alkuasetelmat olivat siis hyvät, mutta minusta tämä kirja ei tuonut aiheeseen mitään uutta tai mitään lisää. En pitänyt kirjan henkilöistä, enkä täysin edes kirjan kielestä. Jossain vaiheessa ajattelin jopa jättäväni kirjan kesken. Tätä tapahtuu todella harvoin, varsinkin tällaisten alle 200 sivuisten kirjojen kanssa. Luin kuitenkin tämän loppuun, ja kirjan loppuratkaisu pelasti hieman, vaikka sekään ei ollut täydellinen yllätys. Jossain vaiheessa minäkin mietin, Tuulian tavoin, onko kirjan minäkertoja psyykkisesti täysin sekaisin ja koko Ivana henkilönä hänen mielikuvituksensa tuotetta.

Ivana B. ei siis ollut minun kirjani, ei alkuunkaan, vaikka toki uskon, että tämäkin kirja omat faninsa saa. Muita (positiivisempia) arvioita löytyy jo nyt ainakin Sallalta, Kirsiltä, Minnalta ja jo mainitulta Tuulialta.


★★

Yösoittoja / Kazuo Ishiguro

Yösoittoja / Kazuo Ishiguro

Tammen keltainen kirjasto, 2011. 226 sivua.

Alkuteos: Nocturnes, 2009.

Suomentanut: Helene Bützow

Kannen suunnittelu: Timo Mänttäri

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla

Tänään olen viettänyt viimeistä "lomapäivääni" ennen kesätöiden alkamista nyt tulevalla viikolla. Ollaan syöty hyvää grilliruokaa, tehty pihahommia ja minä olen lukenut loppuun Kazuo Ishiguron vaikuttavan novellikokoelman Yösoittoja. Kirja sisältää viisi tarinaa, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella musiikkiin.

Kahdessa novellissa tapaamme tunnetun muusikon Tony Gardnerin Lindy-vaimon. Ensimmäisessä tarinassa hän on miehensä kanssa matkalla romanttisessa Venetsiassa. Matkan tarkoitus ei ole kovinkaan kaunis ja romanttinen, mutta Tony päättää kuitenkin yllättää vaimonsa romanttisella lauluesityksellä öisillä Venetsian kanaaleilla. Mukaan esitykseen hän nappaa nuoren muusikonalun johon pariskunta tutustuu päiväsaikaan Venetsian kuuluisalla aukiolla. Myöhemmin kirjassa Lindy palaa kuvioihin. Tällä kertaa hän toipuu kauneusleikkauksesta hienostohotellissa ja ryhtyy naapurihuoneessa majailevan saksofonisti-Steven kanssa selvittämään hienon hotellin öisiä tapahtumia.

Muissa novelleissa musiikin lisäksi pääosassa on ihmisten väliset suhteet, rakkaus ja ajan kuluminen. Nuoret lahjakkaat muusikot tapaavat vanhempia, kokeneempia ja tunnetumpia muusikoita ja huomaavat usein, mitä ajan kuluminen saa aikaan. Nuorten haaveet ja ajatukset romuttuvat, mutta tapaamisista jää usein toki hyviäkin asioita mieleen. Kirjan viimeisessä novellissa nuori sellisti Tibor saa opettajakseen vanhemman naisen. Tibor saapuu naisen hotellille päivittäin, mutta nainen ei kertaakaan itse koske selloon. Omaa selloa naisella ei näytä olevan, mutta Tibor oppii naisen avulla vielä paremmaksi soittajaksi.

Tämän alkuvuoden aikana olen ehdottomasti oppinut novellien ystäväksi. Lahirin, Mueenuddinin ja nyt viimeiseksi näiden Ishiguron taitavasti kirjoitettujen, kiinnostavien ja osuvien novellien jälkeen luen lyhyempiäkin tarinoita mielelläni. Nämä Ishiguron novellit olivat juuri sopivan mittaisia, mitään ei ollut liikaa, eikä liian vähän. Vaikka musiikki ei ehkä kuulu suosikkiaiheideni joukkoon, olivat nämä tarinat minusta kiinnostavia. Ihmisten väliset, usein kiemuraiset, suhteet ja kohtaamiset olivat minusta näissä novelleissa parasta. Yösoittojen tunnelma on sekoitus melankoliaa, alakuloa ja pinnan alla kuplivaa huumoria ja naurua. Hauskimpia sattumuksia taisi olla kirjan toisessa novellissa "Come Rain or Come Shine", jossa Rayn vierailu vanhan ystäväpariskunnan luokse menee kaikkea muuta kuin suunnitellusti.

Ishiguro kirjoittaa hienosti ja tekstiä on helppo lukea ja ymmärtää. Jokainen novelli toimii itsenäisenä vaikka nämä hyvin sopisivat myös isommaksi kokonaisuudeksi. Kaikki viisi tarinaa ovat mielestäni tasaisen hyviä. Suosikkini näistä taisi kuitenkin olla "Malvern Hills" joka kertoo nuoresta lauluntekijämiehestä joka viettää kesäänsä Englannin maaseudulla. Hän työskentelee vapaaehtoisena sisarensa ja tämän miehen paikallisravintolassa, ja vapaa-aikanaan hän säveltää biisejä ja soittelee kitaraansa. Mies törmää ravintolassa sveitsiläiseen muusikkopariskuntaan, joka opettaa ja antaa miehelle paljon eväitä muusikonuraa varten. Tämä novelli oli jostain syystä, ehkäpä loppuratkaisusta, kaikkein mieleenpainuvin ja mukaansatempaavin.


★★★★


Yösoittoja on kuunnellut myös ainakin Sinisen linnan Maria ja Kirjainten virrassa Hanna.

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Pitkä juoksu / Jean Echenoz

Tammen keltainen kirjasto, 2010. 126 sivua.

Ranskankielinen alkuteos: Courir, 2008.

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Kannen suunnittelu: Markko Taina

Mistä minulle? kirjastosta lainaamalla 

Ihastuin aiemmin keväällä Murakamin juoksemisesta kertovaan omaelämäkerralliseen kirjaan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Siksipä kirjastoreissulla muutama kuukausi sitten tarttui mukaan myös Jean Echenozin faktaa ja fiktiota sekoittava romaani Pitkä juoksu, joka kertoo Tsekkoslovakian Veturin, Emil Zátopekin tarinan.

Pitkän juoksun alussa Emil Zátopek on 17-vuotias nuorukainen. Saksalaiset valtaavat Emilin kotialueet ja hän työskentelee haisevassa kenkätehtaassa. Emil inhoaa urheilua, eikä ole lainkaan innoissaan kun miehittäjät pakottavat kaikki miehet osallistumaan urheilukisoihin. Kisoissa käy kuitenkin pian ilmi, että Emil on hurjan lahjakas juoksija. Hän on fysiologisesti erikoinen, pystyy juoksemaan kymmenen kilometrin kilpailuja lähes hengästymättä hurjaa vauhtia. Hän myös harjoittelee paljon ja juoksee päivittäin pitkiä lenkkejä. Kuitenkin edelleenkin ihmetellään, miten Zátopek oli uransa aikana niin ylivoimainen kestävyysjuoksija. Pitkä juoksu ei ehkä anna vastausta tähän kysymykseen, mutta kertoo paljon muuta.

Ensimmäisten kilpailujen jälkeen Zátopek juoksee uusia maailmanennätyksiä, voittaa lukuisia kultamitaleja eri kestävyysmatkoilla ja voittaa samoissa olympialaisissa, Helsingissä 1952, sekä 5000, 10 000 metrin että myös maratonin kultamitalit. Zátopekin erikoinen repivä, viuhtova ja loikkiva juoksutyyli kiinnostaa ja puhuttaa niin mediassa kuin kisakatsojiakin, mutta Zátopek ei itse ole kritiikistä ja puheista moksiskaan. Juoksu-ura jatkuu niin kauan, kunnes häviöitä alkaa kertymään ja ikä painaa tšekkiläistä Zátopekia. Juoksu-uralle mahtuu ylä- ja alamäkiä, poliittisia kieltoja ja sota-ajan murheita. Eräällä kilpailumatkalla Emil tapaa kauniin keihäänheittäjä Danan, josta tulee rouva Zátopek (kirjan kansiliepeessä kerrotaan virheellisesti Emilin ja Danan tapaavan Helsingissä 1952, joka ei kyllä muiden lähteiden tai edes Echenozin kirjan mukaan ole totta). Yhdessä pariskunta kahmii arvokisamitaleja monen vuoden ajan.

Pitkä juoksu on tällaiselle urheiluhullulle todella mielenkiintoinen ja sopiva kirja. Echenoz kirjoittaa kepeän humoristisesti ja kertoo Zátopekin vaiheista hauskasti, mutta asiallisesti. Vaikka olen ymmärtänyt, että tämä kirja on sekoitus faktaa ja fiktiota, on Echenoz varmasti tehnyt paljon taustatyötä kirjaansa varten. Tapahtumat ja tunnelmat tuntuvat todellisilta ja mahdollisilta, ja Echenoz luo myös selkeän ja todentuntuisen, ja ehdottoman mielenkiintoisen kuvan Emil Zátopekista henkilönä.

Kirjassa parasta oli minusta Echenozin sujuvan tekstin ja Zátopekin mielenkiintoisen juoksijauran seuraamisen lisäksi se, minkälaisen kuvan Zátopekista saa henkilönä. Hänet kuvaillaan lempeänä pipopäänä joka ei muiden mielipiteistä tai paineiden kasaamisesta välitä. Sisimmältään hän kuitenkin taisi olla herkempi mies, etenkin nuorena juoksijana. Lisäksi tästä kirjasta sai hyvän kuvan toisen maailmansodan aikaisesta maailmasta ja yhteiskunnasta. Echenoz onnistuu kertomaan Zátopekin tarinan ohella paljon sotaisista maista ja sodan seurauksista. Esimerkiksi myös Zátopek sai matkustuskieltoja muutamiin maihin oikeastaan sodan vuoksi, mutta näissä tapauksissa myös (jo tuolloin, 1900-luvun puolivälin tienoilla) manipuloiva ja hurja media, haastattelijat ja lehtimiehet, osoittivat taitonsa ja kykynsä kiusata viattomia urheilijoita...

Pitkä juoksu oli kaikin puolin mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus, joten suosittelenkin tätä kaikille juoksemisesta ja urheilusta kiinnostuneille. Ja myös kaikille heille, jotka haluavat lukea mielenkiintoisesta persoonasta. Sillä sitä suomalaistenkin rakastama "Satu-Pekka" todella vaikuttaa olleen.


★★★★


Kirjasta lisää ainakin Hannan luona Kirjainten virrassa, marjiksen Kirjamielellä-blogissa sekä Jaakon kirjantilassa. 

Kirottu Istanbul / Elif Shafak

Kirottu Istanbul / Elif Shafak

Gummerus, 2012. 498 sivua.

Alkuteos: The Bastard of Istanbul, 2007.

Suomentaja: Maria Erämaja

Kannen suunnittelu: Jenni Noponen

Mistä minulle? pyydetty arvostelukpl kustantajalta

En ole lukenut Elif Shafakin ensimmäistä suomennettua romaania Rakkauden aikakirja, joten aloitin kirjailijaan tutustumisen lukemalla aiemmin tänä vuonna suomennetun Kirottu Istanbul -kirjan. Rakkauden aikakirjan luen ihan pian, sillä pidin kovasti Kirotusta Istanbulista!

Kirotun Istanbulin pääosassa on Kazancin perhe, ja etenkin perheen mielenkiintoiset naiset. Vahvat naiset asuvat yhteisessä talossa Istanbulissa, on isoäiti, tätejä ja sitten nuori Asya - kauniin Zelihan tytär. Perheen miehiä vaivaa sukukirous, kaikki ovat kuolleet ennen 42-vuotispäiväänsä. Suvun ainoa elossa oleva mies on karannut sukukirousta Amerikkaan ja mennyt naimisiin amerikkalaisen Rosen kanssa. Kazancin perheellä, kuten kaikilla perheillä, on omat salaisuutensa joista on vaiettu monen vuoden ajan. Kun Asyan amerikkalais-armenialainen serkku Armanoush, Rosen tytär, saapuu vierailulle Istanbuliin turkkilaisten ja armenialaisten menneisyyden kamppailut ja maiden nykyiset suhteet kohtaavat ja törmäävät voimakkaasti yhteen. Kazancin perheen salaisuudet ja vaietut tosiasiat alkavat selvitä yhdelle sun toiselle, ja etenkin yksi tädeistä, selvännäkijä ja ennustaja Banu, alkaa selvitellä perheen menneisyyttä. Kuinka kaikkeen liittyy Amerikkaan perheen kirousta paennut Mustafa, entä mikä lopulta on Armanoushin suhde Kazancin perheeseen?

Kirottu Istanbul on rikas, mukaansatempaava ja taianomainen tarina. Turkin tunnelma ja mielenkiintoiset henkilöt imaisivat minut mukaansa, ja luin kirjaa mielelläni. Tunnelma on karun kaunis ja Turkin kulttuuri, Turkin ja Armenian väliset taistot mielenkiintoisia aiheita. Kirja on pullollaan kiinnostavia ja vahvoja naishahmoja. Muutama ärsyttäväkin mahtui toki mukaan, mutta suurilta osin pidin kirjan henkilöistä ja myös siitä, kuinka rikas henkilögalleria tässä kirjassa on. Henkilöitä oli paljon, ja vaikka ihan alussa sekoitinkin heitä hieman toisiinsa, opin erottamaan naiset aika nopeasti. Shafak kirjoittaa sujuvaa ja helppolukuista, "rentoa" tekstiä jossa ei ole turhaa kikkailua, mutta teksti ei missään tapauksessa myöskään ole tylsää.

Kirjan juoni selviää lukijalle minusta varsin myöhään, mutta jostain syystä en tässä kirjassa kaivannutkaan nopeampaa tempoa tai hurjempia, mutkikkaampia juonenkäänteitä. Itseasiassa juoni oli lopulta aika ennalta-arvattava, ja muutamat ratkaisut yksinkertaisia, mutta sekään ei haitannut minua, vaikka yleensä voinkin tuollaisista ärsyyntyä ja tylsistyä. Minä yksinkertaisesti pidin tästä kirjasta ja sen tunnelmasta paljon, ja lukukokemus oli mieleenpainuva ja todella miellyttävä. Lisää Shafakia siis minulle, ehdottomasti.


★★★★+


Kirjaa on luettu blogimaailmassa paljon. Ainakin seuraavista blogeista tästä löytyy enemmän ajatuksia: la petite lectrice, Erjan lukupäiväkirja, Kirjava kammari, Leena Lumi, Susan kirjasto, Nenä kirjassa , Lukutuulia, uppoa hetkeen, Järjellä ja tunteella, ja Annelin lukuvinkit. (toisin sanoen lähes koko kirjablogimaailma;)