Viha, ystävyys, rakkaus / Alice Munro

Viha, ystävyys, rakkaus / Alice Munro

Keltaisen kirjaston pokkari, 2002. 398 sivua.

Alkuteos: Hateship, friendship, courtship, loveship, marriage, 2001

Suomentanut: Kristiina Rikman

Kannen suunnittelu: ?

Mistä minulle? oma ostos

Kirjoitin juuri pitkän arvion Alice Munron hienosta novellikokoelmasta Viha, ystävyys, rakkaus, mutta rakas Blogger päätti samalla hävittää koko tekstin. Nyt siis ajatukseni tästä kirjatsa hieman lyhyempänä versiona. Luimme Munron novellikokoelman lukupiirissä ja tapasimme jo kaksi viikkoa sitten juttelemaan tästä. Helteet, vapaapäivät, jalkapallo ja kesästä nauttiminen ovat kuitenkin pitäneet minut poissa blogista jo yli viikon mutta nyt ennen iltavuoroon menemistä oli pieni hetki kirjoittamiselle.

Tämä oli samalla ensimmäinen lukemani Munron kirja ja tunnetusti hieman novellikammoisena odottelin mielenkiinnolla mitä tästä pidän. Huomasin kuitenkin jo ensimmäisen novellin kohdalla, että viihdyin kirjan parissa erinomaisesti.

Munron novellit ovat kokonaisia, ehjiä tarinoita elämästä. Ne sisältävät elämän iloa ja surua, näissä tarinoissa usein varsin paljon jälkimmäistä, mutta on niitä ilon ja onnen pilkahduksiakin. Paha saa usein palkkansa, ja novellit päättyvät jollakin tapaa hyvin ja onnellisesti. Rakastavaiset saavat jälleen toisensa, tai asiat järjestyvät muuten vaan.

Munron kieli (ja kirjan suomennos) on yksinkertaista, sujuvaa ja kertoilevaa. Juuri sellaista kuin sen minusta pitää novelleissa ollakin. Ei turhia kielellisiä kikkailuja jotka vaikeuttavat lukemista tai ottavat tilaa itse tarinalta. Vaikka tarinat ovat lyhyitä, eivät ne kaipaa ainuttakaan lisäsivua. Ehjiä kokonaisuuksia, joiden aikana henkilötkin tulevat tarpeeksi tutuiksi ja jonka aikana ehtii nousta ajatuksia ja herätä tunteita.

Eniten pidin Munron novellien aiheista. Osa novelleista oli näin jälkeenpäin ajateltuna varsin samnatyyppisiä, oikeastaan ehkä kaikki, ja olen jo sekoittanut monen päässäni. Mutta se ei haitannut lukunautintoa. Parhaiten mieleeni on jäänyt muistisairaan vaimonsa luona vieraileva entinen naistenmies, taloudenhoitaja jonka elämä muuttuu yllättävällä tavalla kun kaksi teinityttöä pilailevat hänen kustannuksellaan, sekä toisensa vuosien jälkeen löytävät rakastavaiset. Kirja sisältää monen monta kaunista, upeaa pientä hetkeä jotka koskettavat ja painuvat vahvoina mieleen.

Munron novellit ovat elämänmakuisia, kiinnostavia ja juuri sopivan pitkiä. Ne koskettavat ja herättävät ajatuksia, eikä niiden lukemisen jälkeen jää tunne että jotain jäi puuttumaan (kuten minulla novellien kohdalla usein jää). Jos olisin tiennyt Munrosta, olisin ehdottomasti aloittanut novelliurani hänestä. Ymmärrän Munrohehkutukset, sillä nautin itse suunnattomasti näiden novellien lukemisesta. vaikka jouduin aikataulusyistä välillä ahmimaan kolmekin novellia putkeen. Se en kuitenkaan sen suuremmin haitannut lukukokemusta vaikka mieluiten nauttisinkin näitä yhden kerrallaan, kaikessa rauhassa. Otan seuraavan Munron varmasti ihan pian luettavakseni, ja otan sen esille silloin kun kaipaan pientä elämänmakuista, realistista makupalaa. Sillä parhainta Munron novelleissa on se todentuntuisuus. Ajatus siitä, että tapahtumat voisivat olla totta naapurille tai vastaantulevalle ihmiselle.

★★★★+

Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru

Myrsky nousee paratiisista / Johannes Anyuru

Schildts & Söderströms, 2014. 250 sivua.

Alkuteos: En storm kom från paradiset, 2012.

Suomentanut: Outi Menna

Kannen suunnittelu: Sanna Mander

Mistä minulle? kirjastolaina

Johannes Anyurun hienonhieno Myrsky nousee paratiisista on ensimmäinen mieheltä suomennettu kirja. Se oli ehdolla sekä August-palkinnon, että Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi, ja minusta ehdottomasti syystäkin!

P istuu vankilasellissä jossain päin Afrikkaa. Hän kaipaa ja unelmoi lentämisestä. Sellissä istuessaan hän muistelee sitä, mistä kaikki lähti. Ensin kaikki oli nimittäin hyvin. Hän muutti Ugandasta Kreikkaan lentosotakouluun, menestyi opinnoissaan hyvin ja sai luvan lentää. Pian hän nousi taivaalle, teki sitä, mistä oli aina haaveillut. Mutta kun Idi Amin kaappasi vallan P:n kotimaassa vuonna 1971, kaikki muuttui. Amin määräsi kaikki ugandalaiset lentokadetit palaamaan takaisin kotimaahansa. Mutta P päättää olla palaamatta. Hän saa lentäjän työn Sambiasta, mutta löytää itsensä pian tansanialaisesta vankilasta. Karussa sellissä P luulee jo loppunsa tulleen, mutta onneksi kaikki ei ole niin mustavalkoista.

Anyuru kertoo koskettavan, surullisen, mutta samalla kauniin tarinan. Romaani pohjautuu hänen oman isänsä elämäntarinaan ja kokemuksiin. Vaikka tapahtumat ovat suurilta osin karuja, kamalia ja surullisia, on kirja silti kaunis. Anyurun teksti on hurjan hienoa, runollisen kaunista, ja kirjassa on mahtava tunnelma. Kun P istuu vankisellissään, karussa, hikisessä ja haisevassa afrikkalaisessa sellaisessa, lukija miltei tuntee sellin hajun ja kauheuden ihollaan. Kun P makaa huonokuntoisena, likaisena, väsyneenä ja kipeänä afrikkalaisen kylän ulkopuolella, lukija tuntee kivun, uupumuksen ja pelon. Vahva tunnelma, käsinkosketeltava sellainen, kantaa läpi koko kirjan. Lukijana koin P:n mukana ahdistusta, surua, vihaa ja pelkoa, mutta onneksi myös iloa ja onnea.

Myrsky nousee paratiisista on kokonaisuutena hieno kirja. Ajassa hypitään jonkin verran, mutta vaihtelut on sujuvia. P, jonka etunimeä ei kokonaisuudessaan paljasteta, tulee lukijalle läheiseksi, mutta jää tavallaan myös oikean nimensä suojaan. Hän jää hieman mystiseksi ja salaperäiseksi, vaikka tuntuukin, että hän on henkilö jonka tuntee ja jolle toivoo vain hyvää.

Anyurun romaani on myös aiheiltaan tavattoman kiinnostava. Idi Aminin vallankaappaus Ugandassa on kaikesta kauheudestaan huolimatta kiinnostavaa luettavaa. Päähenkilön lentäjäntyö on minusta kiehtovaa luettavaa kuten myös kaikki viittaukset ja P:n muistelut urheilukentiltä omilta nuoruusvuosiltaan.

Myrsky nousee paratiisista on hieno kirja ja minä nautin tämän lukemisetsa todella paljon, vaikka tarina itsessään olikin ahdistava ja raskas. Kirjan upea tunnelma, tapa jolla se tulee lukijaa lähelle, Anyurun upea, runollinen kielenkäyttö (ja onnistunut suomennos!) ja rakenne, jossa sekoittuu mennyt ja nykyaika, toimivat yhteen loistavasti, ja tekevät kirjasta täydellisyyttä hipovan kokonaisuuden.

Maailmanvalloitus: Uganda

★★★★★-

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa / John Boyne

Nooa Notkoniitty karkaa kotoa / John Boyne

Bazar, 2011. 223 sivua.

Alkuteos: Noah Barleywater Runs Away, 2010

Kuvitus: Oliver Jeffers

Suomentanut: Laura Beck

Kannen suunnittelu: Nic Oxby

Mistä minulle? ostos kirjalöytöoutletista

John Boyne on yksi lempikirjalijoitani, joten olen pari vuotta sitten rohmunnut hyllyyni myös hänen kirjansa Nooa Notkoniitty karkaa kotoa. Tämä on ehkä enemmänkin lapsille suunnattu kirja, vaikka aikunenkin saa siitä paljon irti. Parasta olisi ehkä, jos aikuinen ja lapsi lukisivat tätä yhdessä!

Nooa on kahdeksanvuotias, kun hän päättää, että haluaa nähdä maailmaa ja karkaa kotoa. Pikkuhiljaa selviää kuitenkin, että Nooan karkaamiseen on toinenkin syy. Kotona tapahtuu rankkoja asioita, joita hän ei halua ajatella ja kohdata. Nooa huomaa kuitenkin, että seikkaileminen on hauskaa. Hän tallustaa läpi metsien ja erilaisten pikkukylien, hän tapaa matkallaan mielenkiintoisia hahmoja; liikkuvia puita, puhuvia eläimiä ja lopulta lelukaupassa leluja veistävän miehen, jonka lelut ovat maailman hienoimpia. Mies on elänyt aikamoisen elämän, ja hänellä on monta tarinaa kerrottavana Nooalle. Mies ja Nooa kertovat toisilleen elämästään, mies menneestä ja Nooa kotioloistaan. Pian kumpikin huomaavat, kuinka puhuminen auttaa ymmärtämään omaa elämäänsä hieman paremmin.

Kirjan alku oli minulle jostain syystä tahmea, mutta kun Nooan karkaamisen syvempi syy ja tarkoitus pikkuhiljaa selvisi, alkoi lukeminenkin muuttua sujuvammaksi ja tarina imaisi mukaansa. Jos tämä olisi ollut kepeä ja tavallinen satu, olisi tämä jäänyt tylsäksi. Mutta nyt, Nooan kotiolojen vuoksi, tässä oli mukana syvällisempi ja rankempi osa, joka teki tästä opettavaisen, ajatuksia herättävän ja tunteisiin vetoavan tarinan.

Pidän Boynen tavasta kirjoittaa helppoa ja nopealukuista tekstiä, joka ei kuitenkaan ole töksähtelevää tai tylsää. Hänen kerrontansa on sujuvaa, ja kirja on helppolukuinen. Vaikka kirjassa on rankkoja ja surullisiakin asioita, niitä käsitellään hienovaraisesti juuri sillä tavalla, kuin uskoisin kahdeksanvuotiaan lapsen ne ymmärtävän tosielämässäkin.

Nooa Notkoniityn tarinassa on mukana hassujakin sattumuksia, satuihin sopivia elementtejä, kuten puhuvia eläimiä ja liikkuvia puita. Ne tuovat tarinaan sitä maagisuutta, jota sadut kaipaavatkin. Surullisten aiheiden seassa nämä satumaiset yksityisohdat luovat kiinnostavan ja erittäin liikuttavan kokonaisuuden. Nooa Notkoniityn tarina ja lelukauppiaan kertomat tarinat omasta menneisyydestään jäävät lukijalle mieleen, ja uskon, että tämä kirja antaa paljon kaikenikäisille.

★★★★

Pääoma / Anja Snellman

Pääoma / Anja Snellman

Otava, 2013. 299 sivua.

Kannen suunnittelu: Piia Aho

Mistä minulle? kirjastolaina

Anja Snellman on ensimmäisiä "aikuiskirjailijoita" joita aloin lukemaan silloin teininä, kun nuortenkirjat eivät enää napanneet. Pidin paljon Sonja O:sta ja Lemmikkikaupan tytöistä. Sitten olen lukenut muutaman kehnommankin, kuten Lyhytsiipiset. Nyt kirjastossa eteeni osui Snellmanin varmasti henkilökohtaisin teos, viime vuonna ilmestynyt Pääoma. Pääoma kertoo Snellmanin isosiskosta, Marusta.

"Minä sain pienenä tartunnan. Sen nimi oli Maru."

Minusta jo tuo ylläoleva lause kuvaa hyvin kirjan sisältöä. Snellman kertoo siskostaan Marusta, Marusta jolla on synnynnäinen suulakihalkio (vai oliko se huulihalkio?), myöhemmin oma kieli ja omat erilaiset tapansa, vamma josta ei puhuta. Vaikka kirja on varmasti henkilökohtainen, tavallaan ehkä erilaisen siskon rinnalla eletyn elämän työstämistä, jonkinlainen terapeuttinen kirja, en silti innostunut tästä.

Snellman kirjoittaa minusta liikaa itsestään, kirjan päähenkilö onkin Marun sijaan Anja, tai Marunkielellä Anu. Anu, joka häpeää siskoaan, ei nuorena kestä siskon sönkötystä, erilaisuutta, poikkeavaa ulkonäköä ja omituisia tapoja. Kun sisko viettää aikaa komeronkaapissa, Anu häpeää. Hän ei voi kertoa Marusta kavereilleen, koska sisko on niin nolo, tartunta joka ei häviä, mutta josta ei myöskään puhuta.

Kirja kärsii myös siitä, että se ei ole kronologinen vaan tapahtumista kerrotaan sekalaisessa järjestyksessä. Osa tapahtumista käydään sitä paitsi läpi useamman kerran, ja toisto käy varsin tylsäksi. Olisin pitänyt enemmän siitä, että yhdestä tapahtumasta ja Maruun liittyvästä muistosta kerrottaisiin kerran kunnolla, eikä samoja asioita jauhettaisi useampaan otteeseen.

Snellmanin kielenkäyttö tässä kirjassa on melkeinpä runollista, välillä jopa hieman liian taiteellisen ja erikoisen tuntuista. Kirja ei olisi tarvinnut sitä, enkä oikein tavoittanut erikoisen kielen ja taiteellisuuden tarkoitusta.

Kiinnostavinta kirjassa oli niiden hetkien kun Maru ja hänen ajatuksensa olivat pääosassa lisäksi se, kun Anun ja Marun perhehistoriaa avattiin heidän vanhempiensa kautta. Juuret Karjalassa, ja heidän vanhempiensa elämä ennen lasten syntymää oli mielenkiintoista luettavaa. Anun ja Marun elämästä kertovan tekstin sekaan oli ujutettu pätkiä, joissa kerrottiin Amy Winehousesta ja Anders Breivikista. En oikein ymmärtänyt näiden pätkien tarkoitusta, ja ne tekivät kokonaisuudesta sekavamman.

Lienee selvää, että Pääoma oli minulle pettymys. Rehellisesti sanottuna en edes tiedä miksi luin tämän loppuun. Kesken jättäminen kävi mielessä monta kertaa, mutta toisaalta halusin tietää, miten Marun elämä päättyy. Luvut olivat lyhyitä ja lukeminen sujui kuitenkin varsin nopeasti. Snellman osaa kyllä kirjoittaa ja kertoa kiinnostavia tarinoita, mutta tämä ei nyt uponnut vaikka tosipohjainen onkin. Kirja joka oikeasti kertoo Marusta, olisi varmasti ollut minulle sopivampi.

 ★★

Kadotetut kasvot / Heli Järvenpää

Kadotetut kasvot / Heli Järvenpää

Kiinakirja, 2014. 228 sivua.

Kannen kuva: Shu-Ju Wang

Mistä minulle? kirjailijan tarjoama arvostelukappale 

Heli Järvenpää tarjosi minulle luettavaksi esikoiskirjaansa Kadotetut kasvot. Tartuin tilaisuuteen, sillä suomalaisen perheen muuttamisesta Kiinaan miehen töiden perässä kertova kirja vaikutti todella kiinnostavalta. Sitä se myös oli! Kiinan ja Suomen väisistä eroista sai totisesti selkeän kuvan, vaikka välillä tuntuikin, että kirjan sävy oli kovin negatiivinen. Minä peruspositiivisena mietin, etteikö koko maasta ja sen tavoista ja ihmisistä nyt oikeasti löytynyt mitään positiivista kerrottavaa?

Tavallinen suomalainen perhe muuttaa siis Kiinaan perheen isän töiden vuoksi. Komennus on parivuotinen, ja kirjan kertojana toimivan äidin ajatus on, että pari vuotta Kiinassa sujuu hyvin ja mutkattomasti. Hän on kotona pienten lasten kanssa, ja hänen miehensä Markus käy töissä. Kun perhe saapuu Kiinaan osuu ensimmäiset mutkat matkaan jo asunnonetsimisessä. Suomen ja Kiinan ajatukset hyväkuntoisesta ja toimivasta perheasunnosta eivät ole aivan samanlaisia, ja perheelle esitellään mitä kauheimpia asuntoja. Lopulta koti kuitenkin löytyy, pihalta löytyy talon yhteiskäytössä oleva uima-allas ja kellarista kuntosali.

Mutta myös arkielämään kuuluvissa asioissa on suuria eroja Kiinan ja Suomen välillä, ja erot tulevat perheelle selviksi varsin nopeasti. Ruokakaupassa myydään outoja asioita, tavallisia ruoka-aineita ei tunnu löytyvän mistään. Kotiin palkattu lastenhoitaja/kodinhoitajakin laiminlyö työtehtäviään mielipiteidensä ja oman historiansa vuoksi, eikä häneenkään voi enää luottaa. Arki Kiinassa ei ole suomalaiselle perheelle herkkua, vain työssäkäyvä Markus vaikuttaa viihtyvän varsin hyvin.

Kadotetut kasvot ei ole huono kirja, mutta se antaa varsin negatiivisen kuvan Kiinassa asumisesta suomalaisen silmin. Minä kaipasin positiivisempiakin asioita, ajattelen että Kiinasta löytyisi kivaa ja positiivistakin sanottavaa jos sitä yrittäisi löytää. Ja ehkä elämä Kiinassakin olisi ollut helpompaa, mikäli olisi yrittänyt ottaa sen positiivisella tavalla, etsien niitä hyviä ja kivojakin juttuja. Minä kun vahvasti uskon siihen, että asenne ratkaisee paljon!

Kadotetut kasvot on helppo- ja nopealukuinen. Luvut ovat lyhyitä, ja siksi niitä oli helppo ahmia aina yhden lisää vaikka nukkumatti jo kolkutteli ovella. Kirjassa myös tapahtui aika paljon nopealla temmolla. Niin sanottuja tylsiä hetkiä ei juurikaan tullut ja varsin vähäsivuiseen kirjaan mahtui monta, pientä ja suurempaakin, tapahtumaa. Kirjan päähenkilöt, juurikin se suomalainen perhe, tulee osittain läheiseksi. Perheen äiti ja hänen ajatuksensa, haaveensa ja mielipiteensä tulee lukijalle varsin selväksi, kun taas hänen miehensä jää eittämättä taka-alalle. Ja ne kerrat kun mies mainitaan, on se taas varsin negatiivisessa sävyssä... Perheen äidistä sain valitettavan usein sellaisen "nalkuttava-kotiäiti"-kuvan, ja loppua kohden jo ärsyynnyinkin häneen. Mutta tämän selittää varmasti se, että olen itse luonteeltani niin erilainen kuin kyseinen äiti, että en oikein löytänyt hänestä samaistuttavaa piirrettä laisinkaan.

Kiina on maana minusta erittäin kiinnostava, kaikkine erikoisuuksineen. Ymmärrän, että kaikki ei kyseisessä maassa todellakaan ole niin hyvin kuin voisi olla; poikien suosiminen tyttöjen sijaan, erikoiset sosiaaliset säännöt ja muut kulttuurierot ihmetyttävät ja paikoin kauhistuttavatkin, mutta kiinalaisten mielestä suomalaiset ja meidän kulttuurimme on varmasti vähintäänkin yhtä oudot kuin heidän vastaavansa meidän mielestä. Minusta on tärkeää, että muistaa kunnioittaa eri kulttuureja, eri maiden tapoja ja sääntöjä. Ne ovat kuitenkin monen arkipäivää, ja heille yhtä tavallisia kuin meille sauna ja kesämökki järvenrannalla.

Kadotetut kasvot on kokonaisuutena kiinnostava romaani. Kiinaan muuttava suomalaisperhe ja vaikeudet uudessa, väliaikaisessa kulttuurissa ja kodissa on aiheena erittäin mielenkiintoinen. Kiinan tavoista ja kiinalaisten arjesta saa kirjan kautta varsin hyvän kuvan, ja se olikin minusta kirjan parhaimpia asioita kuten myös se määrä ajatuksia ja kysymyksiä, joita kirja lukijassa herättää. Jos kirja olisi ollut edes vähän positiivisempi, ja etenkin perheen äiti asenteeltaan hieman myönteisempi olisin nauttinut tämän lukemisesta vielä enemmän.

★★★-

Hyvää juhannusta!

Oikein ihanaa juhannusta kaikille! Palaillaan taas huomenna kirjajuttujen kanssa :).

875 grammaa - Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

875 grammaa Pirpanan tarina / Tomi Takamaa

Gummerus, 2013. 232 sivua.

Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Kuvat: Tomi Takamaa

Mistä minulle? kustantajan lähettämä arvostelukpl

Minäkin seurasin pienen, 875 grammaisena syntyneen tytön ensiaskeleita Facebookissa hänen isänsä Tomi Takamaan päivittämällä FB-sivulla. Takamaa kirjoitti tyttärensä ensiaskelista myös kirjan, 875 grammaa - Pirpanan tarina - jonka Gummerus lähetti minulle jo viime syksynä luettavaksi. Kirjan lukeminen jäi jostain syystä silloin, vaikka Pirpanan tarina minua kiinnostikin. Nyt luin tämän kuitenkin, yhtenä kesälomapäivänä.

Pieni Pirpanan syntyy Tomin ja hänen vaimonsa perheeseen esikoisena. Raskaus on sujunut hyvin, mutta yllättäen neuvolakäynnillä huomataan, ettei kaikki olekaan hyvin. Odottavalla äidillä on raskausmyrkytys ja vauvan ei ole enää hyvä olla äidin vatsassa. Pirpana syntyy hätäsektiolla 2,5 kuukautta ennen laskettua aikaa 875 gramman painoisena keskosena. Sukulaiset ja ystävät olivat tietenkin huolissaan Takamaan perheen voinnista, ja heidän infoamisensa helpottamiseksi Tomi-isä, Superiskäksikin kutsuttu, perusti Facebookiin ryhmän imeltä 875 grammaa. Ryhmän alkuperäinen tarkoitus oli todellakin vain infota sukulaisia ja ystäviä Pirpanan voinnista, mutta pian kaikki räjähti käsiin. Ryhmällä oli nopeasti hurja määrä tykkääjiä ja tuore isä käytti ihmisten kiinnostusta ja välittämistä oitis "hyväkseen". Ryhmän kautta Tomi infosi ihmisiä keskosuudesta ja sai kerättyä hienon potin rahaa hyväntekeväisyyteen.

Kirjassaan Tomi kertoo mitä Pirpanan syntymän jälkeen tapahtui, kuinka FB-ryhmän perustaminen vaikutti heidän perheeseensä ja mitä kaikkea ryhmän kautta on mahdollistunut. Ennen kaikkea Takamaa painottaa kirjassaankin sitä, että vaikka heidän perheelleen kävi hyvin, "on kirja omistettu niille vähemmän onnekkaille perheille. Niille vanhemmille, joiden pian pois kuihtuva aivan liian aikaisin syntynyt keskoslpais ei saa Facebookissa tuhansia "Facebook-enkeleitä", -tykkäyksiä tai -tsemppauksia."

Pirpanan tarina on koskettava ja ihastuttava. Pieni suloinen tyttö sai aikaan suuren mylläkän, isänsä perustaman FB-sivun kautta. Minusta on hienoa, että ihmiset ottivat Pirpanan tarinan niin sydämenasiakseen, että ihan oikeasti pienen vauvan tarinan kautta saatiin aikaan hurjasti hyvää. Tapa, jolla myös isommat ja pienemmät yritykset lähtivät mukaan auttamalla sairaiden lasten vanhempia eri tavoilla oli upeaa luettavaa.

Pirpanan isää on kritisoitu siitä, että hän on julkaissut niin paljon juttuja tyttärestään ja että hän vauvansa avulla lähti tekemään hyväntekeväisyystyötä. Minusta toki vaatii rohkeutta ja voimia ryhtyä tällaiseen, mutta täytyy muistaa, ettei se ollut FB-ryhmän perimmäinen tarkoitus. Minusta on hienoa, miten "superiskä" onnistui pitämään ryhmän kasassa ja oman yksityisyytensä edes osaksi suojattuna ryhmän paisuessa hurjan isoksi. Miten hän ryhmän avulla sai oikeasti todella paljon hienoja asioita aikaan ja miten hän ymmärsi ja tajusi, että upealla ryhmällä on näin paljon mahdollisuuksia tehdä hyvää!

Kirjana Pirpanan tarina ei ehkä ole erityinen, mutta sisällöltään tärkeä ja upea. Pirpanan tarina osoittaa, että ihmiset välittävät oikeasti ja aidosti, ja että yhdessä saa paljon hyvää aikaan. Kirja on nopealukuinen ja se etenee varsin kronologisesti Pirpanan syntymästä siihen päivään asti, kun hän pääsee sairaalasta kotiin. Kirjan lopussa on tietopaketti ja käytännön neuvoja sairaiden lasten vanhemmille. Neuvot ovat varmasti hyviä ja tarpeellisia, vaikka minä en lukenut niitä täydellisen tarkasti läpi. Ihan kirjan lopussa on myös muiden keskoina syntyneiden tarinoita, jotka olivat koskettavia ja hienoja luettavia. Erityismaininta vielä kirjasta löytyneistä kuvista. Suloinen Pirpana ja hänen tarinansa tulee vielä enemmän iholle, kun hänelle saa kasvot ja fyysisen olemuksen. Mahtavan söpö tyttö!

Pirpanan tarina koskettaa tytön itsensä vuoksi, mutta myös ihmisten hyvyyden vuoksi. Yhdessä pystymme tekemään paljon, ja FB-ryhmä jatkaa hyvänteon parissa. Kunhan rahoitusasiat saadaan sovittua Takamaa lupaa olla ryhmänsä kanssa mukana Uusi Lastensairaala 2017-projektissa. Kirjasta jää paljon käteen, päällimmäisenä ehkä tunne ja ymmärrys siitä, kuinka suuria ihmeitä rakkaus, välittäminen ja yhdessä tekeminen saavat aikaan. Pirpanan syntymä liian aikaisin, hänen isänsä päätös perustaa FB-ryhmä ja kaikki ihmiset, jotka ryhmään liittyivät ja lahjoittivat rahaa tai palveluja ovat saaneet aikaan ihmeitä.

★★★★